Onko muita Karjalan evakoiden jälkeläisiä? Vaivaako teitäkin sellainen selittämätön kaipuu Karjalaan? Onko kukaan käynyt entisellä suvun tilalla?
Olen myös pohtinut järjestettyä matkaa Karjalaan. Haluaisin tutustua sukuni menetettyihin maihin ja uida Laatokassa. Sen rannalta on minun sukuni kotoisin.
Kommentit (179)
Äidin puolen suku on karjalan kannakselta. Olen käynyt kerran n 25 v sitten järjestetyllä kiertomatkalla. Pari kertaa olen ollut Viipurissa pari tuntia kerralla. Kävisin uudestaan jos voisi matkustaa omatoimisesti ilman viisumia ja omalla suunnitelmalla ja aikataululla. Esim kesällä ihailemassa Terijoen mahtavia beacheja ja bailaamassa Pietarin yössä. Mutta se viisumipakko ja se että omatoimimatkailu siellä käytännössä mahdotonta jos ei ole kontakteja sinne, estää.
Vierailija kirjoitti:
Hep, Käkisalmesta vaari pikkupoikana evakkoon lähti. Kaipuuta Karjalaan ei ole, enkä siellä koskaan ole käynyt, mutta kiehtovaa ajatella millaista elämä olisi jos hän ei koskaan olisi mihinkään sieltä lähtenyt.
No eihän sua olisi silloin olemassakaan.
nyt kun venäjä rapautuu otetaan karjala takaisin
No on kaipuu katsomaan isovanhempien synnyin- ja asuinpaikkoja, Metsäpirtistä minunkin isovanhemmat lähtivät evakkoon (mummo oli s. 1905 ja isäni on nuorin lapsista, syntynyt sodan jälkeen). Koselasta, Taipaleenjoen rannalta lähtivät, nykyään siellä kn oaljon rikkaiden venäläisten datsoja. Olen itse pian 50 v ja kunhan ryhmämatkoja (Metsäpirtti-seuran) taas tehdään, aion lähteä. Kartalla on jo talojen paikat tiedossa ja vinks nykyään kylienraitteja voi kulkea Google-mapsissa eli näkee vähän miltä sielmä näyttää.
Ei sitten minkäänlaista kaipuuta, lähinnä inhoa. Koko ikäni joutunut kuulemaan väkisin ylläpidettyä murremourunaa, kaipuutarinoita ja kamalia retkimuistoja talon nurkkakiven kaivelusta. Yhden sukupolven elämä mennyt hukkaan Karjala-kaipuussa, toista en anna pilata. Minulla on omat lapsuuspaikat ja juuret, ja pysyn kaukana ylisukupolvisista kaipuista.
Aika paljon on ollut väärennettyjä juttuja ja kirjoja lehdissä jne ei kaikkea voi uskoa mitä nämä juttuja keksii . Joku kirjailija heittää tarinaa ei ne ole totta vaan keksittyjä tarinoita oletettuun paikkaan liittyen .
Käyttäjä34428 kirjoitti:
No on kaipuu katsomaan isovanhempien synnyin- ja asuinpaikkoja, Metsäpirtistä minunkin isovanhemmat lähtivät evakkoon (mummo oli s. 1905 ja isäni on nuorin lapsista, syntynyt sodan jälkeen). Koselasta, Taipaleenjoen rannalta lähtivät, nykyään siellä kn oaljon rikkaiden venäläisten datsoja. Olen itse pian 50 v ja kunhan ryhmämatkoja (Metsäpirtti-seuran) taas tehdään, aion lähteä. Kartalla on jo talojen paikat tiedossa ja vinks nykyään kylienraitteja voi kulkea Google-mapsissa eli näkee vähän miltä sielmä näyttää.
Netistä tosiaan löytyi hyvin talojen paikat. Ja meidän suvun talo oli rannalla myös.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mieheni äiti evakko Suistamosta. Miehelläni kova mielenkiinto ja tarve tutustua siihen kulttuuriin, kiieleen ja historiaan. Hänelle ainakin tärkeä asia, josta tykkää puhua usein ja lukee sen aiheisia kirjoja ym.
Terveiset miehellesi! Omat isovanhemmat ovat Suistamosta. Valitettavasti vanhempani erosivat ollessani pieni. Isä ja hänen sukunsa on jäänyt melko tuntemattomaksi minulle, sillä isäni ei ole pitänyt mitään yhteyttä minuun eron jälkeen. Mutta tuo tieto että sukujuureni ovat Suistamossa kiehtoo minuakin.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten minkäänlaista kaipuuta, lähinnä inhoa. Koko ikäni joutunut kuulemaan väkisin ylläpidettyä murremourunaa, kaipuutarinoita ja kamalia retkimuistoja talon nurkkakiven kaivelusta. Yhden sukupolven elämä mennyt hukkaan Karjala-kaipuussa, toista en anna pilata. Minulla on omat lapsuuspaikat ja juuret, ja pysyn kaukana ylisukupolvisista kaipuista.
Tämä oli tosi mielenkiintoista. Tahtoistko vielä selventää lisää ?
Edesmennyt pappani oli Karjalan evakkoja. Käytiin kerran Karjalassa isäni ja isovanhempieni kanssa. Papan kotitalo ja -tila olivat pystyssä ja asuttuja. Päästiin käymään sisällä talossa, käytiin papan koululla, läheisellä kirkolla ja yövyttiin Lahdenpohjassa, joka oli lähin isompi paikkakunta. Laatokka tuli myös nähtyä. Ei ole kaipuuta Karjalaan mutta olen tyytyväinen, että tuli käytyä siellä.
Monesti ajattelen mielessäni Laatokan rantoja joita en ole koskaan nähnyt.
Saaroisten kylästä on minunkin suku kotoisin.
Pääsenköhän koskaan käymään siellä.
Viipurin tyttöi minustakin olisi varmaan tullut.
Mummoni on evakko. Olen aina pitänyt hänen evakkotarinoistaan, on kertonut niitä meille lapsesta asti. Sota-aika kyllä kiinnostaa ja onhan kodin jättäminen ollut iso trauma, mummoni oli silloin lapsi. Muistaa Karjalan sellaisena onnen kehtona.
Hän on kerännyt hyllymetreittäin kirjallisuutta aiheesta ja käynyt vanhan kotitilansa paikalla monta, monta kertaa. Itsekin olin mukana kerran, olin 10v. Oli hirveä reissu, joka ei kyllä unohdu ikinä (likaisuus, pitkä bussimatka, tarjoiltu ruoka ym. olivat järkytyksiä lähinnä). Mummon kotitilan paikalla oli niittyaukea, ei mitään jäljellä. Eipä siinä sen kummempaa.
En ole kiinnostunut uudesta reissusta. Evakkosuku on toki osa minua, mutta niin on myös kolmen muun isovanhemman historia yhtä lailla. En ole heidänkään kotipaikoilla käynyt patsastelemassa sen ihmeemmin. Mummoni, lapsi kun oli, nappasi uuden asuinpaikkansa puheenparren helposti itselleen eikä ole koskaan kuulteni puhunut karjalaa (kuulemma osaisi kyllä, mutta kai vain karjalaisten seurassa). Oikeastaan se evakkomatka ym. kiinnostaa enemmän kuin tapahtumat Karjalan puolella.
Ei kiinnosta pätkääkään mennä Karjalaan.
Äiti oli Karjalasta ja haikaili aina sinne takaisin. Oli katkera menetyksistä, oli vankileirillä aikanaan. Vieläkin monessa historian kirjassa pohditaan, miksi Suomella kesti niin kauan edes ajatella siviileiden pelastamista.
Muitakin Metsäpirtin saaroislaisten jälkeläisiä täällä - onpa hauskaa! Edesmennyt pappani oli sieltä Vanhajaaman kylästä, isomamma oli aikoinaan toiminut mm. Saaroisten kansakoulun lämmittäjänä. Ollaan muutaman kerran käyty sukulaisten kanssa kivijalkaa katsomassa ja Laatokkaa ihmettelemässä - hitsin raikas uimakokemus yhdeltä heinäkuulta!
