Lue keskustelun säännöt.
Eri näkemykset parisuhteessa
05.02.2021 |
Mistä se johtuu, että nainen tuntuu useammin olevan tyytymätön asioihin suhteessa, kun taas miehen mielestä asiat rullailee ihan mukavasti? Enkä tarkoita mitään "mies ei hoida asioita" vaan naiset tuntuu ihan etsimällä etsivän epäkohtia. Sitten lopuksi ero tulee miehelle ihan yllätyksenä.
Kommentit (499)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille?
Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.
Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?
Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus.
Helpompaa ymmärtää, että tarvitsee olla yhteinen pohja: arvot ja ajatukset tulevaisuuden suhteen. Sen sijaan kaiken ei tarvitse eikä kannata olla yhteistä, kumpikin oma yksilönsä myös parisuhteessa.
Toki, mutta elämä on helpompaa, jos kumpikin esim. arvostaa suht samoja tekemisiä. Jos kumpaakin kiinnostaa vaikka liikunta voi toinen mennä joogatunnille ja toinen kävelylle tai yhdessä uimaan. Sen sijaan, jos toinen menee joogaan ja toinen baariin, niin ennuste ei ole kovin hyvä.
Eiks tuo ole juuri sitä arvopohjaa, arvot kun voi määritellä mihin käytännössä aikansa ja rahansa haluaa laittaa. Eli jos liikunnallisuus on tärkeää niin hyvä, mutta kumpikin saa harrastaa sitä tavallaan. Täällä palstalla näkee niitä naisten listoja miehelle, ulkonäön ja koulutuksen jälkeen yhteiset keskustelunaiheet on tärkeä. Onkin varmasti, suht samanlainen älykkyystaso auttaa saamaan kumpaakin tyydyttävää keskustelua. Mutta ne parisuhteessa tärkeimmät keskustelut liittyy arkeen ja kumpaakin persoonaan ihmisenä, tarpeisiin toiveisiin pelkoihin... Sitten taas puoluepolitiikasta, musiikista tai oman ammattialan ongelmatiikasta voi keskustella monien ihmisten kanssa, ei kaikissa noissa tarvitse aina kumppaniin tukeutua. Koska kuinka valmis olet itse keskustelemaan syvällisesti ja pitkään aiheista jotka eivät sinua kosketa: jos olet humanisti jaksatko pohtia tuntikausia tietoverkkojen kehitystä ja 6G mahdollisuuksia tai ohjelmointikielten eroja ja käyttösopivuuksia...
Olen kanssasi sinänsä aika samaa mieltä siitä, että kaikkia keskustelunaiheita ei tarvitse ruotia kumppanin kanssa. Mutta sitten tässä tulee taas se, että ihmisillä on oikeus haluta eri asioita. Joku ehkä haluaa nimenomaan sellaisen kumppanin, jonka ajatus puoluepolitiikasta olisi samanlainen ja jonka kanssa voi keskustella siitä aiheesta. Ja se on ihan ok. Emme me muut voi alkaa määritellä, mitä ovat olennaisia ja mitkä epäolennaisia keskustelunaiheita tai toiveita. Jokainen tietää itse, mitä haluaa, ja meidän muiden on vaan hyväksyttävä se.
Ja ei se, että haluaa vaikka poliittisesti samanmielisen kumppanin, tarkoita sitä, että tämän kanssa jauhettaisiin politiikkaa päivät pitkät. Kaipa siinä lähinnä haetaan sitä, että arvomaailmat osuisivat yksiin. Kun aika usein se poliittinen kanta kuitenkin tulee esiin hyvin monenlaisissa asioissa, ja jotkut mielipiteet vaan voivat olla vaikea sulattaa, kun ne voivat osua lähelle joko itseä ja omia läheisiä, ja kertovathan ne ihmisen ajattelutavasta aika paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet harvemmin aidosti innostuvat naisten harrastuksista, joten siinäkin mielessä olisi parempi, että sillä miehellä olisi tarjolla jotain yhteistä tekemistä.
Ai miehet ei kiinnostu
- lukemisesta
- elokuvista
- ulkoilusta
- lenkkeilystä
- museoissa käymisestä?
Tuossa pääasialliset harrastukseni naisena. Josko lopetettaisiin nuo typerät yleistykset.
Täsmennän aiempaa kirjoitustani. Olen ollut miesten kanssa, joilla on valmiiksi samoja harrastuksia kuin itselläni. En kuitenkaan muista yhtäkään heille uutta harrastusta, jonka he olisivat ottaneet siksi, että minä harrastan sitä. Eli minä olen ollut joustavampi osapuoli omaksumaan UUSIA harrastuksia mieheltä.
Onko pakko harrastaa kaikkea samaa?
