Lue keskustelun säännöt.
En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..
07.02.2021 |
Tyttäreni on 22v, asunut omassa kodissaan lukion jälkeen eli melkein 3 vuotta. Hiljattain hän muutti opintojen perässä toiselle paikkakunnalle..
Nyt hänellä on tulossa työharjoittelujaksoja, jotka hän haluaisi suorittaa täällä vanhalla kotipaikkakunnalla. Ja ajatuksena tulla siis asumaan "kotiin" niiden ajaksi.
En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta ajatus tuntuu minusta vaikealta. Hän on käynyt yksittäisiä viikonloppuja täällä, ja asunut meillä, mikä on ok ja kivaakin, mutta silti tuntuu aina ihan kivalta kun lähtee takaisin. Koti on taas oma... ajatus useammasta parin kuukauden pätkästä tuntuu nyt kyllä siltä, että en jaksaisi. Mies on samoilla linjoilla tässä kanssani, meillä on vihdoinkin talo ns omassa käytössä, kun nuorinkin muutti hiljattain pois ja nyt taas pitäisi sopeutua siihen, että täällä asuukin taas yksi nuori aikuinen.
Meillä on tyttären kanssa ihan hyvät välit noin muuten, mutta aika erilainen temperamentti. Hän on puhelias, seurallinen, koko ajan touhuamassa. Itse taas rauhallinen, viihdyn hiljaisuudessa, en jaksa koko ajan rupatella.
Saa kivittää.
Kommentit (775)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tämän vanhempien luona juoksemisen pitäisi loppua? Pakenevatko nämä vanhemmatkin omien vanhempiensa luokse pakoon pahaa maailmaa? Kukas niitä takaisin kotiin muuttaneita omia aikuisia lapsia sillä välin kaitsee?
Se ei lopu, koska todellisuudessa vanhemmat kieli pitkällä _toivovat_ pershedelmän paluuta. Siksi itsenäisyyteen ei edes kannusteta kunnolla. Koska siemenen maitojunalla tulo on ilmeisen ihanaa, annetaan alitajuisesti merkkejä, että epäonnistuminen on ihan tosi fine koska ”äiti ja isi sua eniten rakastaa”, ”maailma on paha ja vain täällä on sun koti” suntiesmitä. Tulispa sota. Opittaisiin. Rintamalle ei voi lähteä tissimaitoa imettämään.
Sinulla täytyy olla todella paha olo. Olen todella pahoillani. Toivottavasti saat apua jostain.
Saanko tulla teille imemään sun tissiä? Kai sinä nyt rakastat kaikkien lapsia - et vain omiasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun olisi tuollaisia vanhempia, kuin täällä useimmat, niin asuisin vieläkin vanhempieni nurkissa tai syömässä ainakin kävisin joka päivä, vaikka olen jo yli 50v.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olisi tuollaisia vanhempia, kuin täällä useimmat, niin asuisin vieläkin vanhempieni nurkissa tai syömässä ainakin kävisin joka päivä, vaikka olen jo yli 50v.
Minä teen niin jo!
Pertti52
Itse olen saanut mennä lapsuudenkotiini aina kun on tarve ja minulla on edelleen avaimet. Omat lapseni saavat tulla kotiinsa aina kun on tarve ja tarvittaessa ollaan majoitettu heidän kavereitaakin, näitä joille on sanottu että kerran kun on kotoo lähdetty niin takaisin ei tartte tulla. Omat vanhempanikin ovat majoittaneet näitä kavereita. Puhumalla on aina yhteiset säännöt sovittu ja sovussa oltu.
Mieheni kotona olikin eri meininki ja nuorena aikuisena aikoinaan ei päässyt edes yhdeksi yöksi kotiinsa vaikka oli tosi paha tilanne. Äitinsä totesi vaan että mitä aikuinen ihminen tulis toisten nurkkiin notkumaan. Voitte kuvitella millaiset välit on nyte.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman ja lapsen suhde on aina hankala, teki miten tahansa.
