Lue keskustelun säännöt.
Mitä sukulaisenne ovat kertoneet kotirintaman asioista sodan aikana. Itse kuulin paljon ikävästäkin toiminnasta.
12.02.2021 |
Sodan aikaan ajatellaan yleisesti, että puhallettikn yhteen hiileen ja se onkin hyvä asia. Isänikin on sotaveteraani ja teki siellä sodassa parhaansa.
Mutta äitini on kertonut myös sota-ajan nurjista puolista. Esimerkiksi kaikenlaisia huijauksia tapahtui paljon, kun ihmiset halusivat hankkia itsekkäästi ja muiden kustannuksella itselleen enemmän ruokaa ja rahaa. Mutta se oli sitten toisilta pois.
Esimerkki huonosta kohtelusta työpaikalla: isoisäni oli tehtaassa töissä. Kun tuli ilmahälytys ja muualta kaikki juokisvat pommisuojiin, niin tehtaan omistaja oli kieltänyt keskeyttämästä työntekoa heti. Yksi mies lähetettiin tähystämään kadulle ja vasta kun hän näki pommikoneet, sai lopettaa työnteon.
Kommentit (349)
Päinvastoin. Omassa suvussani kauppiaana toiminut setäni myi kyläläisille elintarvikkeita velaksi, eikä koskaan perinyt velkoja takaisin, vaikka kaikki oli merkitty ylös kirjanpitoon.
Sukuun myös syntyi yksi uusi lapsi sillä välin kun isäntä oli rintamalla, mutta ei se mitään. Talossa silloin yöpyneestä perheystävästä tehtiin kyseisen lapsen kummi.
Tosin olisiko näihin avarakatseisuuden osoituksiin ollut syynä se, että suvussa oli monet sodat käyneitä sotasankareita, jotka ymmärsivät kuinka poikkeuksellista aika oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Vanha totuus on, että alhaalla uhrataan kaikki, huipulla ei paljoakaan. Esimerkiksi talvisodan aattona monilla varakkaammilla (pääasiassa suomenruotsalaisilla) tyypeillä oli veneet valmiina Turun suunnalla, millä olisi sitten menty Ruotsiin ja jätetty muut oman onnensa nojaan. Sinne oli lastattu omaisuus ja vastaava. Kun sota ei ollutkaan ohi hetkessä, nämä purkivat veneensä vähin äänin eikä asiasta puhuttu.
Varmasti oli veneitä valmiina. Mutta mikä logiikka oli tuossa, että kun sota kesti pitempään, sinne ei lähdettykään? Jos idea oli mennä Ruotsiin turvaan lyhyeksi aikaa niin nehän olisi lähteneet sinne heti eikä vaan pitäneet valmiudessa niitä veneitään?
Tai jos ideana oli suojautua pitkältä sodalta niin miksi eivät lähteneet? Varmaan jotkut yksittäiset lähtikin, mutta useimmat jäivät.
Munsalan soutajat.
Mummoni hoiti yksin maataloa ja kasvatti lapsia, kun isoisä oli rintamalla. Venäläisiä sotavankeja tuotiin avuksi. Sodan päätyttyä mummoni järjesti yhden sotavangin paon Ruotsiin, jottei hän joutuisi teloitettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kerron tarinan minkä isoisäni kertoi Karjalasta. Hän tuli perheensä kanssa Karjalasta evakkona, taisi olla noin 12 vuotias. Koko elämänsä hän muisti sen miten suomalaiset sulkivat ovensa heille, hän muisti sen miten kuului aina ääni kun ovet menivät kiinni ja lukkoon. Se jätti traumat 12 vuotiaalle.
Äitini oli myös evakko. Luin joskus nuorempana evakkojen huonoista kokemuksista ja kysyin asiasta äidiltäni. Äitini tokaisi vain, että ei heitä huonosti kohdeltu, hehän olivat suomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron tarinan minkä isoisäni kertoi Karjalasta. Hän tuli perheensä kanssa Karjalasta evakkona, taisi olla noin 12 vuotias. Koko elämänsä hän muisti sen miten suomalaiset sulkivat ovensa heille, hän muisti sen miten kuului aina ääni kun ovet menivät kiinni ja lukkoon. Se jätti traumat 12 vuotiaalle.
Äitini oli myös evakko. Luin joskus nuorempana evakkojen huonoista kokemuksista ja kysyin asiasta äidiltäni. Äitini tokaisi vain, että ei heitä huonosti kohdeltu, hehän olivat suomalaisia.
Minun isoisäni muisti asian toisin, hänen perheensä tosin oli venäläisiä. Töitä tekivät kaikki, suomea isoisä puhui täydellisesti ja vanhemmiten alkoi unohtaa venäjän kielen. Hän ei paljoa Karjalasta puhunut. Ryssittelyä ilmeisesti oli paljon. En ymmärrä miksi heitä kohdeltiin niin huonosti sillä olivat hyvinkin sopeutuneita suomalaiseen elämään ja tekivät suomalaisille yrityksille töitä ja tänne heidät on myös haudattu, myös isoisäni vanhemmat jotka eivät suomea puhuneet. Aika oli eri silloin. Mutta niin kohteli Venäjäkin heitä huonosti. Onneksi isoisä perheineen löysi paikkansa eräältä paikkakunnalta lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiesittekö että suomi oli maailman suurin metamfetamiinin ostaja jatkosodan aikaan. Saksalaiset olivat keksineet jalostaa siitä pervitiini-nimistä "piristysainetta", jota käytettiin rintamalla yleisesti. Sotien jälkeen suomessa oli satoja huumeriippuvaisia, joille siviilielämästä muodostui todella vaikeaa.
Ei pervitiiniä niin hirveän yleisesti rintamalla syöty. Pervitiiniä hommattiin Suomeen noin 850000 tablettia. Luku kuulostaa suurelta, mutta kun armeijassa oli 600000 miestä, niin ei siitä olisi ollut edes kahta tablettia nokkaa kohti tasaisesti jaettuna.
Käytännössä pervitiiniä jaettiin lentäjille, kaukopartiomiehille, lääkäreille ja esikuntaupseereille. Kesällä 1944 sitä jaettiin jonkin verran myös tavallisille rivimiehille painopistealueilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Vanha totuus on, että alhaalla uhrataan kaikki, huipulla ei paljoakaan. Esimerkiksi talvisodan aattona monilla varakkaammilla (pääasiassa suomenruotsalaisilla) tyypeillä oli veneet valmiina Turun suunnalla, millä olisi sitten menty Ruotsiin ja jätetty muut oman onnensa nojaan. Sinne oli lastattu omaisuus ja vastaava. Kun sota ei ollutkaan ohi hetkessä, nämä purkivat veneensä vähin äänin eikä asiasta puhuttu.
Varmasti oli veneitä valmiina. Mutta mikä logiikka oli tuossa, että kun sota kesti pitempään, sinne ei lähdettykään? Jos idea oli mennä Ruotsiin turvaan lyhyeksi aikaa niin nehän olisi lähteneet sinne heti eikä vaan pitäneet valmiudessa niitä veneitään?
Tai jos ideana oli suojautua pitkältä sodalta niin miksi eivät lähteneet? Varmaan jotkut yksittäiset lähtikin, mutta useimmat jäivät.
Koska sota kesti pidempään, pahin pelko eli Suomen miehitys ei näyttänyt enää niin todennäköiseltä. Lisäksi oli alettu puhua poikkeuksellisesta talvisodan hengestä, jossa jokainen, niin herra kuin työläinenkin, on samalla viivalla yhdessä vihollista vastaan. Tämä aiheutti voimakasta sosiaalista painetta ja alun karkaamisajatukset oli häpeällisiä kun samaan aikaan miehiä kaatui kuin heinää. Siksi niistä ei puhuttu. Tämä koskee nimenomaan talvisotaa. Myös loppukesästä -44 "parempi aines" järjesti sukuaan ja omaisuuksiaan lahden taakse, mutta silloin puhalteli jo toiset tuulet.
Ei talvisodan aikaan voinut kaatua miestä kuin heinää. Oli talvi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.
Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.
Vielä ysärin alussa RUK:ssa ns johtamistaidon spesiaaliviikolla sanoivat ihan suoraan tuon "huonoimmat taistelijat ja mulquimmat porukkahengen rikkojat aina kärkeen, niin on hyvä mahdollisuus nostaa joukon toimintakykyä".
Isoäitini setä kuoli sodassa päivää tai kahta ennen sodan päättymistä. Se tuntuu isoäitiä yhä harmittavan ja ymmärtäähän sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ukkini ja ukin kolme veljeä kaatuivat talvisodan ensimmäisellä viikolla. Myös ukin serkku oli kompuroinut.
Ei ne kaatunut mihinkään vaan ne tapettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotirintamalla naisilla oli kissanpäivät.
Puutteessa kärvistelevät rouvat jakoivat lähes kenelle tahansa näkemälleen miehelle jos mies vain oli halukas ja hengitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun setäni oli tullut rintamalta kotipaikallaan käymään. Oli huolimattomasti jättänyt ladatun aseen seinälle, joka vahingossa laukesi ja luoti kimposi seinästä pikkuveljen päähän. Tämä luoti oli pikkuveljen päässä montakymmentä vuotta. Ilmeisesti epilepsia puhkesi tämän luodin seurauksena. Oli varmaan liian vaarallista poistaa tätä luotia.
Outo juttu, mutta ei ne aseiden kanssa sieltä lomalle tulleet.
Toisinaan tulivat kivääri tai pistooli mukanaan. Muistan, kun isäni tuli mukanaan kivääri ja reppu, jossa riippui pakki ja kenttäpullo. Päässä oli lakki, jota sanottiin verikauhaksi, koska siinä oli lippa.
T.UkkoVarmasti toivat myös vihollisen aseita.
Minkä ikäisiä te oikein olette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummoni hoiti yksin maataloa ja kasvatti lapsia, kun isoisä oli rintamalla. Venäläisiä sotavankeja tuotiin avuksi. Sodan päätyttyä mummoni järjesti yhden sotavangin paon Ruotsiin, jottei hän joutuisi teloitettavaksi.
Kuinka raskasta ja pelottavaa on täytynyt olla myös naisten elämä sodan aikana. Maataloon työhön tuodut sotavangit olivat lukon takana aitassa. Sieltä olisi päässyt helposti yöllä pois, jos olisi halunnut. Tavallisia venäläisiä perheenisiä kuulemma tosin olivat. Ei mitään vihollisuuksia, olivat tyytyväisiä, kun saivat olla pois rintamalta. Nostan hattua mummolleni ja kaikille kotirintamalla arkea pyörittäneille naisille. Muutaman lapsenkin mummo sai sodan aikana, kun pappa ehti lomille välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummini kolme veljeä taistelivat sodassa. Kaksi heistä kuoli, molemmat omien luodista. Toinen tapaus oli ilmeisesti onnettomuus ja toisessa omat hyökkäsivät luullen venäläisiksi. Sotakaveri kertoi asiasta 50 v myöhemmin perheelle, oli käsketty pitämään salassa. Joitakin epäilyksiä asiasta perheellä oli jo ollut, mutta saivat vahvistuksen.
Tiedän tapauksen, jossa kylän ensimmäinen sankarivainaja ei kaatunut vastustajan, vaan omien luodista. Hermostuneet miehet olivat nähneet pimeässä heiluvan hahmon ja ampuneet samantien kai kysymättä edes tunnussanaa. No oma mieshän se oli ollut halkoja hakemassa. Asia jäi mukana olleiden rintamamiesten tietoon, kotiin sitä ei kerrottu vahingossakaan.
Miten sinä siis tiedät asiasta jos asianomaiset eivät siitä puhuneet koskaan? Kyllä maailmaan näköjään sotavaleita mahtuu siinä missä kalavaleitakin.
Isoisäni sota-ajasta en tiedä mitään.
Sen tiedän, että hän ei ollut rintamalla ja sota-aikana sairastui tuberkuloosiin, josta hän kuitenkin selvisi menettäen toisen keuhkonsa.
Tosi pienikokoinen hän oli ja sukulaisteni mukaan häntä ei huolittu sotaan sen takia.
Tiedän myös, että hän oli kommunisti.
Hieman epäilen, olisiko ollut internoituna poliittisesti epäluotettavana?
Luulisi, että fyysisesti heikko olisi laitettu johonkin takalinjan hommiin.
No, ukkini oli talvisodan syttyessä jo 39- vuotias ja vailla sotilaskoukutusta, ilmeisesti -18 kahinasta hän onnistui täällä pohjoisessa pysymään ulkopuolisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rivissä ollut pappani kertoi, että äärimmilleen jopa sitä tapahtui, että kärkeen laitettu hasardi tyyppi sai omien luodista "vahingossa", että saadaan turvallisuusriski pois pelistä. Ja kyllä niissä hyökkäysten paniikinomaisissa tunnelmissa osui omiin aidostikin vahingossa.
Tahallaan suomalaisen ampunut suomalainen oli varmaan psykopaatti.
Suomi oli todella väkivaltainen paikka 20-40 luvuilla. Mur hia ja tap poja tapahtui paljon enemmän kuin nykyisin.
Vierailija kirjoitti:
Mummoni asui Rovaniemen maalaiskunnassa, jossa oli jatkosodan aikaan suuri määrä saksalaisia sotilaita. Nuoria naisia katosi jäljettömiin. Busseja ei kulkenut ja hevosetkin oli suurimmaksi osaksi otettu armeijan käyttöön. Naiset kulkivat polkupyörällä 20 km maalaiskylästä kaupunkiin. Kerran kylän opettajatar oli pyörällä matkalla Rovaniemelle, kun hän havaitsi etempää tien poikki viritetyn köyden. Mitään miettimättä nainen käänsi pyörän ympäri ja lähti ajamaan tulosuuntaansa. Metsästä tielle juoksi joukko asepukuisia saksalaisia. Naapurin tyttö katosi ja hänen jäänteensä löytyivät metsästä vasta seuraavana kesänä. Näistä ei silloin puhuttu, kuten ei seksuaalirikoksista sodissa sen jälkeenkään.
En voi kiistää, mutta aika epäuskottavalta kyllä tuntuu tämä. Saksalaisilla oli oikeasti todella tiukka kuri. Heidän toimintansa itärintamalla miehitetyillä alueilla oli alle kaiken arvostelun, mutta liittolaismaissa tai edes länsirintamalla miehitetyissä maissa tuollaista sikailua ei käsittääkseni tapahtunut, vaan sotilaansa oli hyvin kurissa ja nuhteessa.
Assburger kirjoitti:
Isoisäni sota-ajasta en tiedä mitään.
Sen tiedän, että hän ei ollut rintamalla ja sota-aikana sairastui tuberkuloosiin, josta hän kuitenkin selvisi menettäen toisen keuhkonsa.
Tosi pienikokoinen hän oli ja sukulaisteni mukaan häntä ei huolittu sotaan sen takia.
Tiedän myös, että hän oli kommunisti.
Hieman epäilen, olisiko ollut internoituna poliittisesti epäluotettavana?
Luulisi, että fyysisesti heikko olisi laitettu johonkin takalinjan hommiin.No, ukkini oli talvisodan syttyessä jo 39- vuotias ja vailla sotilaskoukutusta, ilmeisesti -18 kahinasta hän onnistui täällä pohjoisessa pysymään ulkopuolisena.
Iso-isäsi oli jo liian vanha rintamalle. Ei sinne silloinkaan laitettu etulinjaan kuin jotain 18-25v vuotiaita. Ei häntä olisi otettu edes hevosmieheksi. Tuskin hän oli edes minkäänlaisessa "turvasäilössä". Luulen totuuden olevan paljon tylsempi. Iso-isäsi oli töissä sotavuodet jossain siviilipuolen tuotannossa.
Kerron tarinan minkä isoisäni kertoi Karjalasta. Hän tuli perheensä kanssa Karjalasta evakkona, taisi olla noin 12 vuotias. Koko elämänsä hän muisti sen miten suomalaiset sulkivat ovensa heille, hän muisti sen miten kuului aina ääni kun ovet menivät kiinni ja lukkoon. Se jätti traumat 12 vuotiaalle.