Naiset haluavat multa seksiä, mutteivät muuta. Mitä voin tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

Vedät koko jutun ihan liian teoreettiselle tai yksityiskohtaiselle tasolle sen mukaan miten saat väistettyä parhaiten. Johan sulle on tässä ketjussa useat oletettavasti naiset kertoneet mitä ihmiset suhteilta hakee ja mitä naiset suhteilta hakee. Mutta menet toistuvasti sen taakse että ei pysty sanoo mikä on ongelma. Kyllä sulle on kerrottu tässä monenlaisista ongelmista mutta jotenkin et pysty yhtään lukemaan muuta kuin täysin konkreettisia asioita joista ei ole kyse. Ei mitään kykyä asettua toisen asemaan ja sellasen huomaa kyllä jo alkumetreillä. Jollain käsittämättömällä logiikalla ainoa mihin pystyt päätymään on että et pidä itseäsi tarpeeksi hyvänä tyyppinä.

Ei mulla ole isompia ongelmia elämänhallinnan, empatiakyvyn, vastuunkantamisen, toisista huolehtimisen ja tällaisen suhteen. Tai en mä tiedä että mitä sä haet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

No mitä ne mun muut puutteet on?

Jos aloittaisit sivulta 1 ja lukisit ajatuksella läpi mitä monet on sulle kertonut. Turhaa mä jankkaan samaa asiaa, eiköhän se ole jo miljoona kertaa tämän topan aikana käsitelty. 

Jaaha

Et tasan lue ettet vahingossakaan oppisi mitään etkä joutuisi menemään itseesi. Jatkat jankkaamista ja ongelmien pakoilua niin kauan kun joku sulle vastaa. Olisikohan mennyt terapiakin sitä samaa rataa.

Mä oon sanonu usealle ihmiselle että he on oikeassa kommenteissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

No mitä ne mun muut puutteet on?

Jos aloittaisit sivulta 1 ja lukisit ajatuksella läpi mitä monet on sulle kertonut. Turhaa mä jankkaan samaa asiaa, eiköhän se ole jo miljoona kertaa tämän topan aikana käsitelty. 

Jaaha

Et tasan lue ettet vahingossakaan oppisi mitään etkä joutuisi menemään itseesi. Jatkat jankkaamista ja ongelmien pakoilua niin kauan kun joku sulle vastaa. Olisikohan mennyt terapiakin sitä samaa rataa.

Mä oon sanonu usealle ihmiselle että he on oikeassa kommenteissaan.

Jännä, että sä elät ihan eri todellisuudessa kuin me muut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Luulen että päinvastoin. Ne on liian täyspäisiä naisia joihin ihastun ja heille ei tällainen vähän epävarmempi mies ole kelvannut suhteeseen.

Niin mistä sä olet epävarma?

Siitä että pitääkö ihmiset musta. Pelkään että ihmiset kääntää mulle selkänsä jos olen eri mieltä, tuomitsee, vihaa. Mulla on eniten ehkä ongelmia siinä, että en uskalla aina sanoa mielipidettäni ja ylianalysoin sitä, että käyttäydynkö tökerösti ihmisiä kohtaan ja loukkaan heitä. Mietin paljon sitä, että puhunko liikaa tai liian vähän, pidetäänkö mua ärsyyttävänä jne. Toki tämä on ollut koko ajan vähenemään päin ja olen siltä osin jo ihan eri ihminen kuin vaikkapa pari vuotta sitten.

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

No mitä ne mun muut puutteet on?

Jos aloittaisit sivulta 1 ja lukisit ajatuksella läpi mitä monet on sulle kertonut. Turhaa mä jankkaan samaa asiaa, eiköhän se ole jo miljoona kertaa tämän topan aikana käsitelty. 

Jaaha

Et tasan lue ettet vahingossakaan oppisi mitään etkä joutuisi menemään itseesi. Jatkat jankkaamista ja ongelmien pakoilua niin kauan kun joku sulle vastaa. Olisikohan mennyt terapiakin sitä samaa rataa.

Mä oon sanonu usealle ihmiselle että he on oikeassa kommenteissaan.

Jännä, että sä elät ihan eri todellisuudessa kuin me muut. 

No sulla on selvästi joku asennevamma, koska oon sanonu tuon ihmisille ihan viime sivuillakin. Siitä vaan lukemaan jos ego taipuu sen verran :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Luulen että päinvastoin. Ne on liian täyspäisiä naisia joihin ihastun ja heille ei tällainen vähän epävarmempi mies ole kelvannut suhteeseen.

Niin mistä sä olet epävarma?

