Onko muita Karjalan evakoiden jälkeläisiä? Vaivaako teitäkin sellainen selittämätön kaipuu Karjalaan? Onko kukaan käynyt entisellä suvun tilalla?

Täällähän meitä. Olen käynyt suvun kotitilalla, siitä ei kyllä ole mitään jäljellä kuin kivijalat. Paikka keskellä kaunista koskematonta luontoa, oiva retkeilykohde ja hienoja uimapaikkoja kesäisin. Käyn mielelläni uudestaankin jos onnistuu.

Tunnistan tunteen, tosin sukuni ei ole Karjalasta vaikka evakkoja onkin.

Joo vaivaa. lapsuuteni parhaita tarinoita olivat mummon kertomukset Karjalasta.  Parhaillani tutustun kieleen. Ja minulla on lainassa useita Karjalan keittokirjoja.  Kunhan Korona helpottaa Kurkijoki on eka kohteeni mihin tahdon matkustaa.

Minkä ikäisiä te muut kaihoajat muuten olette ? Itse olen 40

Tunnistan tunteen. Isäni kävi sisarineen joskus 90-luvun alussa tuollaisella ryhmämatkalla. Eipä ollut kotitalosta jäljellä kuin vähän perustuksia, mutta oikea paikka kuitenkin löytyi. Vähän kiinnostaisi itsekin joskus lähteä.

Mulla on osa suvusta juuri ja juuri Suomen puolelta Etelä-Karjalaa. Joitain heidän tuttuja asui Viipurissa. Olen ajatellut, että olisin varmaan saattanut päätyä mielelläni opiskelemaan Viipuriin. Sinnekin olis todennäköisesti perustettu yliopisto. Kaupungin keskustan rakennuksissa on niin paljon sellaista tuttua, joka viehättää silmää.

Mieheni äiti evakko Suistamosta. Miehelläni kova mielenkiinto ja tarve tutustua siihen kulttuuriin, kiieleen ja historiaan. Hänelle ainakin tärkeä asia, josta tykkää puhua usein ja lukee sen aiheisia kirjoja ym.

Olen käynyt Kurkijoella. Isäni suvun kotitilasta oli täälläkin vain kivijalka näkyvissä. Lainasimme soutuvenettä ja kävimme Laatokalla soutelemassa - hieno kokemus. Haluaisin käydä myös Muolaassa, josta äitini on kotoisin.

Äiti ja isäni olivat kotoisin Laatokan Karjalasta. Pari kevättä sitten kävin siellä ekan ja vikan kerran. Ryhmämatkalla, opas itsekin evakkojen jälkeläinen. Saaroisten kylässä käytiin, siellä äitini ja isäni kodeista ei ollut mitään jäljellä, sensijaan Saaroisten koulun kivijalka oli jäljellä. Laatokan rannalla nautittiin päivän ajan auringosta. Oli mahtava järvi.

Oli ihmeellistä ajatella, että täällä edesmenneet vanhemmat ovat eläneet 30-40 vuotta. Mutta kerta riitti mulle. En kaipaa sinne.

Vierailija kirjoitti:

Joo vaivaa. lapsuuteni parhaita tarinoita olivat mummon kertomukset Karjalasta.  Parhaillani tutustun kieleen. Ja minulla on lainassa useita Karjalan keittokirjoja.  Kunhan Korona helpottaa Kurkijoki on eka kohteeni mihin tahdon matkustaa.

Minkä ikäisiä te muut kaihoajat muuten olette ? Itse olen 40

Ap tässä: olen 48-vuotias. Oma sukuni on Metsäpirtin pitäjästä. Karjalan keittokirja kuulostaa mielenkiintoiselta. Minkä nimisiä? Onko sulla muuten aina sellainen tunne, että pöydässä ei ole koskaan tarpeeksi tarjottavaa :D Kuulemma tyypillistä karjalaisten jälkeläisille.

Äitini suvun puolelta evakkokytköksiä.

En silti lähde Karjalaan, rajan väärälle puolelle ilman RK-62 ja muutamaa kymmentätuhatta muuta lähtevää.

Ei kiinnosta lähteä etsimään kivijalkaa, joka kuulemma enää on jäljellä siitä talosta, josta toinen puoli sukua pakeni aikanaan Kotkaan.

Äitini suku on Karjalasta ja äitini ollut sotalapsena Ruotsissa. En tunne mitään kaipuuta.

