Lue keskustelun säännöt.
En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..
07.02.2021 |
Tyttäreni on 22v, asunut omassa kodissaan lukion jälkeen eli melkein 3 vuotta. Hiljattain hän muutti opintojen perässä toiselle paikkakunnalle..
Nyt hänellä on tulossa työharjoittelujaksoja, jotka hän haluaisi suorittaa täällä vanhalla kotipaikkakunnalla. Ja ajatuksena tulla siis asumaan "kotiin" niiden ajaksi.
En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta ajatus tuntuu minusta vaikealta. Hän on käynyt yksittäisiä viikonloppuja täällä, ja asunut meillä, mikä on ok ja kivaakin, mutta silti tuntuu aina ihan kivalta kun lähtee takaisin. Koti on taas oma... ajatus useammasta parin kuukauden pätkästä tuntuu nyt kyllä siltä, että en jaksaisi. Mies on samoilla linjoilla tässä kanssani, meillä on vihdoinkin talo ns omassa käytössä, kun nuorinkin muutti hiljattain pois ja nyt taas pitäisi sopeutua siihen, että täällä asuukin taas yksi nuori aikuinen.
Meillä on tyttären kanssa ihan hyvät välit noin muuten, mutta aika erilainen temperamentti. Hän on puhelias, seurallinen, koko ajan touhuamassa. Itse taas rauhallinen, viihdyn hiljaisuudessa, en jaksa koko ajan rupatella.
Saa kivittää.
Kommentit (775)
En tiedä, mikä voisi olla parempi lahja omalle lapselle kuin se turvallisuuden tunne, minkä omat vanhemmat voivat antaa. Ystävilläni on aina ovi auki vanhempien kotiin, milloin vain voi soittaa jne., vaikka osalla perheet ovat vaatimattomia. Mutta nämä ystäväni eivät oikeastaan koskaan pyydä apua, heillä on itsevarmuutta ja kykyä selviytyä elämässä, ovat pärjääjiä.
Itsellä tätä tukea ja turvaa ei ole ollut koskaan. Varsinkin äiti oli epähuolehtivainen ja torjuva, ei kumminkaan pahuuttaan vaan kyvyttömyyttään. Ole edelleen epävarma ja arka, perustunteeni on jonkinlainen yksinäisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mulla oli vaikeaa opiskelija-aikana tai yksinäisyys iski kyntensä niskaan pahasti, niin vanhempani tulivat jopa hakemaan kotivierailulle ja painottivat että kotiin saa aina tulla.
Lämmin ja rakastava koti on ollut aikuiseksi kasvussa korvaamaton voimavara. Selustan takaava perusturva. Vanhempani tykkäsivät meistä lapsista yli kaiken ja päinvastoin.
Ehkä siksi kellään meistä lapsista ei mt-sairauksia tai masennuksia, paniikkihäiriöitä sun muita ahdistuksia jotka yleensä kumpuaa syvästä turvattomuuden tunteesta?
Tuo ap-vanhempana olisi ollut kammotus, ei oikeasti tykkää tuosta aikuisesta lapsestaan, eikä nauti tämän seurasta, olemassaolosta puhumattakaan.
Ovatko perheet nykyään jotenkin symbioottisempia kuin ennen ja haetaan jotenkin vahvemmin vakuuttelua sille että rakastetaan? Itse olen keski-ikäinen, lapseton, enkä ole koskaan kokenut, etteivät vanhempani rakastaisi minua tai pitäisi minusta, vaikkemme liimana kyljessä kiinni olosta nautikaan. Nautin kylässä käymisestä ja kutsun heitä mielellään meille, joskus on käyty yhdessä lomilla jne, mutten todellakaan nauttisi mistään kuukausia saman katon alla asumisesta.
No sitä en tiedä, mutta nykyään tosiaan vanhemmilta odotetaan aivan ihme yksisarvissuorituksia. Sinä hetkenä kun lisäännyit, lakkasit olemasta omana itsenäsi.
(Omat lapset vielä ihan pieniä, mutta aikamoiset ovat vaatimukset joka suunnasta)
Mitkä vaatimukset ja suoritukset? AP:lle on vastenmielistä- ja tahtoista majoittaa tytärtään vähän aikaa. Aika moni ketjussa ei voi ymmärtää. Mistään muista vaatimuksista tai suorituksista ei ole ollut mitään puhetta.
Niin, se vaatimus tulee aika selkeästi. Olet tunnekylmä, huono vanhempi ja mitä kaikkea, jos et riemusta kiljuen näin ole toimimassa.
Ja toisessa ketjussa pikkulasten äidit ylistävät rakkauttaan lapsiinsa, kuinka jopa voivat laittaa lapsensa itsensä edelle. Tässä ketjussa nähdään, mitkä tunnelmat sitten kun ikuisessa, maailman suurimmassa rakkaudessa on piehtaroitu 18 vuotta. Eikä lapseton kuulemma ymmärrä mitään...
Vierailija kirjoitti:
En yksinkertaisesti käsitä ihmisiä, joilla on kerta toisensa jälkeen aikuisuudessaan tarvetta ”turvasatamaan”.
Saat ihan vapaasti olla käsittämättä. Kukaan muu ei ole puhunut jatkuvasta tarpeesta turvasatamaan kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Ei,ei ja ei, jos kemiat ei käy yksiin. Meillä kävi niin ,että aikuinen lapsemme katkaisi välinsä, kun sai asua asua tayhoidossa pari kuukautta ilmaiseksi kiukutellen.
Me kaikki voidaan katsoa peiliin niinsanotusti, mutta jotain rajaa käyttäytymisessä pitää olla.
Kyllä tämän pitäisi koskea myös vanhempia. Ei tuossa ole kysymys kemioista vaan siitä, että välit ovat huonot eikä toisiaan osata ottaa huomioon. Jos lapsi on kutakuinkin normaali, ei ole tarvetta kiukutella jos tulee nähdyksi ja kuulluksi ilmankin. Sellainen ei tietenkään kaikilta onnistu, mutta silloin vika ei ole kiukuttelijassa. Kuten ei siinäkään, jos aikuisen vanhemmat eivät ole pystyneet keskustelemaan perillisen kanssa rahakysymyksestä.
Monessa perheessä pidetään kunnia-asiana sitä, että kasvatetaan velttopömpelöitä ikään kuin nämä olisivat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Ei pyydetä osallistumaan koskaan mihinkään. Tietysti tämä strategia perustuu uskomukseen, että lapsia ei tarvitse sen jälkeen enää nurkissa sietää kun kerran lähtevät siivilleen. Laitetaan ns. vahinko kiertoon, jonkun muun ristiksi.
Sitten marttyyrinä äyskitään kun pömpelöstä ei täysikäisen paperit saatuaan kuoriudukaan samanlaista tehomarttyyriä kuin itsestä on pitänyt kehittää. Takaisin saisi tulla vain jos maksaisi käypää hotellihintaa ja lisäksi maksaisi muidenkin ruuat ja tekisi kaikki ne kotityöt jotka on siihen ikään onnistunut laistamaan.
Ai ai, paljon hyvityksenhakua ja muuta myrkkyä monessa polvessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä poika 20v muutti kotiin takaisin maaliskuussa kun korona-aika alkoi. Asuu pääkaupunkiseudulla opiskeluiden takia, itse asumme kauempana. Poika asuu yksin, ja koska kavereita ei voinut nähdä ja koulukin oli etänä, olisi hän ollut täysin yksin. Kysyimme mieheni kanssa, haluaisiko tulla takaisin kotiin, ja mielellään tuli. Pikkusisaruksetkin olivat kaivanneet häntä kovasti, kun eivät välimatkan takia nähneet niin usein. Meistä oli ainoastaan ihanaa, että perhe oli taas kasassa, eikä yksi ylimääräinen ruokittava tuntunut missään.
Poika asui meillä kesäloman alkuun saakka, kunnes muutti takaisin Helsinkiin. Nyt loppusyksystä, kun koulu meni taas kokonaan etäkouluksi, on hän välillä tullut viikoksi/pariksi viikoksi kotiin, ettei ole täysin tylsistynyt yksinoloon. Olemme sanoneet, että kotiin saa tulla aina kun haluaa. En ikinä pystyisi kieltämään lapsia tulemasta kotiin, jos he itse haluavat.
