Onko muita Karjalan evakoiden jälkeläisiä? Vaivaako teitäkin sellainen selittämätön kaipuu Karjalaan? Onko kukaan käynyt entisellä suvun tilalla?

Mummoni joutui lapsena sieltä lähtemään. Harmittaa kyllä, kun en tarkemmin tiedä paikkaa, kylän kyllä. Asun itse ihan rajan pinnassa, joten karjalainen olen edelleen. Olisi kiva käydä Laatokan rannalla, tuossa rajan toisella puolella olen kyllä käynyt lukuisat kerrat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä joo. Selittämätön kaipuu ei ole minulle sellaista että haaveilisin Venäjälle muuttamisesta. Toisinaan kuitenkin muistan että olen juuriltani puoliksi muualta kuin täältä missä nyt asun. Ja toisaalta Venäjän puolella käydessä on tullut sellaisia hetkiä, että jokin asia on tuntunut ohimenevän hetken hyvin kotoisalta ja tutulta.

Kumma juttu, mutta itsekin olen kokenut tuon tuttuuden tunteen Venäjällä.

Toivottavasti puhut edes Karjalan kannaksesta, miten muuten Venäjä aiheuttaisi tuttuuden tunteen?

En usko että se on fyysiseen paikkaan sidottu asia vaan enemmän kulttuuriin ja sukupolvelta toiselle välittyneisiin kulttuurillisiin tekijöihin liittyvä kokemus. Siihen että siellä jossain on tullut vastaan jotain samaa mistä edeltävät sukupolvet on saanut vaikutteita omaan elämään.

Miksi Karjalan kannakselta kotoisin oleva kokisi Venäjän kotoisaksi? Karjalan kannas oli osa Suomea eikä Venäjää.

En tiedä onko kaipaus oikea sana, mutta jotain sen suuntaista. Minulla on karjalainen sukunimi ja lapsesta asti olen kuullut tarinoita Karjalasta sukuni mailta. Olen käynyt kerran Viipurissa (joka ei tosin ole lähelläkään sitä sukuni paikkaa) ja siellä kyllä iski se tunne, että tosiaan, tämä on ollut Suomea ja täältä ihmiset joutuivat lähtemään. On se kyllä surullista. Karjalainen kultuuri on myös kiinnostavaa ja rikasta. Olen kyllä muuten aina juureton, että kiva tarttua johonkin tällaiseen.

Mummi ei ollut evakko, tuli Helsinkiin ennen sotia. Tunnen Karjalan sijasta kaipuuta Helsinkiin, koska koen olevani helsinkiläinen.

Minä olen kanssa käynyt rajan takana "mummolassa", eli koulun ja talojen kivijalat sieltä metsästä löytyivät. 

Oli ihana nähdä ne seudut, käytiin uimakalliolla ja sai ajatella kuinka isäni on pienenä poikana ollut sillä paikalla uimassa. 

Karjala oli todella kaunis paikka ja itseäni surettaa että se Kannaksen kieli(tai murre) ja kulttuuri katosi lopullisesti maailmasta. 

Olisi ihanaa jos se mummolan iso talo olisi olemassa ja siellä olisi saanut käydä lapsena kuten mummoloissa käydään, ja viettää kesiä kauniissa karjalassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä joo. Selittämätön kaipuu ei ole minulle sellaista että haaveilisin Venäjälle muuttamisesta. Toisinaan kuitenkin muistan että olen juuriltani puoliksi muualta kuin täältä missä nyt asun. Ja toisaalta Venäjän puolella käydessä on tullut sellaisia hetkiä, että jokin asia on tuntunut ohimenevän hetken hyvin kotoisalta ja tutulta.

Kumma juttu, mutta itsekin olen kokenut tuon tuttuuden tunteen Venäjällä.

Toivottavasti puhut edes Karjalan kannaksesta, miten muuten Venäjä aiheuttaisi tuttuuden tunteen?

En usko että se on fyysiseen paikkaan sidottu asia vaan enemmän kulttuuriin ja sukupolvelta toiselle välittyneisiin kulttuurillisiin tekijöihin liittyvä kokemus. Siihen että siellä jossain on tullut vastaan jotain samaa mistä edeltävät sukupolvet on saanut vaikutteita omaan elämään.

Karjala ei ollut Venäjää.

Osa Suomelle kuuluneesta Karjalasta oli kivenheiton päässä Pietarista. Kauppayhteydet oli vahvat ja Karjalassa vaikutti venäläisiä. Nyt Venäjä muistetaan sodasta mutta naapureita olivat ennen sitä.

