Lue keskustelun säännöt.
Ero tuli miehelle "ihan puskista"
06.01.2021 |
Olin vasta vuoden etukäteen puhunut siitä. Ja kertonut mitkä on ne ongelmakohdat, mm. että vastuun on vaan jakauduttava tasaisemmin tai mä en jaksa enää. Ehdottanut pariterapiaa josta se ehdottomasti kieltäytyi lähtemästä jne. Ja silti se pääs yllättämään täysin, yhtään ei osannut aavistaa kun meillähän meni niin hyvin. Ainoa ongelma meillä kuulemma oli että mä nalkutin liikaa, mutta jos mä vaan oisin lopettanut nalkutuksen ni ei ois ollut mitään ongelmia.
Kommentit (1475)
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin en ymmärrä mitä te valitatte kotitöistä. Kyllä se yksinhuoltaja joutuu sitten tekemään ne hommat yksin myös. Ja olen siis itse yh ja olisin halunnut pitää lasten isän täällä mutta hän hermostui lapsiin eikä enää heitä edes tapaa. Nyt on autoasiat ja kaikki minulla, ihan kaikki.
Itselleen ja lapsilleen tekee mielellään. Ylimääräiselle lapselle enää ei, varsinkaan kun tämä "lapsi" on aikuinen ihminen. Mä olin yh koko lapseni kotona-asumisajan, eikä ollut koskaan mitään ongelmaa. Nyt kun asun mieheni kanssa, niin oletan että minulla on hommia n. puolet, kun on toinenkin ihminen niitä tekemässä. Sitten paikkaillaan puolin ja toisin, eli minun ei tarvitse vatsataudissa lähteä kauppaan vaan mies menee sinne. Yksin asuessa pesisin omat pyykit, eli koneellinen viikossa. Miehen kanssa pyykkihuoto tuplaantuu, eli 2 koneellista. Hmm, kumpihan olisi mieluismapi, 52 koneellista vuodessa vai 104.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin en ymmärrä mitä te valitatte kotitöistä. Kyllä se yksinhuoltaja joutuu sitten tekemään ne hommat yksin myös. Ja olen siis itse yh ja olisin halunnut pitää lasten isän täällä mutta hän hermostui lapsiin eikä enää heitä edes tapaa. Nyt on autoasiat ja kaikki minulla, ihan kaikki.
Tällaisia viestejä lukiessa oma vauvakuumeeni ja unelmointi perhe-elämästä alkaa kuihtua pois. Miehet on kuin isoja lapsia jotka syö kaikki ruuat ja joiden vaatteet vie helvetisti tilaa pyykkitelineestä.
Vauvakuumeesta ja lapsen hankkimisesta;
Kun olet lasta hankkimassa, niin ainoa oikea tapa lähteä siihen puuhaan on miettiä jaksaako ja haluaako itse hoitaa lapsensa 100%. Jos elättelee kuvitelmia että sitten yhdessä ollan forever, ja 50-50 kaikki tehdään, niin ei kannata lähteä lasten tekoon. Pitää osata ottaa yksin vastuu, eikä voi nojata muihin ihmisiin.
Sinkkuna kaupassa käydessä huomio kiinnittyy usein yksinäisiin miehiin. Heillä on koko ajan luuri korvassa, ja vaimolta kysellään mitä, minkälaista ja miten paljon pitää ostaa. Ei siis vähennä vaimon taakkaa tippaakaan. Niillä saattaa olla vaimon kirjoittama ruokalistakin kädessä, mutta siltikään ei onnistu omin päin. Minä en vastaisi edes miehen puheluun.
Vierailija kirjoitti:
Katri Manninen on youtube videossa käsitellyt nalkutusta. Kannattaa kaikkien tutustua siihen. Ei ole niin että yksi sukka lattialla saa ihmisen pois tolaltaan. Nalkutuksen perussyy on se, että nalkuttajalla on henkisesti paha olla. Tätä pahaa oloa nalkuttaja sitten purkaa toiseen ihmiseen kuvitellen että se on hänen syynsä kun itsellä on paha olla.