Voin vastata vain omasta puolestani. En ottaisi aikuista lasta enää kotiin asumaan pidemmäksi aikaa. Ehkä viikoksi tai pariksi voisin ottaa, sen jälkeen järjestäisin jotain muuta. Asiaan vaikuttaa myös se, että muutimme pienempään asuntoon, kun lapsi lensi pesästä. Uudessa kodissamme ei ole riittävästi tilaa kolmelle aikuiselle, etenkään nyt kun teemme koronan takia etätöitä.
Sen sijaan vuokraisin lapselle vaikka yksiön jostain läheltä. Opiskelijalla ei todennäköisesti ole varaa maksaa ylimääräistä vuokraa harjoittelupaikkakunnalla, mutta meillä vanhemmilla on. Tukisin ilomielin lastani taloudellisesti tuollaisessa asiassa.
Lastaan voi tukea ja välittämistä osoittaa monella muullakin tavalla kuin ottamalla jo aikuistuneen lapsen uudestaan kotiin asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis työharjoittelut on joitain viikkoja/pari kk. Saanko kysyä että missä hän sitten asuisi ja olisiko hällä rahaa maksaa kahta asumusta..tuskin. Eri asia ois muuttaa kokonaan takasin.
Että en todellakaan ymmärrä. Oot täys paska mutsi, yök.
Mulla on ollut ihana perhe ja välittävät vanhemmat. Olen ollut kiitollinen ja olen sitä vielä enemmän luettuani tätä ketjua.
Olin aina tervetullut kotiin ja useamman kerran asuinkin viikkoja ja ehkä jopa muutaman kuukauden kotona sen jälkeen kun olin jo muuttanut omilleni. Opiskelin ja työskentelin ulkomailla muutamassa maassa eikä olisi ollut helppoa löytää omaa kämppää Suomeen palatessa. Ja tätä apua tarvitsin nimenomaan nuorena aikuisena, en enää viimeiseen 25 vuoteen.
Toimin samoin omien lasteni kanssa, enkä koe sitä millään lailla kovana vaatimuksena vaan omista kokemuksistani johtuen se on normaali tapa toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen valmis ottamaan milloin tahansa aikuiset lapset pidemmäksi ajaksi takaisin kotiin, jos on tarve. Olen myös kummallekin sanonut, että kotiin voi tulla koska vain takaisin, ilman selityksiä.
Omat vanhempani olivat samanlaisia koska vain olisi voinut palata kotiin, jos olisi ollut tarve.
Olen myös omilta vanhemmilta oppinut, että kaikessa tuetaan, jos vain pystyy. Rahallisesti, muuttoapuna, henkisesti jne tämä kaikki sen takia, että rakastan lapsiani ja haluan, että he eivät jää yksin silloin, kun on vastoin käymisiä.
Jäin miettimään tätä. Omat lapset ovat myös opiskelijoita ja elävät omissa kodeissaan jo. Me vanhemmat olemme jo muuttaneet pienempään asuntoon, eli kyseessä ei ole lapsuudenkoti sinänsä.
Jos nyt joku heistä haluaisi tänne tulla, niin tervetuloa, mutta kyllä se aiheuttaisi epämukavuutta. Me kumpikin teemme etätöitä, tilaa kunnolliselle nukkumapaikalle ei ole (patjan voi virittää) ja lisäksi miehellä on perussairaus, jonka vuoksi hän tarvitsee aika jämptit rutiinit mm syömisen ja nukkumisen kanssa, että pysyy työkykyisenä. Että miten siihen sitten nuoren aikuisen elämänrytmi lopulta istuisi..
Ymmärrän sinua kyllä aloittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä taas sitä oikein toivottiin että olisin tullut joka lomat ja harjoittelut kotiin. Olisi taas yksi käsipari enemmän hoitamaan lapsia, tekemään ruokaa ja siivomaan. Kieltäydyin tekosyihin vedoten.
Kyllä harjoitteluja varten pitää ovet olla avoinna. Omat vanhempani ovat majoittaneet siskoani aina silloin tällöin ja tarvittaessa myös veljen vaimoa ja jotakin lapsenlapsista. Toki on oltava sopimus väliaikaisuudesta, mutta ovet auki harjoitteluja varten. Äitini kertoi,vettä lapsena heillä oli majoittunut auskultoijia, mm. oma liikkaope oli ollut äitini kotona.
