Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?

Eihän tuossa miehessä mitään vikaa ole! Hoiti sinulle uudet pyyhkiät ja haki vielä sipulitkin.. kaikesta te valitatte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska oletettavasti pihaan mahtuu myös ne miehen tuomat kukkasipulit, niin miksi se oli niin paha juttu kun mies niitä ilman lupaasi toi? Olisit kiittänyt ja sanonut, että kyllä näille paikka löytyy.

Voithan mennä itse sitten omassa rauhassa katselemaan ja ostaa mitä itse tykkäät.

Jos eivät olleet edes kalliita ja rahasta asia ei ole kiinni.

Olin itse tuollainen, että oman mielen mukaiset poikkeamat miehen toiminnassa nostivat joskus vahvojakin tunteita pintaan, vaikka jälkeenpäin ajatellen olivat kuitenkin pikkujuttu ja olisin voinut ohittaa. Riitelimme turhaan pikkuasioista.

Kun meitä oli kuitenkin suhteessa kaksi ihmistä niin tietenkin on myös kaksi näkökulmaa.

Kaksi ei voi toimia kuin yksi, kuin yhdestä puusta aina.

Parisuhteessa pitää olla kyky joskus myös sulkea silmänsä.

Jos asiasta ei aiheudu suurta haittaa, muuta kuin oma mieli sanoo niin, että kuinka tuo nyt taas noin teki.

Olen nyt jälkeenpäin ajatellut, että kannattaa valita sotansa.

Myös, että haluaako olla onnellinen vai oikeassa.

Harmittaa, koska parisuhde muuten oli hyvä, mies vain toimi ja ajatteli joissain asioissa eri tavalla kuin minä.

Mutta miksi ne minun ajatukseni ja toimeni olisivat olleet ne ainoat oikeat.

Omituista että tämä hyvin ajateltu ja syvällinenkin näkemys sai kahdeksan alapeukkua. Taitaa olla nuoria naisia linjoilla jotka eivät ymmärrä vielä parisuhteen dynamiikkoja kun ei ole elämänkokemusta eikä ajallista perspektiiviä.

Kommentoit kirjoitusta, jossa ei puhuttu rajattomasta puolisosta vaan normaaleista asioista. Se, että toinen ajattelee ja toimii eri tavalla kuin itse, ei ole rajattomuutta.

Rajattomuutta on se, että toinen jatkuvasti (jatkuvasti!) osoittaa, että tietää toisen tunteet, tarpeet yms paremmin kuin ihminen itse.

Jos sanot puolisollesi joka aamu, ettei sinulle maistu kahvi aamulla, ja puoliso silti joka aamu keittää sinulle kahvit hyvän hyvyyttään, koska kuvittelee sinun selkeästi, joka aamu toistamastasi toiveesta huolimatta tietävänsä, että oikeesti syvällä sisimmässä haluatkin kahvia (vaikka et tiedä sitä itsekään ) , kyse on rajattomuudesta.

Tällaisessa asiassa ei ole kahta näkökulmaa: ihminen itse tietää, maistuuko kahvi. Kaksi näkökulmaa löytyy vaikka lomamatkan valinnasta ja siinä erimielisyys ei ole rajattomuutta.

Ja tämä kahvinkeitto on esimerkki, josta on turha alkaa viisastelemaan. Rajaton toistaa tätä käytöstään kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Vakavasti rajaton ei usko mitään sanomista, koska hänellä piuhat aivoissa ovat niin kytkeytyneet, että hän kuvittelee aina tietävänsä toista paremmin tämän tunteet ja tarpeet. Mielipide-erot ovat täysin eri asioita.

Mielipide-eroissa ja kompromissiongelmissa tulee usein riitoja. Rajattoman kanssa eläessä toinen osapuoli menettää lopult järkensä.

On niitä asioista, että jos ei ole omaa kokemusta, ei usko vaan sekoittaa normaaleihin yhteentörmäyksiin.

Olen kuuskymppinen, parisuhdedynamiikkakokemusta löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Kun pariskunnat ymmärtäisivät, että se toinen ihminen ei ole siinä vai minua varten ja sen toisen pitää käyttäytyä niinkuin minä haluan tai minä olen suunnitellut tapahtuvan nämä tilanteet eivät tuntuisi niin pahoilta.