Oma henkinen pahoinvointi on jotain, joka korjataan muulla tavalla kun nalkuttamalla tai ylipäätään toisia kiusaamalla. On olemassa toimivia menetelmiä omien tunteiden hallintaan.
No tottakai nalkuttajalla on paha olla :D Se paha olo paranee sian jättämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnostaan vähän sotkuisena naisena ajattelin että minusta ei tule sellaista nalkuttavaa siivoushirmua. Miten voisikaan tulla, minähän olen aina se joka siivoaa vasta sitten kun lattialla oleva pyykkikasa on itseni mittainen ja pölypalloista saisi kasattua lumiukon.
Harmi vaan että siistikin mies on aika sotkeva eikä tee omatoimisesti asioita. Pyydät tältä nätisti ohimennen aina voisiko tämä hoitaa vaikka sen vessan siivoamisen tai tiskaamisen tänään tai huomenna, tämä suostuu mutta nämä asiat eivät ikinä tapahdu. Et halua kysyä montaa kertaa uudestaan ja leimautua nalkuttajaksi, joten teet ne jossain vaiheessa itse. Suhteen alkuvaiheessa sitä jaksaakin puuhastella miellyttääkseen toista. Uskot aina ne miehen syyt sille miksi tämä ei voi laittaa ruokaa just tänään tai imuroida huomenna, ei se mitään, sinä voit tehdä nuo asiat. Tottakai sinä voit, kuka muukaan ne tekisi.
Jossain vaiheessa alat huomata että joustat aina. Mies ei suostu laittamaan ruokaa edes silloin kun horjut kuolemanväsyneenä rankan työpäivän jälkeen kotiin.
Mainitsemalla kotitöistä et ole tarpeeksi suorasanainen että mies ymmärtäisi. Kertomalla tälle mitä pitäisi tehdä olet komenteleva. Sanomalla uudestaan oletkin jo nalkuttaja. Mikään ei kelpaa, vika on aina naisissa eikä tietenkään siinä miehessä joka ei omalla pääkopallaan tajua että vessa pitää pestä siinä vaiheessa kun se on p*skan peitossa. Miesten ns. rento asenne kodinhoidossa karisee kummasti aina siinä vaiheessa kun äidin korvikkeeksi otettu naisystävä ei ole pessyt tämän lempifarkkuja ja paitaa, jolloin vedetään kiukkuraivarit kun nyt niitä ei voi laittaa Maken luokse illanviettoon.Mä en tajua miten te päädytte ikinä pyykkäämään niitä miesten vaatteita tai kokkaamaan heille, jos koette, ettei ne ikinä tee teidän eteen mitään. Se nyt on aika helppo juttu pistää koneeseen vain ne omat vaatteet ja laittaa ruoka vain itselleen. En kyllä ymmärrä mikä se olisi se voima joka saisi mut laittamaan miehen vaatteet koneeseen siinä vaiheessa kun hän on itse kieltäytynyt pesemästä mun vaatteita ikinä. Jos vielä kehtaisi alkaa mulle huutamaan asiasta, nauraisin sille päin naamaa, että pese itte kamppeesi v* t u n kakara.
Mä olin yhden kesän poikkeuksellisesti töissä, kun olin vaihtanut työpaikkaa eikä mulla ollut kesälomaa. Lisäks työt oli iltapainotteisia ja päivät saattoi olla pitkiä. Mies tietty oli normisti lomalla ja muun kesän teki etätöitä, koska töissä oli hiljaista. Ja teki tietty enemmän kotihommia, kun minä olin töissä ja hän kotona. Kerran ihmettelin ääneen miksei ole pyykkiä pestessään ottanut makkarista mun likaisia vaatteita rahilta, siitä omiensa vierestä ja pistänyt pyykkiin. Mies ilmoitti, että hän pesee vain likapyykkikorissa olevat vaatteet, ei muita. Kiitos vaan tästä, minä olin aina siihen asti kerännyt miehen likapyykit siitä rahilta ja lattialta motkottamatta ja pessyt ne. Mutta mulle ei haluttu tehdä samaa. Siihen loppui mun ekstrapalvelut. Myöhemmin syksyllä kun mun työajat taas tasaantu, mies ihmetteli miksen mä ikinä pese hänen pyykkejään. Pesinhän minä, ne jotka on likapyykkikorissa. En niitä, jotka on makkarissa. Mies siis edelleen odotti, että mä kerään pyykkivuorollani hänen vaatteensa makkarista ja vien pesuun. Pieni asiahan tuo on, mutta silti jotenkin ärsytti täysillä. Se että minä olin vuosia tehnyt tätä ekstrahommaa ei loppupelissä tuntunut missään, sitä ei oltu vissiin edes kunnolla noteerattu tai sen ajateltiin olevan ihan automaattista ja asiaankuuluvaa. Minä opin, että älä turhaan tee mitään ylimääräistä, itseltä se vaan on pois.