Siitä että pitääkö ihmiset musta. Pelkään että ihmiset kääntää mulle selkänsä jos olen eri mieltä, tuomitsee, vihaa. Mulla on eniten ehkä ongelmia siinä, että en uskalla aina sanoa mielipidettäni ja ylianalysoin sitä, että käyttäydynkö tökerösti ihmisiä kohtaan ja loukkaan heitä. Mietin paljon sitä, että puhunko liikaa tai liian vähän, pidetäänkö mua ärsyyttävänä jne. Toki tämä on ollut koko ajan vähenemään päin ja olen siltä osin jo ihan eri ihminen kuin vaikkapa pari vuotta sitten.

Viehättääkö ne itsevarmat ja kasassa olevat ihmiset siksi, että jos sellainen hyväksyisi sut, niin säkin voisit hyväksyä itsesi helpommin? Niin kuin tavallaan ripustaisit oman itsetuntosi toisen ihmisen varaan?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.

Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.

Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?

Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.

Jos ne naiset ei suostu sun kanssa seurustelemaan niin sulla on liian isot ongelmat tasapainoiseen parisuhteeseen. Se on heidän kylmä arvio sun tilanteesta.

Se on heidän arvio. Jonkun toisen naisen arvio on toisenlainen. Tää on tätä.

Ei ”tää oo tätä”. Sinun elämä on tuota koska olet aikuinen mies joka luikkii terapeutin selän taakse latteuksia ladellen siinä vaiheessa kun sinulle esitetään kysyessäsi epämiellyttäviä arvioita seikoista jotka ovat johtaneet tilanteeseesi. Ymmärtämättä sitä edes itse.

Yhtä aikaa väität että olet umpirehellinen (lue tuomitseva) itseäsi kohtaan mutta samalla et pysty parempaan kuin ”tää on tähän”.

Luultavasti se johtuu siitä että olet niin julma ja rakkaudeton itseäsi kohtaan ettet kestäisi sitä jos sinussa olisi tyhmiä vikoja. Analysoit kyllä kylmästi mutta et silti ole tunnepuolella kosketuksissa itseesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Luulen että päinvastoin. Ne on liian täyspäisiä naisia joihin ihastun ja heille ei tällainen vähän epävarmempi mies ole kelvannut suhteeseen.

Niin mistä sä olet epävarma?

Siitä että pitääkö ihmiset musta. Pelkään että ihmiset kääntää mulle selkänsä jos olen eri mieltä, tuomitsee, vihaa. Mulla on eniten ehkä ongelmia siinä, että en uskalla aina sanoa mielipidettäni ja ylianalysoin sitä, että käyttäydynkö tökerösti ihmisiä kohtaan ja loukkaan heitä. Mietin paljon sitä, että puhunko liikaa tai liian vähän, pidetäänkö mua ärsyyttävänä jne. Toki tämä on ollut koko ajan vähenemään päin ja olen siltä osin jo ihan eri ihminen kuin vaikkapa pari vuotta sitten.

Viehättääkö ne itsevarmat ja kasassa olevat ihmiset siksi, että jos sellainen hyväksyisi sut, niin säkin voisit hyväksyä itsesi helpommin? Niin kuin tavallaan ripustaisit oman itsetuntosi toisen ihmisen varaan?

Veikkaan että tämä on sitä, että mä etsin täysin erilaista naista kuin oma äitini oli. En voisi katsoa itseäni peiliin jos ottaisin vaimoksi naisen, joka kaataisi kasan omaa paskaansa ja pahaa oloaan lastensa niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.

Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.

Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?

Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.

Jos ne naiset ei suostu sun kanssa seurustelemaan niin sulla on liian isot ongelmat tasapainoiseen parisuhteeseen. Se on heidän kylmä arvio sun tilanteesta.

Se on heidän arvio. Jonkun toisen naisen arvio on toisenlainen. Tää on tätä.

Ei ”tää oo tätä”. Sinun elämä on tuota koska olet aikuinen mies joka luikkii terapeutin selän taakse latteuksia ladellen siinä vaiheessa kun sinulle esitetään kysyessäsi epämiellyttäviä arvioita seikoista jotka ovat johtaneet tilanteeseesi. Ymmärtämättä sitä edes itse.

Yhtä aikaa väität että olet umpirehellinen (lue tuomitseva) itseäsi kohtaan mutta samalla et pysty parempaan kuin ”tää on tähän”.

Luultavasti se johtuu siitä että olet niin julma ja rakkaudeton itseäsi kohtaan ettet kestäisi sitä jos sinussa olisi tyhmiä vikoja. Analysoit kyllä kylmästi mutta et silti ole tunnepuolella kosketuksissa itseesi.

No toi on sun arvio ja se on väärä. Sori nyt jos sä kuvittelet voivasi tehdä huikean syväanalyysin tuntemattomasta ihmisestä av-palstalla, mutta se ei toimi ihan noin kuin luulet. Selvästi sä olet tehnyt tollasen diagnoosin, että mulla on jotain lähelle narsistisia defenssejä, joiden varjolla kiellän täysin todellisuuden, mutta sori vaan se ei pidä paikkaansa.

