Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Naisnäkökulmaa kaivataan; miksi vain "vääränlaiset" naiset kiinnostuvat?
07.01.2021 |
Ikää on pian 40 ja olisi hienoa joskus löytää elämänkumppani. Lapsia en haluaisi, enkä myöskään haluaisi isän roolia uusperheessä.
Minusta kiinnostuneet naiset ovat olleet pääasiassa minua nuorempia, jopa huomattavasti (ikäeroa suurin piirtein 15v). Tämän ikäisillä olettaisin että haaveissa olisi perhe. Sellaisia tulevia pullantuoksuisia perheenäitejä; lyhyitä ja vartaloltaan tanakoita, hyvästä ruuasta suuresti nauttivia, naisia joille koti on tärkeä ja he osaavat pitää sen viihtyisänä. Mies hoitaisi sitten käytännöllisen ja suoraviivaisen puoliskon. Mies rakentaa jotain, ja sitten pääsee soppapatojen ääreen, jne.
Käsitykset miehistä ovat minusta olleet melko konservatiivisia; joskus tämä on ilmaistu suoremmin ja toisinaan vähemmän suoraan. Joskus enemmmän positiiviseen ja toisinaan "miehen kuuluu olla X ja osata Y"-tyyliin.
Yhdessäolo tuntuisi mieluiten olevan sellaista nainen miehen kainalossa-tyyppistä. Ollaan turvassa, mies osaa ja taitaa kun nainen on pieni ja söpö (tässä tapauksessa siis lyhyt).
Minusta ei ole koskaan kiinnostunut:
- vela-nainen (tunnen useitakin)
- normaalipainoinen nainen (tunnen monia)
- liikunnallinen nainen (ttunnen moniakin)
- harrastuskaveri (on useita naispuoleisia harrastuskavereita)
- nainen jonka kanssa riittää puhuttavaa tieteistä, taiteista, tai muista ei käytännön arkeen liittyvistä aiheista (moniakin kavereina)
- nainen joka ei kaipaa selkeää mies/nainen-roolijakoa (tuntuu olevan harvinaisempaa, mutta näitäkin tunnen kyllä)
Olen kuin vastakohta sille mitä he hakevat. Lyhyehkö ja hoikka, nörttimäinen, en hallitse miesten töitä enkä välitä perinteisistä äijäjutuista. En halua voimakasta sukupuoliroolijakoa, en halua leikkiä isoa miestä koska en ole iso, en ole kiinnostunut talon rakentamisesta vaa henkisistä asioista joita nämä kiinnostunee naiset pitävät ufojuttuina ja turhuuksina.
Ihan kuin minuun ei ihastuttaisi sellaisena kuin olen, vaan kehityskelposena (luotettavana ja turvallisena) potentiaalisena Äijänä tai Ukkona jollainen en ole enkä sellaiseksi tule muuttumaan. Mutta kyllä sinä ap sellainen olet, usko vain, kyllä se Äijä ja Ukko sieltä löytyy. Ei löydy, uskokaa jo :/
Mikä neuvoksi? Alanko ryyppäämään holtittomasti ja soittamaan sosiaalitoimiston tuilla rokkia vai mitä?
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinäkö TAAS?!?!? Et ole tarpeeksi varakas ja menestynyt hoikille ja menestyneille naisille. Unohdit kertoa, ettet välitä maallisesta materiasta ja sinulle on ihan ok hyvin niukka elämä rahallisesti.
Hippinaisille ja muille henkisistä asioista kiinnostuneelle olet taas liian tavallisen näköinen ja tylsä, ainakin ulospäin.
Niin ja feminiiniset naiset (hoikat, kauniit, taiteista kiinnostuneet) haluavat maskuliinisen miehen. Sinä et nyt ainakaan ole maskuliininen.
Millä perusteella hoikkuus ja taiteista kiinnostuminen ovat synonyymejä sille että haluaa perinteisen maskuliinisen miehen? Hoikkuden ei luulisi liittyvän asiaan mitenkään, enkä ole havainnut että taidepiireissä erityisesti suosittaisiin perinteisen maskuliinisia miehiä...
(pl. tasoteoria, vai siihenkö yrität viitata?)
Tarkoitan hoikkuutta ja taidetta tyyliin Pauliina Littorin-Laitinen tai Johanna Oras, en jotain vassariradikaalia, joka on valmistunut Taikista elämään apurahojen varassa ja joka on niin ylipainoinen, että vain Hemuli-kaavut mahtuvat päälle.
Maskuliinisella en myöskään tarkoita öyhöttävää salimakea vaan jotain ihan muuta.
Ja naisen hoikkuus = naiselliset muodot näkyvät. Vyötärö erottuu lantiosta. Se on naisellista. Ylipaino: muodot katoavat keskivartalolta ja muualtakin. Nainen on yhtä muodotonta massaa. Ei naisellista.
No jopa on mielenkiintoinen näkemys hoikkuudesta ja ylipainosta. Itse olen ylipainoinen (+25 kg), ja todellakin näkyvät naiselliset muodot, koska minulla on kapea vyötärö, leveä lantio ja reidet. Hoikasta olen kaukana. Monet hoikat voivat olla täysin muodottomia. Koittakaa miehet päättä mitä haluatte... Hoikkuus itsessään ei ole se, mitä haluat. Taidat haluta tiimalasivartaloisen naisen. Ja näitä tulee sitten erikokoisina.
Mistähän johtuu, että suomalaisilla usein näyttää käyvän niin, että lihominen on ikään kuin vastakkaiselle sukupuolelle tyypillistä, ts. että naisille tulee valtavat pallomahat mutta rinnat jäävät pieniksi, kun taas miehillä takapuoli leviää? On todella luotaantyöntävän näköistä molemmilla. Välimeren maissa lihavat on usein kuitenkin vartaloltaan oman sukupuolensa tyyppisiä.
Kyllä. Olen asunut Kroatiassa ja vietin paljon aikaa muissa Etelä-Euroopan maissa, ja siellä monet naiset on ihan suoraan sanoneet, että suomalaiset miehet on aivan liian naismaisia heidän makuunsa. Joku hormonijuttu siinä varmaan on.
Missä kroatialaiset naiset tutustuvat suomalaisiin miehiin? Tuskin siellä ihan kauheasti suomalaisia asuu
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinäkö TAAS?!?!? Et ole tarpeeksi varakas ja menestynyt hoikille ja menestyneille naisille. Unohdit kertoa, ettet välitä maallisesta materiasta ja sinulle on ihan ok hyvin niukka elämä rahallisesti.
Hippinaisille ja muille henkisistä asioista kiinnostuneelle olet taas liian tavallisen näköinen ja tylsä, ainakin ulospäin.
Niin ja feminiiniset naiset (hoikat, kauniit, taiteista kiinnostuneet) haluavat maskuliinisen miehen. Sinä et nyt ainakaan ole maskuliininen.
Millä perusteella hoikkuus ja taiteista kiinnostuminen ovat synonyymejä sille että haluaa perinteisen maskuliinisen miehen? Hoikkuden ei luulisi liittyvän asiaan mitenkään, enkä ole havainnut että taidepiireissä erityisesti suosittaisiin perinteisen maskuliinisia miehiä...
(pl. tasoteoria, vai siihenkö yrität viitata?)
Tarkoitan hoikkuutta ja taidetta tyyliin Pauliina Littorin-Laitinen tai Johanna Oras, en jotain vassariradikaalia, joka on valmistunut Taikista elämään apurahojen varassa ja joka on niin ylipainoinen, että vain Hemuli-kaavut mahtuvat päälle.
Maskuliinisella en myöskään tarkoita öyhöttävää salimakea vaan jotain ihan muuta.
Ja naisen hoikkuus = naiselliset muodot näkyvät. Vyötärö erottuu lantiosta. Se on naisellista. Ylipaino: muodot katoavat keskivartalolta ja muualtakin. Nainen on yhtä muodotonta massaa. Ei naisellista.
No jopa on mielenkiintoinen näkemys hoikkuudesta ja ylipainosta. Itse olen ylipainoinen (+25 kg), ja todellakin näkyvät naiselliset muodot, koska minulla on kapea vyötärö, leveä lantio ja reidet. Hoikasta olen kaukana. Monet hoikat voivat olla täysin muodottomia. Koittakaa miehet päättä mitä haluatte... Hoikkuus itsessään ei ole se, mitä haluat. Taidat haluta tiimalasivartaloisen naisen. Ja näitä tulee sitten erikokoisina.
Mistähän johtuu, että suomalaisilla usein näyttää käyvän niin, että lihominen on ikään kuin vastakkaiselle sukupuolelle tyypillistä, ts. että naisille tulee valtavat pallomahat mutta rinnat jäävät pieniksi, kun taas miehillä takapuoli leviää? On todella luotaantyöntävän näköistä molemmilla. Välimeren maissa lihavat on usein kuitenkin vartaloltaan oman sukupuolensa tyyppisiä.
Kyllä. Olen asunut Kroatiassa ja vietin paljon aikaa muissa Etelä-Euroopan maissa, ja siellä monet naiset on ihan suoraan sanoneet, että suomalaiset miehet on aivan liian naismaisia heidän makuunsa. Joku hormonijuttu siinä varmaan on.
Missä kroatialaiset naiset tutustuvat suomalaisiin miehiin? Tuskin siellä ihan kauheasti suomalaisia asuu
ohis
Kroatiassa on paljon suosittuja lomakohteita, varmasti siellä törmää myös suomalaisiin.
Nää vartalotyypittelyt kyllä ovat ihan hirveetä paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinäkö TAAS?!?!? Et ole tarpeeksi varakas ja menestynyt hoikille ja menestyneille naisille. Unohdit kertoa, ettet välitä maallisesta materiasta ja sinulle on ihan ok hyvin niukka elämä rahallisesti.
Hippinaisille ja muille henkisistä asioista kiinnostuneelle olet taas liian tavallisen näköinen ja tylsä, ainakin ulospäin.
Niin ja feminiiniset naiset (hoikat, kauniit, taiteista kiinnostuneet) haluavat maskuliinisen miehen. Sinä et nyt ainakaan ole maskuliininen.
Millä perusteella hoikkuus ja taiteista kiinnostuminen ovat synonyymejä sille että haluaa perinteisen maskuliinisen miehen? Hoikkuden ei luulisi liittyvän asiaan mitenkään, enkä ole havainnut että taidepiireissä erityisesti suosittaisiin perinteisen maskuliinisia miehiä...
(pl. tasoteoria, vai siihenkö yrität viitata?)
Tarkoitan hoikkuutta ja taidetta tyyliin Pauliina Littorin-Laitinen tai Johanna Oras, en jotain vassariradikaalia, joka on valmistunut Taikista elämään apurahojen varassa ja joka on niin ylipainoinen, että vain Hemuli-kaavut mahtuvat päälle.
Maskuliinisella en myöskään tarkoita öyhöttävää salimakea vaan jotain ihan muuta.
Ja naisen hoikkuus = naiselliset muodot näkyvät. Vyötärö erottuu lantiosta. Se on naisellista. Ylipaino: muodot katoavat keskivartalolta ja muualtakin. Nainen on yhtä muodotonta massaa. Ei naisellista.
No jopa on mielenkiintoinen näkemys hoikkuudesta ja ylipainosta. Itse olen ylipainoinen (+25 kg), ja todellakin näkyvät naiselliset muodot, koska minulla on kapea vyötärö, leveä lantio ja reidet. Hoikasta olen kaukana. Monet hoikat voivat olla täysin muodottomia. Koittakaa miehet päättä mitä haluatte... Hoikkuus itsessään ei ole se, mitä haluat. Taidat haluta tiimalasivartaloisen naisen. Ja näitä tulee sitten erikokoisina.
Mistähän johtuu, että suomalaisilla usein näyttää käyvän niin, että lihominen on ikään kuin vastakkaiselle sukupuolelle tyypillistä, ts. että naisille tulee valtavat pallomahat mutta rinnat jäävät pieniksi, kun taas miehillä takapuoli leviää? On todella luotaantyöntävän näköistä molemmilla. Välimeren maissa lihavat on usein kuitenkin vartaloltaan oman sukupuolensa tyyppisiä.
Kyllä. Olen asunut Kroatiassa ja vietin paljon aikaa muissa Etelä-Euroopan maissa, ja siellä monet naiset on ihan suoraan sanoneet, että suomalaiset miehet on aivan liian naismaisia heidän makuunsa. Joku hormonijuttu siinä varmaan on.
Missä kroatialaiset naiset tutustuvat suomalaisiin miehiin? Tuskin siellä ihan kauheasti suomalaisia asuu
ohis
Kroatiassa on paljon suosittuja lomakohteita, varmasti siellä törmää myös suomalaisiin.
Nää vartalotyypittelyt kyllä ovat ihan hirveetä paskaa.
..sanoo omenalihava av-mamma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinäkö TAAS?!?!? Et ole tarpeeksi varakas ja menestynyt hoikille ja menestyneille naisille. Unohdit kertoa, ettet välitä maallisesta materiasta ja sinulle on ihan ok hyvin niukka elämä rahallisesti.
Hippinaisille ja muille henkisistä asioista kiinnostuneelle olet taas liian tavallisen näköinen ja tylsä, ainakin ulospäin.
Niin ja feminiiniset naiset (hoikat, kauniit, taiteista kiinnostuneet) haluavat maskuliinisen miehen. Sinä et nyt ainakaan ole maskuliininen.
Millä perusteella hoikkuus ja taiteista kiinnostuminen ovat synonyymejä sille että haluaa perinteisen maskuliinisen miehen? Hoikkuden ei luulisi liittyvän asiaan mitenkään, enkä ole havainnut että taidepiireissä erityisesti suosittaisiin perinteisen maskuliinisia miehiä...
(pl. tasoteoria, vai siihenkö yrität viitata?)
Tarkoitan hoikkuutta ja taidetta tyyliin Pauliina Littorin-Laitinen tai Johanna Oras, en jotain vassariradikaalia, joka on valmistunut Taikista elämään apurahojen varassa ja joka on niin ylipainoinen, että vain Hemuli-kaavut mahtuvat päälle.
Maskuliinisella en myöskään tarkoita öyhöttävää salimakea vaan jotain ihan muuta.
Ja naisen hoikkuus = naiselliset muodot näkyvät. Vyötärö erottuu lantiosta. Se on naisellista. Ylipaino: muodot katoavat keskivartalolta ja muualtakin. Nainen on yhtä muodotonta massaa. Ei naisellista.
No jopa on mielenkiintoinen näkemys hoikkuudesta ja ylipainosta. Itse olen ylipainoinen (+25 kg), ja todellakin näkyvät naiselliset muodot, koska minulla on kapea vyötärö, leveä lantio ja reidet. Hoikasta olen kaukana. Monet hoikat voivat olla täysin muodottomia. Koittakaa miehet päättä mitä haluatte... Hoikkuus itsessään ei ole se, mitä haluat. Taidat haluta tiimalasivartaloisen naisen. Ja näitä tulee sitten erikokoisina.
Mistähän johtuu, että suomalaisilla usein näyttää käyvän niin, että lihominen on ikään kuin vastakkaiselle sukupuolelle tyypillistä, ts. että naisille tulee valtavat pallomahat mutta rinnat jäävät pieniksi, kun taas miehillä takapuoli leviää? On todella luotaantyöntävän näköistä molemmilla. Välimeren maissa lihavat on usein kuitenkin vartaloltaan oman sukupuolensa tyyppisiä.
Kyllä. Olen asunut Kroatiassa ja vietin paljon aikaa muissa Etelä-Euroopan maissa, ja siellä monet naiset on ihan suoraan sanoneet, että suomalaiset miehet on aivan liian naismaisia heidän makuunsa. Joku hormonijuttu siinä varmaan on.
Missä kroatialaiset naiset tutustuvat suomalaisiin miehiin? Tuskin siellä ihan kauheasti suomalaisia asuu
ohis
Kroatiassa on paljon suosittuja lomakohteita, varmasti siellä törmää myös suomalaisiin.
Nää vartalotyypittelyt kyllä ovat ihan hirveetä paskaa.
..sanoo omenalihava av-mamma.
Sori, ei. X-kroppainen vela.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
⁷
Vierailija kirjoitti:
"Lyhyys on luontevaa, jos olet itsekin lyhyehkö."
Tähän vielä kommentti. Tässä siis klikkaa se pituuserojuttu ja syy miksi sitä halutaan. Kuten tarkasti kirjoitit, lyhyelle naiselle käy lyhyehkö mies, eli pituuseroa on reippaasti.
Nainen haluaa tuntea olevansa pieni ja isomman miehen kainalossa turvassa. Tulee sellainen fiilis että haetaan isähahmoa. Tässä ei edes vaikuta se ettei nainen varsinaisesti ole pieni vaikka onkin lyhyt, tämä olisi yhtä lailla turn-off vaikka nainen olisi hoikka. Samaiset naiset myös selkeästi halusivat seurata perässä kun minä kuljin edellä ja hoidin miehekkäällä tavalla sosiaaliset tilanteet, vaikka ovat muuten ihan rohkeita ja reippaita ihmisiä.
Jos naiselle ei ole väliä miehen pituudella, sitten on minulla melko lailla sama onko tämä 150cm vai 180cm.
-ap
Olet sivuuttanut jokaisen kommentin, jossa nainen on kertonut sinulle toista.
Vastaisitkohan näihin?
– oletko koskaan ollut parisuhteessa?
– oletko koskaan ollut onnellinen parisuhteessa?
– olisiko suhde bi-naisen kanssa ok sinulle? Sitä on tainnut ehdottaa sinulle useampi kommentoija.
– voisitko kuvitella olevasi onnellinen tapailusuhteessa, jossa muuten kriteerisi täyttävällä naisella olisi lapsia? Sinun ei tarvitsisi osallistua lasten elämään.
– olisitko valmis psykoterapiaan? Tämä ei tarkoita, että olisit mitenkään häiriintynyt.
– millaista läheisyyttä toivot? Kerrot perusteellisesti, millaisesta läheisyydestä et pidä. Millaisesta siis pidät? Onko läheisyys ylipäätään asia, jota toivot?
– oletko koskaan ollut parisuhteessa?
Tulkinnanvaraista. Vastaan että en ole ollut.– oletko koskaan ollut onnellinen parisuhteessa?
kts. yllä.– olisiko suhde bi-naisen kanssa ok sinulle? Sitä on tainnut ehdottaa sinulle useampi kommentoija.
Miksipä ei olisi?– voisitko kuvitella olevasi onnellinen tapailusuhteessa, jossa muuten kriteerisi täyttävällä naisella olisi lapsia? Sinun ei tarvitsisi osallistua lasten elämään.
Voisin kuvitella. Eikä minua jonkinlainen osallistuminenkaan haittaisi, tosiasia nyt on ettei miesystävää yleensä pidetä salassakaan kun kyse olisi muustakin kuin FWB-tyylisestä järjestelystä. Mutta osallistuminen olisi sitä että tutustuisin naisen lapsiin jotta he tietäisivät millaisen miehen kanssa se äiti seurustelee, eli kenties jokunen yhteinen reissu joskus. Ei sitä että alkaisin toimimaan koulukyytinä tai tekemään perheen kauppaostoksia. Siitä en ole varma kuinka tämä onnistuisi, tietysti tajuan että yksinhuoltajan arki on yleensä kiireistä ja totta kai lapset ovat etusijalla.– olisitko valmis psykoterapiaan? Tämä ei tarkoita, että olisit mitenkään häiriintynyt.
Mennäänkö yhdessä? Otetaan vartalokommenteista jankkaava palstailija mukaan.– millaista läheisyyttä toivot? Kerrot perusteellisesti, millaisesta läheisyydestä et pidä. Millaisesta siis pidät? Onko läheisyys ylipäätään asia, jota toivot?
Henkilökohtainen kysymys. Mutta vastaus tuskin poikkeaisi siitä tavallisesta. Kovin erikoisia toiveita tai rajoitteita ei ole, pl. se etten halua vetää kapteenin ja suojelijan roolia, vaan molemmat tukisivat toisiaan silloin kun tarvetta olisi. Läheisyys kyllä olisi hyvin tärkeää. Mitään käytännöllistä arjen liittoa en ole etsimässä vaan jotain itselleni merkityksellisempää.
-ap
Eli samat pikkupaska taas. Tuhannes samanlainen aloitus, kaveri on terapian tarpeessa, mutta ei tajua sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinäkö TAAS?!?!? Et ole tarpeeksi varakas ja menestynyt hoikille ja menestyneille naisille. Unohdit kertoa, ettet välitä maallisesta materiasta ja sinulle on ihan ok hyvin niukka elämä rahallisesti.
Hippinaisille ja muille henkisistä asioista kiinnostuneelle olet taas liian tavallisen näköinen ja tylsä, ainakin ulospäin.
Niin ja feminiiniset naiset (hoikat, kauniit, taiteista kiinnostuneet) haluavat maskuliinisen miehen. Sinä et nyt ainakaan ole maskuliininen.
Millä perusteella hoikkuus ja taiteista kiinnostuminen ovat synonyymejä sille että haluaa perinteisen maskuliinisen miehen? Hoikkuden ei luulisi liittyvän asiaan mitenkään, enkä ole havainnut että taidepiireissä erityisesti suosittaisiin perinteisen maskuliinisia miehiä...
(pl. tasoteoria, vai siihenkö yrität viitata?)
Tarkoitan hoikkuutta ja taidetta tyyliin Pauliina Littorin-Laitinen tai Johanna Oras, en jotain vassariradikaalia, joka on valmistunut Taikista elämään apurahojen varassa ja joka on niin ylipainoinen, että vain Hemuli-kaavut mahtuvat päälle.
Maskuliinisella en myöskään tarkoita öyhöttävää salimakea vaan jotain ihan muuta.
Ja naisen hoikkuus = naiselliset muodot näkyvät. Vyötärö erottuu lantiosta. Se on naisellista. Ylipaino: muodot katoavat keskivartalolta ja muualtakin. Nainen on yhtä muodotonta massaa. Ei naisellista.
No jopa on mielenkiintoinen näkemys hoikkuudesta ja ylipainosta. Itse olen ylipainoinen (+25 kg), ja todellakin näkyvät naiselliset muodot, koska minulla on kapea vyötärö, leveä lantio ja reidet. Hoikasta olen kaukana. Monet hoikat voivat olla täysin muodottomia. Koittakaa miehet päättä mitä haluatte... Hoikkuus itsessään ei ole se, mitä haluat. Taidat haluta tiimalasivartaloisen naisen. Ja näitä tulee sitten erikokoisina.
Mistähän johtuu, että suomalaisilla usein näyttää käyvän niin, että lihominen on ikään kuin vastakkaiselle sukupuolelle tyypillistä, ts. että naisille tulee valtavat pallomahat mutta rinnat jäävät pieniksi, kun taas miehillä takapuoli leviää? On todella luotaantyöntävän näköistä molemmilla. Välimeren maissa lihavat on usein kuitenkin vartaloltaan oman sukupuolensa tyyppisiä.
Kyllä. Olen asunut Kroatiassa ja vietin paljon aikaa muissa Etelä-Euroopan maissa, ja siellä monet naiset on ihan suoraan sanoneet, että suomalaiset miehet on aivan liian naismaisia heidän makuunsa. Joku hormonijuttu siinä varmaan on.
Tuo johtuu olosuhteista ja kulttuurista.
Maissa joissa on selkeä jako - eli mies on perheen taistelija ja rakentaja, nainen synnytyskone - on suosittu voimakkaammin naisia joilla on synnyttäjän lantio ja vahva hoivavietti. Suomen olosuhteissa on pitänyt selvitä talvesta, ja vartalotyyppi korreloi siten että keskimäärin suoravartaloisemmilla naisilla on parempi stressinsietokyky ja sopivammat ominaisuudet kovaan työntekoon.
Suomalaisen miehen on pitänyt kantaa osansa lastenhoidosta ja kumppanin kanssa on vietetty enemmän aikaa yhdessä, joten kuten naisiltakin, myös miehiltä on edellytetty monipuolisuutta. Ei ole riittänyt että mies kaataa riistaa, tulee kotiin, ottaa vaimonsa, syö ja menee nukkumaan. Ja tässä korrelaation menee niin että karskeimmilta testomonstereilta tyypillisemmin puuttuu sitä pehmeää puolta jota tarvitaan lasten kanssa ja muutenkin jos haluaa että kommunikaatio pelaa.
Huomaat ihan saman ilmiön muissakin maissa, yleensä maan lämpötilojen perusteella.
Mitä jos yrittäisit lukea hitusen historiaa? Suomessa on ollut aivan yhtä vankka työnjako sukupuolten välillä kuin muissakin maissa. Tämä johtuu kahdesta syystä: 90% naisista ei jaksa kyntää vaikka mikä olisi, tai olla tukkimetsässä kirveen ja pokahasan kanssa (siihen on syynsä, että naisilla ja miehillä on eri sarjat urheilussa). Toinen syy on se, että lasten takia naisten on ollut kätevämpää olla siinä tuvan lähellä hommissa.
Ainoa ero, mikä tässä työnjaossa on minun tietääkseni muihin länsimaihin on se, että Yhdysvalloissa miehet hoiti lypsämisen ja karjan, ei naiset. Täällähän lehmikarja on ollut emännän ylpeys ja mies lypsämässä olisi ollut suurin piirtein pyhäinhäväistys. Amerikkalaiset naiset myös pitivät itseään liian hyvinä menemään peltotöihin, täällä on ollut tapana että naiset osallistuvat heinätöihin (miehet niitti, koska se on raskaampaa hommaa, naiset haravoi) ja viljan korjuuseen. Mutta esim. viljan puinnissa oli jo naisille erilainen varsta kuin miehille, tullaan taas siihen miesten voimatasoihin.
Mitä taas vartalonmalliin tulee, vielä 80-luvulla suominaisilla oli erottuva vyötärö. Se on katsos naisvartalon normaali malli. Tämä nykyinen omenamalli on seurausta ylensyönnistä ja vääränlaisen ravinnon aiheuttamasta hormonaalisesta epätasapainosta. Me suomalaiset olemme yleisesti ottaen aika "persjalkaisia", eli lantio on leveähkö, mikä tekee väkisinkin vyötärön erottuvammaksi. Paitsi ruotsinkieliset naiset ovat yleensä kantaruotsalaisten tapaan pitkäjalkaisia lättäperiä. Heillä ei välttämättä hoikkanakaan ole erityisen erottuva vyötärö, koska jos jalat ovat pitkät, selkä ei yleensä ole -muutenhan koko ihminen olisi hyvin pitkä, kuten mallit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap vaikutat ihan hyvältä tyypiltä, ja kiva kun viitsit vastailla tähän ketjuun. Itselle tuli mieleen, että ehkä jotain vaikutusta tilanteeseen voi olla niillä syillä MIKSI et halua lapsia, tai olla "suojelijan" roolissa. (Ulkonäkömieltymykset ovat tietenkin yksilöllisiä ja niihin jokaisella on oikeus, mutta niidenkin syntymiseen vaikuttaneita syitä voi miettiä joskus halutessaan.)
Ajattelisin, että jokainen ihminen joka haaveilee rakastumisesta tai parisuhteesta, kaipaa ennen muuta sitä tunnetta jonka itse kuvittelee kokevansa sitten kun on löytänyt unelmiensa naisen/miehen. Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat. Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua? Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa? Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
Voi olla että meni ihan metsään. Toivottavasti en mitenkään loukannut tai ymmärtänyt väärin.
Moikka!
Hyviä kysymyksiä, kiitos näistä :)
Jossain tuossa on kuitenkin taustalla sellainen ajatus että no miksi se mies ei halua suojella ja hankkia lapsia, onko siinä jotain vikaa kun se ei täytä naisten toivomaa rooliaan miehenä? Tai kenties tulkitsin väärin...?
Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat.
Tämä pitänee paikkansa. Olen rauhallinen ja harkitseva, enkä suutu helposti. Minusta hyvin arvioitu. Ulkomaailmalta suojelijana en olisi vakuuttava; en ole valpas leijona joka hyökkää pelastamaan heti kun jotain tapahtuu.
Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua?
Tuossa on useitakin ulottuvuuksia. Olennaista on etten saa positiivisia kiksejä suojelijana toimimisesta enkä tunne vetoa suojeltavana oleviin "avuttomiin" naisiin. Kyse ei siis ole siitä etten laiskuuttani tai pelkuruuttani haluaisi venya siihen mitä miehen kuuluu tehdä, vaan siitä ettei se ole sitä mitä haluan tehdä. Minussakin on kyllä jonkin verran johtajaominaisuuksia, mutta en haluaisi johtaa parisuhdetta.
Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa?
Sama vastaus. Olennaisinta on että halu hankkia lapsia puuttuu.
Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
En välttämättä niinkään turvallisuutta. Mutta tokihan kyse on emotionaalisista tarpeista minullakin.-ap
Sinusta saa hieman perässä vedettävän vaikutelman. En ihmettele yhtään, että nämä innokkaimmat perheenperustajat näkisivät sinussa muokattavaksi sopivaa potentiaalia.
En voisi enää olla miehen kanssa, joka ei pysty johtamaan parisuhdetta siinä missä minäkin. En jaksa toimia yksipuolisesti tunteiden tulkkina ja kannattelijana.
Se vaikutelma on väärä. En ole sitä alkuunkaan mitä tulee yhteisiin päätöksiin ja muuhun. Jos haluaa miehen jota muokata halutunlaiseksi, olen täysin väärä valinta. Siihen se pätee kyllä että kun ollaan yhdessä, en halua olla yksin vetovastuussa tai ylipäätään enempää vetovastuussa kuin nainenkaan.
Olen kuitenkin huomannut sellaisen asian että ellei mies ole selkeästi se joka johtaa, on hän perässävedettävä. Aito tasa-arvo on sellaista josta mielellään puhutaan, mutta jota harva oikeasti haluaa tai johon harva kykenee.
