Deittailun arpeuttamat kolmekymppiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semmoista se deittailu nykypäivänä on.

Me kaikki haluamme itsellemme parhaan mahdollisen kumppanin, se on vain luonnollista. Ongelma vaan on siinä että niillä parhailla mahdollisilla tyypeillä on todellakin varaa valita, eli jos sellaisen parhaan haluaa iskeä ja jopa ihan pitää itsellään, niin ei oo varaa mokailla:

- sun pitää olla hyvännäköinen

- sun pitää olla hyvä sängyssä ja avoin sille mistä toinen tykkää

- sun pitää olla tasapainoinen henkisesti, sillä laadukas tyyppi ei ota kumppaniksi mielenterveysongelmaista

Ja näitä yllä mainittuja asioita sun pitää olla koko ajan, ei riitä että feikkaat muutaman tunnin ajan treffeillä, totuus paljastuu kyllä jos vain esität jotain mitä et ole.

Summa summarum, parisuhdemarkkinat on todella brutaalit ja moni luovuttaa nopeasti kun tajuaa että ei tule pärjäämään.

Tämä on mielestäni ihan kummallinen käsitys deittailusta. Eihän se kaikkein eniten tykkäyksiä Tinderissä keräävä ihminen ole välttämättä objektiivisesti paras minulle tai vaikka naapurin Pirjolle, ei varmaan suurimmalle osalle ihmisistä. Millainen ihminen sellainen on, joka on täydellinen kumppani kaikille ihmisille, joista vain valitsee parhaat päältä? Minulle paras saattaa hyvin olla se mies, joka saa yhden tykkäyksen kuukaudessa, mutta hänen mielestään minä olen hänelle väärä. Ei deittailussa ole kyse mistään universaalista parhaudesta. Sehän tarkoittaisi sitä, että ei olisi olemassa erilaisia mieltymyksiä lainkaan. Totta kai ihminen etsii itselleen parasta mahdollista kumppania, mutta se, että ei ole yhteensopiva jonkun Malli-Adoniksen kanssa ei tarkoita, että Pulliainen-Taaplaaja olisi omilta ominaisuuksiltaan jotenkin Malli-Adonista huonompi. Hyvin voi käydä myös niin, että Pulliainen-Taaplaaja ei kiinnostu Malli-Adoniksesta, vaikka tämä osoittaisikin kiinnostusta. Ihmissuhteet eivät ole pelkkien ulkoisten piirteiden ja ansioiden mittailua, vaan kyseessä on paljon monimutkaisempi, kunkin yksilöllistä psykologista jalanjälkeä heijasteleva prosessi, jossa etsitään itselle turvallisinta ja parhainta puolisoa niiden omien kokemusten, odotusten ja arvojen pohjalta.

Huonoja miehiä on liikaa suhteessa hyviin miehiin. Tämä on suuri ongelma. Yhdestä miehestä ei riitä sadalle naiselle.

Nyt sä syyttelet miehiä sun omista ongelmista. Tuo ei ole rakentava tapa hoitaa asioita.

Jos sä et pysty tällä hetkellä saamaan sellaista miestä jonka haluaisit, niin ongelma on sinä eikä ne miehet.

Kannattaisi keskittyä sen oman tason parantamiseen, niin että haluamasi kaltainen mies valitsisi joskus tulevaisuudessa sinut.

En tiedä onko tämä nyt liian kliseistä, mutta silloin kun tapaa sen "oikean" niin olo on todella rauhallinen ja luottavainen. Tulee vaan sellainen rauha. Ei tarvi stressata eikä panikoida. Ainakin näin kävi minulle. Olin tosi haavoilla aikaisemmista epäonnistumisista ja kun tapasin mieheni niin oli kuin sitä edellistä elämää ei olisi ollutkaan. Kaikki epäonnistumiset ja huonot suhteet katosivat päästäni, ne menettivät kaiken negatiivisenkin merkityksensä, koska niillä ei ollut enää yhtään mitään väliä. Ehkä vain minulle kävi näin. Kuulostaa kyllä siltä, että itsetuntosi on täysin nujerrettu ja siksi pelkäät jatkuvasti. Kannattaisikohan sinun vahvistaa itseäsi vielä vähän lisää ettet olisi niin riippuvainen toisen tunteista sinua kohtaan? Kun olet itse rauhassa itsesi kanssa niin toisenkin ihmisen on rauhallista olla kanssasi ja kiintyä sinuun turvallisesti. Huono itsetuntohan ei ole ihmisen oma vika. Joitakin meitä murjotaan niin pahasti, että jälkiä tulee väistämättä, mutta valitettavasti ne jäljet pitää itse korjata.

