Ero tuli miehelle "ihan puskista"

Vierailija kirjoitti:

Mua on uhkailtu erolla 25 vuotta kahden viikon välein.

En oikein suko. En pidä tuosta väkivallasta, mutta en voi tehdä asialle mitään.

Erolla uhkailuun on vaikka riittänyt, että olen käynyt kaupassa crocseissa :/

No et sinä ainakaan ylläty, jos se puoliso jonakin päivänä oikeasti lähtee.  

Kylläpä täällä palstalla taas naisten tyhmyys tiivistyy. Hankkikaa hyvät naiset elämä niin ei tarvitse olla katkeria meille miehille. Nimimerkillä hyvin menee mutta menkööt.

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hupaisaa, kun ketjun naiset on niin voimaantuneita, mutta silti pitää vieläkin jauhaa paskaa niistä eksistään. 

Melko köyhä elämä teillä 

Tässä on naisille omia kokemuksia ja vertaistukea samassa tilanteessa oleville. Toivottavasti joku mieskin tätä lukee ja huomaa, että ehkä sitä naista voisi alkaa kuunnella ja toimia niin ettei eroa tule.

Sinua taitaa pelottaa tämä ketju vai tuleeko muistoja mieleen?

Minua huvittaa tässä ketjussa tämä yli 90%:nen yksimielisyys siitä, että kommunikaatio-ongelmat parisuhteessa johtuvat vain ja ainoastaan miehestä, eikä erityisesti miehen tapa tehdä kotitöitä ei ole "hänen oma tapansa" vaan yksiselitteisesti väärä.

Anoppilassa olen oppinut, miten kotitöitä tehdään väärin, joskus kyllä opastetaan miten ne tehdään oikein. Perunoiden peseminen ja tiskikoneen täyttäminen ovat toki klassikoita, olen yleensä ensimmäisenä konetta tyhjentämässä tai pesen perunat, kun muut ovat ulkona. Yksi on jäänyt mieleen, kun siivosin lapsen levittämää multaa lattialta, väärin. Olin ottanut talouspaperia, vaikka lattiarättejäkin oli. Oletin, että kotitaloudessa, jossa sukat pestään pesukoneessa erikseen alusvaatteista, olisi tosiaan lattiarätit erikseen. Koska en tiennyt missä ne olivat, oletin turvalliseksi valinnaksi talouspaperin.

Ja appiukolle tarjosin ruuvipussin, jonka olin leikannut liian isosti auki, tosin tämän appi omien sanojensa mukaan "osasi arvatakin". Apella on aika isot sormet, joten jouduin arvioimaan kuinka iso suu pussiin pitää leikata, jotta hän saa ruuvit ulos. Pieleen meni...

Mutta onhan meissä miehissä idioottejakin, alapeukuttakaa rauhassa ja jatkakaa vertaistukea...

On virkistävää lukea välillä tällaisiakin kommentteja täältä. Kyllä se nalkuttaminen ihan oikeasti on välillä aiheetontakin, ja ihan se aiheestakin nalkuttaminen on sillä tavalla tehotonta, että kuulija todella turtuu ja turhautuu siihen. Tekisittekö te nalkuttajat muka itse innokkaammin ja huolellisemmin asioita, jos niistä teille nalkutettaisiin?

Jos mulle sanotaan aiheesta, teen todellakin huolellisemmin sen jälkeen. Enkä luokittele asiasta sanomista "nalkuttamiseksi", vaan ihan asiasta sanomiseksi.

Mutta - ratkaiseva ero - minä olenkin nainen. Jostain mystisestä syystä moni mies ei pysty tähän. 

Kukaan ei tiedä miksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä se olin minä nainen jolle ero tuli puskista. Jäin vieläpä totaaliyksinhuoltajaksi melko pienille lapsille. Olin tehnyt kokopäivätyötä ja päälle kotityöt ja lapsenhoito. Ei osannut arvostaa ollenkaan. En edes vaatinut miestä tekemään kotitöitä.

No miehethän yleensä eroaakin vain siitä syystä, että niillä on toinen.  Ja se toinen on asettanut vaatimuksen, että pitää erota entisestä.

Muutenhan miehet jatkaa sitä avio- tai avoliittoaan hamaan tappiin, kun kerta on koti, missä toinen tekee kotityöt ja huolehtii lapsista ja kaikesta.  Harva eroaa vaan siksi, että akka nalkuttaa.  Saattaapa olla niin, että tuo koko nalkutus -sana on keksitty vain siksi, että saataisiin antaa joku negatiivinen nimitys sille, että nainen sanoo jotain poikkipuolista tai pyytää jotakin.  

Minulta mies sai vaatia vaikka mitä ja komennella ja käskyttää, haukkua vaikka miksi, mutta jos minä vihjaisinkin jotain samaa, niin vastaus oli aina, että älä nalkuta. 

Siitä tuli exä ja kovasti kaipasi nalkuttamista, kun alkoi se takaisin ruinaaminen.  

Exä se on edelleen.

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hupaisaa, kun ketjun naiset on niin voimaantuneita, mutta silti pitää vieläkin jauhaa paskaa niistä eksistään. 

Melko köyhä elämä teillä 

Tässä on naisille omia kokemuksia ja vertaistukea samassa tilanteessa oleville. Toivottavasti joku mieskin tätä lukee ja huomaa, että ehkä sitä naista voisi alkaa kuunnella ja toimia niin ettei eroa tule.

