Eri näkemykset parisuhteessa

Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille? 

Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.

Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille? 

Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.

Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?

Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille? 

Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.

Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?

Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus. 

Helpompaa ymmärtää, että tarvitsee olla yhteinen pohja: arvot ja ajatukset tulevaisuuden suhteen. Sen sijaan kaiken ei tarvitse eikä kannata olla yhteistä, kumpikin oma yksilönsä myös parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille? 

Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.

Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?

Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus. 

Mulle kyllä sopii, että miesten mukana on tullut elämään moottoripyörät, kuntosali ja golf näin nopeasti mietittynä. Sen sijaan lätkä ei ole alkanut kiinnostaa. Minulle ainakin on ihan ok laajentaa omia harrastuksia, jos miehellä on jotain kiinnostavaa mielenkiinnonkohdetta itsellään. Miehet harvemmin aidosti innostuvat naisten harrastuksista, joten siinäkin mielessä olisi parempi, että sillä miehellä olisi tarjolla jotain yhteistä tekemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.

Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.

Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?

Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.

Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri 

Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.

Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.

Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.

Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.

Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.

Minulle ei riitä tuo, lainkaan. Eikä suurelle osalle naisia muutenkaan, vain yksinäisyyttä pelkääville tai elättäjää etsiville tai ja silloin sinun pitäisi olla kiinnostunut myös elättämään naista. 

Kun oikeasti kiinnostut ihmisestä, ne vuoret todella liiikahtavat. Moni vaan tyytyy paljon, paljon vähempään ja sitä sitten oireillaan eri tavoin. 

Tässäkin on varmaan joku näkymätön ero sukupuolten väillä. Miehenä sitä ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä, että *ikinä* välttämättä löytäisi ketään, joka olisi valmis viettämään koko elämänsä kanssani. Naisille se sitten kai on ihan peruskauraa, kai teitä niin paljon metsästetään ja saatte huomiota koko elämänne ajan.

On kyllä outoa, että naisilla on silti monesti niin huono itsetunto, vaikka heillä on täysi varmuus siitä että joku haluaa varmasti aina viettää elämänsä heidän kanssaan, koska he ovat niin upeita ihmisiä.

Kerropa vielä mistä sellaisen miehen löytäisi joka ah niin romanttisesti kiinnostuisi juuri minusta (ei ympäristöstä, ulkonäöstä jne) ja valitsisi juuri minut ja muuttaisi yhteenkin?

Tai kerro ensin mistä löytäisi ylipäätään jotenkin kiinnostuneen ja huomiota osoittavan miehen? Sellaista kun ei ole vastaan tullut kertaakaan ja olen jo 38.

Ei minua kukaan metsästä ja halua. Yksin tässä elämä on mennyt ja näköjään menee edelleen. Olen juurikin enemmän hiljainen, vähään tyytyväinen, minimalisti, toki on harrastus ja mielenkiinnon kohteita, mutta unelma viikonloppu menee urheillessa ja kotona. Ei kylässä eikä kaupungilla jne.

Olenko kelvannut kenellekään? En. Saati sitten että joku olisi oikein rakastunut minuun.

No oletko edes yrittänyt, vai kyhjötätkö vaan siellä kotisohvalla tinderit kiinni odotellen, että ritari hyppäisi spontaanisti ikkunasta sisään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille? 

Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.

Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?

Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus. 

Helpompaa ymmärtää, että tarvitsee olla yhteinen pohja: arvot ja ajatukset tulevaisuuden suhteen. Sen sijaan kaiken ei tarvitse eikä kannata olla yhteistä, kumpikin oma yksilönsä myös parisuhteessa.

Toki, mutta elämä on helpompaa, jos kumpikin esim. arvostaa suht samoja tekemisiä. Jos kumpaakin kiinnostaa vaikka liikunta voi toinen mennä joogatunnille ja toinen kävelylle tai yhdessä uimaan. Sen sijaan, jos toinen menee joogaan ja toinen baariin, niin ennuste ei ole kovin hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.

Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.

Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?

Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.

Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri 

Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.

Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.

Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.

Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.

Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.

Oh,  kuvitteletko tosiaan, että saat onnellisen, tasapainoisen parisuhteen ainoastaan valitsemalla itselleen naisen, jonka luokse muutat ja lupaat elää loppuelämän naisen kanssa? 

Vähän enemmän panostusta hei! Jos kuvittelet, että on ihan plussaa kaikki, mikä ylittää mainitsemasi asiat, olet pahasti hakoteillä. Jos luet tätä ketjua huolellisemmin, huomaat, että me naiset kaipaamme myös jonkinlaista älyllistä aivotoimintaa miehiltä. Vaikkapa päivittäinen ystävällismielinen keskusteleminen ja yhdessäolo pitäisivät kuulua ihan perusvaatimuksiin parisuhde-elämälle. Ehkä se kuitenkin on joillekin miehille sitä kuuluisaa sirkushuvia, josta täälläkin on kirjoitettu sormet näppäimistöllä verillä. Ehkä tosiaan on ihan kohtuutonta odottaa miehiltä  parisuhteeseen kuuluvia perusasioita. Niinkö? 

Älä nyt ihan idiootteina pidä ainakaan kaikkia miehiä, etenkään sellaisia joista et tiedä yhtään mitään.