Meillä poika perheineen (lapset oli silloin 3v ja 8 kk) muutti melkein 3 kk ajaksi luoksemme, kun uusi kotinsa ei valmistunut aikataulussa. Siinä oli aika iso selittäminen, että täällä poikamme lapsuudenkodissa on todellakin meidän vanhempien säännöt ja tapa elää, ei nuoren perheen sääntöjä. Monet riidat riideltiin sen kevään aikana asioista, joita miniä ei omassa kodissaan hyväksynyt ja piti muistuttaa, että tämä ei ole se oma koti, tämä on meidän koti. Täällä saa syödä vain keittiössä, täällä siivotaan joka lauantai klo 9 eikä täällä ole mitään ympärivuorokautista lastenhoitopalvelua. Vaikka asuu luonamme, ei siihen kuulu mitään vapaata autonkäyttöetua eikä mahdollisuutta sanoa, että lähtee harrastuksiin, katsokaa lasten perään.
Aikuisuuteen kuuluu se, että vaikka edelleen on lapsi, niin ei heittäydy lapsen tasolle.
No ei ole hankala aina. Kun olen ollut äitini luona, olen osannut käyttäytyä yövieraana niin, etten valvota enkä ole odottanut mitään koiranhoitopalveluita tms. Kun äiti on ollut luonani, hän on myös osannut käyttäytyä kuten kuka tahansa normaali vieras eikä ole rajattomana alkanut hääräämään hänelle kuulumattomia asioita tai tonkimaan kaappeja. Teidän perheessä oleva tilanne ei ole suoraan verrannollinen muihin. Kun rajat ja kunnioitus on kunnossa, onnistuu hetkittäin hyvinkin tiivis yhteiselo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen saanut mennä lapsuudenkotiini aina kun on tarve ja minulla on edelleen avaimet. Omat lapseni saavat tulla kotiinsa aina kun on tarve ja tarvittaessa ollaan majoitettu heidän kavereitaakin, näitä joille on sanottu että kerran kun on kotoo lähdetty niin takaisin ei tartte tulla. Omat vanhempanikin ovat majoittaneet näitä kavereita. Puhumalla on aina yhteiset säännöt sovittu ja sovussa oltu.
Mieheni kotona olikin eri meininki ja nuorena aikuisena aikoinaan ei päässyt edes yhdeksi yöksi kotiinsa vaikka oli tosi paha tilanne. Äitinsä totesi vaan että mitä aikuinen ihminen tulis toisten nurkkiin notkumaan. Voitte kuvitella millaiset välit on nyte.
Majoitatko ehdoitta ja ilmaiseksi ihan kaikki apua tarvitsevat, lapsesi + lastesi kaverit? Vaikka kuinka pitkäksi aikaa?
Vierailija kirjoitti:
Voi kun olisi tuollaisia vanhempia, kuin täällä useimmat, niin asuisin vieläkin vanhempieni nurkissa tai syömässä ainakin kävisin joka päivä, vaikka olen jo yli 50v.
Turha ivailla, kun et ymmärrä pointtia, joka on toisesta välittäminen. Se on eri asia kuin toisessa roikkuminen ja hyväksikäyttö. Kun ihmiset välittävät toisistaan, he suhtautuvat avunpyyntöihin vakavasti ja huolehtivasti ja tarjoavat apuaan. Tämä toimii molempiin suuntiin. Tämä lämpö tuo elämään hurjasti mielekkyyttä ja turvallisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytär opiskelee, Hän ei ole mikään elämämkoululainen, joka on menettänyt asuntonsa ja työnsä.
Opiskelu on nykyään hyvin raskasta ja monilla nuorilla opiskelijoilla on haasteita jaksamisensa kanssa. On yksinäisyyttä, rahahuolia, mt-ongelmia jne.
Tällä äidillä olisi mahdollisuus tukea lastaan, joka yrittää opiskellen rakentaa itselleen hyvää elämää. Mutta tämä äityli ei halua, koska ei vaan huvita.
