Jos olisit tiennyt etukäteen mitä kaikkea on luvassa, olisitko tehnyt lapsia?

Olisin. Mutta aiemmin. Ja eri miehen kanssa tai olisin lähtenyt ekasta virheestä, enkä ymmärtänyt vuosikausia "miehen erilaista tapaa olla isä". Lapsi ja vanhemmuus on parasta mitä minulle on tapahtunut elämässä.

Olisin. Lapset 6 ja 9. Mahtavia tyyppejä, vuosi vuodelta muuttuneet vain huipummiksi. Omat haasteensa tietenkin on, eikä heistä kumpikaan ole mikään helpoin mahdollinen tapaus ollut, välillä siis on hermot riekaleina, mutta tätä elämää halusin ja sain. Ja aika on mennyt niin hujauksessa, että kohtahan he on jo isoja... 

Mulla on yksi 6v lapsi, enempää en voi biologisesti saada. Olisin kyllä halunnut toisen vielä, mutta adoptointi ei sopinut meille. Parasta on eväsretket hänen kanssaan. Niitä tehdään kävellen, pyöräillen ja hiihtäen. Myöhemmin ehkä myös soutaen tai meloen. Välillä ollaan kaksin, välillä myös puoliso on mukana. Ollaan luonnossa, jutellaan juttuja ja nautiskellaan 🥰

Olisin. 5v ja 8v lapset. Kaikessa rankkuudessaan on ollut myös antoisaa. Eikä minulla ollut mitään ruusuisia kuvitelmia, vaikka sain esikoiseni nuorena, 25-vuotiaana. Lasten isävalintakin osui aivan nappiin, on hyvä, rakastava, aidosti osallistuva isä lapsilleen. Voin luottaa häneen täysin. Ainoastaan olisin saattanut lykätä lapsentekoa vuoden - pari että olisin saanut opinnot paremmin loppuun, mutta toisaalta hyvin on mennyt näinkin. Ja opiskella ehtii vielä lisää jos haluttaa. 

11 ja 8, en olis tehnyt jos olisin tiennyt maailman menevän näin persiilleen. Täytyy vain toivoa heille hyvää tulevaisuutta kaikesta huolimatta.

En lukenu ketjuu mutta vastaus on että todellakaa en ,säälin lapsiani mikä heitä odottaa enkä tätä paskaa olis toivonu kenelkekkää

Olisin. Olisin voinut hankkia lapset jo aiemmin. Kohtasimme mieheni kanssa kun olin 34. Oli tunnettu aiemmin, mutta ei kohdattu. Ehkä molemmat omissa suunnissamme kasvoimme. Kolme hienoa lasta. Hyviä tyyppejä. On ollut haasteellista ja on ollut onnellista. Rakkautta on.

Lapset 20, 18 ja 15.

Poikapuoli 30v, yhteiset 21v, 20v ja 8v. Olisin tehnyt vielä yhden. Elämä on heidän kanssaan ollut ihanaa, toki joskus väsymystä ym. mutta sehän kuuluu kuvioon

En. Silloin 2000-luvun alussa näytti ihan hyvältä. Kaduttaa että joutuvat elämään tällaisessa maailmassa, ensin tptulva 2015, sitten korona, sota... Plus Suomen talous on sukeltanut eikä täällä ole töitä. Lapset siis aikuisia jo. 

Todellakin olisin! Lapset on kalleinta maailmassa, ikää heillä nyt 15 ja 19. Olisin ollut pohjattoman surullinen, jos en olisi saanut lapsia. Aivan mahtavia, keskenään tosi erilaisia, persoonia ovat. Ekoja kertoja olen nyt miettinyt, että olisi pitänyt antaa tulla enemmän lapsia, mutta en taida silti olla ihan tosissani. Kuitenkin on haikeus siitä, että ei mene kauaa kun toinenkin jo lähtee kotoa pois. Minulla on tosi rikas ja hyvä elämä ilman lapsiakin ja ihanaa on kaikki se oma aika, jota nyt on, mutta lapset tuovat aivan valtavasti elämään iloa ja sisältöä. Minusta on inspiroivaa ja tosi tervettä, että on saanut katsoa kahden aika erilaisen ihmisen kasvua, tapaa hahmottaa maailmaa jne. näin läheltä. 

