Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?

Vierailija kirjoitti:

Väkisin auttaminen on AINA kiusantekoa. Huolimatta siitä mitä "auttaja" itse on asiasta mieltä. Fakta ei muutu valheeksi sillä että mt-ongelmainen sitä päässään pyörittää itselleen sopivaksi. /quote]

Kun mummosi tyrkyttää kahvipöydässä pullaa vaikka et halua, se on siis kiusantekoa. Olet vainoharhainen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, tunnistan ap:n kertomuksesta niin paljon samoja elementtejä, kuin mistä meillä väännetään miehen kanssa jatkuvasti. Ei kylläkään noin paljoa, mutta viikottain.

Kukkasipuleja myöten... Viime kesänä innostuin ensimmäistä kertaa koskaan parvekekukkien istuttamisesta. Mainitsin miehelle asiasta ja sovittiin, että hän poikkeaa puutarhaliikkeessä ja ottaa minulle kuvia valikoimasta, jotta voin suunnitella mitä laittaisin mihinkin ja millaisiin ruukkuihin. Vaan hänpä ostikin sillä käynnillä heti kaiken välineitä, ruukkuja ja kukkia myöten, sen mukaan mikä hänen mielestä sopi meidän parvekkeelle parhaiten. Vaikka koko homman piti olla minun projekti, eikä hän ollut kuulemma edes kiinnostunut asiasta. Istutin ne kukat kyllä, mutta into lopahti aika lailla siihen.

Syksymmällä innostuin netissä olleesta vesivärikurssista. Mies, joka ei ole kuvataiteista vähääkään kiinnostunut, alkoi jo välineitä hankkiessani tuputtamaan näkemystään siitä mitä minun kannattaisi ja ei kannattaisi hankkia, osti ylimääräisiä välineitä pyytämättä. Kurssin aikana hän oli vähän väliä neuvomassa, mitä välineitä/tekniikoita minun kannattaisi milloinkin kokeilla kurssilla neuvottujen sijaan. Ja jos olin vaikka maininnut hänelle aikovani käyttää tulevalla viikolla jossain kohtaa aikaa harjoittelemiseen enkä viikonlopun lähestyessä ollut vielä tehnyt niin, sain kuulla muistuttelua tyyliin ”pitäisikö sun nyt käyttää sitä aikaa siihen maalaamiseen tuon sijaan mitä nyt teet”.

Arjessa ongelma näkyy mm. siinä, että henkilökohtaiset tavarani siirtyilevät säilytyspaikasta toiseen kysymättä tai edes ilmoittamatta, kun mies keksii niille omasta mielestään parempia paikkoja tai päättää, että jotain muuta tavaraa on tärkeämpää säilyttää juuri siellä. Pari kertaa olen löytänyt tavaroitani myös roskiksesta, kun hän on päättänyt puolestani etten tarvitse niitä enää. Lähes joka viikko etsin jotain kadonnutta tavaraa kiroten.

Muutossa hän pyysi minua purkamaan keittiöön tulevat tavarat paikoilleen. Viikkoa myöhemmin havahduin siihen, että käytännössä kaikki oli uudelleenjärjestelty. Myös tiskikoneen sisältö ja liinavaatteet järjestetään uudelleen jäljiltäni joskus.

Juhlapyhien kanssa saa olla tarkkana, ettei hän mene lupaamaan vaikka äidilleen että heidän koko perhe voi tulla meille useaksi päiväksi kylään, sopimatta asiasta ensin minun kanssa. Näinkin on kerran jouluna käynyt ja kuulin asiasta vasta, kun anoppi tiedusteli, sopisiko tulla jo ennen aattoa.

Vaikeimpina aikoina hän jopa harrasti sellaista, että osoitteli sormellaan miltä puolelta minun piti kiertää autoon paikalleni ja kun auto oltiin ajon jälkeen saatu parkkiin, hän koki tarpeelliseksi pyytää minua nousemaan autosta ulos.

