Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkisin auttaminen on AINA kiusantekoa. Huolimatta siitä mitä "auttaja" itse on asiasta mieltä. Fakta ei muutu valheeksi sillä että mt-ongelmainen sitä päässään pyörittää itselleen sopivaksi. /quote]

Oletat siis että kaikki "väkisin auttajat" ovat mielenterveysongelmaisia. En usko, että näin on. On paljon esim. aikuisten lasten "höösääviä" äitejä, jotka yrittää auttaa hyväntahtoisuuttaan, vaikka heillä ei ole varsinaista mielenterveysongelmaa. Yritä vähän lieventää jyrkkiä asenteitasi ja nähdä mustan ja valkoisen lisäksin harmaakin, niin elämäsi ei ole niin vaikeaa. :)

Jospa tehdäänkin niin että sinä opettelet edes vähän lukemaan, niin meidän muiden elämä ei olisi niin vaikeaa. Itseäsihän tämä lukutaidottomuus ei haittaa varmaan ollenkaan.

Tämän yhden kerran viitsin ojentaa sinua, vaikka tuskin se perille menee.

Minun viestissäni ei ollut väkisin auttaminen "-"-merkeissä. Auttamisen YRITTÄMINEN ei ole väkisin auttamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska oletettavasti pihaan mahtuu myös ne miehen tuomat kukkasipulit, niin miksi se oli niin paha juttu kun mies niitä ilman lupaasi toi? Olisit kiittänyt ja sanonut, että kyllä näille paikka löytyy.

Voithan mennä itse sitten omassa rauhassa katselemaan ja ostaa mitä itse tykkäät.

Jos eivät olleet edes kalliita ja rahasta asia ei ole kiinni.

Olin itse tuollainen, että oman mielen mukaiset poikkeamat miehen toiminnassa nostivat joskus vahvojakin tunteita pintaan, vaikka jälkeenpäin ajatellen olivat kuitenkin pikkujuttu ja olisin voinut ohittaa. Riitelimme turhaan pikkuasioista.

Kun meitä oli kuitenkin suhteessa kaksi ihmistä niin tietenkin on myös kaksi näkökulmaa.

Kaksi ei voi toimia kuin yksi, kuin yhdestä puusta aina.

Parisuhteessa pitää olla kyky joskus myös sulkea silmänsä.

Jos asiasta ei aiheudu suurta haittaa, muuta kuin oma mieli sanoo niin, että kuinka tuo nyt taas noin teki.

Olen nyt jälkeenpäin ajatellut, että kannattaa valita sotansa.

Myös, että haluaako olla onnellinen vai oikeassa.

Harmittaa, koska parisuhde muuten oli hyvä, mies vain toimi ja ajatteli joissain asioissa eri tavalla kuin minä.

Mutta miksi ne minun ajatukseni ja toimeni olisivat olleet ne ainoat oikeat.

Omituista että tämä hyvin ajateltu ja syvällinenkin näkemys sai kahdeksan alapeukkua. Taitaa olla nuoria naisia linjoilla jotka eivät ymmärrä vielä parisuhteen dynamiikkoja kun ei ole elämänkokemusta eikä ajallista perspektiiviä.

Taidatpa olla itse tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja, etkä ymmärrä että keskutelupalstoilla ihmisillä on oma mielipide, jopa ylitse sinun.  Omituista että joku viitsii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska oletettavasti pihaan mahtuu myös ne miehen tuomat kukkasipulit, niin miksi se oli niin paha juttu kun mies niitä ilman lupaasi toi? Olisit kiittänyt ja sanonut, että kyllä näille paikka löytyy.

Voithan mennä itse sitten omassa rauhassa katselemaan ja ostaa mitä itse tykkäät.

Jos eivät olleet edes kalliita ja rahasta asia ei ole kiinni.

Olin itse tuollainen, että oman mielen mukaiset poikkeamat miehen toiminnassa nostivat joskus vahvojakin tunteita pintaan, vaikka jälkeenpäin ajatellen olivat kuitenkin pikkujuttu ja olisin voinut ohittaa. Riitelimme turhaan pikkuasioista.

Kun meitä oli kuitenkin suhteessa kaksi ihmistä niin tietenkin on myös kaksi näkökulmaa.

Kaksi ei voi toimia kuin yksi, kuin yhdestä puusta aina.

Parisuhteessa pitää olla kyky joskus myös sulkea silmänsä.

Jos asiasta ei aiheudu suurta haittaa, muuta kuin oma mieli sanoo niin, että kuinka tuo nyt taas noin teki.

Olen nyt jälkeenpäin ajatellut, että kannattaa valita sotansa.

Myös, että haluaako olla onnellinen vai oikeassa.

Harmittaa, koska parisuhde muuten oli hyvä, mies vain toimi ja ajatteli joissain asioissa eri tavalla kuin minä.

Mutta miksi ne minun ajatukseni ja toimeni olisivat olleet ne ainoat oikeat.

Omituista että tämä hyvin ajateltu ja syvällinenkin näkemys sai kahdeksan alapeukkua. Taitaa olla nuoria naisia linjoilla jotka eivät ymmärrä vielä parisuhteen dynamiikkoja kun ei ole elämänkokemusta eikä ajallista perspektiiviä.

Täällä ainakin on yksi kääkkä, jolla on kokemusta siitä, että kaikki ihmiset eivät ole normaaleja, vaikka niin nuorena kuvittelinkin. Ihan tavalliseltakin vaikuttava ihminen voi olla häiriintynyt ja kuka tahansa meistä voi joutua sellaisen kanssa tekemisiin. 

Ja mitä siihen passiiviseen rajattomuuteen tulee niin se on lähinnä sen ihmisen itsensä ongelma. Ei se, että hänellä on ns. lukko auki, oikeuta astumaan sisään. Jos naapurillasi on ovi auki, normaali ihminen tajuaa olla menemättä sisään, vain aktiivinen rajaton käyttää tilannetta hyväkseen. 

No jo on taas tehty diagnoosi! Mitä ihmettä kannattaa kertoa niistä pyyhkijänsulista ja kukkasipuleista, jos tietää, että toinen alkaa häärätä? Ja sen kun ostat itse ne oikeat sipulit. Itse olisin ollut todella iloinen, jos joku olisi tehnyt asioita puolestani. Kaikesta sitä valitetaankin. Ilmeisesti toinen haluaa hyväksyntää tai sitten haluaa päästää sinut helpommalla.

Tuollaisen asian takia ei kannata erota. Suu auki ja puhumaan. Pelkäänpä, että kun toinen lopettaa auttamisen, alkaa parku siitä, että puoliso ei auta mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tää rajaton joku oikea termi, koskaan kuullutkaan. Mun mielestä moni puhuu itsekkäistä, ajattelemattomista,  hajamielisistä, ja ehkä narsistisista ihmisistä. Onko tää sitä rajattomuutta sitten?

Ei ole mikään oikea termi. Sossujen käytössä on tällainen keittiöpsykologian termi, joka on nyt sitten laajentunut vissiin muidenkin maallikkojen käyttöön. Ei ole psykologian termi, ei mikään oikea määritelmä ja kuten tästäkin ketjusta nähdään, ei siitä kiinni saa. 

Ketjuhan avaa aivan loistavasti erilaisin esimerkein rajatonta käytöstä. Rajoista ja niiden tärkeydestä puhutaan psykologiassa kun puhutaan terveistä, toista kunnioittaviata ihmissuhteista. Mutta jos on itse rajoista piittaamaton, toki keskustelu voi närästää.

Kyllä puhutaan psykologiassa ja terapeuttisessa työssä rajoista, mutta siellä ei käytetä ihmistä määrittelemään termiä rajaton.

Narsismi, läheisriippuvuus, kiintymyssuhteet, henkinen väkivalta, vallankäyttö. Siinä sulle termejä, jotka ovat olemassa ja joita näissä kommenteissa näkyy ja joita moni kommentoija on kokenut ja ollut itse tekijänä.

Loppulauseesi on manipulointia: käännät asian päälaelleen ja itseasiassa väität, että mikäli kyseenalaistaa tämän termin, onkin itse viallinen. Siitä tässä koko ketjun aloituksessa ja monissa kommenteissa on kyse: kun keksitään toiselle osapuolelle esim tällainen diagnoosi, ei tarvitse nähdä omaa osuutta, kun sehän on se toinen, joka on viallinen. Ja sen vuoksi tämä aiheuttaa niin paljon vastaväitteitä.

Se ei poista sitä asiaa, että ihminen voi joutua henkisen väkivallan kohteeksi (esimerkiksi) ja siinä tilanteessa uhrin ei tarvitse itseään enää yhtään enempää syyllistää. Väkivalta on aina tekijänsä vastuulla. Sille on kuitenkin jo oma terminsä olemassa ja uuden keksiminen ei ole tarpeen.

On iso ero siinä, ostaako puoliso pyyhkijänsulat vai viekö anoppi lapset risteilylle ilmoittamatta. Ulkopuoliset, jotka sekaantuvat perheen asioihin ja auttavat pyytämättä, ovat ärsyttäviä. Itselläni oli lapseton lähisukulainen, joka osti verhoja ym.muita tekstiilejä uuteen kotiimme, "kun halvalla sai" kysymättä mielipidettäni ja lapsille valtavat määrät milloin mitäkin krääsää kirpputorilta. No, ihan kivaa tiettyyn rajaan asti, mutta alkoihan se ärsyttää, kun verhoissa ei ollut sama maku eivätkä lapsetkaan olisi sitä kaikkea rojua tarvinneet. Asiasta sanottiin, ja mökötystähän se aiheutti ja välien huonontumisen joksikin aikaa. Ex-anopilla ja apella taas oli tapana tulla kylään omalla avaimella ilman, että soittivat ovikelloa. No, tiesimme, että tulevat ko. päivänä, mutta kun ajankohta ei ollut selvillä, oli todella kiva olla koko ajan varuillaan, että milloin ovat hiipineet paikalle. 

Jos haluaa auttaa, on kohteliasta kysyä asiasta, eikä tunkea pyytämättä tekemään asioita omalla tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjuun kommentoi ihmisiä, jotka eivät ole eläneet rajattoman ihmisen kanssa joko kotona tai työelämässä.

Nämä tietämättömät ihmiset sitten ehdottavat ratkaisuksi, että rajatonta ihmistä säälitään, ymmärretään ja ollaan kiitollisia tämän "avusta".

Etenkin kun ap:n tapauksessa rajaton ihminen on mies, tietämättömät ehdottelevat, että hän vain on tumpelo mies, joka haluaa auttaa vaimoaan omalla tavallaan.

Ei. Rajattomuus ei ole sitä, että toista vilpittömästi autetaan. Tai että osallistutaan, vaikka kaikki meneekin lopulta mönkään.

Ihan päinvastoin. Rajattomat ihmiset pyrkivät hallitsemaan ja kontrolloimaan toisia. He eivät suostu myöntämään, että toiset ovat heistä erillisiä ihmisiä. He suoraan sanottuna ter rorisoivat toisia ihmisiä ja ajavat nämä ennen pitkää hulluiksi. He tekevät tämän arjen pieninä tekoina.

Annan yhden esimerkin rajattomasta ihmisestä. Rajaton oli mökillä ja pyysi, että puoliso lähettäisi lapset sinne kaukoliikenteen bussilla. Sovittiin, että rajaton hakee lapset tietyltä seisakkeelta. Vielä bussiasemalta soitettiin rajattomalle, että hän varmasti menee sinne lapsia vastaan. Kuitenkin kun bussi noin tuntia myöhemmin tuli tuolle seisakkeelle, rajaton ei ollutkaan siellä. Bussin kuljettaja ja matkustajat selvittelivät asiaa lasten kanssa. Ilmeni että rajaton olikin n. 25 km päässä sijaitsevassa kaupungissa.

Jotkut bussin matkustajat alkoivat jupista, että miten puoliso onkin voinut käskea lasten jäädä seisakkeella pois, kun kaupunkiinhan heidän piti mennä. Huomaatteko, mitä tapahtui? Uhrit syyllistettiin. Tämä on tyypillistä. Rajattoman ihmisen hulluus on hulluksi tekevää. Sivullisetkaan eivät voi uskoa sitä todeksi vaan alkavat etsiä syitä uhrista.

Rajattomat eivät noudata yhteisiä suunnitelmia eivätkä lue tilanteita. Kaikki tapahtuu heidän oikkujensa mukaan. Anteeksi he eivät pyydä koskaan. Eivätkä muutu.

Tämä on tietenkin vain yksi esimerkki, mutta ei tämä mielestäni kerro rajattomuudesta vaan väärinymmärryksestä ja ehkä hajamielisyydestä. Rajattomuus on sitä, että päättää asioita toisten puolesta ja toimii oman mielensä mukaan, tuossahan mies oli selkeästi käsittänyt väärin, tai ehkä ei ollut kuunnellut, missä lasten oli määrä jäädä pois. 

Ei jumal*uta!

Olet kyllä sairas trolli.

Toivottavasti saat tuollaisen "hajamielisen väärinymmärtäjän" puolisoksesi ja saat loputtomasti ymmärtää hänen viattomuuttaan.

Meille muille normaaleille ihmisille tuo on kiusaamista, välinpitämättömyyttä, röyhkeyttä, julmuutta ja suunnatonta itsekeskeisyyttä sekä omien lastensa ja puolisonsa törkeää mitätöintiä ja pompottelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät näköjään yhtään tajua mistä tässä ilmiössä on kyse, kun eivät ole siinä olleet uhrina.

Voin kertoa, että ainoa ratkaisu on eroaminen.

Se voi olla vaikeaa ja ei huvittaisi, mutta kannattaa.

Parisuhteen idea ei ole tuollainen, että siinä uupuu ja väsyy. Tai että koko ajan saa olla varpaillaan ja stressata.

Mikä sinusta on parisuhteen idea?

=========

Parisuhteen idea on esimerkiksi se, että kaikin tavoin tekee toisen elämän helpommaksi, ja samalla parisuhdekin muuttuu helpommaksi ja kaikki viihtyvät paremmin.

Eh? Aika... köyhä määritelmä. Tai idea. Kaikin tavoin helpommaksi... Ei elämä helpommaksi tarvitse tulla, vaan rikkaammaksi tunne-elämän puolelta, nautinnollisemmaksi, turvallisemmaksi siinä mielessä, että jos itse kohtaa isoja vaikeuksia, on rakas, joka haluaa tukea ja auttaa. Mutta vastapainona itsekin pitää antaa itsestään enemmän, nousta kohtaamaan uusia haasteita, mitä sinkkuelämässä ei ole.

Kun pariskunnat ymmärtäisivät, että se toinen ihminen ei ole siinä vai minua varten ja sen toisen pitää käyttäytyä niinkuin minä haluan tai minä olen suunnitellut tapahtuvan nämä tilanteet eivät tuntuisi niin pahoilta.

Miten nämä kukkasipuli/pyyhkijänsulka-jutut ovat niin vaikeita?

Miten pystytte selviytymään jos tulee ihan oikeita ja oikeasti vaikeita asioita?

En toivo kenellekään vaikeuksia ja pahoja asioita, mutta joskus tulee mieleen, että vasta sittenkö ihmiset huomaavat miten paljon turhaan hermoilivat ja suuttuivat kun se toinen teki "väärin" ja miten liian vähän tunsivat kiitollisuutta kumppanin hyvistä puolista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät näköjään yhtään tajua mistä tässä ilmiössä on kyse, kun eivät ole siinä olleet uhrina.

Voin kertoa, että ainoa ratkaisu on eroaminen.

Se voi olla vaikeaa ja ei huvittaisi, mutta kannattaa.

Parisuhteen idea ei ole tuollainen, että siinä uupuu ja väsyy. Tai että koko ajan saa olla varpaillaan ja stressata.

Mikä sinusta on parisuhteen idea?

=========

Parisuhteen idea on esimerkiksi se, että kaikin tavoin tekee toisen elämän helpommaksi, ja samalla parisuhdekin muuttuu helpommaksi ja kaikki viihtyvät paremmin.

Eh? Aika... köyhä määritelmä. Tai idea. Kaikin tavoin helpommaksi... Ei elämä helpommaksi tarvitse tulla, vaan rikkaammaksi tunne-elämän puolelta, nautinnollisemmaksi, turvallisemmaksi siinä mielessä, että jos itse kohtaa isoja vaikeuksia, on rakas, joka haluaa tukea ja auttaa. Mutta vastapainona itsekin pitää antaa itsestään enemmän, nousta kohtaamaan uusia haasteita, mitä sinkkuelämässä ei ole.

Ihan vaan sinkkuna haluan todeta, että olipas todella omituisesti muotoiltu kuvaus siitä, että ikään kuin parisuhteessa noustaisiin johonkin ihmisyyden korkeammalle tasolle. Kyllä sinkuilla on haasteita siinä missä parisuhteellisillakin, vain toisenlaisia. Eikä parisuhteellisilla ole myöskään keskenään yhtään samanlaiset haasteet keskenään. Ja sitten on vielä suhteen ulkopuolelta tulevia haasteita. 

Mä tajusin tän ketjun myötä, että tälle toiminnalle meidän perheessä on nimikin.

Aluksi se tuntui kivalta, huomioonottavalta "ompa kiva, kun toinen siivoaa niin innolla, että heittää roskiin pilkkomani sipulit leikkuulaudalta sillä aikaa, kun vastasin puhelimeen". Aluksi käytöksestä tuli kiitettyäkin, koska se tuntui mahtavalta edellisen elämäni kokemuksiin nähden ja että joku huolehti, joku halusi tehdä puolestani asioita.

Pikkuhiljaa tuli olo, että olen täysin kyvytön, enkä osaa enää mitään itse. Päätäntävalta kaikista pikkuasioistakin katosi jotenkin, kun kaikki tehtiin mun puolesta. Pahimmillaan mies saattoi tulla syrjäyttämään mut jostain tekemisestä, esim. leikkasin ruohoa ja kävin välillä juomassa, mies olikin jo jatkamassa. Tai jos ostin kukkia, jotka haluan istuttaa johonkin paikkaan X, mies oli saattanut laittaa ne paikkaan Y kysymättä ja ihmetteli sitten miksi en ylistäkään häntä taivaisiin. Tai otin pakastettavasta isosta laatikosta mansikoita kulhoon jääkaappiin lapsen kakkua varten ja kun alan tehdä kakkua, nekin on pakastettu.

Meillä tilanne on kuitenkin korjaantunut sellaiseksi, että vain jos puolisolla on vaikeaa (esim. kun oli lomautettuna) tää tämmönen toiminta valtaa alaa. Jonkinlainen selviytymiskeino ilmeisesti. Tähän on päästy niinkin epärakentavasti, että muutaman kerran sain ihan hirveän raivarin asiasta. Että en jaksa tätä, että mun edestä tehdään koko ajan asioita joita en edes pyydä. En halua olla jatkuvasti passattavana ja haluan itse päättää juonko aamulla kahvia vai teetä.

Sitä eroa huomaivuuden ja tällaisen käytöksen välillä on vaikea erottaa, jos sitä ei ole kokenut itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tää rajaton joku oikea termi, koskaan kuullutkaan. Mun mielestä moni puhuu itsekkäistä, ajattelemattomista,  hajamielisistä, ja ehkä narsistisista ihmisistä. Onko tää sitä rajattomuutta sitten?

Ei ole mikään oikea termi. Sossujen käytössä on tällainen keittiöpsykologian termi, joka on nyt sitten laajentunut vissiin muidenkin maallikkojen käyttöön. Ei ole psykologian termi, ei mikään oikea määritelmä ja kuten tästäkin ketjusta nähdään, ei siitä kiinni saa. 

Ymmärtäisin sanan niin, että sillä kuvataan sellaista sosiaalista sokeutta, ettei hahmota joko toisen rajoja tai omiaan tai kumpiakaan. Eli ihmisellä on käsitys siitä, mikä on sosiaalisesti sopivaa ja mikä ei, missä menee toisen yksityisyyden, fyysisen ja henkisen koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden raja.

Rajat voivat olla monella tavalla hämärtyneet. Mustasukkainen nuuskija rikkoo toisen rajoja. Väkivaltainen rikkoo toisen rajoja. Yliystävällinen auttaja rikkoo toisen rajoja. Lapseen takertunut äiti tai ylitiukkaa kuria pitävä rikkoo lapsen rajoja. 

Ja rajaton ihminen on myös se, joka ei osaa vetää omia rajojaan joiden yli ei ole muilla asiaa. 

Läheisriippuvuus ja rajattomuus ovat läheistä sukua. Toisaalta narsistiset ihmiset ovat myös rajattomia, mutta eivät niinkään auttaakseen (eli hyväntekemisen motiivi) vaan käyttääkseen toista kylmemmin omiin tarpeisiinsa (sinun on oltava sellainen kuin minä haluan). Toki kumpikin lopulta käyttää toistaan omien tunnelukkojensa ohjaamina eivätkä pysty tai edes halua kohdata toisiaan aidosti.