En ole tehnyt enkä tule tekemään, ainakaan Suomessa.

En. Ikää nyt 12 ja 14.

Maailmantilanne suurin syy, mutta myös nuorison käytös. Ei auta kuri ja kasvatus, kun kaveripiiri määrää käytöksen normit tai niiden puutteen. Inhoan erityisesti älypuhelimien roolia nuorten elämässä ja jatkuvaa vinkumista siitä, että meillä valvotaan eri appien asentamista ja oleskeluaikaa puhelimella. Omassa lapsuudessa puuhattiin paljon yhdessä ulkona ja kaupungilla, nykyään monet lasten kaverit ovat ruudun passivoimia vihanneksia. 

Minulla on kolme lasta. Olisin halunnut 1-2 lisää. Lapset ovat parasta, mitä minulla on. Nuorinkin heistä nyt jo alakouluikäinen. Ja itse töissä ja korkeasti koulutettu, eli olen tehnyt toki muutakin.

En tiedä. 2 lasta, koululaisia, toinen erityislapsi. Antavat paljon ja ovat opettaneet elämästä. Toisaalta elämä on ollut raskasta. Tukiverkkojen puute, yksinhuoltajuus. Uskon, että olen saanut enemmän kuin menettänyt. 

Omani on 1,5v ja aivan ehdottomasti kyllä. Lapseni on parasta maailmassa ja ylä- ja alamäet kuuluvat asiaan. 

En ole katunut päivääkään, mutta lapseni ovatkin olleet suhteellisen helppoja. Olen saanut nukkua yöni hyvin, ovat olleet suht terveitä pienenä, isänsä on osallistunut paljon lapsien hoitoon jne.  Lapset ovat nyt  nuoria aikuisia, ja elävät hyvää elämää. Ovat nippanappa sitä ikäluokkaa, että on ollut vähän helpompaa vielä päästä opiskelujen jälkeen mielekkääseen työhön jne. Mutta jos he sanoisivat, etteivät halua tehdä lapsia tähän maailmaan, ymmärtäisin sen hyvin, vaikka kuinka halusinkin olla mummi joskus. En itsekään tekisi enää lasta tähän maailmaan. Mutta kyllä, lapseni ovat elämäni parhaimmat asiat, ja nykyään myös heidän puolisonsa.

Ilman muuta olisin tehnyt samoin, kaksi lasta. Nyt odotamme ensimmäistä lapsen lasta syntyväksi ja alkaa uusi vaihe meidänkin elämässä. Lapseton ystäväni on selvästi kateellinen tästäkin elämän vaiheesta. Olen pahoillani hänen puolestaan, olisi kyllä halunnut lapsia, mutta ei vaan saanut. Hän suree myös sitä, kuka hänestä huolehtii, kun vanhenee.

Omat lapset ovat olleet helppoja tapauksia vaikka onhan heissä ollut työtä. Parisuhde puolestaan oli melko raskas lasten ollessa pieniä ja harkitsin eroamista moneen otteeseen. Olisin tehnyt lapset tällä tietämyksellä, lapset ovat jo kolmekymppisiä.

Olen hirveän onnellinen lapsestani, mutta huolestuttaa todella paljon hänen tulevaisuutensa. Maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa aivan toiseksi, en tiedä uskaltaisinko yrittää lasta tämänhetkisessä maailmassa. Toivon, että nuoremmassa sukupolvessa on tulevaisuus ja että sieltä kasvaa ratkaisukykyinen ja nykyistä empaattisempi sukupolvi, jolla on kykyä ja sydäntä ratkaista globaaleja ongelmia.

Aina maailmassa on turbulenssia, en jättäisi lapsia tekemättä sen vuoksi, että pelkäisin tulevaisuutta. Ei siitä saa milloinkaan varmuutta.

Omassa elämässänikin on ollut useita ylämäkiä, mutta aina on selvitty. En kasvata lapsistani vässyköitä, jotka eivät osaa nousta ylös, ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa.

Kumppanin valintaan kannattaa käyttää harkintaa, sieltä niitä geenejä myös tulee ja myös se apu ja tuki lasten kasvatukseen tai sitten ei.

Pelkääminen on turhaa energian hukkaa, kannattaa mieluummin nauttia elämästä. Presidentti Koiviston sanoin: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin."