Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?
Onko kellään ollut parisuhdeongelmaa, jossa tekijänä on toisen osapuolen rajattomuus? Siis kyvyttömyys erottaa omia ja muiden ihmisten tunteita, velvollisuuksia ja tarpeita. Olisi kiva kun kertoisitte, miten lopulta kävi. Auttoiko terapia ja keskustelu, toipuiko suhde? Omassa parisuhteessa asian käsittely alussa ja tuntuu välillä niin toivottomalta, että haluaisin kuulla jos on onnistumistarinoita. Jos ei ole, niin vertaistuki kelpaa.
Kommentit (1211)
Voisiko asian tiivistää niin, että kyseessä on sokeus toisen tarpeille?
Mistä se sitten taas johtuu, voi johtua monesta asiasta. Myös ihan vaan tyhmyydestä, tai siitä, että ei ole kasvanut ottamaan toisia huomioon.
Myös ”uhrilla” on vastuu omasta olostaan.
On tärkeää pitää ne omat rajat ja ottaa niistä vastuu, ja myös toimia johdonmukaisesti. On turha kiukutella jälkeen päin.
Kuulostaa siltä, että osa täällä kirjoitetuista tarinoista on jotain ihmeellistä loukkaantumista siitä, kun puoliso ei tajunnut toimia juuri kuten minä olin ajatellut. Että sitäkin voi miettiä, kuka näissä tapauksissa oikeastaan on se rajaton.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen langat käsissä pitävä kontrolloija(en tosin mitään näin hirveää, vaan se on se minun roolini parisuhteessa). Mieheni taas on muistuttelua haluava asioiden unohtaja. Näen kyllä vaihtoehdot mitä on tarjolla, mutta kaksi asiaa niistä.
Ensinnäkin, minulle ei käy se että mieheni avuttomuuden takia meiltä palaisi esim. talo. Miehelle taas ei käy se että hän ihan itse ottaa vastuuta kuten minäkin, ja lopettaa sen muistuttelun vaatimisen. Tähän sitten tarjotaan mahdollisia lähestymistapoja.
Että minä ymmärtäisin että mies on alati ohjattava ressukka, hän sellainen olkoon, ja minä sitten hoidan tärkeät aikuisten asiat. Ja homma jatkuu samalla tavalla
Mieheni ymmärtää sen että minä joudun ottamaan tätä vastuuta 90% koska hän ei suostu kuin 10%:iin, ja alkaa tekemään asialle jotain, eli muuttamaan ITSEÄÄN, ja ottamaan vastuuta ihan oma-aloitteisesti.
Minun pitää vain olla ottamatta vastuuta, ja ottaa taloudellinen riski siitä että talo palaa, siinäpähän mies sitten oppii, ja samalla minä menetän koko omaisuuteni.
Voimme myös erota.
Mies kokee välillä alemmuutta siitä että hänelle pitää joka asiasta sanoa. Hän kokee sitä kahdella tavalla. 1, hän on aina syyllinen (silloinkin kun ei mielestään ole´, vaikka muiden mielestä hän kyllä on, siis muidenkin kuin minun)
2. hän ymmärtää itsekin että taaskaan hän ei osannut/tajunnut/muistanut, ja se harmittaa kun hänelle sanotaan.
Erikoisinta tässä on se että mies nimen omaan haluaa että hänelle sanotaan asioista, eikä hän ikinä niskoja nakellen korjaa tekemsisiään, vaan ihan oikeasti on sitä mieltä että hyvä kun sanoit. Olen alkanut miettiä että se taitaa olla se mistä mies salaisesti tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Tämäntyyppistä ongelmaa on siis ollut ihan aina kyllä, mutta ne eivät ole vaikuttaneet mihinkään tärkeään ennen lapsia, minkä jälkeen melkein kaikki on yhtä ongelmaa.
Voi siis olla esim. näin.
1: Mun pitää jossain vaiheessa vaihtaa pyyhkijänsulat mun autoon.
2: Ok, no minä ajan huomenna ennen töitä ostamaan sinulle ne.
1: Ei, älä. Käyn myöhemmin itse, kun haluan samalla ostaa kukkasipuleita.
2: (seuraavana iltana) Vaihdon sinun autoon ne pyyhkijänsulat. Eteisessä on myös niitä kukkasipuleita.
1: ??? Eikös sovittu että minä käyn, ei olisi tarvinnut. Ja nuo on narsisseja, ajattelin tulppaaneita. Onpa harmi että ajoit turhaan.