Likapyykkikori on likapyykkiä varten, ja sinne laitetaan pestävät pyykit. En voi tietää mitkä muualla olevista vaatteista ovat likapyykkiä, joten en niitä pese. Meillä minä pesen pyykin, kuivumaan laittaa se joka ehtii ensin. Jokainen korjaa kuivat pyykit omiin kaappeihinsa. En ota vastaan narinaa siitä että lempihousuja ei ole pesty, mikäli ne ovat olleet muualla kuin pyykkikorissa. Ei tosiaan kannata tehdä ylimääräisiä, koska se vääristää tekemisen määrää, eikä porukka koskaan opi laittamaan likaisia vaatteitaan pyykkikoriin, mikäli ne siirtyvät sinne muiden toimesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämmöstä tää nettikeskustelu on. En oo varmaan ainoa lukija, joka sijoittuu kokemustensa ja näkemystensä kanssa näiden kahden ääripään välillä. Eli että joo kyllä on olemassa laiskoja ja itsekkäitä miehiä mutta kyllä on olemassa turhasta niuhottavia naisiakin. Samaten on olemassa oman osuutensa (tai jopa enemmän) kaikista arjen askareista hoitavia miehiä, ja vastaavasti naisia jotka hyväksyvät ja ymmärtävät että on olemassa monta eri tapaa arvottaa ja tehdä noita arjen askareita, ja että yhteiselossa kokonaisuus ratkaisee, ei se että kumpi on useammin vaihtanut huonekasvien mullat jne.
Vierailija kirjoitti:
Se tulee puskista, koska naiset eivät osaa koskaan sanoa asioita suoraan. Joskus jopa omassa päässään vaan miettineet asioita, ja ihmettelvät miksi toinen ei tiedä jotain, mitä hän on miettinyt jo pitkään.
Se on täyttä soopaa, etteivät naiset mukamas sanoisi asioita suoraan. Olen huomannut, että miehet ovat oikeastaan ne jotka kommunikoivat hyvinkin epäsuorasti. Kuten TKK kirjaston kellarin seinässä luki, kun luin siellä tenttiin: "Avioliitto on ainoa vankila, josta pääsee ulos käyttäytymällä huonosti". Siinä kiteytettynä normi-teekkaripojan suorat kommunikointitaidot, rehtiys ja rehellisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehen ongelma on ihan yksinkertaisesti seuraava: se ei USKO, että tarkotan mitä sanon. Joudun jatkuvasti vakuuttelemaa hänelle, että minä ajatelen näin OIKEASTI..
Meilläkin on ollut nyt vuoden sisään paljon eropuheita minun aloitteestani. Olen vähän kyllästynyt "valittamaan" tai "ihmettelemään"samoja asioita vuosi toisensa perään. Olen saattanut ottaa aseekseni kahta kauheamman valituksen, jotta hän ymmärtäisi että ihan vihoviimeiset hetket muuttaa toimintaa alkavat olla nyt käsillä. Välillä hän on itsekin sitä mieltä, että hänen toiminnassaan olisi parannettavaa, mutta käytännön tekosiksi aatteet eivät vielä ole jalostuneet. Olen sanonut että tiktok...kello käy ja minä en enää jaksa miestä joka ei kuuntele eikä usko minua.
