Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?
Luin Me naisista jutun, jossa naiset kertoivat elävänsä köyhemmin kuin puolisonsa, vaikka elävät perheenä. Onko tämä oikeasti tavallista?
Jos teillä on raha-asiat noin, miten kauan olette eläneet yhdessä, oletteko naimisissa ja onko teillä lapsia?
Itse olen elänyt puolisoni kanssa 20 vuotta, hän on koko ajan tienannut 2-3 kertaa minun kuukausituloni. Meillä on aina laskettu tulot yhteen ja eletty yhteisten tulojen mukaista elintasoa. 2 lasta.
Kommentit (1158)
20 vuotta on rahat olleet yhteisiä. Kummallista olisi ajatella ettei olisi, mutta jokainen tyylillään.
Olen aina tienannut enemmän kuin Vaimo, tosin enää 1000e enemmän, mutta vaimo taas on saanut pari perintöä jotka ovat menneet yhteisiin asioihin.
Kun kaikki menee mikä tulee, niin mitäpä sitä laskemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tulotasoni ja urakehitykseni otti melkoista osumaa molempien lasten vuoksi samalla, kun miehen ura ei kärsinyt perheestä mitenkään. Jos hän nyt vaatisi kulujen jakoa tasan 50-50, vaatisin kyllä kompensaatiota menetetyistä tuloista.
Sinähän olet jo kompensaatiosi saanut, jos mies vasta ehdottais tässä vaihessa 50-50 mallia :D Tähän mennessä hän on maksellut sun puolesta.
Ettäs kehtaat!
Tottakai on maksanut kun toinen on ollut kotona hoitamassa yhteistä lasta?? Urakehitystä ei kuule sillä pelasteta että mies on muutaman kuukauden maksanut vähän enemmän perheen menoista.
Onko naisen urakehitys vain miehen harteilla??? Missä naisen oma vastuu?? Eikö molemmille kuuluisi puoliksi se taloudellinen haitta? Miksi se kuuluu vain miehelle?? Eikö lapset ole sinunkin? Ja muutaman kuukauden vain maksellut, niinkö? Ei muutamassa kuukaudessa urakehitys noin dramaattisesti pieleen mene.
Ja kerropa mikä olisi sinun mielestä sopiva, oikeudenmukainen korvaus? Jään huvittuneena odottelemaan.
Tosiasiahan on, että kun nainen kertoo työpaikalla olevansa raskaana, hän on heti työnantajalle taakka. Jo raskausaika on työnantajalle uhka, koska erilaiset vaivat ja poissaolot ovat yleisiä. Lisäksi äiti on ainoa, joka voi imettää, joten pienen vauvan kanssa kotona on yleensä aina äiti. Määräaikaiset työsuhteet yleensä katkaistaan ja vakituisissakin saattaa joutua alempitasoisiin tehtäviin palattuaan töihin. Palkankorotuksista ei uskalla edes mainita vuosiin perhettä perustaessa. Mies taas yleensä saa työpaikaltaan vain onnitteluja, vaikka isomman vauvan kanssa olisikin sitten muutaman kuukauden perhevapailla. Ylennyksiä, palkankorotuksia ym. tulee ihan samaan tahtiin kuin ennen lapsia.
Vauva ei ole mikään pelkkä äidin päätös ja projekti, joten kyllä nykyään nämä haittapuolet pitäisi jo todeta ja noteerata perheen yhteisessä taloudessa.
Ja tämä korjaantuu vain sillä, että hoitovapaat aletaan käyttää puoliksi.
Mitä jos mies ei suostu? Haluaa laittaa 4 kk ikäisen hoitoon? Tai ei selviä.vauvanhoidosta? Meillä esim.mies ei vaan selvinnyt eikä osannut vauvaa hoitaa. Teki omia juttujaan vaikka vauva huusi nälkäänsä vieressä. Tai jos äiti on työtön tai mies?
Jos mies ei selviä oman vauvansa hoitamisesta, niin hänen pitää maksaa siitä sille, joka lapsen hoitaa. Se vasta kalliiksi tuleekin, jos hän haluaa neljän kuukauden ikäisen vauvan hoitoon, jos nyt edes hoitopaikkaa löytyy. Ihan kammottavalta kuulostaa tuo nälkäisen vauvan itkettäminen.
Tätä juuri itse sellaisessa suhteessa elävät joissa menot jaetaan, eivät tajua. Ja jota eivät tajua hoitovapasudistuksen kannattajat. Mitä jos mies ei suostu jäämään hoitamaan lasta eikä suostu maksamaan hoitajaa kotiin vauvalle? Mitä silloin tapahtuu? Erohan on ainoa vaihtoehto jotta äiti voi jäädä hoitamaan vauvaa ja saada ruokaa ja ettei vauvaa huostaanoteta. Minä esim olin työtön ennen äippälomaa kun määräaikainen työsuhde loppui juuri 1 kk ennen raskauden alkua. Mies ei olisi suostunut jäämään kotiin 4 kk ikäisen vauvan kanssa eikä olisi satavarmasti suostunut hoitajan palkkaamiseen. Eli miten tuollainen tilanne hoitovapaaudistajuen mielestä ratkaistaan? Nämä ihmiset elävät jossain kuplassa luullen kaikkien perheiden olevan onnellisia ja tasapainoisia.
Varsinainen olkiukko. Kukaan ei ole ehdottanut, että vauva olisi pakko laittaa hoitoon tai että isän on jäätävä kotiin vauvan ollessa pari kuukautta.
Äitiysloma loppuu, kun vauva on noin neljän kuukauden ikäinen. Vanhempainvapaalle voi jäädä vanhemmista kumpi tahansa. Jos mies ei halua elättää vaimoaan ja lastaan, niin kyllä hänen itsensä pitää silloin jäädä vauvan kanssa kotiin.
Minusta tuossa jo tulee se ajatusvääristymä. Ikään kuin mies elättäisi vaimoa ja lastaan. Perheen tulot pienenevät siksi aikaa kun lasta hoidetaan kotona, kuka tahansa ja sitten yhdessä jaetaan sitä uutta niukkuutta. Ei se voi olla yksin sen kotonaolijan ongelma tai toisen osapuolen yksin maksaa kotiin ulkopuolinen hoitaja.