Ap tuskin on täällä enää, koska kaikki vastaukset ei miellytä, mutta kiitos luvasta. Kivitän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koti on arvokas käsite kirjoitti:
Lapsuudenkotini oli väkivaltainen ja elämä arvaamatonta, siksi me lapset lähdimme nuorina kotoa. Olen monta kertaa elämässäni kaivannut sitä, että voisin mennä kotiini puhumaan asioistani, muuttaa tilapäisesti kotiin, jotta olisin voinut selvittää omaa elämäntilannettani vaikeassa aiemmassa avioliitossa. Siksi olen päättänyt, että minun lapseni voivat aina tulla kotiin, jos apua tai neuvoja tarvitaan. Lapseni ovat kunnollisia aikuisia ja kuitenkin eri elämäntilanteissa ole tukenut heitä, jokainen aikuinen tarvitsee tiedon siitä, että on paikka, jossa voi olla ja asua, jos elämän tuulet puhaltaa liikaa ja hänen oma koti ei ole mahdollinen vaihtoehto. Voi olla, että kirjoittajan lapsi tarvitsisi tukea elämäntilanteeseen, ei ainoastaan asuntoa. Kun lapsia tekee, ei koskaan enää ole lapseton. Aikuinen lapsikin on lapsesi.
Mitä sitten, kun sinua ei enää ole? Mihin lapsesi sitten pakenee pahaa maailmaa? On väärin opettaa lapselleen, että ainoastaan äidin helmoissa on turvallista, ja sinne pitää aina mennä, kun kohtaa elämässään mitä tahansa ikävyyksiä. Siinä tehdään lapselle vain hallaa.
Tämä on ydinongelma jota ei _haluta_ käsittää. Jossakin kohtaa jokaisella kun tulee se hetki, en on vaan pärjättävä. Ja tissimaitosankarit ripuloivat silloin nelikymppisen paineella vaippaan.
Ihan älytön ajatus. Ei todellakaan kaikille tule sellaista hetkeä, jossa pitäisi jotenkin isosti karaistua ja sitä odotellessa ja siihen valmistuessa pitäisi jotenkin elää epämukavuudessa, jotta sitten menisi hyvin.
More is more on hyvä iskulause rakkauden ja hyvän mielen jakamisen ja toisen tukemisen suhteen. Kaikki saavat, kun ovat osa verkostoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tämän vanhempien luona juoksemisen pitäisi loppua? Pakenevatko nämä vanhemmatkin omien vanhempiensa luokse pakoon pahaa maailmaa? Kukas niitä takaisin kotiin muuttaneita omia aikuisia lapsia sillä välin kaitsee?
Se ei lopu, koska todellisuudessa vanhemmat kieli pitkällä _toivovat_ pershedelmän paluuta. Siksi itsenäisyyteen ei edes kannusteta kunnolla. Koska siemenen maitojunalla tulo on ilmeisen ihanaa, annetaan alitajuisesti merkkejä, että epäonnistuminen on ihan tosi fine koska ”äiti ja isi sua eniten rakastaa”, ”maailma on paha ja vain täällä on sun koti” suntiesmitä. Tulispa sota. Opittaisiin. Rintamalle ei voi lähteä tissimaitoa imettämään.
Jos poistetaan tuo alatyylisyys viestistäsi, olet kyllä oikeilla linjoilla. Itsenäistymisestä puhutaan kauniilla sanoilla, mutta tosi asiassa moni vanhempi haluaa olla lapselleen ikuisesti tärkein. Kunnolliseen itsenäistymiseen ei kannusteta, loputtomiin autetaan, venytään ja yritetään pitää siinä lapsuudenkodin kuplassa. Niin halusivat omanikin, ja se johti lopulta välirikkoon, joka on jatkunut pian 20 vuotta.
