Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Naiset haluavat multa seksiä, mutteivät muuta. Mitä voin tehdä?
07.01.2021 |
Tätä jatkuu vuodesta toiseen. Ulkoisesti kaikki on ihan ok. Moni nainen hehkuttaa seksiämme ja kehuu minua muutenkin, mutta sitten ei mitään. Ihastun ja en saa vastakaikua. Minuun ihastuvat usein varsin epävakaat naiset, joiden kanssa en halua yhtään mitään.
Löytyy duunit, koulutukset, urheilulliset elämäntavat, paljon kavereita, hyvät käytöstavat ja huomaavaisuutta. Kaveri sanoo että pitäisi olla vähän kusipää niin sitten ne kiinnostuu. En haluaisi tuohonkaan lähteä mukaan. Turhaan kai täällä kyselen, koska ei kukaan kaveri tai fwb:kään ole osannut sanoa että mistä kiikastaa.
Olkaa onnellisia jos ylipäätään löydätte mitään. Se ei ole itsestäänselvää.
Kommentit (402)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus on yksinkertainen . Et ole kumppaniksi sopivaa matskua. Ei siinä muuta tarvita. Ilmeisesti on myöskin harhainen käsitys omasta erinomaisuudesta kuten miehillä yleensä tuppaa olemaan.
Tuo ei vaan sisällä mitään informaatiota mistä voisi oppia. Pitäisi määritellä että millainen sitten on kumppaniksi sopiva mies ja mitä niitä ominaisuuksia minulta puuttuu.
Hyvä mies:
- Käytöstavat ja kohteliaisuus, empaattinen ja auttavainen, toivotut luonteenpiirteet x
- Vastuullinen eli osaa huolehtia itsestään ja kodistaan. Viihtyisä asunto (iästä riippuen omistus) jonka pitää siistinä, ruoanlaittotaitoinen, ymmärtää terveydenpäälle ja liikunnan tärkeyden. Käy töissä/päätoiminen opiskelija.
- Vakaa sekä taloudellisesti että henkisesti. Tulojen ei tarvitse olla suuret kunhan vain menot on suhteutettu niihin, osaa käyttää rahaa järkevästi, ei luottohäiriöitä. Henkisesti tasapainoinen, tuntee itsensä ja arvonsa, omaa mielipiteet ja osaa keskustella näistä. Kynnyskysymyksissä arvojen tulee kohdata kumppanin arvojen kanssa (uskonnollisuus, uskollisuus, avioliitto, lapset jne).
- Ulkoisesti miellyttävä
- Henkinen yhteysNämä tuli päällimmäisenä mieleen. Luin ensimmäiset 10 sivua keskustelusta, mutta jäi mietityttämään onko ap ollut ikinä pitkässä suhteessa? Jäi mielikuva että ihastuu ns. villeihin tyttöihin, jotka eivät edes halua sitoutua vaan hakevat mielihyvää elämän kaikista muodoista. Ap:n ongelma on, että hän haluaisi kunnon tytön, mutta ei joko ihastu näihin tai nämä eivät häneen. Ja ne, jotka ap:hen ihastuvat ovat jollain tavalla epätasapainoisia, mikä kielii ettei ap:lla välttämättä ole ominaisuuksia vakaaseen suhteeseen? Vain spekulointia.
No hyvä mies :D En mä olis kysyny jos mulla olis ongelmia tollasten melko itsestäänselvien asioiden kanssa. On terveelliset elämäntavat, kiva asunto, hyvä duuni jne.
Taas palataan siihen ettei ap pidä psyykkistä vakautta melko itsestäänselvänä kriteerinä. :D Vähän vielä koitetaan että voisko se juttu olla kuitenkin joku muu.
Olenhan mä sen jo myöntäny, että se lienee mun itsetunto mikä on yksi ongelma. Mutta en tiedä... aika moni huonoitsetuntoinen koetaan kumppanimateriaaliksi. Ainakin joku kokee. Ja voivat olla ihan hyviä tasapainoisia suhteita.