Niinhän se pitäisi mennä, mutta tässä ketjussa on väitetty, että naisen pitäisi silti ihan missä tilanteessa tahansa maksaa puolet perheen menoista. Muussa tapauksessa nainen käyttää mieheen taloudellista väkivaltaa, jos haluaa tämän maksavan isomman osan menoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on eri rahat olleet alusta asti. Tai siitä asti kun tulin raskaaksi, sitä ennen asuimme yhdessä toki mutta yhteisiä hankintoja ei juuri ollut. Kun lapsi syntyi sain jo kuukauden kuluttua kuulla olevani lokki. Kaikki hankittiin käytettynä vaikka miehellä oli säästöjä. Asuimme halvimmassa kaupungin kerrostaloasunnossa sillä minulla ei ollut varaa laittaa esim asumisoikeusasuntoon puolta, omistusasunnosta puhumattakaan. Mies tuli ja meni miten tykkäsi, edes työaikoja ei pystynyt kertomaan eli odottelin vauvan kanssa kotona koska tulee iltaisin ( omaa vapaa aikaa ei jäänyt ja vauvalla oli koliikki ja refluksitauti. Vauva aikana mies aloitti tohtoriopintonsa, on DI ja valmistui nopeasti sillä minä hoidin kaiken kotona. Välillä tilanne oli absurdi kun hän tuli kotiin iltayhdeksältä ja ihmetteli miksen mene töihin?
Mies säästi rahaa koko ajan, minä maksoin miehen tulojen takia pienestä kotihoidontuesta ruuat ja tarvikkeet kotiin. Usein rahat oli loppu ja äitini kävi ruokakaupassa jotta saimme ruokaa. En ole säätänyt lakia jonka mukaan kotihoidontuki oli vain muutama sata euroa miehen tulojen takia. Miksen tosiaan mennyt töihin? Lapsemme sairasteli paljon ja olin kuin sumussa. Masennus puhkesi, en tajunnut sitä silloin itse...
Erosimme kun mies sai pienen perinnön
Hän halusi erota jotta en olisi päässyt käsiksi perintöön ja säästöihin. Vaati itselleen jopa S tilin bonukset. Meillä oli tuloerot sellaiset 3000 e kk ja olisi jatkunut töihin menoni jälkeenkin, olen lastenhoitaja joten tienaan nettona n 1700 e kk. Miehen mielestä minun olisi pitänyt ottaa jopa lainaa elämiseen sillä " on oma valinta mitä opiskelee" kuten täältä palstaltakin olen lukenut. Hänen logiikallaan siis sen vuoksi kaikki pito maksaa puoliksi kun en ollut viitsinyt opiskella esim.lääkäriksi..Hän oli kuulemma uhri sillä olin hyvännäköinen joka houkutteli seksiin hänet ja se oli omaa syytäni.Edelleen häneltä on turha pyytää mitään minimielatustuen lisäksi sillä se kuulemma kattaa kaikki lapsen menot.
Tuota.. en kyllä ihan nyt usko tätä. Vähän vähemmän kärjistämistä, niin olis uskottavampi. Tuo seksi-kommentti sinetöi kaiken. Mut kyllä suakin todnäk joku tarpeeksi hölmö/katkera aivan varmasti uskoo.
No kuule ei uskonut miehen sukulaisetkaan eikä tuttuni keille olen kertonut. Omat sukulaiseni eivät tiedä.sillä häpeän asiaa, miksi olen ollut niin typerä? Itselläni meni ja menee kaikki rahat edelleen kotiin ja perheeseen, lapseni on aarteeni jolla haluan kaiken olevan hyvin. Seksikommentti on ihan miehen itsensä sanoma ja tiedän että aidosti ajattelee näin. Jonkun sortim narsistisia piirteitä hänessä varmaan on.
Miksi muuten te joilla on yhteiset rahat, kuvittelette ettei ne joilla ei niin ole ei haluaisi yhteistä taloutta? Minä esim. olisin halunnur, olisi sopinut esim.niin että mies olisi silti voinut säästää osan rahoistaan omalle tililleen mutta muuten talous olisi jaettu tulojen mukaan? Laitoinhan minäkin kaiken rahani perheen ja kodin hyväksi vaikka se oli vähemmän kuin miehen osuus. Tulee surullinen näistä meuhkaajista jotka "eivät ymmärrä.miksi eritellään omat kuukautiasideostot". Onko tullut mieleen että toinen parisuhteesta voisikin haluta talouden olevan yhteinen?
Nyt kun olen kaksin lapsen kanssa en aio enää parisuhteeseen alkaa. Olen kuitenkin miettinyt että vaikka joku yhtä pienituloinen mies kuin minä olisimme voineet muodostaa perheen ja voineet saavuttaa yhdessä jotain, ostaa vaikka asunnon yhdessä jne. Siihen tämä yhteiskunta osittain perustuu että yhdessä on mahdollisuus saavuttaa enemmän kuin yksin vaikka molemmat olisivat pienipalkkaisia.
Ex mies, lapsen isä ei edelleen ole ostanut asuntoa, elelee vuokralla ja rahansa säästötilillä. Minä asun myös vuokralla asumistukea ja yksinhuoltajakorotusta saaden. Onhan tilanne aika nurinkurinen yhteiskunnan kannalta kun lapsen isällä olisi varaa maksaa lapsen kaikki kulut ja asuminen ilman tukea. Monissa Euroopan maissa joutuu maksamaan ex puolisolle elatustukea lapsen lisäksi tästä syystä. Asuminenkin maksaa ja lapsi tarvitsee enemmän tilaa kuin yksi aikuinen.
Ai miksi lapsi ei asu isällään? Hän ei halua kun haluaa tulla ja mennä edelleen kuten tahtoo.
Voi ei tsemppiä. Uskon tarinan koska itse olen joutunut tekemisiin samantyyppisen ihmisen kanssa. Raha kuului käytännössä hänelle, myös minkä minä ansaitsin. Kun hän muutti pois ja jäin yksin lasten kanssa ihmeellistä kyllä elintasoni nousi. Kovalla työllä olen saanut nostettua palkkaani ja elätän lapseni itse. Isä ei maksa edes minimiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tulotasoni ja urakehitykseni otti melkoista osumaa molempien lasten vuoksi samalla, kun miehen ura ei kärsinyt perheestä mitenkään. Jos hän nyt vaatisi kulujen jakoa tasan 50-50, vaatisin kyllä kompensaatiota menetetyistä tuloista.