Moni päätyy elämään yksin kun on tarpeeksi epäonnistunut rajattomissa suhteissa. Jokaisella olisi kuitenkin myös mahdollisuus lopettaa uhriutuminen ja opetella vetämään rajoja eli suojelemaan itseään. Tämä taito auttaa myös tunnistamaan rajojen koettelijat kun rajat ovat olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkisin auttaminen on AINA kiusantekoa. Huolimatta siitä mitä "auttaja" itse on asiasta mieltä. Fakta ei muutu valheeksi sillä että mt-ongelmainen sitä päässään pyörittää itselleen sopivaksi. /quote]

Kun mummosi tyrkyttää kahvipöydässä pullaa vaikka et halua, se on siis kiusantekoa. Olet vainoharhainen!

Jos mummo pakottaa sinut syömään sen niin kyllä. Tai tuo joka lauantai sinulle pullaa, vaikka olet sanonut, että olet keliakikko. 

Puhuin tyrkyttämisestä, en pakottamisesta. Teit turhan viestin, joka ei vienyt tätä keskustelua eteen päin.

Sinä teit turhan viestin ja sotket vain keskustelua itse.

Viesti johon sitä pullaasi rupesit tunkemaan, kuului: Väkisin auttaminen..

Sinä sotket auttamisen ja pullan tarjoamisen tahallasi ja yrität trolleuttasi vain sotkea ja vähätellä asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin siis nämä tapahtumathan eivät jää rajattoman kanssa eläessä johonkin yhteen satunnaiseen konfliktiin kuukaudessa, vaan niitä tulee 20 päivässä.

Olet lähdössä ulos ja valitset sitä varten vaatteet tuolille, ja menet suihkuun. Kun tulet suihkusta, vaatteet ovat kadonneet. Kysyt puolisolta, joka kertoo laittaneensa ne pesukoneeseen, joka on käynnissä. Siellä ovat ainoat mustat sukkahoususi märkinä, ja puoliso sanoo "olisit onnellinen kun autan sinua".

Olet leipomassa pullaa kun tänään on tulossa kavereita talkoisiin. Liotat viimeisen hiivapalan lämpimään veteen kun lapsi kaatuu olohuoneessa. Menet lohduttamaan ja vaihtamaan vaipan. Kun tulet takaisin, keittiön työpöytä on siivottu. Kysyt, missä taikinakulho on. Tiskikoneessa, ja hän on kaatanut siinä olleen likaisen nesteen pois. "Olisit sanonut että sinulla on jotain kesken. Olisit iloinen kun autan siivoamisessa." Kun puoliso tajuaa että mokasi, uuden hiivan hankkimisesta tulee päivän tärkein tehtävä, vaikka sanot että sitä ei enää tarvita. Kun kaverit tulevat pihaan talkoita varten, puoliso häviää kuin pieru saharaan hiivaa ostamaan, jotta saisit leipoa. Mitä et muutenkaan enää ehdi tehdä, ja talkooväki ihmettelee siellä mitä tehdään kun isäntä on hiivakaupoilla.

Siitä huolimatta rajaton puoliso jatkossakin ihan koko ajan sekaantuu asioihisi samalla tavalla ja on hämillään, kun hänen hyvä työnsä ei saa kiitosta.

Anteeksi, mutta itse en haluaisi olla puolisosi ikinä. Jokainen virhe on silmissäsi valtava. Puolisosi vaikuttaa hyppivän pillisi mukaan ja tekevän kaikkensa, että leppyisit, kun hän on taas sinun mielestäsi mokannut.

Mietipä nyt hetki. Koko asu täytyy vaihtaa, koska siihen liittyvä puhdas juttu on viety pesuun.

Vieraat odottavat tyhjänpanttina kotona, kun isäntä on kaupassa hakemassa tarpeetonta tavaraa.

Nämä ovat mokia, ei vain "minun mielestäni". Eikä kyse edelleenkään ole näistä kahdesta tapauksesta, vaan näitä tapauksia on 20 joka päivä.

Tuohon päälle, että lapsella ei ollut saappaita päiväkodissa, vaikka satoi, kyllä ne rantakengätkin sopivat vesileikkeihin. Koira ei päässyt pissalle, kun piti käydä kaupassa, vaikkei sieltä mitään tarvittu. Ruokaan laitettiin punasipulin sijasta sama määrä valkosipulia "kun sä niin tykkäät siitä". Jälkiruokavohveleiden kanssa piti olla vaniljakastiketta, mutta kaupasta onkin tuotu suklaajätskiä.

Että hyppii sun pillisi mukaan?

Nämä asiat olisi siis pitänyt hoitaa, kuten sinä haluat. Olisi pitänyt jäädä kotiin koiraa pissattamaan, ruokaan olisi pitänyt laittaa punasipulia, koska sitä sinä olisit halunnut, eikä valkosipulia ja vohveleihin sinä halusit vaniljakastiketta, mutta olikin suklaajäätelöä. Ja koska näin ei tehty, toisella on nyt kyökkipsykologian diagnoosi 'rajaton'. 

Totta hemmetissä olisi pitänyt olla kumisaappaat päiväkotiin, mutta ehkä ne unohtuivat? Ehkä tuli - uskallanko sanoakaan - virhe?

En ole sama kommentoija, mutta samaa mieltä olen: en haluaisi olla kanssasi parisuhteessa. 

Saa kyllä olla aika outo maku, jos suklaajäätelöä ostaa vohveleihin. Todennäköisesti kiusallaan teki. Jos joku nyt oikein semmoista kuitenkin haluaa, silloin normaali kumppani olisi ostanut molempia.

Näistä tarinoista tulee mieleen yksi entinen kaveri.