Miten nämä kukkasipuli/pyyhkijänsulka-jutut ovat niin vaikeita?

Miten pystytte selviytymään jos tulee ihan oikeita ja oikeasti vaikeita asioita?

En toivo kenellekään vaikeuksia ja pahoja asioita, mutta joskus tulee mieleen, että vasta sittenkö ihmiset huomaavat miten paljon turhaan hermoilivat ja suuttuivat kun se toinen teki "väärin" ja miten liian vähän tunsivat kiitollisuutta kumppanin hyvistä puolista.

Se että kertoo toisen jatkuvasti kävelevän yli pikkuasioisssa (ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä) ei tarkoita, että "oikeita" ongelmia ei olisi.

Perheessä voi oll työttömyyttä, sairautta, hometalohelvettiä jne. Silti rajattoman puolison jatkuva rajaton käytös "pikkuasioissa" on monesti se suurin kärsimys. Se on väkivaltaa, itsemääräämisoikeuden rikkomista. Se ääripahana esiintyessään lopulta musertaa ihmisen, jolloin kestokyky "oikeiden" ongelmien kanssa on huono. Läheisen rajattomuus on elämässä joka hetki. Läheisen kunnioittava ja huomioonottava käytös parantaa ihmisen kestokykyä "oikeiden" ongelmien ilmaantuessa.

Todella rajattoman ihmisen kanssa elänyt ei ikinä vähättelisi toisen osapuolen kärsimystä. Asia sitoo valtavasti voimia ja toisin kuin normaalit erimielisyydet, vaikeasti rajattoman kanssa mitään ei voi selvittää koska hänen mielestään mitään ongelmaa ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.

Voi siis olla esim. näin.

1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.

2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.

1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.

2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.

1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.

2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.

Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.

Tehkää asioita enemmän yhdessä, seuraavan kerran yhdessä kauppaan. Pienillä teoilla toinen yrittää ilahduttaa toista, toinen taas ei näytä ymmärtävän tämän eleen tarkoitusta.

Just.

Tyypillinen vastaus ihmiseltä, jolla ei ole hajuakaan, mitä rajattomuus on..

Vierailija kirjoitti:

On taas ongelmat. Toinen yrittää auttaa, ja ap vaan valittaa.

Juuri näin vastaa rajaton ihminen.

Minulla on myös mies, joka mielellään haluaisi auttaa minua minun asioiden hoidossa.

Tästä on helposti päästy yli, kun olen sanon, ettei sinun tarvitse sitä asiaa hoitaa vaan minä hoidan sen asian itse.

Helposti suhde kääntyisi sellaiseksi hyväksikäyttö suhteeksi, mutta kun selvällä suomenkielellä ilmoittaa, että EI tarvitse niin perille on kyllä mennyt.

Ihana mies kaikin puolin, suhdetta kestänyt vuosikymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.

Voi siis olla esim. näin.

1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.

2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.

1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.

2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.

1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.

2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.

Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.

Tuo on niin tuttua (ja todella ärsyttävää)!

Eilen minulta paloi taas pinna miehen vouhotuksen takia. Hän tekee hirveällä vauhdilla kaiken, siis ihan kaiken. Välillä annan asian olla, mutta sitten taas kärvähtää käämit.

Meillä on tilanne sellainen, että mies eläkkeellä psykoosien takia. Hän ei suostu käyttämään lääkettään. Vauhtia tulee sitten hurjina ryöppyinä. Tekee paljon myös hyödyllisiä töitä, esim. hakkaa halkoja, ym, ym. Eipähän lopu polttopuut meiltä!

Ap, onko miehelläsi todettu mt-ongelmia?

Me jatketaan yhdessä koska mies on kiltti ja kunnollinen. Hän ei itse voi rajattomuudelleen mitään, joten pitää vaan sopeutua. Hyviäkin aikoja on välillä, niistä osaan olla kiitollinen.

Suoraan puhuminen auttaa parisuhteessa kirjoitti:

Minulla on myös mies, joka mielellään haluaisi auttaa minua minun asioiden hoidossa.