Sinähän olet jo kompensaatiosi saanut, jos mies vasta ehdottais tässä vaihessa 50-50 mallia :D Tähän mennessä hän on maksellut sun puolesta.
Ettäs kehtaat!
Tottakai on maksanut kun toinen on ollut kotona hoitamassa yhteistä lasta?? Urakehitystä ei kuule sillä pelasteta että mies on muutaman kuukauden maksanut vähän enemmän perheen menoista.
Onko naisen urakehitys vain miehen harteilla??? Missä naisen oma vastuu?? Eikö molemmille kuuluisi puoliksi se taloudellinen haitta? Miksi se kuuluu vain miehelle?? Eikö lapset ole sinunkin? Ja muutaman kuukauden vain maksellut, niinkö? Ei muutamassa kuukaudessa urakehitys noin dramaattisesti pieleen mene.
Ja kerropa mikä olisi sinun mielestä sopiva, oikeudenmukainen korvaus? Jään huvittuneena odottelemaan.
Tosiasiahan on, että kun nainen kertoo työpaikalla olevansa raskaana, hän on heti työnantajalle taakka. Jo raskausaika on työnantajalle uhka, koska erilaiset vaivat ja poissaolot ovat yleisiä. Lisäksi äiti on ainoa, joka voi imettää, joten pienen vauvan kanssa kotona on yleensä aina äiti. Määräaikaiset työsuhteet yleensä katkaistaan ja vakituisissakin saattaa joutua alempitasoisiin tehtäviin palattuaan töihin. Palkankorotuksista ei uskalla edes mainita vuosiin perhettä perustaessa. Mies taas yleensä saa työpaikaltaan vain onnitteluja, vaikka isomman vauvan kanssa olisikin sitten muutaman kuukauden perhevapailla. Ylennyksiä, palkankorotuksia ym. tulee ihan samaan tahtiin kuin ennen lapsia.
Vauva ei ole mikään pelkkä äidin päätös ja projekti, joten kyllä nykyään nämä haittapuolet pitäisi jo todeta ja noteerata perheen yhteisessä taloudessa.
Ja tämä korjaantuu vain sillä, että hoitovapaat aletaan käyttää puoliksi.
Mitä jos mies ei suostu? Haluaa laittaa 4 kk ikäisen hoitoon? Tai ei selviä.vauvanhoidosta? Meillä esim.mies ei vaan selvinnyt eikä osannut vauvaa hoitaa. Teki omia juttujaan vaikka vauva huusi nälkäänsä vieressä. Tai jos äiti on työtön tai mies?
Jos mies ei selviä oman vauvansa hoitamisesta, niin hänen pitää maksaa siitä sille, joka lapsen hoitaa. Se vasta kalliiksi tuleekin, jos hän haluaa neljän kuukauden ikäisen vauvan hoitoon, jos nyt edes hoitopaikkaa löytyy. Ihan kammottavalta kuulostaa tuo nälkäisen vauvan itkettäminen.
Tätä juuri itse sellaisessa suhteessa elävät joissa menot jaetaan, eivät tajua. Ja jota eivät tajua hoitovapasudistuksen kannattajat. Mitä jos mies ei suostu jäämään hoitamaan lasta eikä suostu maksamaan hoitajaa kotiin vauvalle? Mitä silloin tapahtuu? Erohan on ainoa vaihtoehto jotta äiti voi jäädä hoitamaan vauvaa ja saada ruokaa ja ettei vauvaa huostaanoteta. Minä esim olin työtön ennen äippälomaa kun määräaikainen työsuhde loppui juuri 1 kk ennen raskauden alkua. Mies ei olisi suostunut jäämään kotiin 4 kk ikäisen vauvan kanssa eikä olisi satavarmasti suostunut hoitajan palkkaamiseen. Eli miten tuollainen tilanne hoitovapaaudistajuen mielestä ratkaistaan? Nämä ihmiset elävät jossain kuplassa luullen kaikkien perheiden olevan onnellisia ja tasapainoisia.
Varsinainen olkiukko. Kukaan ei ole ehdottanut, että vauva olisi pakko laittaa hoitoon tai että isän on jäätävä kotiin vauvan ollessa pari kuukautta.
Äitiysloma loppuu, kun vauva on noin neljän kuukauden ikäinen. Vanhempainvapaalle voi jäädä vanhemmista kumpi tahansa. Jos mies ei halua elättää vaimoaan ja lastaan, niin kyllä hänen itsensä pitää silloin jäädä vauvan kanssa kotiin.
Minusta tuossa jo tulee se ajatusvääristymä. Ikään kuin mies elättäisi vaimoa ja lastaan. Perheen tulot pienenevät siksi aikaa kun lasta hoidetaan kotona, kuka tahansa ja sitten yhdessä jaetaan sitä uutta niukkuutta. Ei se voi olla yksin sen kotonaolijan ongelma tai toisen osapuolen yksin maksaa kotiin ulkopuolinen hoitaja.
Niinhän se pitäisi mennä, mutta tässä ketjussa on väitetty, että naisen pitäisi silti ihan missä tilanteessa tahansa maksaa puolet perheen menoista. Muussa tapauksessa nainen käyttää mieheen taloudellista väkivaltaa, jos haluaa tämän maksavan isomman osan menoista.
Silloin unohdetaan se, että naiselle kuuluu laskennallinen palkkaerotus yhteiskunnan tarjoaman tulon lisäksi eli kun se lisätään tuloihin ja vähennetään menoista niin voidaan sitten puhua että nainen maksaa puolet.
Vaikka olen sellaisen mallin kannattaja, että on yhteiset rahat ja lisäksi molemmilla omat yhteisten rahojen ulkopuoliset rahat, pitäisi mielestäni lasten kotihoidon ajan olla perheessä yhteiset tulot ja menot.
