En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koti on arvokas käsite kirjoitti:

Lapsuudenkotini oli väkivaltainen ja elämä arvaamatonta, siksi me lapset lähdimme nuorina kotoa. Olen monta kertaa elämässäni kaivannut sitä, että voisin mennä kotiini puhumaan asioistani, muuttaa tilapäisesti kotiin, jotta olisin voinut selvittää omaa elämäntilannettani vaikeassa aiemmassa avioliitossa. Siksi olen päättänyt, että minun lapseni voivat aina tulla kotiin, jos apua tai neuvoja tarvitaan. Lapseni ovat kunnollisia aikuisia ja kuitenkin eri elämäntilanteissa ole tukenut heitä, jokainen aikuinen tarvitsee tiedon siitä, että on paikka, jossa voi olla ja asua, jos elämän tuulet puhaltaa liikaa ja hänen oma koti ei ole mahdollinen vaihtoehto. Voi olla, että kirjoittajan lapsi tarvitsisi tukea elämäntilanteeseen, ei ainoastaan asuntoa. Kun lapsia tekee, ei koskaan enää ole lapseton. Aikuinen lapsikin on lapsesi.

Mitä sitten, kun sinua ei enää ole? Mihin lapsesi sitten pakenee pahaa maailmaa? On väärin opettaa lapselleen, että ainoastaan äidin helmoissa on turvallista, ja sinne pitää aina mennä, kun kohtaa elämässään mitä tahansa ikävyyksiä. Siinä tehdään lapselle vain hallaa.

Miten surullista, että vanhemmuus nähdään karaisemisena eikä tukemisena.

Maailma karaisee kyllä, vanhemman ei sitä tarvitse tehdä.

Minä olen lapseni elämän alkumetreillä kuin tutoriaali. Ei minun tehtäväni ole heittää häntä susille. Terve lapsi lähtee maailmalle ihan itse.

Siinä vaiheessa kun minusta aika jättää, lapsellani on jo omia huollettavia, joille hän on luotettava turvasatama.

Paitsi, ettei nykypäivänä välttämättä ole, vaikka olisi itse halunnut lapsia.

- tahtomattaan lapseton puolison puuttumisen vuoksi

En minäkään ymmärrä. Eri asia jos ap miehineen asuisi pienessä asunnossa, mutta talossa? Ja ne jotka kertoo että eivät siksi majoita aikuisia lapsiaan, kun nämä taantuvat teini-ikäisiksi ja sotkevat, niin sanoisin että oma vikanne. Lapset on teidän kasvatuksenne tulos. Jos olette kasvattaneet huonotapaisen nuoren, joka ei huomioi toisia tai omien jälkiensä siivoamista, niin voi voi. Minusta tuollainen ei ole ihan tervettä. Kylmiä on suhteet lapsiinne. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen asennoituminen. Minä olisin ilosta ymmyrkäisenä jos lapseni kysyisi voiko tulla meille pariksi kuukaudeksi ja vielä noin järkevän syyn takia. Saisi jäädä vaikka vuodeksi. Olisin vain iloinen voidessani auttaa lastani!

Entä vielä pidemmäksi ajaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 4 aikuista lasta, jo omillaan, mutta, meillä on ovet aina, aina auki rakkaille lapsille oli tilanne mikä hyvänsä.. Yksi asui koko kesän meillä kun kävi kesätöissä, mutta usein halusi mennä vkon lopuksi omaan kotiin, meillä ei koskaan kielletä lasta tulemasta kotiin.

Mitä jos kaikki lapsesi haluaisivat tulla kotiin? Majoittaisit kaikki, koska rakastat heitä niin?

Kyllä, tottakai, mikä kysymys, nii kuin sanoin, ovet on aina auki rakkaille lapsille, tilaa kyllä riittää.

Entä jos he haluavat jäädä pysyvästi kotiin, koska siellä on niin mukavaa ja ilmainen ruokahuolto pelaa?

Sitten pitää muuttaa sitä ilmaisuutta ja ruokahuoltoa sopivalla tavalla. Meillä ainakin oli selvät säännöt siihen, mihin asti ja millä ehdoilla asuminen on ilmaista. Asuin kotona 24-vuotiaaksi, ilmaiseksi, koska täytin ehdot. Jos en olisi vuoden sisällä lähtenyt, olisi asuminen varmaan ollut viisasta muuttaa maksulliseksi, mutta halusin kyllä ihan muutenkin lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen asennoituminen. Minä olisin ilosta ymmyrkäisenä jos lapseni kysyisi voiko tulla meille pariksi kuukaudeksi ja vielä noin järkevän syyn takia. Saisi jäädä vaikka vuodeksi. Olisin vain iloinen voidessani auttaa lastani!

Entä vielä pidemmäksi ajaksi?

Kuolisin ilosta jos siemen muuttaisi lopullisesti takaisin kotiin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä.

Minä hommasin miehen opiskelijatytölle harjoittelupaikan meiltä töistä, ja hän asui meillä ne kaksi ja puoli kuukautta. Ei ollut edes omaa lapsi, eikä tehnyt tiukkaakaan. Tottahan hän hajotti pari keittiövälinettäni, leipoi kyllä mutta ei tehnyt ruokaa, ja lapsenvahtia en hänestä saanut, vaikka olin toivonut. Mutta ei se meidän väleihin vaikuttanut, nuoret nyt on itsekkäitä, minäkin olen ollut aikanaan.

Itse olen saanut asua kotona pari kuukautta saatuani kesäharjoittelupaikan. Tein kotitöitä, mutta muuten oli vaikea tuntea itseään tasaveroiseksi aikuiseksi. Eipä minua aikuisena kohdelukaan, samana teininä. Mutta ei sekään meidän väleihin vaikuttanut, olin kiitollinen että sain asua, ja harjoittelun suoritettua.

Miehesi opiskelijatyttö kuulostaa huonotapaiselta moukalta. Itse en kehtaisi käyttäytyä noin. Te olisitte voineet opettaa ystävällisesti tätä nuorta aikuista, kun tilaisuus oli, mutta jätitte tilaisuuden käyttämättä.

Ihan herttainen tyttö, mutta kuten sanoin, moni on siinä iässä niin laput silmillä ja ajattelee vain omia asioitaan. Mieheni hänelle kyllä sanoi, että kyllä pari kertaa pitää viitsiä meitäkin auttaa lapsenvahtihommilla, kun hänelle tarjotaan ilmainen ruoka ja asunto.

Muuten ei ollut minun paikkani kasvattaa, kun en ole äitinsä. Äitipuolen pitää niistä asioista pysyä vähän sivussa.

Täysiikäisen voi yleensä heivata kotoaan.  -Myös käänteisesti, täysiikäisellä ei ole velvoitetta huolehtia vanhemmistaan. -Minä pääsin irtautumaan vasta 20 v:na mutta aloin pärjätä omillani heti. 

Tyypillisten nykyvanhempien yhtä sorttia. 

Uskon että savolaisia jotain 8 sukupolvea ristiinnussittua eli rutsattua Pieksämäkiläistä savolaiselukkarotua. 

Mittee vua. Toivon vilpittömästi seuraavaa: Kun olette vanhoja niin jos makaatte esim. pyörätiellä poikittain lonkat kiinnileikanneena  niin tyttärenne repii teidät alahuulesta reunaan ettei vaan käy niin että joku kunnon ihminen jolla on empatiaa ja rakkautta omia jälkeläisiä kohtaan ei kompastuisi näihin saatanan omahyväisiin savolaismetrijalkaelukoihin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koti on arvokas käsite kirjoitti:

Lapsuudenkotini oli väkivaltainen ja elämä arvaamatonta, siksi me lapset lähdimme nuorina kotoa. Olen monta kertaa elämässäni kaivannut sitä, että voisin mennä kotiini puhumaan asioistani, muuttaa tilapäisesti kotiin, jotta olisin voinut selvittää omaa elämäntilannettani vaikeassa aiemmassa avioliitossa. Siksi olen päättänyt, että minun lapseni voivat aina tulla kotiin, jos apua tai neuvoja tarvitaan. Lapseni ovat kunnollisia aikuisia ja kuitenkin eri elämäntilanteissa ole tukenut heitä, jokainen aikuinen tarvitsee tiedon siitä, että on paikka, jossa voi olla ja asua, jos elämän tuulet puhaltaa liikaa ja hänen oma koti ei ole mahdollinen vaihtoehto. Voi olla, että kirjoittajan lapsi tarvitsisi tukea elämäntilanteeseen, ei ainoastaan asuntoa. Kun lapsia tekee, ei koskaan enää ole lapseton. Aikuinen lapsikin on lapsesi.

Mitä sitten, kun sinua ei enää ole? Mihin lapsesi sitten pakenee pahaa maailmaa? On väärin opettaa lapselleen, että ainoastaan äidin helmoissa on turvallista, ja sinne pitää aina mennä, kun kohtaa elämässään mitä tahansa ikävyyksiä. Siinä tehdään lapselle vain hallaa.

Miten surullista, että vanhemmuus nähdään karaisemisena eikä tukemisena.

Maailma karaisee kyllä, vanhemman ei sitä tarvitse tehdä.

Minä olen lapseni elämän alkumetreillä kuin tutoriaali. Ei minun tehtäväni ole heittää häntä susille. Terve lapsi lähtee maailmalle ihan itse.

Siinä vaiheessa kun minusta aika jättää, lapsellani on jo omia huollettavia, joille hän on luotettava turvasatama.