Ei se noin toimi että mennään ja valitaan nainen, vaan tietenkin se nainen on valinnut myös minut, koska minussa on ollut jotain sellaista mitä hän on halunnut. Ystävällismielinen keskustelu ja yhdessäolo on juuri se, mitä minä tarjoan ja itsekin kaipaan, en puhu nyt siitä koska se on ihan perusasia mielestäni. Älyllistä aivotoimintaakin olisi tarjolla, jos vain joskus saisi sillä osastolla jonkinlaista vastusta, mutta harvemmin tulee vastaan.

Mutta kun nämä eivät riitä naiselle, vaan sen lisäksi pitää jatkuvasti olla järjestämässä jotain ulkopuolista viihdykettä jostain. Siitä minä puhun. Eikä se edes riitä, että on mukana kun nainen haluaa järjestää jotain, vaan miehenä pitäisi itse olla ohjelmatoimistona. Oma oikeutus pitää sillä ostaa, mies itsessään on ihan yksi ja sama että onko Martti vai Pertti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti parisuhde vaatii työtä, ja tuntuu siltä että jotkut ihmiset olettavat, että kumppanilla on velvollisuus rakastaa vaikka itse ei laittaisi tikkua ristiin suhteen puolesta.

Ei ole olemassa pyyteetöntä rakkautta parisuhteessa. Ei, ellei molemmat ole alamaisia toisilleen. Liian usein halutaan, että se kumppani rakastaa pyyteettömästi, mutta itse ei tarvitse vaivautua siihen. Sitten ne, jotka eivät tee mitään suhteen eteen uhriutuvat, kun toinen ei enää rakastakaan.

Minä olen rakastanut naisiani pyyteettömästi. Samaa ei voi sanoa heistä. Naiselle ei riitä, että perusasiat ovat kunnossa. Jotain vuoristorataa pitäisi koko ajan olla järjestämässä ja uutta hankkimassa. Uutta ja uutta ja uutta ja uutta, vaihdetaan ja ostetaan ja mennään ja reissataan ja hankitaan. Jos siihen rumbaan ei suostu, nainen lähtee lätkimään. Olenko sitten jotenkin vajaa, kun minulle riittää että saan juuri sen tietyn naisen kanssa olla ja elää? Naiselle on ihan sama kuka minä olen, kunhan järjestetään jännitystä.

Mitä mahdat tarkoittaa "uudella" ja "vuoristoradalla"? Mainitse esimerkkejä? Ovatko naisesi siis vaatineet sinua maksamaan kaiken? 

Tulee pari asiaa mieleen:

1. Jos naisesi vaativat sinua maksamaan kaikesta, oletko kenties valikoinut vääriä kumppaneita, joita kiinnostaa vain raha. Katse peiliin.

2. Moni ihminen kaipaa välillä elämään muutakin kuin tasaista arkea, vaikka nyt välillä elokuvissa tai ravintolassa käyntiä, matkustelua (varojen puitteissa) ja muita sellaisia asioita. Jos sinun näkökulmastasi nämä eivät ole normaaliin elämään kuuluvia asioita vaan "vuoristorataa", ehkäpä olet tässäkin kohdassa valinnut elämänkumppanisi väärin. Etsi joku sellainen, jota ei kiinnosta muu kuin kotona mököttäminen. Mikäli valikoit naisesi lähinnä ulkonäön perusteella, ihan itseäsi saat syyttää :)

En ole kokenut, että rahan perässä oltaisiin oltu. Eli enemmän tuo kakkoskohta. Naisilla on liikaa energiaa. Minä haluan töiden jälkeen olla ja rentoutua. Kaikki vapaat ja lomat pitäisi täyttää aina jollain ohjelmalla tai kyläilyllä tai mitä lie kissanristiäisiä nainen vain keksiikään. Toki nyt välillä pitää jossain käydä, en sitä sano, mutta kun ovi käy koko ajan. Ei kotona mökötetä, siellä nautitaan kovalla vaivalla rakennetusta pesästä ja ennen kaikkea siitä kumppanista, kaikessa rauhassa ilman että tarvitsee olla jossain seinäkiipeilyssä roikkumassa tai Maikin luona kuuntelemassa koiran sairauksista tuntikaupalla. 

En tiedä. Olette naiset ihania, mutta en vain ole yhteensopiva teidän kanssanne :)

Olet osunut yhteen vääränlaisten naisten kanssa. Minä tunnen kyllä sellaisia kotona möllöttäviäkin naisia. Tosin heistä sitten osalla on ylipainoa juuri siksi, että ovat niin laiskoja tekemään muuta. Usein ne liikunalliset tyypit ovat sitten aktiivisia muillakin elämän osa-alueilla, ja useinhan se hyvä kroppa ei pysy itsestään, vaan vaatii juuri jotain liikuntaharrastuksia - mikä tarkoittaa sitten "vuoristorataa" vapaa-aikana, kun käydään seinäkiipeilemässä ja muualla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.

Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.

Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?

Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.

Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri 

Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.

Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.

Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.

Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.

Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.

Oh,  kuvitteletko tosiaan, että saat onnellisen, tasapainoisen parisuhteen ainoastaan valitsemalla itselleen naisen, jonka luokse muutat ja lupaat elää loppuelämän naisen kanssa? 

Vähän enemmän panostusta hei! Jos kuvittelet, että on ihan plussaa kaikki, mikä ylittää mainitsemasi asiat, olet pahasti hakoteillä. Jos luet tätä ketjua huolellisemmin, huomaat, että me naiset kaipaamme myös jonkinlaista älyllistä aivotoimintaa miehiltä. Vaikkapa päivittäinen ystävällismielinen keskusteleminen ja yhdessäolo pitäisivät kuulua ihan perusvaatimuksiin parisuhde-elämälle. Ehkä se kuitenkin on joillekin miehille sitä kuuluisaa sirkushuvia, josta täälläkin on kirjoitettu sormet näppäimistöllä verillä. Ehkä tosiaan on ihan kohtuutonta odottaa miehiltä  parisuhteeseen kuuluvia perusasioita. Niinkö? 

Älä nyt ihan idiootteina pidä ainakaan kaikkia miehiä, etenkään sellaisia joista et tiedä yhtään mitään.

Ei se noin toimi että mennään ja valitaan nainen, vaan tietenkin se nainen on valinnut myös minut, koska minussa on ollut jotain sellaista mitä hän on halunnut. Ystävällismielinen keskustelu ja yhdessäolo on juuri se, mitä minä tarjoan ja itsekin kaipaan, en puhu nyt siitä koska se on ihan perusasia mielestäni. Älyllistä aivotoimintaakin olisi tarjolla, jos vain joskus saisi sillä osastolla jonkinlaista vastusta, mutta harvemmin tulee vastaan.

Mutta kun nämä eivät riitä naiselle, vaan sen lisäksi pitää jatkuvasti olla järjestämässä jotain ulkopuolista viihdykettä jostain. Siitä minä puhun. Eikä se edes riitä, että on mukana kun nainen haluaa järjestää jotain, vaan miehenä pitäisi itse olla ohjelmatoimistona. Oma oikeutus pitää sillä ostaa, mies itsessään on ihan yksi ja sama että onko Martti vai Pertti.

Naisissakin on ekstrovertimpiä ja introvertimpiä versioita, kotihiiriä ja aktiivitouhuttajia. Älykömpiä ja vähemmän älypainotteisia. Ehkä sinä viehätyt tietystä naistyypistä enemmän kuin muista ja niissä toistuvat samat piirteet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että miehet vähättelee ongelmia ja naisen kokemusta, kun he ei itse koe jotain ongelmaksi parisuhteessa.

Vaikka vuosia asioista yrität puhua...

Ja hups, se nainen vaan lähti yhtäkkiä!

Sitä suhdetta pitäis myös hoitaakin. Miehet unohtaa tämän. Mitä tapahtuu autolle jos sitä ei koskaan huolla, vilkaise tai korjaa? Ja mit se kertoo arvostuksesta? Niimpä.

Naisten tavassa luokitella näitä ongelmia taas ei ole mitään päätä eikä häntää. Miehen "tylsyys" voi olla eroon johtava ongelma, alkoholi tai väkivalta taas ei. Siinä on miehellä pirullinen paikka selvitellä, että mikähän tämän naisen kohdalla on se ehdoton ongelmakohta, joka on pakko hoitaa ettei nainen lähde lätkimään. Mikä on kohtuullinen ongelma ja mikä on vain naisen itsekästä nillitystä muuten hyvällä pohjalla olevassa suhteessa?

Mitään "tylsyyttä" ei ole olemassakaan, vaan rakkauden puutteestahan siinä on kyse. Parempi erota, jos toisen kanssa ei ole hyvä olla.

Mitä alkoholin ja väkivallan sietämiseen taas tulee, niin kyllähän moni kituuttaa huonossa liitossa tappiin asti. Miten se oikeastaan tähän liittyy? Etkö osaa ajatella ihmisiä tai ainakaan naisia yksilöinä, vaan niputat väkivaltaisessa suhteessa elävän naisen samaan "tylsyydestä" kärsivän naisen kanssa? 

Ei tylsyys tarkoita tässä sitä, että rakkaudesta olisi puutetta, minä tarkoitan sitä että rakastavakaan mies ei välttämättä ole tarpeeksi jännittävä naiselle. Liian tasaista ja ennakoitavaa, nainen haluaa olla vähän varpaillaan. En tiedä onko tätä turha selittää naiselle, se voi olla teille sokea piste kun ette te muutenkaan tunnu ymmärtävän mitä te itse haluatte. Sen verran hullunkurisia suhdevirityksiä näkee.

Mitä noihin muihin asioihin tulee, minusta alkoholismi tai väkivalta olisi aikamoinen ongelma parisuhteessa, sinustako ei? Jos on, miksi näiden kanssa suostutaan elämään, mutta "tylsän" miehen kanssa ei?

Vierailija kirjoitti:

Miehet hei, se rakastaminen pelkkänä tunteena on sama kuin nolla. Sen pitää konkretisoitua teoiksi, aktiivisiksi teoiksi. Sitoutuminen on passiivinen teko.

Kun eläinsuojelulääkäri menee katsomaan huonosti pidettyjä lemmikkejä, saavat usein kuulla, että omistaja rakastaa lemmikkiä. Sanovat, että ihan hyvä, mutta lemmikki tarvitsee tiettyjä tekoja huolenpidoksi, ei elä rakastamalla.