Joku mainitsi sen ajatuksen, että pitää huolehtia siitä, että tarjottava ei vaan lopu kesken. Tuttua on, kutsun sitä Karjala-geenin aktivoitumiseksi.
Onhan täällä meitä. Isäni lähti evakkoon kahteen kertaan ja molemmat vanhempani olivat sotalapsina Ruotsissa.
Itselläni ei ole mitään sen kummempaa paloa mennä isäni synnyinsijoja katsomaan, koska olen melko varma, että siellä ei ole edes kivajalkaa enää jäljellä.
Olen yrittänyt isältäni kysellä tarkempaa paikkaa, mutta hän ei sitä enää tarkalleen musita. Muista lähteistä olen sitä hieman tutkailluit ja niistä olen päätellyt tarkemman paikan ja sillä paikalla ei mapsin mukaan ole minkäänlaista asutusta.
Venäjällä ja Karjalassa voisi kyllä muutoin joskus poiketa. Olen noita toisten tekemiä esim moottoripyöräreissuja katsellut ja ne täysin entisellään säilyneet vanhat kylät olisi kyllä ihan mielenkiintoisia kohteita. Ovat ymmärtääkseni suojeltuja, joten niitä ei edes saa modernisoida. En siis ole koskaan Venäjällä käynyt.
Kaiho on vanhemmilla sukupolvilla, itse olen syntynyt 70-luvulla ja minun (henkinen) koti on Turku.
Olen käynyt kerran, äiti siskoineen ja täteineen ravasi siellä alvariinsa kun raja aukesi. Yksi tädeistäni sanoi että hän ei sinne mene käymään ennenkuin rys sät lähtee.
Jos olisi käynyt toisin, mulla vois olla 100m hiekkarantaa suomenlahden rannalla. Tai ei olisi minuakaan kun vanhempani eivät olisi tavanneet ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta pätkääkään mennä Karjalaan.
Äiti oli Karjalasta ja haikaili aina sinne takaisin. Oli katkera menetyksistä, oli vankileirillä aikanaan. Vieläkin monessa historian kirjassa pohditaan, miksi Suomella kesti niin kauan edes ajatella siviileiden pelastamista.
Ja siis puhun Hyrsylästä, josta äitini oli kotoisin.
http://vanhahistoria.blogspot.com/2014/03/hyrsylalaiset-jatettiin-venal…
- nro 37 -
Äitini on syntynyt Terijoella Suomenlahden pohjukassa, josta suku on kotoisin. Tunnistan tuon kaipuun juurilleni, olen kokenut karjalaisuuteni vahvasti ja tunteikkaasti, ehkä siksikin että karjalaisuus on aina ollut suvussa vahvasti esillä. Monet sukulaiset ovat käyneet siellä, osa useastikin. Itse olen kerran ollut mukana ryhmämatkalla.
Isovanhempieni talo, äidin syntymäkoti, oli siellä vielä paikallaan ja suht kunnossakin, siellä asui ihmisiä, jotka suhtautuivat meihin ystävällisesti ja pyysivät jopa sisälle katsomaan taloa. Mukana ollut vanha sukulainen tiesi ja tunsi talon, oli käynyt siellä ennenkin. Matkasta on jo viitisentoista vuotta, mutta muistan vieläkin sen tunteen, kun astuin sisälle isovanhempieni taloon - taloon, jonka he olivat joutuneet niin äkillisesti jättämään. Ajattelin, että toisissa olosuhteissa talo olisi ollut mummolani.
Joo, samaistun vähän :)
Minulla on Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala : Karjalainen keittiö
Pirkko Sallinen- Gimpl- Karjalainen keittokirja
Irja Seppänen Pora- Apposkaalista Mantsikkamöllöön
Metsäpirtti on tutunkuuloinen.
Jos joku retki tulee asiankohtaiseksi niin kerrohan siitä vaikka FB.n Siirtokarjalaisten ryhmässä.