Meillä arjen vastuu on minulla, se on saanut aikaan sen, etten enää osaa katsoa miestäni ylöspäin, tai ihailevasti, tai mitenkään päin... Jupisen hänestä negatiivisia asoita, kuten saamaton laiska jne. Huokailen äänekkäästi miten ei taaskaan yllättänyt, että putket menivät tukkoon ennenkuin paskakaivon tyhjennys saatiin aikaiseksi tilata. Tästäkin oli kuukautta aikaisemmin sovittu, että hän tilaa..
Minunkin mieheni tulee olemaan yllättynyt siitä, että todella tein niinkuin sanon aikovani tehdä. Jos tämä ei parane niin lähden. Tämä ei tule paranemaan ja olen jo soitellut välittäjille asunnoista, silmät on olleet auki jo pitkään. Harmi kun mieheni ei suostu aukaisemaa omiaan. Ja todellakin tulee syyllistämään kylmäksi ämmäksi kun jätän hänet, kuinka joku voi hyljätä rakaan kumppanin vaikka olisi minkälainen riippakivi? Siinähän syyllistää, tiedän jo nyt että elämäni tulee olemaan helppoa kun ei tarvitse vahtia toisen tekemisiä, tarttee vahtii vaan omiaan :)
Meillä on samaa nyt menossa. 6v yhteistä asumista ja pikkuhiljaa tässä olen kyllästynyt siihen ettei mies saa mitään aikaan kotona. Samaan aikaan haluaa elää vanhemmanpuoleisessa ok-talossa, JA että talo olisi huoleton ja hoidettu hänelle valmiiksi JONKUN (eli ilmeisesti minun) toimesta. Sakokaivon tyhjennys, rännien puhdistus, sadevesijärjestelmän huolto, jopa saunan kiukaan pesän tyhjennys on sellaisia asioita kaikkien muiden kymmenien asioiden kanssa, joita ei kertakaikkiaan voi mitenkään "muistaa". Katselen vielä tässä, mutta ylöspäin katsominen ja haluttavana miehenä pitäminen karisee näihin tekemättömiin ja minun niskalleni sysättyihin töihin. Ei voi mitään.
Sano palkkaavasi joku muu hoitamaan nuo hommat. Voin kertoa, että alkaa työt maistumaan. Ottaa miehen egon päälle, jos joku muu mies tulee tekemään työt.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina sanotaan että mies jättää vain silloin kun on jo uusi valmiina? Se ei nimittäin pidä paikkaansa. Ärsyttävää yleistämistä.
Lähde? Jouduin tällaisen tapauksen jälkeen itse käymään terapiassa ja parisuhdeterapeutti (jolla pitäisi kyllä olla laajempi näkemys asiasta) sanoi, että näin se on, selkeästi useammin kuin toisin päin. Ei tietenkään aina, mutta sen verran kyllä, että asian voi yleistää, valitettavasti, äärimmäisen törkeätä ja itsekästähän se on. Miksi joku nainen (tai mies) ryhtyy varatun kanssa suhteeseen, se on minulle edelleen mysteeri, siinähän on selkeästi todistettu, että mies (tai nainen) on epäluotettava ja itsekäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämmöstä tää nettikeskustelu on. En oo varmaan ainoa lukija, joka sijoittuu kokemustensa ja näkemystensä kanssa näiden kahden ääripään välillä. Eli että joo kyllä on olemassa laiskoja ja itsekkäitä miehiä mutta kyllä on olemassa turhasta niuhottavia naisiakin. Samaten on olemassa oman osuutensa (tai jopa enemmän) kaikista arjen askareista hoitavia miehiä, ja vastaavasti naisia jotka hyväksyvät ja ymmärtävät että on olemassa monta eri tapaa arvottaa ja tehdä noita arjen askareita, ja että yhteiselossa kokonaisuus ratkaisee, ei se että kumpi on useammin vaihtanut huonekasvien mullat jne.