Mutta... :D
Niin. No tätä esim. mun terapeutti sanoo, että ei sun nyt vaan tarvitse olla täydellinen alfauros jolla ei ole mitään ongelmia, että naiset ihastuisi suhun. Kun parisuhteeseen päätyvät myös ihmiset jotka ovat kaikkea muuta kuin valmiita.
Mitä tää terapeutti on tarjonnut ratkaisuksi ongelmiin? Ei varmaan ainakaan aihe vapaalta kyselyä. :D Tossakin toistuu toi että luottamus terapiaan on sataprossaa, mutta... kysäisenpä kuitenkin täältä palstalta.
Sitä, että ehkä naiset eivät täysin näe aitoa mua, että ehkä vedän jossain määrin roolia treffeillä? Lähinnä tuota. Aiemmin hän oli enemmän sitä mieltä, että kyse on huonosta tuurista ja että "kyllä se oikea kävelee vastaan ja kaikki on helppoa sen kanssa". Nyt hän on vähän kääntänyt kelkkaansa, kun on nähnyt kuinka paljon deittailen, kuinka paljon naiset haluaa seksiä mun kanssa ja kuinka ne ei sitten kuitenkaan halua mitään vakavaa musta.
Mikä se ratkaisuehdotus oli?
En mä edes tiedä. Sitä kai, että pitäisi vetää vähemmän roolia. Mutta sitä on niin vaikeaa sanoa että mikä on roolin vetämistä ja mikä normaalia sosiaalisuutta uuden ihmisen kanssa.
Pitäiskö sun kysyä tarkentavia kysymyksiä siellä? Ja sanoit itse että hänkin on muuttanut mieltä tutustuttuaan tilanteeseesi mutta menet silti sen alkuperäisen ajatuksen mukaan.
En mä mene alkuperäisen ajatuksen mukaan. Hänellä on vaan ehkä omat ennakkokäsityksensä siitä miten mä näen asiat ja me ei puhuta aina ihan samaa kieltä. Kun mä sanon, että itsevarmuus on varmaan ratkaiseva tekijä, niin hän on eri mieltä ja sanoo että kaikenlaiset miehet kyllä kelpaavat suhteeseen. Mutta sitten taas hän sanoo, etten ole ehkä oma itseni treffeillä, mikä on mun nähdäkseni juurikin sitä, että olen liian epävarma ja siksi en kykene olemaan oma itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.
On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.
Mikä se syy on?
Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.
Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.
Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.
Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.
Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.
No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.
Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.
On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.
Mikä se syy on?
Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.
Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.
Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.
Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.
Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.
No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.
Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.
Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.
Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus on yksinkertainen . Et ole kumppaniksi sopivaa matskua. Ei siinä muuta tarvita. Ilmeisesti on myöskin harhainen käsitys omasta erinomaisuudesta kuten miehillä yleensä tuppaa olemaan.
Tuo ei vaan sisällä mitään informaatiota mistä voisi oppia. Pitäisi määritellä että millainen sitten on kumppaniksi sopiva mies ja mitä niitä ominaisuuksia minulta puuttuu.
Hyvä mies:
- Käytöstavat ja kohteliaisuus, empaattinen ja auttavainen, toivotut luonteenpiirteet x
- Vastuullinen eli osaa huolehtia itsestään ja kodistaan. Viihtyisä asunto (iästä riippuen omistus) jonka pitää siistinä, ruoanlaittotaitoinen, ymmärtää terveydenpäälle ja liikunnan tärkeyden. Käy töissä/päätoiminen opiskelija.
- Vakaa sekä taloudellisesti että henkisesti. Tulojen ei tarvitse olla suuret kunhan vain menot on suhteutettu niihin, osaa käyttää rahaa järkevästi, ei luottohäiriöitä. Henkisesti tasapainoinen, tuntee itsensä ja arvonsa, omaa mielipiteet ja osaa keskustella näistä. Kynnyskysymyksissä arvojen tulee kohdata kumppanin arvojen kanssa (uskonnollisuus, uskollisuus, avioliitto, lapset jne).
