Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Olen tasa-arvoinen feministi ja minun mielestäni tämä käytäntö, jossa se on edelleen enimmäkseen naiset, jotka odottavat miehen nostavan omaa elintasoaan, aiheuttaa ongelmia kaikille meille muillekin naisille. Perheverotuksesta on onneksi luovuttu aikoja sitten.

Lainsäädännöllä on vaikea lähteä muuttamaan asenteita. Niin pitkään kuin miehille "naisen koulutuksella, ammatilla ja tuloilla ei ole mitään väliä" ja niin pitkään kuin tietyt naiset käyttävät sitä hyväkseen, on aivan turha valittaa meille feministeille. Valitkaa puoliso, jolla on suunnilleen samat tulot ja/tai halu laittaa yhteiset menot puoliksi tuloista riippumatta.

Äläpä jauha paskaa. Asenteisiin nimenomaan muutetaan lainsäädännöllä. Siksi nykyään nostetaan metakka mm. takapuolen puristelusta, mitä ei aiemmin tehty. Ei sitäkään perusteltu "kun jotkut sitä vaan tekee, valitse seurasi paremmin."

Minä olen itsekin nainen, mutta en feministi, juuri tuon tekopyhyyden ja kaksinaismoralismin vuoksi. Kannatan tasa-arvoa.

On todella surullista miten tasa-arvoasioissa shoppaillaan edelleen naisen edun mukaan. Tämä ei ole oikein.

Kerro minulle, mikä täsmälleen olisi se lakimuutos, minkä haluaisit. Mielellään näkisin, että hoitovapaat jakautuisivat puoliksi, koska se olisi eduksi kaikkien naisten työmarkkina-asemalle, mutta miten lailla pakotetaan ihmiset pariutumaan samalla elintasolla olevan kumppanin kanssa tai kieltäytymään jakamasta omastaan perheessä/parisuhteessa?

Miestä ei ole pariin vuoteen juuri työnteko kiinnostanut, ekan vuoden kannustin ja elätin ongelmitta, koska mies oli perustamassa yritystä. Nyt korona-aikana mies on keskittynyt lähinnä perehtymään salaliittoteorioihin ja vinkumaan ja luennoimaan niistä minulle ja lapsille.

Aluksi yritin ymmärtää, ehdotin terapiaa ja sitä että mies ottaisi vetovastuun kodista, etäkoulusta ja lasten ulkoilusta koska mun työt eivät ole vähentyneet. Se ei käynyt päinsä.

Lopulta kyllästyin siihen että pidän yksin pystyssä tätä perhettä, niin taloudellisesti kuin henkisestikin, ja laitoin puoli vuotta sitten rahahanat kiinni.

Maksan asumisen, ruuat ja perheen yhteiset laskut, mutta yhtään ylimääräistä euroa en enää miehelle anna, enkä osallistu esim miehen nimissä olevan auton kustannuksiin ollenkaan.

Olen aina ollut sitä mieltä että perheellä tulee olla sama elintaso ja puolisoa tuetaan kaikin keinoin, mutta rajansa kaikella. Itse en saa mitään tukea tai edes apua kodinhoidossa.

Seuraavaksi edessä asumusero, mies ei vaan suostu lähtemään, eikä sillä ole varaa jäädä perheen yhteiseen kotiin yksinkään joten käytännön toteutus hieman vielä sakkaa.

Suosin jonkinlaista keskitietä, paremmin tienaavan pitää saada myös itse hyötyä paremista ansioistaan, ei kaikkea tarvitse laittaa perheen yhteiseen kassaan. Yhteiset menot jaetaan tulojen suhteen, niin että molemmille jää myös omaa rahaa käyttöön, paremmin ansaitsevalle enemmän.

Yhteiset menot eivät voi jättää huonommin ansaitsevaa kohtuuttoman tiukkaan tilanteeseen. Käsittämättömältä tuntuu, että joku antaisi rakkaimpansa stressata raha-asioista, kulkea vanhoissa vaatteissa, olla omien lasten edessä "tylsä" vanhempi jne. samaan aikaan, kun itse kasvattaa säästöjään tai tuhlaa rahansa itselleen mieluisaan tekemiseen. 

Silti, toinen voi harrastaa harrastaa moottoripyöräilyä ja toinen joogaa, kunhan molemmilla on mieluinen harrastus. Varakkaamman ei tarvitse kustantaan joogaretriittiä Goalle reiluuden nimissä. 

Epäreilulta tuntui, kun tuttavani irtisanoi kuntosalikorttinsa hoitovapaalla ja mies jatkoi edelleen samalla salilla treenaamista. 

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että yksinkin on mahdollista elää, jos raha-asioista aiheutuu liikaa harmia eikä niitä saada soviteltua yhteen? Yhtenä isona tekijänä omassa eropäätöksessäni oli isot eroavaisuudet suhteessa rahaan ja sen käyttöön. Nyt me molemmat elämme keskenään erinäköistä mutta molemmille omannäköistä elämää. Voiko edes olla hyvää ja toimivaa kestävää rakkautta, jos noin isossa asiassa ollaan ihan eri linjoilla?

Meillä tienattiin suht saman verran, minulla ehkä nyt myöhemmässä elämässä ollut parempi palkka. Olimme molemmat keskiluokkaisista perheistä ja oletin hänen haluavan jatkaa samalla linjalla kuten itsekin, hänelle kuitenkin lähiöelämä oli se mikä veti enemmän puoleensa. Minun olisi yksin pitänyt maksaa kaikki upgreidaus siihen verrattuna. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea ymmärtää miten vihaa puolisoaan tai kumppaniaan niin paljon, että ei halua antaa omastaan. Miksi olla parisuhteessa jonkun kanssa, kenen parasta ei halua? Missä se rakkaus sitten näkyy? Perhe on yksikkö, jossa kaikki rahat on yhteisiä ja koitetaan mahdollistaa kaikille kivaa. 