Tästä on helposti päästy yli, kun olen sanon, ettei sinun tarvitse sitä asiaa hoitaa vaan minä hoidan sen asian itse.

Helposti suhde kääntyisi sellaiseksi hyväksikäyttö suhteeksi, mutta kun selvällä suomenkielellä ilmoittaa, että EI tarvitse niin perille on kyllä mennyt.

Ihana mies kaikin puolin, suhdetta kestänyt vuosikymmeniä.

No mutta kiva, että teillä puhuminen auttaa! Monella se ei auta, ja siitähän tämä keskustelu kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Suoraan puhuminen auttaa parisuhteessa kirjoitti:

Minulla on myös mies, joka mielellään haluaisi auttaa minua minun asioiden hoidossa.

Tästä on helposti päästy yli, kun olen sanon, ettei sinun tarvitse sitä asiaa hoitaa vaan minä hoidan sen asian itse.

Helposti suhde kääntyisi sellaiseksi hyväksikäyttö suhteeksi, mutta kun selvällä suomenkielellä ilmoittaa, että EI tarvitse niin perille on kyllä mennyt.

Ihana mies kaikin puolin, suhdetta kestänyt vuosikymmeniä.

No mutta kiva, että teillä puhuminen auttaa! Monella se ei auta, ja siitähän tämä keskustelu kertoo.

No ei sitten muuta kuin osoitteet kahteen eri paikkaan niin kyllä pitäisi helpottaa. Jaloillaan voi aina äänestää.

Välillä tuntuu, etten osaa mitään, en edes käydä kaupassa tai kattaa pöytää, kun mies on kaiken jo ehättänyt tekemään puolestani. Tämä arvottomuuden tunne vie voimia.

Se, että mies on mt-eläkeläinen, auttaa minua ymmärtämään; että hän kovalla tekemisellään koittaa pitää oman kaalinsa kasassa. Että ei jyrää tahallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastatakseni aloittajan kysymykseen: ei, en usko että on toivoa muutoksesta. Ihmiset eivät yleensä näy muuttuvan, jollei lasketa alkoholistin tai huumeidenkäyttäjän raitistumista.

Ainakaan mies ei muutu, jos et omalla toiminnallasi ja peilaamisellasi näytä hänelle, mikä on pielessä. Itse sain aviomieheni lopettamaan raivarit noin 30 vuodessa. Tai sitten sen teki testosteronin lasku. :)

Samaa mieltä. Ihmiset muuttuvat vain ani harvoin tällaisissa kuvioissa, koska tällöin tarvittaisiin aktiivista muuttumista ja  halua muuttua ihmiseltä, joka on tottunut kontrolloimaan muita käytökseltään. Aika harva tällainen ihminen on valmis muuttumaan tai edes myöntämään, että jotain muutettavaa on.

Avioliittoon kun menee, pitäisi olla ymmärrys että kompromissejä on tehtävä ja oltava valmis muuttumaan toisen edun eli rakkauden vuoksi. Ja kun ei ymmärretä, niin selittää osan lukuisista eroista :/ 

Avioliitto-koulua kyllä olisin ajamassa, ilman sen läpikäymistä ja perusjuttujen (kuten kommunikaation haastavuus, menneisyyden merkitys ja miehen ja naisen osittainen erilaisuus) ymmärtämistä ei olisi asiaa elinikäiseen liittoon!

Ei. Kenelläkään, yhtään kenelläkään, edes fundamentalistiuskovaisella ei ole velvollisuutta elää avioliitossa saman katon alla luonnehäiriöisen, väkivaltaisen, päihdeongelmaisen tms. kanssa. Ja se ei ole sen normaalin ihmisen epäonnistuminen tai vika.

Ei mutta jos menee narsistin kanssa yhteen siksi että tämä hivelee itsetuntoasi kehumalla ja muilla sellaisilla "romanttisilla" keinoilla,  kannattaa mennä itseensä ja miettiä, miksi meni niin halpaan.

Minun mieheni hivelee itsetuntoani kehumalla ja muilla romanttisilla keinoilla, mutta hän ei ole narsisti. Ei normaali tervejärkinen ihminen oleta toisten ihmisten olevan narsisteja siksi että he ovat mukavia ja kehuvia. Parisuhteessa romanttisuus on ennemmin sääntö kuin poikkeus, eikä siihen "uskominen" tee tarvetta katsoa peiliin halpaan menemisen vuoksi.

Usein vain narsistin kynsiin jääneet kuvailevat, miten ihana se mies oli alussa.  Minusta tässä olisi kohta, jossa ihminen voisi paeta.

Kyllä normaalikin voi olla ihana, ja alussa erityisen ihana. Kun normaalin kans ei ole tullut myöhemminkään erityisiä ongelmia (väkivaltaa, rajattomuutta yms), ei alun ihanuus tule yleensä puheeksi muiden kanssa.

Olin itse parisuhteessa väkivaltaisen ihmisen kanssa, joka alussa oli ihana. Kun tutut kysyvät, miksi menin hänen kans yhteen, kerroin, että hän oli alussa ihana eikä mitään merkkejä väkivaltaisuudesta tullut esiin.

Toinen puolisoni oli myös alussa ihana eikä 10 vuodessa ole tullut mitään alistamisen, kontrolloinnin ja rajattomuuden merkkejä. Kukaan ei kysy, miksi menin hänen kanssaan yhteen.

Alussa ihana ihminen voi pitkällä juoksulla osoittautua normaaliksi tai sairaaksi. Kukaan ei normaalin puolisolta kysy, että miksi sitten menit sen kans yhteen. Sairaan puolisolta/sairaasta eronneelta tämä kysymys tehdään, syyllistävästi.

Terapeuttini sanoi, ettei miellyttävästä ihmisestä pysty näkemään, paljastuuko hänestä myöhemmin narsisti vai ei. Kukaan ei pariutuisi, jos toisen ihanuus olisi syy paeta. Vasta jälkeenpäin pienisistä palasista muodotuvan kokonaisuuden näkee.

Jätä se sika.

Halu ilahduttaa ja huomioda ei kylläkään ole rajattomuutta. Rajat ylitetään siinä vaiheessa, kun kuvitellaan tietävänsä toisen puolesta hänen tarpeensa, tunteensa ja ajatuksensa. Henkilökohtaista kokemusta tästä löytyy yllin kyllin. Samoin siitä kuntoinen sanelee aikataulut täysin omiin tarpeisiinsa perustuen ja olettaa toisen laittavan syrjään kaiken muun, kun hän tarvitsee juuri nyt ja hänelle sopii. Vastavuoroisesti ei kuitenkaan suostuta joustamaan. Positiivisiakin kokemuksia onneksi löytyy.

Siinäkin on eroa, tekeekö kaiken toisen puolesta vain höveliyttään ja miellyttämisen haluaan, vai liittyykö siihen toisen alistaminen ja mitätöinti.

Jälkimmäisessä tapauksessa ei järkipuheetkaan auta. Eli EI-sana kaikuu kuuroille korville.

Voi voi teitä suurissa ongelmissanne.. Shokki suorastaan.

Mun mies oppi. Mutta kyse ei hänen kohdallaan ollutkaan ihan täysin rajattomuudesta, ajattelemattomuudesta ja kenties diagnosoimattomasta autismista (asberger-piirteitä) ja siitä, että edellisessä liitossaan joutui hoitamaan kaiken niin ajatteli, että nyt myös.

Joitain esimerkkejä... No tuo mitä jossain vaiheessa oli mainittu, pakkasi matkalle ja matkalta palatessa minun puolesta. Pyysin purkamaan laukut ja sanoin, että hpidan itse. Ihmetteli, ärsyyntyi ja kuulemma halusi vaan auttaa. Juu, mutta olen ihan omista tavaroistani kykenevä itse huolehtimaan. En lähtenyt asiasta enempää provosoitumaan, vaikka laukut purkautuikin mielenosoituksellisesti. Ja kyllä, vaikka pakkasinkin melko lailla samat vaatteet ja tavarat mitä hänkin...