Pidän myös erikoisena sitä että perheenperustajanaisia kiinnostaa helposti muokattavissa oleva mies, mutta kuitenkin treffit menivät niin että minun piti koko ajan viedä tai mitään ei tapahtunut. En ollenkaan saanut sellaista vaikutelmaa että nämä naiset olisivat olleet täysin hiljaisia hissukoita, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin tuttavuudesta treffeihin, he ottivat välittömästi sen roolin.
Onko tässä sitten erilainen "asteikko" miehillä ja naisilla? Vasta kun mies on selkeästi viejän roolissa, alkaa naisesta tuntumaan tasa-arvoiselta?
-ap
Hyvä huomio, ja aivan totta.
Mun kokemuksieni mukaan naiset ei tule toimeen sen tasapainon kanssa. Siinä käy niin että joko mies päättää että okei hän on se johtaja, tai nainen alkaa laittamaan miestä tossun alle ja sitten katoaa romantiikka.
Naiselle se tasapaino on kait epäselvä ja turvaton olotila tai jotain. Naisilla on muutenkin vahvemmin sisäänrakennettuna se millainen parisuhteen pitää olla, millainen on Mies.
Tämä on hyvää pohdiskelua sekä ap:lta, että vastaajalta. Tässähän oppii ihan itsestäänkin jotain, kun alkaa omaa parisuhdetta miettiä.
Kerron nyt oman kokemukseni, jos siitä olisi ap:lle jotain apua. Minä nimittäin olen äärettömän omaehtoinen, itsenäinen ja erakkoluonteinen nainen. Voisi kuvitella, että kaltaiseni nainen nimenomaan tahtoisi tasa-arvoisen parisuhteen.
Vaan ei se kumminkaan mene niin. Mieheni on todella tasapainoinen, rauhallinen luonne, sosiaalisesti erittäin taitava, ei minkäänlaista eritystä pyrkimystä dominanssiin tai päsmäröintiin. Koska on sosiaalisesti niin lahjakas, saavuttaa aina tavoitteensa silkalla miellyttävyydellä. Toki hän pystyy johtamaan ja hallitsemaan tilanteita, kuten kokemukseni mukaan useimmat miehet, mutta suosii kuitenkin sitä että asiat menevät omalla painollaan. Voisin kuvitella, että hiukan samaa tyyppiä kuin ap, siis. Kuvittelisin että ruumiinrakennekin on melko sama, mieheni on lyhyehko ja pitkänmatkanjuoksija, eli ei mikään mörssäri todellakaan.
No, kun aloimme nuorena seurustella, minä kuvittelin että tahdon tasa-arvoisen suhteen. Koska mieheni on niin sopuisa luonne, homma toimi suurin piirtein, mutta minä harkitsin eroa tämän tuosta koska olin niin stressaantunut ja tuntui ettei mies tee omaa osaansa jne.
Tulin sitten lukaisseeksi muutamia kirjoja (Laura Doylen "A Surrendered Wife" ja Helen Andelinin "Fascinating Womanhood"). Kummassakin kirjassa on aika paljon paskaakin, varsinkin jälkimmäinen on täynnä Raamattua, mutta noiden kirjojen lukeminen sai minut tajuamaan, että en minä mitään tasa-arvoista parisuhdetta halua. Minä tahdon suhteen, jossa mies on Mies.
Muutin käytöstäni sen mukaiseksi, mieheni, joustava kun on, kasvoi tilanteen tasalle ja nyt olemme onnellisempia kuin koskaan. Olemme olleet naimisissa kohta 15 vuotta. Luulen, että mieheni onnellisuus perustuu lähinnä siihen että minä olen nykyään enimmäkseen iloinen ja rauhallinen ja hyvällä tuulella enkä stressaantunut. Hän ei luultavasti edes tajua "johtavansa".
Minulle se täysin tasa-arvoinen parisuhde ei yksinkertaisesti tuonut sitä lisäarvoa elämään, mitä parisuhteelta kaipasin. Päinvastoin, tuntui enimmäkseen siltä, että vaikka rakastin miestäni yli kaiken, suhde otti enemmän kuin antoi. Nyt asiat ovat täysin toisin.
Kummallisinta tässä on, että olen edelleen esim. työelämässä samanlainen kuin ennenkin: tosi särmä ja dominoiva. Meidän koira on sitä mieltä, että minä olen se lauman Alfa -koira käy joka kerta pyytämässä minulta lupaa kun mies on lähdössä sen kanssa lenkille. Valtaosa ihmisistä luultavasti luulee että minä sanelen meidän perheen marssijärjestyksen, koska olen tosi sanavalmis ja aika paha suustani muita ihmisiä kohtaan.
Mutta minun kohdallani parisuhde toimii vain, jos saan olla se heikompi astia.
Luulen itse asiassa kyseen olevan siitä, että ihmissuhde ei ole koskaan täysin tasavertainen. Jos parisuhde on olevinaan sellainen, siinä on koko ajan pieni heiluriliike käynnissä, että kumpi vetää nyt. Ja minä en ainakaan jaksanut sitä. Muiden ihmisten kanssa taas on aina selvää, että minä johdan. Mutta jostain ties mistä biologisesta syystä parisuhteessa se vaan ei toimi niin, että nainen johtaa.
Koska jos nainen päätyy johtamaan parisuhteessa, se on hyvin äkkiä vauviksella ruikuttamassa mieslapsesta joka ei tee mitään ja sitten erotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm. Sanoisin, että ap:n pitäisi vain tavata enemmän naisia. Lisää volyymia. Pistä Tinder tulille ja kerro kaikki tarpeellinen jo profiilitekstissä, niin säästät aikaa.
Vapaaehtoinen lapsettomuus on kuitenkin sen verran harvinaista, että joudut tapaamaan paljon naisia, että löydät sellaisen joka sopii kaikkiin kriteereihisi. Vapaaehtoisesti lapsettomia on 20-40-vuotiaissa 13 %. Koska osa noista nuoremmista muuttaa mieltään vanhempana, on todellinen luku ap:n ikäisissä max 10 %. Jos lapsia haluava joutuu treffailla 10 naista löytääkseen hyvän, ehkä ap:n pitää tavata 100 naista.
Vaadit naiselta henkisyyttä, elämänkokemusta, vapautta, taitoa rakastaa ilman riippuvuuksia, et halua lapsia jne...
Mikäs on ikäkriteeri, kun laitat tinderin?
17-30v? Siinä vastaus ongelmaasi.
Nainen alkaa olla kuvailemasi vasta +40.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Sanoisin, että ap:n pitäisi vain tavata enemmän naisia. Lisää volyymia. Pistä Tinder tulille ja kerro kaikki tarpeellinen jo profiilitekstissä, niin säästät aikaa.
Vapaaehtoinen lapsettomuus on kuitenkin sen verran harvinaista, että joudut tapaamaan paljon naisia, että löydät sellaisen joka sopii kaikkiin kriteereihisi. Vapaaehtoisesti lapsettomia on 20-40-vuotiaissa 13 %. Koska osa noista nuoremmista muuttaa mieltään vanhempana, on todellinen luku ap:n ikäisissä max 10 %. Jos lapsia haluava joutuu treffailla 10 naista löytääkseen hyvän, ehkä ap:n pitää tavata 100 naista.
Ei tarvitse tavata, kun seuloo kunnolla. Nimmarilla seksuaalivähemmistöön kuuluva ja muutenkin epätavallinen ja silti kumppanin tinskusta löytänyt
Vierailija kirjoitti:
Mitäs ap sanot, kun olen samantyyppinen lyhyehkö nörttimies kuin sinä, paitsi hiukan enemmän kiinnostunut rakentelusta ja muusta "maskuliinisesta", ja haluaisin löytää kiltin ja äitimäisen ja hoikan perheenperustajanaisen, ja tähän asti olen saanut pelkästään skitsoja vela-naisia ja bilenaisia ja ne harvat perheenperustajanaiset joita olen saanut, ovat olleet puhtaasti tulevaa yh-äiti tyyppiä, eli siittäjä ei kelpaa pysyväksi mieheksi ellei ole joku saakelin miljonääri ja nhl-kiekkoilija.
En ymmärrä mitä naiset haluaa. Itse haluaisin vain perhe-elämää melko säästeliäästi eläen, ilman mitään some-leuhottelua ja yli-isoja velkoja, ja myös ilman että nainen paisuu kuin pullataikina. Ja tätä en saa!!
Sinä et ole sitä mitä naiset mieheltä haluavat ja huonoin kohta sinussa ei ole lyhyys vaan asenteesi. Nainen haluaa mukavan miehen.
Ja äitimäinen hoikka nainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap vaikutat ihan hyvältä tyypiltä, ja kiva kun viitsit vastailla tähän ketjuun. Itselle tuli mieleen, että ehkä jotain vaikutusta tilanteeseen voi olla niillä syillä MIKSI et halua lapsia, tai olla "suojelijan" roolissa. (Ulkonäkömieltymykset ovat tietenkin yksilöllisiä ja niihin jokaisella on oikeus, mutta niidenkin syntymiseen vaikuttaneita syitä voi miettiä joskus halutessaan.)
Ajattelisin, että jokainen ihminen joka haaveilee rakastumisesta tai parisuhteesta, kaipaa ennen muuta sitä tunnetta jonka itse kuvittelee kokevansa sitten kun on löytänyt unelmiensa naisen/miehen. Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat. Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua? Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa? Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
Voi olla että meni ihan metsään. Toivottavasti en mitenkään loukannut tai ymmärtänyt väärin.
Moikka!
Hyviä kysymyksiä, kiitos näistä :)
Jossain tuossa on kuitenkin taustalla sellainen ajatus että no miksi se mies ei halua suojella ja hankkia lapsia, onko siinä jotain vikaa kun se ei täytä naisten toivomaa rooliaan miehenä? Tai kenties tulkitsin väärin...?
Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat.
Tämä pitänee paikkansa. Olen rauhallinen ja harkitseva, enkä suutu helposti. Minusta hyvin arvioitu. Ulkomaailmalta suojelijana en olisi vakuuttava; en ole valpas leijona joka hyökkää pelastamaan heti kun jotain tapahtuu.
Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua?
Tuossa on useitakin ulottuvuuksia. Olennaista on etten saa positiivisia kiksejä suojelijana toimimisesta enkä tunne vetoa suojeltavana oleviin "avuttomiin" naisiin. Kyse ei siis ole siitä etten laiskuuttani tai pelkuruuttani haluaisi venya siihen mitä miehen kuuluu tehdä, vaan siitä ettei se ole sitä mitä haluan tehdä. Minussakin on kyllä jonkin verran johtajaominaisuuksia, mutta en haluaisi johtaa parisuhdetta.
Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa?
Sama vastaus. Olennaisinta on että halu hankkia lapsia puuttuu.
Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
En välttämättä niinkään turvallisuutta. Mutta tokihan kyse on emotionaalisista tarpeista minullakin.-ap
Sinusta saa hieman perässä vedettävän vaikutelman. En ihmettele yhtään, että nämä innokkaimmat perheenperustajat näkisivät sinussa muokattavaksi sopivaa potentiaalia.
En voisi enää olla miehen kanssa, joka ei pysty johtamaan parisuhdetta siinä missä minäkin. En jaksa toimia yksipuolisesti tunteiden tulkkina ja kannattelijana.
Se vaikutelma on väärä. En ole sitä alkuunkaan mitä tulee yhteisiin päätöksiin ja muuhun. Jos haluaa miehen jota muokata halutunlaiseksi, olen täysin väärä valinta. Siihen se pätee kyllä että kun ollaan yhdessä, en halua olla yksin vetovastuussa tai ylipäätään enempää vetovastuussa kuin nainenkaan.
Olen kuitenkin huomannut sellaisen asian että ellei mies ole selkeästi se joka johtaa, on hän perässävedettävä. Aito tasa-arvo on sellaista josta mielellään puhutaan, mutta jota harva oikeasti haluaa tai johon harva kykenee.
Pidän myös erikoisena sitä että perheenperustajanaisia kiinnostaa helposti muokattavissa oleva mies, mutta kuitenkin treffit menivät niin että minun piti koko ajan viedä tai mitään ei tapahtunut. En ollenkaan saanut sellaista vaikutelmaa että nämä naiset olisivat olleet täysin hiljaisia hissukoita, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin tuttavuudesta treffeihin, he ottivat välittömästi sen roolin.
Onko tässä sitten erilainen "asteikko" miehillä ja naisilla? Vasta kun mies on selkeästi viejän roolissa, alkaa naisesta tuntumaan tasa-arvoiselta?
-ap
Hyvä huomio, ja aivan totta.
Mun kokemuksieni mukaan naiset ei tule toimeen sen tasapainon kanssa. Siinä käy niin että joko mies päättää että okei hän on se johtaja, tai nainen alkaa laittamaan miestä tossun alle ja sitten katoaa romantiikka.
Naiselle se tasapaino on kait epäselvä ja turvaton olotila tai jotain. Naisilla on muutenkin vahvemmin sisäänrakennettuna se millainen parisuhteen pitää olla, millainen on Mies.
Tämä on hyvää pohdiskelua sekä ap:lta, että vastaajalta. Tässähän oppii ihan itsestäänkin jotain, kun alkaa omaa parisuhdetta miettiä.
Kerron nyt oman kokemukseni, jos siitä olisi ap:lle jotain apua. Minä nimittäin olen äärettömän omaehtoinen, itsenäinen ja erakkoluonteinen nainen. Voisi kuvitella, että kaltaiseni nainen nimenomaan tahtoisi tasa-arvoisen parisuhteen.
Vaan ei se kumminkaan mene niin. Mieheni on todella tasapainoinen, rauhallinen luonne, sosiaalisesti erittäin taitava, ei minkäänlaista eritystä pyrkimystä dominanssiin tai päsmäröintiin. Koska on sosiaalisesti niin lahjakas, saavuttaa aina tavoitteensa silkalla miellyttävyydellä. Toki hän pystyy johtamaan ja hallitsemaan tilanteita, kuten kokemukseni mukaan useimmat miehet, mutta suosii kuitenkin sitä että asiat menevät omalla painollaan. Voisin kuvitella, että hiukan samaa tyyppiä kuin ap, siis. Kuvittelisin että ruumiinrakennekin on melko sama, mieheni on lyhyehko ja pitkänmatkanjuoksija, eli ei mikään mörssäri todellakaan.
No, kun aloimme nuorena seurustella, minä kuvittelin että tahdon tasa-arvoisen suhteen. Koska mieheni on niin sopuisa luonne, homma toimi suurin piirtein, mutta minä harkitsin eroa tämän tuosta koska olin niin stressaantunut ja tuntui ettei mies tee omaa osaansa jne.
Tulin sitten lukaisseeksi muutamia kirjoja (Laura Doylen "A Surrendered Wife" ja Helen Andelinin "Fascinating Womanhood"). Kummassakin kirjassa on aika paljon paskaakin, varsinkin jälkimmäinen on täynnä Raamattua, mutta noiden kirjojen lukeminen sai minut tajuamaan, että en minä mitään tasa-arvoista parisuhdetta halua. Minä tahdon suhteen, jossa mies on Mies.
Muutin käytöstäni sen mukaiseksi, mieheni, joustava kun on, kasvoi tilanteen tasalle ja nyt olemme onnellisempia kuin koskaan. Olemme olleet naimisissa kohta 15 vuotta. Luulen, että mieheni onnellisuus perustuu lähinnä siihen että minä olen nykyään enimmäkseen iloinen ja rauhallinen ja hyvällä tuulella enkä stressaantunut. Hän ei luultavasti edes tajua "johtavansa".
Minulle se täysin tasa-arvoinen parisuhde ei yksinkertaisesti tuonut sitä lisäarvoa elämään, mitä parisuhteelta kaipasin. Päinvastoin, tuntui enimmäkseen siltä, että vaikka rakastin miestäni yli kaiken, suhde otti enemmän kuin antoi. Nyt asiat ovat täysin toisin.
Kummallisinta tässä on, että olen edelleen esim. työelämässä samanlainen kuin ennenkin: tosi särmä ja dominoiva. Meidän koira on sitä mieltä, että minä olen se lauman Alfa -koira käy joka kerta pyytämässä minulta lupaa kun mies on lähdössä sen kanssa lenkille. Valtaosa ihmisistä luultavasti luulee että minä sanelen meidän perheen marssijärjestyksen, koska olen tosi sanavalmis ja aika paha suustani muita ihmisiä kohtaan.
Mutta minun kohdallani parisuhde toimii vain, jos saan olla se heikompi astia.
Luulen itse asiassa kyseen olevan siitä, että ihmissuhde ei ole koskaan täysin tasavertainen. Jos parisuhde on olevinaan sellainen, siinä on koko ajan pieni heiluriliike käynnissä, että kumpi vetää nyt. Ja minä en ainakaan jaksanut sitä. Muiden ihmisten kanssa taas on aina selvää, että minä johdan. Mutta jostain ties mistä biologisesta syystä parisuhteessa se vaan ei toimi niin, että nainen johtaa.
Koska jos nainen päätyy johtamaan parisuhteessa, se on hyvin äkkiä vauviksella ruikuttamassa mieslapsesta joka ei tee mitään ja sitten erotaan.
Nainen ei ole heikompi astia ei henkisesti eikä fyysisesti. Nainenhan synnyttää kaikki ihmiset, kaikki miehetkin on naisten lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs samanikäiset tai muutaman vuoden vanhemmat naiset? Kolmekymppisillä on pieniä lapsia, joten jos et halua isäpuoleksi, niin teinit lähtevät kotoa muutaman vuoden kuluttua viettämään omaa elämäänsä. Itsekin muutin kotoa 16-vuotiaana.
Ilman muuta kävisi.
Kyse ei siis ole siitä että minä olisin etsimässä nuorempaa, vaan minusta kiinnostuneet ovat olleet nuorempia (perheenperustamisiässä).
-ap
Missä tapaat nuorempia naisia? Lyhyys on luontevaa, jos olet itsekin lyhyehkö. Hoikat ja nuoret naiset taas toivat etsiä muunlaista miesseuraa tai kartoittaa vielä tarjontaa.
Oletko elämäntavoiltasi nuoremman oloinen? Ympäripyöreä "en ole kovin miehekäs mutta olen vanhempi" voi vedota "kunhan mies olisi ihan mukava ja hoitaisi miesten jutut, olen lyhyt" -naisiin. Jos naiset ovat viehättäviä ja kiinnostuneita henkisistä asioista, he voivat etsiä alan ammattilaista tai päinvastoin tarpeeksi komeaa ja muuten kiinnostavaa, kunhan herättää muutakin kuin ystävätunteita.
Kaveripiirien, työn ja harrastusten kautta. Ehkä olen elämäntavoiltani hieman nuoremman oloinen, jo siksikin etten ole perheellinen? Tai kenties elämänasenne vaikuttaa enemmän.
Noin se vaikuttaa olevan, naiset ovat hyvin tietoisia ulkonäkönsä merkityksestä. Ja tuo on yksi asia mikä myös klikkaa, fiilis siitä että "no ethän sinä mikään huipputason uros ole mutta koska en pidä itseäni kedon kauneimpana kukkana niin kelpaat koska olet luotettava ja mukava". (Ja toki päälle se lapsikuume...)
Minusta tuo menisi väärin päin molemmille. Ei siten synny ainakaan itselleni hyvää parisuhdetta että otetaan vain joku ettei jäädä yksin, ja sitten toivotaan että jospa se kumppani muuttuisi lähemmäksi omia toiveita. Tiedän kyllä että jotkut ovat löytäneet näin onnen ja elävät turvallisessa mutta erittäin arkisessa parisuhteessa tyytyväisinä. Itse en siihen kykenisi.
Toistetaan vielä kerran etten erityisesti etsi nuorempaa naista.
-ap
Ole huoleti, naiset ei halua lapsia lyhyiden miesten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maskuliinisella en myöskään tarkoita öyhöttävää salimakea vaan jotain ihan muuta.
Ja naisen hoikkuus = naiselliset muodot näkyvät. Vyötärö erottuu lantiosta. Se on naisellista. Ylipaino: muodot katoavat keskivartalolta ja muualtakin. Nainen on yhtä muodotonta massaa. Ei naisellista.
Kannattaisi ottaa selvää eri vartalotyypeistä. Esim. suoravartaloisella ja hoikalla naisella ei ole selvästi erottuvaa vytäröä eikä suurta eroa lantion ja vyötärön ympäryksessä. Se sijaan, jos hoikka x-vartaloinen tai A-vartaloinen pyöristyy, vyötärö erottuu edelleen, vaikka kiloja kertyisikin (vyötärölle että lantiolle). Perusvartalotyyppiään ei voi valita eikä muuttaa. Treenaamisella voi vaikuttaa lihaksistoon mutta ei luustoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kommentoi yhtä asiaa.
Minua hämmästyttää se kuinka vähän sillä millaisia ketjuun vastanneet naiset ovat, on vaikutusta siihen millaista miestä he etsivät?
En siis tarkoita niinkään ulkonäkökriteerejä vaan myös luonnetta ja miehen roolia parisuhteessa.
Esimerkiksi minulla naispuolinen ystävä joka edustaa kaikkea sitä mitä yleisesti pidetään haluttuna. Missitason ulkonäkö, huoliteltu, sosiaalinen, iloinen, ystävällinen ja empaattinen luonne. Mutta en voisi itse kuvitella parisuhdetta hänen kanssaan, vaan ihastun helpommin naisiin joita "miehekkäät miehet" pitävät turhan epänaisellisina ja jopa pelottavina koska he eivät tarvitse pitkää ja raamikasta Prinssi Rohkeaa rinnalle.
Mutta kun näiltä naisilta kysyy että millainen mies olisi kiva...niin sehän olisi se pitkä ja raamikas Prinssi Rohkea kuitenkin. Joko siksi koska kutenkin haluttaisiin "tuntea olevansa nainen", tai koska muuten dynamiikka alkaa kääntymään väärin päin, ja kyllähän miehen kuuluu olla isompi/rohkeampi/assertiivisempi/yms.
Onko se biologiaa että miehet haluavat monenlaisia ja monipuolisia naisia, kun taas naisten miesmaku on paljon kapeampi?
Voisi kuvitella etä vela-naisten joukossa on enemmän erilaisia naisia jotka poikkeavat valtavirrasta. Ja niin varmasti onkin, mutta miesmaussa se näkyy hämmästyttävän vähän.
-ap
Naiset on tottuneet etuoikeutettuun asemaan elämässä, ja sen takia luulevat olevansa oikeutettuja huippumiehiin, vaikka olisivat itse naisina mitä tahansa.
Nainen on aina tasokkaampi kuin mies.
Naiset eivät elä etuoikeitettua elämää koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lyhyys on luontevaa, jos olet itsekin lyhyehkö."
Tähän vielä kommentti. Tässä siis klikkaa se pituuserojuttu ja syy miksi sitä halutaan. Kuten tarkasti kirjoitit, lyhyelle naiselle käy lyhyehkö mies, eli pituuseroa on reippaasti.
Nainen haluaa tuntea olevansa pieni ja isomman miehen kainalossa turvassa. Tulee sellainen fiilis että haetaan isähahmoa. Tässä ei edes vaikuta se ettei nainen varsinaisesti ole pieni vaikka onkin lyhyt, tämä olisi yhtä lailla turn-off vaikka nainen olisi hoikka. Samaiset naiset myös selkeästi halusivat seurata perässä kun minä kuljin edellä ja hoidin miehekkäällä tavalla sosiaaliset tilanteet, vaikka ovat muuten ihan rohkeita ja reippaita ihmisiä.
Jos naiselle ei ole väliä miehen pituudella, sitten on minulla melko lailla sama onko tämä 150cm vai 180cm.
-ap
Olet sivuuttanut jokaisen kommentin, jossa nainen on kertonut sinulle toista.
Vastaisitkohan näihin?
– oletko koskaan ollut parisuhteessa?
– oletko koskaan ollut onnellinen parisuhteessa?
– olisiko suhde bi-naisen kanssa ok sinulle? Sitä on tainnut ehdottaa sinulle useampi kommentoija.
– voisitko kuvitella olevasi onnellinen tapailusuhteessa, jossa muuten kriteerisi täyttävällä naisella olisi lapsia? Sinun ei tarvitsisi osallistua lasten elämään.
– olisitko valmis psykoterapiaan? Tämä ei tarkoita, että olisit mitenkään häiriintynyt.
– millaista läheisyyttä toivot? Kerrot perusteellisesti, millaisesta läheisyydestä et pidä. Millaisesta siis pidät? Onko läheisyys ylipäätään asia, jota toivot?
– oletko koskaan ollut parisuhteessa?
Tulkinnanvaraista. Vastaan että en ole ollut.– oletko koskaan ollut onnellinen parisuhteessa?
kts. yllä.– olisiko suhde bi-naisen kanssa ok sinulle? Sitä on tainnut ehdottaa sinulle useampi kommentoija.
Miksipä ei olisi?– voisitko kuvitella olevasi onnellinen tapailusuhteessa, jossa muuten kriteerisi täyttävällä naisella olisi lapsia? Sinun ei tarvitsisi osallistua lasten elämään.
Voisin kuvitella. Eikä minua jonkinlainen osallistuminenkaan haittaisi, tosiasia nyt on ettei miesystävää yleensä pidetä salassakaan kun kyse olisi muustakin kuin FWB-tyylisestä järjestelystä. Mutta osallistuminen olisi sitä että tutustuisin naisen lapsiin jotta he tietäisivät millaisen miehen kanssa se äiti seurustelee, eli kenties jokunen yhteinen reissu joskus. Ei sitä että alkaisin toimimaan koulukyytinä tai tekemään perheen kauppaostoksia. Siitä en ole varma kuinka tämä onnistuisi, tietysti tajuan että yksinhuoltajan arki on yleensä kiireistä ja totta kai lapset ovat etusijalla.– olisitko valmis psykoterapiaan? Tämä ei tarkoita, että olisit mitenkään häiriintynyt.
Mennäänkö yhdessä? Otetaan vartalokommenteista jankkaava palstailija mukaan.– millaista läheisyyttä toivot? Kerrot perusteellisesti, millaisesta läheisyydestä et pidä. Millaisesta siis pidät? Onko läheisyys ylipäätään asia, jota toivot?
Henkilökohtainen kysymys. Mutta vastaus tuskin poikkeaisi siitä tavallisesta. Kovin erikoisia toiveita tai rajoitteita ei ole, pl. se etten halua vetää kapteenin ja suojelijan roolia, vaan molemmat tukisivat toisiaan silloin kun tarvetta olisi. Läheisyys kyllä olisi hyvin tärkeää. Mitään käytännöllistä arjen liittoa en ole etsimässä vaan jotain itselleni merkityksellisempää.
-ap
Kiitos vastauksistasi!
Kysyn henkilökohtaisia, tämä on anonyymipalsta, ja vastaamattakin saa jättää. Olen tosiaan itse käynyt useamman vuoden psykoterapian ja maksanut siitä valtaosan itse. Siksi en lähde kanssasi, enkä kehovihajankkaajankaan kanssa.
Suosittelen kuitenkin lämpimästi. Sinulla on kapasiteettia ilmaista itseäsi sanallisesti. Jos vielä löydät psykoterapeutin, jolle voit uskoutua rauhassa, uskon sinun ja rakkauselämäsi hyötyvän. Näin täällä on kirjoittanut useampi muukin, osa nätisti, osa tylymmin.
Onnea matkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap vaikutat ihan hyvältä tyypiltä, ja kiva kun viitsit vastailla tähän ketjuun. Itselle tuli mieleen, että ehkä jotain vaikutusta tilanteeseen voi olla niillä syillä MIKSI et halua lapsia, tai olla "suojelijan" roolissa. (Ulkonäkömieltymykset ovat tietenkin yksilöllisiä ja niihin jokaisella on oikeus, mutta niidenkin syntymiseen vaikuttaneita syitä voi miettiä joskus halutessaan.)
Ajattelisin, että jokainen ihminen joka haaveilee rakastumisesta tai parisuhteesta, kaipaa ennen muuta sitä tunnetta jonka itse kuvittelee kokevansa sitten kun on löytänyt unelmiensa naisen/miehen. Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat. Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua? Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa? Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
Voi olla että meni ihan metsään. Toivottavasti en mitenkään loukannut tai ymmärtänyt väärin.
Moikka!
Hyviä kysymyksiä, kiitos näistä :)
Jossain tuossa on kuitenkin taustalla sellainen ajatus että no miksi se mies ei halua suojella ja hankkia lapsia, onko siinä jotain vikaa kun se ei täytä naisten toivomaa rooliaan miehenä? Tai kenties tulkitsin väärin...?
Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat.
Tämä pitänee paikkansa. Olen rauhallinen ja harkitseva, enkä suutu helposti. Minusta hyvin arvioitu. Ulkomaailmalta suojelijana en olisi vakuuttava; en ole valpas leijona joka hyökkää pelastamaan heti kun jotain tapahtuu.
Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua?
Tuossa on useitakin ulottuvuuksia. Olennaista on etten saa positiivisia kiksejä suojelijana toimimisesta enkä tunne vetoa suojeltavana oleviin "avuttomiin" naisiin. Kyse ei siis ole siitä etten laiskuuttani tai pelkuruuttani haluaisi venya siihen mitä miehen kuuluu tehdä, vaan siitä ettei se ole sitä mitä haluan tehdä. Minussakin on kyllä jonkin verran johtajaominaisuuksia, mutta en haluaisi johtaa parisuhdetta.
Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa?
Sama vastaus. Olennaisinta on että halu hankkia lapsia puuttuu.
Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
En välttämättä niinkään turvallisuutta. Mutta tokihan kyse on emotionaalisista tarpeista minullakin.-ap
Sinusta saa hieman perässä vedettävän vaikutelman. En ihmettele yhtään, että nämä innokkaimmat perheenperustajat näkisivät sinussa muokattavaksi sopivaa potentiaalia.
En voisi enää olla miehen kanssa, joka ei pysty johtamaan parisuhdetta siinä missä minäkin. En jaksa toimia yksipuolisesti tunteiden tulkkina ja kannattelijana.
Se vaikutelma on väärä. En ole sitä alkuunkaan mitä tulee yhteisiin päätöksiin ja muuhun. Jos haluaa miehen jota muokata halutunlaiseksi, olen täysin väärä valinta. Siihen se pätee kyllä että kun ollaan yhdessä, en halua olla yksin vetovastuussa tai ylipäätään enempää vetovastuussa kuin nainenkaan.
Olen kuitenkin huomannut sellaisen asian että ellei mies ole selkeästi se joka johtaa, on hän perässävedettävä. Aito tasa-arvo on sellaista josta mielellään puhutaan, mutta jota harva oikeasti haluaa tai johon harva kykenee.
Pidän myös erikoisena sitä että perheenperustajanaisia kiinnostaa helposti muokattavissa oleva mies, mutta kuitenkin treffit menivät niin että minun piti koko ajan viedä tai mitään ei tapahtunut. En ollenkaan saanut sellaista vaikutelmaa että nämä naiset olisivat olleet täysin hiljaisia hissukoita, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin tuttavuudesta treffeihin, he ottivat välittömästi sen roolin.
Onko tässä sitten erilainen "asteikko" miehillä ja naisilla? Vasta kun mies on selkeästi viejän roolissa, alkaa naisesta tuntumaan tasa-arvoiselta?
-ap
Hyvä huomio, ja aivan totta.
Mun kokemuksieni mukaan naiset ei tule toimeen sen tasapainon kanssa. Siinä käy niin että joko mies päättää että okei hän on se johtaja, tai nainen alkaa laittamaan miestä tossun alle ja sitten katoaa romantiikka.
Naiselle se tasapaino on kait epäselvä ja turvaton olotila tai jotain. Naisilla on muutenkin vahvemmin sisäänrakennettuna se millainen parisuhteen pitää olla, millainen on Mies.
Tämä on hyvää pohdiskelua sekä ap:lta, että vastaajalta. Tässähän oppii ihan itsestäänkin jotain, kun alkaa omaa parisuhdetta miettiä.
Kerron nyt oman kokemukseni, jos siitä olisi ap:lle jotain apua. Minä nimittäin olen äärettömän omaehtoinen, itsenäinen ja erakkoluonteinen nainen. Voisi kuvitella, että kaltaiseni nainen nimenomaan tahtoisi tasa-arvoisen parisuhteen.
Vaan ei se kumminkaan mene niin. Mieheni on todella tasapainoinen, rauhallinen luonne, sosiaalisesti erittäin taitava, ei minkäänlaista eritystä pyrkimystä dominanssiin tai päsmäröintiin. Koska on sosiaalisesti niin lahjakas, saavuttaa aina tavoitteensa silkalla miellyttävyydellä. Toki hän pystyy johtamaan ja hallitsemaan tilanteita, kuten kokemukseni mukaan useimmat miehet, mutta suosii kuitenkin sitä että asiat menevät omalla painollaan. Voisin kuvitella, että hiukan samaa tyyppiä kuin ap, siis. Kuvittelisin että ruumiinrakennekin on melko sama, mieheni on lyhyehko ja pitkänmatkanjuoksija, eli ei mikään mörssäri todellakaan.
No, kun aloimme nuorena seurustella, minä kuvittelin että tahdon tasa-arvoisen suhteen. Koska mieheni on niin sopuisa luonne, homma toimi suurin piirtein, mutta minä harkitsin eroa tämän tuosta koska olin niin stressaantunut ja tuntui ettei mies tee omaa osaansa jne.
Tulin sitten lukaisseeksi muutamia kirjoja (Laura Doylen "A Surrendered Wife" ja Helen Andelinin "Fascinating Womanhood"). Kummassakin kirjassa on aika paljon paskaakin, varsinkin jälkimmäinen on täynnä Raamattua, mutta noiden kirjojen lukeminen sai minut tajuamaan, että en minä mitään tasa-arvoista parisuhdetta halua. Minä tahdon suhteen, jossa mies on Mies.
Muutin käytöstäni sen mukaiseksi, mieheni, joustava kun on, kasvoi tilanteen tasalle ja nyt olemme onnellisempia kuin koskaan. Olemme olleet naimisissa kohta 15 vuotta. Luulen, että mieheni onnellisuus perustuu lähinnä siihen että minä olen nykyään enimmäkseen iloinen ja rauhallinen ja hyvällä tuulella enkä stressaantunut. Hän ei luultavasti edes tajua "johtavansa".
Minulle se täysin tasa-arvoinen parisuhde ei yksinkertaisesti tuonut sitä lisäarvoa elämään, mitä parisuhteelta kaipasin. Päinvastoin, tuntui enimmäkseen siltä, että vaikka rakastin miestäni yli kaiken, suhde otti enemmän kuin antoi. Nyt asiat ovat täysin toisin.
Kummallisinta tässä on, että olen edelleen esim. työelämässä samanlainen kuin ennenkin: tosi särmä ja dominoiva. Meidän koira on sitä mieltä, että minä olen se lauman Alfa -koira käy joka kerta pyytämässä minulta lupaa kun mies on lähdössä sen kanssa lenkille. Valtaosa ihmisistä luultavasti luulee että minä sanelen meidän perheen marssijärjestyksen, koska olen tosi sanavalmis ja aika paha suustani muita ihmisiä kohtaan.
Mutta minun kohdallani parisuhde toimii vain, jos saan olla se heikompi astia.
Luulen itse asiassa kyseen olevan siitä, että ihmissuhde ei ole koskaan täysin tasavertainen. Jos parisuhde on olevinaan sellainen, siinä on koko ajan pieni heiluriliike käynnissä, että kumpi vetää nyt. Ja minä en ainakaan jaksanut sitä. Muiden ihmisten kanssa taas on aina selvää, että minä johdan. Mutta jostain ties mistä biologisesta syystä parisuhteessa se vaan ei toimi niin, että nainen johtaa.
Koska jos nainen päätyy johtamaan parisuhteessa, se on hyvin äkkiä vauviksella ruikuttamassa mieslapsesta joka ei tee mitään ja sitten erotaan.
Pisteet siitä, että käytit minä-muotoa lähes loppuun saakka. Sitten ote kuitenkin lipesi ja piti päästä yleistämään.
Minä en olisi suhteessa, jossa kokisin olevampi heikompi astia; jossa minulla olisi vähemmän päätösvaltaa ja joka ei olisi aidosti tasa-arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Minä kiinnitin nro 5:n tapaan kirjoittaa naisista huomiota. Jos puhut tuohon samaan tyyliin myös naisille livenä, niin siinä voi olla yksi syy miksi ei onnistu. Se voi olla hauskaakin sanailua, mutta siitä huolimatta karsastaisin, jos tuolla tavalla käyttäytyvän miehen tapaisin. Naiset ovat varovaisia, kukaan täyspäinen nainen ei halua naisista rumasti puhuvaa miestä, vaikka se ei koskisi naista itseään - vielä. Ajatuksena siis, että samaa kohtelua on luvassa itsellekin jatkossa.
Luulen, että pariutumisen ongelmissa monet ovat aivan väärillä jäljillä siinä miksi ei onnistu. Se voi olla jokin sellainen pienikin asia, joka on helppo korjata, mutta itse sitä ei huomaa, koska itseä on vaikea nähdä ulkopuolisen silmin meidän jokaisen.
Olen lapseton, hoikka, liberaali, teoreettiselta alalta akateemisesti valmistunut, taiteita ja liikuntaa harrastava nelikymppinen nainen. Kerron kaikella rakkaudella, miksi ap mies ei minulle kelpaisi: minulla on asennevikana pitää ulkonäkökeskeisiä ihmisiä hellyyttävän yksinkertaisina. Jokainen meistä vanhenee ja muuttuu ulkoisesti. Jos ei kestä kiloja ja selän köyristymistä puhumattakaan, että rakatettu vaurioituisi ulkoisesti onnettomuuden seurauksena, niin miksi sellaiseen suhteeseen panostaisi? Itse en valitettavasti luottaisi kumppaniin, jonka rakkaus ja kiintymys on kiinni ulkonäössä. Loppuhuomautuksena todettakoon, että minulle miesten ylikilot tai vähävaraisuus eivät ole koskaan ollut mikään ongelma. Luonne jos on kultaa, niin siinä on kaikki tarvittava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap vaikutat ihan hyvältä tyypiltä, ja kiva kun viitsit vastailla tähän ketjuun. Itselle tuli mieleen, että ehkä jotain vaikutusta tilanteeseen voi olla niillä syillä MIKSI et halua lapsia, tai olla "suojelijan" roolissa. (Ulkonäkömieltymykset ovat tietenkin yksilöllisiä ja niihin jokaisella on oikeus, mutta niidenkin syntymiseen vaikuttaneita syitä voi miettiä joskus halutessaan.)
Ajattelisin, että jokainen ihminen joka haaveilee rakastumisesta tai parisuhteesta, kaipaa ennen muuta sitä tunnetta jonka itse kuvittelee kokevansa sitten kun on löytänyt unelmiensa naisen/miehen. Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat. Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua? Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa? Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
Voi olla että meni ihan metsään. Toivottavasti en mitenkään loukannut tai ymmärtänyt väärin.
Moikka!
Hyviä kysymyksiä, kiitos näistä :)
Jossain tuossa on kuitenkin taustalla sellainen ajatus että no miksi se mies ei halua suojella ja hankkia lapsia, onko siinä jotain vikaa kun se ei täytä naisten toivomaa rooliaan miehenä? Tai kenties tulkitsin väärin...?
Todella suuri osa naisista ihan oikeasti toivoo miehen tuovan turvallisuuden tunnetta, oli se tietoista tai ei. Vaikka ei sinänsä tarvitsisi suojelua ulkomaailmaa vastaan, niin vähintään sitä että miehen itsensä seurassa voi olla varma siitä ettei tarvitse pelätä (häntä). Sinulla voi hyvin olla jotenkin turvallinen ulkoinen olemus, minkä takia varsinkin nuoremmat ja ehkä epävarmemmat naiset kiinnostuvat.