Eiköhän kaikilla ole kokemuksia kaikenlaisista miehistä. Itse ainakin arvostan nykyistä miestäni lukiessani näitä. Ja miettiessäni eksääni, joka ei aidosti kokenut että kotityöt liittyisivät häneen mitenkään. Tämmöstä se keskustelu on ihan ilman nettiäkin. Jos puhutaan tietynlaisista kokemuksista niin puhutaan tietynlaisista kokemuksista. Ei joka keskusteluun tarvii aina muistuttaa että eihän se aina päde. Kaikki tietää ettei se aina päde. Jos puhutaan leppäkertuista niin "onhan niitä muitakin hyönteisiä maailma täynnä!!" Joo, mutta se ei nyt liity aiheeseen :D
Vierailija kirjoitti:
Tämmöstä tää nettikeskustelu on. En oo varmaan ainoa lukija, joka sijoittuu kokemustensa ja näkemystensä kanssa näiden kahden ääripään välillä. Eli että joo kyllä on olemassa laiskoja ja itsekkäitä miehiä mutta kyllä on olemassa turhasta niuhottavia naisiakin. Samaten on olemassa oman osuutensa (tai jopa enemmän) kaikista arjen askareista hoitavia miehiä, ja vastaavasti naisia jotka hyväksyvät ja ymmärtävät että on olemassa monta eri tapaa arvottaa ja tehdä noita arjen askareita, ja että yhteiselossa kokonaisuus ratkaisee, ei se että kumpi on useammin vaihtanut huonekasvien mullat jne.
Mutta parastahan on että pääsit tuntemaan paremmuutta ja katsomaan nenänvarttasi pitkin mahdollisimman suurta joukkoa. Pieni olkiukkoilu ja false equivalence ei siinä touhussa haittaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kauheeta mulle tuli tätä ketjua lukiessa fläsäri n. 8 vuoden takaa. Hoidin muiden kotitöiden ohessa perheen pyykkejä, ja oli (nykyään ex-) miehen kanssa puhetta hänen osallistumisestaan, mikä oli hänelle tosi vaikea paikka.
Jotenkin tilanne eteni niin, että hän päätyi ripustamaan pyykkejä kun itse tein jotain muuta, todennäköisesti laitoin meille ruokaa.
Kun menin jonkun ajan päästä kylppäriin, löysin kaikki paitsi hänen omat pyykkinsä myttynä pyykkitelineen päältä. Omansa oli suoristanut naruille kuivumaan.
Oikeesti, mikä pelle. Ja oltiin yhdessä 9 vuotta.
Mikä tää ylöspäinkatsomisen juttu on josta moni puhuu? En mää miestäni katso ylös tai alas, eikös se niin kannata ollakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te naiset uskallatte erota miehestä, joka ei osaa pukea, tai ruokkia lastaan teidän mielenne mukaan. Lapsethan on monesti myös isällään . Suomessa pitäisi olla täten tuhansia väärin puettuja, paleltuneita ja kurasia lapsia. Lähes nälkään nääntyneitä ipanoita jne... Tuntuu että naiset on itse tehneet miehet avuttomiksi, omalla toiminnallaan. Kun ero tulee, monesti miehet oppii vastuuta . Eli tilanne muuttuu kun nainen lähtee.
Äitini on perhepäivähoitaja, joten osaan varmuudella kertoa, että Suomessa todellakin ON tuhansia väärin puettuja, paleltuneita, kurasia ja huonosti ruokittuja lapsia. Etenkin eroperheistä huomaa heti ketkä ovat eronneet nimenomaan vastavuoroisuuden puuttumisen takia. Lapsi hyvinvoiva kun tulee hoitoon äitiviikon aikana, isäviikon aikana taas saapuu kiukkuisena, väsyneenä, kylmissään, nälissään, arkana koska emotionaalisiakaan tarpeita ei ole täytetty. Toki olen nähnyt myös paljon tapauksia toisin päin missä isä hoivaa ja äiti lusmuaa, mutta yleensä kuvio on tuo ensinmainittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te naiset uskallatte erota miehestä, joka ei osaa pukea, tai ruokkia lastaan teidän mielenne mukaan. Lapsethan on monesti myös isällään . Suomessa pitäisi olla täten tuhansia väärin puettuja, paleltuneita ja kurasia lapsia. Lähes nälkään nääntyneitä ipanoita jne... Tuntuu että naiset on itse tehneet miehet avuttomiksi, omalla toiminnallaan. Kun ero tulee, monesti miehet oppii vastuuta . Eli tilanne muuttuu kun nainen lähtee.
