Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mikään ala ei kiinnosta?
Olen aikuinen työtön ja taustalla on jo kolme eri ammattia + paljon satunnaistöitä.
Ongelmana on, että olen pakon edessä lukenut "työllistäviä" aloja ja saanut töitäkin, mutta itse työ ei kiinnosta minua pätkääkään. Olen ottanut vastaan myös kaikenlaisia hanttihommia ja ollut ihan hyvä työntekijä, mutta en voisi kuvitellakaan viihtyväni noissa töissä useita vuosia.
Olen löytänyt pari mielenkiintoista harrastusta, mihin toiseen uppouduin suurinpiirtein elämäni ensimmäiset 20v, kunnes tuli totaalikyllästyminen, toista harrastin yhtä intohimoisesti 15v ja se salamakyllästyminen, ikäänkuin loppuunpalaminen siinä harrastuksessa tuli yhtä totaalisesti kuin ensimmäisessä.
Onnellisimmillani olen ollut silloin, kun olen harrastanut täysillä ja panostanut siihen kaikkeni.
Haluaisin löytää yhtä intohimoisen työn, sellaisen, johon oikeasti haluaisin panostaa ja jossa voisin tulla paremmaksi jne.
Olen käynyt työkkärin ammatinvalinnassa ja tehnyt nettitestejä. Siellä mikään ei nouse ylitse muiden. Olen vähän kiinnostunut yhdestä asiasta ja vähän toisesta. Mihinkään ei ole suurempaa innostusta, saati halua oppia ja opiskella alaa.
Mikään harrastuskaan ei tällä hetkellä vedä puoleensa. Kaikenlaista olen kokeillut, mutta jää kokeiluksi.
Nyt alkaa jo itseänikin huolestuttamaan, kun on mennyt useampi vuosi ikäänkuin pysähtyneessä tilassa.
Kellun vain. En tee mitään ja mikään ei kiinnosta. Elämä ei mene eteenpäin.
Olen joskus ollut masentunutkin ja syönyt siihen lääkkeitä. Se oli elämäni hirveintä aikaa, en ikinä ota enää lääkkeitä, olin ihan sumussa sen vuoden. Tunnistan siis, että olen lievästi masentunut, mutta en pidä tilaani vakavana, jaksan silti pukeutua, tehdä ruokaa, siivota ja käydä ulkona kävelyllä.
Suunta vain puuttuu elämältä ja tunnen itseni täysin turhaksi. Haluaisin tehdä mielekästä työtä ja olla osa tuottavaa yhteiskuntaa. Tuntea itseni tarpeelliseksi.
En näe enää mitään järkeä alkaa opiskelemaan sellaista mikä ei oikeasti kiinnosta. Nykyisillä amis-ammateillakaan ei pitkälle pötkitä, enkä ainakaan puhelinmyyjäksi tai siivoojaksi ala enää ikinä.
Oisko jotain järkeviä ohjeita ja neuvoja?
Vertaistukea?
Kommentit (257)
Työttömänä on hyvä olla. Lungisti vaan kaljotellen samalla naurekellen oravanpyörään juuttuneille työhamstereille. Heh hehe Nauttikkaa veroista joilla ,maksatte meidän kaljat! Hoh hoh hoo elämä on mukavaa, kun sen oikein ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rupea merimieheksi. Puolet vuodesta ei mitään kuluja, toinen puolikas vapaa-aikaa. Röökit ja viinat saa töistä puoli-ilmaiseksi ja koulutuskin on hyvin lyhyt eikä vaadi kummempia taitoja. Palkka saa 2500-3000 brutto /kk.