Esitä mulle mikä vaan kysymys niin kerron rehellisesti elämästäni. Koska tää on nyt enemmän sun omia kuvitelmia että mä kusetan itseäni oikein urakalla.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

No mitä ne mun muut puutteet on?

Jos aloittaisit sivulta 1 ja lukisit ajatuksella läpi mitä monet on sulle kertonut. Turhaa mä jankkaan samaa asiaa, eiköhän se ole jo miljoona kertaa tämän topan aikana käsitelty. 

Jaaha

Et tasan lue ettet vahingossakaan oppisi mitään etkä joutuisi menemään itseesi. Jatkat jankkaamista ja ongelmien pakoilua niin kauan kun joku sulle vastaa. Olisikohan mennyt terapiakin sitä samaa rataa.

Mä oon sanonu usealle ihmiselle että he on oikeassa kommenteissaan.

Jännä, että sä elät ihan eri todellisuudessa kuin me muut. 

No sulla on selvästi joku asennevamma, koska oon sanonu tuon ihmisille ihan viime sivuillakin. Siitä vaan lukemaan jos ego taipuu sen verran :D

Pystyt teoreettisesti ja ulkokohtaisesti sanomaan oikein, väärin, oikein, väärin ja selittämään itseäsi MUILLE. Mutta silti näyttää siltä että mikään ei ole kirkastunut. Ei kyky nähdä tilannetta muiden silmin, ei se että se olisi tarpeen. Ei kyky ottaa annettua sisältöä vastaan, ei kyky tutustua avoimin mielin itseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhuuko tässä ketjussa ap itsensä kanssa, vai miten tästä on näin pitkä ketju saatu? Ap:n ongelmat ovat silmiin pistäviä ja silti jankkaus jatkuu.

On täällä useampi joka vastaa ap:lle. Mä olen vastaillut koska ap on sellanen jonka häivytän muutamien treffien jälkeen kohteliaasti irl tietäen syyn paremmin kun deitti.

Mikä se syy on?

Irl riippuu deitistä. Ap:n kohdalla se olisi se, että jossain vaiheessa kävisi ilmi että ap:n oma pakka on pohjimmiltaan vielä sen verran sekaisin ulkoisista puitteista huolimatta että en haluaisi sitoutua odottelemaan millä aikataululla ongelmat ratkeaa vai ratkeaako. Miettisin myös että tajuaakohan ap itse mistä kiikastaa mutta en jäisi ottamaan selvää.

Tää on joo se todennäköisin mitä oon kohdallani miettinyt.

Noniin. Eli työstä omaa pakkaa niin kauan että löytyy joku josta tykkäät ja jota ei arveluta. Luota terapiaprosessiin mutta älä tarraudu siihen. Usko siihen että sulla saa olla hyviä asioita elämässä ja valitse, ajattele, tee ja toimi itse niin että sitä kohti menet. Rakasta itseäsi, uskalla sanoa huonoille asioille ei ennemmin kuin myöhemmin.

Jep. Tää on välillä masentavaa kun se kolmen vuoden kela-terapiakin on jo täynnä ja vaikka elämä muuten mennyt paljon eteenpäin ja oon esim. työpaikalla ja kaverien seurassa jo aika eri ihminen kuin aiemmin, niin nämä deittailuhommat on mitä on. Pelottaa se, että en vaan enää kehity tästä ja voin unohtaa rakkauden löytymisen... mä en koskaan saanu edes kokea sitä että sais naiselta vastakaikua ihastukseen.

Miten muuten sanoit ettei oo koskaan ollut merkityäviä ongelmia elämänhallinnan kanssa tms että sen puoleen ominaisuudet on kunnossa. Mutta kela terapiaahan saa nimenomaan ainoastaan tuottavuuden kohentamiseen diagnoosilla, ei siihen että on paha mieli.

No oli miten oli niin tietysti parisuhde on vaikein etappi. Työkaverit on sosiaalisia pakon edessä koska niiden työt on siitä kiinni ja kaverit on kavereita. Vakavassa parisuhteessa puhutaan jo keskinäisestä elatusvelvollisuudesta, lapsen kautta loppuelämän sidoksesta, omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, sosiaalisista piireistä jotka yhdistyy yms. Mieti sitä kautta että jos olisit nainen niin olisiko sulla kaikilla osa-alueilla turvallista.

Mulla ei olisi koska et ole rehellinen edes itsellesi. En osaa sanoa että mitä turvattomuutta se tarkalleen ottaen herättää, mutta ehkä se että niin kauan kun olet kesken itses kanssa niin paha sanoa kuka edes olet.