- Ulkoisesti miellyttävä
- Henkinen yhteysNämä tuli päällimmäisenä mieleen. Luin ensimmäiset 10 sivua keskustelusta, mutta jäi mietityttämään onko ap ollut ikinä pitkässä suhteessa? Jäi mielikuva että ihastuu ns. villeihin tyttöihin, jotka eivät edes halua sitoutua vaan hakevat mielihyvää elämän kaikista muodoista. Ap:n ongelma on, että hän haluaisi kunnon tytön, mutta ei joko ihastu näihin tai nämä eivät häneen. Ja ne, jotka ap:hen ihastuvat ovat jollain tavalla epätasapainoisia, mikä kielii ettei ap:lla välttämättä ole ominaisuuksia vakaaseen suhteeseen? Vain spekulointia.
No hyvä mies :D En mä olis kysyny jos mulla olis ongelmia tollasten melko itsestäänselvien asioiden kanssa. On terveelliset elämäntavat, kiva asunto, hyvä duuni jne.
Joku ongelmahan on, ethän sitä muuten täällä kyselisi! Jos pakettisi olisi oikeasti kunnossa, olisit kadonnut markkinoilta heti. Mites aiempien suhteiden laita?
Eikö toi ole vähän myytti, että kaikki tervepäiset miehet vain revitään suhteeseen? Miehillä ei ole itsellään mitään standardeja, vaan he vain ottavat ekan naisen joka heihin liimautuu kiinni?
Mutta niin, ongelma on ja se on varmasti itsetunnossa. Se miksi vastasin noin sinulle johtui tuosta alentuvasta sävystä "hyvä mies" -aloituksineen.
Ei ole myytti. Psykologian alkeita että ihmiset etsii ominaisuuksiltaan hyviä kumppaneita ja yksi merkittävimmistä tekijöistä suhteiden kestävyydelle ja onnellisuudelle on nimenomaan tasapainoisuus, tiesipä ja hyväksyipä sitä tai ei. Ja koska se on niin oleellinen tekijä niin kyllä, liuta muita asioita on merkityksettömiä jos se ei ole kunnossa ja muualta löytyy tasapainoisempi ehdokas.
En mä sano sitä myytiksi vaan sitä, että nämä miehet heti pariutuisivat. Kyllähän heilläkin on taas vaatimuksia naiselle ja saattavat etsiä sopivaa pitkäänkin.
Senhän sinä tiedät ainoastaan itse kuulutko niihin miehiin jotka ovat itse ominaisuuksiltaan esimerkillisiä ja omasta tahdostaan etsivät vapaaehtoisesti hyvän tilalle parempaa. Jos et ole niin turhaan heidän mielenliikkeitään mietit.
Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.
Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus on yksinkertainen . Et ole kumppaniksi sopivaa matskua. Ei siinä muuta tarvita. Ilmeisesti on myöskin harhainen käsitys omasta erinomaisuudesta kuten miehillä yleensä tuppaa olemaan.
Tuo ei vaan sisällä mitään informaatiota mistä voisi oppia. Pitäisi määritellä että millainen sitten on kumppaniksi sopiva mies ja mitä niitä ominaisuuksia minulta puuttuu.
Hyvä mies:
- Käytöstavat ja kohteliaisuus, empaattinen ja auttavainen, toivotut luonteenpiirteet x
- Vastuullinen eli osaa huolehtia itsestään ja kodistaan. Viihtyisä asunto (iästä riippuen omistus) jonka pitää siistinä, ruoanlaittotaitoinen, ymmärtää terveydenpäälle ja liikunnan tärkeyden. Käy töissä/päätoiminen opiskelija.
- Vakaa sekä taloudellisesti että henkisesti. Tulojen ei tarvitse olla suuret kunhan vain menot on suhteutettu niihin, osaa käyttää rahaa järkevästi, ei luottohäiriöitä. Henkisesti tasapainoinen, tuntee itsensä ja arvonsa, omaa mielipiteet ja osaa keskustella näistä. Kynnyskysymyksissä arvojen tulee kohdata kumppanin arvojen kanssa (uskonnollisuus, uskollisuus, avioliitto, lapset jne).
- Ulkoisesti miellyttävä
- Henkinen yhteysNämä tuli päällimmäisenä mieleen. Luin ensimmäiset 10 sivua keskustelusta, mutta jäi mietityttämään onko ap ollut ikinä pitkässä suhteessa? Jäi mielikuva että ihastuu ns. villeihin tyttöihin, jotka eivät edes halua sitoutua vaan hakevat mielihyvää elämän kaikista muodoista. Ap:n ongelma on, että hän haluaisi kunnon tytön, mutta ei joko ihastu näihin tai nämä eivät häneen. Ja ne, jotka ap:hen ihastuvat ovat jollain tavalla epätasapainoisia, mikä kielii ettei ap:lla välttämättä ole ominaisuuksia vakaaseen suhteeseen? Vain spekulointia.
No hyvä mies :D En mä olis kysyny jos mulla olis ongelmia tollasten melko itsestäänselvien asioiden kanssa. On terveelliset elämäntavat, kiva asunto, hyvä duuni jne.
Joku ongelmahan on, ethän sitä muuten täällä kyselisi! Jos pakettisi olisi oikeasti kunnossa, olisit kadonnut markkinoilta heti. Mites aiempien suhteiden laita?
Eikö toi ole vähän myytti, että kaikki tervepäiset miehet vain revitään suhteeseen? Miehillä ei ole itsellään mitään standardeja, vaan he vain ottavat ekan naisen joka heihin liimautuu kiinni?
Mutta niin, ongelma on ja se on varmasti itsetunnossa. Se miksi vastasin noin sinulle johtui tuosta alentuvasta sävystä "hyvä mies" -aloituksineen.
Ei ole myytti. Psykologian alkeita että ihmiset etsii ominaisuuksiltaan hyviä kumppaneita ja yksi merkittävimmistä tekijöistä suhteiden kestävyydelle ja onnellisuudelle on nimenomaan tasapainoisuus, tiesipä ja hyväksyipä sitä tai ei. Ja koska se on niin oleellinen tekijä niin kyllä, liuta muita asioita on merkityksettömiä jos se ei ole kunnossa ja muualta löytyy tasapainoisempi ehdokas.
En mä sano sitä myytiksi vaan sitä, että nämä miehet heti pariutuisivat. Kyllähän heilläkin on taas vaatimuksia naiselle ja saattavat etsiä sopivaa pitkäänkin.
Senhän sinä tiedät ainoastaan itse kuulutko niihin miehiin jotka ovat itse ominaisuuksiltaan esimerkillisiä ja omasta tahdostaan etsivät vapaaehtoisesti hyvän tilalle parempaa. Jos et ole niin turhaan heidän mielenliikkeitään mietit.
Mietin heidän mielenliikkeitään ihan jos siltä tuntuu :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.
On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.
Mikä se syy on?
Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.
Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.
Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.
Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.
Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.
No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.
Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.
Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.
Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole.
Kyllä sä valehtelet itselles ihan olan takaa. Se on tullut tämän palstan aikana selväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.
On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.
Mikä se syy on?
Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.
Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.
Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.
Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.
Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.
No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.
Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.
Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.
Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole.
Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.
Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.
Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?
Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.
Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.
Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?
Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.
Jos ne naiset ei suostu sun kanssa seurustelemaan niin sulla on liian isot ongelmat tasapainoiseen parisuhteeseen. Se on heidän kylmä arvio sun tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.
On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.
Mikä se syy on?
Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.
Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.
Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.
Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.
Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.
