Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mikään ala ei kiinnosta?
Olen aikuinen työtön ja taustalla on jo kolme eri ammattia + paljon satunnaistöitä.
Ongelmana on, että olen pakon edessä lukenut "työllistäviä" aloja ja saanut töitäkin, mutta itse työ ei kiinnosta minua pätkääkään. Olen ottanut vastaan myös kaikenlaisia hanttihommia ja ollut ihan hyvä työntekijä, mutta en voisi kuvitellakaan viihtyväni noissa töissä useita vuosia.
Olen löytänyt pari mielenkiintoista harrastusta, mihin toiseen uppouduin suurinpiirtein elämäni ensimmäiset 20v, kunnes tuli totaalikyllästyminen, toista harrastin yhtä intohimoisesti 15v ja se salamakyllästyminen, ikäänkuin loppuunpalaminen siinä harrastuksessa tuli yhtä totaalisesti kuin ensimmäisessä.
Onnellisimmillani olen ollut silloin, kun olen harrastanut täysillä ja panostanut siihen kaikkeni.
Haluaisin löytää yhtä intohimoisen työn, sellaisen, johon oikeasti haluaisin panostaa ja jossa voisin tulla paremmaksi jne.
Olen käynyt työkkärin ammatinvalinnassa ja tehnyt nettitestejä. Siellä mikään ei nouse ylitse muiden. Olen vähän kiinnostunut yhdestä asiasta ja vähän toisesta. Mihinkään ei ole suurempaa innostusta, saati halua oppia ja opiskella alaa.
Mikään harrastuskaan ei tällä hetkellä vedä puoleensa. Kaikenlaista olen kokeillut, mutta jää kokeiluksi.
Nyt alkaa jo itseänikin huolestuttamaan, kun on mennyt useampi vuosi ikäänkuin pysähtyneessä tilassa.
Kellun vain. En tee mitään ja mikään ei kiinnosta. Elämä ei mene eteenpäin.
Olen joskus ollut masentunutkin ja syönyt siihen lääkkeitä. Se oli elämäni hirveintä aikaa, en ikinä ota enää lääkkeitä, olin ihan sumussa sen vuoden. Tunnistan siis, että olen lievästi masentunut, mutta en pidä tilaani vakavana, jaksan silti pukeutua, tehdä ruokaa, siivota ja käydä ulkona kävelyllä.
Suunta vain puuttuu elämältä ja tunnen itseni täysin turhaksi. Haluaisin tehdä mielekästä työtä ja olla osa tuottavaa yhteiskuntaa. Tuntea itseni tarpeelliseksi.
En näe enää mitään järkeä alkaa opiskelemaan sellaista mikä ei oikeasti kiinnosta. Nykyisillä amis-ammateillakaan ei pitkälle pötkitä, enkä ainakaan puhelinmyyjäksi tai siivoojaksi ala enää ikinä.
Oisko jotain järkeviä ohjeita ja neuvoja?
Vertaistukea?
Kommentit (257)
Nii mut kyl se on kauheeta jos ei oo töitä!!!!! Ei tuu palkkaaa eikä voi vituila kellekkääää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap.
Ala sijoittamaan. Hanki vaikka se osa-aikatyö ja säästät sijoituspääomaa.
Sijoittaminen voisi olla sun juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka työtä ajateltaisiin vain työnä, minkä kautta saa muita asioita niin yllättävän moni kuitenkin rakentaa selk
rankansa työn pariin. Aina kun kokoonnutaan, puhutaan mitä olet töissä tehnyt tai millaisia projekteja on meneillään, kukaan ei kysy, että mitä ostit kuukausipalkallasi .Kyllä se työn sisältö nähdään ainakin asiantuntijatöissä tärkeältä, että ei ole ihan sama mitä duunaa, kun yleisin kysymys, kun näkee jonkun, on mites töissä menee.
Jos se työ olisi ihan vähämerkityksetöntä, että tehdään vaan jotain niin moni varmaan vastaisi paskaakos siellä. Mutta jos voi sanoa,
että sain hoidettua vaikean jutun tai tein tällaista kartoitusta ,' niin se kuulostaa paljon mielekkäämmälle.Kyllä se aika raskaaksi käy, jos työn sisällöllä ei ole yhtään mitään merkitystä tekijällä.
Hän ei saa mitään onnistumisen kokemuksia, että on voinut vaikuttaa johonkin.
Olen itse asiantuntijatyössä ja nykyään lähes aina vastaukseni kysymykseen "mites töissä?" on "ei ihmeitä" tai "siinähän tuo menee" tms. Ei vaan kiinnosta kertoa mitään, koska ei oikein ole mitään kerrotavaakaan. Jos kertoisin jotain, se olisi joku ärsytys, jota en halua vapaa-ajallani käydä läpi. Työni ei anna minulle tällä hetkellä mitään. Jotain kertoo ehkä sekin, että olen tänäänkin viettänyt enemmän aikaa tällä palstalla kuin oikeasti töitä tehden. Eikä ole kyse siitä, ettei olisi hommia, mutta kun ei niillä ole oikein väliä, missä aikataulussa ne tehdään, niin teen sitten kun jaksan. Joitain aikataulutettuja tietysti on, mutta ne kun hoitaa, niin muut ovat tyytyväisiä. Kuulostaa helpolta, mutta todellisuudessa tämä on todella kuormittavaa, kun aivotkin mössöytyy tällä palstalla, mutta en jaksa keksiä muutakaan. Töitä ei todellakaan huvita tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Entä kun on päinvastainen ongelma, vähän kaikki kiinnostaa syvänmeren tutkimuksesta avaruuteen.
Mutta mikään ei kiinnosta niin että siihen jaksais paneutua vuosikausiksi. Ehtii aina löytyä uus aihe johon uppoudun.
Toimittaja voisi sopia? Alakoulun opettajille on myös varmasti hyötyä laaja-alaisesta tiedosta, jos viihdyt lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ala kuin ala alkaa tuntua kiinnostavalta vasta sitten kun siihen on päässyt hyvin sisälle ja siitä ymmärtää jotain. Sama koskee jokaista yksittäistä työtehtävääni. Alussa jokainen tuntuu tylsältä, mutta mitä syvällisemmin niihin paneudun sen palkitsevampaa se on. (Teen työtä joka vaatii monimutkaista ajattelua.)
Opintoihin en ehkä olisi jaksanut keskittyä jos en olisi saanut tilaisuutta kokeilla useampaa eri alaa. Aluksi tuntui etten pääse mihinkään sisälle, mutta vähitellen yritys palkittiin, kehityin opiskelijana.
Taideaineet voivat tuntua kiinnostavilta heti, mutta niiden parissa hankin itselleni helposti burnoutin koska ne imaisevat täysin mukanaan, irtautuminen on vaikeaa.
En tiedä onko tämä ADD-aivojeni vika mutta täällä yksi jolla ongelma on juuri päinvastainen: opintojen alku voi olla mielenkiintoista mutta heti kun perusopinnot on käyty ja edetään pidemmälle kiinnostus lopahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On omaa mielenheikoutta vain, jos oikeasti mikään ei kiinnosta.
Näillä ”työ kuin työ, kyllä sen kestää vaikka hammasta purren”- tyypeillä on varmaan joku muu intohimo elämässä. Lapset, joku harrastus tai ihan vaan tavoiteltava elämäntapa, matkustelu, sisustus, elektroniikka, urheilu tms. Ehkä ammatin arvostuskin voi riittää, vaikka työ ei itseä kiinnostaiskaan.
Kyllä sitä saa ainakin helpommin pakotettua itsensä tekemään tylsää työtä, jos palkkioksi saa noita aisioita. Mutta kun on vähään tyytyväinen, eikä kaipaa kuin vapaa-aikaa ja luonnossa liikkumista, ei kalliita tavaroita tai matkoja. Ei ole lapsia, joiden tulevaisuutta turvata.
Motivaatiota, ainakaan kestävää sellaista, on hyvin vaikea löytää ja töissä oleminen tuntuu täydelliseltä elämän valumiselta hukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka työtä ajateltaisiin vain työnä, minkä kautta saa muita asioita niin yllättävän moni kuitenkin rakentaa selk
rankansa työn pariin. Aina kun kokoonnutaan, puhutaan mitä olet töissä tehnyt tai millaisia projekteja on meneillään, kukaan ei kysy, että mitä ostit kuukausipalkallasi .Kyllä se työn sisältö nähdään ainakin asiantuntijatöissä tärkeältä, että ei ole ihan sama mitä duunaa, kun yleisin kysymys, kun näkee jonkun, on mites töissä menee.
Jos se työ olisi ihan vähämerkityksetöntä, että tehdään vaan jotain niin moni varmaan vastaisi paskaakos siellä. Mutta jos voi sanoa,
että sain hoidettua vaikean jutun tai tein tällaista kartoitusta ,' niin se kuulostaa paljon mielekkäämmälle.Kyllä se aika raskaaksi käy, jos työn sisällöllä ei ole yhtään mitään merkitystä tekijällä.
Hän ei saa mitään onnistumisen kokemuksia, että on voinut vaikuttaa johonkin.Olen itse asiantuntijatyössä ja nykyään lähes aina vastaukseni kysymykseen "mites töissä?" on "ei ihmeitä" tai "siinähän tuo menee" tms. Ei vaan kiinnosta kertoa mitään, koska ei oikein ole mitään kerrotavaakaan. Jos kertoisin jotain, se olisi joku ärsytys, jota en halua vapaa-ajallani käydä läpi. Työni ei anna minulle tällä hetkellä mitään. Jotain kertoo ehkä sekin, että olen tänäänkin viettänyt enemmän aikaa tällä palstalla kuin oikeasti töitä tehden. Eikä ole kyse siitä, ettei olisi hommia, mutta kun ei niillä ole oikein väliä, missä aikataulussa ne tehdään, niin teen sitten kun jaksan. Joitain aikataulutettuja tietysti on, mutta ne kun hoitaa, niin muut ovat tyytyväisiä. Kuulostaa helpolta, mutta todellisuudessa tämä on todella kuormittavaa, kun aivotkin mössöytyy tällä palstalla, mutta en jaksa keksiä muutakaan. Töitä ei todellakaan huvita tehdä.
Minun viimeisin työni kehityspäällikkönä oli pitkälti tuollaista. Jotenkin sain aina näyttämään siltä, että asiat olivat palaverien välillä edenneet - ja jos eivät olleetkaan, keksin meriselitykset, miksi suunnitelmaa onkin päätetty muuttaa. Tämä oli erittäin raskasta. Huijarisyndrooma ei ole koskaan ollut yhtä voimakkaana. 90 % ajasta en saanut mitään aikaiseksi, 10 % meni sitten hirveässä paniikissa juuri ennen deadlinea ahertaen.
Ehkä pahinta oli, että alusta lähtien tiesin, ettei kehitysvastuullani ollutta asiaa olisi edes pitänyt alkaa tehdä kyseisessä puljussa, koska realistisia edellytyksiä toteuttamiselle ei ollut. Mutta jos olisin sanonut asian ääneen, minua ei olisi palkattu ollenkaan, ja mitään muutakaan työtä ei ollut tarjolla.
Tajusin jossain vaiheessa, että minulla ei yksinkertaisesti ollut riittävää työkykyä. Työterveyteen en uskaltanut mennä, koska työsuhde oli määräaikainen ja luvattu vakinaistaa myöhemmin. Noh, hommat loppuivat koronan kynnyksellä eikä sopparia uusittu. Olin huojentunut, vaikka jäin työttömäksi. Esimieheni on tänäkin päivänä sitä mieltä, että tein työni hyvin ja loistavalla "draivilla". Kiva tietysti niin, mutta tuntuu lievästi sanottuna absurdilta. Tavallaan koronastoppi pelasti minut niin paljastumiselta kuin burnoutilta. Nyt sitten olen ollut kesästä lähtien työttömänä, ja olen pikku hiljaa toipunut stressistä.
Vierailija kirjoitti:
Näillä ”työ kuin työ, kyllä sen kestää vaikka hammasta purren”- tyypeillä on varmaan joku muu intohimo elämässä. Lapset, joku harrastus tai ihan vaan tavoiteltava elämäntapa, matkustelu, sisustus, elektroniikka, urheilu tms. Ehkä ammatin arvostuskin voi riittää, vaikka työ ei itseä kiinnostaiskaan.
Kyllä sitä saa ainakin helpommin pakotettua itsensä tekemään tylsää työtä, jos palkkioksi saa noita aisioita. Mutta kun on vähään tyytyväinen, eikä kaipaa kuin vapaa-aikaa ja luonnossa liikkumista, ei kalliita tavaroita tai matkoja. Ei ole lapsia, joiden tulevaisuutta turvata.
Motivaatiota, ainakaan kestävää sellaista, on hyvin vaikea löytää ja töissä oleminen tuntuu täydelliseltä elämän valumiselta hukkaan.
Kyseessä on varmasti myös ero ADD:in ja neurotyypillisen normaalin motivaatiotason välillä. Neurotyypillisellä on aina sellainen ok-vireystaso ja motivaatio, vaikka tekisi jotain ei-niin-kivaa niin aivot palkitsevat ja siitä saa edes jotain irti. Sellaista oleskelua. ADD:illa tuo samanlainen puuhastelu ei tuota sitä vaan kaikki on inhottavaa tervanjuontia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos minkään alan opiskelu ei varsinaisesti kiinnosta niin yksi ihan ok ratkaisu on se että hankkii jonkun ns. hanttityön joka ei vaadi koulutusta. Mulla on juuri tämä tilanne, mikään ala ei kiinnosta joten olen ollut jo 6 vuotta sihteerinä sairaalassa. Työ on mukavaa ja huhtikuusta lähtien palkka 2402e/kk
Kumma kun tuollaiseen työhön pääsee ilman koulutusta. Suhteilla?
työtön kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd ilman hyperaktiivisuutta eli add? Olen samanlainen itsekin ja olen miettinyt podenko add:ta.
Tämä minulla on.
Ei ole virallista diagnoosia, mutta itsetehty testi netissä näyttää, että lähes kaikki oireet täsmäävät.
Tunnistan myös, että olen ollut aloitekyvytön ja hidas koko ikäni. Pidän itseäni älyllisesti lahjakkaana, tyyliin, että jos vain viitsisiin/haluaisin, niin minusta olisi mihin vain. Tuo viitsiminen on se ongelma, kun pakotettuna ei vain onnistu. Pitäisi olla se mielenkiinto omasta takaa, että saisi ryhdyttyä.
En vain löydä mitään omaa alaa. Ei oikein ole mitään mistä innostuisin.
On jotain juttuja mistä olin teoriassa kiinnostunut, mutta kun ne käytännön työt osottautuivat (työkokeilu) ihan toisenlaiseksei kuin kuvitelmat, niin eipä kannata lukea alalle 5v, kun ei sitten pääse toteuttamaan niitä unelmia ja haaveita käytännössä.
Oisko muuten muita, joilla add? Miten teillä menee?
Minulla diagnostoitu ADD 37-vuotiaana. Ensimmäiseen AMK-tutkintoon meni 11vuotta ja olen edelleen kirjoilla yliopistossa joista ekat 3vuotta meni Humanistisella ja toiset samanlaiset jatkuu Kauppiksessa. Työhistoriaani kun katsoo niin työnantajia löytyy kymmeniä ja saman verran työtehtäviä. Olen vaihtanut alaa kolmesti ja harrastanut lähes kaikkia suomessa harrastettavia lajeja ja tehnyt taikatemppuja soittanut kaikkia rokki-soittimia, sijoittanut, pelannut pokeria, matkustanut. Tähän nyt oikeastaan olen pystynyt vain sen vuoksi että synnyin 80-luvulla korkeamman keskiluokkaiseen yrittäjä perheeseen ja olen kiinnostunut yleisesti viihde-alasta. Koska lähtökohtani olivat hyvät ja minulla oli ekstroverttina kiinnostus muista ihmisistä, niin verkostoiduin ja menin sinne mikä milloinkin kiinnosti. En tajunnut kuin vasta aikuisena ja kolmen burnoutin ja keskivaikean masennuksen jälkeen että olen ADD-aivoillani tehnyt 10-kertaisen työn pääsemään paikkoihin. Olen nyt johtavassa asemassa viihde-alalla ja hyvin palkattu, mutta teen generalistin hommia, koska olen tehnyt jokaista alani "alempaa" tehtävää itsekseni harrastuksena tai ihan pätkiä töissä. Oli minulla myös kolme eri yritystä mutten suosittele ilman tuota 10ke/kk tavoitetta ja bisnessuunnitelmaa. Itselläni oli aina sama motivaatio, että olisin joskus taloudellisesti riippumaton ja voisin ns. "rig the system" siten että voisin tehdä miten itse lystää kun olen 40v. Jos lähtökohtani olisivat olleet eri ja en olisi niinkään koskaan ollut kiinnostunut rahan teosta, niin olisin varmasti itsekin työtön haahuilija. Olen kuitenkin kokenut pitkiäkin aikoja työttömänä jolloin hakenut. 150-250 työpaikkaa kunnes juurikin hain uudestaan kouluun. Aika tuurilla siis vedetty, mutta neuvoja en pysty muuta antaa mikäli ei sovi luonteeseen että 1. Hankkii jonkun duuni jolla hankkii vain osaamista että voisi sivussa tehdä jotain mielekästä sivubisnestä jolloin saa kk-ansiot kohdilleen esim. kombo asiakaspalveluduuni + uber-ajoa vkloppusin + kitaraope + jokapaikanhöylä. 2. Asennoituu töihin vain sen vuoksi että saisi sieltä uusia tuttuja (paikka johon mennä), tai menee johonkin kouluun samalla ajatuksella 3. Motivoituu rahan teosta niin että asettaa itselleen targetin mutta ei ole väliä kuinka siihen targettiin pääsee (kunhan noudattaa lakia). Korona-aikana mikään tie ei ollenkaan helppo, mutta nämäkin asiat voi toteuttaa puhtaasti digitaalisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"päivää tulin nyt työkokeilemaan tämän finnairin koneen lentämistä malagalle"
”Päivää, päivää! Itsekin juuri kokeilin te-toimiston kautta lentokonemekaanikon hommia. Koneesi on juuri tarkastettu, lentää kuin kalakukko!”
Vierailija kirjoitti:
On omaa mielenheikoutta vain, jos oikeasti mikään ei kiinnosta.
No valehdellako pitäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harva tekee nykyään työuransa samassa työssä tai ammatissa. Ei ne mielenkiinnon kohteiden vaihtumiset mitään haittaa, tuleepa rikas työhistoria ja kokemus. Tietysti ongelma tulee sitten siinä, jos mistään koulutuksesta ei käy kuin alkeet ja ilman papereita tai työkokemusta työtä alkaa olla vaikea saada. Jos koko elämä valuu ihmetellessä kaiken tekemisen merkityksettömyyttä, ongelman juurisyy tuskin on ammatinvalinnan vaikeus. Jos työllä on myös itsessään itseisarvo, olipa se millaista hyvänsä ja vaikka ei "unelmaduuni", on siellä käyminen helpompaa. Omia arvoja ja sitä mitä haluaa elämältään on uskallettava rehellisesti tarkastella. Tavoitteita on asetettava. Apua on etsittävä ja otettava vastaan.
työtön kirjoitti:
No se juuri, kun minulla ei ole niitä MUITAkaan intohimoja, mihin tarvitsisin rahaa (paskasta duunsita.)
Pidän luonnossa liikkumisesta ja kalastamisesta ja ne eivät maksa mitään. Minulla on oma asunto ja mukavia ihmisiä ympärilläni. Sinänsä pärjään hyvin työttömyyskorvauksellakin, elän ihan mukavaa elämää, eikä minulla ole rahapulaa. Mutta tottakai haluaisin elämääni jotain sisältöä ja sitä tunnetta, että olen tarpeellinen ja hyödyksi.
Jos et tarvitse rahaa, niin älä sitten nosta työttömyyskorvaustakaan. Kyllä niin harmittaa itse raataa pienellä palkalla ja osa väestä elelee muiden kustantamana. En minunkaan työni mitään intohimoja herätä, mutta jotakin on tehtävä elantonsa eteen.
työtön kirjoitti:
^ Nämä kaksi ylläolevaa vastausta ovat malliesimerkki siitä, miksi minua en halua mennä sellaisiin töihin, jotka eivät oikeasti mitenkään kiinnosta.
Ihminen turhautuu, stressaantuu, kyynistyy ja ahdistuu ja se näköjään purkautuu sitten jossain somekanavalla raivoamalla.
Mieluummin olen siis työtön, mutta hyväntuulinen.
Työtön, hyväntuulinen, muiden rahoilla elävä :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ala kuin ala alkaa tuntua kiinnostavalta vasta sitten kun siihen on päässyt hyvin sisälle ja siitä ymmärtää jotain. Sama koskee jokaista yksittäistä työtehtävääni. Alussa jokainen tuntuu tylsältä, mutta mitä syvällisemmin niihin paneudun sen palkitsevampaa se on. (Teen työtä joka vaatii monimutkaista ajattelua.)
Opintoihin en ehkä olisi jaksanut keskittyä jos en olisi saanut tilaisuutta kokeilla useampaa eri alaa. Aluksi tuntui etten pääse mihinkään sisälle, mutta vähitellen yritys palkittiin, kehityin opiskelijana.
Taideaineet voivat tuntua kiinnostavilta heti, mutta niiden parissa hankin itselleni helposti burnoutin koska ne imaisevat täysin mukanaan, irtautuminen on vaikeaa.
En tiedä onko tämä ADD-aivojeni vika mutta täällä yksi jolla ongelma on juuri päinvastainen: opintojen alku voi olla mielenkiintoista mutta heti kun perusopinnot on käyty ja edetään pidemmälle kiinnostus lopahtaa.
Perusopintojen jälkeen tulee yleensä teoreettisesti vaativia ja hieman kuivakoita aineopintojen kursseja, mutta sitten kun nuo kurssit on käyty, voi alkaa suorittaa soveltavia kursseja, jotka ovat usein oikeasti mielenkiintoisia. Toki toisilla aloilla ei noita soveltavia kursseja kauheasti ole.
Tee ap intohimoisesta harrastuksesta ammatti. Jos sellaista ei tällä hetkellä ole, mene töihin. Siivoa tai jotain. Tervetuloa useimpien maapallon ihmisten elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikein ymmärrä, että mikä tässä on se suuri ongelma. Ehkä se oletus, että työn pitäisi olla ihmiselle valtava intohimo, elämäntarkoitus ja että sen pitäisi tarjota uusia elämyksiä koko ajan? Suuri osa ihmisistä käy töissä ihan vain sen takia, että työstä saatavalla palkalla pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Joskus töissä on mukavaa ja kiinnostavaa, aika usein ei niinkään. Se on vain fakta, joka täytyy hyväksyä. Sinulla on kolme työllistävää ammattia, joten voit varmaan suhteellisen helposti vaihdella alaa ja työpaikkaa, jos siltä tuntuu. Eikö sekin jo helpota tylsistymistä?
Se ongelma on itselläni (eri kuin ap) se että ne unelmat ovat kovin pieniä tai niitä ei edes ole. Ei ole omaa perhettä, eikä luultavasti koskaan tule olemaan. En edes haaveile omistusasunnosta tai autosta, koska en jaksa raataa sellaisten asioiden eteen. Matkailuakaan en harrasta eikä ole kavereita joiden kanssa kävisin hienoissa ravintoloissa, joten rahanmeno on aika pientä. Pystyn hyvin elämään työttömyyskorvauksilla tai jopa tt-tuella. Kodinkoneita ja elektroniikkaa ei tarvitse uusia joka vuosi, joten pätkätöiden tekemiseenkin on vain rajallisesti motivaatiota.
Mitä siis tekisin niillä palkkatuloilla? Kun tilanne on tämä, on työn tekemisen pakko olla kivaa, koska mitään muutakaan syytä käydä töissä ei ole. Aikaa on jokaisen tiimalasissa vain rajallinen määrä. Rahaa saa aina jostain lisää, mutta aikaa ei saa mistään lisää.
Ihan kuin minun kynästä! Raha on todella, todella, todella huono motivaattori. En keksi mitä tekisin kaikella rahalla ja mitä edes jaksaisin tehdä, jos elämä on hidasta kidutusta päivästä toiseen, jossa viikonloppuna ehtii palautua 20% prosenttiin 0%:sta. En kaipaa omistusasuntoa, perhettä, hienoja matkoja, kalliita harrastuksia, ulkona syömistä tai viihdettä baarien, teatterin jne. muodossa. Minulla ei ole edes ajokorttia tai lemmikkejä. En harrasta lukemista ja pelaamista ihmeellisempää ja kirjoja + pelejä saan ostettua nykyisillä tuloillani tarpeeni mukaan erinomaisesti. Matkustelukin siinä määrin, mitä haluan, on mahdollista nykyisillä tuloillani.
En todellakaan näe järkeä siinä, että tuhoan terveyteni ja mielenterveyteni hammasta purren ja elän elämää, joka vie minut ennen aikaiseen hautaan.
Itse teen osa-aikaisesti kahta eri työtä. Toista asiakkaan tahtiin, toista omaan tahtiin itsenäisesti. Siltikään en tiedä, mitä haluan tehdä sitten "isona". Olen hyvä siinä, mitä teen, mutta se ei silti inspiroi niin, että jaksaisin sitä 40h viikossa.
N40
Vaikka työtä ajateltaisiin vain työnä, minkä kautta saa muita asioita niin yllättävän moni kuitenkin rakentaa selk
rankansa työn pariin. Aina kun kokoonnutaan, puhutaan mitä olet töissä tehnyt tai millaisia projekteja on meneillään, kukaan ei kysy, että mitä ostit kuukausipalkallasi .
Kyllä se työn sisältö nähdään ainakin asiantuntijatöissä tärkeältä, että ei ole ihan sama mitä duunaa, kun yleisin kysymys, kun näkee jonkun, on mites töissä menee.
Jos se työ olisi ihan vähämerkityksetöntä, että tehdään vaan jotain niin moni varmaan vastaisi paskaakos siellä. Mutta jos voi sanoa,
että sain hoidettua vaikean jutun tai tein tällaista kartoitusta ,' niin se kuulostaa paljon mielekkäämmälle.
Kyllä se aika raskaaksi käy, jos työn sisällöllä ei ole yhtään mitään merkitystä tekijällä.
Hän ei saa mitään onnistumisen kokemuksia, että on voinut vaikuttaa johonkin.