Ei, mutta jos joku haluaa harrastaa asioita yhdessä, sekin on ihan ok. Ja jos joku haluaa nimenomaan kumppanin, jonka kanssa voi harrastaa ja tehdä paljon asioita yhdessä, se on täysin ok. Jokainen saa haluta mitä lystää.
Vierailija kirjoitti:
Miehet hei, se rakastaminen pelkkänä tunteena on sama kuin nolla. Sen pitää konkretisoitua teoiksi, aktiivisiksi teoiksi. Sitoutuminen on passiivinen teko.
Kun eläinsuojelulääkäri menee katsomaan huonosti pidettyjä lemmikkejä, saavat usein kuulla, että omistaja rakastaa lemmikkiä. Sanovat, että ihan hyvä, mutta lemmikki tarvitsee tiettyjä tekoja huolenpidoksi, ei elä rakastamalla.
Sitoutuminen on passiivinen teko? Jaa, no silläpä te katsottekin pettämistä ja pelailua sormien läpi, jos mies vaan osaa muuten järjestää kivoja juttuja. Alan vihdoin ymmärtää naisia, eikä mennyt kuin keski-ikään asti.
Olen keskittynyt ihan väärin asioihin. Minä kun luulin että esimerkiksi sitoutuminen siihen yhteen naiseen olisi tärkeää ja keskeistä parisuhteessa. Mutta se onkin ihan yhtä tyhjän kanssa, yritän muistaa jatkossa.
Kertokaa lisää näistä konkreettisista teoista, mitä kaipaatte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.
Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.
Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?
Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.
Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri
Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.
Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.
Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.
Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.
Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.
Minulle ei riitä tuo, lainkaan. Eikä suurelle osalle naisia muutenkaan, vain yksinäisyyttä pelkääville tai elättäjää etsiville tai ja silloin sinun pitäisi olla kiinnostunut myös elättämään naista.
Kun oikeasti kiinnostut ihmisestä, ne vuoret todella liiikahtavat. Moni vaan tyytyy paljon, paljon vähempään ja sitä sitten oireillaan eri tavoin.
Tässäkin on varmaan joku näkymätön ero sukupuolten väillä. Miehenä sitä ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä, että *ikinä* välttämättä löytäisi ketään, joka olisi valmis viettämään koko elämänsä kanssani. Naisille se sitten kai on ihan peruskauraa, kai teitä niin paljon metsästetään ja saatte huomiota koko elämänne ajan.
On kyllä outoa, että naisilla on silti monesti niin huono itsetunto, vaikka heillä on täysi varmuus siitä että joku haluaa varmasti aina viettää elämänsä heidän kanssaan, koska he ovat niin upeita ihmisiä.
Mitä iloa siitä on, että "joku" haluaa viettää elämänsä kanssani? Ihmeellinen tapa ajatella asiaa, kuten palstalla tietyillä mieskirjoittajilla tuntuu olevan. Se on ihan yksi ja sama, haluaako "joku" minua, jos minä en halua häntä. Eli mikäli oikeaa, juuri minulle sopivaa ihmistä ei tule vastaan, ihan yhtä yksin olen.
Oletuksena on tässä tietenkin, että tunteet ovat molemminpuolisia. Ilmeisesti tämä piti vielä erikseen mainita.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on suuremmat vaatimukset parisuhteelle. Ei riitä, että saa seksiä pari kertaa viikossa ja että joku maksaa osan laskuista. Naista pitää viihdyttää ja kiihdyttää, sekä tehdä sirkustemppuja.
Mulle riittäis mainiosti seksi ja laskujen jakaminen. Kunhan ollaan kavereita myös ja suunnilleen sama arvomaailma. En kaipaa viihdytystä ja sirkustemppuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.
Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.
Mikä parisuhde sellainen on, missä ei haluta tehdä mitään yhdessä toisen kanssa? Pelkkä kämppissuhde med sex. Kannattaa etsiä riittävän samanlainen kumppani, niin on yhteisiäkin kiinnostuksenkohteita. Niiden omien ohella.
Miksi ne tekemiset on aina naisten mielen mukaisia?
Mennään ikeaan ja viikonloppuna kylpylään kasvohoitoihin? Monestiko sinä olet naisena ehdottanut miehille oktoberfesteille lähtöä tai moottoripyörämessuille? -eri
N: Moottoripyörämessut on muuten parin viikon päästä.
M: Joo, täytyykin soitella Masalle ja Tonille minä päivänä ne pääsee käymään siellä.
N: Olis kyllä mahtava joskus mennä Oktoberfestille.
M: Riston ja Peran kanssa ollaan vähän puhuttu, että jos tehtäisiin yhdessä 40-vuotismatka sinne.
Liian monen miehen mielestä naisen kanssa on hauskaa harrastaa seksiä ja kaikki muu hauskanpito tapahtuu miesten kanssa.
Kannattaisi varmaan olla kiinnostavampi, kuin ne miehen kaverit. Peiliin et osaa sinäkään katsoa.
Eikös se nyt kuitenkin niin päin mene, että jos miehen mielestä kaverit on huomattavasti kiinnostavampaa seuraa kuin kumppani, niin mies on silloin väärän ihmisen kanssa yhdessä?
Niin, vika ei ole koskaan naisuhriraukkaparassa. Hohhoijaa.
Nyt tää trolli paljasti jotain ajattelumaailmastaan. SYYLLINEN on aina löydyttävä. Ei kulta, ei tarvitse.
Asia on niin yksinkertainen silloin kun ollaan ihmisiä toisillemme, että jos miestä ei kiinnosta tehdä _mitään_ naisensa kanssa, niin silloin hänen on ihan turha ihmetellä jos nainen lähtee etsimään seuraa, jolle kokee paremmin kelpaavan. Ihmisinä haluamme kelvata ympäristöllemme.
Ei täsäs ole kyse siitä kumpi sukupuoli on paskempi ja parempi, vaan siitä, että kaikki halutaan hyväksyntää ja hyvää oloa siinä seurassa jossa olemme. Jos parisuhteen otinen osapuoli ei halua viettää aikaa toisen kanssa, niin onko hän silloin oikean ihmisen kanssa?
Haluaisin edelleen auttaa sinua.
Miesten ja naisten käsitykset siitä hyväksynnästä tuntuvat olevan jotenkin ristissä. Miehenä en ymmärrä, että mikä on suurempi hyväksynnän osoitus naiselle kuin se, että rakastaa häntä niin ettei mitään mahda, on valmis muuttamaan saman katon alle ja hankkii ehkä perhettäkin jos niin halutaan. Ylipäänsä se, että valitsee sen yhden naisen jonka kanssa on valmis elämänsä viettämään ja jättää muut pois. Mutta ei, se ei saa naisessa aikaan mitään erityisempää reaktiota. Yksi naiseni sitten oli ihan kyyneleet silmissä, kun olin ostanut yllätykseksi hänelle karkkipussin kotimatkaa varten (oltiin etäsuhteessa silloin). En vaan tajunnut, SEKÖ se oli sitten kyyneleiden arvoinen hyväksynnän kokemus?
Auttakaa naiset minua ymmärtämään teidän ajatuksenjuoksuanne.
Joo, onhan tuo varmasti HYVÄKSYNNÄN osoitus. Mutta kun ainakaan minulle ei riitä parisuhteen perustksi pelkkä hyväksyntä. Kyllä siinä pitäisi olla henkilökohtainen kiinnostus toiseen ihmisenä, seksuaalinen vetovoima, halu viettää aikaa yhdessä, ja viihtyminen yhdessä.
Esim. itse en koe kaipaavani mitään hyväksyntää. Itsetuntoni on ihan kohdallaan, joten se, että joku HYVÄKSYY minut, ei oikeastaan liikauta itsessäni mitään. Ja toiseksi koen muutenkin, että maailma hyväksyy minut kyllä, joten yksittäisen ihmisen hyväksyntä ei edes ole mitään ihmeellistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.
Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.
Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?
Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.
Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri
Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.
Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.
Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.
Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.
Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.
Minulle ei riitä tuo, lainkaan. Eikä suurelle osalle naisia muutenkaan, vain yksinäisyyttä pelkääville tai elättäjää etsiville tai ja silloin sinun pitäisi olla kiinnostunut myös elättämään naista.
Kun oikeasti kiinnostut ihmisestä, ne vuoret todella liiikahtavat. Moni vaan tyytyy paljon, paljon vähempään ja sitä sitten oireillaan eri tavoin.
Tässäkin on varmaan joku näkymätön ero sukupuolten väillä. Miehenä sitä ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä, että *ikinä* välttämättä löytäisi ketään, joka olisi valmis viettämään koko elämänsä kanssani. Naisille se sitten kai on ihan peruskauraa, kai teitä niin paljon metsästetään ja saatte huomiota koko elämänne ajan.
On kyllä outoa, että naisilla on silti monesti niin huono itsetunto, vaikka heillä on täysi varmuus siitä että joku haluaa varmasti aina viettää elämänsä heidän kanssaan, koska he ovat niin upeita ihmisiä.
Mitä iloa siitä on, että "joku" haluaa viettää elämänsä kanssani? Ihmeellinen tapa ajatella asiaa, kuten palstalla tietyillä mieskirjoittajilla tuntuu olevan. Se on ihan yksi ja sama, haluaako "joku" minua, jos minä en halua häntä. Eli mikäli oikeaa, juuri minulle sopivaa ihmistä ei tule vastaan, ihan yhtä yksin olen.
