Jos olisit tiennyt etukäteen mitä kaikkea on luvassa, olisitko tehnyt lapsia?
Ja minkä ikäisiä lapsesi ovat nyt?
Itse vastaan tällä hetkellä että tuskin ainakaan kahta olisin tehnyt jos olisin saanut pikakelata tulevan elämän tähän päivään asti ennen lasten saamista. Lapset nyt 13 ja 16.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Lapsi vasta 2,5v ja en jaksa enää elää. Eli sisaruksia ei todellakaan ole tulossa.
Halaus sinulle. Pyydä ja ota vastaan apua. Soita neuvolaan huomenna.
Olisin ehdottomasti. Oon 19v äiti, elämä on paljon parempaa vauvan kanssa.
Lapsen syntymän myötä oma jaksaminen on yllättävästi noussut paremmaksi kuin koskaan, oon paljon virkeämpi kuin ennen, parantanut elämäntavat ja aloittanut jopa kuntosaliharrastuksen, joka ei aiemmin olisi itselleni tullut kysymykseen.
Lapsi tuo arkeen niin paljon iloa ja rakkautta lisää, etten missään nimessä vaihtaisi lapsettomaan elämään. En myöskään koe ettenkö voisi tehdä samoja asioita kuten ennen, vauvan kanssa pystyy tekemään melkein kaikkea, ja se mitä ei pysty, voi tehdä silloin jos laittaa vauvan hoitoon. Vauva syntyy teidän elämään, eikä elämää pidä katkaista lapsen syntymän myötä.
Pelkäsin raskausaikana valtavasti oman elämän ja identiteetin menettämistä, mutta koen, että oma identiteettikin on vain vahvistunut äitiyden myötä.
Koen, että minut huijattiin jännittämään ja pelkäämään tulevaa arkea sillä, että luvassa ei oo muuta kun katkonaisia öitä, vaippojen vaihtoa ja huutoitkua. Vauva-arjesta puhutaan selviytymisenä, mutta itselläni se ei kuvasta tätä arkea lainkaan. Mikään kauhuskenaarioista ei toteutunut, eikä oma elämä ole dramaattisesti muuttunut, kun vain että lisänä on rakas pikkuinen mistä pitää huolta.
En ole saanut kertaakaan hoitoapua vauvan kanssa enkä ainakaan yhden lapsen kanssa koe sitä itselleni tarpeelliseksi. Uskon, että nuoresta iästä on varmasti etua fyysisessä sekä psyykkisessä jaksamisessa ja asenteessa, vaikka jostakin käsittämättömästä syystä nuorten äitien kykyä vanhemmiksi epäillään, ainakin netissä.
Osittain saan kiittää tästä kaikesta hyvää tuuria, koska vauva on maailman tyytyväisin, eikä itke 24/7 esim. koliikin vuoksi. Raskaana kylläkin varauduin siihen, että arki tulisi olemaan raskasta. Onneksi turhaan.
Toki oma lapsi on vasta alle 1-vuotias, mutta en jaksa millään uskoa, että jonakin päivänä katuisin lapsen hankkimista, tapahtuipa elämässä mitä tahansa.
Rehellisesti sanottuna en tiedä, olisinko tehnyt yhtään. Lapset 23 v, 20 v ja 16 v. Heidän tulevaisuutensa ei kauhean hyvältä näytä noin niinkuin globaalilla tasolla. Koko ajan lietsotaan sodan uhkaa, ilmastonmuutosta, valtion velkah... ettiä, yhteiskunnan vastakkainasettelua jne. Esikoinen murehtii sitä, löytääkö koskaan töitä valmistumisensa jälkeen. Asuu vielä kotona, koska opiskelijana ei nykyhinnoilla varaa asua omillaan. Jossain kohtaa mietti, mitä järkeä opiskelussa ylipäätään on, kun rintamalle joutuu sitten kumminkin, kun sota tulee.
Mun mielestä nykyinen maailma on karmea, some ja muu media täysin vastuuttomia pelon ja kaaoksen lietsojia. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, miten ihmiset on saatu toisiaan vastaan. Koskee myös maamme nykyjohto.
