Naiset haluavat multa seksiä, mutteivät muuta. Mitä voin tehdä?

Minun iässä kysellään parisuhdetta jo muutaman seksikerran jälkeen, mutta itseä vaan ei enää oikein kiinnosta ne kotileikit.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Kyllä sä valehtelet itselles ihan olan takaa. Se on tullut tämän palstan aikana selväksi. 

Noooh, musta vaikuttanu kyllä että sulla menee tää keskustelu turhan tunteisiin, niin otan sen mitä sanot "with a grain of salt" :D

Mulla ottaa tunteisiin se, että moni täällä yrittää oikeesti auttaa sua ja sä vain pelleilet. En yhtään ihmettele ettet sä oo edistynyt siellä terapiassa koska varmasti oot ihan samalla mielentilalla liikkellä myös siellä. Ne aikaisemmin jotka sanoi tässä ketjussa, että susta tulee ylimielinen kuva, on kyllä ihan oikeassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.

Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.

Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?

Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.

Luetko vielä kunnolla ajatuksella mitä kirjoitin niin ehkä se aukeaa sinulle. En sanonut, että pitää olla valmis ollakseen parisuhteessa, mutta on hyvä tulla tietoiseksi itsestään kaikilla tasoilla. Varsinkin omien halujen ja tarpeiden kanssa. Helpompi ihastua oikeaan ihmiseen kun tietää mitä haluaa, mikä on itselleen hyväksi ja mitä minä oikeasti tarvitsen. Myös realistinen kuva siitä mitä itse voi tuoda pöytään on tärkeää. Vaikea löytää sopivaa kumppania jos omat halut ja tarpeet ei kohtaa sen kanssa kenet kohtaa tai ei pysty itse tarjoamaan toiselle sitä mitä toinen tarvitsee. Syvällinen itsetutkiskelu ehkä kannattaisi nyt. Enkä puhu mistään on hyvä työpaikka, käytöstavat yms kunnossa vaan syvemmistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Kyllä sä valehtelet itselles ihan olan takaa. Se on tullut tämän palstan aikana selväksi. 

Noooh, musta vaikuttanu kyllä että sulla menee tää keskustelu turhan tunteisiin, niin otan sen mitä sanot "with a grain of salt" :D

Siinä vaiheessa kun joku sanoo sulle että itsepetos haisee niin on hyvä laittaa :D ja olla skeptinen. :D Eihän asian ympärillä olekaan pyöritty vasta kuin 15 sivua.

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Kyllä sä valehtelet itselles ihan olan takaa. Se on tullut tämän palstan aikana selväksi. 

Noooh, musta vaikuttanu kyllä että sulla menee tää keskustelu turhan tunteisiin, niin otan sen mitä sanot "with a grain of salt" :D

Mulla ottaa tunteisiin se, että moni täällä yrittää oikeesti auttaa sua ja sä vain pelleilet. En yhtään ihmettele ettet sä oo edistynyt siellä terapiassa koska varmasti oot ihan samalla mielentilalla liikkellä myös siellä. Ne aikaisemmin jotka sanoi tässä ketjussa, että susta tulee ylimielinen kuva, on kyllä ihan oikeassa. 

No sä oot siinä ihan väärässä. Jokainen tekee tietysti omat tulkintansa ja ainahan sitä tulee jokin mielikuva tekstin perusteella, joskus tarkempi ja joskus epätarkempi. 

Ja huomaat ihan ite olevas väärässä jos luet ketjua vielä. Mä oon aika monelle ihmiselle sanonu, että he ovat ihan oikeassa suhteeni. Mutta sitä helposti lukee tietty valikoiden, ennakkoluulojensa pohjalta.

Päinvastainen ongelma, kuin useimmilla muilla miehillä, jotka tänne kirjoittelevat.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Kyllä sä valehtelet itselles ihan olan takaa. Se on tullut tämän palstan aikana selväksi. 

Noooh, musta vaikuttanu kyllä että sulla menee tää keskustelu turhan tunteisiin, niin otan sen mitä sanot "with a grain of salt" :D

Siinä vaiheessa kun joku sanoo sulle että itsepetos haisee niin on hyvä laittaa :D ja olla skeptinen. :D Eihän asian ympärillä olekaan pyöritty vasta kuin 15 sivua.

Ai oot sitä mieltä että pitää uskoa jokaista selvästi ärsyyntynyttä tuntematonta ihmistä netissä? :D Mä en usko kaikkea mitä edes oma isä sanoo suutuspäissään. Ihmiset on vähän sellasia että laukovat vihaisina mitä sattuu.

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.

Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.

Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?

Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.

Luetko vielä kunnolla ajatuksella mitä kirjoitin niin ehkä se aukeaa sinulle. En sanonut, että pitää olla valmis ollakseen parisuhteessa, mutta on hyvä tulla tietoiseksi itsestään kaikilla tasoilla. Varsinkin omien halujen ja tarpeiden kanssa. Helpompi ihastua oikeaan ihmiseen kun tietää mitä haluaa, mikä on itselleen hyväksi ja mitä minä oikeasti tarvitsen. Myös realistinen kuva siitä mitä itse voi tuoda pöytään on tärkeää. Vaikea löytää sopivaa kumppania jos omat halut ja tarpeet ei kohtaa sen kanssa kenet kohtaa tai ei pysty itse tarjoamaan toiselle sitä mitä toinen tarvitsee. Syvällinen itsetutkiskelu ehkä kannattaisi nyt. Enkä puhu mistään on hyvä työpaikka, käytöstavat yms kunnossa vaan syvemmistä asioista.