Kiinnostava ketju - ja ihan hirveä! Onko täällä koko ajan yksi ja sama mies kommentoimassa, että naiset loisivat miesten kustannuksella vai onko todellakin paljon tällä tavalla ajattelevia? Ajattelevatko monetkin miehet koko ajan rahaa ja näkevät perheen vain menoeränä? Kuulostaa ihan karmealta. Onhan sellaisessa parisuhteessa paljon pielessä, jossa ollaan vain minä ja minä eikä me.
Onko näin monille tosiaan nykyään vieras ajatus, että perhe on yksi yksikkö, osastensa summa, jossa pannaan yhteen tulot ja menot ja kaikki muukin. Miksi mennä naimisiin, jos ei ole siihen valmis. Avioliitossa on elatusvelvollisuus. Kyllä perheessä pitäisi pystyä sopimaan asioista ja neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja. Jos rakastaa toista, eihän mitenkään voisi syödä yksinään sisäfileetä ja antaa toisen tyytyä kaurapuuroon. Miten voisi olla onnellinen, jos rakastettu on onneton? Kamalan itsekästä ajattelua näyttää olevan paljon.
Mikä on mennyt pieleen niissä miehissä, jotka näkevät lapsetkin vain kulueränä, verenimijöinä? Ei ihme, jos lasten hankinta vähenee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tulotasoni ja urakehitykseni otti melkoista osumaa molempien lasten vuoksi samalla, kun miehen ura ei kärsinyt perheestä mitenkään. Jos hän nyt vaatisi kulujen jakoa tasan 50-50, vaatisin kyllä kompensaatiota menetetyistä tuloista.
Sinähän olet jo kompensaatiosi saanut, jos mies vasta ehdottais tässä vaihessa 50-50 mallia :D Tähän mennessä hän on maksellut sun puolesta.
Ettäs kehtaat!
Tottakai on maksanut kun toinen on ollut kotona hoitamassa yhteistä lasta?? Urakehitystä ei kuule sillä pelasteta että mies on muutaman kuukauden maksanut vähän enemmän perheen menoista.
Onko naisen urakehitys vain miehen harteilla??? Missä naisen oma vastuu?? Eikö molemmille kuuluisi puoliksi se taloudellinen haitta? Miksi se kuuluu vain miehelle?? Eikö lapset ole sinunkin? Ja muutaman kuukauden vain maksellut, niinkö? Ei muutamassa kuukaudessa urakehitys noin dramaattisesti pieleen mene.
Ja kerropa mikä olisi sinun mielestä sopiva, oikeudenmukainen korvaus? Jään huvittuneena odottelemaan.
Tosiasiahan on, että kun nainen kertoo työpaikalla olevansa raskaana, hän on heti työnantajalle taakka. Jo raskausaika on työnantajalle uhka, koska erilaiset vaivat ja poissaolot ovat yleisiä. Lisäksi äiti on ainoa, joka voi imettää, joten pienen vauvan kanssa kotona on yleensä aina äiti. Määräaikaiset työsuhteet yleensä katkaistaan ja vakituisissakin saattaa joutua alempitasoisiin tehtäviin palattuaan töihin. Palkankorotuksista ei uskalla edes mainita vuosiin perhettä perustaessa. Mies taas yleensä saa työpaikaltaan vain onnitteluja, vaikka isomman vauvan kanssa olisikin sitten muutaman kuukauden perhevapailla. Ylennyksiä, palkankorotuksia ym. tulee ihan samaan tahtiin kuin ennen lapsia.
Vauva ei ole mikään pelkkä äidin päätös ja projekti, joten kyllä nykyään nämä haittapuolet pitäisi jo todeta ja noteerata perheen yhteisessä taloudessa.
Ja tämä korjaantuu vain sillä, että hoitovapaat aletaan käyttää puoliksi.
Mitä jos mies ei suostu? Haluaa laittaa 4 kk ikäisen hoitoon? Tai ei selviä.vauvanhoidosta? Meillä esim.mies ei vaan selvinnyt eikä osannut vauvaa hoitaa. Teki omia juttujaan vaikka vauva huusi nälkäänsä vieressä. Tai jos äiti on työtön tai mies?
Kannattaa valita lapsen isäksi mies, joka selviää vauvanhoidosta ja haluaa pitää puolet hoitovapaista, ei se sen vaikeampaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Teille, jotka nyt olette sitä mieltä että nainen voi aivan hyvin mennä heti äitiysloman jälkeen töihin niin näyttäkääs sellainen työpaikka johon 3kk sitten synnyttänyt äiti voi palata hyvillä mielin joutumatta silmätikuksi? Tässä asiassa kun työnantajilla ei asenteet ole ihan yhtä tasa-arvoiset, valitettavasti. Töissä kun pitää kyetä samaan työpanokseen kun muutkin. On varmaan niitäkin äitejä joilla ei mitkään hormonit enää tuossa vaiheessa heittele ja onnea heille jos niin onnekkkaita ovat.
Vaikka äidillä nyt on oikeus palata töihin jo heti äitiysloman 3kk jälkeen niin uskokaa pois että se vielä hyvin hyvin harvassa tapauksessa onnistuu joutumatta silmätikuksi.
Omassa yrityksessähän voi työskennellä vaikka suoraan sairaalasta.
Entä jos äiti olisi kotona ensimmäiset 9 kk ja isä seuraavat 9 kk? Tai 6+6, jos molemmat haluavat palata aikaisemmin töihin.
Sillähän se silmätikuksi joutuminen nimenomaan vähenee, kun hoitovapaita aletaan jakaa tasan ja äidit pääsevät yleisesti aikaisemmin takaisin työelämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tulotasoni ja urakehitykseni otti melkoista osumaa molempien lasten vuoksi samalla, kun miehen ura ei kärsinyt perheestä mitenkään. Jos hän nyt vaatisi kulujen jakoa tasan 50-50, vaatisin kyllä kompensaatiota menetetyistä tuloista.
Sinähän olet jo kompensaatiosi saanut, jos mies vasta ehdottais tässä vaihessa 50-50 mallia :D Tähän mennessä hän on maksellut sun puolesta.
Ettäs kehtaat!
Tottakai on maksanut kun toinen on ollut kotona hoitamassa yhteistä lasta?? Urakehitystä ei kuule sillä pelasteta että mies on muutaman kuukauden maksanut vähän enemmän perheen menoista.