Iidan matkassa bloggaaja on samassa tilanteessa... Miehet haluavat treffeille, mutta peruvat juuri ennen treffejä. Miksi?

Huonoja miehiä on todella paljon. Miehissä korostuu gaussin käyrän molemmat päät, ja ne jotka jollain tavalla menevät akselilla sinne keskialueelle tai yläosioon niin heitä on vähemmän kuin keskivertonaisia. Esimerkiksi naiset ovat suomessa nykyään koulutetumpia ja muutenkin keskimäärin elämänhallinta paremmin kunnossa, vähemmän vaikkapa päihdeongelmaa, väkivaltaisuutta, rikollista elämäntapaa jne. En ainakaan itse voisi tyytyä mihinkään riippuvuuksista kärsivään mieheen ikinä. 

Vierailija kirjoitti:

Iidan matkassa bloggaaja on samassa tilanteessa... Miehet haluavat treffeille, mutta peruvat juuri ennen treffejä. Miksi?

Epäilen, että osa peruu jo sen takia, että suurella todennäköisyydellä pääsee sitten sinne blogiin ruodittavaksi.

Omat kokemukset 4v sinkkuilusta on, että hyvin harvan kanssa syntyy kunnon keskustelua deittisivuilla/tinderissä. Aikansa jaksat yrittää itse kannatella sitä keskustelua, mutta yleensä se päättyy heti, jos et itse pidä sitä väkisin yllä. Ihme halutonta on kyllä ikäisteni naisten keskustehalukkuus. Treffeille itsellä ainakin hyvin vaikea päästä.

En tiedä olenko sitten liian tylsä ja persoonaton, mutta kyllä tässä on monesti jo tullut mietittyä, että lyön hanskat tiskiin.

Ja joo tiedän, että en ole komein ja hauskin varmasti tarjokkaista.

Naisten kokemuksista tulee väkisinkin mieleen, että onko ne naisia kiinnostavat miehet sitten niin suosittuja muutenkin, että peruvat treffit yms. Paljon naisia ja treffejä jonossa? Niin erilainen on oma kokemus miehenä.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä kaikille, olitte sitten jo päätyneet loppuelämäksi sinkkuuteen tai vielä haette kumppania. On kuitenkin lukemattomia tapauksia tinderistä ihan oikean suhteen löytäneitä. Itse onnistuin siinä ahkeran deittailun myötä (noin 30 - 40 treffit). Tiedän myös monia muita onnekkaita, jotkut olleet ahkeria deittaajia, toiset löytäneet ekoilta treffeiltä seurustelukumppanin. Otokseni tosin kattaa pääosin yli 40-vuotiaita, kuten itsekin olen. Nuoremmilla voi olla arvomaailma entistä sekaisemmin tässä maailmassa, jossa oikeastaan kaikki on tehty näyttämään mahdolliselta. Etsitään sitä täydellistä nautinnontuottajaa ja vaihdetaan nopeasti. Oikeassa parisuhteessa tunteet vain syvenevät ajan myötä. Ja tarvitaan itsen ja kumppanin negatiivistenkin puolien tunnistamista ja hyväksyntää. Ehkä se ei ole selvinnyt heille, jotka vaihtavat nopeasti.