Vierailija kirjoitti:

Äiti ja isäni olivat kotoisin Laatokan Karjalasta. Pari kevättä sitten kävin siellä ekan ja vikan kerran. Ryhmämatkalla, opas itsekin evakkojen jälkeläinen. Saaroisten kylässä käytiin, siellä äitini ja isäni kodeista ei ollut mitään jäljellä, sensijaan Saaroisten koulun kivijalka oli jäljellä. Laatokan rannalla nautittiin päivän ajan auringosta. Oli mahtava järvi.

Oli ihmeellistä ajatella, että täällä edesmenneet vanhemmat ovat eläneet 30-40 vuotta. Mutta kerta riitti mulle. En kaipaa sinne.

Ollaankohan sukua? Minun sukuni on Saaroisten kylästä Metsäpirtistä.

ap

Ei ole kaipuuta Karjalaan, kun en ole siellä koskaan asunut. Yllättäen, en tuntenut oloani kotoisaksi Itä-Suomessa, kun olen siellä piipahdellut.

Olen asunut elämäni Hämeessä, Helsingissä ja Varsinais-Suomessa + muutamissa muissakin paikoissa.

Ei minulla ole juuria, mikä tavallaan hyväkin asia. Toisaalta muiden, eli alkuasukkaiden on vaikeampi ymmärtää valintojani, kun mikään ei pidättele.

100% karjalainen Kannakselta

Vierailija kirjoitti:

Äiti ja isäni olivat kotoisin Laatokan Karjalasta. Pari kevättä sitten kävin siellä ekan ja vikan kerran. Ryhmämatkalla, opas itsekin evakkojen jälkeläinen. Saaroisten kylässä käytiin, siellä äitini ja isäni kodeista ei ollut mitään jäljellä, sensijaan Saaroisten koulun kivijalka oli jäljellä. Laatokan rannalla nautittiin päivän ajan auringosta. Oli mahtava järvi.

Oli ihmeellistä ajatella, että täällä edesmenneet vanhemmat ovat eläneet 30-40 vuotta. Mutta kerta riitti mulle. En kaipaa sinne.

Minunkin äitini (90 v) puolen suku on Karjalasta (Muolaasta). Emme ole käyneet entisillä kotikonnuilla. Äiti useinkin muistelee ja ikävoi isoa kotitaloaan ja Terijoen valkeita hiekkarantoja. Toki varmaan kaipaa sinne ja haluaisi mennä, jos paikka olisi siinä kunnossa kuin ennen sotaa. Eihän kukaan sinne varmaan kaipaisikaan oikeasti - ainoastaan muistoissaan - jos jäljellä on kivijalka. 

Kamalinta mitä ihminen voi selvinpäin kokea on Karjalan evakoiden jälkeläisten seuramatka vanhoille pelipaikoille.

Sitä tekoiloisuuden määrää, ilo pintaan vaik syän märkänis, sitä kielen raiskausta, viäntämistä ja kiäntämistä ja itkijänaisten ulinaa mikä lähtee tunteen vallassa olevasta akkalaumasta kun muistellaan kuinka isoisä/isä/serkunkaima who cares lähti sotaa pakoon pieksut jalassa, taapero kainalossa ja paimensi satapäisen nautakarjan yli suomen rajan.

A sinne mie ain niin kaipaa kottii karjalaa. Sinne jäi kaik konneet, sätkökonneet pöyväreunalle raksuttammaa mut männä piti ja kitinä perään prekele.

Hep, Käkisalmesta vaari pikkupoikana evakkoon lähti. Kaipuuta Karjalaan ei ole, enkä siellä koskaan ole käynyt, mutta kiehtovaa ajatella millaista elämä olisi jos hän ei koskaan olisi mihinkään sieltä lähtenyt.

Ei ole minkäänlaista kaihoa. En kyllä muutenkaan ole sukurakas, ne on minulle lähes vieraita ihmisiä. Vielä vähemmän osaan kaivata paikkaan, mitä en ole koskaan nähnytkään, ja mikä ei vaikuta mitenkään kiinnostavalta.

Äitini suku on pohjanmaalta kotoisin, mutta ei minulla ole minkäänlaista intoa käydä kääntymässä edes.

Itkettää vieläkin karjalan kohtalo!!!

Ei ole kaiho Karjalaan eikä Lappiin mistä toiset sukujuuret ovat.