Onko naisen urakehitys vain miehen harteilla??? Missä naisen oma vastuu?? Eikö molemmille kuuluisi puoliksi se taloudellinen haitta? Miksi se kuuluu vain miehelle?? Eikö lapset ole sinunkin? Ja muutaman kuukauden vain maksellut, niinkö? Ei muutamassa kuukaudessa urakehitys noin dramaattisesti pieleen mene.
Ja kerropa mikä olisi sinun mielestä sopiva, oikeudenmukainen korvaus? Jään huvittuneena odottelemaan.
Tosiasiahan on, että kun nainen kertoo työpaikalla olevansa raskaana, hän on heti työnantajalle taakka. Jo raskausaika on työnantajalle uhka, koska erilaiset vaivat ja poissaolot ovat yleisiä. Lisäksi äiti on ainoa, joka voi imettää, joten pienen vauvan kanssa kotona on yleensä aina äiti. Määräaikaiset työsuhteet yleensä katkaistaan ja vakituisissakin saattaa joutua alempitasoisiin tehtäviin palattuaan töihin. Palkankorotuksista ei uskalla edes mainita vuosiin perhettä perustaessa. Mies taas yleensä saa työpaikaltaan vain onnitteluja, vaikka isomman vauvan kanssa olisikin sitten muutaman kuukauden perhevapailla. Ylennyksiä, palkankorotuksia ym. tulee ihan samaan tahtiin kuin ennen lapsia.
Vauva ei ole mikään pelkkä äidin päätös ja projekti, joten kyllä nykyään nämä haittapuolet pitäisi jo todeta ja noteerata perheen yhteisessä taloudessa.
Ja tämä korjaantuu vain sillä, että hoitovapaat aletaan käyttää puoliksi.
Mitä jos mies ei suostu? Haluaa laittaa 4 kk ikäisen hoitoon? Tai ei selviä.vauvanhoidosta? Meillä esim.mies ei vaan selvinnyt eikä osannut vauvaa hoitaa. Teki omia juttujaan vaikka vauva huusi nälkäänsä vieressä. Tai jos äiti on työtön tai mies?
Kannattaa valita lapsen isäksi mies, joka selviää vauvanhoidosta ja haluaa pitää puolet hoitovapaista, ei se sen vaikeampaa ole.
Juu, ei varmaan ihme, että sinkkutalouksia on valtava määrä ja syntyvyys laskee.
Meillä tuota asiaa ei ole koskaan sen kummemmin edes jouduttu pohtimaan.
Olimme molemmat köyhiä persaukisia opiskelijoita kun menimme yhteen, joten oli itsestään selvää, että kaikki rahat, olivat ne sitten kumman tahansa tienaamia, käytettiin yhteiseen elämiseen. Näin oli monta vuotta. Sitten kun elämä oli vakiintunut, kumpikin valmistunut ja vakituisessa työssä, katsottiin tilanne (sovussa) uudelleen. Niin kuin usein on, mies ansaitsi huomattavasti enemmän. Ja sehän ei hitto vieköön minun syytäni ollut, meillä kummallakin oli (on) samantasoinen akateeminen tutkinto, mutta naisvaltaisilla aloilla palkkataso vain on heikompi. Eikä tästäkään asiasta riitaa tullut, yhteisiin menoihin osallistuminen jyvitettiin palkkatason mukaan. Siis mies osallistui isommalla panoksella kuin minä.
Ei olisi tullut kummallakaan meistä edes mieleen, että perheen sisällä perheenjäsenillä olisi erilainen elintaso!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tulotasoni ja urakehitykseni otti melkoista osumaa molempien lasten vuoksi samalla, kun miehen ura ei kärsinyt perheestä mitenkään. Jos hän nyt vaatisi kulujen jakoa tasan 50-50, vaatisin kyllä kompensaatiota menetetyistä tuloista.
Sinähän olet jo kompensaatiosi saanut, jos mies vasta ehdottais tässä vaihessa 50-50 mallia :D Tähän mennessä hän on maksellut sun puolesta.
Ettäs kehtaat!
Tottakai on maksanut kun toinen on ollut kotona hoitamassa yhteistä lasta?? Urakehitystä ei kuule sillä pelasteta että mies on muutaman kuukauden maksanut vähän enemmän perheen menoista.
Onko naisen urakehitys vain miehen harteilla??? Missä naisen oma vastuu?? Eikö molemmille kuuluisi puoliksi se taloudellinen haitta? Miksi se kuuluu vain miehelle?? Eikö lapset ole sinunkin? Ja muutaman kuukauden vain maksellut, niinkö? Ei muutamassa kuukaudessa urakehitys noin dramaattisesti pieleen mene.
Ja kerropa mikä olisi sinun mielestä sopiva, oikeudenmukainen korvaus? Jään huvittuneena odottelemaan.
Tosiasiahan on, että kun nainen kertoo työpaikalla olevansa raskaana, hän on heti työnantajalle taakka. Jo raskausaika on työnantajalle uhka, koska erilaiset vaivat ja poissaolot ovat yleisiä. Lisäksi äiti on ainoa, joka voi imettää, joten pienen vauvan kanssa kotona on yleensä aina äiti. Määräaikaiset työsuhteet yleensä katkaistaan ja vakituisissakin saattaa joutua alempitasoisiin tehtäviin palattuaan töihin. Palkankorotuksista ei uskalla edes mainita vuosiin perhettä perustaessa. Mies taas yleensä saa työpaikaltaan vain onnitteluja, vaikka isomman vauvan kanssa olisikin sitten muutaman kuukauden perhevapailla. Ylennyksiä, palkankorotuksia ym. tulee ihan samaan tahtiin kuin ennen lapsia.
Vauva ei ole mikään pelkkä äidin päätös ja projekti, joten kyllä nykyään nämä haittapuolet pitäisi jo todeta ja noteerata perheen yhteisessä taloudessa.
Ja tämä korjaantuu vain sillä, että hoitovapaat aletaan käyttää puoliksi.