2: Miksi et voi edes kiittää kun minä kaikkeni teen sinun eteen? :((((( Sinun pitäisi olla onnellinen kun autan sinua.Ei siis ole mitään hakkaamista eikä muuta selkeää, mutta ihan jatkuvasti normaalit käytännön asiat tuottavat kitkaa koska toinen ei hahmota omia ja toisen asioita eikä sanaa ei.
Niin kummalla tässä nyt on se ns. persoonallisuushäiriö? :D
Vierailija kirjoitti:
........
Hän vie auton juuri sinä iltana, kun olit sanonut käyväsi kaverilla 10km päässä, kun ethän erikseen maininnut meneväsi autolla. Ja jos olisitkin maininnut, hän luuli, että se voi tarkoittaa kaverin kyydillä, ethän maininnut tarvitsevasi juuri meidän autoa. Jne jne.
Olen uusi kommentoija. Minun mieheni ei vahingossakaan veisi autoani kysymättä minulta. Tämä on kai erikoista, koska kaikissa muissa asioissa hän vie koheltamisessa ja kontrolloinnissa ylivoimaisen voiton täällä kuvailtuihin tapauksiin verrattuna. Tämä voi siis olla ratkaisun avain. Tässä on jotain mikä voisi ehkä auttaa ymmärtämään ilmiötä itsessään vaikka muilla kuvio olisikin toisenlainen.
Autoni on omani, mutta asuntokin on omani, ja sitä hän ei kunnioita eikä muutakaan omaisuuttani tai edes ihmissuhteitani, tai kunnioitus on vähintään kyseenalaista. Autoni suhteen hän kokee kai jonkinlaista omistajan ylpeyttä vaikka ei sitä omistakaan. Hän on se joka on alun perin valinnut sen ja myöhemmin huolehtinut huolloista.
Autoni tuntuu olevan ainoa asia johon hän jopa käyttää ajatusta, vaikka hänellä on omakin kulkuneuvo - tai ehkä juuri siksi.
Kodissakin on sentään yksi osa jota hän myös on vaalinut, ja se on sohva jonka ostimme yhdessä.
Tulikin nyt mieleen idea asuntoautoon muutosta. Olisimme hänen valtakunnassaan. : ) Nyt on myöhäistä mutta sellainen ratkaisu olisi voinut tehdä parisuhteesta toimivan.
Ap: n pitää itse määritellä, millainen on hänelle hyvä suhde. Vaikea nähdä, että toinen tuosta mihinkään muuttuisi.
Parisuhteen pitää antaa enemmän kuin ottaa. Pitää myös kysyä itseltään, miksi minä en riitä itselleni onnellisuuden antajaksi. Kiltin tytön syndroomasta on päästävä eroon, ja se tapahtuu omat siivet levittämällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta tekin riitoja keksitte. Miehesi selvästi yrittää parhaansa ja todennäköisesti hän ei tee samaa virhettä kahdesti. Onneksi sukkahousut voi huuhtoa nopeasti ja kuivata hiustenkuivaajalla.
========
Hei ne ainoat mustat sukkahousut on pesukoneessa pyörimässä ja ohjelmat voi olla aika pitkiä. PItäisi lähteä sinne tilaisuuteen varttitunnin kuluttua.
Kyllä tuo ja se taikinahiiva-esimerkki on ihan kiusantekoa.
Normaali ihminen ei tee noin, vaan kun on laittamassa pesukonetta päälle, ottaa likaiset pyykit kopasta ja kysyy: Laitan nyt tummia vaatteita pesuun. Onko sinulla jotain, jonka haluat pestäväksi?
Ja takuulla tiesi, kuinka pullaa leivotaan, ei voi olla ensimmäinen kerta. Sitten piruuttaan kaatoi taikinan alun viemäriin.
HYI!En usko, että oli kiusantekoa, vaan nimenomaan tuota rajattoman ihmisen kyvyttömyyttä ajatella asioita toisen näkökulmasta. Että vaikka itselle sen ruskeaa litkua sisältävän kulhon merkitys ei sillä hetkellä avaudu, sillä saattaa silti olla jokin tarkoitus kumppanille, eikä sitä voi noin vain siivota silmistä pois.
Kaffepulla kirjoitti:
Voisiko asian tiivistää niin, että kyseessä on sokeus toisen tarpeille?
Mistä se sitten taas johtuu, voi johtua monesta asiasta. Myös ihan vaan tyhmyydestä, tai siitä, että ei ole kasvanut ottamaan toisia huomioon.
Myös ”uhrilla” on vastuu omasta olostaan.
On tärkeää pitää ne omat rajat ja ottaa niistä vastuu, ja myös toimia johdonmukaisesti. On turha kiukutella jälkeen päin.
