Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?

Täsmennän: mieheni mieli on fokusoitunut hänelle tärkeisiin asioihin. Tiedemiestyyppi.

Onkohan tämä se sama ihmistyyppi, joka ensin hermostuu sinulle, kun teet jotain väärin. Ja kun hän tajuaa olleensa itse väärässä, alkaa kauhea itsesäälishow, jossa sinun tehtäväsi on lohduttaa Lopputulos: Toinen teki väärin, sinut haukutaan, sinä lopulta lohdutat ja yrität normalisoida tilanteen. Olen vierestä seurannut tällaista liittoa. Ei kestänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska oletettavasti pihaan mahtuu myös ne miehen tuomat kukkasipulit, niin miksi se oli niin paha juttu kun mies niitä ilman lupaasi toi? Olisit kiittänyt ja sanonut, että kyllä näille paikka löytyy.

Voithan mennä itse sitten omassa rauhassa katselemaan ja ostaa mitä itse tykkäät.

Jos eivät olleet edes kalliita ja rahasta asia ei ole kiinni.

Olin itse tuollainen, että oman mielen mukaiset poikkeamat miehen toiminnassa nostivat joskus vahvojakin tunteita pintaan, vaikka jälkeenpäin ajatellen olivat kuitenkin pikkujuttu ja olisin voinut ohittaa. Riitelimme turhaan pikkuasioista.

Kun meitä oli kuitenkin suhteessa kaksi ihmistä niin tietenkin on myös kaksi näkökulmaa.

Kaksi ei voi toimia kuin yksi, kuin yhdestä puusta aina.

Parisuhteessa pitää olla kyky joskus myös sulkea silmänsä.

Jos asiasta ei aiheudu suurta haittaa, muuta kuin oma mieli sanoo niin, että kuinka tuo nyt taas noin teki.

Olen nyt jälkeenpäin ajatellut, että kannattaa valita sotansa.

Myös, että haluaako olla onnellinen vai oikeassa.

Harmittaa, koska parisuhde muuten oli hyvä, mies vain toimi ja ajatteli joissain asioissa eri tavalla kuin minä.

Mutta miksi ne minun ajatukseni ja toimeni olisivat olleet ne ainoat oikeat.

Omituista että tämä hyvin ajateltu ja syvällinenkin näkemys sai kahdeksan alapeukkua. Taitaa olla nuoria naisia linjoilla jotka eivät ymmärrä vielä parisuhteen dynamiikkoja kun ei ole elämänkokemusta eikä ajallista perspektiiviä.

Taidatpa olla itse tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja, etkä ymmärrä että keskutelupalstoilla ihmisillä on oma mielipide, jopa ylitse sinun.  Omituista että joku viitsii.

Hohhoijaa, en ole niin lapsellinen, olen jo 64 v.  Mutta olen pitkässä liitossa, 40 vuotta, ja kyllä siinä jotain miehen ja naisen suhteesta oppii jos haluaa.  Tuon naisen kirjoituksessa oli jotain elementtejä siitä, mitä olen itse pitkässä avioliitossa kokenut ja oppinut. Tunnistin sen.

Mutta nykyajan nuoret naiset ei tule koskaan näitä miehen ja naisen yhteys -asioita ymmärtämään, koska te karkaatte vaikeuksien tullen liitosta ja petätte antamanne lupauksen. Petättekö muutkin lupaukset yhtä herkästi?

Montako vuotta sinulla on kokemusta elämästä ns. käytöshäiriöisen ihmisen kanssa elämisestä? Minulla ensin 15 vuotta lapsuudenkodissa sekä 5 vuotta suhteessa. Muista ihmissuhteista saadut opit eivät päde näihin kahteen tapaukseen yhtään mitenkään. 

Naulan kantaan! Mikään normaalissa suhteessa opittu vuorovaikutuskeino ei toimi rajattoman kanssa. Siinä on jotkut ihan omat oudot säännöt, tai paremminkin säännöttömyytensä. Itse mietin välillä olenko piilokamerassa. Tätä ei varmaan voi tajua, jos ei ole kokenut.

Ja niin kuin näyttää, käytöshäiröisen vanhemman kanssa eläneet etsivät kumppaniksi käytöshäiriöisen.

Vastatakseni aloittajan kysymykseen: ei, en usko että on toivoa muutoksesta. Ihmiset eivät yleensä näy muuttuvan, jollei lasketa alkoholistin tai huumeidenkäyttäjän raitistumista.