Jos mentiin syömään, oli päättänyt innoissaan jo etukäteen että mitä syödään ja paljonko syödään. Oli pettynyt ja loukkaantunut jos halusin eri ruokaa tai eri määrän. Ja siis tarkan annoksen, ei yleisesti esim. "italialaista". Ei voinut käsittää, miksi haluaisin muka syödä "paskaa" = kaikki muut annokset paitsi hänen valitsemansa.

Minulla oli alkamassa loma. Kaveri soitti innoissaan pari päivää ennen että oli jo suunnitellut että millä busseilla ym. tulen hänen luokseen koko viikoksi, kellonajat ja päivät jne. Oli tietysti loukkaantunut kun en arvostanut vaivannäköä eli kehtasin mennä hänen suunnitelmansa sijaan vanhempieni luokse. Emme olleet puhuneet etukäteen että menisin hänen luokseen.

Kerran taas teki yllätyksenä minulle ja itselleen samanlaiset vaatekappaleet, jotka olivat hänen makuunsa. Meillä on aika erilainen tyyli, ja vaate oli näkyvä ja väreiltään huomiota herättävä. Loukkaantui jos en pitänyt sitä aina kun näimme. Jos hän oli aloittamassa kohtausta siitä ja päädyin pukemaan vaatteen vain tilanteen rauhoittaakseni, hetken päästä hän jo myhäili tyytyväisenä, että todellakin tietää mistä vaatteista tykkään ja että nyt näytän kerrankin hyvältä.

Paljon oli muutakin, mutta näissä kerroissa ihan vilpittömästi ja lapsellisesti tuntui uskovan että oikeasti haluan samoja asioita kuin hän, ja että jos kieltäydyn se on jotain vallankäyttöä häntä kohtaan. Muka vain häntä kiusatakseni ja lytätäkseni kieltäydyn vaikka "oikeasti" sisimmässäni haluan samoja juttuja. Emme ole enää tekemisissä, mutta tänä päivänäkin hän varmasti vielä ajattelee että minä olin se joka manipuloi.

Vierailija kirjoitti:

Koska oletettavasti pihaan mahtuu myös ne miehen tuomat kukkasipulit, niin miksi se oli niin paha juttu kun mies niitä ilman lupaasi toi? Olisit kiittänyt ja sanonut, että kyllä näille paikka löytyy.

Voithan mennä itse sitten omassa rauhassa katselemaan ja ostaa mitä itse tykkäät.

Jos eivät olleet edes kalliita ja rahasta asia ei ole kiinni.

Olin itse tuollainen, että oman mielen mukaiset poikkeamat miehen toiminnassa nostivat joskus vahvojakin tunteita pintaan, vaikka jälkeenpäin ajatellen olivat kuitenkin pikkujuttu ja olisin voinut ohittaa. Riitelimme turhaan pikkuasioista.

Kun meitä oli kuitenkin suhteessa kaksi ihmistä niin tietenkin on myös kaksi näkökulmaa.

Kaksi ei voi toimia kuin yksi, kuin yhdestä puusta aina.

Parisuhteessa pitää olla kyky joskus myös sulkea silmänsä.

Jos asiasta ei aiheudu suurta haittaa, muuta kuin oma mieli sanoo niin, että kuinka tuo nyt taas noin teki.

Olen nyt jälkeenpäin ajatellut, että kannattaa valita sotansa.

Myös, että haluaako olla onnellinen vai oikeassa.

Harmittaa, koska parisuhde muuten oli hyvä, mies vain toimi ja ajatteli joissain asioissa eri tavalla kuin minä.

Mutta miksi ne minun ajatukseni ja toimeni olisivat olleet ne ainoat oikeat.

Näin minäkin ajattelisin. Toisaalta en ole kokenut pahasti rajattoman ihmisen häirintää.

Mutta missä se raja menee? Että mikä on  normaalin puitetta ja mikä todellakaan enään ei?

Meillä on miehen kanssa monia eriäväisyyksiä johtuen erilaisista kotitaustoistamme. Edelleen kohta 24v päästä ajattelen joskus, et toinen on ääliö tahallaan, ja hän kuulemme luulee edelleen joskus, et ärsytän tahallani. Nyt kuitenkin jo luotamme siihen, että ei se toinen oikeasti ilkeyksissään ajattele tai toimi itselle oudolla tai epänormaalilla tavalla. Toleranssi erilaisuutta kohtaan on tässä kyllä kasvanut ;) Erokin ollut lähellä, onneksi olemme valinneet sitkeyden..

Joka tapauksessa pitkässä suhteessa tulee huomaamaan, että joissain asioissa toinen ei muutu. Ja pitää itee valita, pystyykö elämään asian kanssa vai eikö millään pysty. Valitsemalla "kyllä kyllä" -asenteen pärjää varmasti pidemmälle kuin sillä että koittaa muovata puolisosta täydellistä.

Mutta tosiaan, joku käytös on jo sitten niin patologista että pakko erota oman mielenterveyden vuoksi. Edelleen kysyn: missä menee raja, ja kuka sen tietää toisen puolesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjuun kommentoi ihmisiä, jotka eivät ole eläneet rajattoman ihmisen kanssa joko kotona tai työelämässä.

Nämä tietämättömät ihmiset sitten ehdottavat ratkaisuksi, että rajatonta ihmistä säälitään, ymmärretään ja ollaan kiitollisia tämän "avusta".