Kaiken hän tekee hyväntahtoisesti ja auttaakseen, muttei kerta kaikkiaan tunnu kykenevän näkemään, miksi se on ongelmallista. Ajoittaisilla tiukilla keskusteluilla hän lopettaa holhoamisen joksikin aikaa, mutta saattaa sitten vuorostaan mököttää ja sanoa, että asennoidun hänen toimintaan väärin.

Tsemppiä AP:lle, I feel you!

Ihan kamalaa! Tsemppiä sinnekin!

Tuota en kyllä ymmärtänyt, miksi laitoit miehesi sinne puutarhaliikkeeseen ottamaan kuvia, miksi et mennyt itse? Valikoimat ovat yleensä melkoiset ja ...hmmm... olisi kyllä aika työlästä kuvata kaikki. Toki jos annoit ohjeen tyyliin kuvaa kaikki valkoiset ja vaaleanpunaiset kukat, niin tehtävä olisi hieman helpompi.

Kiitos!

En minä häntä sinne ”laittanut” vaan sovimme yhdessä, että hän poikkeaisi siellä. Hän oli menossa vieressä olevaan toiseen liikkeeseen ja kuultuaan istutusmietteistäni ehdotti, että hän voisi käväistä samalla reissulla katsomassa viereisessä puutarhaliikkeessä. Nimenomaan pyysin ottamaan vain kuvia ja olemaan tekemättä hankintoja, kun en vielä yhtään tiennyt millaisia kukkia ja ruukkuja haluaisin. Ja kuten sanoin, se oli ensimmäinen kerta koskaan, kun puutarhahommista kiinnostuin. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, mitä kaikkea siellä liikkeessä mahdollisesti olisi tarjolla. Jos homma meni puihin siksi, että kuvattavaa oli liian paljon (tällaista hän ei kyllä maininnut), mies olisi voinut kertoa asiasta viestillä, soittamalla tai kotiin tullessaan, jolloin olisin voinut mennä sinne liikkeeseen itse myöhemmin. Eikä niin että hän tekee kaikki päätökset ja hankinnat puolestani, ts. juuri sen mitä olin pyytänyt olemaan tekemättä. Mutta olet oikeassa, minun olisi kannattanut mennä sinne itse ensin. Jotenkin sitä hyvin sujuneen jakson edetessä alkaa aina uskoa, että voi luottaa toisen toimivan sovitusti. Kunnes sitten tulee taas se kerta, kun hänellä karkaa jälleen mopo kädestä.

Äitini on suht rajaton ihminen, ja olen ihmetellyt, kuinka iskä jaksaa kattoo sitä vuodesta toiseen. Kunnes päädyin näin aikuisena asumaan heidän kanssaan oman eroni takia. Iskä osaa ohittaa ne äidin rajattomuuskohtaukset, sanoo vaan että kyllä kyllä ja toimii silti just kuten itse haluaa. Ja osaa vielä erottaa ne tilanteet, joissa äiti on aidosti rajaton ja milloin sitten hänellä on oikeus sanoakin jotain.

Tai esimerkkinä yksi tilanne: äitini koki nuorempana kammottavan keuhkokuumeen, kun oli mennyt hieman vilustuneena hakemaan jotain töissä pakastehuoneesta ilman takkia. Nykyään nalkuttaa nalkuttamasta päästyään, jos iskä hakee jotain parvekkeelta ilman takkia. No, iskä menee silti parvekkeelle ilman takkia, sillä on tehnyt niin jo vuosia. Ja joka kerta sama valitus :D

Minua onnistuu manipuloimaan pahalla mielellään (oli masentunut kun olin teini): en saanut mennä erääseen asiakaspalveluhommaan töihin viime keväänä koska korona, vaikka työ oli ulkona ja turvavälit tarkkoja. Siis että en saanut mennä sinne, koska äitini joutuisi olemaan koko ajan peloissaan ja hän ei saisi nukuttua eikä tehtyä mitään. No, etsin itsekin ehkä tekosyytä olla ottamatta työtä (uupumus oli jo tuloillaan, joten lepo teki hyvää) mutta AI ETTÄ MIKÄ RAJATTOMUUS. Tottakai hän käyttää vanhaa masentumistaan keinona saada minut luopumaan suunnitelmistani, joista hän ei tykkää.