Marin on niin ärsyyntynyt kohusta, ettei nöyrry ja myönnä että olisi voinut maksaa itse. Luulen, että on aika kuningatar! Ehtii kyllä lehtikuvauksiin, muttei tekemään kauppalistaa kauppakassipalveluun? Röyhkeä nainen, jolta on kadonnut realismi. Vrt. Vanhanen
Tutulta kuulostaa... Mitään en ole keksinyt, paskaduunista toiseen, tällä hetkellä ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella edellisen pätkän päätyttyä. Tylsää on tämäkin kun ei ole vapaa-ajallakaan mitään intohimoja. Luen kirjoja, katson telkkaria, surffailen netissä ja tapaan ystäviä silloin tällöin. Jos käyn matkoilla, niin yleensä vain katselen ympärilleni ja syön paikallisia ruokia.
Vierailija kirjoitti:
Elämäntapatyötön?
Sanoisin, että masentunut ihminen.
Jos mikään ei kiinnosta, ei edes harrastukset, kyllä se masennukselta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mäkään tajua mitä hemmetin intohimoa pitäis tuntea. Ennemminkin pitäis tuntea vastuuta omasta elämästä ja jälkikasvustakin jos sitä on, motivoi ihan helvetisti että saa leivän pöytään ja on päivisin muutakin tekemistä kuin päämäärätöntä ajelehtimista. Ja miettiä missä on 5:n vuoden päästä, sillä samalla sohvalla intohimottomana ajelehtimassa vai pitäiskö saada elämässään jotain aikaiseksikin? Joillain on ihme ongelmia...minulle työ käy työstä, en mene sinne viihtymään, vapaalla teen kivoja asioita tasapainottamaan elämääni, ja ihme kyllä voin erittäin hyvin. Juuri siksi koska elämälläni on tarkoitus!
Osa ihmisistä tarvitsee jotain muutakin motivaatiota työhön, kuin raha. Nimim. loppuunpalaminen työssä, joka vaati paljon, muttei antanut mitään muuta, kuin palkan. Eli minun mielenterveyden kannalta työssä pitää olla sisältöä, koska siellä kuitenkin vietän ison osan hereilläoloajasta.
Ihmisillä on erilaisia tarpeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aspergerin oireyhtymään kuuluu tuollaista. Lue siitä.
Ei kyllä kuulu. Tiesin jo aika hyvin yhdeksännellä luokalla mihin lukion jälkeen pyrin ja nykyään oon jo aika tietoinen siitä, mitä pääainetta haluan jatkaa opiskelemaan pääaineena yliopistossa.
T: kieltenopiskelija asperger nuorimies Helsingin yliopistosta
Asperer-miehen luulisi ymmärtävän, että oireisto on laaja, eikä joka asperger-ihminen oireile samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suomessa ei ole sitä vaihtoehtoa että ei kiinnosta mikään,
vaan siinä vaiheessa olet sairas ja tarvit medikaalista apua
tai muuta tukea arjen jaksamiseen.
Itteä ei ole ikinä suomen leikit kiinnostanu niin aloin jo
nuorempana myymään kaikenlaista käytettyä tavaraa
ja oon tehny sillä omat evääni. nyt olen siirtynyt remppataloja korjaamaan
ja vuokraamaan ja olisi tarkoitus yritys polkasta kylkeen.
kyllä mieli keinot keksii vaikka suomen elämis-mallit eivät niin
nappasekkaan. Kukin tyylillään
Opiskelin aikoinaan ammatin jossa olen keskipalkkainen. Tehnyt töitä jo vuosia. En ole kokenut suurta intohimoa työtäni kohtaan, enkä toisaalta pettynytkään. Ehkä kyse on odotuksista. Minulle työ on aina ollut muiden asioiden mahdollistaja, useimpien arjen yläpuolelle nostavien asioiden saamiseen kuitenkin tarvitaan jonkin verran rahaa, vaikka kyse olisikin elämyksistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni kyseessä on uusi "nykyajan"ongelma.
En usko, että esi-isämme nauttivat maanviljelystä, metsästyksestä, metsien raivaamisesta pelloiksi, isojen lapsilaumojen hoidosta, sodista yms. mutta elääkseen näihin tilanteisiin kuitenkin joutuivat.