Oma vanhempi lapseni on asunut pari vuotta omillaan, nuorempi kirjoittaa tänä keväänä ja varmaan alkaa sen jälkeen asiaa vakavammin harkita. Perheemme ovet ovat heille auki, apua saavat kyllä, mutta kuitenkin minun ja isänsä määrittelemissä rajoissa. Kuten tasavertaisilla aikuisilla kuuluukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa tämän vanhempien luona juoksemisen pitäisi loppua? Pakenevatko nämä vanhemmatkin omien vanhempiensa luokse pakoon pahaa maailmaa? Kukas niitä takaisin kotiin muuttaneita omia aikuisia lapsia sillä välin kaitsee?
Se ei lopu, koska todellisuudessa vanhemmat kieli pitkällä _toivovat_ pershedelmän paluuta. Siksi itsenäisyyteen ei edes kannusteta kunnolla. Koska siemenen maitojunalla tulo on ilmeisen ihanaa, annetaan alitajuisesti merkkejä, että epäonnistuminen on ihan tosi fine koska ”äiti ja isi sua eniten rakastaa”, ”maailma on paha ja vain täällä on sun koti” suntiesmitä. Tulispa sota. Opittaisiin. Rintamalle ei voi lähteä tissimaitoa imettämään.
Jos poistetaan tuo alatyylisyys viestistäsi, olet kyllä oikeilla linjoilla. Itsenäistymisestä puhutaan kauniilla sanoilla, mutta tosi asiassa moni vanhempi haluaa olla lapselleen ikuisesti tärkein. Kunnolliseen itsenäistymiseen ei kannusteta, loputtomiin autetaan, venytään ja yritetään pitää siinä lapsuudenkodin kuplassa. Niin halusivat omanikin, ja se johti lopulta välirikkoon, joka on jatkunut pian 20 vuotta.
Oma vanhempi lapseni on asunut pari vuotta omillaan, nuorempi kirjoittaa tänä keväänä ja varmaan alkaa sen jälkeen asiaa vakavammin harkita. Perheemme ovet ovat heille auki, apua saavat kyllä, mutta kuitenkin minun ja isänsä määrittelemissä rajoissa. Kuten tasavertaisilla aikuisilla kuuluukin.
Tämä on hyvinvointiyhteiskunnan lieveilmiöitä; loputon rakkauslapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman ja lapsen suhde on aina hankala, teki miten tahansa.
Meillä poika perheineen (lapset oli silloin 3v ja 8 kk) muutti melkein 3 kk ajaksi luoksemme, kun uusi kotinsa ei valmistunut aikataulussa. Siinä oli aika iso selittäminen, että täällä poikamme lapsuudenkodissa on todellakin meidän vanhempien säännöt ja tapa elää, ei nuoren perheen sääntöjä. Monet riidat riideltiin sen kevään aikana asioista, joita miniä ei omassa kodissaan hyväksynyt ja piti muistuttaa, että tämä ei ole se oma koti, tämä on meidän koti. Täällä saa syödä vain keittiössä, täällä siivotaan joka lauantai klo 9 eikä täällä ole mitään ympärivuorokautista lastenhoitopalvelua. Vaikka asuu luonamme, ei siihen kuulu mitään vapaata autonkäyttöetua eikä mahdollisuutta sanoa, että lähtee harrastuksiin, katsokaa lasten perään.
Aikuisuuteen kuuluu se, että vaikka edelleen on lapsi, niin ei heittäydy lapsen tasolle.
Oliko poika ehtinyt unohtaa kodin säännöt poissaollessaan vai jäikö jotain tekemättä pojan nuoruudessa?
Vaikka vanhemmat tukevat lapsiaan, ei se tee lapsista epäitsenäisiä, jos ei lapsen puolesta tehdä asioita. Tukena oleminen on eräs läheisten ihmisten rooli, ovat he sitten vanhempia, sisaruksia, puoliso tai ystäviä.