Mutta nyt, kun olen nähnyt isäni tekniikan niin otan sen käyttöön: sanon että kyllä kyllä ja teen silti, mitä teen. Ainoa tapa elää rajattoman ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeää olisi myös tunnistaa, miten ap:n oma käytös pahentaa miehen toimintaa. Ainakin tuosta hiivahommasta oli luettavissa, että mies meni aivan puihin siitä, että oli tuottanut pettymyksen. Tämä sitten ilmeni pakkomielteisellä tavalla. Tyhjästä ei tuollainen kuitenkaan kumpua, vaan suhteessa on jo syvästi vinoutuneet roolitukset ja ”pahan kierrettä” ruokkiva dynamikka.

Tällaisessa tilanteessa eläneenä olen eri meiltä. Ainakin meidän tapauksessamme se käytös kumpusi puolison omasta persoonasta eikä niinkään parisuhteen dynamiikasta. Vaikutti oikeastaan siltä, kuin puoliso olisi etupainotteisesti varmistellut että mitään konflikteja ei välisessämme suhteessa pääse koskaan syntymään.

Puolison lapsuuden olosuhteet tietäen ymmärrän miten tällainen käytösmalli on päässyt syntymään, kun joka hetki piti ennakoida ja varoa alkoholisoituneen vanhemman raivokohtauksia.  Ymmärtäminen ei silti tehnyt parisuhteen ongelmista yhtään vähäisempiä. En kaikella rakkaudella, kunnioituksella ja ymmärtämisellä pystynyt helpottamaan puolison tarvetta ennakoida kaikkea myös minun puolestani ja omalle mielenterveydelleni oli tuhoisaa tulla ilman syytä nähdyksi ihmisenä, johon pitää suhtautua kuin vaativaan tyranniin. Vaikka suhteemme oli turvallinen, puolison käsitys siitä, millaista on rakastava ja toisen huomioiva käytös oli juuri tämä yliennakointi ja toisen puolesta päättäminen. Hän oli myös pettynyt minuun, kun en tehnyt samoja asioita hänelle, eli osoittanut rakkautta tavalla, jota hän piti luonnollisena.

Ahdistavaksi tilanteen teki juuri se, että ymmärsin itsekin että jos tilannettamme olisi jonain hetkenä tarkastellut ulkopuolelta, olisi vaikuttanut siltä, että molemmissa on vikaa, tai että oma vaativuuteni oli saanut miehen käyttäytymään neuroottisesti. Vuosien kuluessa myös oma käytökseni muuttui ja olin puolison temppuihin väsyneenä lopulta se herkästi raivostuva, pelottava ja vaativa ihminen, jollaisena minua oli koko ajan kohdeltu. Parisuhteen aiheuttamat ristiriitaiset tunteet ja itsesyytökset saivat myös oman mielenterveyteni järkkymään ja suhteen päätyttyä jouduin sairaslomalle ja istuin lukuisia tunteja terapeutin sohvalla pohtimassa mistä oikein oli kyse.

Olen samaa mieltä tuosta, että toisen ihmisen mielisairaaseen käyttäytymiseen ei tarvita sitä puolison tukea, vaan vinouma voi aivan hyvin olla vain sillä toisella puolisolla, jolloin tämä puoliso ei läydä kenestäkään itselleen sopivaa kumppania, toisin kuin se toinen ns. nomraali puoliso kyllä saa paremman suhteen vain kumppania vaihtamalla. Sen sijaan olen eri mieltä siitä etteikö molemmissa olisi ollut vikaa. Kyllä oli. Sinä olit yhtä lailla rajaton, kun et vetänyt rajoja sinuna kohtaan, vaan kohta huomasitkin jääväsi saikulle ja meneväsi terapiaan.

Hienosti ymmärrät  ja selität miehen puolta asiasta, eli alkoholistiperhettä jne. Millä selität sen miksi itse suostuit tuollaiseen käytökseen sinua kohtaan suhteessa?