No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.
Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.
Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.
Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole.
Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.
En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus on yksinkertainen . Et ole kumppaniksi sopivaa matskua. Ei siinä muuta tarvita. Ilmeisesti on myöskin harhainen käsitys omasta erinomaisuudesta kuten miehillä yleensä tuppaa olemaan.
Tuo ei vaan sisällä mitään informaatiota mistä voisi oppia. Pitäisi määritellä että millainen sitten on kumppaniksi sopiva mies ja mitä niitä ominaisuuksia minulta puuttuu.
Hyvä mies:
- Käytöstavat ja kohteliaisuus, empaattinen ja auttavainen, toivotut luonteenpiirteet x
- Vastuullinen eli osaa huolehtia itsestään ja kodistaan. Viihtyisä asunto (iästä riippuen omistus) jonka pitää siistinä, ruoanlaittotaitoinen, ymmärtää terveydenpäälle ja liikunnan tärkeyden. Käy töissä/päätoiminen opiskelija.
- Vakaa sekä taloudellisesti että henkisesti. Tulojen ei tarvitse olla suuret kunhan vain menot on suhteutettu niihin, osaa käyttää rahaa järkevästi, ei luottohäiriöitä. Henkisesti tasapainoinen, tuntee itsensä ja arvonsa, omaa mielipiteet ja osaa keskustella näistä. Kynnyskysymyksissä arvojen tulee kohdata kumppanin arvojen kanssa (uskonnollisuus, uskollisuus, avioliitto, lapset jne).
- Ulkoisesti miellyttävä
- Henkinen yhteysNämä tuli päällimmäisenä mieleen. Luin ensimmäiset 10 sivua keskustelusta, mutta jäi mietityttämään onko ap ollut ikinä pitkässä suhteessa? Jäi mielikuva että ihastuu ns. villeihin tyttöihin, jotka eivät edes halua sitoutua vaan hakevat mielihyvää elämän kaikista muodoista. Ap:n ongelma on, että hän haluaisi kunnon tytön, mutta ei joko ihastu näihin tai nämä eivät häneen. Ja ne, jotka ap:hen ihastuvat ovat jollain tavalla epätasapainoisia, mikä kielii ettei ap:lla välttämättä ole ominaisuuksia vakaaseen suhteeseen? Vain spekulointia.
No hyvä mies :D En mä olis kysyny jos mulla olis ongelmia tollasten melko itsestäänselvien asioiden kanssa. On terveelliset elämäntavat, kiva asunto, hyvä duuni jne.
Joku ongelmahan on, ethän sitä muuten täällä kyselisi! Jos pakettisi olisi oikeasti kunnossa, olisit kadonnut markkinoilta heti. Mites aiempien suhteiden laita?
Eikö toi ole vähän myytti, että kaikki tervepäiset miehet vain revitään suhteeseen? Miehillä ei ole itsellään mitään standardeja, vaan he vain ottavat ekan naisen joka heihin liimautuu kiinni?
Mutta niin, ongelma on ja se on varmasti itsetunnossa. Se miksi vastasin noin sinulle johtui tuosta alentuvasta sävystä "hyvä mies" -aloituksineen.
Ei ole myytti. Psykologian alkeita että ihmiset etsii ominaisuuksiltaan hyviä kumppaneita ja yksi merkittävimmistä tekijöistä suhteiden kestävyydelle ja onnellisuudelle on nimenomaan tasapainoisuus, tiesipä ja hyväksyipä sitä tai ei. Ja koska se on niin oleellinen tekijä niin kyllä, liuta muita asioita on merkityksettömiä jos se ei ole kunnossa ja muualta löytyy tasapainoisempi ehdokas.
En mä sano sitä myytiksi vaan sitä, että nämä miehet heti pariutuisivat. Kyllähän heilläkin on taas vaatimuksia naiselle ja saattavat etsiä sopivaa pitkäänkin.