Vierailija kirjoitti:

Mummi ei ollut evakko, tuli Helsinkiin ennen sotia. Tunnen Karjalan sijasta kaipuuta Helsinkiin, koska koen olevani helsinkiläinen.

ketään kiinnosta sun helsinkikaipuus

Vierailija kirjoitti:

Hep, Käkisalmesta vaari pikkupoikana evakkoon lähti. Kaipuuta Karjalaan ei ole, enkä siellä koskaan ole käynyt, mutta kiehtovaa ajatella millaista elämä olisi jos hän ei koskaan olisi mihinkään sieltä lähtenyt.

Tarkoitatko vaarisi elämää? Sinä et ehkä olisi syntynytkään, jos hän ei olisi Karjalasta lähtenyt. 

Karjalainen isäni opetteli vanhoilla päivillään puhumaan hieman venäjää. Ei hänellä ollut vihaa venäläisiä kohtaan, päin vastoin. Kävi pari kertaa kotiseudullaan 90-luvulla ja sai venäläisiä ystäviäkin, joiden kanssa piti pitkään yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kiinnosta pätkääkään mennä Karjalaan.

Äiti oli Karjalasta ja haikaili aina sinne takaisin. Oli katkera menetyksistä, oli vankileirillä aikanaan. Vieläkin monessa historian kirjassa pohditaan, miksi Suomella kesti niin kauan edes ajatella siviileiden pelastamista.

Ja siis puhun Hyrsylästä, josta äitini oli kotoisin.

http://vanhahistoria.blogspot.com/2014/03/hyrsylalaiset-jatettiin-venal…

- nro 37 -

Millaisia muistoja äidilläsi on vankileiriltä?

No ei todellakaan minkäänlaisia kun oli ihan vauva silloin. Nuo ajat olivat äidilleni vain sitä, mitä äitinsä/muut sukulaiset/kyläläiset olivat kertoneet. Ruokaa ei juurikaan ollut, joten nälkä siellä ainakin oli kova.

- nro 37 & 41 -

Mummo oli Laatokan rannalta. Kertoi miten kaunista siellä oli ym, ja toki kuvista olen nähnyt. Katkeruuden tunnetta koen kun sitä mietin että se meiltä vietiin, mutta en sinne halua matkustaa katsomaan mitä menetettiin. Pitäkööt hyväkään...

Se kyl ärsyttää kun välillä puhutaan ikään kuin luovutettu Karjala olisi ollutkin Venäjää. Se oli silloin yhtä ja samaa Suomea kuin meidän Pohjois- ja Etelä-Karjala nyt! Kun asuu täällä itärajan pinnassa, ja kokee nämä järvi- ja vaaramaisemat kotiseudukseen, on kammottavaa miettiä jos nyt nämä maakunnat lohkaistaisiin pois ja pitäisi muuttaa jonnekin Länsi-Suomeen ja jättää nykyiset kotitalot ja tanteret vieraille ihmisille. Tietäen vielä ettei saa koskaan enää nähdä näitä maisemia. Siinä saa vähän perspektiiviä, ettei se ikävä, kaipuu ja katkeruus ollut mitään joutavaa kitinää vaan aitoa menettämisen tuskaa...

Nostalgia ja kaipuu johonkin ihannoituun paikkaan ja aikaan 80 vuotta sitten on ymmärrettävää. Tosiasiassa jos kannas olisi säilynyt suomalisilla olisi se täynnä ABC ja laatikkotalo kirkonkyliä kuten muukin Itä-Suomi. Viipurissa olisi ajat sitten purettu kaikki jugendrakennukset heti sodan jälkeen ja rakennettu betonikuutiot jne. Saa kaivata mutta realismia peliin!

Vierailija kirjoitti:

Se kyl ärsyttää kun välillä puhutaan ikään kuin luovutettu Karjala olisi ollutkin Venäjää. Se oli silloin yhtä ja samaa Suomea kuin meidän Pohjois- ja Etelä-Karjala nyt! Kun asuu täällä itärajan pinnassa, ja kokee nämä järvi- ja vaaramaisemat kotiseudukseen, on kammottavaa miettiä jos nyt nämä maakunnat lohkaistaisiin pois ja pitäisi muuttaa jonnekin Länsi-Suomeen ja jättää nykyiset kotitalot ja tanteret vieraille ihmisille. Tietäen vielä ettei saa koskaan enää nähdä näitä maisemia. Siinä saa vähän perspektiiviä, ettei se ikävä, kaipuu ja katkeruus ollut mitään joutavaa kitinää vaan aitoa menettämisen tuskaa...

