Lue keskustelun säännöt.
En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..
07.02.2021 |
Tyttäreni on 22v, asunut omassa kodissaan lukion jälkeen eli melkein 3 vuotta. Hiljattain hän muutti opintojen perässä toiselle paikkakunnalle..
Nyt hänellä on tulossa työharjoittelujaksoja, jotka hän haluaisi suorittaa täällä vanhalla kotipaikkakunnalla. Ja ajatuksena tulla siis asumaan "kotiin" niiden ajaksi.
En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta ajatus tuntuu minusta vaikealta. Hän on käynyt yksittäisiä viikonloppuja täällä, ja asunut meillä, mikä on ok ja kivaakin, mutta silti tuntuu aina ihan kivalta kun lähtee takaisin. Koti on taas oma... ajatus useammasta parin kuukauden pätkästä tuntuu nyt kyllä siltä, että en jaksaisi. Mies on samoilla linjoilla tässä kanssani, meillä on vihdoinkin talo ns omassa käytössä, kun nuorinkin muutti hiljattain pois ja nyt taas pitäisi sopeutua siihen, että täällä asuukin taas yksi nuori aikuinen.
Meillä on tyttären kanssa ihan hyvät välit noin muuten, mutta aika erilainen temperamentti. Hän on puhelias, seurallinen, koko ajan touhuamassa. Itse taas rauhallinen, viihdyn hiljaisuudessa, en jaksa koko ajan rupatella.
Saa kivittää.
Kommentit (775)
Omat lapset ovat tervetulleita kotiin väliaikaisesti esimerkiksi kesätöiden vuoksi. Onhan se alussa outoa totuttautua taas siihen, että porukkaa on enemmän. Poislähdön aikaan on sitten taas haikeutta ilmassa, mutta myöskin helpotusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä loukkaantuisi jos vanhemmat sanoisivat ei :( mutta.. no.. ehkä hän ymmärtää.. minä varmaan ottaisin etäisyyttä.
Kyllä minä sen ymmärrän hyvin. Ehkä sitä peilaa omiinkin elämänvalintoihin. Kun itse kotoa lähdin, en ole sen jälkeen varsinaisesti halunnut, pyytänyt, ottanut vanhemmiltani mitään isompaa apua (vaikka meillä on hyvät välit myös!) Itsenäisyys on tässä mielessä itselle aina ollut hyvin tärkeää. Ap
Suomalaisessa kulttuurissa on se poikkeava piirre, että vanhempien/sukulaisten apua pidetään jotenkin hävettävänä merkkinä epäitsenäisyydestä, kun taas yhteiskunnan/veronmaksajien tukea ei. Tuskin ap:kään on kieltäytynyt esim. asumis- tai opintotuesta kotoaan lähdettyään?
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa kuinka kauan se laulava pappa on joutunut sitä Lottaa majoittamaan vintillään. Melkein vuoden jo!
Minun käy niin herttaista pappaa sääliksi. Varmaan hän jo kaipaisi omaa rauhaa. Voisihan Lotta käydä kahvilla ja juttelemassa välillä vaikka asuisi omassa asunnossa. Mutta kun säästää vuokrarahat kun asuu papan vintillä.
Onko ensikäden tietoa papan tunnelmista tai talousjärjestelyistä? Eiköhän asia ole ihan papan ja Lotan välinen.
No minusta lapsuudenkoti ei ole kotoa muuton jälkeen mikään automaattinen turvasatama, jonne voi tulla ja mennä miten huvittaa. Siinä vaiheessa se on omien vanhempien koti, se on lähtökohta.
Se on sitten ihmisistä kiinni kuinka tuollaiseen suhtaudutaan. Ei minusta kenelläkään ole oikeutta verisesti loukkaantua siitä, jos ei halua muita asumaan kotiinsa, oli kyse lapsista, vanhemmista tai ystävistä.