Näinhän se on. Meillä luisui parisuhde sellaiseksi, että koko päivänä pussattiin 2 krt maksimissaan. Töihin lähtiessä ja nukkumaan käydessä. Koskaan ei mies halannut takaapäin ja suudellut niskaa. Harvoin sain häneltä ihailevaa katsetta, jos olin pukeutunut juhliin tai käynyt kampaajalla. Illat istuttiin tuppisuina molemmat omilla tietokoneilla. Ja tätä kesti vuosia, kunnes toisen lapsen synnyttyä sanoin että nyt riittää. Joko alat näyttämään sen, että olen muutakin kuin kämppis ja satunnainen panokaveri, tai etsin toisen miehen. Elämä on liian lyhyt tällaiseen. Ja kappas, mies olikin omasta mielestään elänyt vain tasaista arkea rakkaansa kanssa. Ei osannut edes selittää, miksi ei hakeutunut suutelemaan tai näyttämään hellyyttä. Ei edes muista menneestä mitään. Nykyään suhde on parempi kuin koskaan ja molemmat tekee kaikkensa, että rakkaus säilyy. Seksielämäkin on erittäin virkeää.

Vierailija kirjoitti:

Miehet harvemmin aidosti innostuvat naisten harrastuksista, joten siinäkin mielessä olisi parempi, että sillä miehellä olisi tarjolla jotain yhteistä tekemistä. 

Ai miehet ei kiinnostu

- lukemisesta

- elokuvista

- ulkoilusta

- lenkkeilystä

- museoissa käymisestä?

Tuossa pääasialliset harrastukseni naisena. Josko lopetettaisiin nuo typerät yleistykset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että miehet vähättelee ongelmia ja naisen kokemusta, kun he ei itse koe jotain ongelmaksi parisuhteessa.

Vaikka vuosia asioista yrität puhua...

Ja hups, se nainen vaan lähti yhtäkkiä!

Sitä suhdetta pitäis myös hoitaakin. Miehet unohtaa tämän. Mitä tapahtuu autolle jos sitä ei koskaan huolla, vilkaise tai korjaa? Ja mit se kertoo arvostuksesta? Niimpä.

Naisten tavassa luokitella näitä ongelmia taas ei ole mitään päätä eikä häntää. Miehen "tylsyys" voi olla eroon johtava ongelma, alkoholi tai väkivalta taas ei. Siinä on miehellä pirullinen paikka selvitellä, että mikähän tämän naisen kohdalla on se ehdoton ongelmakohta, joka on pakko hoitaa ettei nainen lähde lätkimään. Mikä on kohtuullinen ongelma ja mikä on vain naisen itsekästä nillitystä muuten hyvällä pohjalla olevassa suhteessa?

Ei ole olemassa mitään yleistettävää "naisten tapaa". Se, että joku sietää päihdeongelmia ja väkivaltaa, ei tarkoita sitä, että kaikki sietävät sitä. Eli jos joku nainen ei siedä tylsyyttä, siitä ei voi vetää johtopäätöstä, että väkivalta olisi hänelle kuitenkin ok, "koska Seiska-lehdessä joku hömppäjulkkis oli kertonut sietäneensä väkivaltaa". 

Ja ei parisuhde sellaista ole, että mies selvittää ongelmakohdan ja yrittää väistää sen sudenkuopan, vaan idea olisi olla yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa oma persoona ja elämäntapa osuvat yksiin. Yhden tylsät jutut ovat toiselle ihan ok, yhden tylsä elämäntyyli on toisen mkielestä just hyvä, koska itsellään on samanlainen.

Ei ole olemassa "itsekästä nillitystä" silloin, jos kyse on siitä, että joku nainen (tai mies!) ei halua olla suhteessa jonkun kanssa siksi, että ei itse viihdy tai tunne oloaan hyväksi. Silloin se suhde ei ollut hänelle sopiva ja sitä, mitä hän haluaa. Ihmisillä on suhteessa erilaisia tarpeita, ja ei kukaan ulkopuolinen voi mennä sanelemaan, mikä on kohtuullinen toive ja mikä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.

Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.

Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?

Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.

Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri 

Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.

Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.

Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.

Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.

Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.

Minulle ei riitä tuo, lainkaan. Eikä suurelle osalle naisia muutenkaan, vain yksinäisyyttä pelkääville tai elättäjää etsiville tai ja silloin sinun pitäisi olla kiinnostunut myös elättämään naista. 

Kun oikeasti kiinnostut ihmisestä, ne vuoret todella liiikahtavat. Moni vaan tyytyy paljon, paljon vähempään ja sitä sitten oireillaan eri tavoin. 

Tässäkin on varmaan joku näkymätön ero sukupuolten väillä. Miehenä sitä ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä, että *ikinä* välttämättä löytäisi ketään, joka olisi valmis viettämään koko elämänsä kanssani. Naisille se sitten kai on ihan peruskauraa, kai teitä niin paljon metsästetään ja saatte huomiota koko elämänne ajan.

On kyllä outoa, että naisilla on silti monesti niin huono itsetunto, vaikka heillä on täysi varmuus siitä että joku haluaa varmasti aina viettää elämänsä heidän kanssaan, koska he ovat niin upeita ihmisiä.

Kerropa vielä mistä sellaisen miehen löytäisi joka ah niin romanttisesti kiinnostuisi juuri minusta (ei ympäristöstä, ulkonäöstä jne) ja valitsisi juuri minut ja muuttaisi yhteenkin?