Oletuksena on tässä tietenkin, että tunteet ovat molemminpuolisia. Ilmeisesti tämä piti vielä erikseen mainita.
No sitten alkuperäinen väittämäsi oli väärä. Jokaisella naisella ei todellakaan ole jonossa miehiä, jotka haluavat viettää loppuelämän hänen kanssaan, ja joiden kanssa molemminpuoliset tunteet ovat mahdollisia.
Tiesit kyllä tämän itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain kysyttiin, että "mikä pakko on tehdä kaikki yhdessä?" Ei ole pakko, mutta ajan mittaan, jos pariskunta ei tee mitään yhdessä, he ovat pian vieraita toisilleen....
Jos noin on, nii oon sit ilmeisesti nainen. :D En oo tosin ikinä seurustellu, mut oon hyvin varma, et ettimällä ettisin niitä huonoja juttuja, ja sit puhusin niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille?
Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.
Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?
Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus.
Helpompaa ymmärtää, että tarvitsee olla yhteinen pohja: arvot ja ajatukset tulevaisuuden suhteen. Sen sijaan kaiken ei tarvitse eikä kannata olla yhteistä, kumpikin oma yksilönsä myös parisuhteessa.
Toki, mutta elämä on helpompaa, jos kumpikin esim. arvostaa suht samoja tekemisiä. Jos kumpaakin kiinnostaa vaikka liikunta voi toinen mennä joogatunnille ja toinen kävelylle tai yhdessä uimaan. Sen sijaan, jos toinen menee joogaan ja toinen baariin, niin ennuste ei ole kovin hyvä.
Eiks tuo ole juuri sitä arvopohjaa, arvot kun voi määritellä mihin käytännössä aikansa ja rahansa haluaa laittaa. Eli jos liikunnallisuus on tärkeää niin hyvä, mutta kumpikin saa harrastaa sitä tavallaan. Täällä palstalla näkee niitä naisten listoja miehelle, ulkonäön ja koulutuksen jälkeen yhteiset keskustelunaiheet on tärkeä. Onkin varmasti, suht samanlainen älykkyystaso auttaa saamaan kumpaakin tyydyttävää keskustelua. Mutta ne parisuhteessa tärkeimmät keskustelut liittyy arkeen ja kumpaakin persoonaan ihmisenä, tarpeisiin toiveisiin pelkoihin... Sitten taas puoluepolitiikasta, musiikista tai oman ammattialan ongelmatiikasta voi keskustella monien ihmisten kanssa, ei kaikissa noissa tarvitse aina kumppaniin tukeutua. Koska kuinka valmis olet itse keskustelemaan syvällisesti ja pitkään aiheista jotka eivät sinua kosketa: jos olet humanisti jaksatko pohtia tuntikausia tietoverkkojen kehitystä ja 6G mahdollisuuksia tai ohjelmointikielten eroja ja käyttösopivuuksia...
Politiikasta keskusteluun pitää riittää ihan sivistystaso. Ei se ole ammattijargonia. Yhteiskunnalliset alat koskettavat kaikkia ihmisryhmiä. Perusyleisivistykseenkin kuuluu kyky keskustella vaikkapa musiikista tai kirjallisuudesta. Jos parisuhteessa ei keskustella kuin kuka hakee maitoa kaupasta tai onko kotona liian kylmä, niin sellaisella tiedonvaihdolla ei ole mitään syvempää arvoa ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille?
Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.
Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?
Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus.
Helpompaa ymmärtää, että tarvitsee olla yhteinen pohja: arvot ja ajatukset tulevaisuuden suhteen. Sen sijaan kaiken ei tarvitse eikä kannata olla yhteistä, kumpikin oma yksilönsä myös parisuhteessa.
Toki, mutta elämä on helpompaa, jos kumpikin esim. arvostaa suht samoja tekemisiä. Jos kumpaakin kiinnostaa vaikka liikunta voi toinen mennä joogatunnille ja toinen kävelylle tai yhdessä uimaan. Sen sijaan, jos toinen menee joogaan ja toinen baariin, niin ennuste ei ole kovin hyvä.