Ainakaan mies ei muutu, jos et omalla toiminnallasi ja peilaamisellasi näytä hänelle, mikä on pielessä. Itse sain aviomieheni lopettamaan raivarit noin 30 vuodessa. Tai sitten sen teki testosteronin lasku. :)

En osaa neuvoa tai lohduttaa, mutta ymmärrän hyvin pointtisi. Tuollaiset yksittäiset tapahtumat ovat mitättömiä, ja kun niitä yrittää selittää, leimautuu itse niuhottajaksi. Mutta kun elämä on tätä samaa päivästä toiseen, niin meneehän siihen hermo kärsivällisimmältäkin ihmiseltä. Tämä siitä syystä, että tämä tekijä ajaa parisuhteen siihen pisteeseen, ettei mikään viestintä enää pelaa ilman omituista sähläämistä, vatvomista ja hermojen menettämistä. Ja kun viestintä ei toimi, niin mitään asioita ei saa kerrottua toiselle - ei niitä hyviäkään - ilman että tulee ongelmia. Kuka sellaista jaksaa?

Tästä kuviosta tulee mieleen edesmennyt äitini, joka harrasti tätä toimintaa ihan vain saadakseen huomiota ja pitääkseen koko perheen varpaillaan. Lapsena oli kauhean vaikea ymmärtää, mikä on pielessä, ja lopputulos oli se, että me lapset puolipaniikissa yritimme koko ajan miellyttää äitiä välttääksemme loputtoman asioista vääntämisen suon. Nyt kun äitiä ei enää ole, me muut perheen jäsenet olemme "löytäneet" toisemme uudelleen ja nautimme toistemme seurasta. Kauhea sanoa näin mutta näin se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulosta siltä että sinä pullapelle et mitään muuta tee kun syyttelet ihmisiä tyyliin, itse olet paha, oma vika, sinussa vika, itse olet...

-eri

En syyttele ketään. Mutta sanonpahan vaan, että peiliin katsominen voi joskus auttaa, jos toistuvasti on samanlaisia ongelmia ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vastatakseni aloittajan kysymykseen: ei, en usko että on toivoa muutoksesta. Ihmiset eivät yleensä näy muuttuvan, jollei lasketa alkoholistin tai huumeidenkäyttäjän raitistumista.

Ainakaan mies ei muutu, jos et omalla toiminnallasi ja peilaamisellasi näytä hänelle, mikä on pielessä. Itse sain aviomieheni lopettamaan raivarit noin 30 vuodessa. Tai sitten sen teki testosteronin lasku. :)

Samaa mieltä. Ihmiset muuttuvat vain ani harvoin tällaisissa kuvioissa, koska tällöin tarvittaisiin aktiivista muuttumista ja  halua muuttua ihmiseltä, joka on tottunut kontrolloimaan muita käytökseltään. Aika harva tällainen ihminen on valmis muuttumaan tai edes myöntämään, että jotain muutettavaa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä, itselläni on ns. rajaton äiti. Tiedän siis ap:n tunnelmat. Äitini kävelee toistuvasti ns. henkisesti ylitseni, on tehnyt aina niin. Hän välittää yli kaiken ja on hyvinkin empaattinen yleisellä tasolla, muttei omaa sellaista tunneälyä, että kykenisi haluta ottamaan selvää, mitä minä haluan. Oman tahtonsa äitini kyllä kertoo selvästi. Olen henkisesti elämäni aikana niin tukahdutettu, että monen vuoden ajan ainoa mahdollisuus on ollut olla äitini kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä, koska tuntuu, että olen ikuisesti ns. "näkymätön Ninni". Voimia ap:lle! Toivottavasti terapia auttaa, että miehesi empatikyky kehittyisi, koska muuten olette parina tuhon tiellä, valitettavasti.

Tässä tulee kyllä mieleen vääjäämättäkin se, miten tyttöjä on kasvatettu näkymättömiksi, kuulumattomiksi, tilaa viemättömiksi, ja sellaisiksi kenellä nyt ei vaan ole mitään tarpeita, mielipiteitä tai itsenäisen olennon tuntomerkkejä.

Noita tuollaisia äitejä, tätejä ja mummeja kutsutaan sellaisiksi ketkä ovat sisäistäneet misogynian.

Ihan todella surullista.

Onko tässä ketjussa ketään miestä tai poikaa, kenen puoliso kohtelisi rajattomasti?