Äitini on perhepäivähoitaja, joten osaan varmuudella kertoa, että Suomessa todellakin ON tuhansia väärin puettuja, paleltuneita, kurasia ja huonosti ruokittuja lapsia. Etenkin eroperheistä huomaa heti ketkä ovat eronneet nimenomaan vastavuoroisuuden puuttumisen takia. Lapsi hyvinvoiva kun tulee hoitoon äitiviikon aikana, isäviikon aikana taas saapuu kiukkuisena, väsyneenä, kylmissään, nälissään, arkana koska emotionaalisiakaan tarpeita ei ole täytetty. Toki olen nähnyt myös paljon tapauksia toisin päin missä isä hoivaa ja äiti lusmuaa, mutta yleensä kuvio on tuo ensinmainittu.
Tästä tulee mieleen - vähän ohi ketjun aiheen toki - miten tärkeää osalle lapsista on hyvä ja pysyvä päivähoitopaikka. On ne huonot olot sitten isän tai äidin luona tai sitten yhdessä olevien vanhempien.
Mua kiinnostaisi tietää että mitä ne teidän miehet tekee teidän iloksi ja hyödyksi? Mä saan sanoa miehelle monestakin asiasta, koska häneltä lipsahtelee muistista se mitä pitikään tehdä, ja hänellä on vaikeuksia työn suunnittelussa, jolloin hän saattaa tehdä pöljiä juttuja. Hänellä on omia rutiineita jolloin hän saa tehtyä tehokkaasti tietyt asiat, mutta esim. lomalle jäädessään, kun aamutouhut vaihtuvat, niin töihinlähtörutiini jää helposti pois. Hän ei ole kyllä koskaan väittänytkään että nalkuttaisin, tai että sanoisin turhasta, ja hän itsekin tuskailee välillä omaa touhuaan. Minua hän kuitenkin pitää kuin kukkaa kämmenellä, hieroo jalkoja iltaisin, keittää aamulla termariin minulle kahvit valmiiksi, ja tuo viltin sohvalle jos palelen, ja jos unohdan alakertaan jotain kun olemme jo käyneetä sänkyyn, hän hakee lähes poikkeuksetta unohtamani asian. Jos kaupasta unohtuu jotain, hän lähtee hakemaan ettei minun tarvitse. Sitä vain tässä mietin että jos mieheni ei olisi niin kiltti ja kultainen, niin en varmaankaan jaksaisi katsoa niitä huonompia puolia. Tekeekö teidän miehet mitään hyväksenne, vai onko kyse siitä että niitä hyviä puolia on ärsyyntyneenä vaikea nähdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehen ongelma on ihan yksinkertaisesti seuraava: se ei USKO, että tarkotan mitä sanon. Joudun jatkuvasti vakuuttelemaa hänelle, että minä ajatelen näin OIKEASTI..
Meilläkin on ollut nyt vuoden sisään paljon eropuheita minun aloitteestani. Olen vähän kyllästynyt "valittamaan" tai "ihmettelemään"samoja asioita vuosi toisensa perään. Olen saattanut ottaa aseekseni kahta kauheamman valituksen, jotta hän ymmärtäisi että ihan vihoviimeiset hetket muuttaa toimintaa alkavat olla nyt käsillä. Välillä hän on itsekin sitä mieltä, että hänen toiminnassaan olisi parannettavaa, mutta käytännön tekosiksi aatteet eivät vielä ole jalostuneet. Olen sanonut että tiktok...kello käy ja minä en enää jaksa miestä joka ei kuuntele eikä usko minua.
Meillä arjen vastuu on minulla, se on saanut aikaan sen, etten enää osaa katsoa miestäni ylöspäin, tai ihailevasti, tai mitenkään päin... Jupisen hänestä negatiivisia asoita, kuten saamaton laiska jne. Huokailen äänekkäästi miten ei taaskaan yllättänyt, että putket menivät tukkoon ennenkuin paskakaivon tyhjennys saatiin aikaiseksi tilata. Tästäkin oli kuukautta aikaisemmin sovittu, että hän tilaa..