Jokaisella on se oma vastuu omasta elämästä, ja toisista otetaan vastuuta vain sen verran kuin toinen antaa sitä vastuuta ottaa. Tarkoittaa että jos toinen yrittää ylittää rajasi, ja kantaa vastuuta asioista joista hänen ei kuulu kantaa, niin se lopetetaan ne omat rajat pitämällä. Tässä tilanteessa joko suhde jatkuu rajoja kunnioittaen, tai sitten erotaan. Ei kolmatta vaihtoehtoa, jos edes toinen on ns terve.

Olet ihan oikeassa tästä. Vaikka puolison käytös johtui vain hänestä itsestään, minun osuuteni oli siinä etten laittanut peliä poikki. Aluksi ajattelin käytöksen johtuvan puolison epävarmuudesta ja oletin sen menevän ohi ajan myötä. Myöhemmin olin liian herkkä etsimään käytökseen syytä itsestäni ja miettimään miten parisuhteemme dynamiikan saisi normaalimmaksi. Suhteen alkuvuosina ei tullut mieleenkään että parisuhteen voisi päättää siitä syystä että toinen on liian kiltti ja avulias.

Siis onko tää rajaton joku oikea termi, koskaan kuullutkaan. Mun mielestä moni puhuu itsekkäistä, ajattelemattomista,  hajamielisistä, ja ehkä narsistisista ihmisistä. Onko tää sitä rajattomuutta sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt jakseta sotkea keskustelua ihan tavallisilla parisuhdeärsytyksillä. Rajattomuutta olisi se, että on sovittu että vaatteet saa olla sängyn vieressä lattialla ja siitä huolimatta toinen menee kippaamaan sen kasan pesuun, koska halusi auttaa. Tai että heittää toisen vaatteita roskiin,koska on itse sitä mieltä että ne ovat vanhoja/rumia/rikki.

Olen heittänyt puolisoni rikkinäisiä sukkia roskiin. Olenko rajaton? En ole edes kysynyt saako heittää.

Jos olisit mun puoliso niin olisit rajaton. En halua että kukaan muu kuin minä itse hävitän tavaroitani eikä minusta kenelläkään ole edes asiaa käydä tonkimassa alusvaatteitani ja tutkimassa missä kunnossa mikäkin on. 

Tässä ketjussa osa ihmisistä ei millään tajua eroa asiallisen ja asiattoman auttamisen välillä. Minä en ole rajaton ja tiedän sen siitä, että monesti minulla on ideioita miten voisin auttaa tai ilahduttaa läheisiäni ja vähän kauempiakin ihmisiä, mutta pohdin mielessäni kysymyksen, onko tämä sopivaa. Onko sopivaa antaa kummilapselle viisi tonnia, vaikka voin ja haluan. Onko sopivaa tarjoutua pesemään työkiireissä olevan naapurin ikkunat. Onko sopivaa ostaa ystävälle liian kallista lahjaa ja ehkä vielä johonkin sellaiseen minkä itse näkisin olevan hänelle hyväksi, mutta hän ei ehkä itse ole asiasta kiinnostunut (esimerkiksi vaikkapa akupunktiohoitoon lahjakortti jostain oireista kärsivälle ihmiselle) tai siskon koiralle kahdensadan euron hieno peti ja sitten suuttua, kun hän ei haluakaan sellaista asuntoonsa.

Rajattomat eivät mieti mikä on sopivaa vaan he ainoastaan toimivat ja sitten loukkaantuvat, koska näkivät paljon vaivaa eikä sitä arvosteta. Olennaista on se, että pitää ymmärtää vastapuolen olevan itsestä erillinen yksikkö, jolla on oma mieli ja oma yksityisyys. 

X kertoi perustavansa pihaan kukkapenkin. Y kaivoi kaivinkoneella juuri siitä kohdasta maat pois, "jotta X saisi lammen".

X kertoi odottavansa kesän luumusatoa. Y oli X:n töissä ollessa käynyt kaatamassa luumupuut, "jotta X:llä ei olisi päivätöittensa ohessa niin paljon puutarhatöitä".

X istutti ikkunansa alle kukkien taimia. Y kitki ne pois, "etteivät kukat kasvaisi pitkiksi ja peittäisi X:n ikkunaa".

Tässä tarinassa Y on naapuri. Auttaako hahmottamaan, mikä on auttamisen ja rajattomuuden ero?

"Rajattomat ihmiset pyrkivät hallitsemaan ja kontrolloimaan toisia. He eivät suostu myöntämään, että toiset ovat heistä erillisiä ihmisiä. He suoraan sanottuna ter rorisoivat toisia ihmisiä ja ajavat nämä ennen pitkää hulluiksi. He tekevät tämän arjen pieninä tekoina."

- Onko aloittajan mies siis  perhettään terrorisoiva rajaton? Tässä menee puurot ja vellit ihan sekaisin, ei tilannetta voi oikeasti arvioida noin vähillä tiedoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkisin auttaminen on AINA kiusantekoa. Huolimatta siitä mitä "auttaja" itse on asiasta mieltä. Fakta ei muutu valheeksi sillä että mt-ongelmainen sitä päässään pyörittää itselleen sopivaksi. /quote]

Kun mummosi tyrkyttää kahvipöydässä pullaa vaikka et halua, se on siis kiusantekoa. Olet vainoharhainen!

Jos mummo pakottaa sinut syömään sen niin kyllä. Tai tuo joka lauantai sinulle pullaa, vaikka olet sanonut, että olet keliakikko. 

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tää rajaton joku oikea termi, koskaan kuullutkaan. Mun mielestä moni puhuu itsekkäistä, ajattelemattomista,  hajamielisistä, ja ehkä narsistisista ihmisistä. Onko tää sitä rajattomuutta sitten?

Tämä on minun mielestäni narsismia, mutta ei sitä dianosoitua, vaan lievempää, joka ajaa vastapuolen kuitenkin hulluksi. Virallisesti pitäisi puhua varmaan narsismin häiriöstä.

Onko niillä termeillä edes niin väliä? 

Kun olin yhdessä luonnehäiriöisen (oletus, koska sen verran sairasta se meno oli) ihmisen kanssa, ei keskiössä ole diagnoosit ja määritelmät vaan se, että ihmissuhde ei toiminut ja oli oletettavasti molemmille haitallinen ja että ongelmista ei voinut selvitä normaalilla puhumisella. Voi kyllä, sitä puhetta yritettiin, tuntikausia, kuukausia, vuosia. Puhumisen jälkeen kaikki oli vaan edelleen samaa paskaa lisättynä taas uusilla nyansseilla. 

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tää rajaton joku oikea termi, koskaan kuullutkaan. Mun mielestä moni puhuu itsekkäistä, ajattelemattomista,  hajamielisistä, ja ehkä narsistisista ihmisistä. Onko tää sitä rajattomuutta sitten?

Amerikasta opittua muodikasta kielenkäyttöä, niin kuin "turvallisen tilan" käsitekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjuun kommentoi ihmisiä, jotka eivät ole eläneet rajattoman ihmisen kanssa joko kotona tai työelämässä.

Nämä tietämättömät ihmiset sitten ehdottavat ratkaisuksi, että rajatonta ihmistä säälitään, ymmärretään ja ollaan kiitollisia tämän "avusta".

Etenkin kun ap:n tapauksessa rajaton ihminen on mies, tietämättömät ehdottelevat, että hän vain on tumpelo mies, joka haluaa auttaa vaimoaan omalla tavallaan.

Ei. Rajattomuus ei ole sitä, että toista vilpittömästi autetaan. Tai että osallistutaan, vaikka kaikki meneekin lopulta mönkään.

Ihan päinvastoin. Rajattomat ihmiset pyrkivät hallitsemaan ja kontrolloimaan toisia. He eivät suostu myöntämään, että toiset ovat heistä erillisiä ihmisiä. He suoraan sanottuna ter rorisoivat toisia ihmisiä ja ajavat nämä ennen pitkää hulluiksi. He tekevät tämän arjen pieninä tekoina.