Tai kerro ensin mistä löytäisi ylipäätään jotenkin kiinnostuneen ja huomiota osoittavan miehen? Sellaista kun ei ole vastaan tullut kertaakaan ja olen jo 38.

Ei minua kukaan metsästä ja halua. Yksin tässä elämä on mennyt ja näköjään menee edelleen. Olen juurikin enemmän hiljainen, vähään tyytyväinen, minimalisti, toki on harrastus ja mielenkiinnon kohteita, mutta unelma viikonloppu menee urheillessa ja kotona. Ei kylässä eikä kaupungilla jne.

Olenko kelvannut kenellekään? En. Saati sitten että joku olisi oikein rakastunut minuun.

No oletko edes yrittänyt, vai kyhjötätkö vaan siellä kotisohvalla tinderit kiinni odotellen, että ritari hyppäisi spontaanisti ikkunasta sisään?

Tietenkin olen. Voi luoja näitä oletuksia. Totta kai olen lukuisia kertoja lähestynyt miehiä, sekä tuntemattomia seuranhakupaikoissa että netissä plus jo tuntemiani joihin olen ehtinyt jo ihastua. Pakit olen saanut joka kerta. Mikä on ihan ok, ei kenenkään tarvitse minusta pitää. Mutta pointtina oli vain ettei meillä naisilla ole mitään takuuta suhteista, kiinnostuksesta, perheestä jne. Ihan kuka tahansa voi jäädä yksin, vaikkei olisi mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti parisuhde vaatii työtä, ja tuntuu siltä että jotkut ihmiset olettavat, että kumppanilla on velvollisuus rakastaa vaikka itse ei laittaisi tikkua ristiin suhteen puolesta.

Ei ole olemassa pyyteetöntä rakkautta parisuhteessa. Ei, ellei molemmat ole alamaisia toisilleen. Liian usein halutaan, että se kumppani rakastaa pyyteettömästi, mutta itse ei tarvitse vaivautua siihen. Sitten ne, jotka eivät tee mitään suhteen eteen uhriutuvat, kun toinen ei enää rakastakaan.

Minä olen rakastanut naisiani pyyteettömästi. Samaa ei voi sanoa heistä. Naiselle ei riitä, että perusasiat ovat kunnossa. Jotain vuoristorataa pitäisi koko ajan olla järjestämässä ja uutta hankkimassa. Uutta ja uutta ja uutta ja uutta, vaihdetaan ja ostetaan ja mennään ja reissataan ja hankitaan. Jos siihen rumbaan ei suostu, nainen lähtee lätkimään. Olenko sitten jotenkin vajaa, kun minulle riittää että saan juuri sen tietyn naisen kanssa olla ja elää? Naiselle on ihan sama kuka minä olen, kunhan järjestetään jännitystä.

Mitä mahdat tarkoittaa "uudella" ja "vuoristoradalla"? Mainitse esimerkkejä? Ovatko naisesi siis vaatineet sinua maksamaan kaiken? 

Tulee pari asiaa mieleen:

1. Jos naisesi vaativat sinua maksamaan kaikesta, oletko kenties valikoinut vääriä kumppaneita, joita kiinnostaa vain raha. Katse peiliin.

2. Moni ihminen kaipaa välillä elämään muutakin kuin tasaista arkea, vaikka nyt välillä elokuvissa tai ravintolassa käyntiä, matkustelua (varojen puitteissa) ja muita sellaisia asioita. Jos sinun näkökulmastasi nämä eivät ole normaaliin elämään kuuluvia asioita vaan "vuoristorataa", ehkäpä olet tässäkin kohdassa valinnut elämänkumppanisi väärin. Etsi joku sellainen, jota ei kiinnosta muu kuin kotona mököttäminen. Mikäli valikoit naisesi lähinnä ulkonäön perusteella, ihan itseäsi saat syyttää :)

En ole kokenut, että rahan perässä oltaisiin oltu. Eli enemmän tuo kakkoskohta. Naisilla on liikaa energiaa. Minä haluan töiden jälkeen olla ja rentoutua. Kaikki vapaat ja lomat pitäisi täyttää aina jollain ohjelmalla tai kyläilyllä tai mitä lie kissanristiäisiä nainen vain keksiikään. Toki nyt välillä pitää jossain käydä, en sitä sano, mutta kun ovi käy koko ajan. Ei kotona mökötetä, siellä nautitaan kovalla vaivalla rakennetusta pesästä ja ennen kaikkea siitä kumppanista, kaikessa rauhassa ilman että tarvitsee olla jossain seinäkiipeilyssä roikkumassa tai Maikin luona kuuntelemassa koiran sairauksista tuntikaupalla. 

En tiedä. Olette naiset ihania, mutta en vain ole yhteensopiva teidän kanssanne :)

Ehkä sulla ei sitten riitä energiaa parisuhteeseen. Tai et ole löytänyt itsellesi sopivaa kumppania. Kyllähän sen aika nopeasti huomaa, kaipaako toinen enemmän virikkeitä kodin ulkopuolella -> ei ole sopiva kumppani sinulle. Turha odotella että ihminen muuttuu, vaan etsiä sellaista, joka on jo alkujaan oikean tyyppinen.

Näinhän se on, oikessa olet. Ongelma taitaa olla siinä, että kotona viihtyviä naisia on vaikea löytää, koska he viihtyvät kotona :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet harvemmin aidosti innostuvat naisten harrastuksista, joten siinäkin mielessä olisi parempi, että sillä miehellä olisi tarjolla jotain yhteistä tekemistä. 