Aika tekaistulla diagnoosilla (jotain OCD-juttuja) mä sen aloitin. Kela-terapiaa myönnetään opiskelijoille tosi avokätisesti, nähdään kai hyvänä satsauksena tulevaisuuteen :D Toki itsetunto-ongelmia mulla oli ja ahdisti esim. monet sosiaaliset tilanteet opiskelupaikalla ja pelkäsin että monet ihmiset ei pidä musta. Mitään ahdistushäiriödiagnoosejakaan en ole saanut eikä nämä ole asioita mitkä olisi estäneet mun opiskelua, työntekoa tms.

Sä kyllä vähän ylidiagnosoit mua tossa. En mä mitään itsepetosta tässä kyllä harrasta. Enemmän ollu ongelmaa liian itserehellisyyden kanssa, että näen itsessäni ongelmia silloinkin kun niitä ei ole. 

Sulta meni jälleen merkittävin asia ohi. Eli onko niillä pitämilläsi naisilla joita kohtaat turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen että kannatan puolet kaikesta ja kaiken jos niille itselleen käy jotain. Jos niillä ei sitä ole niin täysin yhdentekevää mitä olet siitä asiasta mieltä.

En mä sitä pysty heidän puolestaan kertomaan. Mä oon ihminen joka reagoi hyvin rauhallisesti asioihin, vakaa elämä ja ei mitään isompia ongelmia elämänhallinnan suhteen. En osaa sanoa riittääkö se.

Kertomasi perusteella ei riitä. Eikä kukaan ole pyytänyt heidän puolesta kertomaan, vaan katsomaan itseäsi heidän silmin. Niin kauan kun et osaa asettua heidän asemaan niin edelleen, täysin sama mitä olet itsestäsi mieltä, sinä et ole valitsemassa sinua.

He on naisia. En mä osaa täsmälleen sanoa mitkä on naisten tarpeet, kuten et varmaan säkään mitkä on miesten tarpeet. 

Mutta niin, tässä tullaan nyt siihen, että onko mulla tässä muita puutteita kuin liian heikko itseluottamus? Pitäisi ajatella, että mulla on jo kaikki mitä tarvitaan. Että olen hyvä tyyppi ja riitän juuri tällaisena.

On sulla muita puutteita. Siksi sun kaverilla on vaimo; hänen suurin puutteensa oli varmaan tuo itsetunto mutta hänestä löytyi ne muut ominaisuudet. 

No mitä ne mun muut puutteet on?

Jos aloittaisit sivulta 1 ja lukisit ajatuksella läpi mitä monet on sulle kertonut. Turhaa mä jankkaan samaa asiaa, eiköhän se ole jo miljoona kertaa tämän topan aikana käsitelty. 

Jaaha

Et tasan lue ettet vahingossakaan oppisi mitään etkä joutuisi menemään itseesi. Jatkat jankkaamista ja ongelmien pakoilua niin kauan kun joku sulle vastaa. Olisikohan mennyt terapiakin sitä samaa rataa.

Mä oon sanonu usealle ihmiselle että he on oikeassa kommenteissaan.

Jännä, että sä elät ihan eri todellisuudessa kuin me muut. 

No sulla on selvästi joku asennevamma, koska oon sanonu tuon ihmisille ihan viime sivuillakin. Siitä vaan lukemaan jos ego taipuu sen verran :D

Pystyt teoreettisesti ja ulkokohtaisesti sanomaan oikein, väärin, oikein, väärin ja selittämään itseäsi MUILLE. Mutta silti näyttää siltä että mikään ei ole kirkastunut. Ei kyky nähdä tilannetta muiden silmin, ei se että se olisi tarpeen. Ei kyky ottaa annettua sisältöä vastaan, ei kyky tutustua avoimin mielin itseen.

Miten sä kykenet tekemään tuollaisen analyysin tuntemattomasta ihmisestä av-palstalla? Ymmärräthän että tuossa on niin paljon sun omia ennakkokäsityksiä ja muuta mikä vaikuttaa siihen, miten sä mun vastauksia katsot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Luulen että päinvastoin. Ne on liian täyspäisiä naisia joihin ihastun ja heille ei tällainen vähän epävarmempi mies ole kelvannut suhteeseen.

Niin mistä sä olet epävarma?

Siitä että pitääkö ihmiset musta. Pelkään että ihmiset kääntää mulle selkänsä jos olen eri mieltä, tuomitsee, vihaa. Mulla on eniten ehkä ongelmia siinä, että en uskalla aina sanoa mielipidettäni ja ylianalysoin sitä, että käyttäydynkö tökerösti ihmisiä kohtaan ja loukkaan heitä. Mietin paljon sitä, että puhunko liikaa tai liian vähän, pidetäänkö mua ärsyyttävänä jne. Toki tämä on ollut koko ajan vähenemään päin ja olen siltä osin jo ihan eri ihminen kuin vaikkapa pari vuotta sitten.

Viehättääkö ne itsevarmat ja kasassa olevat ihmiset siksi, että jos sellainen hyväksyisi sut, niin säkin voisit hyväksyä itsesi helpommin? Niin kuin tavallaan ripustaisit oman itsetuntosi toisen ihmisen varaan?