Tiedän kyllä tällaisen parisuhteen missä mies tienaa ja hilloaa omat rahansa. Hän kiertää kavereilla syömässä ja kahvilla, ei kulu rahaa ruokaan. Lapsilleen ei osta mitään, ei ne mitään tartte ja äiti sitten kotihoidontuella koittaa saada rahaa tarpeisiin myymällä lastenvaatteita kirppiksellä. Aivan älytöntä, naisella ei mitään omanarvontuntoa. 

Miksi rahan antaminen menee mielestäsi eri kategoriaan muiden asioiden kanssa? Eikö samaa voisi ajatella muistakin asioista parisuhteessa? Miksi se raha on jotenkin eri asemassa? Pystytkö yhtään asettumaan sen tienaajan näkökulmasta katsomaan asioita? Tuo esimerkkisi nyt on kovin kärjistetty, en toki tarkoita mitään sellaistakaan.

Mutta eikö ole väärin, jos toinen joutuu jotenkin "maksamaan" siitä, että on avioliitossa taloudellisen tappion merkeissä? Varsinkin kun toinen on kyvykäs huolehtimaan omasta elatuksestaan. Lasten elatuksen tulisi tietysti olla itsestäänselvyys.

Avioliittoon ei ole pakko mennä ja jos sen virheen on tehnyt, niin siitä pääsee halutessaan hyvin helposti pois. Kommenteistasi saa sen kuvan, että avioero on jotenkin syntiä, kun ero ei ole vaihtoehto. Mielelläni kuulisin senkin, miten toinen pakotetaan ostamaan omakotitalo järven rannalta vastoin hänen tahtoaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Aina on se vaihtoehto, että ei muuta kenenkään kanssa yhteen. Parisuhteessa voi olla vaikka asuu erillään. Pitäkää miehet puolenne älkääkä suostuko, jos nainen ehdottaa yhteenmuuttoa.

Tähänhän se taitaa olla menossa. Kuten joku tuolla aiemmin osuvasti sanoikin, niin kun vastakkainen sukupuoli tai jopa oma puoliso hahmotetaan lähinnä viholliseksi (tai lokiksi,  loiseksi, kuppaajaksi), niin ei tarvitse ihmetellä miksi ihmiset ovat yhä yksinäisempiä. Kuka sellasita haluaa nurkkiinsa ottaa ja kuka sellaiseen asemaan suostuu lähtemään. Kai se sitten on jonkun mielestä hyvä kehityssuunta.

Tai miten olisi vain reiluus? Että ei käytettäiskään toista hyväksi? Ei vaadittais enempää mihin ne omat rahkeet riittää? Mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?

Miksi mies ei siinä tapauksessa suostu asumaan yksiössä perheensä kanssa? Miksi mies vaatii isompaa asuntoa?

Perheen kanssa yksiössä ei asu Suomessa keppikerjäläinenkään

Kyllä asuisi, jos elettäisiin pienituloisen elintason mukaan. Se ei jostain syystä kuitenkaan miehille maistu.

Miehelle maistuisi kaksio vähän sivummalla, mutta tuloton nainen haluaa omakotitalon järven rannalta kaupungin keskustassa. Miehen maksamana.

Miten nainen sen talon hankkii miehen rahoilla ihan käytännössä? Mielelläni kuulisin tästä lisää.

Miten niin miten? Etkö ole lukenut ketjua? Tämä on täynnä naisia, jonka elintaso on parempi nimenomaan miehensä ansiosta. Ihan sillä tavalla.

"Minä En Suostu elämään oman elintason mukaan, kaikki on yhteistä!"

Olen lukenut koko ketjun, mutta missään ei ole sanottu, miten mieheltä viedä rahat vastoin miehen tahtoa. Miten tuo tapahtuu käytännössä?

Oma mies ei voisi elää tätä nykyistä elintasoa ilman minua ja minun tuloja. Näin se menee yleensä muissakin parisuhteissa.

Eikö? Missään ei ole mielestäsi lukenut ettei nainen SUOSTU elämään vain omin ansioin saavuttamaansa elintason mukaan? Kyllä lukee. Ja se millä tavalla se "pakko" käytännössä toteutetaan, niin se varmaan vaihtelee perheittäin. Miehen tulee antaa omia rahojaan ties mihin. Joku radikaali oli vieläpä sitä mieltä, että vaikka mies EI HALUA omistaa ja reissata ja vaimo haluaa, niin miehen tulee kustantaa nekin mitä/mihin ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei ongelmaa niin kauan kun mies maksaa ja nainen loisii. toisinpäin ei onnistuisi

Miksi olet noin katkera?

Onko tosiasian toteaminen katkeruutta? Sitä sopii miettiä.

Olisi tosiaan mukava tietää, että kuinka moni tähän vastanneista naisista suostuisi elättämään miestänsä, jos tienaisi tätä enemmän. Lisäksi miehenä minusta on kiva tietää, että nainen on minun kanssani jostain muusta syystä kuin rahasta. Siksi meidän taloudessa eletään suht. vaatimattomasti vaikka minulla olisi varaa enempäänkin, mutta avovaimolla ei. 