Etenkin kun ap:n tapauksessa rajaton ihminen on mies, tietämättömät ehdottelevat, että hän vain on tumpelo mies, joka haluaa auttaa vaimoaan omalla tavallaan.

Ei. Rajattomuus ei ole sitä, että toista vilpittömästi autetaan. Tai että osallistutaan, vaikka kaikki meneekin lopulta mönkään.

Ihan päinvastoin. Rajattomat ihmiset pyrkivät hallitsemaan ja kontrolloimaan toisia. He eivät suostu myöntämään, että toiset ovat heistä erillisiä ihmisiä. He suoraan sanottuna ter rorisoivat toisia ihmisiä ja ajavat nämä ennen pitkää hulluiksi. He tekevät tämän arjen pieninä tekoina.

Annan yhden esimerkin rajattomasta ihmisestä. Rajaton oli mökillä ja pyysi, että puoliso lähettäisi lapset sinne kaukoliikenteen bussilla. Sovittiin, että rajaton hakee lapset tietyltä seisakkeelta. Vielä bussiasemalta soitettiin rajattomalle, että hän varmasti menee sinne lapsia vastaan. Kuitenkin kun bussi noin tuntia myöhemmin tuli tuolle seisakkeelle, rajaton ei ollutkaan siellä. Bussin kuljettaja ja matkustajat selvittelivät asiaa lasten kanssa. Ilmeni että rajaton olikin n. 25 km päässä sijaitsevassa kaupungissa.

Jotkut bussin matkustajat alkoivat jupista, että miten puoliso onkin voinut käskea lasten jäädä seisakkeella pois, kun kaupunkiinhan heidän piti mennä. Huomaatteko, mitä tapahtui? Uhrit syyllistettiin. Tämä on tyypillistä. Rajattoman ihmisen hulluus on hulluksi tekevää. Sivullisetkaan eivät voi uskoa sitä todeksi vaan alkavat etsiä syitä uhrista.

Rajattomat eivät noudata yhteisiä suunnitelmia eivätkä lue tilanteita. Kaikki tapahtuu heidän oikkujensa mukaan. Anteeksi he eivät pyydä koskaan. Eivätkä muutu.

Tämä on tietenkin vain yksi esimerkki, mutta ei tämä mielestäni kerro rajattomuudesta vaan väärinymmärryksestä ja ehkä hajamielisyydestä. Rajattomuus on sitä, että päättää asioita toisten puolesta ja toimii oman mielensä mukaan, tuossahan mies oli selkeästi käsittänyt väärin, tai ehkä ei ollut kuunnellut, missä lasten oli määrä jäädä pois. 

Tai sitten ei. Mieheni rajaton sukulainen halusi lapsen mökilleen. Se sopi meille, koska lapsi pitää hänestä. Teroitimme rajattomalle, että meillä on lomamatkalle lähtö päivänä x. Lapsen on oltava kotona päivää aiemmin. Kun aloimme kaksi päivää aiemmin kyselemään moneltako rajaton tuo lapsen seuraavana päivänä, kävi ilmi, että rajaton on poistunut maasta (onneksi vaan risteilylle) lapsen kanssa eikä lapsella ole mitään mahdollisuutta ehtiä kotiin ajoissa.

Vahinko? Väärinkäsitys? Voin kertoa, että otti päähän järjestellä reissua uudelleen.

Lisään vielä, että tietenkin rajaton pahoitti mielensä ja itki kaikille kuinka kiittämättömiä olemme. Hänhän vain halusi tarjota lapselle kuvan reissun. Lapselle, jonka oltiin kerrottu lähtevän reissuun heti mökkeilyn jälkeen.

Onko toinen varmasti kuullut mitä on sanottu? Onko sovittu tarkasti eikä vain ohimennen, että silloin ja silloin tulemme hakemaan/tuot lapsemme kotiin? Sovittu siis niin, että toinen on sanonut "Selvä, asia sovittu"? Ja jos on sovittu, niin millä perustelee ettei ole pitänyt kiinni sopimuksesta?

Tunnen pari adhd:ta jotka käyttäytyvät rajattomasti, syynä se etteivät oikeasti ole kuunnelleet/ jaksaneet keskittyä siihen, mitä ollaan sovittu. Heillä ei siis ole muistikuvaa mistään sopimisesta..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä, itselläni on ns. rajaton äiti. Tiedän siis ap:n tunnelmat. Äitini kävelee toistuvasti ns. henkisesti ylitseni, on tehnyt aina niin. Hän välittää yli kaiken ja on hyvinkin empaattinen yleisellä tasolla, muttei omaa sellaista tunneälyä, että kykenisi haluta ottamaan selvää, mitä minä haluan. Oman tahtonsa äitini kyllä kertoo selvästi. Olen henkisesti elämäni aikana niin tukahdutettu, että monen vuoden ajan ainoa mahdollisuus on ollut olla äitini kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä, koska tuntuu, että olen ikuisesti ns. "näkymätön Ninni". Voimia ap:lle! Toivottavasti terapia auttaa, että miehesi empatikyky kehittyisi, koska muuten olette parina tuhon tiellä, valitettavasti.

Tässä tulee kyllä mieleen vääjäämättäkin se, miten tyttöjä on kasvatettu näkymättömiksi, kuulumattomiksi, tilaa viemättömiksi, ja sellaisiksi kenellä nyt ei vaan ole mitään tarpeita, mielipiteitä tai itsenäisen olennon tuntomerkkejä.

Noita tuollaisia äitejä, tätejä ja mummeja kutsutaan sellaisiksi ketkä ovat sisäistäneet misogynian.

Ihan todella surullista.

Onko tässä ketjussa ketään miestä tai poikaa, kenen puoliso kohtelisi rajattomasti?

Se voi olla harvinaisempaa, koska miehiä ja poikia kunnioitetaan enemmän ja tyttöjä/naisia ei.

Ai että onko naisia jotka ovat aina oikeassa, tietävät kaiken, ja tietävät miten asiat pitää tehdä, ja vain heidän tapa käy? Kysytkö ihan tosissasi? Etkä ole koskaan kuullut miehestä, joka ei löydä tavaroitaan? Se nimittäin johtuu siitä, että nainen on siirtänyt ne, tai heittänyt ne pois, koska nainen tietää tavaroiden oikean paikan. 

Ero taitaa olla siinä, että mies sitten syö sitä suklaajäätelöä vohveleiden kanssa, vaikka olisi halunnut vaniljakastiketta. Eikä tee siitä sen suurempaa numeroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska oletettavasti pihaan mahtuu myös ne miehen tuomat kukkasipulit, niin miksi se oli niin paha juttu kun mies niitä ilman lupaasi toi? Olisit kiittänyt ja sanonut, että kyllä näille paikka löytyy.

Voithan mennä itse sitten omassa rauhassa katselemaan ja ostaa mitä itse tykkäät.

Jos eivät olleet edes kalliita ja rahasta asia ei ole kiinni.

Olin itse tuollainen, että oman mielen mukaiset poikkeamat miehen toiminnassa nostivat joskus vahvojakin tunteita pintaan, vaikka jälkeenpäin ajatellen olivat kuitenkin pikkujuttu ja olisin voinut ohittaa. Riitelimme turhaan pikkuasioista.

Kun meitä oli kuitenkin suhteessa kaksi ihmistä niin tietenkin on myös kaksi näkökulmaa.

Kaksi ei voi toimia kuin yksi, kuin yhdestä puusta aina.

Parisuhteessa pitää olla kyky joskus myös sulkea silmänsä.

Jos asiasta ei aiheudu suurta haittaa, muuta kuin oma mieli sanoo niin, että kuinka tuo nyt taas noin teki.

Olen nyt jälkeenpäin ajatellut, että kannattaa valita sotansa.

Myös, että haluaako olla onnellinen vai oikeassa.

Harmittaa, koska parisuhde muuten oli hyvä, mies vain toimi ja ajatteli joissain asioissa eri tavalla kuin minä.

Mutta miksi ne minun ajatukseni ja toimeni olisivat olleet ne ainoat oikeat.

Näin minäkin ajattelisin. Toisaalta en ole kokenut pahasti rajattoman ihmisen häirintää.

Mutta missä se raja menee? Että mikä on  normaalin puitetta ja mikä todellakaan enään ei?

Meillä on miehen kanssa monia eriäväisyyksiä johtuen erilaisista kotitaustoistamme. Edelleen kohta 24v päästä ajattelen joskus, et toinen on ääliö tahallaan, ja hän kuulemme luulee edelleen joskus, et ärsytän tahallani. Nyt kuitenkin jo luotamme siihen, että ei se toinen oikeasti ilkeyksissään ajattele tai toimi itselle oudolla tai epänormaalilla tavalla. Toleranssi erilaisuutta kohtaan on tässä kyllä kasvanut ;) Erokin ollut lähellä, onneksi olemme valinneet sitkeyden..

Joka tapauksessa pitkässä suhteessa tulee huomaamaan, että joissain asioissa toinen ei muutu. Ja pitää itee valita, pystyykö elämään asian kanssa vai eikö millään pysty. Valitsemalla "kyllä kyllä" -asenteen pärjää varmasti pidemmälle kuin sillä että koittaa muovata puolisosta täydellistä.

Mutta tosiaan, joku käytös on jo sitten niin patologista että pakko erota oman mielenterveyden vuoksi. Edelleen kysyn: missä menee raja, ja kuka sen tietää toisen puolesta?

Sinähän itse määrittelet sen rajan. Jotkut jäävät sen hullun narsistin tai väkivaltaisen raivohullunkin puolisoksi. Joku taas ei siedä mitään poikkipuolista toiselta. Sitten on ne "normaalit"/tasapainoiset ihmiset, jotka joustavat tiettyyn pisteeseen, mutta raja tulee jossain vaiheessa vastaan, etenkin kun huomaa, ettei toisella ole halua tai kykyä muuttaa omaa haitallista käytöstään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en saa kerätä puolisoni likaisia tai puolipidettyjä vaatteita lattialta, vaikka niitä joka huoneessa lattia, tuolit, sohvat ja pöydät täynnä. Koska hän ei sitten niitä löydä. Miten toimia? Hän ei halua erota.

Minulla sama tilanne. Sen olen sanonut, että jos olohuoneeseen jätät, niin minä vien pois. Niihin vaatteisiin en koske, jotka ovat tietyssä paikassa. Ja se paikka on hen sängyn puoleisella lattialka. Olen sanonut, etten halua nähdä niitä, ja potkin ne sängyn oikealle puolelle. Jos ei halua, että potkin vaatteita, niin älköön jättäkö niitä näkyville.

Lyhyesti asian vierestä, eikö siisti pyykkikori/pyykkipussi tai jopa pari kappaletta niitä ja vaikkapa vaaterekki olisi siistimpi yhdistelmä kuin vaatekasat lattialla?