Ai miehet ei kiinnostu

- lukemisesta

- elokuvista

- ulkoilusta

- lenkkeilystä

- museoissa käymisestä?

Tuossa pääasialliset harrastukseni naisena. Josko lopetettaisiin nuo typerät yleistykset.

Täsmennän aiempaa kirjoitustani. Olen ollut miesten kanssa, joilla on valmiiksi samoja harrastuksia kuin itselläni. En kuitenkaan muista yhtäkään heille uutta harrastusta, jonka he olisivat ottaneet siksi, että minä harrastan sitä. Eli minä olen ollut joustavampi osapuoli omaksumaan UUSIA harrastuksia mieheltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset viihtyy hyvin yksinkin. Parisuhteen pitää olla todella hyvä, että se tuo jotain lisäarvoa naisen elämään.

Miksi sitten parisuhteessa se on yleensä nainen, joka haluaa tehdä juttuja yhdessä? Miehelle taas riittäisi että kumpikin puuhailee omiaan. Mies joutuu usein pakenemaan autotalliin tai muualle, että saa olla rauhassa.

Koska jos asioita ei tehdä yhdessä, miksi olla suhteessa? Miksi olla suhteessa, jos asioita tekee aina yksin?

Esimerkiksi mä rakastin sinkkuna puuhata kotona, hoitaa kukkiani, siivota ja istua sitten nauttimaan kauneudesta ympärillä. Nyt miehen tavarat rumentaa kotia ja television ääni rikkoo hiljaisuuden. Jos tuon lisäksi ei olisi niitä hyviä asioita, olisi vain ne haitat, jotka mies läsnäolollaan tuo, niin kyllä eroaisin.

Eli on vain sinun tapasi elää ja sisustaa. Eikä tässä ole mitään vikaa omasta mielestäsi? Miksi olet edes miehen kanssa yhdessä? Ai niin, lompakko. -eri 

Ei, kun mulla on mieheni kanssa mukavia yhteisiäkin harrastuksia, joiden vuoksi suhteessa kannattaa olla, vaikka mies tuokin elämääni tv:n melua ja rumia esineitä. Ja kyllä, se on subjektiivinen kokemus, että koen ne noin. Mutta juuri mun subjektiivinen kokemus merkkaa silloin, kun kyse on mun viihtymisestä ja tyytyväisyydestä (suhteeseen ja elämään). Parisuhde on aina vapaaehtoinen.

Naisilla on kummallinen tuo, että jotkut esineet ja äänet ovat niin ratkaisevia asioita. Kaiken pitäisi olla kuin jostain kuvastosta, joka heillä on päässään. Ihmiset ovat vain rekvisiittaa, joka pitää saada sopimaan siihen heidän näkymäänsä. Mies taas kiinnostuu naisesta itsestään ja ympäristö on täysin toissijainen asia.

Mies tuntuu kiinnostuvan ilmaisesta siivoojasta ja patjasta.

Ja jos olet eri mieltä niin kuinka mies ilmaisee tämän että "hän on kiinnostunut naisesta itsestään" ? Miten se näkyy arjessa ja parisuhteessa? Käytännön esimerkkejä kiitos.

Se näkyy jo ihan siinä, että mies valitsee sinut ja jättää muut naiset pois kuvioista. Suostuu sinun kanssasi muuttamaan yhteen ja olemaan loppuelämän kanssasi. Mikä voi olla tuota suurempi osoitus kiinnostuksesta?

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän parisuhde tuntuu kiinnostavalta ajatukselta. Jos joku nainen minut vielä tästä saa suhteeseen, niin silloin on todella siirretty vuoria, eikä kiinnostustani tarvitse kyseenalaistaa.

Minulle ei riitä tuo, lainkaan. Eikä suurelle osalle naisia muutenkaan, vain yksinäisyyttä pelkääville tai elättäjää etsiville tai ja silloin sinun pitäisi olla kiinnostunut myös elättämään naista. 

Kun oikeasti kiinnostut ihmisestä, ne vuoret todella liiikahtavat. Moni vaan tyytyy paljon, paljon vähempään ja sitä sitten oireillaan eri tavoin. 

Tässäkin on varmaan joku näkymätön ero sukupuolten väillä. Miehenä sitä ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä, että *ikinä* välttämättä löytäisi ketään, joka olisi valmis viettämään koko elämänsä kanssani. Naisille se sitten kai on ihan peruskauraa, kai teitä niin paljon metsästetään ja saatte huomiota koko elämänne ajan.

On kyllä outoa, että naisilla on silti monesti niin huono itsetunto, vaikka heillä on täysi varmuus siitä että joku haluaa varmasti aina viettää elämänsä heidän kanssaan, koska he ovat niin upeita ihmisiä.

Kerropa vielä mistä sellaisen miehen löytäisi joka ah niin romanttisesti kiinnostuisi juuri minusta (ei ympäristöstä, ulkonäöstä jne) ja valitsisi juuri minut ja muuttaisi yhteenkin?

Tai kerro ensin mistä löytäisi ylipäätään jotenkin kiinnostuneen ja huomiota osoittavan miehen? Sellaista kun ei ole vastaan tullut kertaakaan ja olen jo 38.