Eiks tuo ole juuri sitä arvopohjaa, arvot kun voi määritellä mihin käytännössä aikansa ja rahansa haluaa laittaa. Eli jos liikunnallisuus on tärkeää niin hyvä, mutta kumpikin saa harrastaa sitä tavallaan. Täällä palstalla näkee niitä naisten listoja miehelle, ulkonäön ja koulutuksen jälkeen yhteiset keskustelunaiheet on tärkeä. Onkin varmasti, suht samanlainen älykkyystaso auttaa saamaan kumpaakin tyydyttävää keskustelua. Mutta ne parisuhteessa tärkeimmät keskustelut liittyy arkeen ja kumpaakin persoonaan ihmisenä, tarpeisiin toiveisiin pelkoihin... Sitten taas puoluepolitiikasta, musiikista tai oman ammattialan ongelmatiikasta voi keskustella monien ihmisten kanssa, ei kaikissa noissa tarvitse aina kumppaniin tukeutua. Koska kuinka valmis olet itse keskustelemaan syvällisesti ja pitkään aiheista jotka eivät sinua kosketa: jos olet humanisti jaksatko pohtia tuntikausia tietoverkkojen kehitystä ja 6G mahdollisuuksia tai ohjelmointikielten eroja ja käyttösopivuuksia...
Olen kanssasi sinänsä aika samaa mieltä siitä, että kaikkia keskustelunaiheita ei tarvitse ruotia kumppanin kanssa. Mutta sitten tässä tulee taas se, että ihmisillä on oikeus haluta eri asioita. Joku ehkä haluaa nimenomaan sellaisen kumppanin, jonka ajatus puoluepolitiikasta olisi samanlainen ja jonka kanssa voi keskustella siitä aiheesta. Ja se on ihan ok. Emme me muut voi alkaa määritellä, mitä ovat olennaisia ja mitkä epäolennaisia keskustelunaiheita tai toiveita. Jokainen tietää itse, mitä haluaa, ja meidän muiden on vaan hyväksyttävä se.
Ja ei se, että haluaa vaikka poliittisesti samanmielisen kumppanin, tarkoita sitä, että tämän kanssa jauhettaisiin politiikkaa päivät pitkät. Kaipa siinä lähinnä haetaan sitä, että arvomaailmat osuisivat yksiin. Kun aika usein se poliittinen kanta kuitenkin tulee esiin hyvin monenlaisissa asioissa, ja jotkut mielipiteet vaan voivat olla vaikea sulattaa, kun ne voivat osua lähelle joko itseä ja omia läheisiä, ja kertovathan ne ihmisen ajattelutavasta aika paljon.
Tämä. Miksi kukaan määrittäisi muiden ihmisten parisuhteita sillä mitä niissä on sisällä, mistä niissä käsitellään tai mitä niissä toisilta vaaditaan? Miten se kuuluu yhtään kenellekään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet hei, se rakastaminen pelkkänä tunteena on sama kuin nolla. Sen pitää konkretisoitua teoiksi, aktiivisiksi teoiksi. Sitoutuminen on passiivinen teko.
Kun eläinsuojelulääkäri menee katsomaan huonosti pidettyjä lemmikkejä, saavat usein kuulla, että omistaja rakastaa lemmikkiä. Sanovat, että ihan hyvä, mutta lemmikki tarvitsee tiettyjä tekoja huolenpidoksi, ei elä rakastamalla.
Sitoutuminen on passiivinen teko? Jaa, no silläpä te katsottekin pettämistä ja pelailua sormien läpi, jos mies vaan osaa muuten järjestää kivoja juttuja. Alan vihdoin ymmärtää naisia, eikä mennyt kuin keski-ikään asti.
Olen keskittynyt ihan väärin asioihin. Minä kun luulin että esimerkiksi sitoutuminen siihen yhteen naiseen olisi tärkeää ja keskeistä parisuhteessa. Mutta se onkin ihan yhtä tyhjän kanssa, yritän muistaa jatkossa.
Kertokaa lisää näistä konkreettisista teoista, mitä kaipaatte.
Minusta konkreettinen teko ja huomioiminen on vaikka sitä, että mies tekee joskus jotain, joka on yleensä minun vastuulla. Jos minua ei jostain syystä nappaa ruuanlaitto, niin mies tekee sen välillä ja vielä niin, että minun ei tarvitse siivota jälkiä. Helpollahan sitä pääsisi, jos pelkkä sitoutuminen toiseen riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.
Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.
Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?
Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.
Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri
Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.
Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.
Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.
Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.
Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.
Minulle ei riitä tuo, lainkaan. Eikä suurelle osalle naisia muutenkaan, vain yksinäisyyttä pelkääville tai elättäjää etsiville tai ja silloin sinun pitäisi olla kiinnostunut myös elättämään naista.
Kun oikeasti kiinnostut ihmisestä, ne vuoret todella liiikahtavat. Moni vaan tyytyy paljon, paljon vähempään ja sitä sitten oireillaan eri tavoin.
Tässäkin on varmaan joku näkymätön ero sukupuolten väillä. Miehenä sitä ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä, että *ikinä* välttämättä löytäisi ketään, joka olisi valmis viettämään koko elämänsä kanssani. Naisille se sitten kai on ihan peruskauraa, kai teitä niin paljon metsästetään ja saatte huomiota koko elämänne ajan.
On kyllä outoa, että naisilla on silti monesti niin huono itsetunto, vaikka heillä on täysi varmuus siitä että joku haluaa varmasti aina viettää elämänsä heidän kanssaan, koska he ovat niin upeita ihmisiä.
Kerropa vielä mistä sellaisen miehen löytäisi joka ah niin romanttisesti kiinnostuisi juuri minusta (ei ympäristöstä, ulkonäöstä jne) ja valitsisi juuri minut ja muuttaisi yhteenkin?
Tai kerro ensin mistä löytäisi ylipäätään jotenkin kiinnostuneen ja huomiota osoittavan miehen? Sellaista kun ei ole vastaan tullut kertaakaan ja olen jo 38.
Ei minua kukaan metsästä ja halua. Yksin tässä elämä on mennyt ja näköjään menee edelleen. Olen juurikin enemmän hiljainen, vähään tyytyväinen, minimalisti, toki on harrastus ja mielenkiinnon kohteita, mutta unelma viikonloppu menee urheillessa ja kotona. Ei kylässä eikä kaupungilla jne.
Olenko kelvannut kenellekään? En. Saati sitten että joku olisi oikein rakastunut minuun.
Kertomasi perusteella olet samantyyppinen kuin minä, hyvin vähään tyytyväinen ja pienistä asioista onnensa löytävä. Me emme ole mielenkiintoisia ja jännittäviä, joten meidän täytyy löytää kaltaisiamme ja se voi olla vaikeaa, koska emme ole jatkuvasti esillä jossain. Itse olen käyttänyt jonkin verran sähköisiä deittipalveluita, muuten en ikinä tapaisi ketään. Etenkään näin koronan ja etätyöskentelyn aikakaudella. Joillekin on liian iso kynnys lähteä esimerkiksi Tinderiin, mutta en oikein muutakaan keksi tähän hätään. Sitten kun korona hellittää, voi toki yrittää aloittaa vaikka jonkin harrastuksen, jos on sellaiseen taipuvainen. Vaikka eipä siinäkään mitkään mahtavat todennäköisyydet ole sille, että juuri sinun harrastusryhmääsi sattuu juuri sopiva sinkkuihminen ja on vielä molemminpuolista kiinnostustakin.
Ongelman ydin lienee juuri siinä, että mahdollisuus löytää joku on sitä suurempi, mitä enemmän on esillä erilaisissa paikoissa. Jos esillä oleminen ei kuulu luontevasti omaan olemiseen, homma menee vaikeaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.
Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.
Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?
Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.
Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri
Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.
Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.
Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.
Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.
Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.
Minulle ei riitä tuo, lainkaan. Eikä suurelle osalle naisia muutenkaan, vain yksinäisyyttä pelkääville tai elättäjää etsiville tai ja silloin sinun pitäisi olla kiinnostunut myös elättämään naista.
Kun oikeasti kiinnostut ihmisestä, ne vuoret todella liiikahtavat. Moni vaan tyytyy paljon, paljon vähempään ja sitä sitten oireillaan eri tavoin.
Tässäkin on varmaan joku näkymätön ero sukupuolten väillä. Miehenä sitä ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä, että *ikinä* välttämättä löytäisi ketään, joka olisi valmis viettämään koko elämänsä kanssani. Naisille se sitten kai on ihan peruskauraa, kai teitä niin paljon metsästetään ja saatte huomiota koko elämänne ajan.
On kyllä outoa, että naisilla on silti monesti niin huono itsetunto, vaikka heillä on täysi varmuus siitä että joku haluaa varmasti aina viettää elämänsä heidän kanssaan, koska he ovat niin upeita ihmisiä.
Ei ole mitään varmuutta siitä, että kukaan sopiva haluaisi olla kanssani loppuikää, mutta ihan kamala pallo jalkaan, kun joku asettuu elämääni loppuiäksi ilman, että tekisi sen eteen muuta kuin "pyydystäisi" minut. Kahden sellaisen suhteen jälkeen olen ollut ikisinkku ja eksä, jolla on vaimoke numero kolme menossa ihmettelee miten muka olen sinkkuna. No ihan vaan siten, että elämä on paljon parempaa ilman riippaa, joka ehkä jossain sisällään rakastaa ja on sitoutunut.
Eikö eksäsi siis millään tavalla näyttänyt rakkauttaan ulospäin? Ei katseessa, puheessa, kosketuksissa, missään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että miehet vähättelee ongelmia ja naisen kokemusta, kun he ei itse koe jotain ongelmaksi parisuhteessa.
Vaikka vuosia asioista yrität puhua...
Ja hups, se nainen vaan lähti yhtäkkiä!
Sitä suhdetta pitäis myös hoitaakin. Miehet unohtaa tämän. Mitä tapahtuu autolle jos sitä ei koskaan huolla, vilkaise tai korjaa? Ja mit se kertoo arvostuksesta? Niimpä.
Naisten tavassa luokitella näitä ongelmia taas ei ole mitään päätä eikä häntää. Miehen "tylsyys" voi olla eroon johtava ongelma, alkoholi tai väkivalta taas ei. Siinä on miehellä pirullinen paikka selvitellä, että mikähän tämän naisen kohdalla on se ehdoton ongelmakohta, joka on pakko hoitaa ettei nainen lähde lätkimään. Mikä on kohtuullinen ongelma ja mikä on vain naisen itsekästä nillitystä muuten hyvällä pohjalla olevassa suhteessa?
Mieshän ei sitä määritä mikä naiselle on dealbreaker ja mikä ei. Ne on sen naisen asia katsoa ihan itse. Itselleni se tylsyys olisi kyllä paha. Juoppoakin katselee, jos tämä muuten on säkenöivä seuramies, mutta tylsä paska on tylsä paska aina.
Okei, fair enough. Vähän yllättävää kyllä, mutta opettavaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet hei, se rakastaminen pelkkänä tunteena on sama kuin nolla. Sen pitää konkretisoitua teoiksi, aktiivisiksi teoiksi. Sitoutuminen on passiivinen teko.
Kun eläinsuojelulääkäri menee katsomaan huonosti pidettyjä lemmikkejä, saavat usein kuulla, että omistaja rakastaa lemmikkiä. Sanovat, että ihan hyvä, mutta lemmikki tarvitsee tiettyjä tekoja huolenpidoksi, ei elä rakastamalla.
Sitoutuminen on passiivinen teko? Jaa, no silläpä te katsottekin pettämistä ja pelailua sormien läpi, jos mies vaan osaa muuten järjestää kivoja juttuja. Alan vihdoin ymmärtää naisia, eikä mennyt kuin keski-ikään asti.
Olen keskittynyt ihan väärin asioihin. Minä kun luulin että esimerkiksi sitoutuminen siihen yhteen naiseen olisi tärkeää ja keskeistä parisuhteessa. Mutta se onkin ihan yhtä tyhjän kanssa, yritän muistaa jatkossa.
Kertokaa lisää näistä konkreettisista teoista, mitä kaipaatte.
Minusta konkreettinen teko ja huomioiminen on vaikka sitä, että mies tekee joskus jotain, joka on yleensä minun vastuulla. Jos minua ei jostain syystä nappaa ruuanlaitto, niin mies tekee sen välillä ja vielä niin, että minun ei tarvitse siivota jälkiä. Helpollahan sitä pääsisi, jos pelkkä sitoutuminen toiseen riittäisi.
Kyllä sitä omaa kultaa voi hemmotella välillä vaikka kukilla tai ravintolaillallisillakin. Tai sitten ihan vaan vaikka kunnollisella niskahartiahieronnalla raskaan päivän jälkeen. Tyyppi, joka sanoo, että sitiutuu ja istuu ne illat tietokoneellaan ei vaan osoita sitoutumustaan tai rakkautaan millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.
Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.
Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?
Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.
Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri
Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.
Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.
Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.
Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.
Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.
Minulle ei riitä tuo, lainkaan. Eikä suurelle osalle naisia muutenkaan, vain yksinäisyyttä pelkääville tai elättäjää etsiville tai ja silloin sinun pitäisi olla kiinnostunut myös elättämään naista.
Kun oikeasti kiinnostut ihmisestä, ne vuoret todella liiikahtavat. Moni vaan tyytyy paljon, paljon vähempään ja sitä sitten oireillaan eri tavoin.
Tässäkin on varmaan joku näkymätön ero sukupuolten väillä. Miehenä sitä ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä, että *ikinä* välttämättä löytäisi ketään, joka olisi valmis viettämään koko elämänsä kanssani. Naisille se sitten kai on ihan peruskauraa, kai teitä niin paljon metsästetään ja saatte huomiota koko elämänne ajan.
On kyllä outoa, että naisilla on silti monesti niin huono itsetunto, vaikka heillä on täysi varmuus siitä että joku haluaa varmasti aina viettää elämänsä heidän kanssaan, koska he ovat niin upeita ihmisiä.