Paitsi, ettei nykypäivänä välttämättä ole, vaikka olisi itse halunnut lapsia.

- tahtomattaan lapseton puolison puuttumisen vuoksi

Olet varmasti tuki ja turva puolisollesi ja ystävillesi.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin, odotan näiden nykyistenkin pesästä muuttoa kuin kuuta nousevaa..

Olet varmaan niitä jotka paasaa täällä vanhemmuuden tekevän ihmisestä epäitsekkään? Totuus on sitten tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen asennoituminen. Minä olisin ilosta ymmyrkäisenä jos lapseni kysyisi voiko tulla meille pariksi kuukaudeksi ja vielä noin järkevän syyn takia. Saisi jäädä vaikka vuodeksi. Olisin vain iloinen voidessani auttaa lastani!

Entä vielä pidemmäksi ajaksi?

Todellakin, ihan niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Lapseni on elämäni suurin ilo ja ylpeyden aihe, eikä mikään rasite.

Tosin tiedän että oma nuoreni ei jäisi ikuisiksi ajoiksi tänne, mutta minusta se ei ole kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koti on arvokas käsite kirjoitti:

Lapsuudenkotini oli väkivaltainen ja elämä arvaamatonta, siksi me lapset lähdimme nuorina kotoa. Olen monta kertaa elämässäni kaivannut sitä, että voisin mennä kotiini puhumaan asioistani, muuttaa tilapäisesti kotiin, jotta olisin voinut selvittää omaa elämäntilannettani vaikeassa aiemmassa avioliitossa. Siksi olen päättänyt, että minun lapseni voivat aina tulla kotiin, jos apua tai neuvoja tarvitaan. Lapseni ovat kunnollisia aikuisia ja kuitenkin eri elämäntilanteissa ole tukenut heitä, jokainen aikuinen tarvitsee tiedon siitä, että on paikka, jossa voi olla ja asua, jos elämän tuulet puhaltaa liikaa ja hänen oma koti ei ole mahdollinen vaihtoehto. Voi olla, että kirjoittajan lapsi tarvitsisi tukea elämäntilanteeseen, ei ainoastaan asuntoa. Kun lapsia tekee, ei koskaan enää ole lapseton. Aikuinen lapsikin on lapsesi.

Mitä sitten, kun sinua ei enää ole? Mihin lapsesi sitten pakenee pahaa maailmaa? On väärin opettaa lapselleen, että ainoastaan äidin helmoissa on turvallista, ja sinne pitää aina mennä, kun kohtaa elämässään mitä tahansa ikävyyksiä. Siinä tehdään lapselle vain hallaa.

Miten surullista, että vanhemmuus nähdään karaisemisena eikä tukemisena.

Maailma karaisee kyllä, vanhemman ei sitä tarvitse tehdä.

Minä olen lapseni elämän alkumetreillä kuin tutoriaali. Ei minun tehtäväni ole heittää häntä susille. Terve lapsi lähtee maailmalle ihan itse.

Siinä vaiheessa kun minusta aika jättää, lapsellani on jo omia huollettavia, joille hän on luotettava turvasatama.

Mistä sinä tiedät, hankkiiko/saako hän omia lapsia, ja jos niitä tulee, hän on lapsilleen turvasatama?

Itsellä saattaa olla sama edessä, jos vanhin lapsemme pääsee syksyllä aloittamaan haluamassaan opiskelupaikassa. Hän on asunut tässä lähellä pian 4 vuotta omassa kodissaan ja viikottain nähdään useita kertoja, käy meillä syömässä, käydään yhdessä lenkillä jne.

Silti minussakin herättää pientä pohdintaa ajatus, että hän tulisi esim harjoittelujaksoksi tai kesälomaksi asumaan. Meillä asuu vielä kaksi teiniä (18 ja 15v) ja vanhimman lapsen muuton jälkeen esim huoneet on remontoitu siten, että hyvää nukkumapaikkaa ei ihan itsestäänselvästi löydy. Patjan nyt toki saa laitettua ja sohvalla voi jonkun yksittäisen yön nukkua, mutta noin pidemmän päälle. Neljässä vuodessa myös moni asia on muuttunut perheen dynamiikassa muutenkin.

Että kyllä asiat varmaankin saa järjestymään, mutta ei se nyt ihan niin mene, että huone täällä odottaa, tervetuloa koska tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 4 aikuista lasta, jo omillaan, mutta, meillä on ovet aina, aina auki rakkaille lapsille oli tilanne mikä hyvänsä.. Yksi asui koko kesän meillä kun kävi kesätöissä, mutta usein halusi mennä vkon lopuksi omaan kotiin, meillä ei koskaan kielletä lasta tulemasta kotiin.

Mitä jos kaikki lapsesi haluaisivat tulla kotiin? Majoittaisit kaikki, koska rakastat heitä niin?