Ei minua kukaan metsästä ja halua. Yksin tässä elämä on mennyt ja näköjään menee edelleen. Olen juurikin enemmän hiljainen, vähään tyytyväinen, minimalisti, toki on harrastus ja mielenkiinnon kohteita, mutta unelma viikonloppu menee urheillessa ja kotona. Ei kylässä eikä kaupungilla jne.

Olenko kelvannut kenellekään? En. Saati sitten että joku olisi oikein rakastunut minuun.

No oletko edes yrittänyt, vai kyhjötätkö vaan siellä kotisohvalla tinderit kiinni odotellen, että ritari hyppäisi spontaanisti ikkunasta sisään?

Tietenkin olen. Voi luoja näitä oletuksia. Totta kai olen lukuisia kertoja lähestynyt miehiä, sekä tuntemattomia seuranhakupaikoissa että netissä plus jo tuntemiani joihin olen ehtinyt jo ihastua. Pakit olen saanut joka kerta. Mikä on ihan ok, ei kenenkään tarvitse minusta pitää. Mutta pointtina oli vain ettei meillä naisilla ole mitään takuuta suhteista, kiinnostuksesta, perheestä jne. Ihan kuka tahansa voi jäädä yksin, vaikkei olisi mitään vikaa.

Tinderistä muuten sen verran että olen taas pari kuukautta sitä kokeillut. Jos itse lähetän miehelle ekan viestin, hän ei vastaa. Näin on ollut nyt sataprosenttisesti, en tiedä miksi. Edellisillä yrityksillä sentään jotkut vastasivat.

Niistä miehistä jotka ovat kirjoittaneet mulle, tuloksena on kolmet treffit joiden jälkeen ghostaus, sekä viitisen keskustelua joissa mies on lakannut kirjoittamasta 1-2 vk kuluessa.

Että eipä siellä kauhean reippaat markkinat ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti parisuhde vaatii työtä, ja tuntuu siltä että jotkut ihmiset olettavat, että kumppanilla on velvollisuus rakastaa vaikka itse ei laittaisi tikkua ristiin suhteen puolesta.

Ei ole olemassa pyyteetöntä rakkautta parisuhteessa. Ei, ellei molemmat ole alamaisia toisilleen. Liian usein halutaan, että se kumppani rakastaa pyyteettömästi, mutta itse ei tarvitse vaivautua siihen. Sitten ne, jotka eivät tee mitään suhteen eteen uhriutuvat, kun toinen ei enää rakastakaan.

Minä olen rakastanut naisiani pyyteettömästi. Samaa ei voi sanoa heistä. Naiselle ei riitä, että perusasiat ovat kunnossa. Jotain vuoristorataa pitäisi koko ajan olla järjestämässä ja uutta hankkimassa. Uutta ja uutta ja uutta ja uutta, vaihdetaan ja ostetaan ja mennään ja reissataan ja hankitaan. Jos siihen rumbaan ei suostu, nainen lähtee lätkimään. Olenko sitten jotenkin vajaa, kun minulle riittää että saan juuri sen tietyn naisen kanssa olla ja elää? Naiselle on ihan sama kuka minä olen, kunhan järjestetään jännitystä.

Mitä mahdat tarkoittaa "uudella" ja "vuoristoradalla"? Mainitse esimerkkejä? Ovatko naisesi siis vaatineet sinua maksamaan kaiken? 

Tulee pari asiaa mieleen:

1. Jos naisesi vaativat sinua maksamaan kaikesta, oletko kenties valikoinut vääriä kumppaneita, joita kiinnostaa vain raha. Katse peiliin.

2. Moni ihminen kaipaa välillä elämään muutakin kuin tasaista arkea, vaikka nyt välillä elokuvissa tai ravintolassa käyntiä, matkustelua (varojen puitteissa) ja muita sellaisia asioita. Jos sinun näkökulmastasi nämä eivät ole normaaliin elämään kuuluvia asioita vaan "vuoristorataa", ehkäpä olet tässäkin kohdassa valinnut elämänkumppanisi väärin. Etsi joku sellainen, jota ei kiinnosta muu kuin kotona mököttäminen. Mikäli valikoit naisesi lähinnä ulkonäön perusteella, ihan itseäsi saat syyttää :)

En ole kokenut, että rahan perässä oltaisiin oltu. Eli enemmän tuo kakkoskohta. Naisilla on liikaa energiaa. Minä haluan töiden jälkeen olla ja rentoutua. Kaikki vapaat ja lomat pitäisi täyttää aina jollain ohjelmalla tai kyläilyllä tai mitä lie kissanristiäisiä nainen vain keksiikään. Toki nyt välillä pitää jossain käydä, en sitä sano, mutta kun ovi käy koko ajan. Ei kotona mökötetä, siellä nautitaan kovalla vaivalla rakennetusta pesästä ja ennen kaikkea siitä kumppanista, kaikessa rauhassa ilman että tarvitsee olla jossain seinäkiipeilyssä roikkumassa tai Maikin luona kuuntelemassa koiran sairauksista tuntikaupalla. 

En tiedä. Olette naiset ihania, mutta en vain ole yhteensopiva teidän kanssanne :)

Ei ole isäaineista tämä mies. Ei olisi virtaa viedä lasta harrastuksiin, mennä rakentamaan lumilinnaa pihalle ta pelata afrikan tähteä iltaisin. 