Nykyään on erikoinen käsitys, että työssä käydään hakemassa elämyksiä ja sen pitäisi koko ajan mukavaa. Sellaista työtä, jonka kaikki osa-alueet kiinnostaisivat koko ajan ei ole olemassakaan. Jokaisessa työssä on omat hyvät ja huonot puolensa.
Jos yhteiskunnassamme jokainen aina kyllästyttyään opiskelee uuden ammatin (AP:llä käsittääkseni kolme?), eikä senkään jälkeen hakeudu työelämään, ei meillä ole hyvinvaltiosta jäljellä muutaman vuosikymmenen jälkeen mitään. Tuskin kuitenkaan haluamme tälläistä tilannetta?
Nyt takapuoli ylös sohvasta ja työelämään. Ehkä työyhteisö voisi tuoda elämääsi toivottavaa motivaatiota?
Esi-isämme eivät ehkä nauttineet metsästyksestä tai keräilystä, mutta tekivät sitä työtä vähän eri tavalla. Yhteisön hyväksi, jokainen omien kykyjen mukaan. Pimeän tulo rajoitti työaikaa, eikä töitä tuotu kotiin enää työajan loputtua. Ap ei mielestäni sanonut, että työn pitäisi olla KOKO AJAN mukavaa, vaan, että työn tulisi olla mielenkiintoista ja motivoivaa. Kyllä sitä exceliä pyörittää, jos sen tuloksena on jotain kiinnostavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On omaa mielenheikoutta vain, jos oikeasti mikään ei kiinnosta.
No valehdellako pitäisi?
Mä mietin tätä juuri yhdessä työhaastattelussa, että saako valehdella työhaastattelussa? Kun kysyttiin suoraan, että riittääkö motivaatio näin yksinkertaiseen hommaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä ihmisiä jotka tässä keskustelussa sanovat sen tyylistä että "töitä nyt vaan on tehtävä, ei se tarvi kiinnostaa kunhan teet".
Ei vaan toimi itsellä noin. Mun kiinnostus ongelma on vielä pahempi kuin ap:lla: jos joutuisin pakolla tekemään työtä joka ei kiinnosta tippaakaan, harkitsisin vakavasti itseni tappamista. On vaikea kuvata sitä tunnetta kun joku asia on niiin tylsää, että oikeasti tuntuu että kuolee ja viimeisetkin elämänmehut puristetaan sinusta ulos. Enkä tiedä miksi itse koen tylsyyden näin kun joku toinen kokee sen paljon laimeammin tyylillä "ääh, no vähän tylsää".
AD(H)D? On joskus epäilty itsellä mutta turha tutkia sen tarkemmin kun en halua syödä lääkkeitä vain siksi, että voisin käydä työssä, joka ei kiinnosta. Muuten tulen elämässä ihan hyvin toimeen ja mielenterveys ok.
Ymmärrän kyllä miksi suurin osa neurotyypillisistä ajattelee niin, koska elämän vaatimusten kannalta "optimaalisesti rakennettu" ihminen pystyy järkeilemällä ja sopivasti asennoitumalla motivoimaan/pakottamaan itsensä ja aivonsa vastenmieliseenkin hommaan ilman vakavampia vaikutuksia pääkoppaan.
Olen kyllästynyt itse selittelemään. Useimpien tietämys ADHD:sta on samalla tasolla kuin ihmisen, joka kuvittelee, että diabeetikko ei saa syödä lainkaan sokeria tms. Jopa oma äitini (entiseltä ammatiltaan vieläpä lääkäri), jolle olen näistä asioista paljonkin puhunut, tuntuu edelleen ajattelevan, että jos "pystyy keskittymään", ei voi olla ADHD.
Totta kai pystyn keskittymään, välillä liiankin hyvin.Erittäin mielelläni haluaisin myös pystyä asenteen voimalla säätelemään keskittymiseni kohdetta, syvyyttä ja kestoa edes sen verran, että ns. pilipalihommat sujuisivat ilman välitöntä, koko kropan valtaavaa turhautumista ja päänsisäistä karusellitunnetta.