Veikkaan että tämä on sitä, että mä etsin täysin erilaista naista kuin oma äitini oli. En voisi katsoa itseäni peiliin jos ottaisin vaimoksi naisen, joka kaataisi kasan omaa paskaansa ja pahaa oloaan lastensa niskaan.

Millainen sä sitten olisit puolisona ja isänä? Oletko sä vahva, turvallinen ja luotettava kumppani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Luulen että päinvastoin. Ne on liian täyspäisiä naisia joihin ihastun ja heille ei tällainen vähän epävarmempi mies ole kelvannut suhteeseen.

Niin mistä sä olet epävarma?

Siitä että pitääkö ihmiset musta. Pelkään että ihmiset kääntää mulle selkänsä jos olen eri mieltä, tuomitsee, vihaa. Mulla on eniten ehkä ongelmia siinä, että en uskalla aina sanoa mielipidettäni ja ylianalysoin sitä, että käyttäydynkö tökerösti ihmisiä kohtaan ja loukkaan heitä. Mietin paljon sitä, että puhunko liikaa tai liian vähän, pidetäänkö mua ärsyyttävänä jne. Toki tämä on ollut koko ajan vähenemään päin ja olen siltä osin jo ihan eri ihminen kuin vaikkapa pari vuotta sitten.

Viehättääkö ne itsevarmat ja kasassa olevat ihmiset siksi, että jos sellainen hyväksyisi sut, niin säkin voisit hyväksyä itsesi helpommin? Niin kuin tavallaan ripustaisit oman itsetuntosi toisen ihmisen varaan?

Veikkaan että tämä on sitä, että mä etsin täysin erilaista naista kuin oma äitini oli. En voisi katsoa itseäni peiliin jos ottaisin vaimoksi naisen, joka kaataisi kasan omaa paskaansa ja pahaa oloaan lastensa niskaan.

Millainen sä sitten olisit puolisona ja isänä? Oletko sä vahva, turvallinen ja luotettava kumppani?

Turvallinen ja luotettava kyllä. Vahva ainakin siltä osin, että olen hyvin peräänantamaton ihminen. Mulla on kyllä omat heikkouteni sen suhteen, että pelkään liikaa mitä musta ajatellaan.

Mutta vahvuus on vähän sellainen piirre että... kuinka iso prosentti miehistä on sun mielestä vahvoja? Jos ajatellaan että miehen pitäisi olla vahva ollakseen hyvä perheenisä, niin en tiedä moniko yltäisi siihen kriteeriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.

Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.

Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?

Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.

Jos ne naiset ei suostu sun kanssa seurustelemaan niin sulla on liian isot ongelmat tasapainoiseen parisuhteeseen. Se on heidän kylmä arvio sun tilanteesta.

Se on heidän arvio. Jonkun toisen naisen arvio on toisenlainen. Tää on tätä.

Ei ”tää oo tätä”. Sinun elämä on tuota koska olet aikuinen mies joka luikkii terapeutin selän taakse latteuksia ladellen siinä vaiheessa kun sinulle esitetään kysyessäsi epämiellyttäviä arvioita seikoista jotka ovat johtaneet tilanteeseesi. Ymmärtämättä sitä edes itse.

Yhtä aikaa väität että olet umpirehellinen (lue tuomitseva) itseäsi kohtaan mutta samalla et pysty parempaan kuin ”tää on tähän”.

Luultavasti se johtuu siitä että olet niin julma ja rakkaudeton itseäsi kohtaan ettet kestäisi sitä jos sinussa olisi tyhmiä vikoja. Analysoit kyllä kylmästi mutta et silti ole tunnepuolella kosketuksissa itseesi.

No toi on sun arvio ja se on väärä. Sori nyt jos sä kuvittelet voivasi tehdä huikean syväanalyysin tuntemattomasta ihmisestä av-palstalla, mutta se ei toimi ihan noin kuin luulet. Selvästi sä olet tehnyt tollasen diagnoosin, että mulla on jotain lähelle narsistisia defenssejä, joiden varjolla kiellän täysin todellisuuden, mutta sori vaan se ei pidä paikkaansa.

Esitä mulle mikä vaan kysymys niin kerron rehellisesti elämästäni. Koska tää on nyt enemmän sun omia kuvitelmia että mä kusetan itseäni oikein urakalla.

Kiinnostavaa että otit narsistiset defenssit esiin. Keskustelun loppua kohti reaktiosi muiden viesteihin alkoi tulla samanlaista reagointia kun ihmisiltä joilla noita defenssejä tiedän olevan ja asia alkoi hyvinkin mietityttää että mistä se nousee.