Se voi olla harvinaisempaa, koska miehiä ja poikia kunnioitetaan enemmän ja tyttöjä/naisia ei.

Ai että onko naisia jotka ovat aina oikeassa, tietävät kaiken, ja tietävät miten asiat pitää tehdä, ja vain heidän tapa käy? Kysytkö ihan tosissasi? Etkä ole koskaan kuullut miehestä, joka ei löydä tavaroitaan? Se nimittäin johtuu siitä, että nainen on siirtänyt ne, tai heittänyt ne pois, koska nainen tietää tavaroiden oikean paikan. 

Ero taitaa olla siinä, että mies sitten syö sitä suklaajäätelöä vohveleiden kanssa, vaikka olisi halunnut vaniljakastiketta. Eikä tee siitä sen suurempaa numeroa.

Tästä tulee mieleen, kun yhden kaverin ex-vaimo oli feeder :/ Mies lihoi hänen käsissään joku 50 kiloa, sitten sai repäistä itsensä manipulaattorin kynsistä. Lihoi just kun oli niin kiltti, toinen kun teki ja kokkaili vaikka mitä herkkuja, jotka piti syödä tai toinen sai raivarin... Niin sairasta!

Ja siis ihan eri asia kuin se, että joskus voi antaa periksi ja syödä sen jäden vanilijakastikkeen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä "rajaton"-sanaa. Mun mieheni on huono kommunikoimaan, ja toistuvasti löydämme itsemme tilanteesta, että olemme saaneet eri käsityksen siitä, miten jokin asia pitäisi hoitaa. Olemme olleet pitkään yhdessä, ja nyt olen tajunnut, että kaikki pienet käytännön päätökset kannattaa toistaa ja täsmentää yhdessä: näin päätimme, näin teemme. Usein kun on kysymys siitä, että mies henkistä aivotyötä tekevänä on niin oman ajatusprosessiinsa uppoutuneena, että ei muista mitä sovittiin. Myös Asperger-syndromaa on.

Mutta sillä ei ole tekemistä rajattomuuden kanssa, pikemminkin miehen mieli on aika rajoittunut käsittelemään hänelle tärkeitä asioita, ja muut saattavat jäädä katveeseen. Mutta en pidä tätä ilkeytenä, en vallankäyttönä enkä jonain ihme rajattomuutena, vaan ihan luonteenpiirteenä.

Nykyaikainen medikalisoitunut maailma haluaa löytää termin ja määritellä kaiken ikään kuin se jotain auttaisi tai pahasta päästäisi.

Sinun miehesi ei selvästikään sitten ole rajaton =) Mutta ei kai se tarkoita, etteikö rajattomia ihmisiä olisi, jotkut muut miehet ja naiset?

Monet termit voi olla eri asioita, ja ne myös voi kietoutua yhteen niin, että samantyyppisiä piirteitä löytyy vaikka aspergeristä ja rajattomasta. Eikä se tarkoita, että ne on yksi yhteen määreitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastatakseni aloittajan kysymykseen: ei, en usko että on toivoa muutoksesta. Ihmiset eivät yleensä näy muuttuvan, jollei lasketa alkoholistin tai huumeidenkäyttäjän raitistumista.

Ainakaan mies ei muutu, jos et omalla toiminnallasi ja peilaamisellasi näytä hänelle, mikä on pielessä. Itse sain aviomieheni lopettamaan raivarit noin 30 vuodessa. Tai sitten sen teki testosteronin lasku. :)

Samaa mieltä. Ihmiset muuttuvat vain ani harvoin tällaisissa kuvioissa, koska tällöin tarvittaisiin aktiivista muuttumista ja  halua muuttua ihmiseltä, joka on tottunut kontrolloimaan muita käytökseltään. Aika harva tällainen ihminen on valmis muuttumaan tai edes myöntämään, että jotain muutettavaa on.