Sä oot tuossa ihan oikeassa, mutta ajatus siitä että sitten joskus, ehkä kun olen tehnyt helvetisti töitä itseni kanssa, voin yrittää etsiä parisuhdetta, ei ole mun mielestä hyvä sekään. Eiköhän terapeuttikin sanoisi mulle noin jos se olisi järkevää, sen sijaan että kannustaa etsimään tyttöystävää.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Kyllä sä valehtelet itselles ihan olan takaa. Se on tullut tämän palstan aikana selväksi. 

Noooh, musta vaikuttanu kyllä että sulla menee tää keskustelu turhan tunteisiin, niin otan sen mitä sanot "with a grain of salt" :D

Mulla ottaa tunteisiin se, että moni täällä yrittää oikeesti auttaa sua ja sä vain pelleilet. En yhtään ihmettele ettet sä oo edistynyt siellä terapiassa koska varmasti oot ihan samalla mielentilalla liikkellä myös siellä. Ne aikaisemmin jotka sanoi tässä ketjussa, että susta tulee ylimielinen kuva, on kyllä ihan oikeassa. 

No sä oot siinä ihan väärässä. Jokainen tekee tietysti omat tulkintansa ja ainahan sitä tulee jokin mielikuva tekstin perusteella, joskus tarkempi ja joskus epätarkempi. 

Ja huomaat ihan ite olevas väärässä jos luet ketjua vielä. Mä oon aika monelle ihmiselle sanonu, että he ovat ihan oikeassa suhteeni. Mutta sitä helposti lukee tietty valikoiden, ennakkoluulojensa pohjalta.

Jos toi olisi totta, niin tämän asian käsittelyyn ei olisi mennyt 15 sivua. 

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

No mitä ne mun muut puutteet on?

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Luulen että päinvastoin. Ne on liian täyspäisiä naisia joihin ihastun ja heille ei tällainen vähän epävarmempi mies ole kelvannut suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

No mitä ne mun muut puutteet on?

Jos aloittaisit sivulta 1 ja lukisit ajatuksella läpi mitä monet on sulle kertonut. Turhaa mä jankkaan samaa asiaa, eiköhän se ole jo miljoona kertaa tämän topan aikana käsitelty. 

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

No mitä ne mun muut puutteet on?

Jos aloittaisit sivulta 1 ja lukisit ajatuksella läpi mitä monet on sulle kertonut. Turhaa mä jankkaan samaa asiaa, eiköhän se ole jo miljoona kertaa tämän topan aikana käsitelty. 

Jaaha

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

Vedät koko jutun ihan liian teoreettiselle tai yksityiskohtaiselle tasolle sen mukaan miten saat väistettyä parhaiten. Johan sulle on tässä ketjussa useat oletettavasti naiset kertoneet mitä ihmiset suhteilta hakee ja mitä naiset suhteilta hakee. Mutta menet toistuvasti sen taakse että ei pysty sanoo mikä on ongelma. Kyllä sulle on kerrottu tässä monenlaisista ongelmista mutta jotenkin et pysty yhtään lukemaan muuta kuin täysin konkreettisia asioita joista ei ole kyse. Ei mitään kykyä asettua toisen asemaan ja sellasen huomaa kyllä jo alkumetreillä. Jollain käsittämättömällä logiikalla ainoa mihin pystyt päätymään on että et pidä itseäsi tarpeeksi hyvänä tyyppinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

Vedät koko jutun ihan liian teoreettiselle tai yksityiskohtaiselle tasolle sen mukaan miten saat väistettyä parhaiten. Johan sulle on tässä ketjussa useat oletettavasti naiset kertoneet mitä ihmiset suhteilta hakee ja mitä naiset suhteilta hakee. Mutta menet toistuvasti sen taakse että ei pysty sanoo mikä on ongelma. Kyllä sulle on kerrottu tässä monenlaisista ongelmista mutta jotenkin et pysty yhtään lukemaan muuta kuin täysin konkreettisia asioita joista ei ole kyse. Ei mitään kykyä asettua toisen asemaan ja sellasen huomaa kyllä jo alkumetreillä. Jollain käsittämättömällä logiikalla ainoa mihin pystyt päätymään on että et pidä itseäsi tarpeeksi hyvänä tyyppinä.

Amen. Yhdyn tähän 100%

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

No mitä ne mun muut puutteet on?

Jos aloittaisit sivulta 1 ja lukisit ajatuksella läpi mitä monet on sulle kertonut. Turhaa mä jankkaan samaa asiaa, eiköhän se ole jo miljoona kertaa tämän topan aikana käsitelty. 

Jaaha

Et tasan lue ettet vahingossakaan oppisi mitään etkä joutuisi menemään itseesi. Jatkat jankkaamista ja ongelmien pakoilua niin kauan kun joku sulle vastaa. Olisikohan mennyt terapiakin sitä samaa rataa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Luulen että päinvastoin. Ne on liian täyspäisiä naisia joihin ihastun ja heille ei tällainen vähän epävarmempi mies ole kelvannut suhteeseen.

Niin mistä sä olet epävarma?