Kenellekään ei ole pahasta tietää, että on olemassa ovi, jolle kolkuttaa. Jokaiselle tulee se hetki elämässä, kun lapsuudenkotia ei enää ole ja sitten vain on surtava läpi se suru, että kyseinen vaihe elämässä päättyi. Itse olen siinä vaiheessa, että nyt minun ja mieheni koti on lastemme lapsuudenkoti ja se turvallinen paikka, jossa voi tuntea saavansa aina tukea ja rakkautta. Meillä oli molemmilla myös aikanaan kodit, jossa vanhemmilla oli aina ovi auki. Nautimme kahdenkeskisestä asumisesta mieheni kanssa ja niin varmaan nauttivat omatkin vanhempamme, kun itse lähdimme aikoinaan lapsuudenkodeistamme. Silti joustamme, jos lapset tarvitsevat jotain. Niin joustavat ja auttavat lapsemmekin, jos meillä vanhemmilla on avuntarvetta. Jokainen lapsistamme on käynyt kotona asumassa esim. kesätöiden aikoina, jos kesätöitä on saanut tältä paikkakunnalta, eikä opiskelupaikkakunnalta. Hyvin niistä muutamasta kuukaudesta aina selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 4 aikuista lasta, jo omillaan, mutta, meillä on ovet aina, aina auki rakkaille lapsille oli tilanne mikä hyvänsä.. Yksi asui koko kesän meillä kun kävi kesätöissä, mutta usein halusi mennä vkon lopuksi omaan kotiin, meillä ei koskaan kielletä lasta tulemasta kotiin.
Sinkkuna palasin muutamaan otteeseen vanhempieni luokse. Esim. lukion jälkeen (kävin lukion eri paikkakunnalla kuin lapsuudenkoti), kun en vielä tiennyt, mihin pääsen seuraavaksi opiskelemaan, enkä enää halunnut jäädä lukiopaikkakunnalle.
Perheellisenä ei tulisi mieleenikään edes kysyä, voisinko muuttaa heille. Toki tilanne olisi se, että jos joku sisaruksistani tai meidän lapsistamme muuttaisi vanhempieni luokse, hän muuttaisi sinne käytännössä omaishoitajaksi, joko virallisesti tai epävirallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haloo kyseessä on parikymppinen opiskelija eikä mikään 40-v vanhapiika.
Säälittää lapset joilla on tommoset vanhemmat kuin Ap.Turhaan säälit, saattavat nimittäin loppupeleissä olla parempiakin vanhempia kuin nämä lapsistaan riippuvaiset äitylit.
Outoa että lastensa seurassa viihtyvät vanhemmat ovat mielestäsi "riippuvaisia äityleitä".
Vierailija kirjoitti:
Meillä 4 aikuista lasta, jo omillaan, mutta, meillä on ovet aina, aina auki rakkaille lapsille oli tilanne mikä hyvänsä.. Yksi asui koko kesän meillä kun kävi kesätöissä, mutta usein halusi mennä vkon lopuksi omaan kotiin, meillä ei koskaan kielletä lasta tulemasta kotiin.
Mitä jos kaikki lapsesi haluaisivat tulla kotiin? Majoittaisit kaikki, koska rakastat heitä niin?
Olet todella itsekäs jos et tuon verran voi auttaa lastasi. Kyse on kai vaan muutamasta hassusta kuukaudesta. Pelkästään taloudellinen säästö olisi tyttärellesi jo merkittävä, kun asuisi tuon ajan kotona. Miksi et halua auttaa tytärtäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haloo kyseessä on parikymppinen opiskelija eikä mikään 40-v vanhapiika.
Säälittää lapset joilla on tommoset vanhemmat kuin Ap.Turhaan säälit, saattavat nimittäin loppupeleissä olla parempiakin vanhempia kuin nämä lapsistaan riippuvaiset äitylit.
Outoa että lastensa seurassa viihtyvät vanhemmat ovat mielestäsi "riippuvaisia äityleitä".
No, vähän liian hyvin jotkut kyllä tuntuvat viihtyvän. Napanuora ei ole katkennut?
Kuulostaa ihanalta! Elämän suloisimpia asioita ovat yhdessäolo ja auttaminen.