Omat lapseni ovat vielä nuorempia, joten en tiedä miten sitten joskus. Luulisin, että tilapäinen asuminen järjestyisi, jos välit ovat kunnossa noin muuten, mutta mikään itsestäänselvyys se ei silti olisi.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän näissä tilanteissa vaikuta se minkälaiset välit perheenjäsenillä on. Minulla on kolme aikuista poikaa. Meillä on lämpimät välit, pojat ovat iloisia ja huumorintajuisia ja ovat kaikki kovin suojelevaisia minua kohtaan. Kaksi heistä on asunut täällä väliaikaisesti opiskelujen loputtua ja työpaikkojen välissä kun ovat muuttaneen paikkakunnalta toiselle. Ollaan kaikki nautittu siitä että saatiin olla taas vähän aikaa yhdessä. Mutta ymmärrän että kaikissa perheissä ei ole asiat samalla lailla kuin meillä.
Tälläkin palstalla on ketjuja ikävistä perheoloista missä on esim joidenkin lasten suosimista toisten lasten kustannuksella tai uusperheissä esiintyvää kitkaa. Ei ruveta yleistämään miten aikuisten lasten kanssa pitäisi toimia kun meillä kaikilla on kuitenkin erilainen perhehistoria.
Tokihan se on noin, mutta sulla menee sydet ja sepät sekaisin. Jos lapsi on väkivaltainen ja oikeasti menee vanhemman lompakolle ja passuuttaa osallistumatta, niin silloinhan on kaikkien kannalta parasta ettei olla juuri tekemisissä. Tai jos vanhempi on narsistinen julmuri ja vaarassa huitaista aikuista lasta niin sama.
Mutta jos nyt puhutaan normaalimmasta tilanteesta, eikä ap tainnut olla uusperheellinenkään. Mutta suhteessa lapseen on ilmeisesti joitain käsittelemättömiä asioita ja lapsi tarvitsisi hiukan oivalluksia jotta oppisi vuorostaan vetämään rekeä eikä vain istumaan siinä, niin mikä sen parempi tilanne saada tuota tapahtumaan kuin aikuisena muutama kuukausi vanhempien luona? Vai onko tässä käytetty kaikki sosiaaliset kyvyt loppuun kahdessa polvessa vaikka onkin osattu lapsi kasvattaa täysi-ikäiseksi elinkelpoiseksi yksilöksi ilman suurempia vääryyksiä tai kärsimyksiä puolin tai toisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus tuntuu vähän siltä, että lapsia tehdään jostain kummallisesta velvollisuudentunnosta eikä siksi, että haluaisi ympärilleen läheisiä ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa elämän hetket. Oikein odotetaan, milloin ne kirotut lapset muuttavat pois kotoa, että voi vihdoin taas jatkaa sitä oman elämänsä elämistä. Aivan kuin joillekin lapset ja etenkin vielä ne lapsenlapset olisivat jokin pakollinen riesa ja vaiva hautaan saakka.
Minulla on vain yksi lapsi, jota rakastan kyllä niin paljon, että mielelläni viettäisin hänen kanssaan saman katon alla muutamia kuukausia myös aikuisiällä. Eihän tässä nyt ole tarkoituskaan, että lapsi jää pysyvästi asumaan teidän luoksenne.
Vierailija kirjoitti:
No minusta lapsuudenkoti ei ole kotoa muuton jälkeen mikään automaattinen turvasatama, jonne voi tulla ja mennä miten huvittaa. Siinä vaiheessa se on omien vanhempien koti, se on lähtökohta.
Se on sitten ihmisistä kiinni kuinka tuollaiseen suhtaudutaan. Ei minusta kenelläkään ole oikeutta verisesti loukkaantua siitä, jos ei halua muita asumaan kotiinsa, oli kyse lapsista, vanhemmista tai ystävistä.
Omat lapseni ovat vielä nuorempia, joten en tiedä miten sitten joskus. Luulisin, että tilapäinen asuminen järjestyisi, jos välit ovat kunnossa noin muuten, mutta mikään itsestäänselvyys se ei silti olisi.
Miksi mielestäsi lapsuudenkoti ei ole turvasatama? Mun mielestä se on juurikin sitä. Kiinnostaa kovasti miksi sinun mielestäsi se ei sitä ole? Johtuuko omista kokemuksistasi omien vanhempiesi kanssa?
Mun koti on ollut turvasatama myös tyttären parhaalle ystävälle vähän aikaa kun hänet pistettiin omasta kodista pihalle 18- vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minusta lapsuudenkoti ei ole kotoa muuton jälkeen mikään automaattinen turvasatama, jonne voi tulla ja mennä miten huvittaa. Siinä vaiheessa se on omien vanhempien koti, se on lähtökohta.
Se on sitten ihmisistä kiinni kuinka tuollaiseen suhtaudutaan. Ei minusta kenelläkään ole oikeutta verisesti loukkaantua siitä, jos ei halua muita asumaan kotiinsa, oli kyse lapsista, vanhemmista tai ystävistä.
Omat lapseni ovat vielä nuorempia, joten en tiedä miten sitten joskus. Luulisin, että tilapäinen asuminen järjestyisi, jos välit ovat kunnossa noin muuten, mutta mikään itsestäänselvyys se ei silti olisi.
Eihän se verinen loukkaantuminen oikeutta kysy. Jos lapsi menettää tuolla tavoin kiellettynä koko hyvien vanhempien mielikuvan ja tajuaa olleensa koko ajan lähinnä taakka ja "rakkauden" olleen pakotettua velvollisuudentuntoa, niin kyllä se vain aikamoinen pommi on. Oli oikeutta tai ei.
Ap on kyllä itsekkäin ihminen, kenet olen vähään aikaan taas bongannut täältä tai sitten vain taas yksi mehukkaiden provojen tehtailija. Siis ihan oikeasti, en voi ymmärtää, miten kenenkään elämä menisi pilalle tällaisesta väliaikaisesta ratkaisusta, joka ennen kaikkea avunantoa omalle lapselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus tuntuu vähän siltä, että lapsia tehdään jostain kummallisesta velvollisuudentunnosta eikä siksi, että haluaisi ympärilleen läheisiä ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa elämän hetket. Oikein odotetaan, milloin ne kirotut lapset muuttavat pois kotoa, että voi vihdoin taas jatkaa sitä oman elämänsä elämistä. Aivan kuin joillekin lapset ja etenkin vielä ne lapsenlapset olisivat jokin pakollinen riesa ja vaiva hautaan saakka.
Minulla on vain yksi lapsi, jota rakastan kyllä niin paljon, että mielelläni viettäisin hänen kanssaan saman katon alla muutamia kuukausia myös aikuisiällä. Eihän tässä nyt ole tarkoituskaan, että lapsi jää pysyvästi asumaan teidän luoksenne.
Niinpä. Lapset taitaa edelleen olla sellainen status juttu että pitäähän ihmisellä nyt lapsia olla, mitä se työpaikan marjalissukin ajattelisi jos mulla ei lapsia olisi, kummallisena pitäisivät ja sitten tehdään ne lapset ja siedetään niitä ja sitten toivotaan ettei tarttis nähdä muuta kuin silloin jos marjalissu on tulossa kylään koska pitäähän ihmisellä olla hyvät välit lapsiin ja sitten kyllä lapsenlapsia koska pitävät kummallisena jos ei lapsenlapsia ole
Muistan, kun kerran köyhänä opiskelijana talvipakkasella autoni hajosi, kun olin muuttamassa tavaroita vanhasta asunnosta uuteen. Minulla oli kaksi tuntia aikaa tyhjentää vanha kämppä ja palauttaa avaimet vuokraisännälle. Vanhempani onneksi asuivat ihan lähellä, alle kilometrin päässä vanhasta kodistani, joten pyysin ystävällisesti autoa lainaan. En saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä yhtään.