No täällä on ainakin yksi. Tienaan miestä enemmän muutenkin, ja kun mies oli hoitovapaalla (pidempään kuin minä) vastasin lähes kokonaan yksin perheen menoista (tietenkin, koska miehellä ei juuti tuloja ollut). Ajattelen, että tämä on myös minun elämäni (joita ihmisellä on vain yksi) ja haluan viettää sen elämän asuen mukavassa ja viihtyisässä asunnossa, syödä hyvää ruokaa, ajaa turvallisella autolla, matkustella silloin tällöin ja ylipäätään nauttia elämästäni rakkaan perheeni kanssa. En halua tuhlata tätä yhtä elämääni siihen, että laskisin pennosia että mihin kaikkeen miehellä nyt ei ole varaa ja mitä kaikkea pitäisi sen takia jättää tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea ymmärtää miten vihaa puolisoaan tai kumppaniaan niin paljon, että ei halua antaa omastaan. Miksi olla parisuhteessa jonkun kanssa, kenen parasta ei halua? Missä se rakkaus sitten näkyy? Perhe on yksikkö, jossa kaikki rahat on yhteisiä ja koitetaan mahdollistaa kaikille kivaa. 

Tiedän kyllä tällaisen parisuhteen missä mies tienaa ja hilloaa omat rahansa. Hän kiertää kavereilla syömässä ja kahvilla, ei kulu rahaa ruokaan. Lapsilleen ei osta mitään, ei ne mitään tartte ja äiti sitten kotihoidontuella koittaa saada rahaa tarpeisiin myymällä lastenvaatteita kirppiksellä. Aivan älytöntä, naisella ei mitään omanarvontuntoa. 

Miksi rahan antaminen menee mielestäsi eri kategoriaan muiden asioiden kanssa? Eikö samaa voisi ajatella muistakin asioista parisuhteessa? Miksi se raha on jotenkin eri asemassa? Pystytkö yhtään asettumaan sen tienaajan näkökulmasta katsomaan asioita? Tuo esimerkkisi nyt on kovin kärjistetty, en toki tarkoita mitään sellaistakaan.

Mutta eikö ole väärin, jos toinen joutuu jotenkin "maksamaan" siitä, että on avioliitossa taloudellisen tappion merkeissä? Varsinkin kun toinen on kyvykäs huolehtimaan omasta elatuksestaan. Lasten elatuksen tulisi tietysti olla itsestäänselvyys.

Avioliittoon ei ole pakko mennä ja jos sen virheen on tehnyt, niin siitä pääsee halutessaan hyvin helposti pois. Kommenteistasi saa sen kuvan, että avioero on jotenkin syntiä, kun ero ei ole vaihtoehto. Mielelläni kuulisin senkin, miten toinen pakotetaan ostamaan omakotitalo järven rannalta vastoin hänen tahtoaan.

Niinpä niin. Kaikki miehen syytä ja vikaa. Jos toinen käyttää hyväksi, niin sekin.

Aika huolestuttavaa, ettei kukaan tuomitse toisen taloudellista hyväksikäyttöä, vaan jopa puolustelee sitä. Ja kaikki käännetään niin, että mitäs meni naimisiin, se on vaan hieno teko ja onnen edellytys, kun antaa omastaan jne...

Ja tuohon pakottamiseen/painostamiseen vastasin jo edellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Aina on se vaihtoehto, että ei muuta kenenkään kanssa yhteen. Parisuhteessa voi olla vaikka asuu erillään. Pitäkää miehet puolenne älkääkä suostuko, jos nainen ehdottaa yhteenmuuttoa.

Tähänhän se taitaa olla menossa. Kuten joku tuolla aiemmin osuvasti sanoikin, niin kun vastakkainen sukupuoli tai jopa oma puoliso hahmotetaan lähinnä viholliseksi (tai lokiksi,  loiseksi, kuppaajaksi), niin ei tarvitse ihmetellä miksi ihmiset ovat yhä yksinäisempiä. Kuka sellasita haluaa nurkkiinsa ottaa ja kuka sellaiseen asemaan suostuu lähtemään. Kai se sitten on jonkun mielestä hyvä kehityssuunta.

Tai miten olisi vain reiluus? Että ei käytettäiskään toista hyväksi? Ei vaadittais enempää mihin ne omat rahkeet riittää? Mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?

Miksi mies ei siinä tapauksessa suostu asumaan yksiössä perheensä kanssa? Miksi mies vaatii isompaa asuntoa?

Perheen kanssa yksiössä ei asu Suomessa keppikerjäläinenkään

Kyllä asuisi, jos elettäisiin pienituloisen elintason mukaan. Se ei jostain syystä kuitenkaan miehille maistu.

Miehelle maistuisi kaksio vähän sivummalla, mutta tuloton nainen haluaa omakotitalon järven rannalta kaupungin keskustassa. Miehen maksamana.

Miten nainen sen talon hankkii miehen rahoilla ihan käytännössä? Mielelläni kuulisin tästä lisää.

Miten niin miten? Etkö ole lukenut ketjua? Tämä on täynnä naisia, jonka elintaso on parempi nimenomaan miehensä ansiosta. Ihan sillä tavalla.

"Minä En Suostu elämään oman elintason mukaan, kaikki on yhteistä!"

Olen lukenut koko ketjun, mutta missään ei ole sanottu, miten mieheltä viedä rahat vastoin miehen tahtoa. Miten tuo tapahtuu käytännössä?

Oma mies ei voisi elää tätä nykyistä elintasoa ilman minua ja minun tuloja. Näin se menee yleensä muissakin parisuhteissa.

Eikö? Missään ei ole mielestäsi lukenut ettei nainen SUOSTU elämään vain omin ansioin saavuttamaansa elintason mukaan? Kyllä lukee. Ja se millä tavalla se "pakko" käytännössä toteutetaan, niin se varmaan vaihtelee perheittäin. Miehen tulee antaa omia rahojaan ties mihin. Joku radikaali oli vieläpä sitä mieltä, että vaikka mies EI HALUA omistaa ja reissata ja vaimo haluaa, niin miehen tulee kustantaa nekin mitä/mihin ei halua.