Senhän sinä tiedät ainoastaan itse kuulutko niihin miehiin jotka ovat itse ominaisuuksiltaan esimerkillisiä ja omasta tahdostaan etsivät vapaaehtoisesti hyvän tilalle parempaa. Jos et ole niin turhaan heidän mielenliikkeitään mietit.
Mietin heidän mielenliikkeitään ihan jos siltä tuntuu :D
Ihan rauhassa mutta turhaa se silti on, sinun tilanteeseen sillä ei ole ratkaisevaa merkitystä.
Käyttäjä36906 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.
Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.
Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?
Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.
Jos ne naiset ei suostu sun kanssa seurustelemaan niin sulla on liian isot ongelmat tasapainoiseen parisuhteeseen. Se on heidän kylmä arvio sun tilanteesta.
Se on heidän arvio. Jonkun toisen naisen arvio on toisenlainen. Tää on tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus on yksinkertainen . Et ole kumppaniksi sopivaa matskua. Ei siinä muuta tarvita. Ilmeisesti on myöskin harhainen käsitys omasta erinomaisuudesta kuten miehillä yleensä tuppaa olemaan.
Tuo ei vaan sisällä mitään informaatiota mistä voisi oppia. Pitäisi määritellä että millainen sitten on kumppaniksi sopiva mies ja mitä niitä ominaisuuksia minulta puuttuu.
Hyvä mies:
- Käytöstavat ja kohteliaisuus, empaattinen ja auttavainen, toivotut luonteenpiirteet x
- Vastuullinen eli osaa huolehtia itsestään ja kodistaan. Viihtyisä asunto (iästä riippuen omistus) jonka pitää siistinä, ruoanlaittotaitoinen, ymmärtää terveydenpäälle ja liikunnan tärkeyden. Käy töissä/päätoiminen opiskelija.
- Vakaa sekä taloudellisesti että henkisesti. Tulojen ei tarvitse olla suuret kunhan vain menot on suhteutettu niihin, osaa käyttää rahaa järkevästi, ei luottohäiriöitä. Henkisesti tasapainoinen, tuntee itsensä ja arvonsa, omaa mielipiteet ja osaa keskustella näistä. Kynnyskysymyksissä arvojen tulee kohdata kumppanin arvojen kanssa (uskonnollisuus, uskollisuus, avioliitto, lapset jne).
- Ulkoisesti miellyttävä
- Henkinen yhteysNämä tuli päällimmäisenä mieleen. Luin ensimmäiset 10 sivua keskustelusta, mutta jäi mietityttämään onko ap ollut ikinä pitkässä suhteessa? Jäi mielikuva että ihastuu ns. villeihin tyttöihin, jotka eivät edes halua sitoutua vaan hakevat mielihyvää elämän kaikista muodoista. Ap:n ongelma on, että hän haluaisi kunnon tytön, mutta ei joko ihastu näihin tai nämä eivät häneen. Ja ne, jotka ap:hen ihastuvat ovat jollain tavalla epätasapainoisia, mikä kielii ettei ap:lla välttämättä ole ominaisuuksia vakaaseen suhteeseen? Vain spekulointia.
No hyvä mies :D En mä olis kysyny jos mulla olis ongelmia tollasten melko itsestäänselvien asioiden kanssa. On terveelliset elämäntavat, kiva asunto, hyvä duuni jne.
Joku ongelmahan on, ethän sitä muuten täällä kyselisi! Jos pakettisi olisi oikeasti kunnossa, olisit kadonnut markkinoilta heti. Mites aiempien suhteiden laita?
Eikö toi ole vähän myytti, että kaikki tervepäiset miehet vain revitään suhteeseen? Miehillä ei ole itsellään mitään standardeja, vaan he vain ottavat ekan naisen joka heihin liimautuu kiinni?
Mutta niin, ongelma on ja se on varmasti itsetunnossa. Se miksi vastasin noin sinulle johtui tuosta alentuvasta sävystä "hyvä mies" -aloituksineen.