Tämä. Lasken kyllä yhtä haastavaa ja mielenkiintoista matematiikan tehtävää syömättä vaikka päivän, mutta jos pitää aloittaa jotain raportin kirjoittamista, ei kiinnosta pätkääkään ja aloittaminen on todella vaikeaa ja pää on kuin karuselli.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti AP on vielä linjoilla, koska kerron erittäin hyvän viisauden.
Koulutustasosta tai hierarkia-asemasta riippumatta useimmilla ei ole mitään intohimoa tai paloa opiskelualaansa tai ammattiinsa, vaikka Linkkarissa joka toinen on passionate sitä ja tätä.
Normaalisti valinnat tehdään rahan ja yhteiskunnallisen aseman hankkimiseksi. Huippulahjakkaat muusikot, urheilijat tai luonnontieteilijät ovat asia erikseen.
Tällä päätyy lähes varmasti parempaan tulokseen kuin opiskelemalla jotain kiinnostavaa kieltä, sosiologiaa arkeologiaa tms. Koska tällaiselle osaamiselle ei ole markkinavetoista tarvetta, valmistuneet turhautuvat lopun ikänsä huonoon palkkaan ja koulutusta työelämään, johon koulutus ei tarjonnut valmiuksia.
On paljon fiksumpaa kouluttautua vaikka laskentaekonomiksi tai jonkin konkreettisen alan diplomi-insinööriksi. Mielenkiinnon mukaan voi sitten hakeutua erilaisiin yrityksiin tai tehtäviin, mutta ansiotaso on paljon korkeampi ja urakehityspotentiaali parempi. Sitä paitsi rahalla saa kaikenlaista kivaa, elintasoa, harrastuksia, jopa parempia kumppaneita, mikä torjuu masentuneisuutta.
Olen konkreettisen alan dippainssi ja olen kokenut totaalisen loppuunpalamisen työn vaatimusten ja mielekkyyden puuttumisen vuoksi. Mua ei kiinnosta edetä uralla ylöspäin, haluan perehtyä asioihin ja kasvattaa tietämystäni. Ongelmana on se, että on vaikea löytää työnantajaa, joka tätä arvostaa. Parempi palkka ei korvaa työn mielekkyyden puutetta, koska mua ei kiinnosta ostella tavaroita, en hirveästi matkustele ja harrastukset on aika edullisia. Parempi palkka tarkoittaa yleensä myös stressaavampaa työtä ja vapaa-aika menee palautuessa. Joka ei siis itselleni riittänyt, koska paloin loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitaan hyvin palkattu ammatti. Jos työ ei kiinnosta, siitä pitää edes saada kunnon palkka.
Vitsi, kun tää sihteerinä olo kiinnostaa niin hirveesti. Mitä ihmettä ???
Työtä tehdään, jotta saadaan palkkaa ja voidaan ylläpitää elintaso, kasvattaa lapset jne jne.
Miksi pitää olla intohimo ?
Aika vaikea on mitään neuvoa antaa. Itsekin vietin ikävuodet 19-29 pätkätöissä ja välillä pitkäänkin työttömänä. Ongelma oli juuri tuo, että mikään ala ei oikeasti kiinnostanut. Amis ja kauppis jäi kesken aikanaan. Sitten 29v ikäisenä päätin mennä varastolle isoon jakelukeskukseen töihin. Varastoalalta oli jo hieman kokemusta ja logistiikan perustutkinto taskussa. Nyt 15.5v myöhemmin olen edelleen samassa työpaikassa. Urakehitystä ei ole tapahtunut mutta vakituinen työ hyvässä työporukassa on kuitenkin tärkeä asia. Palkka ei ole suuri mutta riittävä n.36 000e/vuosi.