Lapseni ja läheiseni muutenkin ovat elämän tärkein asia. En ikinä kieltäisi rakastamaltani ihmiseltä tai eläimeltä kotiani.
Ehkä et rakasta lastasi. Tästä pitäisi puhua enemmän. Kaikki vanhemmat eivät rakasta lapsiaan. Se on tabu mutta totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kivitä, sillä rehellisyyden nimissä, en haluaisi itsekään. Varmaan ottaisin tuossa tilanteessa, jos ei tosiaan pääse omasta kodistaan harjoitteluun helposti, mutta en kyllä mitenkään riemusta kiljuen.
Niin, varmaan mekin lopulta päädymme hänet täällä majoittamaan, mutta kyllä se juuri nyt ainakin tuntuu ajatuksena vähän vastenmieliseltä. Lyhyet vierailut toki enemmän kuin ok. Ap
Ymmärrän apta oikein hyvin. Itse olen ollut tilanteessa, jossa lapseni oli sössinyt, itse pilannut, asiansa aivan totaalisesti. Asui noin kolmekymppisenä puoli vuotta luonamme. Se oli raskasta aikaa kaikin puolin, koska hän toi tullessaan kaikki elämänsä murheet. En tiedä, jaksaisinko enää toista kertaa tällaista rumbaa.
Lapsesi kuitenkin opiskelee ja on työharjoittelussa, eli pystyisitte auttamaan häntä eteenpäin. Ottakaa luoksenne asumaan, mutta selkein säännöin. Hän on aikuinen, hoitaa omat asiansa. Ei muuta hotelliin eikä täysihoitolaan.
Kolikolla on myös toinen puoli. Lapsesi on nyt aikuinen. Luo suhdetta toiseen aikuiseen, älä lapseen. Voitte saada ihan uusia näkökulmia toisiinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta lapsuudenkoti ei ole kotoa muuton jälkeen mikään automaattinen turvasatama, jonne voi tulla ja mennä miten huvittaa. Siinä vaiheessa se on omien vanhempien koti, se on lähtökohta.
Se on sitten ihmisistä kiinni kuinka tuollaiseen suhtaudutaan. Ei minusta kenelläkään ole oikeutta verisesti loukkaantua siitä, jos ei halua muita asumaan kotiinsa, oli kyse lapsista, vanhemmista tai ystävistä.
Omat lapseni ovat vielä nuorempia, joten en tiedä miten sitten joskus. Luulisin, että tilapäinen asuminen järjestyisi, jos välit ovat kunnossa noin muuten, mutta mikään itsestäänselvyys se ei silti olisi.
Miksi mielestäsi lapsuudenkoti ei ole turvasatama? Mun mielestä se on juurikin sitä. Kiinnostaa kovasti miksi sinun mielestäsi se ei sitä ole? Johtuuko omista kokemuksistasi omien vanhempiesi kanssa?
Mun koti on ollut turvasatama myös tyttären parhaalle ystävälle vähän aikaa kun hänet pistettiin omasta kodista pihalle 18- vuotiaana.
Tämä. Minusta lapsuudenkoti todellakin on automaattinen turvasatama. Samoin vanhemmat ovat automaattisia turvasatamia lapselleen.
Toki tilanteita on monenlaisia ja jos esim. lapsi on väkivaltainen niin sitten näin ei voi olla. Mutta nyt ihan perustapauksissa niin kyllähän vanhemmat ja oma lapsuuden koti tulisi olla aina turvasatama lapselle. Oli lapsen ikä mikä vaan.
Ite muutin omilleni jo 16vuotiaana, oikeastaan 13v asti asunut jo muualla kun kotona JA onneksi sain isälleni vielä muuttaa hetkeksi (n.2kk) kun etsin uutta asuntoa mutta en siellä silloinkaan pyörinyt, kävin vaatteet vaihtamassa ja syömässä ja se siitä. Kyllä lapsen voi ottaa asumaan pariksi kuukaudeksi kotiin, ihan sama kuinka olette tottuneet nyt elämään vain kahdestaan miehesi kanssa. Ei ole iso vaiva eikä asiasta tarvitse tehdä noin dramaatisen vaikeaa. Ja joku sano täällä että jos asiat menisi toisinpäin, että vanhempi muuttaisi lapsen luo, asia on aivan eri. Jos vanhena tarvitsee apua niin sen ymmärrän mutta ei voi verrata sitä että nuori aikuinen haluaa muuttaa 2kk vanhemmilleen siihen että 40-50v äippä menis opiskelijan yksiöön notkumaan. Mutta toki, jos isäni tarvitsisi (mikä on epätodennäköistä, insinööri/sijoittaja miljoona tilillään oleva mies voi varata vaikka koko hotellin itselleen 2kk) asuntoa hetkeksi, niin tervetuloa vaan 37,5m yksiööni hengaamaan.
Missä se raja sitten menee? Ettei huudeta, ettei kukaan tule vanhana katsomaan ja vastaavaa?
Jokainen auttaa kykynsä ja jaksamisen mukaan. Ei se kenestäkään tee huonoa vanhempaa, jos ei aina jaksa.
Ja minulla ei edes ole omia lapsia, mietin vaan suhdetta omiin vanhempiini. Apua olen saanut paljonkin, mutta en automaattisesti ja kaikissa tilanteissa ja se on ok. Heilläkin on omat murheensa ja juttunsa ja rajallinen jaksaminen.
Vierailija kirjoitti:
Missä se raja sitten menee? Ettei huudeta, ettei kukaan tule vanhana katsomaan ja vastaavaa?
Jokainen auttaa kykynsä ja jaksamisen mukaan. Ei se kenestäkään tee huonoa vanhempaa, jos ei aina jaksa.
Ja minulla ei edes ole omia lapsia, mietin vaan suhdetta omiin vanhempiini. Apua olen saanut paljonkin, mutta en automaattisesti ja kaikissa tilanteissa ja se on ok. Heilläkin on omat murheensa ja juttunsa ja rajallinen jaksaminen.
Ap ei maininnut mitään erityisiä murheita ja juttuja tai ongelmia jaksamisessa.
Jos mulla oli vaikeaa opiskelija-aikana tai yksinäisyys iski kyntensä niskaan pahasti, niin vanhempani tulivat jopa hakemaan kotivierailulle ja painottivat että kotiin saa aina tulla.
Lämmin ja rakastava koti on ollut aikuiseksi kasvussa korvaamaton voimavara. Selustan takaava perusturva. Vanhempani tykkäsivät meistä lapsista yli kaiken ja päinvastoin.
Ehkä siksi kellään meistä lapsista ei mt-sairauksia tai masennuksia, paniikkihäiriöitä sun muita ahdistuksia jotka yleensä kumpuaa syvästä turvattomuuden tunteesta?
Tuo ap-vanhempana olisi ollut kammotus, ei oikeasti tykkää tuosta aikuisesta lapsestaan, eikä nauti tämän seurasta, olemassaolosta puhumattakaan.
Oma opiskeleva lapsi haluaa muuttaa lapsuudenkotiinsa työharjoittelun ajaksi ja siis tämä vastahakoinen vanhempi happamena inisee kun ei oikein yhtään nyt tykkää idiksestä.
Ei ristus.
En ymmärrä ollenkaan.Meillä poika on useita kertoja muuttanut takaisin muutamaksi kuukaudeksi vastaavassa tilanteessa.On tehnyt harjoittelua lähellä ja kulkenut täältä käsin.Oma huone on käytössä ja ruokaa teen samalla kolmelle kuin kahdellekin.Ei ole haittaa, mukavaa vain on.meillä on kyllä muutenkin lämpimät välit perheessä.Aina saa kotiin tulla eikä lupaa tarvitse kysyä.