Naisnäkökulmaa kaivataan; miksi vain "vääränlaiset" naiset kiinnostuvat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap vaikutat ihan hyvältä tyypiltä, ja kiva kun viitsit vastailla tähän ketjuun. Itselle tuli mieleen, että ehkä jotain vaikutusta tilanteeseen voi olla niillä syillä MIKSI et halua lapsia, tai olla "suojelijan" roolissa. (Ulkonäkömieltymykset ovat tietenkin yksilöllisiä ja niihin jokaisella on oikeus, mutta niidenkin syntymiseen vaikuttaneita syitä voi miettiä joskus halutessaan.)

Ajattelisin, että jokainen ihminen joka haaveilee rakastumisesta tai parisuhteesta, kaipaa ennen muuta sitä tunnetta jonka itse kuvittelee kokevansa sitten kun on löytänyt unelmiensa naisen/miehen. Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat. Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua? Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa?  Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?

Voi olla että meni ihan metsään. Toivottavasti en mitenkään loukannut tai ymmärtänyt väärin.

Moikka!

Hyviä kysymyksiä, kiitos näistä :)

Jossain tuossa on kuitenkin taustalla sellainen ajatus että no miksi se mies ei halua suojella ja hankkia lapsia, onko siinä jotain vikaa kun se ei täytä naisten toivomaa rooliaan miehenä? Tai kenties tulkitsin väärin...?

Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat.
Tämä pitänee paikkansa. Olen rauhallinen ja harkitseva, enkä suutu helposti. Minusta hyvin arvioitu. Ulkomaailmalta suojelijana en olisi vakuuttava; en ole valpas leijona joka hyökkää pelastamaan heti kun jotain tapahtuu.

Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua?
Tuossa on useitakin ulottuvuuksia. Olennaista on etten saa positiivisia kiksejä suojelijana toimimisesta enkä tunne vetoa suojeltavana oleviin "avuttomiin" naisiin. Kyse ei siis ole siitä etten laiskuuttani tai pelkuruuttani haluaisi venya siihen mitä miehen kuuluu tehdä, vaan siitä ettei se ole sitä mitä haluan tehdä. Minussakin on kyllä jonkin verran johtajaominaisuuksia, mutta en haluaisi johtaa parisuhdetta.

Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa? 
Sama vastaus. Olennaisinta on että halu hankkia lapsia puuttuu.

Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
En välttämättä niinkään turvallisuutta. Mutta tokihan kyse on emotionaalisista tarpeista minullakin.

-ap

Sinusta saa hieman perässä vedettävän vaikutelman. En ihmettele yhtään, että nämä innokkaimmat perheenperustajat näkisivät sinussa muokattavaksi sopivaa potentiaalia.

En voisi enää olla miehen kanssa, joka ei pysty johtamaan parisuhdetta siinä missä minäkin. En jaksa toimia yksipuolisesti tunteiden tulkkina ja kannattelijana.

Se vaikutelma on väärä. En ole sitä alkuunkaan mitä tulee yhteisiin päätöksiin ja muuhun. Jos haluaa miehen jota muokata halutunlaiseksi, olen täysin väärä valinta. Siihen se pätee kyllä että kun ollaan yhdessä, en halua olla yksin vetovastuussa tai ylipäätään enempää vetovastuussa kuin nainenkaan.

Olen kuitenkin huomannut sellaisen asian että ellei mies ole selkeästi se joka johtaa, on hän perässävedettävä. Aito tasa-arvo on sellaista josta mielellään puhutaan, mutta jota harva oikeasti haluaa tai johon harva kykenee.

Pidän myös erikoisena sitä että perheenperustajanaisia kiinnostaa helposti muokattavissa oleva mies, mutta kuitenkin treffit menivät niin että minun piti koko ajan viedä tai mitään ei tapahtunut. En ollenkaan saanut sellaista vaikutelmaa että nämä naiset olisivat olleet täysin hiljaisia hissukoita, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin tuttavuudesta treffeihin, he ottivat välittömästi sen roolin.

Onko tässä sitten erilainen "asteikko" miehillä ja naisilla? Vasta kun mies on selkeästi viejän roolissa, alkaa naisesta tuntumaan tasa-arvoiselta?

-ap

Hyvä huomio, ja aivan totta.

Mun kokemuksieni mukaan naiset ei tule toimeen sen tasapainon kanssa. Siinä käy niin että joko mies päättää että okei hän on se johtaja, tai nainen alkaa laittamaan miestä tossun alle ja sitten katoaa romantiikka.

