Deittailun arpeuttamat kolmekymppiset

Perehtykää: Female Dating Strategy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semmoista se deittailu nykypäivänä on.

Me kaikki haluamme itsellemme parhaan mahdollisen kumppanin, se on vain luonnollista. Ongelma vaan on siinä että niillä parhailla mahdollisilla tyypeillä on todellakin varaa valita, eli jos sellaisen parhaan haluaa iskeä ja jopa ihan pitää itsellään, niin ei oo varaa mokailla:

- sun pitää olla hyvännäköinen

- sun pitää olla hyvä sängyssä ja avoin sille mistä toinen tykkää

- sun pitää olla tasapainoinen henkisesti, sillä laadukas tyyppi ei ota kumppaniksi mielenterveysongelmaista

Ja näitä yllä mainittuja asioita sun pitää olla koko ajan, ei riitä että feikkaat muutaman tunnin ajan treffeillä, totuus paljastuu kyllä jos vain esität jotain mitä et ole.

Summa summarum, parisuhdemarkkinat on todella brutaalit ja moni luovuttaa nopeasti kun tajuaa että ei tule pärjäämään.

Tämä on mielestäni ihan kummallinen käsitys deittailusta. Eihän se kaikkein eniten tykkäyksiä Tinderissä keräävä ihminen ole välttämättä objektiivisesti paras minulle tai vaikka naapurin Pirjolle, ei varmaan suurimmalle osalle ihmisistä. Millainen ihminen sellainen on, joka on täydellinen kumppani kaikille ihmisille, joista vain valitsee parhaat päältä? Minulle paras saattaa hyvin olla se mies, joka saa yhden tykkäyksen kuukaudessa, mutta hänen mielestään minä olen hänelle väärä. Ei deittailussa ole kyse mistään universaalista parhaudesta. Sehän tarkoittaisi sitä, että ei olisi olemassa erilaisia mieltymyksiä lainkaan. Totta kai ihminen etsii itselleen parasta mahdollista kumppania, mutta se, että ei ole yhteensopiva jonkun Malli-Adoniksen kanssa ei tarkoita, että Pulliainen-Taaplaaja olisi omilta ominaisuuksiltaan jotenkin Malli-Adonista huonompi. Hyvin voi käydä myös niin, että Pulliainen-Taaplaaja ei kiinnostu Malli-Adoniksesta, vaikka tämä osoittaisikin kiinnostusta. Ihmissuhteet eivät ole pelkkien ulkoisten piirteiden ja ansioiden mittailua, vaan kyseessä on paljon monimutkaisempi, kunkin yksilöllistä psykologista jalanjälkeä heijasteleva prosessi, jossa etsitään itselle turvallisinta ja parhainta puolisoa niiden omien kokemusten, odotusten ja arvojen pohjalta.

Niin, olen periaatteessa aika pitkälti samaa mieltä kanssasi. Ei se kaikkien suosituin nainen/mies ole välttämättä juuri sinulle paras mahdollinen kumppani.

Mutta haluan huomattaa että oma elämänkokemus 40 vuoden ajalta on kuitenkin se, että ihmiset voidaan näissä asioissa jakaa karkeasti kahteen leiriin:

1) ihmiset joilla ei ole juurikaan ongelmia saada seksiä tai seurustelusuhteita. Halukasta seuraa löytyy pienellä vaivalla, ja merkittävä osa vastakkaisesta sukupuolesta pitää heitä viehättävinä.

2) ihmiset joiden on erittäin vaikea saada itselleen seurustelukumppania. Vastakkainen sukupuoli ei heihin juurikaan kiinnitä huomiota.

Ykköstyypin ihmisillä on todellakin varaa valita kenet ottavat. Kakkostyypin ihmiset tyypillisesti sen sijaan ottavat sen, joka heidät suostuu ottamaan.

En nyt sanoisi, että kenenkään tulee hyväksyä mitä sattuu, mutta kyllä mä ainakin omassa tuttavapiiristä tuon 1 ja 2 tyypin ihmiset. Osa eroaa ja löytää heti seuraa ja kaikki haluaisi heidän kanssa ulos. Sit ollaan me, jotka ollaan oltu kauan yksin, eikä koskaan ole mitään.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, samaa kokenut. Ei auta kuin mennä eteenpäin ja toivoa että nykyinen pysyy elämässä. Minäkin pitkään ( joskus vieläkin) kuvittelin että kun vastausta viestiin ei tullut heti että juttu kuivuu kasaan. Se on todella raastavaa ja tulee jostain alitajunnasta se pelko kuin märkä rätti naamaan. Mutta olen jo 3v ollut parisuhteessa, eikä mies ole vieläkään hävinnyt mihinkään. On erilainen kuin aiemmat siinä mielessä ettei ole kova kehumaan ja runoilemaan.. eikä hätiköi mihinkään, mutta on ensimmäinen vuosia elämässäni pysynyt mies.

Siis ensimmäinen kymmeneen vuoteen.

Pitkään kesti uskaltaa luottaa kaikkien huonojen kokemusten jäljiltä.

Mutta kyllä se elämä vielä hymyilee aloittajallekin varmasti!

Mulla sama kokemus! Yleensä tinderissä ja humalassa jne miehet runoili, laittoi hymiöitä ja vihjaili s**siin, ja sai mut ihastuksen tunteisiin ja imarrelluksi. Mutta tämä mies, jonka kanssa olen seurustellut nyt vuoden, on toisenlainen. Hän ei alussakaan flirttaillut vaan viestitteli pikemminkin asiapohjalta. Eikä hän juuri laita sydänhymiöitä ym. Mutta hän on pysynyt vierelläni jo vuoden. Haluaa viettää vapaa-aikansa kanssani, teoillaan osoittaa, että haluaa minut. Kun taas tinder-miehet laittoi vihjailevia viestejä ja pilke silmäkulmassa hymiöitä, mutta mihinkään homma ei edennyt.

Kun lopulta vuoden tinderöinnin jälkeen tapasin nykyisen seurustelukumppanini, etenimme todella nopeasti. Kaikki vaan loksahti kohdalleen, eikä ollut syytä himmata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä edes kolmekymppinen, mutta on kyllä tullut huomattua että deittailu on aivan omiaan tuhoamaan itsetunnon. Miten sitä vielä pari vuotta sitten olikin siitä niin innoissaan... Ei enää. Onneksi se perustuu vapaehtoisuuteen, joten jos ei halua tulla satuteuksi, jättäytyy vaan pois niistä kuvioista.

Tinderöinti on psykologisesti raskasta. Siellä pitää pystyä esittämään se paras mahdollinen kuva itsestään ja erityisesti ulkonäöstään muutamalla kuvalla. Jos et tähän kykene, kannattaa valmistautua jatkuvaan torjuntaan ja ghostaamiseen.

Käytännössä sun pitää kuvilla ja kirjoituksillasi kommunikoida sille toiselle ihmiselle että hänen kannattaa valita sut niiden hänen muiden kymmenien tai satojen mätsien sijaan. Ja jos sä et kykene vakuuttamaan, niin voit olla varma että pian keskustelu hiljenee tai sut poistetaan.

Aika raakaa on...

Miehillä Tinder ei toimi näin. Vaikka sinä näetkin itselläsi satoja mätsejä, niin keskimääräisellä miehellä on alle 10 vuodessa ja hän tuntee hetkensä koittaneen joka kerta, kun yksikin mätsi jaksaa vastata hänelle jotain.

Jos näin on, miksi miehet sitten useimmiten lakkaavat vain vastaamasta?

Elin parisuhdemarkkinat ennen Tinder-aikaa. Se oli kuitenkin tosiasia, että kolmen kympin korvilla tarjonta muuttui. Kun ennen ikärajapyykkiä deitit etsivät elämänkumppania, jälkeen oli tarjolla petollisia ukkomiehiä ja päihdeongelmaisia. Näin kärjistetysti.

Oma ongelmani oli pitkitetty nuoruus ja päämäärätön haahuilu. Mikä ei tehnyt minusta haluttua vakikumppania. Onneksi havahduin ja tapasin sitten itseäni nuoremman miehen, jonka kanssa asetuin aloilleni.

Ne viisi pelottavaa kirjainta...!

Ettekö vieläkään suostu uskomaan, että totta se on?

Tinderissä sortuu helposti harhaan että kaikkien siellä nähtyjen ja mätsättyjen kanssa on oikeasti mahdollisuuksia suhteeseen. On helppoa palata selailuun ja laittaa suhteita ja tapailuja poikki koska jossain on aina joku parempi,siis omissa kuvitelmissa. Tietenkään ei pidä olla sellaisen kanssa jonka kanssa ei halua mutta nämä "löydän aina paremman"-ajatukset eivät auta jos etsii parisuhdetta. Jo se että tutustuu oikeasti ihmiseen vie helposti monta kuukautta.