Ei ole tarvetta kysyä mitään tai saada vastauksia. Sinullahan sen tarpeen piti aloituksen perusteella olla. Tähän mennessä on kuitenkin jo selvää että pystyt taitavasti pysymään omalla mukavuusalueellasi ja tulemaan sieltä reunalle. Mutta vain juuri sen verran että voit sanoa itsellesi että ”katsokaa nyt, tulenhan mä reunalle!”. Vain jotta voit hiipiä hiljaa takaisin tuttuun ja turvalliseen heti kun silmä välttää.

Vielä tuosta vahvuudesta. Mun on vaikea nähdä että joku jolla on huono itsetunto voisi olla erittäin vahva ihminen. Kyllä silloin jotkin pelot hallitsevat joiltain osin elämää. Toki ne pelot voivat olla hyvin tilannekohtaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Luulen että päinvastoin. Ne on liian täyspäisiä naisia joihin ihastun ja heille ei tällainen vähän epävarmempi mies ole kelvannut suhteeseen.

Niin mistä sä olet epävarma?

Siitä että pitääkö ihmiset musta. Pelkään että ihmiset kääntää mulle selkänsä jos olen eri mieltä, tuomitsee, vihaa. Mulla on eniten ehkä ongelmia siinä, että en uskalla aina sanoa mielipidettäni ja ylianalysoin sitä, että käyttäydynkö tökerösti ihmisiä kohtaan ja loukkaan heitä. Mietin paljon sitä, että puhunko liikaa tai liian vähän, pidetäänkö mua ärsyyttävänä jne. Toki tämä on ollut koko ajan vähenemään päin ja olen siltä osin jo ihan eri ihminen kuin vaikkapa pari vuotta sitten.

Viehättääkö ne itsevarmat ja kasassa olevat ihmiset siksi, että jos sellainen hyväksyisi sut, niin säkin voisit hyväksyä itsesi helpommin? Niin kuin tavallaan ripustaisit oman itsetuntosi toisen ihmisen varaan?

Veikkaan että tämä on sitä, että mä etsin täysin erilaista naista kuin oma äitini oli. En voisi katsoa itseäni peiliin jos ottaisin vaimoksi naisen, joka kaataisi kasan omaa paskaansa ja pahaa oloaan lastensa niskaan.

Millainen sä sitten olisit puolisona ja isänä? Oletko sä vahva, turvallinen ja luotettava kumppani?

Turvallinen ja luotettava kyllä. Vahva ainakin siltä osin, että olen hyvin peräänantamaton ihminen. Mulla on kyllä omat heikkouteni sen suhteen, että pelkään liikaa mitä musta ajatellaan.

Mutta vahvuus on vähän sellainen piirre että... kuinka iso prosentti miehistä on sun mielestä vahvoja? Jos ajatellaan että miehen pitäisi olla vahva ollakseen hyvä perheenisä, niin en tiedä moniko yltäisi siihen kriteeriin.

Ei suinkaan ja siksi tälläkin palstalla naiset jatkuvasti valittaa kuinka ukko on lasten jälkeen muuttunut itsekeskeiseksi turhakkeeksi, joka ei näe omia tarpeitaan pidemmälle. Myös syntyvyys on kovasti laskussa. Vahvojen miesten vähäisyys on yksi syy miksi itselläni ei ole lapsia. Hyvän perheenisän pitäisi olla vahva, sillä perhe-elämä on stressaavaa ja haastavaa ja siinä ei varmasti helpota se, että mies murenee alkumetreille.

Jos ap et oo trolli niin miten sä edelleen jaksat täällä kertoa itsestäs...

Ei sun tarttee olla mikään supervahva tietenkään, eihän kukaan nainenkaan ole. Mutta sen verran pitää olla vahva, että pystyy kantamaan itsensä ja omat ongelmansa, eikä kaada niitä toisen niskaan. Joo, ongelmista pitää mielellään puhua toiselle, mutta ei olettaa että toinen voi niitä korjata tai olla terapeuttina.

Se on riittävää vahvuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36906 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti on siinä oikeassa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen parisuhteessa, ei tarvitse olla täydellinen itsetunto jne. Aina uuden parisuhteen aloittaessaan ihminen on jollain tasolla keskeneräinen ja kasvaa suhteen aikana. Kukaan ei ole koskaan valmis ihmisenä. Mutta sinut itsensä kanssa pitää olla. Parisuhteessa joutuu vastatusten itsensä kanssa ja jos ei perusta ole kunnossa niin ihminen alkaa horjua. Useasti tämä horjuminen näkyy siten, että joko jättää puolison ja juoksee karkuun tai projisoi kaiken omassa itsessään tapahtuvan ikävän asian puolisoon. Ja sitten ollaan isoissa ongelmissa. Ihmiset on aika hyviä vaistoamaan sen kuka on kondiksessa ja kuka ei.