Naiselle se tasapaino on kait epäselvä ja turvaton olotila tai jotain. Naisilla on muutenkin vahvemmin sisäänrakennettuna se millainen parisuhteen pitää olla, millainen on Mies.

 

Tämä on hyvää pohdiskelua sekä ap:lta, että vastaajalta. Tässähän oppii ihan itsestäänkin jotain, kun alkaa omaa parisuhdetta miettiä.

Kerron nyt oman kokemukseni, jos siitä olisi ap:lle jotain apua. Minä nimittäin olen äärettömän omaehtoinen, itsenäinen ja erakkoluonteinen nainen. Voisi kuvitella, että kaltaiseni nainen nimenomaan tahtoisi tasa-arvoisen parisuhteen.

Vaan ei se kumminkaan mene niin. Mieheni on todella tasapainoinen, rauhallinen luonne, sosiaalisesti erittäin taitava, ei minkäänlaista eritystä pyrkimystä dominanssiin tai päsmäröintiin. Koska on sosiaalisesti niin lahjakas, saavuttaa aina tavoitteensa silkalla miellyttävyydellä. Toki hän pystyy johtamaan ja hallitsemaan tilanteita, kuten kokemukseni mukaan useimmat miehet, mutta suosii kuitenkin sitä että asiat menevät omalla painollaan. Voisin kuvitella, että hiukan samaa tyyppiä kuin ap, siis. Kuvittelisin että ruumiinrakennekin on melko sama, mieheni on lyhyehko ja pitkänmatkanjuoksija, eli ei mikään mörssäri todellakaan.

No, kun aloimme nuorena seurustella, minä kuvittelin että tahdon tasa-arvoisen suhteen. Koska mieheni on niin sopuisa luonne, homma toimi suurin piirtein, mutta minä harkitsin eroa tämän tuosta koska olin niin stressaantunut ja tuntui ettei mies tee omaa osaansa jne.

Tulin sitten lukaisseeksi muutamia kirjoja (Laura Doylen "A Surrendered Wife" ja Helen Andelinin "Fascinating Womanhood"). Kummassakin kirjassa on aika paljon paskaakin, varsinkin jälkimmäinen on täynnä Raamattua, mutta noiden kirjojen lukeminen sai minut tajuamaan, että en minä mitään tasa-arvoista parisuhdetta halua. Minä tahdon suhteen, jossa mies on Mies.

Muutin käytöstäni sen mukaiseksi, mieheni, joustava kun on, kasvoi tilanteen tasalle ja nyt olemme onnellisempia kuin koskaan. Olemme olleet naimisissa kohta 15 vuotta. Luulen, että mieheni onnellisuus perustuu lähinnä siihen että minä olen nykyään enimmäkseen iloinen ja rauhallinen ja hyvällä tuulella enkä stressaantunut. Hän ei luultavasti edes tajua "johtavansa".

Minulle se täysin tasa-arvoinen parisuhde ei yksinkertaisesti tuonut sitä lisäarvoa elämään, mitä parisuhteelta kaipasin. Päinvastoin, tuntui enimmäkseen siltä, että vaikka rakastin miestäni yli kaiken, suhde otti enemmän kuin antoi. Nyt asiat ovat täysin toisin.

Kummallisinta tässä on, että olen edelleen esim. työelämässä samanlainen kuin ennenkin: tosi särmä ja dominoiva. Meidän koira on sitä mieltä, että minä olen se lauman Alfa -koira käy joka kerta pyytämässä minulta lupaa kun mies on lähdössä sen kanssa lenkille. Valtaosa ihmisistä luultavasti luulee että minä sanelen meidän perheen marssijärjestyksen, koska olen tosi sanavalmis ja aika paha suustani muita ihmisiä kohtaan.

Mutta minun kohdallani parisuhde toimii vain, jos saan olla se heikompi astia.

Luulen itse asiassa kyseen olevan siitä, että ihmissuhde ei ole koskaan täysin tasavertainen. Jos parisuhde on olevinaan sellainen, siinä on koko ajan pieni heiluriliike käynnissä, että kumpi vetää nyt. Ja minä en ainakaan jaksanut sitä. Muiden ihmisten kanssa taas on aina selvää, että minä johdan. Mutta jostain ties mistä biologisesta syystä parisuhteessa se vaan ei toimi niin, että nainen johtaa.

Koska jos nainen päätyy johtamaan parisuhteessa, se on hyvin äkkiä vauviksella ruikuttamassa mieslapsesta joka ei tee mitään ja sitten erotaan.