Mitä jos mies ei suostu? Haluaa laittaa 4 kk ikäisen hoitoon? Tai ei selviä.vauvanhoidosta? Meillä esim.mies ei vaan selvinnyt eikä osannut vauvaa hoitaa. Teki omia juttujaan vaikka vauva huusi nälkäänsä vieressä. Tai jos äiti on työtön tai mies?
Jos mies ei selviä oman vauvansa hoitamisesta, niin hänen pitää maksaa siitä sille, joka lapsen hoitaa. Se vasta kalliiksi tuleekin, jos hän haluaa neljän kuukauden ikäisen vauvan hoitoon, jos nyt edes hoitopaikkaa löytyy. Ihan kammottavalta kuulostaa tuo nälkäisen vauvan itkettäminen.
Tätä juuri itse sellaisessa suhteessa elävät joissa menot jaetaan, eivät tajua. Ja jota eivät tajua hoitovapasudistuksen kannattajat. Mitä jos mies ei suostu jäämään hoitamaan lasta eikä suostu maksamaan hoitajaa kotiin vauvalle? Mitä silloin tapahtuu? Erohan on ainoa vaihtoehto jotta äiti voi jäädä hoitamaan vauvaa ja saada ruokaa ja ettei vauvaa huostaanoteta. Minä esim olin työtön ennen äippälomaa kun määräaikainen työsuhde loppui juuri 1 kk ennen raskauden alkua. Mies ei olisi suostunut jäämään kotiin 4 kk ikäisen vauvan kanssa eikä olisi satavarmasti suostunut hoitajan palkkaamiseen. Eli miten tuollainen tilanne hoitovapaaudistajuen mielestä ratkaistaan? Nämä ihmiset elävät jossain kuplassa luullen kaikkien perheiden olevan onnellisia ja tasapainoisia.
Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä onnelliseen ja tasapainoiseen perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tulotasoni ja urakehitykseni otti melkoista osumaa molempien lasten vuoksi samalla, kun miehen ura ei kärsinyt perheestä mitenkään. Jos hän nyt vaatisi kulujen jakoa tasan 50-50, vaatisin kyllä kompensaatiota menetetyistä tuloista.
Sinähän olet jo kompensaatiosi saanut, jos mies vasta ehdottais tässä vaihessa 50-50 mallia :D Tähän mennessä hän on maksellut sun puolesta.
Ettäs kehtaat!
Tottakai on maksanut kun toinen on ollut kotona hoitamassa yhteistä lasta?? Urakehitystä ei kuule sillä pelasteta että mies on muutaman kuukauden maksanut vähän enemmän perheen menoista.
Onko naisen urakehitys vain miehen harteilla??? Missä naisen oma vastuu?? Eikö molemmille kuuluisi puoliksi se taloudellinen haitta? Miksi se kuuluu vain miehelle?? Eikö lapset ole sinunkin? Ja muutaman kuukauden vain maksellut, niinkö? Ei muutamassa kuukaudessa urakehitys noin dramaattisesti pieleen mene.
Ja kerropa mikä olisi sinun mielestä sopiva, oikeudenmukainen korvaus? Jään huvittuneena odottelemaan.
Tosiasiahan on, että kun nainen kertoo työpaikalla olevansa raskaana, hän on heti työnantajalle taakka. Jo raskausaika on työnantajalle uhka, koska erilaiset vaivat ja poissaolot ovat yleisiä. Lisäksi äiti on ainoa, joka voi imettää, joten pienen vauvan kanssa kotona on yleensä aina äiti. Määräaikaiset työsuhteet yleensä katkaistaan ja vakituisissakin saattaa joutua alempitasoisiin tehtäviin palattuaan töihin. Palkankorotuksista ei uskalla edes mainita vuosiin perhettä perustaessa. Mies taas yleensä saa työpaikaltaan vain onnitteluja, vaikka isomman vauvan kanssa olisikin sitten muutaman kuukauden perhevapailla. Ylennyksiä, palkankorotuksia ym. tulee ihan samaan tahtiin kuin ennen lapsia.
Vauva ei ole mikään pelkkä äidin päätös ja projekti, joten kyllä nykyään nämä haittapuolet pitäisi jo todeta ja noteerata perheen yhteisessä taloudessa.
Ja tämä korjaantuu vain sillä, että hoitovapaat aletaan käyttää puoliksi.
Mitä jos mies ei suostu? Haluaa laittaa 4 kk ikäisen hoitoon? Tai ei selviä.vauvanhoidosta? Meillä esim.mies ei vaan selvinnyt eikä osannut vauvaa hoitaa. Teki omia juttujaan vaikka vauva huusi nälkäänsä vieressä. Tai jos äiti on työtön tai mies?
Kannattaa valita lapsen isäksi mies, joka selviää vauvanhoidosta ja haluaa pitää puolet hoitovapaista, ei se sen vaikeampaa ole.
Ja miten sen ennalta tietää? Puheissa miehet toki ovat valmiit tekemään osansa, vaan kun tilanne sitten tulee, livetään vastuusta. Mitä sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.
Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.
Voisko joku alapeukuttaja perustella kantaansa? Selvää on, ettei nykyaikana tällaiselle ole tarvetta. Ihmisten oletetaan elättävän itsensä ja meillä on sosiaalitukijärjestelmä, jos siihen ei kykene.
Mikä siinä ajatuksessa uhkaa, ettei voi taloudellisesti hyväksikäyttää toista laillisesti? Eikö teillä ole mitään ylpeyttä?
Siis sinusta yhteiskunnan pitäis enemmin elättää yksilöä kuin tämän oman puolison? Miksi näin?
Siksi, että nykyään eletään tasa-arvon aikaa. Eletään yksilön vapauden ja vastuun, oikeuksien ja velvollisuuksien aikaa. Silloin toisen puolison minkäänlaisen hyväksikäytön ei tulisi olla missään nimessä suotavaa ja hyväksyttyä. Miksi sinun mielestäsi on oikein, että toisen on elätettävä aikuinen ihminen, joka esim. heittäytyy täysin passiiviseksi. Eikö mikään oikeudentaju sussa sodi tällaista vastaan?
Oikeustajuni sotii sitä vastaan että joku hyvin toimeentuleva perhe saa vielä sosiaalitukia valtiolta koska toinen pihi puoliso ei suostu elättämään köyhempää puolisoaan. Ei todellakaan näin. Jos menee naimisiin hyväksyy sen että olette samaa perhettä.