Ei ole mitään varmuutta siitä, että kukaan sopiva haluaisi olla kanssani loppuikää, mutta ihan kamala pallo jalkaan, kun joku asettuu elämääni loppuiäksi ilman, että tekisi sen eteen muuta kuin "pyydystäisi" minut. Kahden sellaisen suhteen jälkeen olen ollut ikisinkku ja eksä, jolla on vaimoke numero kolme menossa ihmettelee miten muka olen sinkkuna. No ihan vaan siten, että elämä on paljon parempaa ilman riippaa, joka ehkä jossain sisällään rakastaa ja on sitoutunut.
Eikö eksäsi siis millään tavalla näyttänyt rakkauttaan ulospäin? Ei katseessa, puheessa, kosketuksissa, missään?
No eipä näyttänyt ei. Mitä vahvemmaksi sitoutumisen aste kävi, sitä heikommaksi kävi minkään näyttämisen tai tekemisen taso.
Tiedän, etteivät kaikki miehet ole tuollaisia, mutta tiedän myös, ettei ole ainutkertaista että sitoutumisen koetaan olevan riittävä panostus suhteeseen. Että jos täällä mies kirjoittaa, että hänen suurin tekonsa on sitoutua ja luvata viettää loppuelämä yhdessä niin en minä voi tietää, että hän tarkoittakin sitä, että hän katsoo minua rakastavasti ja koskettaa välillä hellästi ja välillä rajummin ja on läsnä ja tukena ja että hän nauraa kanssani yhdessä jne jne. Minä ymmärrän sen niin kuin kirjoittaja sen kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille?
Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.
Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?
Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus.
Niin, siinä on lähtökohtaisesti se ristiriita että mies on alunperin kiinnostunut naisesta itsestään, nainen taas miehen järjestämistä ulkoisista asioista. Suhde toimii vain, jos mies hyväksyy että hänen arvonsa on tarjoamissaan palveluissa. Jos se tekee miehen onnelliseksi, mikäs siinä. Minulla on vähän vaikeuksia sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille?
Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.
Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?
Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus.
Niin, siinä on lähtökohtaisesti se ristiriita että mies on alunperin kiinnostunut naisesta itsestään, nainen taas miehen järjestämistä ulkoisista asioista. Suhde toimii vain, jos mies hyväksyy että hänen arvonsa on tarjoamissaan palveluissa. Jos se tekee miehen onnelliseksi, mikäs siinä. Minulla on vähän vaikeuksia sen kanssa.
Älä viitsi puhua paskaa. Miehiä kiinnostaa naisessa ulkonäkö, se ei ole yhtään sen enemmän nainen itsensä kuin se millaista aikaa ja mitä tekemistä miehen kanssa voi tehdä, mikä taas kiinnostaa naisia. Vai sekö olisi se onni ja autuus, jos nainekin arvottaisi miehen pelkän ulkonäön perusteella?
No on todellakin turha selittää naisille, mitä kaikki naiset haluavat ja mikä naisten mielestä on miehessä kiehtovaa. Ensinnäkään ei edelleenkään ole yhtä ja yhtenäistä naisten näkemystä aiheesta, ja toisaalta ei ole uskottavaa, että joku mies tyrmää kaikki naisten mielipiteet siitä, mitä naiset suhteiltaan haluavat selittämällä jotain "ei, ette te sitä halua, te haluattekin tätä-ja-tuota".
Tarkoitatko nyt, että ihan jokainen nainen suostuisi elämään väkivaltaisessa suhteessa, jossa on päihdeongelmia? Oletko kenties elänyt jossain komerossa, kun olet näemmä onnistunut missaamaan kaikki ne selitykset tällaiselle ilmiölle? Useinhan kyseessä ovat ihmiset, joilla on itsellään ollut esim. alkoholistivanhempi, ja sitten ajautuvat sen vuoksi sellaisiin suhteisiin.
Ja sillä, että tylsä mies tai tylsä suhde ei kiinnosta, ei tarkoiteta sitä, että haetaan jännitystä. Vaan siinä haetaan sitä, että arki ja elämä toisen kanssa tuntuisi mielekkäältä, ja toisen kanssa oikeasti olisi tunne, että viihtyy ja on mukava olla. Kun toisesta on aidosti kiinnostunut ja viehättynyt, ei tämä tunnu tylsältä, vaikka kuinka olisi tuttu. Tuo jännitävyyden vaatimus on palstamiesten luoma käsitys - en muista koskaan yhdenkään naisen sanoneen, että toivoo kumppanin olevan jännittävä. En myöskään ole ikinä törmännyt sellaiseen ajatukseen, että kukaan haluaisi joutua olemaan suhteessa jotenkin varpaillaan - tämä on taas teidän harhaista kuvitteluanne, kun ette pysty ymmärtämään, mitä ne "perhosia vatsassa" tai "sukat pyörivät jaloissa" -ilmaisut oikeasti tarkoittavat.