Pisteet siitä, että käytit minä-muotoa lähes loppuun saakka. Sitten ote kuitenkin lipesi ja piti päästä yleistämään.

Minä en olisi suhteessa, jossa kokisin olevampi heikompi astia; jossa minulla olisi vähemmän päätösvaltaa ja joka ei olisi aidosti tasa-arvoinen.

Sama. Henkilökohtaisen asian jakaminen muuttui äkkiä toisten puolesta tietämiseksi. Yyh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kuulu ikäluokkaasi, mutta ihmettelen tuota ylitarjontaa henkisiä asioita harrastavista miehistä.  Niin naisvaltaisia ovat sekä perinteiset kirkolliset että uushenkisemmät tapahtumat.

Ongelma on jossain muualla.

En ole mitenkään huomattavan hengellinen mies itse, mutta en kuitenkaan mikään ateisti myöskään. Olen joskus jossain seurakunnan tilaisuuksissakin käynyt, varsinkin jos on ollut jotain mielenkiintoisen oloista tekemistä ( siis ei raamatun lukemista). Hämmentävää on ollut huomata, että tilaisuuksissa on ollut miesenemmistö. Yksinkertaisesti naisia, joilla olisi hyvät arvot ja kiinnostus perinteiseen, huikentelemattomaan elämään, on vähemmän kolmi-nelikymppisissä kuin miehiä.

t. 5

Naisiia joilla on hyvät arvot ja kiinnostus perinteeseen ja hämmästyit kun kirkossa oli enemmän miehiä?

Niin uskontohullut miehet haluaa pitää kiinni saavutetuista eduista eli naisten alistamisesta uskonnon varjolla. Naiset taas tietää että uskonnot on miesten keksimiä satuja naisten alistamiseksi ja rajoittamiseksi. Ei ne ole mitään arvoja ja perinteitä.

Ja se on totra ihan tutkimusten mukaan että mitä nuorempiin naisiin mennään niin sitä vähemmän he korvaansa uskonnolle lotkautravat ja hyvä niin. Maailma eletään järjellä.

T. Erosin kirkosta sen harjoittaman sovi.nistipskan vuoksi. Tuli vapautunut olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinäkö TAAS?!?!? Et ole tarpeeksi varakas ja menestynyt hoikille ja menestyneille naisille. Unohdit kertoa, ettet välitä maallisesta materiasta ja sinulle on ihan ok hyvin niukka elämä rahallisesti.

Hippinaisille ja muille henkisistä asioista kiinnostuneelle olet taas liian tavallisen näköinen ja tylsä, ainakin ulospäin.

Niin ja feminiiniset naiset (hoikat, kauniit, taiteista kiinnostuneet) haluavat maskuliinisen miehen. Sinä et nyt ainakaan ole maskuliininen.

Millä perusteella hoikkuus ja taiteista kiinnostuminen ovat synonyymejä sille että haluaa perinteisen maskuliinisen miehen? Hoikkuden ei luulisi liittyvän asiaan mitenkään, enkä ole havainnut että taidepiireissä erityisesti suosittaisiin perinteisen maskuliinisia miehiä...

(pl. tasoteoria, vai siihenkö yrität viitata?)

Tarkoitan hoikkuutta ja taidetta tyyliin Pauliina Littorin-Laitinen tai Johanna Oras, en jotain vassariradikaalia, joka on valmistunut Taikista elämään apurahojen varassa ja joka on niin ylipainoinen, että vain Hemuli-kaavut mahtuvat päälle.

Maskuliinisella en myöskään tarkoita öyhöttävää salimakea vaan jotain ihan muuta.

Ja naisen hoikkuus = naiselliset muodot näkyvät. Vyötärö erottuu lantiosta. Se on naisellista. Ylipaino: muodot katoavat keskivartalolta ja muualtakin. Nainen on yhtä muodotonta massaa. Ei naisellista.

No jopa on mielenkiintoinen näkemys hoikkuudesta ja ylipainosta. Itse olen ylipainoinen (+25 kg), ja todellakin näkyvät naiselliset muodot, koska minulla on kapea vyötärö, leveä lantio ja reidet. Hoikasta olen kaukana. Monet hoikat voivat olla täysin muodottomia. Koittakaa miehet päättä mitä haluatte... Hoikkuus itsessään ei ole se, mitä haluat. Taidat haluta tiimalasivartaloisen naisen. Ja näitä tulee sitten erikokoisina. 