Kyllä, tottakai, mikä kysymys, nii kuin sanoin, ovet on aina auki rakkaille lapsille, tilaa kyllä riittää.

Entä jos he haluavat jäädä pysyvästi kotiin, koska siellä on niin mukavaa ja ilmainen ruokahuolto pelaa?

Höh. Meinaatko, että sitten pitää vaan hiljaa hyväksyä se? On olemassa ihan järkeviäkin keinoja. Esimerkiksi puhuminen. Ja jos on tuloja voi osallistua kodin kuluihin. Kotityöt selväksi. Harva aikuinen haluaa pysyvästi lokkeilla vanhemmillaan. Elämä vie eteenpäin.

AP:n tapauksessa tytär opiskelee ja kyse olisi lyhyestä jaksosta. Ihan eri juttu kuin elämäntapasiipeilijät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 4 aikuista lasta, jo omillaan, mutta, meillä on ovet aina, aina auki rakkaille lapsille oli tilanne mikä hyvänsä.. Yksi asui koko kesän meillä kun kävi kesätöissä, mutta usein halusi mennä vkon lopuksi omaan kotiin, meillä ei koskaan kielletä lasta tulemasta kotiin.

Mitä jos kaikki lapsesi haluaisivat tulla kotiin? Majoittaisit kaikki, koska rakastat heitä niin?

Kyllä, tottakai, mikä kysymys, nii kuin sanoin, ovet on aina auki rakkaille lapsille, tilaa kyllä riittää.

Entä jos he haluavat jäädä pysyvästi kotiin, koska siellä on niin mukavaa ja ilmainen ruokahuolto pelaa?

Tottakai, mutta, empä usko että niin käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen asennoituminen. Minä olisin ilosta ymmyrkäisenä jos lapseni kysyisi voiko tulla meille pariksi kuukaudeksi ja vielä noin järkevän syyn takia. Saisi jäädä vaikka vuodeksi. Olisin vain iloinen voidessani auttaa lastani!

Entä vielä pidemmäksi ajaksi?

Todellakin, ihan niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Lapseni on elämäni suurin ilo ja ylpeyden aihe, eikä mikään rasite.

Tosin tiedän että oma nuoreni ei jäisi ikuisiksi ajoiksi tänne, mutta minusta se ei ole kiinni.

Jos lapsesi on poika, hänestä tulee varmaan ihana puoliso ja sinusta mukava anoppi.

En ottaisi vanhempiini yhteyttä enää, jos kieltäytyisi. Turha soitella perään. Omat lapseni olisivat tervetulleita aina kotiini pidemmäksikin aikaan, jos olisi tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoikin oleellisen itsestään. Tytär on erilainen kuin hän ja siksi hän ei jaksa tytärtään kauan aikaa kerrallaan.

Eli tytär on vääränlainen. Äiti ei hyväksy lastaan.

Kyllä varmaan hyväksyy, muttei aina jaksa. Sellaisia ovat temperamenttierot.

Minulla ja tyttärelläni on ihan erilaiset temperamentit. Muutin eron jälkeen kaksioon. Silti mahduttaisin hänet tarvittaessa luokseni.

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoikin oleellisen itsestään. Tytär on erilainen kuin hän ja siksi hän ei jaksa tytärtään kauan aikaa kerrallaan.

Eli tytär on vääränlainen. Äiti ei hyväksy lastaan.

Tämä, sama tilanne itselläni ja siksi tulin surulliseksi koko aloitusviestistä. Muuttanut pari kymppisenä monen sadan kilometrin päähän, koska eivät jaksaneet katella kun opiskelin. Nyt pyörin kaverin nurkissa yöt ja päivät kun en ole tervetullut lapsuudenkotiin. Järkyttäväö miten kylmiä äitejä on paljon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoikin oleellisen itsestään. Tytär on erilainen kuin hän ja siksi hän ei jaksa tytärtään kauan aikaa kerrallaan.

Eli tytär on vääränlainen. Äiti ei hyväksy lastaan.

Tämä, sama tilanne itselläni ja siksi tulin surulliseksi koko aloitusviestistä. Muuttanut pari kymppisenä monen sadan kilometrin päähän, koska eivät jaksaneet katella kun opiskelin. Nyt pyörin kaverin nurkissa yöt ja päivät kun en ole tervetullut lapsuudenkotiin. Järkyttäväö miten kylmiä äitejä on paljon

No tässä isäkin oli ihan samoilla mietteillä aloittajan kanssa. Tulee mieleen, että ehkä parisuhteessa eletään uutta kukoistusta lasten muutettua pois ja siitä ei tee mieli luopua. Ymmärrän kyllä tavallaan, itsekin kaipaan suunnattomasti sitä, että saisin mieheni kanssa harrastaa seksiä spontaanisti missä vaan asunnossamme ilman pelkoa lasten tulosta paikalle.