Tottakai. Elämään ja kasvuun kuuluu kaikenlaiset kokemukset.
En tekisi. Vanhin on 24. Valitettavasti on ehtinyt jo tänne tehdä ihmisen kärsimään.
Ehdottomasti! Ehkä myös kolmannen. Nämä kaksi nyt 21 ja 19.
En olisi uskaltanut. Mulla on kohta 23-v nepsylapsi, täysin itsenäinen, työssäkäyvä, arki rullaa. Maksoin perhe-elämästä burnoutilla ja työurallani. En silti vaihtaisi. Monta monituista päivää kyllä, kokonaisuutta en.
KYLLÄ! Kaksi on, tyttö ja poika, minun elämäni onnellisimmat vuodet olivat ne, kun he asuivat kotona. Nytkin on hyvä, asuvat lähellä ja lapsenlapsiakin on. Minun elämäni olisi tyhjää jos en olisi lapsia saanut!
Vierailija kirjoitti:
Lapsi vasta 2,5v ja en jaksa enää elää. Eli sisaruksia ei todellakaan ole tulossa.
Älä viitsi trollailla vakavalla asialla, olet sairas.
Olisin. Lapset 2 ja 5v.
Ennen lapsia jostain syystä pelkäsin hirveästi erilaisia asioita. Että pienten lasten kanssa olisi ihan hirveää, että olisin koko ajan todella väsynyt, että mies joko ei osallistuisi arkeen tai jättäisi ja lapset sairastelisivat.
Kävikin niin, että meillä on ihanaa perhe-elämää. Toki vauva-aika oli haastavaa ja uhmaiässä on omat juttunsa. Mutta juuri nyt mielessä on enimmäkseen kiitollisuus, että on näin ihanat lapset. Fiksuja, kohteliaita tyyppejä jotka tykkäävät tehdä samoja juttuja kuin me vanhemmatkin. Leikkivät yhdessä ja on tosi hienoa seurata kun oppivat uutta ja saavat kavereita.
Ajattelin että tehdään vain kaksi. Voi olla että sittenkin tehdään vielä yksi tai kaksi lisää.
En olisi. Lapset nyt 29, 28, 19, 17 ja nuorin 6 vuotias.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi ihmiset hankkivat monta lasta.
En ymmärrä, miksi ihmiset hankkivat lapsia??
Olisin, lapset on elämän suola, saan niin paljon enemmän kuin mitä annat.
Olisin, ja olisin halunnut juuri nämä lapset.
Kyllä aivan varmasti. Enkä olisi empinyt niin kauan vaan yrittänyt saada lapsia jo nuorempana.
Meidän lapset on ihania huumorityyppejä, joka päivä saan nauraa niiden jutuille. Ja saan olla ylpeä miten ne oppii koko ajan uutta sekä tietoja mutta myös sosiaalisia ja muita taitoja.
Ja onhan sekin toki kivaa että on joku auttamassa asioissa, kunhan vaan pyydän.
Mutta kaikista parasta on kuitenkin se että nämä näyttää rakkautensa ja osaavat myös ottaa sitä vastaan.
En. En ainakaan miehen kanssa, joka lasten isä on. Olin naiivi (vaikkakin jo melkein 30), en ymmärtänyt miten kokonaisvaltaista lasten kasvattaminen on. Oikeasti ajattelin että lapset vain tehdään, vaikka olinkin kuunnellut kavereiden (kauhu)tarinoita lapsista. Ja tietty sinisilmäisenä ajattelin että omani ovat enkeleitä. Olisin halunnut tutustua paremmin ensin itseeni. Ymmärtää omat tunnelukkoni ja solmuni. Jos olisin kaiken tämän ymmärtänyt, en olisi tehnyt lapsia miehen kanssa, jolla nepsy-haasteita. Lapset 14 ja 11 v.
Tietenkin olisi. Elämä ilman lapsia olisi ihan toivotonta. Nyt ovat jo aikuisia.
Kyllä. Neljä lasta, joista 2 teinejä ja 2 aikuisia. Täyttä elämää, ihania lapsia.