Tiedätkö, että jos se teillä on noin niin todella monessa muussa perheessä ei ole. 

Minä elän sinkkuna tätä omaa elintasoani ja tätä halusin elää miehenkin kanssa. Mies halusi pihistellä. En kokenut mielekkääksi opiskella, työskennellä vaativasti ja sitten elää jossain kirppiskodissa rainbow-tuotteita syöden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Aina on se vaihtoehto, että ei muuta kenenkään kanssa yhteen. Parisuhteessa voi olla vaikka asuu erillään. Pitäkää miehet puolenne älkääkä suostuko, jos nainen ehdottaa yhteenmuuttoa.

Tähänhän se taitaa olla menossa. Kuten joku tuolla aiemmin osuvasti sanoikin, niin kun vastakkainen sukupuoli tai jopa oma puoliso hahmotetaan lähinnä viholliseksi (tai lokiksi,  loiseksi, kuppaajaksi), niin ei tarvitse ihmetellä miksi ihmiset ovat yhä yksinäisempiä. Kuka sellasita haluaa nurkkiinsa ottaa ja kuka sellaiseen asemaan suostuu lähtemään. Kai se sitten on jonkun mielestä hyvä kehityssuunta.

Tai miten olisi vain reiluus? Että ei käytettäiskään toista hyväksi? Ei vaadittais enempää mihin ne omat rahkeet riittää? Mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?

Miksi mies ei siinä tapauksessa suostu asumaan yksiössä perheensä kanssa? Miksi mies vaatii isompaa asuntoa?

Perheen kanssa yksiössä ei asu Suomessa keppikerjäläinenkään

Kyllä asuisi, jos elettäisiin pienituloisen elintason mukaan. Se ei jostain syystä kuitenkaan miehille maistu.

Miehelle maistuisi kaksio vähän sivummalla, mutta tuloton nainen haluaa omakotitalon järven rannalta kaupungin keskustassa. Miehen maksamana.

Miten nainen sen talon hankkii miehen rahoilla ihan käytännössä? Mielelläni kuulisin tästä lisää.

Miten niin miten? Etkö ole lukenut ketjua? Tämä on täynnä naisia, jonka elintaso on parempi nimenomaan miehensä ansiosta. Ihan sillä tavalla.

"Minä En Suostu elämään oman elintason mukaan, kaikki on yhteistä!"

Olen lukenut koko ketjun, mutta missään ei ole sanottu, miten mieheltä viedä rahat vastoin miehen tahtoa. Miten tuo tapahtuu käytännössä?

Oma mies ei voisi elää tätä nykyistä elintasoa ilman minua ja minun tuloja. Näin se menee yleensä muissakin parisuhteissa.

Eikö? Missään ei ole mielestäsi lukenut ettei nainen SUOSTU elämään vain omin ansioin saavuttamaansa elintason mukaan? Kyllä lukee. Ja se millä tavalla se "pakko" käytännössä toteutetaan, niin se varmaan vaihtelee perheittäin. Miehen tulee antaa omia rahojaan ties mihin. Joku radikaali oli vieläpä sitä mieltä, että vaikka mies EI HALUA omistaa ja reissata ja vaimo haluaa, niin miehen tulee kustantaa nekin mitä/mihin ei halua.

Laita sitten joku esimerkki, miten nainen pakottaa miehen muuttamaan kanssaan kalliimpaan asuntoon. Esimerkiksi käy oikein hyvin jotain omasta parisuhteestasi.

Ongelma on myös se, jos parempituloinen ei halua elää sellaista elintasoa mihin pienempituloisen rahat riittävät. Kun eletään samaa elintasoa, niin isompituloinen ei osta itselleen kallista kinkkuleikettä ja käy yksin ulkomailla vaan hän tyytyy halvimpaan lauantaimakkaraan ja majoittuu lomalla naapurikaupungin leirintäalueelle vaikka miten mieli halajaisi Lontooseen tai kalastusreissulle Bermudalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Aina on se vaihtoehto, että ei muuta kenenkään kanssa yhteen. Parisuhteessa voi olla vaikka asuu erillään. Pitäkää miehet puolenne älkääkä suostuko, jos nainen ehdottaa yhteenmuuttoa.

Tähänhän se taitaa olla menossa. Kuten joku tuolla aiemmin osuvasti sanoikin, niin kun vastakkainen sukupuoli tai jopa oma puoliso hahmotetaan lähinnä viholliseksi (tai lokiksi,  loiseksi, kuppaajaksi), niin ei tarvitse ihmetellä miksi ihmiset ovat yhä yksinäisempiä. Kuka sellasita haluaa nurkkiinsa ottaa ja kuka sellaiseen asemaan suostuu lähtemään. Kai se sitten on jonkun mielestä hyvä kehityssuunta.

Tai miten olisi vain reiluus? Että ei käytettäiskään toista hyväksi? Ei vaadittais enempää mihin ne omat rahkeet riittää? Mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?

Miksi mies ei siinä tapauksessa suostu asumaan yksiössä perheensä kanssa? Miksi mies vaatii isompaa asuntoa?

Perheen kanssa yksiössä ei asu Suomessa keppikerjäläinenkään

Kyllä asuisi, jos elettäisiin pienituloisen elintason mukaan. Se ei jostain syystä kuitenkaan miehille maistu.

Heh, et varmaan ole tosissasi? Väitätkö tosiaan et naiset olis valmiita elämään perheen kanssa yksiössä? Älä viitsi nyt.

Minä olen etsinyt uuden asunnon, suunnitellut remontin ja sisustuksen ja muuttanut kolme kertaa, koska mies tarvitsi lisää tilaa ja ahdistui. Lopulta asuimme tilavassa, erittäin kauniisti remontoidussa ja sisustetussa kodissa ja miestä ahdisti edelleen. 

En olisi toki itsekään asunut enää yksiössä kahden lapsen kanssa, mutta erottuani pystyin ihan helposti downgreidaamaan alle puolta pienempään asuntoon. 

Eli perheen ja pariskunnan asumispäätökset eivät ole aina (sanoisin jopa harvoin) vain naisen päätöksiä. Sitä paitsi, kuinka monta yksiössä asuvaa homoparia tunnet? Ei tehdä tästä aivan turhaan sukupuolikysymystä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea ymmärtää miten vihaa puolisoaan tai kumppaniaan niin paljon, että ei halua antaa omastaan. Miksi olla parisuhteessa jonkun kanssa, kenen parasta ei halua? Missä se rakkaus sitten näkyy? Perhe on yksikkö, jossa kaikki rahat on yhteisiä ja koitetaan mahdollistaa kaikille kivaa. 

Tiedän kyllä tällaisen parisuhteen missä mies tienaa ja hilloaa omat rahansa. Hän kiertää kavereilla syömässä ja kahvilla, ei kulu rahaa ruokaan. Lapsilleen ei osta mitään, ei ne mitään tartte ja äiti sitten kotihoidontuella koittaa saada rahaa tarpeisiin myymällä lastenvaatteita kirppiksellä. Aivan älytöntä, naisella ei mitään omanarvontuntoa. 

Miksi rahan antaminen menee mielestäsi eri kategoriaan muiden asioiden kanssa? Eikö samaa voisi ajatella muistakin asioista parisuhteessa? Miksi se raha on jotenkin eri asemassa? Pystytkö yhtään asettumaan sen tienaajan näkökulmasta katsomaan asioita? Tuo esimerkkisi nyt on kovin kärjistetty, en toki tarkoita mitään sellaistakaan.

Mutta eikö ole väärin, jos toinen joutuu jotenkin "maksamaan" siitä, että on avioliitossa taloudellisen tappion merkeissä? Varsinkin kun toinen on kyvykäs huolehtimaan omasta elatuksestaan. Lasten elatuksen tulisi tietysti olla itsestäänselvyys.

Avioliittoon ei ole pakko mennä ja jos sen virheen on tehnyt, niin siitä pääsee halutessaan hyvin helposti pois. Kommenteistasi saa sen kuvan, että avioero on jotenkin syntiä, kun ero ei ole vaihtoehto. Mielelläni kuulisin senkin, miten toinen pakotetaan ostamaan omakotitalo järven rannalta vastoin hänen tahtoaan.

Niinpä niin. Kaikki miehen syytä ja vikaa. Jos toinen käyttää hyväksi, niin sekin.

Aika huolestuttavaa, ettei kukaan tuomitse toisen taloudellista hyväksikäyttöä, vaan jopa puolustelee sitä. Ja kaikki käännetään niin, että mitäs meni naimisiin, se on vaan hieno teko ja onnen edellytys, kun antaa omastaan jne...

Ja tuohon pakottamiseen/painostamiseen vastasin jo edellä

Lopetapa nyt tuo marttyrointi. Ihan jokainen saa Suomessa hakea eroa, jos on on suhteessa onneton. Jos puoliso tuntuu kiveltä kengässä, niin sen kiven saa helposti ravisteltua pois ja sitte voi jatkaa matkaa tyytyväisenä. Raha-asioistakin voi sopia ennen yhteenmuuttoa, niin ne on selviä alusta asti.

Tienaan enemmän kuin mieheni ja meillä on pitkälti omat rahat. En kuitenkaan elä leveämmin kuin mieheni, vaan säästän ja sijoitan paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Aina on se vaihtoehto, että ei muuta kenenkään kanssa yhteen. Parisuhteessa voi olla vaikka asuu erillään. Pitäkää miehet puolenne älkääkä suostuko, jos nainen ehdottaa yhteenmuuttoa.

Tähänhän se taitaa olla menossa. Kuten joku tuolla aiemmin osuvasti sanoikin, niin kun vastakkainen sukupuoli tai jopa oma puoliso hahmotetaan lähinnä viholliseksi (tai lokiksi,  loiseksi, kuppaajaksi), niin ei tarvitse ihmetellä miksi ihmiset ovat yhä yksinäisempiä. Kuka sellasita haluaa nurkkiinsa ottaa ja kuka sellaiseen asemaan suostuu lähtemään. Kai se sitten on jonkun mielestä hyvä kehityssuunta.

Tai miten olisi vain reiluus? Että ei käytettäiskään toista hyväksi? Ei vaadittais enempää mihin ne omat rahkeet riittää? Mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?

Miksi mies ei siinä tapauksessa suostu asumaan yksiössä perheensä kanssa? Miksi mies vaatii isompaa asuntoa?

Perheen kanssa yksiössä ei asu Suomessa keppikerjäläinenkään

Kyllä asuisi, jos elettäisiin pienituloisen elintason mukaan. Se ei jostain syystä kuitenkaan miehille maistu.

Miehelle maistuisi kaksio vähän sivummalla, mutta tuloton nainen haluaa omakotitalon järven rannalta kaupungin keskustassa. Miehen maksamana.

Miten nainen sen talon hankkii miehen rahoilla ihan käytännössä? Mielelläni kuulisin tästä lisää.

Miten niin miten? Etkö ole lukenut ketjua? Tämä on täynnä naisia, jonka elintaso on parempi nimenomaan miehensä ansiosta. Ihan sillä tavalla.

"Minä En Suostu elämään oman elintason mukaan, kaikki on yhteistä!"

Olen lukenut koko ketjun, mutta missään ei ole sanottu, miten mieheltä viedä rahat vastoin miehen tahtoa. Miten tuo tapahtuu käytännössä?

Oma mies ei voisi elää tätä nykyistä elintasoa ilman minua ja minun tuloja. Näin se menee yleensä muissakin parisuhteissa.

Eikö? Missään ei ole mielestäsi lukenut ettei nainen SUOSTU elämään vain omin ansioin saavuttamaansa elintason mukaan? Kyllä lukee. Ja se millä tavalla se "pakko" käytännössä toteutetaan, niin se varmaan vaihtelee perheittäin. Miehen tulee antaa omia rahojaan ties mihin. Joku radikaali oli vieläpä sitä mieltä, että vaikka mies EI HALUA omistaa ja reissata ja vaimo haluaa, niin miehen tulee kustantaa nekin mitä/mihin ei halua.

Laita sitten joku esimerkki, miten nainen pakottaa miehen muuttamaan kanssaan kalliimpaan asuntoon. Esimerkiksi käy oikein hyvin jotain omasta parisuhteestasi.

Ongelma on myös se, jos parempituloinen ei halua elää sellaista elintasoa mihin pienempituloisen rahat riittävät. Kun eletään samaa elintasoa, niin isompituloinen ei osta itselleen kallista kinkkuleikettä ja käy yksin ulkomailla vaan hän tyytyy halvimpaan lauantaimakkaraan ja majoittuu lomalla naapurikaupungin leirintäalueelle vaikka miten mieli halajaisi Lontooseen tai kalastusreissulle Bermudalle.

On hyvä huomata, että ongelmia voi tulla myös samoilla tuloilla. Toinen haluaa pihistää elämisestä ja sijoittaa rahat ja toinen haluaisi elää korkeampaa elintasoa. Tälloin toki kumpikaan ei ole taloudellisen väkivallan alla, mutta parisuhteen ennuste on heikko. Ihan yhtälailla näitä elintasotoiveiden eroja ja rahankäyttötapojen eroja on sitten niissäkin suhteissa, joissa tienataan eri tasolla. 

Minulla olisi rahaa ostaa Audi, mutta koen Opelin tai Fordin riittäväksi. Jollekin olisi taas tärkeää ostaa se Audi ja joku ei haluaisi autoa lainkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Aina on se vaihtoehto, että ei muuta kenenkään kanssa yhteen. Parisuhteessa voi olla vaikka asuu erillään. Pitäkää miehet puolenne älkääkä suostuko, jos nainen ehdottaa yhteenmuuttoa.

Tähänhän se taitaa olla menossa. Kuten joku tuolla aiemmin osuvasti sanoikin, niin kun vastakkainen sukupuoli tai jopa oma puoliso hahmotetaan lähinnä viholliseksi (tai lokiksi,  loiseksi, kuppaajaksi), niin ei tarvitse ihmetellä miksi ihmiset ovat yhä yksinäisempiä. Kuka sellasita haluaa nurkkiinsa ottaa ja kuka sellaiseen asemaan suostuu lähtemään. Kai se sitten on jonkun mielestä hyvä kehityssuunta.

Tai miten olisi vain reiluus? Että ei käytettäiskään toista hyväksi? Ei vaadittais enempää mihin ne omat rahkeet riittää? Mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?

Miksi mies ei siinä tapauksessa suostu asumaan yksiössä perheensä kanssa? Miksi mies vaatii isompaa asuntoa?

Perheen kanssa yksiössä ei asu Suomessa keppikerjäläinenkään

Kyllä asuisi, jos elettäisiin pienituloisen elintason mukaan. Se ei jostain syystä kuitenkaan miehille maistu.

Miehelle maistuisi kaksio vähän sivummalla, mutta tuloton nainen haluaa omakotitalon järven rannalta kaupungin keskustassa. Miehen maksamana.

Miten nainen sen talon hankkii miehen rahoilla ihan käytännössä? Mielelläni kuulisin tästä lisää.

Miten niin miten? Etkö ole lukenut ketjua? Tämä on täynnä naisia, jonka elintaso on parempi nimenomaan miehensä ansiosta. Ihan sillä tavalla.

"Minä En Suostu elämään oman elintason mukaan, kaikki on yhteistä!"

Olen lukenut koko ketjun, mutta missään ei ole sanottu, miten mieheltä viedä rahat vastoin miehen tahtoa. Miten tuo tapahtuu käytännössä?

Oma mies ei voisi elää tätä nykyistä elintasoa ilman minua ja minun tuloja. Näin se menee yleensä muissakin parisuhteissa.

Eikö? Missään ei ole mielestäsi lukenut ettei nainen SUOSTU elämään vain omin ansioin saavuttamaansa elintason mukaan? Kyllä lukee. Ja se millä tavalla se "pakko" käytännössä toteutetaan, niin se varmaan vaihtelee perheittäin. Miehen tulee antaa omia rahojaan ties mihin. Joku radikaali oli vieläpä sitä mieltä, että vaikka mies EI HALUA omistaa ja reissata ja vaimo haluaa, niin miehen tulee kustantaa nekin mitä/mihin ei halua.

Laita sitten joku esimerkki, miten nainen pakottaa miehen muuttamaan kanssaan kalliimpaan asuntoon. Esimerkiksi käy oikein hyvin jotain omasta parisuhteestasi.

Ongelma on myös se, jos parempituloinen ei halua elää sellaista elintasoa mihin pienempituloisen rahat riittävät. Kun eletään samaa elintasoa, niin isompituloinen ei osta itselleen kallista kinkkuleikettä ja käy yksin ulkomailla vaan hän tyytyy halvimpaan lauantaimakkaraan ja majoittuu lomalla naapurikaupungin leirintäalueelle vaikka miten mieli halajaisi Lontooseen tai kalastusreissulle Bermudalle.

Meillä isällä oli omat harrastukset, omat lomamatkat, oma auto, oma säästöt jne. Kyllähän se vaikutti siihen, että yhdessä perheessä oli ikään kuin kaksi perhettä. No, äiti sai kyllä tarpeekseen lopulta. 

Jos haluaa olla hyvässä suhteessa, kannattaa olla sellaisen kanssa, jonka kanssa haluaa myös viettää aikaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on eri rahat olleet alusta asti. Tai siitä asti kun tulin raskaaksi, sitä ennen asuimme yhdessä toki mutta yhteisiä hankintoja ei juuri ollut. Kun lapsi syntyi sain jo kuukauden kuluttua kuulla olevani lokki. Kaikki hankittiin käytettynä vaikka miehellä oli säästöjä. Asuimme halvimmassa kaupungin kerrostaloasunnossa sillä minulla ei ollut varaa laittaa esim asumisoikeusasuntoon puolta, omistusasunnosta puhumattakaan. Mies tuli ja meni miten tykkäsi, edes työaikoja ei pystynyt kertomaan eli odottelin vauvan kanssa kotona koska tulee iltaisin ( omaa vapaa aikaa ei jäänyt ja vauvalla oli koliikki ja refluksitauti. Vauva aikana mies aloitti tohtoriopintonsa, on DI ja valmistui nopeasti sillä minä hoidin kaiken kotona. Välillä tilanne oli absurdi kun hän tuli kotiin iltayhdeksältä ja ihmetteli miksen mene töihin?

Mies säästi rahaa koko ajan, minä maksoin miehen tulojen takia pienestä kotihoidontuesta ruuat ja tarvikkeet kotiin. Usein rahat oli loppu ja äitini kävi ruokakaupassa jotta saimme ruokaa. En ole säätänyt lakia jonka mukaan kotihoidontuki oli vain muutama sata euroa miehen tulojen takia. Miksen tosiaan mennyt töihin? Lapsemme sairasteli paljon ja olin kuin sumussa. Masennus puhkesi, en tajunnut sitä silloin itse...

Erosimme kun mies sai pienen perinnön

Hän halusi erota jotta en olisi päässyt käsiksi perintöön ja säästöihin. Vaati itselleen jopa S tilin bonukset. Meillä oli tuloerot sellaiset 3000 e kk ja olisi jatkunut töihin menoni jälkeenkin, olen lastenhoitaja joten tienaan nettona n 1700 e kk. Miehen mielestä minun olisi pitänyt ottaa jopa lainaa elämiseen sillä " on oma valinta mitä opiskelee" kuten täältä palstaltakin olen lukenut. Hänen logiikallaan siis sen vuoksi kaikki pito maksaa puoliksi kun en ollut viitsinyt opiskella esim.lääkäriksi..Hän oli kuulemma uhri sillä olin hyvännäköinen joka houkutteli seksiin hänet ja se oli omaa syytäni.

Edelleen häneltä on turha pyytää mitään minimielatustuen lisäksi sillä se kuulemma kattaa kaikki lapsen menot.

Tuota.. en kyllä ihan nyt usko tätä. Vähän vähemmän kärjistämistä, niin olis uskottavampi. Tuo seksi-kommentti sinetöi kaiken. Mut kyllä suakin todnäk joku tarpeeksi hölmö/katkera aivan varmasti uskoo.

No kuule ei uskonut miehen sukulaisetkaan eikä tuttuni keille olen kertonut. Omat sukulaiseni eivät tiedä.sillä häpeän asiaa, miksi olen ollut niin typerä? Itselläni meni ja menee kaikki rahat edelleen kotiin ja perheeseen, lapseni on aarteeni jolla haluan kaiken olevan hyvin. Seksikommentti on ihan miehen itsensä sanoma ja tiedän että aidosti ajattelee näin. Jonkun sortim narsistisia piirteitä hänessä varmaan on.

Miksi muuten te joilla on yhteiset rahat, kuvittelette ettei ne joilla ei niin ole ei haluaisi yhteistä taloutta? Minä esim. olisin halunnur, olisi sopinut esim.niin että mies olisi silti voinut säästää osan rahoistaan omalle tililleen mutta muuten talous olisi jaettu tulojen mukaan? Laitoinhan minäkin kaiken rahani perheen ja kodin hyväksi vaikka se oli vähemmän kuin miehen osuus. Tulee surullinen näistä meuhkaajista jotka "eivät ymmärrä.miksi eritellään omat kuukautiasideostot". Onko tullut mieleen että toinen parisuhteesta voisikin haluta talouden olevan yhteinen?

Nyt kun olen kaksin lapsen kanssa en aio enää parisuhteeseen alkaa. Olen kuitenkin miettinyt että vaikka joku yhtä pienituloinen mies kuin minä olisimme voineet muodostaa perheen ja voineet saavuttaa yhdessä jotain, ostaa vaikka asunnon yhdessä jne. Siihen tämä yhteiskunta osittain perustuu että yhdessä on mahdollisuus saavuttaa enemmän kuin yksin vaikka molemmat olisivat pienipalkkaisia.

Ex mies, lapsen isä ei edelleen ole ostanut asuntoa, elelee vuokralla ja rahansa säästötilillä. Minä asun myös vuokralla asumistukea ja yksinhuoltajakorotusta saaden. Onhan tilanne aika nurinkurinen yhteiskunnan kannalta kun lapsen isällä olisi varaa maksaa lapsen kaikki kulut ja asuminen ilman tukea. Monissa Euroopan maissa joutuu maksamaan ex puolisolle elatustukea lapsen lisäksi tästä syystä. Asuminenkin maksaa ja lapsi tarvitsee enemmän tilaa kuin yksi aikuinen.