Et tarvitse työtä tai koulua siihen että tuntisit itses tarpeelliseks, täs elämäs riittää ku opettelet riittämään itelles ja arvostamaan sun luonnollisia taitoja, kaikki viisaus ja lahjakkuus on jo sun sisällä ilman mitään koulutusta. Jos tottelee vaan sitä mitä muut sanoo ei tuu ikinä löytämään oikeita onnellisuutta siitä oon varma, maailma on niin paljon muutakin ku 3d matrix mihin kaikki on juurtunu..tän pallon vaikutusvaltaisin valuutta on sun kehon oma energia... voi ku tätä opetettais koulus😂olet sitä mitä USKOT olevasi ja sun elämä on sitä mitä sä oot, 100%, jokanen ajatus ja idea susta heijastuu ulkomaailmaan ja jos tästä ei oo tietonen nii sit mietitää miks elämä on nii paskaa ja kaikki menee päi vittua, elämään saapuvat asiat matkii sitä tunnetta ja ajatusmaailmaa mihin sä uskot ja pienestä asti koulussa opetetaan ajattelemaan et raha ja työ ois elämäs tärkeintä ja siel ei kerrota et meidän aivot ei pelkästään ajattele, ne luo kokoajan uutta ja ne pystytään ottamaan hyöty siit tai käyttää meidän taitoa vetää puoleemme asioita väärin ja joutua niihi huonoihin tilanteisiin.ihan oikeesti jos tää ei ois totta miks jaksaisin jauhaa ja yrittää saada muutakin ihmisiä tietoiseksi:) on niin hassua katsoo somee ja mitä muita syöpäkanavia ku ihmisten ajatusmaailma on nii pinnallinen ja ankea, jos puhut pahoja asioita sä tuut myös näkee niitä itsessäs ja muissa ja se vähentää elämänlaatua kiitos
Vierailija kirjoitti:
Jos minkään alan opiskelu ei varsinaisesti kiinnosta niin yksi ihan ok ratkaisu on se että hankkii jonkun ns. hanttityön joka ei vaadi koulutusta. Mulla on juuri tämä tilanne, mikään ala ei kiinnosta joten olen ollut jo 6 vuotta sihteerinä sairaalassa. Työ on mukavaa ja huhtikuusta lähtien palkka 2402e/kk
Miten mahdollista? Ilman mitään koulutusta? Melko hyvä palkka, sanoisin.
työtön kirjoitti:
No se juuri, kun minulla ei ole niitä MUITAkaan intohimoja, mihin tarvitsisin rahaa (paskasta duunsita.)
Pidän luonnossa liikkumisesta ja kalastamisesta ja ne eivät maksa mitään. Minulla on oma asunto ja mukavia ihmisiä ympärilläni. Sinänsä pärjään hyvin työttömyyskorvauksellakin, elän ihan mukavaa elämää, eikä minulla ole rahapulaa. Mutta tottakai haluaisin elämääni jotain sisältöä ja sitä tunnetta, että olen tarpeellinen ja hyödyksi.
Jos ei ole mitään pakottavaa tarvetta työnteolle taloudellisen tilanteen ollessa hyvä/riittävä, voisitko harkita sitten esimerkiksi vapaaehtoistöitä? Tai onko sinulla koiraa? Lemmikin kanssa voi myös käydä esim. kaverikoira-kurssin ja tehdä vierailuja vanhainkoteihin/päiväkoteihin piristämään muita ihmisiä. Ehkä olen harhainen, mutta luulisin, että tällainen vähän pyyteetön harrastelu tuo monille molemminpuolista hyvää oloa. Vaikka ketju on jo hieman vanha niin toivotan sinulle hyvää jatkoa ja tsemppiä valintoihisi :)
miksi työssäkäyvät veronmaksajat elättävät noita itsensäetsijöitä? eikö työssäkäyvistä tuntuisi mukavammalta, jos palkasta jäisi enemmän käteen, kun ei tarvitsisi elättää satojatuhansia työnvälttelijöitä ja elämäntapatyöttömiä.