Kuulostaa siltä, että osa täällä kirjoitetuista tarinoista on jotain ihmeellistä loukkaantumista siitä, kun puoliso ei tajunnut toimia juuri kuten minä olin ajatellut. Että sitäkin voi miettiä, kuka näissä tapauksissa oikeastaan on se rajaton.
En tiivistäisi noin. Monessa esimerkissä on suoraan sanoitettu omat tarpeet ja tahdon. ”minä haluan, tee näin, älä tee näin”. Miten sen edessä voi olla sokea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkisin auttaminen on AINA kiusantekoa. Huolimatta siitä mitä "auttaja" itse on asiasta mieltä. Fakta ei muutu valheeksi sillä että mt-ongelmainen sitä päässään pyörittää itselleen sopivaksi. Aviomieheni exällä onn tapana mukauttaa(yleensä vaatimalla vaatia) ympärillä vallitseva todellisuus vastaamaan omia käsityksiään eikä toisinpäin, niin kuin normaalisti pitäisi tehdä
Tähän teemaan sopii hyvin lause ” joskus hyvyys on maailman suurinta pahuutta”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hullut keskustelee. Ei ap ole ihan terve itsekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeää olisi myös tunnistaa, miten ap:n oma käytös pahentaa miehen toimintaa. Ainakin tuosta hiivahommasta oli luettavissa, että mies meni aivan puihin siitä, että oli tuottanut pettymyksen. Tämä sitten ilmeni pakkomielteisellä tavalla. Tyhjästä ei tuollainen kuitenkaan kumpua, vaan suhteessa on jo syvästi vinoutuneet roolitukset ja ”pahan kierrettä” ruokkiva dynamikka.
Tällaisessa tilanteessa eläneenä olen eri meiltä. Ainakin meidän tapauksessamme se käytös kumpusi puolison omasta persoonasta eikä niinkään parisuhteen dynamiikasta. Vaikutti oikeastaan siltä, kuin puoliso olisi etupainotteisesti varmistellut että mitään konflikteja ei välisessämme suhteessa pääse koskaan syntymään.
Puolison lapsuuden olosuhteet tietäen ymmärrän miten tällainen käytösmalli on päässyt syntymään, kun joka hetki piti ennakoida ja varoa alkoholisoituneen vanhemman raivokohtauksia. Ymmärtäminen ei silti tehnyt parisuhteen ongelmista yhtään vähäisempiä. En kaikella rakkaudella, kunnioituksella ja ymmärtämisellä pystynyt helpottamaan puolison tarvetta ennakoida kaikkea myös minun puolestani ja omalle mielenterveydelleni oli tuhoisaa tulla ilman syytä nähdyksi ihmisenä, johon pitää suhtautua kuin vaativaan tyranniin. Vaikka suhteemme oli turvallinen, puolison käsitys siitä, millaista on rakastava ja toisen huomioiva käytös oli juuri tämä yliennakointi ja toisen puolesta päättäminen. Hän oli myös pettynyt minuun, kun en tehnyt samoja asioita hänelle, eli osoittanut rakkautta tavalla, jota hän piti luonnollisena.
Ahdistavaksi tilanteen teki juuri se, että ymmärsin itsekin että jos tilannettamme olisi jonain hetkenä tarkastellut ulkopuolelta, olisi vaikuttanut siltä, että molemmissa on vikaa, tai että oma vaativuuteni oli saanut miehen käyttäytymään neuroottisesti. Vuosien kuluessa myös oma käytökseni muuttui ja olin puolison temppuihin väsyneenä lopulta se herkästi raivostuva, pelottava ja vaativa ihminen, jollaisena minua oli koko ajan kohdeltu. Parisuhteen aiheuttamat ristiriitaiset tunteet ja itsesyytökset saivat myös oman mielenterveyteni järkkymään ja suhteen päätyttyä jouduin sairaslomalle ja istuin lukuisia tunteja terapeutin sohvalla pohtimassa mistä oikein oli kyse.
Olen samaa mieltä tuosta, että toisen ihmisen mielisairaaseen käyttäytymiseen ei tarvita sitä puolison tukea, vaan vinouma voi aivan hyvin olla vain sillä toisella puolisolla, jolloin tämä puoliso ei läydä kenestäkään itselleen sopivaa kumppania, toisin kuin se toinen ns. nomraali puoliso kyllä saa paremman suhteen vain kumppania vaihtamalla. Sen sijaan olen eri mieltä siitä etteikö molemmissa olisi ollut vikaa. Kyllä oli. Sinä olit yhtä lailla rajaton, kun et vetänyt rajoja sinuna kohtaan, vaan kohta huomasitkin jääväsi saikulle ja meneväsi terapiaan.