Tämä pitänee paikkansa. Olen rauhallinen ja harkitseva, enkä suutu helposti. Minusta hyvin arvioitu. Ulkomaailmalta suojelijana en olisi vakuuttava; en ole valpas leijona joka hyökkää pelastamaan heti kun jotain tapahtuu.
Koetko toiveen suojelusta liiallisena vaatimisena, avuttomuutena, takertumisena, tms? Ahdistaako siinä juuri se, että joutuisi venymään toisen takia omien rajojensa yli, pakottaa itsensä olemaan "miehekäs" vaikka ei sellaista halua?
Tuossa on useitakin ulottuvuuksia. Olennaista on etten saa positiivisia kiksejä suojelijana toimimisesta enkä tunne vetoa suojeltavana oleviin "avuttomiin" naisiin. Kyse ei siis ole siitä etten laiskuuttani tai pelkuruuttani haluaisi venya siihen mitä miehen kuuluu tehdä, vaan siitä ettei se ole sitä mitä haluan tehdä. Minussakin on kyllä jonkin verran johtajaominaisuuksia, mutta en haluaisi johtaa parisuhdetta.
Olisiko lasten saaminen mahdollisesti jatkoa siihen samaan, vastuuta ja velvollisuuksia, pakko jaksaa?
Sama vastaus. Olennaisinta on että halu hankkia lapsia puuttuu.
Kaipaisitko ehkä itse enemmän naista jonka kanssa sinulla on turvallinen olo ja omat emotionaaliset tarpeesi tulevat täytetyiksi?
En välttämättä niinkään turvallisuutta. Mutta tokihan kyse on emotionaalisista tarpeista minullakin.-ap
Sinusta saa hieman perässä vedettävän vaikutelman. En ihmettele yhtään, että nämä innokkaimmat perheenperustajat näkisivät sinussa muokattavaksi sopivaa potentiaalia.
En voisi enää olla miehen kanssa, joka ei pysty johtamaan parisuhdetta siinä missä minäkin. En jaksa toimia yksipuolisesti tunteiden tulkkina ja kannattelijana.
Se vaikutelma on väärä. En ole sitä alkuunkaan mitä tulee yhteisiin päätöksiin ja muuhun. Jos haluaa miehen jota muokata halutunlaiseksi, olen täysin väärä valinta. Siihen se pätee kyllä että kun ollaan yhdessä, en halua olla yksin vetovastuussa tai ylipäätään enempää vetovastuussa kuin nainenkaan.
Olen kuitenkin huomannut sellaisen asian että ellei mies ole selkeästi se joka johtaa, on hän perässävedettävä. Aito tasa-arvo on sellaista josta mielellään puhutaan, mutta jota harva oikeasti haluaa tai johon harva kykenee.
Pidän myös erikoisena sitä että perheenperustajanaisia kiinnostaa helposti muokattavissa oleva mies, mutta kuitenkin treffit menivät niin että minun piti koko ajan viedä tai mitään ei tapahtunut. En ollenkaan saanut sellaista vaikutelmaa että nämä naiset olisivat olleet täysin hiljaisia hissukoita, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin tuttavuudesta treffeihin, he ottivat välittömästi sen roolin.
Onko tässä sitten erilainen "asteikko" miehillä ja naisilla? Vasta kun mies on selkeästi viejän roolissa, alkaa naisesta tuntumaan tasa-arvoiselta?
-ap
Hyvä huomio, ja aivan totta.
Mun kokemuksieni mukaan naiset ei tule toimeen sen tasapainon kanssa. Siinä käy niin että joko mies päättää että okei hän on se johtaja, tai nainen alkaa laittamaan miestä tossun alle ja sitten katoaa romantiikka.
Naiselle se tasapaino on kait epäselvä ja turvaton olotila tai jotain. Naisilla on muutenkin vahvemmin sisäänrakennettuna se millainen parisuhteen pitää olla, millainen on Mies.
Tämä on hyvää pohdiskelua sekä ap:lta, että vastaajalta. Tässähän oppii ihan itsestäänkin jotain, kun alkaa omaa parisuhdetta miettiä.
Kerron nyt oman kokemukseni, jos siitä olisi ap:lle jotain apua. Minä nimittäin olen äärettömän omaehtoinen, itsenäinen ja erakkoluonteinen nainen. Voisi kuvitella, että kaltaiseni nainen nimenomaan tahtoisi tasa-arvoisen parisuhteen.
Vaan ei se kumminkaan mene niin. Mieheni on todella tasapainoinen, rauhallinen luonne, sosiaalisesti erittäin taitava, ei minkäänlaista eritystä pyrkimystä dominanssiin tai päsmäröintiin. Koska on sosiaalisesti niin lahjakas, saavuttaa aina tavoitteensa silkalla miellyttävyydellä. Toki hän pystyy johtamaan ja hallitsemaan tilanteita, kuten kokemukseni mukaan useimmat miehet, mutta suosii kuitenkin sitä että asiat menevät omalla painollaan. Voisin kuvitella, että hiukan samaa tyyppiä kuin ap, siis. Kuvittelisin että ruumiinrakennekin on melko sama, mieheni on lyhyehko ja pitkänmatkanjuoksija, eli ei mikään mörssäri todellakaan.
No, kun aloimme nuorena seurustella, minä kuvittelin että tahdon tasa-arvoisen suhteen. Koska mieheni on niin sopuisa luonne, homma toimi suurin piirtein, mutta minä harkitsin eroa tämän tuosta koska olin niin stressaantunut ja tuntui ettei mies tee omaa osaansa jne.
Tulin sitten lukaisseeksi muutamia kirjoja (Laura Doylen "A Surrendered Wife" ja Helen Andelinin "Fascinating Womanhood"). Kummassakin kirjassa on aika paljon paskaakin, varsinkin jälkimmäinen on täynnä Raamattua, mutta noiden kirjojen lukeminen sai minut tajuamaan, että en minä mitään tasa-arvoista parisuhdetta halua. Minä tahdon suhteen, jossa mies on Mies.
Muutin käytöstäni sen mukaiseksi, mieheni, joustava kun on, kasvoi tilanteen tasalle ja nyt olemme onnellisempia kuin koskaan. Olemme olleet naimisissa kohta 15 vuotta. Luulen, että mieheni onnellisuus perustuu lähinnä siihen että minä olen nykyään enimmäkseen iloinen ja rauhallinen ja hyvällä tuulella enkä stressaantunut. Hän ei luultavasti edes tajua "johtavansa".
Minulle se täysin tasa-arvoinen parisuhde ei yksinkertaisesti tuonut sitä lisäarvoa elämään, mitä parisuhteelta kaipasin. Päinvastoin, tuntui enimmäkseen siltä, että vaikka rakastin miestäni yli kaiken, suhde otti enemmän kuin antoi. Nyt asiat ovat täysin toisin.
Kummallisinta tässä on, että olen edelleen esim. työelämässä samanlainen kuin ennenkin: tosi särmä ja dominoiva. Meidän koira on sitä mieltä, että minä olen se lauman Alfa -koira käy joka kerta pyytämässä minulta lupaa kun mies on lähdössä sen kanssa lenkille. Valtaosa ihmisistä luultavasti luulee että minä sanelen meidän perheen marssijärjestyksen, koska olen tosi sanavalmis ja aika paha suustani muita ihmisiä kohtaan.
Mutta minun kohdallani parisuhde toimii vain, jos saan olla se heikompi astia.
Luulen itse asiassa kyseen olevan siitä, että ihmissuhde ei ole koskaan täysin tasavertainen. Jos parisuhde on olevinaan sellainen, siinä on koko ajan pieni heiluriliike käynnissä, että kumpi vetää nyt. Ja minä en ainakaan jaksanut sitä. Muiden ihmisten kanssa taas on aina selvää, että minä johdan. Mutta jostain ties mistä biologisesta syystä parisuhteessa se vaan ei toimi niin, että nainen johtaa.
Koska jos nainen päätyy johtamaan parisuhteessa, se on hyvin äkkiä vauviksella ruikuttamassa mieslapsesta joka ei tee mitään ja sitten erotaan.
Pisteet siitä, että käytit minä-muotoa lähes loppuun saakka. Sitten ote kuitenkin lipesi ja piti päästä yleistämään.
Minä en olisi suhteessa, jossa kokisin olevampi heikompi astia; jossa minulla olisi vähemmän päätösvaltaa ja joka ei olisi aidosti tasa-arvoinen.
Sama, en todellakaan luottaisi siihen että se toinen tietää mikä on itselleni parhaaksi. Kärsin jo valmiiksi keskittymisongelmien takia jatkuvasta hallitsemattomuuden tunteesta, ollessani suhteessa jossa kumppani päätti asioita puolestani ja määräili liikaa aloin saamaan paniikkikohtauksia.
Alue: Aihe vapaa
Tuo johtuu olosuhteista ja kulttuurista.
Maissa joissa on selkeä jako - eli mies on perheen taistelija ja rakentaja, nainen synnytyskone - on suosittu voimakkaammin naisia joilla on synnyttäjän lantio ja vahva hoivavietti. Suomen olosuhteissa on pitänyt selvitä talvesta, ja vartalotyyppi korreloi siten että keskimäärin suoravartaloisemmilla naisilla on parempi stressinsietokyky ja sopivammat ominaisuudet kovaan työntekoon.
Suomalaisen miehen on pitänyt kantaa osansa lastenhoidosta ja kumppanin kanssa on vietetty enemmän aikaa yhdessä, joten kuten naisiltakin, myös miehiltä on edellytetty monipuolisuutta. Ei ole riittänyt että mies kaataa riistaa, tulee kotiin, ottaa vaimonsa, syö ja menee nukkumaan. Ja tässä korrelaation menee niin että karskeimmilta testomonstereilta tyypillisemmin puuttuu sitä pehmeää puolta jota tarvitaan lasten kanssa ja muutenkin jos haluaa että kommunikaatio pelaa.
Huomaat ihan saman ilmiön muissakin maissa, yleensä maan lämpötilojen perusteella.