Avioliittoon kun menee, pitäisi olla ymmärrys että kompromissejä on tehtävä ja oltava valmis muuttumaan toisen edun eli rakkauden vuoksi. Ja kun ei ymmärretä, niin selittää osan lukuisista eroista :/ 

Avioliitto-koulua kyllä olisin ajamassa, ilman sen läpikäymistä ja perusjuttujen (kuten kommunikaation haastavuus, menneisyyden merkitys ja miehen ja naisen osittainen erilaisuus) ymmärtämistä ei olisi asiaa elinikäiseen liittoon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä "rajaton"-sanaa. Mun mieheni on huono kommunikoimaan, ja toistuvasti löydämme itsemme tilanteesta, että olemme saaneet eri käsityksen siitä, miten jokin asia pitäisi hoitaa. Olemme olleet pitkään yhdessä, ja nyt olen tajunnut, että kaikki pienet käytännön päätökset kannattaa toistaa ja täsmentää yhdessä: näin päätimme, näin teemme. Usein kun on kysymys siitä, että mies henkistä aivotyötä tekevänä on niin oman ajatusprosessiinsa uppoutuneena, että ei muista mitä sovittiin. Myös Asperger-syndromaa on.

Mutta sillä ei ole tekemistä rajattomuuden kanssa, pikemminkin miehen mieli on aika rajoittunut käsittelemään hänelle tärkeitä asioita, ja muut saattavat jäädä katveeseen. Mutta en pidä tätä ilkeytenä, en vallankäyttönä enkä jonain ihme rajattomuutena, vaan ihan luonteenpiirteenä.

Nykyaikainen medikalisoitunut maailma haluaa löytää termin ja määritellä kaiken ikään kuin se jotain auttaisi tai pahasta päästäisi.

Sinun miehesi ei selvästikään sitten ole rajaton =) Mutta ei kai se tarkoita, etteikö rajattomia ihmisiä olisi, jotkut muut miehet ja naiset?

Monet termit voi olla eri asioita, ja ne myös voi kietoutua yhteen niin, että samantyyppisiä piirteitä löytyy vaikka aspergeristä ja rajattomasta. Eikä se tarkoita, että ne on yksi yhteen määreitä.

Kyllä kyllä, mutta tämän aika piene evidenssin valossa, mitä ap on antanut, ei myöskään hänen miehensä kuulosta rajattomalta kontrolloijalta, sellaisia viestejä ovat muut omista psykopaateistaan tänne laitelleet.

Vierailija kirjoitti:

Täsmennän: mieheni mieli on fokusoitunut hänelle tärkeisiin asioihin. Tiedemiestyyppi.

Tää on ihan eri asia kuin rajattomuus. Tiedemiestyyppi keskittyy niihin hänelle tärkeisiin asioihin ja kaikki muu on toisarvoista. Esimerkiksi ex-mieheni otti vastaan mahtavan tutkijanpaikan toisella puolella maailmaa kysymättä, koska en oikeastaan ollut mikään tekijä siinä päätöksentekoprosessissa. Päätös tehtiin sen perusteella, että se akateemisesti hyvä mahdollisuus. Ero tuli tässä yhteydessä, koska kyllä se aika paljon loukkasi, että se tiede sitten kuitenkin on tärkeämpi kuin ihmissuhde jossa oltiin. Arkiset asiat oli vaikeita, koska ne oli miehen mielestä niin yhdentekeviä.

Nykyinen puoliso saattaisi huonona hetkenä toimia noin, mutta motivaattorina olisi esimerkiksi se, että haluaa viedä minut kokemaan uusia asioita maailmalle ja tottakai tykkäisin siitä, kun pidän matkustamisesta. Arkiset asiat ei sinänsä ole vaikeita hänelle, tekee kotitöitä ja oikeastaan kaiken muunkin, liikaakin ja olettaa tosi paljon asioita esim. siitä mitä minä tai lapset halutaan tai tarvitaan.

t. se mansikanpakastajan vaimo

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas kuulosta siltä että sinä pullapelle et mitään muuta tee kun syyttelet ihmisiä tyyliin, itse olet paha, oma vika, sinussa vika, itse olet...

-eri

En syyttele ketään. Mutta sanonpahan vaan, että peiliin katsominen voi joskus auttaa, jos toistuvasti on samanlaisia ongelmia ihmisten kanssa.

Olen yli 40v. Minulla on ollut ongelmia vain ja ainoastaan miehen rajattoman sukulaisen kanssa. Ei kenenkään muun. Ihan kaikkien muiden kanssa erimielisyydet on saatu selvitettyä rakentavasti. Olen esimiesasemassa töissä ja saanut koulutusta persoonallisuustyypeistä, erilaisten ihmisten johtamisesta, motivoinnista, hankalista keskusteluista yms.