En haluaisi asettua neuvonantajaksi, mutta ehkä muutama sana omiin kokemuksiin nojaten. Tinderöintiä ei kannata ottaa liian vakavasti. Sanoisin että kaikista treffeistä opin jotain muista ihmisistä tai itsestäni. Tapasin monta mukavaa ihmistä, mutta myös monta omassa elämässään hukassa olevaa. Pidin koko ajan huolta, että minulla on hyvä kaveripiiri, joka helpotti pettymysten sietoa. En siis tarkoita, että olisin aivan kaikkea heille purkanut kokemuksistani, mutta sain paljon lämpöä ja juttuja, jotka auttoivat pääsemään yli ikävien kokemusten. Pyrin myös aina käyttäytymään hyvin deittejäni kohtaan. Sellaisiakin, jotka olisivat kiinnostuneet minusta, mutta minä en heistä. Koin syviä epätoivon tunteita, mutta myös innostusta. Pidin taukoja, olin selibaatissa puoli vuotta, jotta en lipsuisi typeriin seksi edellä tapaamisiin. Jos joku ghostasi minut, osasin olla iloinen siitä, että en päätynyt pidempään suhteeseen hänen kanssaan. Todennäköisesti hänen kommunikaatiotaitonsa olivat puutteelliset parisuhteeseen, jota itse etsin. Pidin huolta arjesta, terveydestäni, kehitin itseäni, harrastin liikuntaa. Treffeille menin toiveikkaana, mutta tietoisena siitä, että sen oikean tunteen löytyminen on epätodennäköistä. Ja sitten kun se oikea ihminen löytyi, olin kyllä pitkään epävarma, voiko toinen tosiaan olla totta ja sitoutua minuun. Tinder-profiilit poistettiin noin kuukausi ekoista treffeistä. Eikä kumpikaan tapailtu muita ekojen treffien jälkeen. Treffeille menin hänestä kiinnostuneena, mutta mistään ei voinut ennen tapaamista päätellä, että meillä tulisi matchaamaan niin hyvin. Hän jopa viestitteli vähän jäyhästi omaan makuuni. En antanut sen haitata. Mut vielä kerran tsemppihali teille kaikille.

Wau, puoli vuotta selibaatissa.

Siis onko se sinun mielestä lyhyt vai pitkä aika? Minulle se oli pitkä aika, koska sinkkunaisena seksiä olisi ollut koko ajan tarjolla yli tarpeen. Pidättäytyminen selkeytti ajatuksia.

6kk selibaatti 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semmoista se deittailu nykypäivänä on.

Me kaikki haluamme itsellemme parhaan mahdollisen kumppanin, se on vain luonnollista. Ongelma vaan on siinä että niillä parhailla mahdollisilla tyypeillä on todellakin varaa valita, eli jos sellaisen parhaan haluaa iskeä ja jopa ihan pitää itsellään, niin ei oo varaa mokailla:

- sun pitää olla hyvännäköinen

- sun pitää olla hyvä sängyssä ja avoin sille mistä toinen tykkää

- sun pitää olla tasapainoinen henkisesti, sillä laadukas tyyppi ei ota kumppaniksi mielenterveysongelmaista

Ja näitä yllä mainittuja asioita sun pitää olla koko ajan, ei riitä että feikkaat muutaman tunnin ajan treffeillä, totuus paljastuu kyllä jos vain esität jotain mitä et ole.

Summa summarum, parisuhdemarkkinat on todella brutaalit ja moni luovuttaa nopeasti kun tajuaa että ei tule pärjäämään.

Tämä on mielestäni ihan kummallinen käsitys deittailusta. Eihän se kaikkein eniten tykkäyksiä Tinderissä keräävä ihminen ole välttämättä objektiivisesti paras minulle tai vaikka naapurin Pirjolle, ei varmaan suurimmalle osalle ihmisistä. Millainen ihminen sellainen on, joka on täydellinen kumppani kaikille ihmisille, joista vain valitsee parhaat päältä? Minulle paras saattaa hyvin olla se mies, joka saa yhden tykkäyksen kuukaudessa, mutta hänen mielestään minä olen hänelle väärä. Ei deittailussa ole kyse mistään universaalista parhaudesta. Sehän tarkoittaisi sitä, että ei olisi olemassa erilaisia mieltymyksiä lainkaan. Totta kai ihminen etsii itselleen parasta mahdollista kumppania, mutta se, että ei ole yhteensopiva jonkun Malli-Adoniksen kanssa ei tarkoita, että Pulliainen-Taaplaaja olisi omilta ominaisuuksiltaan jotenkin Malli-Adonista huonompi. Hyvin voi käydä myös niin, että Pulliainen-Taaplaaja ei kiinnostu Malli-Adoniksesta, vaikka tämä osoittaisikin kiinnostusta. Ihmissuhteet eivät ole pelkkien ulkoisten piirteiden ja ansioiden mittailua, vaan kyseessä on paljon monimutkaisempi, kunkin yksilöllistä psykologista jalanjälkeä heijasteleva prosessi, jossa etsitään itselle turvallisinta ja parhainta puolisoa niiden omien kokemusten, odotusten ja arvojen pohjalta.