Parisuhdehan ei ratkaise mitään sisäisiä ongelmia tai ristiriitoja vaan tuo ne esiin. Oma itsensä kannattaa olla ja kehittää itseään henkisesti, tutkailla omaa sisintään, omia käyttäytymismallejaan, halujaan ja toiveitaan ja muodostaa realistinen kuva itsestään. Nousta yhdellä tasolla ylös päin ihmisenä. On turha pohtia, että minkälainen pitäisi olla, jotta saisi parisuhteen yms., vaan pitää miettiä miten voisin olla parempi ihminen itseäni ja muita varten. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaiseen henkilökohtaiseen kasvuun rauhallisesti omista haluista ja tarpeista käsin, jotka koskevat sinua itseäsi. Ei niin, että kaiken takana agendana on se parisuhde tai muut ihmiset. Kumppani löytyy kyllä ihan omalla painollaan aikanaan. Ikinä ei voi ajatella, että no ryhdyn parisuhteeseen kun olen siihen "valmis", kumppani voi kävellä vaikka huomenna vastaan, mutta omaa kasvua pitää viedä eteenpäin itse koko ajan.

Nää on tämmöisiä. Mulla on monia ystäviä joilla on varsin huono itsetunto, mutta vaimo ja lapsia. Se on laajemmassa mielessä ehkä vähän huono ajatusmalli, että parisuhdetta alkaa etsiä vasta sitten, kun kokee olevansa täysin valmis. Kuka meistä edes tietää että miten valmiiksi tulee? Miten sen voi määritellä että kuka voi pariutua ja perustaa perheen?

Mietipä asiaa tältä kannalta: mulla ei ole ongelmia päihteiden, rahankäytön, impulssikontrollin, rakentavan riitelyn, työssäkäynnin ym. suhteen. Silti mun pitäisi ajatella olevani hyvin vajavainen kumppani, johon vaan idiootti sitoutuu ja että vasta kun olen selättänyt 98 %:sti kaikki lapsuustraumani, pitäisi mun alkaa etsiä kumppania? Ymmärrät varmaan miksei terapeuttikaan syötä mulle tuollaista ajatusta, vaan kannustaa etsimään tyttöystävää aktiivisesti.

Jos ne naiset ei suostu sun kanssa seurustelemaan niin sulla on liian isot ongelmat tasapainoiseen parisuhteeseen. Se on heidän kylmä arvio sun tilanteesta.

Se on heidän arvio. Jonkun toisen naisen arvio on toisenlainen. Tää on tätä.

Ei ”tää oo tätä”. Sinun elämä on tuota koska olet aikuinen mies joka luikkii terapeutin selän taakse latteuksia ladellen siinä vaiheessa kun sinulle esitetään kysyessäsi epämiellyttäviä arvioita seikoista jotka ovat johtaneet tilanteeseesi. Ymmärtämättä sitä edes itse.

Yhtä aikaa väität että olet umpirehellinen (lue tuomitseva) itseäsi kohtaan mutta samalla et pysty parempaan kuin ”tää on tähän”.

Luultavasti se johtuu siitä että olet niin julma ja rakkaudeton itseäsi kohtaan ettet kestäisi sitä jos sinussa olisi tyhmiä vikoja. Analysoit kyllä kylmästi mutta et silti ole tunnepuolella kosketuksissa itseesi.

No toi on sun arvio ja se on väärä. Sori nyt jos sä kuvittelet voivasi tehdä huikean syväanalyysin tuntemattomasta ihmisestä av-palstalla, mutta se ei toimi ihan noin kuin luulet. Selvästi sä olet tehnyt tollasen diagnoosin, että mulla on jotain lähelle narsistisia defenssejä, joiden varjolla kiellän täysin todellisuuden, mutta sori vaan se ei pidä paikkaansa.

Esitä mulle mikä vaan kysymys niin kerron rehellisesti elämästäni. Koska tää on nyt enemmän sun omia kuvitelmia että mä kusetan itseäni oikein urakalla.

Kiinnostavaa että otit narsistiset defenssit esiin. Keskustelun loppua kohti reaktiosi muiden viesteihin alkoi tulla samanlaista reagointia kun ihmisiltä joilla noita defenssejä tiedän olevan ja asia alkoi hyvinkin mietityttää että mistä se nousee.

Ei ole tarvetta kysyä mitään tai saada vastauksia. Sinullahan sen tarpeen piti aloituksen perusteella olla. Tähän mennessä on kuitenkin jo selvää että pystyt taitavasti pysymään omalla mukavuusalueellasi ja tulemaan sieltä reunalle. Mutta vain juuri sen verran että voit sanoa itsellesi että ”katsokaa nyt, tulenhan mä reunalle!”. Vain jotta voit hiipiä hiljaa takaisin tuttuun ja turvalliseen heti kun silmä välttää.