Ei ole myytti. Psykologian alkeita että ihmiset etsii ominaisuuksiltaan hyviä kumppaneita ja yksi merkittävimmistä tekijöistä suhteiden kestävyydelle ja onnellisuudelle on nimenomaan tasapainoisuus, tiesipä ja hyväksyipä sitä tai ei. Ja koska se on niin oleellinen tekijä niin kyllä, liuta muita asioita on merkityksettömiä jos se ei ole kunnossa ja muualta löytyy tasapainoisempi ehdokas.
En mä sano sitä myytiksi vaan sitä, että nämä miehet heti pariutuisivat. Kyllähän heilläkin on taas vaatimuksia naiselle ja saattavat etsiä sopivaa pitkäänkin.
Senhän sinä tiedät ainoastaan itse kuulutko niihin miehiin jotka ovat itse ominaisuuksiltaan esimerkillisiä ja omasta tahdostaan etsivät vapaaehtoisesti hyvän tilalle parempaa. Jos et ole niin turhaan heidän mielenliikkeitään mietit.
Mietin heidän mielenliikkeitään ihan jos siltä tuntuu :D
Ihan rauhassa mutta turhaa se silti on, sinun tilanteeseen sillä ei ole ratkaisevaa merkitystä.
Anna mun miettiä ihan mitä mietin :D En kaipaa mitään holhousta
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36906 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.
Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.
Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?
Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.
Jos ne naiset ei suostu sun kanssa seurustelemaan niin sulla on liian isot ongelmat tasapainoiseen parisuhteeseen. Se on heidän kylmä arvio sun tilanteesta.
Se on heidän arvio. Jonkun toisen naisen arvio on toisenlainen. Tää on tätä.
AP:n mukaan kaikki hyvät naiset tulee tähän samaan lopputulokseen. Eli ei ole mitään "toisia naisia". Heillä on vahva konsensus. Ainoastaan epävakaat tapaukset ihastuu AP:hen, hänen omien sanojensa mukaan.
Käyttäjä36906 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.
On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.
Mikä se syy on?
Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.
Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.
Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.
Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.
Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.
No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.
Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.
Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.
Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole.
Kyllä sä valehtelet itselles ihan olan takaa. Se on tullut tämän palstan aikana selväksi.
Noooh, musta vaikuttanu kyllä että sulla menee tää keskustelu turhan tunteisiin, niin otan sen mitä sanot "with a grain of salt" :D
Käyttäjä36906 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36906 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.
Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.
Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?
Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.
Jos ne naiset ei suostu sun kanssa seurustelemaan niin sulla on liian isot ongelmat tasapainoiseen parisuhteeseen. Se on heidän kylmä arvio sun tilanteesta.
Se on heidän arvio. Jonkun toisen naisen arvio on toisenlainen. Tää on tätä.
AP:n mukaan kaikki hyvät naiset tulee tähän samaan lopputulokseen. Eli ei ole mitään "toisia naisia". Heillä on vahva konsensus. Ainoastaan epävakaat tapaukset ihastuu AP:hen, hänen omien sanojensa mukaan.
No siis mulla on esim. ystävä joka on aika epävarma ja huonoitsetuntoinen selvästi. Hänen vaimonsa on ihan samanlainen kuin hän. Uskon että moni nainen pitäisi tätä ystävääni juurikin puutteellisena kumppanina, mutta hänen vaimolleen hän voi hyvinkin olla ihannekumppani jollain tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.
On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.
Mikä se syy on?
Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.
Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.
Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.
Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.
Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.
No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.
Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.
Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.
Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole.
Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.
En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.
Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.
osta audi ja liikkeessä voi testata sopivan pakoputken.
Alue: Aihe vapaa
En mä sano sitä myytiksi vaan sitä, että nämä miehet heti pariutuisivat. Kyllähän heilläkin on taas vaatimuksia naiselle ja saattavat etsiä sopivaa pitkäänkin.