Huonoja miehiä on liikaa suhteessa hyviin miehiin. Tämä on suuri ongelma. Yhdestä miehestä ei riitä sadalle naiselle.

Nyt sä syyttelet miehiä sun omista ongelmista. Tuo ei ole rakentava tapa hoitaa asioita.

Jos sä et pysty tällä hetkellä saamaan sellaista miestä jonka haluaisit, niin ongelma on sinä eikä ne miehet.

Kannattaisi keskittyä sen oman tason parantamiseen, niin että haluamasi kaltainen mies valitsisi joskus tulevaisuudessa sinut.

Ei noin saa vastata naisille! Vain miehille! Kräääähhhh!

Vierailija kirjoitti:

Olin yh-isä yli kymmenen vuotta ja vasta äsken löysin elämäni rakkauden. Minua ei kiinnostanut vain seksi vaan etsin itselleni parisuhteesta ja samoista harrastuksista pitävän vaimon. Nyt olemme onnellisesti naimisissa... että toivoa on ja kaikki miehet ei ole pelkän seksin perässä.

Mutta suhteessa se seksi on kuitenkin vähintään 50%, joten kyllä sen miehen nyt jonkin verran kuitenkin pitäisi seksinkin perässä olla. Liian monesti muodostunut ongelmaksi, että seksinnälkäisiä miehiä paheksuvat "aseksuaali"naiset sitten suhteessa tympääntyvät, kun eivät saakaan tarpeeksi seksiä. Kun se se seksintarve aina kummallisesti muuttuu, kun mukavasta miehestä tulee myös haluttava mies.

Se ei pelaa, joka pelkää.

Vierailija kirjoitti:

Iidan matkassa bloggaaja on samassa tilanteessa... Miehet haluavat treffeille, mutta peruvat juuri ennen treffejä. Miksi?

No jos on joku tunnetumpi bloggaaja mutta keksii sen vähän hitaasti? Esim kun jollekin naispuoliselle kaverilleen näyttävät, että tän kaa olis treffit?

Up

Sä sentään pääset tapailuasteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kolmekymppisenä, kun takana on useampi epäonnistunut ja lyhyt tapailu, tuntuu todella vaikealta luottaa enää uuteen kumppaniin.

Minä tapailen enää kristityiksi itsensä identifioivia (korkeakoulutettuja) naisia, vaikka olen itse kirkosta eronnut ateisti.

Siinä porukassa on vielä jengiä, joka on valmis sitoutumaan muuhunkin kuin tunteisiinsa ja joka näkee kumppaninsa muutenkin kuin ominaisuuksina.

Tahtoisin itsekin olla uskova, mutta en pysty.

Mielenkiintoinen näkökulma. Ymmärrän tuon hyvin, mutta en taitaisi kyetä seurustelemaan itse kovin uskonnollisen miehen kanssa. Maailmankuva olisi niin erilainen.

Ei maailmankuva ole oikeasti mitenkään erilainen. Jos nainen on koulutukseltaan vaikka fyysikko, niin kyllä hän ihan luonnonlakien ja logiikan puitteissa ajattelee. Usko on vain sitten sellainen laajempi näkemys elämästä, jota minun ei tarvitse jakaa ja jota naisen ei tarvitse tunkea minulle.