Ai, en minä ainakaan ole saanut senttiäkään koskaan. Katsotaan että miehelläni on varaa elättää minua.
Saan vain 1/2 eläkkeen, en muuta. Jos hakisin toimeentulotukea siinä kyllä kysytään puolison tulot. Saan olla onnellinen siitä että meillä on yhteistalous ja sama elintaso sairastumisestani huolimatta.
Lue.koko.ketju.ennenkuin.kommentoit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä(kin) mies tienaa enemmän. Yhteiset säännölliset menot maksetaan puoliksi. Mies maksaa enemmän yhteisiä epäsäännöllisiä menoja, eli voisi sanoa, että nostaa näin meidän elintasoa - joskaan ei esim asumisen kohdalla, eli muun muassa siihen meillä olisi varaa vaikka molemmat tienattaisiin sen verran kuin minä. Jos roolit olisi toisinpäin, eli itse tienaisin enemmän, niin todennäköisesti silloin mietittäisiin rahankäyttö vähän toisella tavalla. Tämä siitä syystä, että en itse koe näitä epäsäännöllisiä elintasoa nostavia menoja (tarkoittaen siis kahviloita, ravintoloita, yms) niin tärkeänä. En näistä nipota, koska toki tykkään käydä ja toisaalta mielestäni mies saa niihin meitä varten rahojaan laittaa, koska on omat rahansa tienannut. Jos kuitenkin minä olisin se, joka niitä maksaisi, haluaisin vähentää sitä. Koen, että siinä on liikaa rahanmenoa. Ehkä silloin pitäisi miettiä, onko reilua maksaa säännölliset menot 50/50, vai pitäisikö niitä viilata tulojen mukaan.
Noin päinhän se toimii. Ongelma tosiaan tulisi siinä, kun sinä tienaisit enemmän (ja sijoittaisit rahat tai käyttäisit ne omaan harrastukseesi) ja teidän yhteiset kahvi- ja ravintolahetket loppuisivat tai miehen pitäisi rahoittaa ne teille. Jos taas rahoittaisit teille jonkun uuden yhteisen harrastuksen, ongelmaa ei syntyisi. Huonommin tienaavasta ei tunnut reilulta rahoittaa yhteisiä juttuja, kun toinen säästää itselleen tai käyttää rahat yksin itseensä.
Minulle ei olisi ongelma jos tälläkin hetkellä mies sijoittaisi/säästäisi rahansa, eikä maksaisi näitä kahviloita yms. Tosin kuten edellisessä viestissäni sanoin, tällaisessa tilanteessa ehkä kokisin aiheelliseksi miettiä, pitäisikö muut kustannukset maksaa jotenkin muuten kuin 50/50. Mutta minua ei haittaisi luopua näistä kuluista ja jos minun pitäisi niihin osallistua enemmän (oli rahatilanne tai tuloerot mitä tahansa ja kumpaan suuntaan tahansa), sanoisin, että mielummin vähennetään niitä, koska en pidä niitä niin suuressa arvossa. Mies taas tykkää käydä, joten myös maksaa. En näe tässä ongelmaa.
Onko tässä siis sinun ja muiden alapeukuttajien mielestä ongelma se, että mies maksaa enemmän vai että "otan vastaan, mutta en suostuisi itse tähän jos tuloero olisi toisinpäi"? Kun en itse koe asian olevan kumminkaan. En siis koe ongelmaksi, että suurempi tuloinen maksaa enemmän, kun hän saa myös hiukan enemmän päättää mihin se raha menee (enkä kokisi sen olevan ongelma, jos asia olisi toisinpäin, mutta jälleen: kun saisin hiukan enemmän päättää mihin se raha menee). Enkä koe, että mitenkään elän mieheni siivellä vaatimalla häntä maksamaan kahvilakäyntejä yms. Jos hän ei maksaisi, ei siellä niin paljon käytäisi, minä en vaadi meitä näitä palveluja käyttämään. Minä en siitä kärsisi jos ei käytäisi, hän ehkä kärsisi, koska selvästi priorisoi sen säästämisen edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tuo on edes mahdollista... Luulis, että puolisoilla ois sama elintaso jos yhdessä saman katon alla elävät. Järkyttävää että jotkut pitää niin tiukasti minun rahat ja sinun rahat meininkiä. :D
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava ketju - ja ihan hirveä! Onko täällä koko ajan yksi ja sama mies kommentoimassa, että naiset loisivat miesten kustannuksella vai onko todellakin paljon tällä tavalla ajattelevia? Ajattelevatko monetkin miehet koko ajan rahaa ja näkevät perheen vain menoeränä? Kuulostaa ihan karmealta. Onhan sellaisessa parisuhteessa paljon pielessä, jossa ollaan vain minä ja minä eikä me.
Onko näin monille tosiaan nykyään vieras ajatus, että perhe on yksi yksikkö, osastensa summa, jossa pannaan yhteen tulot ja menot ja kaikki muukin. Miksi mennä naimisiin, jos ei ole siihen valmis. Avioliitossa on elatusvelvollisuus. Kyllä perheessä pitäisi pystyä sopimaan asioista ja neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja. Jos rakastaa toista, eihän mitenkään voisi syödä yksinään sisäfileetä ja antaa toisen tyytyä kaurapuuroon. Miten voisi olla onnellinen, jos rakastettu on onneton? Kamalan itsekästä ajattelua näyttää olevan paljon.
Mikä on mennyt pieleen niissä miehissä, jotka näkevät lapsetkin vain kulueränä, verenimijöinä? Ei ihme, jos lasten hankinta vähenee
Kyllä se kuule taitaa olla yksi ja sama kirjoittaja ;) Näkee jo tyylistä vastata.
Joo, ihan outoa. Meidän systeemissä yhteiset menot rahoitetaan tulojen suhteessa yhteisen tilin kautta. Tuota suhdelukua on helppo muuttaa, jos tulot vaihtuvat.