Hienosti ymmärrät ja selität miehen puolta asiasta, eli alkoholistiperhettä jne. Millä selität sen miksi itse suostuit tuollaiseen käytökseen sinua kohtaan suhteessa?
Jokaisella on se oma vastuu omasta elämästä, ja toisista otetaan vastuuta vain sen verran kuin toinen antaa sitä vastuuta ottaa. Tarkoittaa että jos toinen yrittää ylittää rajasi, ja kantaa vastuuta asioista joista hänen ei kuulu kantaa, niin se lopetetaan ne omat rajat pitämällä. Tässä tilanteessa joko suhde jatkuu rajoja kunnioittaen, tai sitten erotaan. Ei kolmatta vaihtoehtoa, jos edes toinen on ns terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Voisiko asian tiivistää niin, että kyseessä on sokeus toisen tarpeille?
Mistä se sitten taas johtuu, voi johtua monesta asiasta. Myös ihan vaan tyhmyydestä, tai siitä, että ei ole kasvanut ottamaan toisia huomioon.
Myös ”uhrilla” on vastuu omasta olostaan.
On tärkeää pitää ne omat rajat ja ottaa niistä vastuu, ja myös toimia johdonmukaisesti. On turha kiukutella jälkeen päin.
Kuulostaa siltä, että osa täällä kirjoitetuista tarinoista on jotain ihmeellistä loukkaantumista siitä, kun puoliso ei tajunnut toimia juuri kuten minä olin ajatellut. Että sitäkin voi miettiä, kuka näissä tapauksissa oikeastaan on se rajaton.
Kylläpä sitä sokeutta on tässäkin tekstissä. Onko väkivalta uhrin syy? Kun ei tarpeeksi ponnekkaasti kieltänyt? Ihmissuhteissa tapahtuu asioita usein pidempään kuin yhden kerran siitä syystä, että tekijä ei usko, kun hänelle kerrotaan, että hän ei saa toimia toiste samoin ja kun ollaan kiinnytty ja sitouduttu, ei heti olla lähdössä erilleen.
Elät kyllä mielenkiintoisessa maailmassa, jos siinä ei ole olemassa yhtään häiriintynyttä, toista kuuntelematonta ja yhteistyökyvytöntä ihmistä.
Onko niin, että kaksi rajatonta tulee toimeen hyvin keskenään? He eivät ärsytä toisiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kyseessä olla myös puolison lapsuudenkodistaan oppima tapa? Tunnistan tuota jatkuvaa vastuun kantamisen tarvetta vähän itsestäni. Vanhemmat raivosiivosivat kaikki tuollaiset hiivanliotuskulhot ja tuolin päällä suihkun aikana odottavat vaatteet pois kysymättä mitään ja odottivat samaa minulta. Lahjatoiveet oli myös asia jota opin välttämään, sekin oli vanhemmille stressin ja raivoamisen aihe jonka lopuksi sai vaikkapa uuden repun sijaan sukkia ja kynän.
Ap täällä, ehdottomasti on juuri näin, puolison toisella vanhemmalla on vielä näkyvämpiä ongelmia tällä alueella. Silti se ei ole puolisolle pelkkä tapa, vaan hänen koko todellisuutensa on ihan erilainen kuin muilla ihmisillä. Se on siis selvää mistä tämä ongelma "tulee", mutta harmi vaan se ei tunnu auttavan sen käsittelyssä yhtään.
Muutamien ehdottama persoonallisuushäiriö ei ole poissuljettu, itsekin ajattelen että jos ei ole persoonallisuushäiriötä, riittävillä toistoilla pitäisi alkaa ymmärtää että miksi juttu ei toimi.
Ai että oliko varoitusmerkkejä? Jälkikäteen ajateltuna kyllä. On kuitenkin kyseessä elämässä ihan hyvin pärjännyt ihminen, ja tosiaankaan ennen todella tiivistä yhteiselämää on helpompi "antaa anteeksi" tällaisia kun toinen tekee pyytämättä vähän kömpelösti romanttisia eleitä. Silloin jää näkemättä se marttyyrivaihdekin, josta vasta oikeasti ilmenee, että miten se puoliso tilanteesta ajattelee.