Voi kuinka monesti mietinkään, että mitä teen väärin, miksi en jaksa häntä, mitä voisin itse muuttaa parantaakseni tilannetta. Hän on ainoa ihminen, johon olen tietoisesti katkaissut välit.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä "rajaton"-sanaa. Mun mieheni on huono kommunikoimaan, ja toistuvasti löydämme itsemme tilanteesta, että olemme saaneet eri käsityksen siitä, miten jokin asia pitäisi hoitaa. Olemme olleet pitkään yhdessä, ja nyt olen tajunnut, että kaikki pienet käytännön päätökset kannattaa toistaa ja täsmentää yhdessä: näin päätimme, näin teemme. Usein kun on kysymys siitä, että mies henkistä aivotyötä tekevänä on niin oman ajatusprosessiinsa uppoutuneena, että ei muista mitä sovittiin. Myös Asperger-syndromaa on.

Mutta sillä ei ole tekemistä rajattomuuden kanssa, pikemminkin miehen mieli on aika rajoittunut käsittelemään hänelle tärkeitä asioita, ja muut saattavat jäädä katveeseen. Mutta en pidä tätä ilkeytenä, en vallankäyttönä enkä jonain ihme rajattomuutena, vaan ihan luonteenpiirteenä.

Nykyaikainen medikalisoitunut maailma haluaa löytää termin ja määritellä kaiken ikään kuin se jotain auttaisi tai pahasta päästäisi.

Tämä piirre on tässä ketjussa medikalisoitu sen vuoksi, ettei rajaton kykene muuttamaan käytöstään. Ei edes 10 tai 20 vuoden jälkeen. Ei, vaikka kuinka on sanottu ”minä haluan näin, tee näin, älä tee niin”. Silti, vuosikymmenien jälkeenkään, toinen ihminen ei kuuntele eikä toimi toisin.

No, ei anneta tälle luonteenpiirteelle medikalisoitua luokittelua. Todetaan vain, että tuo ihminen on äärettömän tyhmä, kun ei ymmärrä puhetta. Ap voisi nimetä ketjun Parisuhteessa äärettömän tyhmän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastatakseni aloittajan kysymykseen: ei, en usko että on toivoa muutoksesta. Ihmiset eivät yleensä näy muuttuvan, jollei lasketa alkoholistin tai huumeidenkäyttäjän raitistumista.

Ainakaan mies ei muutu, jos et omalla toiminnallasi ja peilaamisellasi näytä hänelle, mikä on pielessä. Itse sain aviomieheni lopettamaan raivarit noin 30 vuodessa. Tai sitten sen teki testosteronin lasku. :)

Samaa mieltä. Ihmiset muuttuvat vain ani harvoin tällaisissa kuvioissa, koska tällöin tarvittaisiin aktiivista muuttumista ja  halua muuttua ihmiseltä, joka on tottunut kontrolloimaan muita käytökseltään. Aika harva tällainen ihminen on valmis muuttumaan tai edes myöntämään, että jotain muutettavaa on.

Avioliittoon kun menee, pitäisi olla ymmärrys että kompromissejä on tehtävä ja oltava valmis muuttumaan toisen edun eli rakkauden vuoksi. Ja kun ei ymmärretä, niin selittää osan lukuisista eroista :/ 

Avioliitto-koulua kyllä olisin ajamassa, ilman sen läpikäymistä ja perusjuttujen (kuten kommunikaation haastavuus, menneisyyden merkitys ja miehen ja naisen osittainen erilaisuus) ymmärtämistä ei olisi asiaa elinikäiseen liittoon!

Ei. Kenelläkään, yhtään kenelläkään, edes fundamentalistiuskovaisella ei ole velvollisuutta elää avioliitossa saman katon alla luonnehäiriöisen, väkivaltaisen, päihdeongelmaisen tms. kanssa. Ja se ei ole sen normaalin ihmisen epäonnistuminen tai vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastatakseni aloittajan kysymykseen: ei, en usko että on toivoa muutoksesta. Ihmiset eivät yleensä näy muuttuvan, jollei lasketa alkoholistin tai huumeidenkäyttäjän raitistumista.

Ainakaan mies ei muutu, jos et omalla toiminnallasi ja peilaamisellasi näytä hänelle, mikä on pielessä. Itse sain aviomieheni lopettamaan raivarit noin 30 vuodessa. Tai sitten sen teki testosteronin lasku. :)

Samaa mieltä. Ihmiset muuttuvat vain ani harvoin tällaisissa kuvioissa, koska tällöin tarvittaisiin aktiivista muuttumista ja  halua muuttua ihmiseltä, joka on tottunut kontrolloimaan muita käytökseltään. Aika harva tällainen ihminen on valmis muuttumaan tai edes myöntämään, että jotain muutettavaa on.

Avioliittoon kun menee, pitäisi olla ymmärrys että kompromissejä on tehtävä ja oltava valmis muuttumaan toisen edun eli rakkauden vuoksi. Ja kun ei ymmärretä, niin selittää osan lukuisista eroista :/ 

Avioliitto-koulua kyllä olisin ajamassa, ilman sen läpikäymistä ja perusjuttujen (kuten kommunikaation haastavuus, menneisyyden merkitys ja miehen ja naisen osittainen erilaisuus) ymmärtämistä ei olisi asiaa elinikäiseen liittoon!

Ei. Kenelläkään, yhtään kenelläkään, edes fundamentalistiuskovaisella ei ole velvollisuutta elää avioliitossa saman katon alla luonnehäiriöisen, väkivaltaisen, päihdeongelmaisen tms. kanssa. Ja se ei ole sen normaalin ihmisen epäonnistuminen tai vika.

Ei mutta jos menee narsistin kanssa yhteen siksi että tämä hivelee itsetuntoasi kehumalla ja muilla sellaisilla "romanttisilla" keinoilla,  kannattaa mennä itseensä ja miettiä, miksi meni niin halpaan.

Tällaiset huonot käyttäytymismallit kertovat ainakin vuorovaikutuksen ongelmista ja itsereflektion puutteesta, kokemusta rajattomasta käyttäytymisestä on puolison kanssa molempien lapsuudenperheistä. Itse olen joutunut tekemään paljon psyykkistä työtä etten itse käyttäytyisi stressitilanteissa rajattomasti vaan pystyisin panostamaan omien lapsien kohdalla hyvään vuorovaikutukseen ja olemaan sensitiivinen heitä kohtaan. Omalla äidillä oli narsistista piirteitä ja huono itsetunto, lapsena minut jyrättiin ja mitätöitiin ja toisena hetkenä sitten ihmeteltiin miksi olin niin arka ja vetäytynyt. Rajattoman kanssa piti olla jatkuvasti varpaillaan, esim. jos oli sovittua menoa niin ei voinut mitenkään sopia aikataulusta mutta saattoi saada raivarit kun muut eivät ole odottamassa valmiina silloin kun itse on valmis, joululahjatoiveita ehkä kysyttiin mutta ostettiin tietysti jotain muuta, toisten tavarat heitettiin pois surutta asiasta kysymättä tms. Tällainen rajaton ihminen ei osaa ottaa vastuuta omista tunteistaan vaan näkee ikävät asiat mieluiten toisten puutteina. Puolison perheessä taas rajaton käytös näkyy erityisesti huonoina vuorovaikutus- ja tunnetaitoina, välittämistä pystytään osoittamaan vain toisia paapomalla itselle parhaalla tavalla ja loukkaannutaan, mikäli tällaista käytöstä ei osata arvostaa, päätetään toisten puolesta asioita ja ajatellaan toisen puolesta ilman että ymmärretään, miksi tällainen käytös ei ole toisista niin mukavaa. Oma puolisoni myös vähemmän tietoisesti miettii omia tekemisiään, ja hän monesti todella tuntuu ajattelevan, että osaan lukea hänen ajatuksiaan. Yhteistä rajattomille vanhemmille näyttää olevan kyky asettaa toiset ihmiset objektin asemaan joka tehokkaasti blokkaa aidon vuorovaikutuksen ja näkyy valitettavasti ongelmallisina ihmissuhteina omien lasten ja lastenlasten kanssa.

Niin, jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se usein on.

Vierailija kirjoitti:

Tällaiset huonot käyttäytymismallit kertovat ainakin vuorovaikutuksen ongelmista ja itsereflektion puutteesta, kokemusta rajattomasta käyttäytymisestä on puolison kanssa molempien lapsuudenperheistä. Itse olen joutunut tekemään paljon psyykkistä työtä etten itse käyttäytyisi stressitilanteissa rajattomasti vaan pystyisin panostamaan omien lapsien kohdalla hyvään vuorovaikutukseen ja olemaan sensitiivinen heitä kohtaan. Omalla äidillä oli narsistista piirteitä ja huono itsetunto, lapsena minut jyrättiin ja mitätöitiin ja toisena hetkenä sitten ihmeteltiin miksi olin niin arka ja vetäytynyt. Rajattoman kanssa piti olla jatkuvasti varpaillaan, esim. jos oli sovittua menoa niin ei voinut mitenkään sopia aikataulusta mutta saattoi saada raivarit kun muut eivät ole odottamassa valmiina silloin kun itse on valmis, joululahjatoiveita ehkä kysyttiin mutta ostettiin tietysti jotain muuta, toisten tavarat heitettiin pois surutta asiasta kysymättä tms. Tällainen rajaton ihminen ei osaa ottaa vastuuta omista tunteistaan vaan näkee ikävät asiat mieluiten toisten puutteina. Puolison perheessä taas rajaton käytös näkyy erityisesti huonoina vuorovaikutus- ja tunnetaitoina, välittämistä pystytään osoittamaan vain toisia paapomalla itselle parhaalla tavalla ja loukkaannutaan, mikäli tällaista käytöstä ei osata arvostaa, päätetään toisten puolesta asioita ja ajatellaan toisen puolesta ilman että ymmärretään, miksi tällainen käytös ei ole toisista niin mukavaa. Oma puolisoni myös vähemmän tietoisesti miettii omia tekemisiään, ja hän monesti todella tuntuu ajattelevan, että osaan lukea hänen ajatuksiaan. Yhteistä rajattomille vanhemmille näyttää olevan kyky asettaa toiset ihmiset objektin asemaan joka tehokkaasti blokkaa aidon vuorovaikutuksen ja näkyy valitettavasti ongelmallisina ihmissuhteina omien lasten ja lastenlasten kanssa.

Mun mielestä naiset tosi usein luulee tietävänsä mitä mies ajattelee ja tuntee ja miksi teki niin kuin teki jossain tilanteessa. t. nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaiset huonot käyttäytymismallit kertovat ainakin vuorovaikutuksen ongelmista ja itsereflektion puutteesta, kokemusta rajattomasta käyttäytymisestä on puolison kanssa molempien lapsuudenperheistä. Itse olen joutunut tekemään paljon psyykkistä työtä etten itse käyttäytyisi stressitilanteissa rajattomasti vaan pystyisin panostamaan omien lapsien kohdalla hyvään vuorovaikutukseen ja olemaan sensitiivinen heitä kohtaan. Omalla äidillä oli narsistista piirteitä ja huono itsetunto, lapsena minut jyrättiin ja mitätöitiin ja toisena hetkenä sitten ihmeteltiin miksi olin niin arka ja vetäytynyt. Rajattoman kanssa piti olla jatkuvasti varpaillaan, esim. jos oli sovittua menoa niin ei voinut mitenkään sopia aikataulusta mutta saattoi saada raivarit kun muut eivät ole odottamassa valmiina silloin kun itse on valmis, joululahjatoiveita ehkä kysyttiin mutta ostettiin tietysti jotain muuta, toisten tavarat heitettiin pois surutta asiasta kysymättä tms. Tällainen rajaton ihminen ei osaa ottaa vastuuta omista tunteistaan vaan näkee ikävät asiat mieluiten toisten puutteina. Puolison perheessä taas rajaton käytös näkyy erityisesti huonoina vuorovaikutus- ja tunnetaitoina, välittämistä pystytään osoittamaan vain toisia paapomalla itselle parhaalla tavalla ja loukkaannutaan, mikäli tällaista käytöstä ei osata arvostaa, päätetään toisten puolesta asioita ja ajatellaan toisen puolesta ilman että ymmärretään, miksi tällainen käytös ei ole toisista niin mukavaa. Oma puolisoni myös vähemmän tietoisesti miettii omia tekemisiään, ja hän monesti todella tuntuu ajattelevan, että osaan lukea hänen ajatuksiaan. Yhteistä rajattomille vanhemmille näyttää olevan kyky asettaa toiset ihmiset objektin asemaan joka tehokkaasti blokkaa aidon vuorovaikutuksen ja näkyy valitettavasti ongelmallisina ihmissuhteina omien lasten ja lastenlasten kanssa.

Mun mielestä naiset tosi usein luulee tietävänsä mitä mies ajattelee ja tuntee ja miksi teki niin kuin teki jossain tilanteessa. t. nainen

Tokihan näin voi olla, ei kai kukaan ole väittänyt toisin. Ei se silti poista sitä tosiasiaa, etteikö mies voisi toimia näin. T. Narsistimiehen puoliso