Toivottavasti poikani ei ole tuota mieltä. Kovasti tuntuu isäukostaan tykkäävän, vaikka harrastuksissa olenkin lähinnä kuskin ja kustantajan roolissa. Pelaamisessa ollaan molemmat pleikkarimiehiä, se on meidän yhteinen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu, että ihmiset (ainakin niaset?) lataavat liikaa paineita parisuhteelle. Kumppanin tehtävä tehdä toinen onnelliseksi, tuoda elämään sen arjen, turvan ja rakkauden lisäksi uusia innostavia asioita, olla keskustelukumppani kaikissa niissä itseä kiinnostavissa asioissa, kumppani itseä kiinnostavissa harrasteissa ja asioissa. Mikä se oma vastuu oman elämän onnellisuudesta? Eikö työkavereita ja muita ystäviä saa mukaan IKEAan tai salsatunneille? 

Toisaalta kumppaniin ei suhtauduta uteliaan kiinnostuneesti. Olisko kiva lähteä mukaan lätkämatsiin, entä luontoreissulle vaikka ei kalastaisikaan? Ja hyväksyä, että osa asioista on omia juttuja, kummallakin.

Ensi treffit alttarilla on antanut hienoja esimerkkejä miten nähdään vaan ne omat toiveet parisuhteelle eikä osata asettua toisen nahkoihin. Se ikipissis, nelikymppinen Heidi raahasi miestään meikki- ja vaatekaupoissa niin Pariisissa kuin Tukholmassa, mutta ei osannut rauhoittua hetkeksikään pienellä patikointireissulla luonnossa vaan häsläsi koko ajan selfieitä. Tai joskus vielä aikaisemmilla kausilla ope-Heidi ikävystyi kuoliaaksi erotuomari miehensä peliä katsoessaan mutta loukkaantui kun mies ei innostunut tanssista - ja halusi lomaillessaan jatkaa riitaa heti kun mies tuli nälkäisenä kotiin ja alkoi laittaa itselleen ruokaa. Miten paljon helpommin suhteet menisivät jos katsottaisiin välillä peiliin ja tajuttaisiin ihmisten erilaiset arvot ja toiveet: käyttäydynkö minä toista kohtaan niin kuin haluaisin hänen käyttäytyvän minua kohtaan, otanko itse huomioon toisen toiveet ja teen kompromisseja?

Helpompaa on etsiä sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteiset jutut ja mielenkiinnonkohteet jo valmiiksi. Miehillehän tämä on toki liian vaativa ajatus. 

Helpompaa ymmärtää, että tarvitsee olla yhteinen pohja: arvot ja ajatukset tulevaisuuden suhteen. Sen sijaan kaiken ei tarvitse eikä kannata olla yhteistä, kumpikin oma yksilönsä myös parisuhteessa.

Toki, mutta elämä on helpompaa, jos kumpikin esim. arvostaa suht samoja tekemisiä. Jos kumpaakin kiinnostaa vaikka liikunta voi toinen mennä joogatunnille ja toinen kävelylle tai yhdessä uimaan. Sen sijaan, jos toinen menee joogaan ja toinen baariin, niin ennuste ei ole kovin hyvä. 

Eiks tuo ole juuri sitä arvopohjaa, arvot kun voi määritellä mihin käytännössä aikansa ja rahansa haluaa laittaa. Eli jos liikunnallisuus on tärkeää niin hyvä, mutta kumpikin saa harrastaa sitä tavallaan.  Täällä palstalla näkee niitä naisten listoja miehelle, ulkonäön ja koulutuksen jälkeen yhteiset keskustelunaiheet on tärkeä. Onkin varmasti, suht samanlainen älykkyystaso auttaa saamaan kumpaakin tyydyttävää keskustelua. Mutta ne parisuhteessa tärkeimmät keskustelut liittyy arkeen ja kumpaakin persoonaan ihmisenä, tarpeisiin toiveisiin pelkoihin... Sitten taas puoluepolitiikasta, musiikista tai oman ammattialan ongelmatiikasta voi keskustella monien ihmisten kanssa, ei kaikissa noissa tarvitse aina kumppaniin tukeutua. Koska kuinka valmis olet itse keskustelemaan syvällisesti ja pitkään aiheista jotka eivät sinua kosketa: jos olet humanisti jaksatko pohtia tuntikausia tietoverkkojen kehitystä ja 6G mahdollisuuksia tai ohjelmointikielten eroja ja käyttösopivuuksia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet harvemmin aidosti innostuvat naisten harrastuksista, joten siinäkin mielessä olisi parempi, että sillä miehellä olisi tarjolla jotain yhteistä tekemistä. 

Ai miehet ei kiinnostu

- lukemisesta

- elokuvista

- ulkoilusta

- lenkkeilystä

- museoissa käymisestä?

Tuossa pääasialliset harrastukseni naisena. Josko lopetettaisiin nuo typerät yleistykset.

Täsmennän aiempaa kirjoitustani. Olen ollut miesten kanssa, joilla on valmiiksi samoja harrastuksia kuin itselläni. En kuitenkaan muista yhtäkään heille uutta harrastusta, jonka he olisivat ottaneet siksi, että minä harrastan sitä. Eli minä olen ollut joustavampi osapuoli omaksumaan UUSIA harrastuksia mieheltä. 

Onko pakko harrastaa kaikkea samaa?