Oma mummo majoitti kanssa lapsenlapsia tarvittaessa. Itse kyllä olin veljen sen tyttöystävän nurkissa, välillä veljen asunnossa ja välillä tyttöystävän asunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle iso osa perusturvallisuuden tunteesta on aina perustunut siihen, että on koti minne voi aina mennä. En ole koskaan halunnut muuttaa takaisin lapsuudenkotiin, pisimmillään taisin olla viikon parikymppisenä, mutta tiedän että saisin mennä. Nytkin, 30+ kahden lapsen äitinä tiedän, että jos asiat menevät pieleen niin voin mennä lapsuudenkotiin tai sisarusteni luo. On siis aina paikka minne mennä, olen turvassa.
On tosi outoa kuulla, että joku äiti ei halua luoda tällaista turvallisuuden tunnetta lapselleen ja kieltäisi väliaikaisen takaisinmuuton.
Tekeekö se sitten, jos ei halua aikuista lasta luokseen asumaan jotenkin tyhjäksi kaiken muun mahdollisen avun? Omatkin lapset asuvat omillaan, autan heitä vaikka ja kuinka, rahallisesti, neuvon, lainaan autoa, käydään yhdessä tekemässä hankintoja välillä, pyydän syömään... mutta en kyllä ottaisi luokseni asumaan kuin ihan yksittäisiksi päiviksi.
Katsokaa peiliin te jotka valitatte siitä että takaisin muuttavat lapset kokevat taantuman. Kyllä meidän perheessä lapsenakin on kotitöihin osallistuttu. Jos teillä ei, kannattaisi miettiä ehkä sitä mikä on kasvatuksessa mennyt vikaan jos lapsi saa aina kaiken valmiina eikä nosta tikkuakaan.
Vierailija kirjoitti:
Tekeekö se sitten, jos ei halua aikuista lasta luokseen asumaan jotenkin tyhjäksi kaiken muun mahdollisen avun? Omatkin lapset asuvat omillaan, autan heitä vaikka ja kuinka, rahallisesti, neuvon, lainaan autoa, käydään yhdessä tekemässä hankintoja välillä, pyydän syömään... mutta en kyllä ottaisi luokseni asumaan kuin ihan yksittäisiksi päiviksi.
Miksi? Mikä siinä olisi vaikeaa? Mä ihan vilpittömästi haluaisin kuulla kun en ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Tekeekö se sitten, jos ei halua aikuista lasta luokseen asumaan jotenkin tyhjäksi kaiken muun mahdollisen avun? Omatkin lapset asuvat omillaan, autan heitä vaikka ja kuinka, rahallisesti, neuvon, lainaan autoa, käydään yhdessä tekemässä hankintoja välillä, pyydän syömään... mutta en kyllä ottaisi luokseni asumaan kuin ihan yksittäisiksi päiviksi.
No tässä tapauksessa jossa köyhä opiskelija joutuisi maksamaan vuokraa kahdesta asunnosta saadakseen harjoittelun suoritettua plus kokee olonsa yksinäiseksi niin ihmettelen että miksi pitää torjua apu.
Minä ottaisin nuoren asumaan erittäin mielelläni harjoittelun ajaksi mutta sopisin että kyseessä on vain sen harjoittelu ajan kestävä aika ja että hänen täytyy siivota jälkensä ja osallistua viikko siivouksen ja ruuan laittoon välillä. Eli odottaisin häneltä aikuista käytöstä niinkuin keneltä tahansa käytännön asioissa ja samat kotityöt joutuisi tekemään omassakin kodissa joten mitään passausta en harrastaisi. Olisikin mukavaa tehdä perjantaisin pitsaa tai salaattia yhdessä ehkä jälkiruokaa... Ja jutella, nuorilla on hyviä juttuja ja omani on aivan ihana nuori
Mitkä vaatimukset ja suoritukset? AP:lle on vastenmielistä- ja tahtoista majoittaa tytärtään vähän aikaa. Aika moni ketjussa ei voi ymmärtää. Mistään muista vaatimuksista tai suorituksista ei ole ollut mitään puhetta.