Minunkin mieheni tulee olemaan yllättynyt siitä, että todella tein niinkuin sanon aikovani tehdä. Jos tämä ei parane niin lähden. Tämä ei tule paranemaan ja olen jo soitellut välittäjille asunnoista, silmät on olleet auki jo pitkään. Harmi kun mieheni ei suostu aukaisemaa omiaan. Ja todellakin tulee syyllistämään kylmäksi ämmäksi kun jätän hänet, kuinka joku voi hyljätä rakaan kumppanin vaikka olisi minkälainen riippakivi? Siinähän syyllistää, tiedän jo nyt että elämäni tulee olemaan helppoa kun ei tarvitse vahtia toisen tekemisiä, tarttee vahtii vaan omiaan :)
Tunnistan tämän itsekin. Olen saanut kuulla, että huudan, olen hysteerinen, jäkätän aina samoista asioista. Ihan kuin puhuisin ihan huvikseni. Semmosia ne naiset nyt vaan on.
Esimerkki: loman jälkeen laskin huvikseni montako paria sukkia olin pessyt ja sain tulokseksi jotain 30 paria. Pyysin perheeltä, että sukat pyykkikoriin heittäessään katsoisivat että ne on oikein päin, ettei minun tarvitse kääntää jokaikistä hikistä, likaista sukkaa ja irrotella sisäkkäin käärittyjä sukkia. Miehen vastaus oli, että ei se mitään, kyllä sä sen teet. Ei hän uhrannut ajatustakaan sille, että asialla oikeasti on minulle väliä vaan hän ohitti minut sekunnissa.
Ja sitten sitä, että sanon jotain ja kuulemma rivien välissä tarkoitan jotain ihan muuta! Ihan oikeesti, ei mulla riittäisi energia sellaiseen.
Vuosien varrella on niin usein loukannut, kun ei oteta tosissaan, että en juurikaan enää sano mistään, mikä ei tarkoita, etteikö ne samat jutut enää hiertäisi. Voin kertoa, että siinä vaiheessa kun vaimo ei enää "nalkuta", se tarkoittaa vain sitä että hän ei näe enää toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Tämmöstä tää nettikeskustelu on. En oo varmaan ainoa lukija, joka sijoittuu kokemustensa ja näkemystensä kanssa näiden kahden ääripään välillä. Eli että joo kyllä on olemassa laiskoja ja itsekkäitä miehiä mutta kyllä on olemassa turhasta niuhottavia naisiakin. Samaten on olemassa oman osuutensa (tai jopa enemmän) kaikista arjen askareista hoitavia miehiä, ja vastaavasti naisia jotka hyväksyvät ja ymmärtävät että on olemassa monta eri tapaa arvottaa ja tehdä noita arjen askareita, ja että yhteiselossa kokonaisuus ratkaisee, ei se että kumpi on useammin vaihtanut huonekasvien mullat jne.
Mä tunnen sekä miehiä että naisia jotka joutuvat mielestään tekemään toiseen nähdhen liian paljon kotihommia kun toinen laiskottelee. Yhteistä näille henkilöille on asiasta valittaminen. Ihan yhtälailla se harmittaa miestä joutua korjaamaan naisen ja lasten jäljiltä "kaiken", kuin naistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina sanotaan että mies jättää vain silloin kun on jo uusi valmiina? Se ei nimittäin pidä paikkaansa. Ärsyttävää yleistämistä.
Lähde? Jouduin tällaisen tapauksen jälkeen itse käymään terapiassa ja parisuhdeterapeutti (jolla pitäisi kyllä olla laajempi näkemys asiasta) sanoi, että näin se on, selkeästi useammin kuin toisin päin. Ei tietenkään aina, mutta sen verran kyllä, että asian voi yleistää, valitettavasti, äärimmäisen törkeätä ja itsekästähän se on. Miksi joku nainen (tai mies) ryhtyy varatun kanssa suhteeseen, se on minulle edelleen mysteeri, siinähän on selkeästi todistettu, että mies (tai nainen) on epäluotettava ja itsekäs.
Onko sinulle yhtälailla mysteeri myös se miksi varattu lähtee sivusuhteeseen kun oma puoliso odottaa kotona?
Sinä taas olet mestari martyroimaan ja syyllistymään.
Ohis