Tulee siitä sellainen epätasa-arvo, että se itselle jäävä 'oma' rahamäärä on sitten puolisoilla myös hieman eri suuruinen, vaikka paremmin ansaitsevalta meneekin enemmän yhteisiin. Mutta kun ei sitä tällainen perheellinen enää itselleen juuri mitään ostakaan, ei se haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava ketju - ja ihan hirveä! Onko täällä koko ajan yksi ja sama mies kommentoimassa, että naiset loisivat miesten kustannuksella vai onko todellakin paljon tällä tavalla ajattelevia? Ajattelevatko monetkin miehet koko ajan rahaa ja näkevät perheen vain menoeränä? Kuulostaa ihan karmealta. Onhan sellaisessa parisuhteessa paljon pielessä, jossa ollaan vain minä ja minä eikä me.
Onko näin monille tosiaan nykyään vieras ajatus, että perhe on yksi yksikkö, osastensa summa, jossa pannaan yhteen tulot ja menot ja kaikki muukin. Miksi mennä naimisiin, jos ei ole siihen valmis. Avioliitossa on elatusvelvollisuus. Kyllä perheessä pitäisi pystyä sopimaan asioista ja neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja. Jos rakastaa toista, eihän mitenkään voisi syödä yksinään sisäfileetä ja antaa toisen tyytyä kaurapuuroon. Miten voisi olla onnellinen, jos rakastettu on onneton? Kamalan itsekästä ajattelua näyttää olevan paljon.
Sama naiseton jonne.
Mikä on mennyt pieleen niissä miehissä, jotka näkevät lapsetkin vain kulueränä, verenimijöinä? Ei ihme, jos lasten hankinta vähenee
Kyllä se kuule taitaa olla yksi ja sama kirjoittaja ;) Näkee jo tyylistä vastata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä(kin) mies tienaa enemmän. Yhteiset säännölliset menot maksetaan puoliksi. Mies maksaa enemmän yhteisiä epäsäännöllisiä menoja, eli voisi sanoa, että nostaa näin meidän elintasoa - joskaan ei esim asumisen kohdalla, eli muun muassa siihen meillä olisi varaa vaikka molemmat tienattaisiin sen verran kuin minä. Jos roolit olisi toisinpäin, eli itse tienaisin enemmän, niin todennäköisesti silloin mietittäisiin rahankäyttö vähän toisella tavalla. Tämä siitä syystä, että en itse koe näitä epäsäännöllisiä elintasoa nostavia menoja (tarkoittaen siis kahviloita, ravintoloita, yms) niin tärkeänä. En näistä nipota, koska toki tykkään käydä ja toisaalta mielestäni mies saa niihin meitä varten rahojaan laittaa, koska on omat rahansa tienannut. Jos kuitenkin minä olisin se, joka niitä maksaisi, haluaisin vähentää sitä. Koen, että siinä on liikaa rahanmenoa. Ehkä silloin pitäisi miettiä, onko reilua maksaa säännölliset menot 50/50, vai pitäisikö niitä viilata tulojen mukaan.
Noin päinhän se toimii. Ongelma tosiaan tulisi siinä, kun sinä tienaisit enemmän (ja sijoittaisit rahat tai käyttäisit ne omaan harrastukseesi) ja teidän yhteiset kahvi- ja ravintolahetket loppuisivat tai miehen pitäisi rahoittaa ne teille. Jos taas rahoittaisit teille jonkun uuden yhteisen harrastuksen, ongelmaa ei syntyisi. Huonommin tienaavasta ei tunnut reilulta rahoittaa yhteisiä juttuja, kun toinen säästää itselleen tai käyttää rahat yksin itseensä.
Minulle ei olisi ongelma jos tälläkin hetkellä mies sijoittaisi/säästäisi rahansa, eikä maksaisi näitä kahviloita yms. Tosin kuten edellisessä viestissäni sanoin, tällaisessa tilanteessa ehkä kokisin aiheelliseksi miettiä, pitäisikö muut kustannukset maksaa jotenkin muuten kuin 50/50. Mutta minua ei haittaisi luopua näistä kuluista ja jos minun pitäisi niihin osallistua enemmän (oli rahatilanne tai tuloerot mitä tahansa ja kumpaan suuntaan tahansa), sanoisin, että mielummin vähennetään niitä, koska en pidä niitä niin suuressa arvossa. Mies taas tykkää käydä, joten myös maksaa. En näe tässä ongelmaa.
Onko tässä siis sinun ja muiden alapeukuttajien mielestä ongelma se, että mies maksaa enemmän vai että "otan vastaan, mutta en suostuisi itse tähän jos tuloero olisi toisinpäi"? Kun en itse koe asian olevan kumminkaan. En siis koe ongelmaksi, että suurempi tuloinen maksaa enemmän, kun hän saa myös hiukan enemmän päättää mihin se raha menee (enkä kokisi sen olevan ongelma, jos asia olisi toisinpäin, mutta jälleen: kun saisin hiukan enemmän päättää mihin se raha menee). Enkä koe, että mitenkään elän mieheni siivellä vaatimalla häntä maksamaan kahvilakäyntejä yms. Jos hän ei maksaisi, ei siellä niin paljon käytäisi, minä en vaadi meitä näitä palveluja käyttämään. Minä en siitä kärsisi jos ei käytäisi, hän ehkä kärsisi, koska selvästi priorisoi sen säästämisen edelle.
Eihän siinä mitään, jos asetelma olisi ollut aina toisin päin, mutta saattaa helposti herättää katkeruutta siinä ihmisessä, joka on itse jakanut ensin omastaan ja sitten kun tilanne kääntyy, toinen pitää kaiken itse. Olen nähnyt tämän tapahtuvan omien vanhempieni suhteessa. Toinen oli itsekäs ja toinen ei. Se epäitsekäs ei koskaan ääneen valittanut asiasta, mutta tajuan, että se satutti häntä ja oli yksi eroon johtanut tekijä.
Minusta tuossa jo tulee se ajatusvääristymä. Ikään kuin mies elättäisi vaimoa ja lastaan. Perheen tulot pienenevät siksi aikaa kun lasta hoidetaan kotona, kuka tahansa ja sitten yhdessä jaetaan sitä uutta niukkuutta. Ei se voi olla yksin sen kotonaolijan ongelma tai toisen osapuolen yksin maksaa kotiin ulkopuolinen hoitaja.