Annan yhden esimerkin rajattomasta ihmisestä. Rajaton oli mökillä ja pyysi, että puoliso lähettäisi lapset sinne kaukoliikenteen bussilla. Sovittiin, että rajaton hakee lapset tietyltä seisakkeelta. Vielä bussiasemalta soitettiin rajattomalle, että hän varmasti menee sinne lapsia vastaan. Kuitenkin kun bussi noin tuntia myöhemmin tuli tuolle seisakkeelle, rajaton ei ollutkaan siellä. Bussin kuljettaja ja matkustajat selvittelivät asiaa lasten kanssa. Ilmeni että rajaton olikin n. 25 km päässä sijaitsevassa kaupungissa.

Jotkut bussin matkustajat alkoivat jupista, että miten puoliso onkin voinut käskea lasten jäädä seisakkeella pois, kun kaupunkiinhan heidän piti mennä. Huomaatteko, mitä tapahtui? Uhrit syyllistettiin. Tämä on tyypillistä. Rajattoman ihmisen hulluus on hulluksi tekevää. Sivullisetkaan eivät voi uskoa sitä todeksi vaan alkavat etsiä syitä uhrista.

Rajattomat eivät noudata yhteisiä suunnitelmia eivätkä lue tilanteita. Kaikki tapahtuu heidän oikkujensa mukaan. Anteeksi he eivät pyydä koskaan. Eivätkä muutu.

Tämä on tietenkin vain yksi esimerkki, mutta ei tämä mielestäni kerro rajattomuudesta vaan väärinymmärryksestä ja ehkä hajamielisyydestä. Rajattomuus on sitä, että päättää asioita toisten puolesta ja toimii oman mielensä mukaan, tuossahan mies oli selkeästi käsittänyt väärin, tai ehkä ei ollut kuunnellut, missä lasten oli määrä jäädä pois. 

Tai sitten ei. Mieheni rajaton sukulainen halusi lapsen mökilleen. Se sopi meille, koska lapsi pitää hänestä. Teroitimme rajattomalle, että meillä on lomamatkalle lähtö päivänä x. Lapsen on oltava kotona päivää aiemmin. Kun aloimme kaksi päivää aiemmin kyselemään moneltako rajaton tuo lapsen seuraavana päivänä, kävi ilmi, että rajaton on poistunut maasta (onneksi vaan risteilylle) lapsen kanssa eikä lapsella ole mitään mahdollisuutta ehtiä kotiin ajoissa.

Vahinko? Väärinkäsitys? Voin kertoa, että otti päähän järjestellä reissua uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkisin auttaminen on AINA kiusantekoa. Huolimatta siitä mitä "auttaja" itse on asiasta mieltä. Fakta ei muutu valheeksi sillä että mt-ongelmainen sitä päässään pyörittää itselleen sopivaksi. /quote]

Kun mummosi tyrkyttää kahvipöydässä pullaa vaikka et halua, se on siis kiusantekoa. Olet vainoharhainen!

Jos mummo pakottaa sinut syömään sen niin kyllä. Tai tuo joka lauantai sinulle pullaa, vaikka olet sanonut, että olet keliakikko. 

Puhuin tyrkyttämisestä, en pakottamisesta. Teit turhan viestin, joka ei vienyt tätä keskustelua eteen päin.

Miksi menit naimisiin ja perustit perheen hänen kanssaan? Mikä sinua kiehtoi tässä persoonassa niin paljon? Saiko hän sinut tuntemaan itsesi "erityiseksi" (toinen amerikkalainen muotisana)?

Kannattaa analysoida omat virheensä että ei toistaisi niitä. Narsistinn kanssa yhteen joutuneet ovat itse hakeneet suhteesta jotain, ja aluksi saaneetkin varmaan. Kannattaisi ne vaaleanpunaiset silmälasit riisua ajoissa silmiltään: elämä ei ole amerikkalaista romanttista leffaa.

Siskoni anoppi on rajaton. Koska sisko ja miehensä ovat pistäneet anopille rajat, anoppi katkaisi välit perheeseen kokonaan. Hänelle ei sopinut perheen ehdoilla meneminen ja olisi halunnut vauvan yökylään heti jne. Toisten lastenlasten kanssa anoppi saa häärätä vapaasti monta päivää viikossa ja näin ovatkin tiiviisti tekemisissä.