Mistähän johtuu, että suomalaisilla usein näyttää käyvän niin, että lihominen on ikään kuin vastakkaiselle sukupuolelle tyypillistä, ts. että naisille tulee valtavat pallomahat mutta rinnat jäävät pieniksi, kun taas miehillä takapuoli leviää? On todella luotaantyöntävän näköistä molemmilla. Välimeren maissa lihavat on usein kuitenkin vartaloltaan oman sukupuolensa tyyppisiä.

Kyllä. Olen asunut Kroatiassa ja vietin paljon aikaa muissa Etelä-Euroopan maissa, ja siellä monet naiset on ihan suoraan sanoneet, että suomalaiset miehet on aivan liian naismaisia heidän makuunsa. Joku hormonijuttu siinä varmaan on. 

Tuo johtuu olosuhteista ja kulttuurista.

Maissa joissa on selkeä jako - eli mies on perheen taistelija ja rakentaja, nainen synnytyskone - on suosittu voimakkaammin naisia joilla on synnyttäjän lantio ja vahva hoivavietti. Suomen olosuhteissa on pitänyt selvitä talvesta, ja vartalotyyppi korreloi siten että keskimäärin suoravartaloisemmilla naisilla on parempi stressinsietokyky ja sopivammat ominaisuudet kovaan työntekoon.

Suomalaisen miehen on pitänyt kantaa osansa lastenhoidosta ja kumppanin kanssa on vietetty enemmän aikaa yhdessä, joten kuten naisiltakin, myös miehiltä on edellytetty monipuolisuutta. Ei ole riittänyt että mies kaataa riistaa, tulee kotiin, ottaa vaimonsa, syö ja menee nukkumaan. Ja tässä korrelaation menee niin että karskeimmilta testomonstereilta tyypillisemmin puuttuu sitä pehmeää puolta jota tarvitaan lasten kanssa ja muutenkin jos haluaa että kommunikaatio pelaa.

Huomaat ihan saman ilmiön muissakin maissa, yleensä maan lämpötilojen perusteella.

Mitä tässä kirjoitetiin on itse asiassa totta ja ihan tutkittua.

Vierailija kirjoitti:

Vaadit naiselta henkisyyttä, elämänkokemusta, vapautta, taitoa rakastaa ilman riippuvuuksia, et halua lapsia jne...

Mikäs on ikäkriteeri, kun laitat tinderin?

17-30v? Siinä vastaus ongelmaasi.

Nainen alkaa olla kuvailemasi vasta +40.

En muuten ole Tinderissä. Kokeilin sitä, mutta kävi nopeasti ilmi että pitäisi olla melkoinen adonis jotta erottuisi joukosta.

Ikäkriteeri ei ollut tuo vaan ihan av-palsta-approved oma ikä +-10v.

Ja niin kuin tässä jo kävi ilmi, edelliset kiinnostuneet naiset olivat yli 10v nuorempia. Yksikään 10v vanhempi nainen ei ole koskaan ollut aloitteellinen minun suuntaani. Eli ihan hyvin olisin voinut laittaa oma ikä -15v +5v.

-ap

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap vaikutat ihan hyvältä tyypiltä, ja kiva kun viitsit vastailla tähän ketjuun. Itselle tuli mieleen, että ehkä jotain vaikutusta tilanteeseen voi olla niillä syillä MIKSI et halua lapsia, tai olla "suojelijan" roolissa. (Ulkonäkömieltymykset ovat tietenkin yksilöllisiä ja niihin jokaisella on oikeus, mutta niidenkin syntymiseen vaikuttaneita syitä voi miettiä joskus halutessaan.)

Ajattelisin, että jokainen ihminen joka haaveilee rakastumisesta tai parisuhteesta, kaipaa ennen muuta sitä tunnetta jonka itse kuvittelee kokevansa sitten kun on löytänyt unelmiensa naisen/miehen. Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat. Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua? Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa?  Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?

Voi olla että meni ihan metsään. Toivottavasti en mitenkään loukannut tai ymmärtänyt väärin.

Moikka!

Hyviä kysymyksiä, kiitos näistä :)

Jossain tuossa on kuitenkin taustalla sellainen ajatus että no miksi se mies ei halua suojella ja hankkia lapsia, onko siinä jotain vikaa kun se ei täytä naisten toivomaa rooliaan miehenä? Tai kenties tulkitsin väärin...?

Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat.
Tämä pitänee paikkansa. Olen rauhallinen ja harkitseva, enkä suutu helposti. Minusta hyvin arvioitu. Ulkomaailmalta suojelijana en olisi vakuuttava; en ole valpas leijona joka hyökkää pelastamaan heti kun jotain tapahtuu.

Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua?
Tuossa on useitakin ulottuvuuksia. Olennaista on etten saa positiivisia kiksejä suojelijana toimimisesta enkä tunne vetoa suojeltavana oleviin "avuttomiin" naisiin. Kyse ei siis ole siitä etten laiskuuttani tai pelkuruuttani haluaisi venya siihen mitä miehen kuuluu tehdä, vaan siitä ettei se ole sitä mitä haluan tehdä. Minussakin on kyllä jonkin verran johtajaominaisuuksia, mutta en haluaisi johtaa parisuhdetta.

Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa? 
Sama vastaus. Olennaisinta on että halu hankkia lapsia puuttuu.

Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
En välttämättä niinkään turvallisuutta. Mutta tokihan kyse on emotionaalisista tarpeista minullakin.

-ap

Sinusta saa hieman perässä vedettävän vaikutelman. En ihmettele yhtään, että nämä innokkaimmat perheenperustajat näkisivät sinussa muokattavaksi sopivaa potentiaalia.

En voisi enää olla miehen kanssa, joka ei pysty johtamaan parisuhdetta siinä missä minäkin. En jaksa toimia yksipuolisesti tunteiden tulkkina ja kannattelijana.

Se vaikutelma on väärä. En ole sitä alkuunkaan mitä tulee yhteisiin päätöksiin ja muuhun. Jos haluaa miehen jota muokata halutunlaiseksi, olen täysin väärä valinta. Siihen se pätee kyllä että kun ollaan yhdessä, en halua olla yksin vetovastuussa tai ylipäätään enempää vetovastuussa kuin nainenkaan.

Olen kuitenkin huomannut sellaisen asian että ellei mies ole selkeästi se joka johtaa, on hän perässävedettävä. Aito tasa-arvo on sellaista josta mielellään puhutaan, mutta jota harva oikeasti haluaa tai johon harva kykenee.

Pidän myös erikoisena sitä että perheenperustajanaisia kiinnostaa helposti muokattavissa oleva mies, mutta kuitenkin treffit menivät niin että minun piti koko ajan viedä tai mitään ei tapahtunut. En ollenkaan saanut sellaista vaikutelmaa että nämä naiset olisivat olleet täysin hiljaisia hissukoita, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin tuttavuudesta treffeihin, he ottivat välittömästi sen roolin.

Onko tässä sitten erilainen "asteikko" miehillä ja naisilla? Vasta kun mies on selkeästi viejän roolissa, alkaa naisesta tuntumaan tasa-arvoiselta?

-ap

Hyvä huomio, ja aivan totta.

Mun kokemuksieni mukaan naiset ei tule toimeen sen tasapainon kanssa. Siinä käy niin että joko mies päättää että okei hän on se johtaja, tai nainen alkaa laittamaan miestä tossun alle ja sitten katoaa romantiikka.

Naiselle se tasapaino on kait epäselvä ja turvaton olotila tai jotain. Naisilla on muutenkin vahvemmin sisäänrakennettuna se millainen parisuhteen pitää olla, millainen on Mies.

 

Tämä on hyvää pohdiskelua sekä ap:lta, että vastaajalta. Tässähän oppii ihan itsestäänkin jotain, kun alkaa omaa parisuhdetta miettiä.

Kerron nyt oman kokemukseni, jos siitä olisi ap:lle jotain apua. Minä nimittäin olen äärettömän omaehtoinen, itsenäinen ja erakkoluonteinen nainen. Voisi kuvitella, että kaltaiseni nainen nimenomaan tahtoisi tasa-arvoisen parisuhteen.

Vaan ei se kumminkaan mene niin. Mieheni on todella tasapainoinen, rauhallinen luonne, sosiaalisesti erittäin taitava, ei minkäänlaista eritystä pyrkimystä dominanssiin tai päsmäröintiin. Koska on sosiaalisesti niin lahjakas, saavuttaa aina tavoitteensa silkalla miellyttävyydellä. Toki hän pystyy johtamaan ja hallitsemaan tilanteita, kuten kokemukseni mukaan useimmat miehet, mutta suosii kuitenkin sitä että asiat menevät omalla painollaan. Voisin kuvitella, että hiukan samaa tyyppiä kuin ap, siis. Kuvittelisin että ruumiinrakennekin on melko sama, mieheni on lyhyehko ja pitkänmatkanjuoksija, eli ei mikään mörssäri todellakaan.