Ai miksi lapsi ei asu isällään? Hän ei halua kun haluaa tulla ja mennä edelleen kuten tahtoo.

Mieheni on töissä ja minä opiskelija. Maksan suurimman osan meidän perheen ruokakuluista ja muut laskut maksetaan noin tasan. Mulla ei ole naisena mitään ongelmaa siinä että maksan enemmän jne.

Meillä(kin) mies tienaa enemmän. Yhteiset säännölliset menot maksetaan puoliksi. Mies maksaa enemmän yhteisiä epäsäännöllisiä menoja, eli voisi sanoa, että nostaa näin meidän elintasoa - joskaan ei esim asumisen kohdalla, eli muun muassa siihen meillä olisi varaa vaikka molemmat tienattaisiin sen verran kuin minä. Jos roolit olisi toisinpäin, eli itse tienaisin enemmän, niin todennäköisesti silloin mietittäisiin rahankäyttö vähän toisella tavalla. Tämä siitä syystä, että en itse koe näitä epäsäännöllisiä elintasoa nostavia menoja (tarkoittaen siis kahviloita, ravintoloita, yms) niin tärkeänä. En näistä nipota, koska toki tykkään käydä ja toisaalta mielestäni mies saa niihin meitä varten rahojaan laittaa, koska on omat rahansa tienannut. Jos kuitenkin minä olisin se, joka niitä maksaisi, haluaisin vähentää sitä. Koen, että siinä on liikaa rahanmenoa. Ehkä silloin pitäisi miettiä, onko reilua maksaa säännölliset menot 50/50, vai pitäisikö niitä viilata tulojen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tulotasoni ja urakehitykseni otti melkoista osumaa molempien lasten vuoksi samalla, kun miehen ura ei kärsinyt perheestä mitenkään. Jos hän nyt vaatisi kulujen jakoa tasan 50-50, vaatisin kyllä kompensaatiota menetetyistä tuloista.

Sinähän olet jo kompensaatiosi saanut, jos mies vasta ehdottais tässä vaihessa 50-50 mallia :D Tähän mennessä hän on maksellut sun puolesta.

Ettäs kehtaat!

Tottakai on maksanut kun toinen on ollut kotona hoitamassa yhteistä lasta?? Urakehitystä ei kuule sillä pelasteta että mies on muutaman kuukauden maksanut vähän enemmän perheen menoista.

Onko naisen urakehitys vain miehen harteilla??? Missä naisen oma vastuu?? Eikö molemmille kuuluisi puoliksi se taloudellinen haitta? Miksi se kuuluu vain miehelle?? Eikö lapset ole sinunkin? Ja muutaman kuukauden vain maksellut, niinkö? Ei muutamassa kuukaudessa urakehitys noin dramaattisesti pieleen mene.

Ja kerropa mikä olisi sinun mielestä sopiva, oikeudenmukainen korvaus? Jään huvittuneena odottelemaan.

Tosiasiahan on, että kun nainen kertoo työpaikalla olevansa raskaana, hän on heti työnantajalle taakka. Jo raskausaika on työnantajalle uhka, koska erilaiset vaivat ja poissaolot ovat yleisiä. Lisäksi äiti on ainoa, joka voi imettää, joten pienen vauvan kanssa kotona on yleensä aina äiti. Määräaikaiset työsuhteet yleensä katkaistaan ja vakituisissakin saattaa joutua alempitasoisiin tehtäviin palattuaan töihin. Palkankorotuksista ei uskalla edes mainita vuosiin perhettä perustaessa. Mies taas yleensä saa työpaikaltaan vain onnitteluja, vaikka isomman vauvan kanssa olisikin sitten muutaman kuukauden perhevapailla. Ylennyksiä, palkankorotuksia ym. tulee ihan samaan tahtiin kuin ennen lapsia.

Vauva ei ole mikään pelkkä äidin päätös ja projekti, joten kyllä nykyään nämä haittapuolet pitäisi jo todeta ja noteerata perheen yhteisessä taloudessa.

Ja tämä korjaantuu vain sillä, että hoitovapaat aletaan käyttää puoliksi.

Mitä jos mies ei suostu? Haluaa laittaa 4 kk ikäisen hoitoon? Tai ei selviä.vauvanhoidosta? Meillä esim.mies ei vaan selvinnyt eikä osannut vauvaa hoitaa. Teki omia juttujaan vaikka vauva huusi nälkäänsä vieressä. Tai jos äiti on työtön tai mies?

Lueskeltiin miehen kanssa näitä keskusteluja sen jälkeen, kun  "Muistojen bulevardi" radiossa loppui. Mietittiin meidän yhteistä yli 40 vuotta kestänyttä taivalta ja mietittiin, miten helppoa on ollut, kun ei ole ollut sinun ja minun rahoja. Aina on ollut yhteinen käyttö- ja säästötili, kaikki muu omaisuus on pantu puoliksi molempien nimiin paitsi rahastot. Nekin on tehty niin, että kuukausittain kummankin rahastoon siirtyy sama summa. Emme muista yhtään tilannetta, että olisi tarvinnut miettiä, kumpi mitäkin maksaa tai kyseenalaistaa toisen rahankäyttöä, vaikka elämään on mahtunut sairauksia, työttömyyttä, ulkomaankomennuksia, opiskelua ja hoitovapaita.

Jossain vaiheessa toinen meistä jää yksin, sitä varten teimme jo vuosia sitten keskinäisen omistusoikeustestamentin.