Yhdellä hotelliaamiaisella en halunnut croissantia, vaikka hyviähän ne on. Hän toi minulle sellaisen ja siirsi lautaselleni sen. Siirsin sen hänen lautaselleen. Ai eikö kelpaa vai? (pientä riidanhaastamista äänessä). Olen aikuinen ja osaan ihan itse valita, mitä haluan. En halua croissantia.

Hän muutti kotiini kun oli sen aika. Tehtiin remonttia ja siivottiin. Yhhtenä päivänä huomasin paikkakunnan kierrätyspalstalla facessa annetaan-ilmoituksia. Mies oli katsonut, että tässä on hyviä ja käyttökelpoisia leluja, annetaan pois vaan. Onneksi ehdin ensimmäisenä vastaamaan ilmoitukseen, että otan nämä. Ja kotona sitten sanoin tiukasti, että älä anna pois muiden tavaroita kysymättä. Sillä kertaa suuttumalla suutuin. Hän yritti huutaa takaisin, että nämä ovat ihan tarpeettomia ja joutaa pois. Niin mutta NE EI OLE SINUN TAVAROITA.

As-taipumuksesta johtuen hän toisinaan hurahtaa joihinkin asioihin. Yhtenä vuonna ne oli kellot. Kaikenlaisia rannekelloja ilmestyi taloon ja niitä tutkittiin antaumuksella. Itse en näistä innostu, mutta ei minulla ole syytä aikuista ihmistä rajoittaakaan harrastustensa kanssa. No tämä meni siihen, että kyllä minä kuulemma innostun, minulla ei vaan ikinä ole ollut kunnon rannekelloa, hän hankkii minulle sellaisen. Älä hanki, en käytä sitä kuitenkaan. No mitähän sieltä paketista ilmestyikään... Siht kallis ja ihan nätti kello, mutta ei lainkaan minun tyyliä. Ja kun en käytäkelloja. Jotenkin osasin odottaa sitä, joten en edes suuttunut. Sanoin vaan, että kai tällä on palautusoikeus, rakas kun minä en käytä rannekelloa niinkuin olen sanonut. Ja siitä seurasi keskustelu, kuinka lahjaa hankkiessa pitää olla lahjan saaja mielessä, eikä oma mielihalu. Että se on ihan perseestä, että toinen omien fiksaatoidensa perusteella koettaa saada toisen mieleisekseen.

Pahin tapahtui suhteen alkuaikoina. Tuli riitaa, ja herra läksi ovet paukkuen taksin takavalot vain välähtäen. Tunnin kuluttua soitti, että hakisinko asemalta. No en hae, ihan itse sä sinne menit ja itse pääset poiskin. Toinen oli ihan puulla päähän lyöty, että mitä, enkö hae? Odotin, että hän olisi tullut takaisin, mutta hämmentyneenä oli sitten lähtenyt kotiinsa (silloin 400 km etäsuhde).

Miksikö olen hänen kanssaan? Koska hän oppi asioista. Koska hän ihan aidosti katui ymmärrettyään. Ja vaikka ei kaikkea ole ihan täysin pystynytkään ymmärtämään, niin kunnioittaa silti sitä että en ole samaa mieltä. Kokonaisuudessaan 8/10. Eli hemmetin hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Halu ilahduttaa ja huomioda ei kylläkään ole rajattomuutta. Rajat ylitetään siinä vaiheessa, kun kuvitellaan tietävänsä toisen puolesta hänen tarpeensa, tunteensa ja ajatuksensa. Henkilökohtaista kokemusta tästä löytyy yllin kyllin. Samoin siitä kuntoinen sanelee aikataulut täysin omiin tarpeisiinsa perustuen ja olettaa toisen laittavan syrjään kaiken muun, kun hän tarvitsee juuri nyt ja hänelle sopii. Vastavuoroisesti ei kuitenkaan suostuta joustamaan. Positiivisiakin kokemuksia onneksi löytyy.

Exällä meni mielenterveys, hän sairastui burn outiin ja sekamuotoiseen ahdistukseen. Tällä hetkellä hän tekee juuri tuota: kävelee toisen yli mm. aikatauluissa.

Jos pysyy lujana, se saattaa auttaa hetken, mutta pitää varautua kiukunpuuskiin ja murjottamiseen.