Puolisoni kyllä yrittää välillä tosi kovasti korjata välejämme pahempien riitojen jälkeen. Se näkyy niin, että hän tuo kukkia, tekee IHAN KAIKEN mitä kuvittelee minun haluavan, tarjoutuu hoitamaan lapsia että pääsen joka ilta yksin lenkille, ja sitten parin päivän päästä marttyyriräjähtää kun ei koe saaneensa riittävästi kiitosta. Eikä vieläkään yhtään mitenkään hahmota, että se rajattomuus on ongelma, ei kukkien tuomattomuus eikä mikään muukaan tehtävä jonka voi suorittaa. Hän ei jotenkin tunnu hahmottavan, että mitä ne rajat ovat ja missä niitä pitäisi olla.
Tämä kuulostaa ihan minun puolisoltani. Hänellä on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö.
Eli puolisosi on ollut mielisairaalassa hoidossa jostain muusta syystä? Se on käytännössä katsoen ainoa paikka jossa annetaan nasistinen persoonallisuushäiriö dg. Siksi koska narsisti ei itse koskaan myöntäisi olevansa narsisti, ellei hän sitten saa jotain etua sen myöntämisestä. Tuolloinkaan hän ei silti itse oikeasti uskoisi diagnoosiinsa. Ja kun hlö saa tuon dg:n psyk osastolla "väkisin", hän ei todellakaan kertoisi sitä kenellekään, ellei hän sitten saisi siitä jotain hyötyä itselleen. Tässä valossa "tietosi" puolisostasi kuulostavat mielenkiintoisilta.
Onpa kummallinen käsitys. Minun puolisollani on persoonallisuushäiriödg, eikä hän todellakaan ole ikinä ollut mielisairaalassa. Mutta sikäli diagnoosien metsästäminen ja pohtiminen on turhaa, ei sillä ole mitään väliä. Jos käytös on häiritsevää niin se on sitä, olipa diagnoosi tai ei. Ja tokihan ph-diagnoosin omaavakin ihminen voi muuttaa käytöstään, ei se mitään kiveen hakattua ole. He ovat kuitenkin ihan älykkäitä ja pystyviä ihmisiä. Toki persoonan muokkaaminen ei ole helppoa tai nopeaa.
Ei tämä ole käsitys, tämä on totuus. Narsisti ei koe tekevänä väärin, eikä olevansa sairas, joten miten hän saisi diagnoosin? Kerro toki miten miehesi dg:n sai.
Minä en saa kerätä puolisoni likaisia tai puolipidettyjä vaatteita lattialta, vaikka niitä joka huoneessa lattia, tuolit, sohvat ja pöydät täynnä. Koska hän ei sitten niitä löydä. Miten toimia? Hän ei halua erota.
Vierailija kirjoitti:
Minä en saa kerätä puolisoni likaisia tai puolipidettyjä vaatteita lattialta, vaikka niitä joka huoneessa lattia, tuolit, sohvat ja pöydät täynnä. Koska hän ei sitten niitä löydä. Miten toimia? Hän ei halua erota.
Jos te molemmat olette normaaleja, katsotte yhden hyllyn kaapista tai yhden tuolin tms paikan, mihin jätetään kaikki puolipidetyt vaatteet. Näin molemmat tulevat vastaan asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en saa kerätä puolisoni likaisia tai puolipidettyjä vaatteita lattialta, vaikka niitä joka huoneessa lattia, tuolit, sohvat ja pöydät täynnä. Koska hän ei sitten niitä löydä. Miten toimia? Hän ei halua erota.
Minulla sama tilanne. Sen olen sanonut, että jos olohuoneeseen jätät, niin minä vien pois. Niihin vaatteisiin en koske, jotka ovat tietyssä paikassa. Ja se paikka on hen sängyn puoleisella lattialka. Olen sanonut, etten halua nähdä niitä, ja potkin ne sängyn oikealle puolelle. Jos ei halua, että potkin vaatteita, niin älköön jättäkö niitä näkyville.
Vierailija kirjoitti:
Minä en saa kerätä puolisoni likaisia tai puolipidettyjä vaatteita lattialta, vaikka niitä joka huoneessa lattia, tuolit, sohvat ja pöydät täynnä. Koska hän ei sitten niitä löydä. Miten toimia? Hän ei halua erota.
Sitten, kun pitäisi imuroida, sukat menee imuriin, koska vaatteita ei saa siirtää.
Vierailija kirjoitti:
Minä en saa kerätä puolisoni likaisia tai puolipidettyjä vaatteita lattialta, vaikka niitä joka huoneessa lattia, tuolit, sohvat ja pöydät täynnä. Koska hän ei sitten niitä löydä. Miten toimia? Hän ei halua erota.
Kysymys kuuluu, haluatko itse erota? Eli mitä itse voit muuttaa oman tilanteesi parantamiseksi.
Tässä rajattomuus liittyy läheisriippuvuuteen, eikö?