Sä teet vähän outoja tulkintoja. Ei tässä voi muuta sanoa. Tiedäks kun tällaiset jutut ei ole tullu kolmen vuoden terapian aikana esiin, mutta joku tuntematon netissä näkee ne kristallinkirkkaasti. Mietipä vähän :D Olisko sittenkin että sulla on liiallinen luotto kykyysi analysoida ihmisiä? Sitä meinaa näkee jatkuvasti. Oon jutellu aika monen kaverin kanssa, jotka on sanonu että heitä on diagnosoitu nettikeskusteluissa luoja ties miten. Aina löytyy joku oman elämänsä Freud joka tietää sinusta kaiken yhden keskustelun perusteella. Ihan vain tällainen ajatus pohdittavaksi :D

Vierailija kirjoitti:

Jos ap et oo trolli niin miten sä edelleen jaksat täällä kertoa itsestäs...

Ei sun tarttee olla mikään supervahva tietenkään, eihän kukaan nainenkaan ole. Mutta sen verran pitää olla vahva, että pystyy kantamaan itsensä ja omat ongelmansa, eikä kaada niitä toisen niskaan. Joo, ongelmista pitää mielellään puhua toiselle, mutta ei olettaa että toinen voi niitä korjata tai olla terapeuttina.

Se on riittävää vahvuutta.

En koe että olis tän suhteen mitään erityistä ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut, että "vika" ei ole naisissa, vaan sinussa? Eli oletko varma, ettei sinulla ole taipumusta rakastua helpommin jos toinen on tavoittamaton? Itse olen tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ja tämä on ilmennyt niin, että tietynlainen ikuinen, kuromaton etäisyys ja viileys tekee miehestä usein paljon houkuttelevan silmissäni. Itsekin mietin vuosia miksi minun on niin vaikea löytää kumppania, vaikka monet miehet tuntuivat olevan minusta kiinnostuneita. Selvensi hieman ajatuksia kun tajusin, etten ole kiinnostunut heistä koska he ovat kiinnostuneita minusta.

Luulen että päinvastoin. Ne on liian täyspäisiä naisia joihin ihastun ja heille ei tällainen vähän epävarmempi mies ole kelvannut suhteeseen.

Niin mistä sä olet epävarma?

Siitä että pitääkö ihmiset musta. Pelkään että ihmiset kääntää mulle selkänsä jos olen eri mieltä, tuomitsee, vihaa. Mulla on eniten ehkä ongelmia siinä, että en uskalla aina sanoa mielipidettäni ja ylianalysoin sitä, että käyttäydynkö tökerösti ihmisiä kohtaan ja loukkaan heitä. Mietin paljon sitä, että puhunko liikaa tai liian vähän, pidetäänkö mua ärsyyttävänä jne. Toki tämä on ollut koko ajan vähenemään päin ja olen siltä osin jo ihan eri ihminen kuin vaikkapa pari vuotta sitten.

Viehättääkö ne itsevarmat ja kasassa olevat ihmiset siksi, että jos sellainen hyväksyisi sut, niin säkin voisit hyväksyä itsesi helpommin? Niin kuin tavallaan ripustaisit oman itsetuntosi toisen ihmisen varaan?

Veikkaan että tämä on sitä, että mä etsin täysin erilaista naista kuin oma äitini oli. En voisi katsoa itseäni peiliin jos ottaisin vaimoksi naisen, joka kaataisi kasan omaa paskaansa ja pahaa oloaan lastensa niskaan.

Millainen sä sitten olisit puolisona ja isänä? Oletko sä vahva, turvallinen ja luotettava kumppani?

Turvallinen ja luotettava kyllä. Vahva ainakin siltä osin, että olen hyvin peräänantamaton ihminen. Mulla on kyllä omat heikkouteni sen suhteen, että pelkään liikaa mitä musta ajatellaan.

Mutta vahvuus on vähän sellainen piirre että... kuinka iso prosentti miehistä on sun mielestä vahvoja? Jos ajatellaan että miehen pitäisi olla vahva ollakseen hyvä perheenisä, niin en tiedä moniko yltäisi siihen kriteeriin.

Ei suinkaan ja siksi tälläkin palstalla naiset jatkuvasti valittaa kuinka ukko on lasten jälkeen muuttunut itsekeskeiseksi turhakkeeksi, joka ei näe omia tarpeitaan pidemmälle. Myös syntyvyys on kovasti laskussa. Vahvojen miesten vähäisyys on yksi syy miksi itselläni ei ole lapsia. Hyvän perheenisän pitäisi olla vahva, sillä perhe-elämä on stressaavaa ja haastavaa ja siinä ei varmasti helpota se, että mies murenee alkumetreille.

Hei, oon eri, mutta mun mielestä kannattais enemmän paloitella sitä mitä tarkoittaa vahvalla, sillä jos toisella on sellainen ajatus että vahva on vaan joku superihminen, niin sitä pelkää ettei voi koskaan olla tarpeeks vahva mihinkään, jos on tavallinen ihminen.