Minun pitää väistää häntä, minkä vielä ymmärrän. Hän ei kuitenkaan kunnioita toivettani, etten tahdo päästää hänen yhtä rajatonta naiskaveria asuntoomme (jossa vielä asun yksin) muuton vuoksi.

Vastaavasti minun pitää kyllä väistää ko. henkilöä. Tekosyynä käytetään vanhoja -ja väritettyjä- riidanaiheita.

Kaiken muun lisäksi miestä vaivaa hirveä keski-iän kriisi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli työkaveri, jolla oli tapana tuoda kahvitunnille kestityksiä - kuten toki muillakin silloin tällöin. Työkaverin tuomiset olivat vaan jokaviikkoisia ja runsaita, ja ajan myötä tästä alkoi tulla kummallinen fiilis, jonka tosin ajattelin olevan omassa päässäni.

Jossain vaiheessa työkaveri valitteli minulle, että harmi kun muilla ei oikein ole niin tapana tuoda pullaa ynnä muuta, ja että kaikkia ei aina edes kahvihuoneessa näy. Eivätkö muut viitsi vaivautua? Eivätkö muut ajattele toisia yhtä lailla? Kun tällä tavalla voi kuitenkin pyyteettömästi tuottaa hyvää mieltä ja yhteishenkeä kaikille, mitä hän niin kovasti vain toivoo. Jälleen minulle jäi oudon ristiriitainen olo näistä puheista (ja syyllinen, kun niin harvoin olin tuonut pullaa).

Työkaveri siirtyi sittemmin toiseen yksikköön. Eräänä päivänä hän tavatessamme kertoi, että tässä yksikössä on "Ritva", josta hänellä on kyllä hirveän huono tunne - Ritva muun muassa melkein joka toinen päivä tuo leipomuksiaan kahvitunnille. Huomautin, että sinäkinhän tapaat hyvin usein viedä jotain tarjolle kahville, mikäs tämä juttu nyt on. Työtoverini puuskahti, että no tietysti hän juuri siksi tietää mihin se Ritva pyrkii - siksihän hän itsekin leipoo: että muut saisivat hänestä paremman kuvan ja olisivat hänelle kiitollisia. Kyllä se Ritva on kiero!

Että se siitä pyyteettömyydestä...ja samaan aikaan tietysti todella surullista. Ja erittäin omituista.

Pyytettömästi ja hyvää hyvyttään toimien motiivit ovat kaikkea muuta kuin pyytettömiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..

On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.

Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.

Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.

Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.

Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.

En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.

En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.

Et selkeästikään ole lukenut koko ketjua. Tässä ketjussa puhutaan miehistä (no, henkilöistä), joille on sanottu älä sinä tee sitä, minä haluan tehdä tämän) - ja silti he tekevät asian. Se on ylikävelemistä, ei auttamista.

Olen kyllä lukenut. Mutta ilmeisesti meillä tässä huushollissa sitten on hyvin vähän sellaisia asioita joita pitää kieltää toisen tekemästä. Kumpaankaan suuntaan.

Meille molemmille on tärkeää, että asiat hoituvat jotenkin, siis ei ole mitenkään pikkutarkkoja miten joku asia menee tai kuka sen tekee. Tärkeämpää on, ettei tule turhaa riitaa tai turhaan tehdään asioista vaikeaa.

Olen ilmeisesti niin laiskamato että hyvin harvoin, en edes muista milloin, olisin sanonut, että älä sinä tee tätä, haluan tehdä tämän.

Pikemminkin olen vitkuttelija ja mies on ehtinyt jo tehdä kun vielä mietin, että tuokin pitäisi...

Olenkin nauranut että kannattaa vetkutella niin säästyy koko hommasta.

Leppoisalla ja hiukan boheemilla elämällä ja elämäntavalla on puolensa.

Ehkä juuri siitä syystä en ymmärrä. Koska ilmeisesti joissain huusholleissa on paljon tiukemmat "säännöt" miten pitää elää ja olla.

Sun mies ei ole rajaton. Täällä puhutaan rajattomuudesta, joka vaikea-asteisena ajaa toisen hulluuden partaalle. Vaikka kuinka ottaisi asiat lunkisiti, boheemisti ja suuripiirteisesti. Säääntöjen tiukkuudella ei ole mitään tekemistä ilmiön kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..

On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.

Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.

Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.

Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.

Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.

En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.

En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.

Et selkeästikään ole lukenut koko ketjua. Tässä ketjussa puhutaan miehistä (no, henkilöistä), joille on sanottu ”älä sinä tee sitä, minä haluan tehdä tämän) - ja silti he tekevät asian. Se on ylikävelemistä, ei auttamista.

Olen kyllä lukenut. Mutta ilmeisesti meillä tässä huushollissa sitten on hyvin vähän sellaisia asioita joita pitää kieltää toisen tekemästä. Kumpaankaan suuntaan.

Meille molemmille on tärkeää, että asiat hoituvat jotenkin, siis ei ole mitenkään pikkutarkkoja miten joku asia menee tai kuka sen tekee. Tärkeämpää on, ettei tule turhaa riitaa tai turhaan tehdään asioista vaikeaa.

Olen ilmeisesti niin laiskamato että hyvin harvoin, en edes muista milloin, olisin sanonut, että älä sinä tee tätä, haluan tehdä tämän.

Pikemminkin olen vitkuttelija ja mies on ehtinyt jo tehdä kun vielä mietin, että tuokin pitäisi...

Olenkin nauranut että kannattaa vetkutella niin säästyy koko hommasta.

Leppoisalla ja hiukan boheemilla elämällä ja elämäntavalla on puolensa.

Ehkä juuri siitä syystä en ymmärrä. Koska ilmeisesti joissain huusholleissa on paljon tiukemmat "säännöt" miten pitää elää ja olla.

Voisko ihan vaan olla, että teidän huushollissa on kaksi normaalia ihmistä eikä ketään luonnehäiriöistä rajatonta tyyppiä (tai jos on niin sovitte yhteen tyyliin alkoholisti ja läheisriippuvainen ja molemmat ovat tyytyväisiä osaansa). 

Jännä, että joillekin on ihan mahdotonta eläytyä toisten kokemuksiin ja uskoa, että mitään sellaista olisi olemassa, mitä ei ole itse kokenut. 

Yritän vielä. Esimerkiksi ymmärsin joistain kirjoituksista näin: meillä minä olen ajatellut, jopa sanonut ääneen, tekeväni jonkun homman, vaikka nyt pihalla jotain, sitten olen vitkutellut ja vaikka en olisikaan niin mies onkin ehtinyt tehdä sen homman. Vaikka sen piti olla minun hommani.

Meillä se ei nostata mitenkään senkaltaista tunnetta, että toinen on kävellyt minun ylitseni, olen vain tyytyväinen kun homma on hoidettu pois.

Mutta jos tämän vastaavan olisi tehnyt jonkun toisen täällä kirjoittavan mies/nainen niin olisi tullut sanomista tai ärsyynnystä: kumppani oli tehnytkin sen minkä oli pitänyt olla sen toisen hommia. Ja se oli jotenkin väärin tehty.

Vertaan siis kahta samanlaista toimintaa eri huusholleissa ja en näköjään silloin aina sitten ymmärrä.

Toisaalta mennään nyt siihen kun aloittaja kysyy onko toivoa muutoksesta.

Jos pariskunnan toimintatavat kovin paljon eroavat toisistaan ja toimittaan menee jatkuvasti hermot niin ei ole kuin kaksi mahdollisuutta. Joko antaa periksi, että se toinen ei muutu ja tyytyä siihen tilanteeseen mikä se on. Voi tietysti yrittää muuttaa omaa suhtautumistaan.

Tai erota.

Ihan sama onko rajattomuutta tai mitä hyvänsä. Jos kumppani aina tai toistuvasti, keskustelusta huolimatta, toimii parisuhteessa aivan eri tavalla kuin itse toivoisi niin siihen harvoin tulee muutosta.

Siihen suhteeseen joko jää tai ei jää, se on omasta itsestä kiinni miten päättää.

"Olen tyytyväinen kun homma on hoidettu pois". Koska miehesi on todennäköisesti hoitanut sen niin, kuin olet suunnitellut tai kertonut. Jos sanoisit, että pitäisi haravoida ja mies käy haravoimassa, olet tyytyväinen apuun ja lopputulokseen. Mutta jos mies puolestasi päättääkin levitellä ja tampata lehdet maatumaan nurmikkoon jottei niitä tarvitse haravoida, et todennäköisesti ole tyytyväinen. Koska tiedät että nurmi sammaloituu ja olet nähnyt turhaa työtä sen ylläpitoon. Olet kertonut tämän miehelle. Mutta mies mielestään arvioi asian järkevämmin, ei kiinnosta sinun tavoitteet ja aiemmin uhraamasi aika. No, jos lunkisti ottaa, niin ainakin kummatkin pääsitte haravoinnista.

Puhut valkopyykin pesusta. Mies ajattelee pinkin sopivan sinulle paremmin, joten laittaa punaisen sukan mukaan koneeseen. Hänhän vain auttoi; päätti puolestasi kun et poloinen ymmärrä ettei valkoinen pue sinua. Lisäksi auttoi kotitöissä, eikö ole nyt puhdasta pyykkiä kaapissa? Etkö ole kiitollinen? Mielestään hän ei vain auttanut, vaan säästi sinut häpeältä jonka ymmärtämättömyyttäsi itsellesi aiheutat. Valkoinen vie kasvoiltasi värit ja näytät ihan olmilta. Ai pidät valkoisesta? No hän ei pidä valkoisesta sinulla ja tuskin muutkaan. Ei kestä kiittää avusta!

Niin, oletan ettäparisuhteen ja kumppanuuden eräs perusta ja peruste on se, että molemmat ovat suhteellisen tervejärkisiä.

Kumpikin toimii järjen rajoissa eikä tee päättömiä asioita.

Jos kumppanini olisi noin outo kuin ylläolevassa ja useissa täälläolevissa viesteissä niin tuskin olisin hänen kanssaan yhdessä.

Siksi on vaikea ymmärtää, vaikka tietysti pitäisi, miksi niin monet ovat sellaisissa suhteissa joissa yhteistoiminta kumppanin kanssa on mahdotonta.

Silloin kun kumppanin ajatuksia ja tekoja on mahdoton ymmärtää tai hyväksyä, mutta silti ollaan yhdessä niin en ymmärrä niitä ihmisiä miksi siinä ovat tai siihen edelleen jäävät.

Jos ei halua erota ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla välittämättä siitä mitä kumppani huseeraa ja itse valita miten reagoi toisen toimintaan.

Ei siinä oikein muutakaan voi, ikävä kyllä.

Jos kumppani on tosiaan täysin rajaton tai jotenkin muuten mahdoton yksilö edes jonkinlaiseen tasavertaiseen suhteeseen pitää itse vetää ne omat rajat ja lopettaa suhde.

Tai sitten olla ihmettelemättä ja siunailematta mitä ihmettä se taas teki tai sanoi.

Ymmärrätkö sinä sitä, että kukaan ei mene suhteeseen rajattoman kuten ei väkivaltiaisen, kontrolloivan eikä sairaalloisen mustasukkaisen ihmisen kanssa, vaan ikävä käytös tulee ilmi VÄHITELLEN?

Tällöin toinen on hämmentynyt. Miettii omaa osuuttaan, katsoo siis peiliin, haluaa keskustella asiasta (mm tällä palstalla), miettiä, kuvittelenko vain, mistä oikein on kyse jne. Mitä voin tehdä itse tilanteen parantamiseksi jne.

Tilanteet eivät ole niin mustavalkoisia, että neuvo jos et hyväksy kumppanisi tekoja niin eroa olisi aina sovellettavissa. Yksikään parisuhde ei pysyisi kasasa, jos mitään ei sormien läpi katsottaisi. Mutta mikä on liikaa, varsinkin kun rajaton käytös pahenee pikku hiljaa, sen pohtimiseen haluaa apua.

Asialliset viestit tässä ketjussa ovat auttaneet itseäni huikean paljon näkemään, missä omassa suhteessani mennään. Kiitos niistä.