Jos käyttää elämänsä katkeroituen siitä, mitä joskus on ollut, jää elämä elämättä. On sihteutettava tilanne silloin ja nyt. Suomi selvisi hyvin sodasta kaikilla mittapuilla ja hämmästyttävän nopeasti. Märehtiminen vanhoista menetyksistä ei hyödytä eikä auta mutta jos haluaa rypeä itsesäälissä ja kerätä marttyyrin viittaa, vaikka itse ei siellä ole edes syntynytkään, niin siitä vaan.

Olen 100% karjalainen. Olen kerran käynyt suvun aikanaan omistamilla mailla ja talojen raunioilla. Mutta en mitenkään kaipaa sinne eikä se ole minun ”sielunmaisema”.

Karjalaan kaipuuta ei ole mutta joku ihme levottomuus on vaivannut koko ikäni. Olen asunut monessa paikassa suomessa ja kolmessa eri maassa euroopassa.

Minulla on myös äitin puolen suku kotoisin Laatokan rannoilta, Sortavalasta. Olen nähnyt vanhoja kuvia paikoista ja kyllä se kieltämättä kaihoisalta tuntuu. Jotain kaukaisempia sukulaisia tuolla käsittääkseni on käynyt. Ja siellähän se Sortavala olisi ihan mahdollisena kohteena matkustaa, hieman tosin mietityttää kun en Venäjää lainkaan osaa. Mummo piti yllä näitä Karjalaisia perinteitä ja jonkin verran niitä on säilynyt äidin kautta näihin päiviin, esim piirakoiden teko juhliin.

Karjalaisen luonteenlaadun tunnistan äidissäni ja edesmenneessä mummossani ja myös muissa äidin puolen sukulaisissa. Itse olen kuitenkin tullut Pohjalaiseen isääni ja koen oloni melko epämukavaksi isoissa suvun kokoontumisissa.

Isäni suku on  Karjalasta , joten olemme käyneet katsomassa meren rannalla olevaa isoa  suvullemme kuulunuta tonttia. Siinä on nyt tarkkaan vartioituna venäläisen perheen koti, mutta päästävät ihmettelemään yhden meistä puhuessa hyvää venäjää. 

Äitini on kotoisin myös Karjalasta, mutta en ole ollut halukas käymään äidilleni tutuilla mailla.

MInä en pidä siitä, miltä Karjala näyttää nyt. Ensi käyntikerroilla olin järkyttynyt ja ns kaiho Karjalaa kohtaan hävisi täysin. Kaihosinkin ehkä enemmän sitä, mitä vanhempani siitä kertoivat kuin mitä se on nyt oikeasti.Venäjän periferia, joka saa ihan rauhassa slummiutua ja rappeutua. 

Enemmän minua kiinnostaa se, miten karjalaiset selvisivät nykyisen Suomen puolelle muutettuaan. Sankaritarinoita riittää ja ne kannattaisi nyt laitella talteen, jos suvussasi joku vielä pystyisi muistamaan. KAtsoa kaikki kuvat läpi ja kirjoittaa muistiin, mitä kuvassa on. Kirjoittaa/tallentaa vähäisetkin muistot. Ne ovat hyvin arvokasta perimätietoa

Olen jälkeläinen ja ei todellakaan ole mitään "kaipuutta" Karjalaan. Miksi olisi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä joo. Selittämätön kaipuu ei ole minulle sellaista että haaveilisin Venäjälle muuttamisesta. Toisinaan kuitenkin muistan että olen juuriltani puoliksi muualta kuin täältä missä nyt asun. Ja toisaalta Venäjän puolella käydessä on tullut sellaisia hetkiä, että jokin asia on tuntunut ohimenevän hetken hyvin kotoisalta ja tutulta.

Kumma juttu, mutta itsekin olen kokenut tuon tuttuuden tunteen Venäjällä.

Toivottavasti puhut edes Karjalan kannaksesta, miten muuten Venäjä aiheuttaisi tuttuuden tunteen?

En usko että se on fyysiseen paikkaan sidottu asia vaan enemmän kulttuuriin ja sukupolvelta toiselle välittyneisiin kulttuurillisiin tekijöihin liittyvä kokemus. Siihen että siellä jossain on tullut vastaan jotain samaa mistä edeltävät sukupolvet on saanut vaikutteita omaan elämään.

Karjala ei ollut Venäjää.

Loppujen lopuksi Karjala oli Suomella aika lyhyen aikaan. Vuodesta 1917 vuoteen 1940. Sitten 1941-1944. Jos nyt miettii, että Venäjän suuriruhtinaskunta/Neuvostoliitto/Venäjä on hallinnoinut Karjalaa n. vajaa parisataa vuotta ja ja suomalaiset reilut 20 vuotta, niin eiköhän tuo noille enemmän kuulu.