Hyvä jos niin on. Usko on monesti asia, jonka uskova ihminen haluaa jakaa muille, mikä pahimmillaan luo ristiriitoja. Ei toki aina

En minä ainakaan yritä saada ketään uskomaan. Ei ole ihmisen vallassa oleva asia. Jokainen osannee kysyä jos kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Semmoista se deittailu nykypäivänä on.

Me kaikki haluamme itsellemme parhaan mahdollisen kumppanin, se on vain luonnollista. Ongelma vaan on siinä että niillä parhailla mahdollisilla tyypeillä on todellakin varaa valita, eli jos sellaisen parhaan haluaa iskeä ja jopa ihan pitää itsellään, niin ei oo varaa mokailla:

- sun pitää olla hyvännäköinen

- sun pitää olla hyvä sängyssä ja avoin sille mistä toinen tykkää

- sun pitää olla tasapainoinen henkisesti, sillä laadukas tyyppi ei ota kumppaniksi mielenterveysongelmaista

Ja näitä yllä mainittuja asioita sun pitää olla koko ajan, ei riitä että feikkaat muutaman tunnin ajan treffeillä, totuus paljastuu kyllä jos vain esität jotain mitä et ole.

Summa summarum, parisuhdemarkkinat on todella brutaalit ja moni luovuttaa nopeasti kun tajuaa että ei tule pärjäämään.

Onpa hyvä, että mielenterveysongelmat ovat kaikki sellaisia, että ne haittaavat pariutumista. Joku satunnaisesti oireileva paniikkihäiriö esimerkiksi varmaankin estää muuten syntyvän rakkauden. 

Epäilen, että suurimmalla osalla muita huonosti kohtelevilla/itsekkäillä/jne. ei ole  mitään diagnoosia. 

Miten niin mt-ongelmien stigma olisi poistunut...

Tuo mielenterveysongelmista jankkaaminen on oikeasti aika pöljää. Ainoastaan alan ammattilaisilla on varaa lähteä niillä perusteilla ketään arvioimaan. Mielenterveyden ongelmiin suhtaudutaan ihan kuin johonkin lepratautiin. Suurimmalla osalla mt-ongelmat ovat kuitenkin lieviä, eivätkä estä esimerkiksi työssäkäyntiä. Kas kun ihan vaikka reaktiivinen masennuskin on mielenterveyden häiriö.

Tuntuu siltä, että monen ongelmat näiden asioiden kanssa johtuu siitä, että hoppuillaan liikaa ja asetetaan hirveästi tavoitteita, joista sitten otetaan paineita. Suunnitelmia ja haaveita saa ja pitääkin olla, mutta ei niitä kannata yrittää juosta kiinni.

No minä en koskaan ole missään deittipalstoilla ollut, silti minustakin on vuosi vuodelta vaikeampaa tutustua uusiin ihmisiin. Kai se on sitä iän tuomaa kyynistymistä. Ja sitten kun on huonoja kokemuksia niin pelkää niiden toistuvan.

Tähän vielä päälle se, että yksinoloon alkaa jo tottua.

Parasta ikinä on olla yksin. Ei enää koskaan mitään ukkoa nurkkiin mankumaan ja mesoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Parasta ikinä on olla yksin. Ei enää koskaan mitään ukkoa nurkkiin mankumaan ja mesoamaan.

On sitä muunlaisiakin miehiä olemassa 😂

M38

Vierailija kirjoitti:

Voi voi teitä milleniaaleja ja teidän murheitanne.

Pollat ei kestä työelämää eikä parisuhteet kestä. Jos edes käynnistyvät.

Tiedättekös mitä? Olette ihan itse luoneet ikäluokkanne kulttuurin ja mallin elää. Kaikki pitää aina olla niin hemmetin täydellistä ja tavoitteellista ja sosiaalisesti kadehdittavaa.

Siinäpä te nyt sitten rimpuilette soppalautasenne edessä. Itse olette sen keittäneet, niin itse se täytyy teidän lusikoidakin.

Olette turisteja omassa elämässänne.

Edellinen sukupolvi on näyttänyt sellaisen parisuhdemallin jota emme halua toistaa. Niissä tyytymissuhteissa vain valitetaan, koska kaikki oikeasti kaipaavat rakkautta ja intohimoa.