Koska oletettavasti pihaan mahtuu myös ne miehen tuomat kukkasipulit, niin miksi se oli niin paha juttu kun mies niitä ilman lupaasi toi? Olisit kiittänyt ja sanonut, että kyllä näille paikka löytyy.

Voithan mennä itse sitten omassa rauhassa katselemaan ja ostaa mitä itse tykkäät.

Jos eivät olleet edes kalliita ja rahasta asia ei ole kiinni.

Olin itse tuollainen, että oman mielen mukaiset poikkeamat miehen toiminnassa nostivat joskus vahvojakin tunteita pintaan, vaikka jälkeenpäin ajatellen olivat kuitenkin pikkujuttu ja olisin voinut ohittaa. Riitelimme turhaan pikkuasioista.

Kun meitä oli kuitenkin suhteessa kaksi ihmistä niin tietenkin on myös kaksi näkökulmaa.

Kaksi ei voi toimia kuin yksi, kuin yhdestä puusta aina.

Parisuhteessa pitää olla kyky joskus myös sulkea silmänsä.

Jos asiasta ei aiheudu suurta haittaa, muuta kuin oma mieli sanoo niin, että kuinka tuo nyt taas noin teki.

Olen nyt jälkeenpäin ajatellut, että kannattaa valita sotansa.

Myös, että haluaako olla onnellinen vai oikeassa.

Harmittaa, koska parisuhde muuten oli hyvä, mies vain toimi ja ajatteli joissain asioissa eri tavalla kuin minä.

Mutta miksi ne minun ajatukseni ja toimeni olisivat olleet ne ainoat oikeat.

Vierailija kirjoitti:

Miksi menit naimisiin ja perustit perheen hänen kanssaan? Mikä sinua kiehtoi tässä persoonassa niin paljon? Saiko hän sinut tuntemaan itsesi "erityiseksi" (toinen amerikkalainen muotisana)?

Kannattaa analysoida omat virheensä että ei toistaisi niitä. Narsistinn kanssa yhteen joutuneet ovat itse hakeneet suhteesta jotain, ja aluksi saaneetkin varmaan. Kannattaisi ne vaaleanpunaiset silmälasit riisua ajoissa silmiltään: elämä ei ole amerikkalaista romanttista leffaa.

Minä ainakaan en uskonut, että ihmisessä voisi olla perustavanlaista pahuutta. En voinut kuvitellakaan, että joku ei haluaisi pyrkiä löytämään yhteisymmärrystä ja pyrkiä suhteessa yhteiseen hyvään. Olin nuori ja siperia opetti. 

Minun rajattomuuteni kumpusi siitä, että minut oli naisena kasvatettu palvelemaan ja miellyttämään muita.

Kun erosin ja lopetin sen, kaikki muutkin rajattomuusongelmat hävisivät, omat ja muiden.

Edellyyttää olemaan ns "itsekäs"., Eli toimii kuten itselle on hyvä, ei niin kuin kuvittelee muille olevan hyvä.

Toisia tietysti auttaa ja rakastaa, mutta omien voimien rajoissa, etusijalla oma elämä, eikä odota mitään vastineeksi. Ei siis esim mitään "parisuhteen eteen työntekoa". Jos parisuhteessa on jatkuvasti vaikeaa, eikä se toimi ilman jatkuvia uhrauksia, sitä ei pidä ylläpitää.

Ketunhäntä kainalossa -blogissa on hyvää asiaa rajoista.

Tuo ”rajaton” on vähän huono termi, mutta sillä siis tarkoitetaan ihmistä, joka ei kunnioita toisen rajoja. Eli kävelee toisen yli, ei jaksa ymmärtää että hän on erillinen ihminen omine tarpeineen. Ja toisaalta on myös paljon ihmisiä, jotka eivät osaa vetää omia rajojaan. Nämä ovatkin sitten ”match made in heaven”, tiettyyn rajaan saakka. Narsisti ja läheisriippuvainen.

https://ketunhantak.blogspot.com/2018/04/narsistisen-suhteen-jalkeen-tu…