No, kun aloimme nuorena seurustella, minä kuvittelin että tahdon tasa-arvoisen suhteen. Koska mieheni on niin sopuisa luonne, homma toimi suurin piirtein, mutta minä harkitsin eroa tämän tuosta koska olin niin stressaantunut ja tuntui ettei mies tee omaa osaansa jne.

Tulin sitten lukaisseeksi muutamia kirjoja (Laura Doylen "A Surrendered Wife" ja Helen Andelinin "Fascinating Womanhood"). Kummassakin kirjassa on aika paljon paskaakin, varsinkin jälkimmäinen on täynnä Raamattua, mutta noiden kirjojen lukeminen sai minut tajuamaan, että en minä mitään tasa-arvoista parisuhdetta halua. Minä tahdon suhteen, jossa mies on Mies.

Muutin käytöstäni sen mukaiseksi, mieheni, joustava kun on, kasvoi tilanteen tasalle ja nyt olemme onnellisempia kuin koskaan. Olemme olleet naimisissa kohta 15 vuotta. Luulen, että mieheni onnellisuus perustuu lähinnä siihen että minä olen nykyään enimmäkseen iloinen ja rauhallinen ja hyvällä tuulella enkä stressaantunut. Hän ei luultavasti edes tajua "johtavansa".

Minulle se täysin tasa-arvoinen parisuhde ei yksinkertaisesti tuonut sitä lisäarvoa elämään, mitä parisuhteelta kaipasin. Päinvastoin, tuntui enimmäkseen siltä, että vaikka rakastin miestäni yli kaiken, suhde otti enemmän kuin antoi. Nyt asiat ovat täysin toisin.

Kummallisinta tässä on, että olen edelleen esim. työelämässä samanlainen kuin ennenkin: tosi särmä ja dominoiva. Meidän koira on sitä mieltä, että minä olen se lauman Alfa -koira käy joka kerta pyytämässä minulta lupaa kun mies on lähdössä sen kanssa lenkille. Valtaosa ihmisistä luultavasti luulee että minä sanelen meidän perheen marssijärjestyksen, koska olen tosi sanavalmis ja aika paha suustani muita ihmisiä kohtaan.

Mutta minun kohdallani parisuhde toimii vain, jos saan olla se heikompi astia.

Luulen itse asiassa kyseen olevan siitä, että ihmissuhde ei ole koskaan täysin tasavertainen. Jos parisuhde on olevinaan sellainen, siinä on koko ajan pieni heiluriliike käynnissä, että kumpi vetää nyt. Ja minä en ainakaan jaksanut sitä. Muiden ihmisten kanssa taas on aina selvää, että minä johdan. Mutta jostain ties mistä biologisesta syystä parisuhteessa se vaan ei toimi niin, että nainen johtaa.

Koska jos nainen päätyy johtamaan parisuhteessa, se on hyvin äkkiä vauviksella ruikuttamassa mieslapsesta joka ei tee mitään ja sitten erotaan.

Kiitos vastauksesta.

Olen kyllä joutunut siihen johtajan ja liidaajan asemaan, enkä itse pysty rentoutumaan ollenkaan jos pitää jatkuvasti olla skarppina ja itsevarmana. Ilmeisesti se jotenkin sujuu kun kerran tuollaisesta dynamiikasta pitäviä naisia on minuun tykästynyt, mutta itse en nauttinut siitä.

Minulla on ystävinä kaksi naista jotka ovat pitkälti kuin stereotypia suosituista naisista. Missitasoinen ulkonäkö, aina huoliteltu olemus, hyvät sosiaaliset taidot, ilopinen ja positiivinen käytös, empaattinen ja naisellinen luonne, ja sitä rataa. En pystyisi mitenkään kuvittelemaan parisuhdetta kummankaan kanssa, vaika he ihmisinä ihania ovatkin. En vain jaksaisi sitä kapteenin roolia kun toinen heittäytyy virran vietäväksi.

Haluaisin olla ihan oma itseni, ja toivoisin samaa naiselta myös. Mutta se on tullut selväksi että kovin moni ei siihen kykene ellei mies ole Mies joka turvaa, suojaa ja vie jotta nainen saisi "vain olla nainen" (miksi naiset ylipäätään käyttävät itsestään tätä vähättelevää ilmaisua, en ymmärrä).

Nyt voisitte alapeukuttaa taas, edelliset viestit saivat alle 10 alapeukkua. Vähän skarppausta kiitos.

-ap