Sinua taitaa pelottaa tämä ketju vai tuleeko muistoja mieleen?

Minua huvittaa tässä ketjussa tämä yli 90%:nen yksimielisyys siitä, että kommunikaatio-ongelmat parisuhteessa johtuvat vain ja ainoastaan miehestä, eikä erityisesti miehen tapa tehdä kotitöitä ei ole "hänen oma tapansa" vaan yksiselitteisesti väärä.

Anoppilassa olen oppinut, miten kotitöitä tehdään väärin, joskus kyllä opastetaan miten ne tehdään oikein. Perunoiden peseminen ja tiskikoneen täyttäminen ovat toki klassikoita, olen yleensä ensimmäisenä konetta tyhjentämässä tai pesen perunat, kun muut ovat ulkona. Yksi on jäänyt mieleen, kun siivosin lapsen levittämää multaa lattialta, väärin. Olin ottanut talouspaperia, vaikka lattiarättejäkin oli. Oletin, että kotitaloudessa, jossa sukat pestään pesukoneessa erikseen alusvaatteista, olisi tosiaan lattiarätit erikseen. Koska en tiennyt missä ne olivat, oletin turvalliseksi valinnaksi talouspaperin.

Ja appiukolle tarjosin ruuvipussin, jonka olin leikannut liian isosti auki, tosin tämän appi omien sanojensa mukaan "osasi arvatakin". Apella on aika isot sormet, joten jouduin arvioimaan kuinka iso suu pussiin pitää leikata, jotta hän saa ruuvit ulos. Pieleen meni...

Mutta onhan meissä miehissä idioottejakin, alapeukuttakaa rauhassa ja jatkakaa vertaistukea...

On virkistävää lukea välillä tällaisiakin kommentteja täältä. Kyllä se nalkuttaminen ihan oikeasti on välillä aiheetontakin, ja ihan se aiheestakin nalkuttaminen on sillä tavalla tehotonta, että kuulija todella turtuu ja turhautuu siihen. Tekisittekö te nalkuttajat muka itse innokkaammin ja huolellisemmin asioita, jos niistä teille nalkutettaisiin?

En ole nalkuttaja, mutta vastaan silti.  

Ei ole kokemusta.  Ei minulle ole kukaan koskaan ns. nalkuttanut.  Minä kyllä yleensä reagoin heti, jos joku minulta jotain pyytää tai sanoo minulle jostain, mitä olen tehnyt väärin.  Ei minulle tarvi jatkaa ja jatkaa ja jankata loputtomiin.  Minä kuulen ja kuuntelen, ja teen mitä pyydetään tai keskustelen asiasta normaalisti, jos asia sitä vaatii.

Nykynaiset eroavat ilman vakavia keskusteluja, eivätkä yhtään ota tavoitteekseen korjata suhdetta vaan siirtyvät liian kylmästi eteenpäin.

Jos naiset osaisivat keskustella eikä mököttää nurkassa mykkäkouluineen, suhteen voisi pelastaa,

mutta sen sijaan naiset antavat sen kärpäsen kasvaa härkäseksi ja kostaa sitten miehelle tempuillaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykynaiset eroavat ilman vakavia keskusteluja, eivätkä yhtään ota tavoitteekseen korjata suhdetta vaan siirtyvät liian kylmästi eteenpäin.

Jos naiset osaisivat keskustella eikä mököttää nurkassa mykkäkouluineen, suhteen voisi pelastaa,

mutta sen sijaan naiset antavat sen kärpäsen kasvaa härkäseksi ja kostaa sitten miehelle tempuillaan.

Aamen!

Hiphei. Olinpa exän kanssa 20v. Kerroin epäkohdista ja rumasta käytöksestä miehelle vuosikausia ja ehdotin terapiaa sun muuta. Ei mitää vaikutusta. Kolme kuukautta tein "kokeen" ja kyhnäsin lähellä ja halasin/suukottelin, ei mitään vaikutusta häneltä päin. Hän ehdotti jossain vaiheessa, että ottaisin lapset ja muuttaisin pois. Aina sain kommentteja kuinka ei se suhde vaihtamalla parane ja ei mua kukaan huoli.

Kun sitten löysin uuden ja muutin pois, se oli yllätys ja hänet on jätetty. Nyt itkee jo neljättä vuotta mun sukulaisia myöten kuinka kurjaa hänellä on. Vitsi oli kuulemma ollut tuo poismuuttoehdotus...

Ja kuulkaa, se todella paranee vaihtamalla. Olen nyt ollut viisi vuotta uuden kanssa ja edelleen meillä on ihan mieletön suhde kaikin puolin. Ja en edes ollut pystynyt kuvittelemaan tällaista aiemmin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden vauva palstan tanttojen ajatuksen juoksua ei kukaan täysjärkinen ymmärrä. Nää on niin katkeroituneita hirveitä ämmiä, joita kukaan mies ei halua. Mutta hyvää hupia max kerran vuoteen. Näiden provosointi on niin helppoa, huono itsetuntoa, ylipaino yms mt ongelmat saa nää kiukuttelemaan kun pienet lapset:D

Raatajamamman työmäärää ei tule väheksyä On tiskiä ja pyykkiä, juu.

Voisitte tekikin vähän ajatella sitä äitiänne, sehän on jo eläkeikäinen ja edelleen pesee teidän vaatteet ja hoitaa ruuat pöytään? Maksatteko edes omia kulujanne vai maksaako äiti nekin siitä eläkkeestään? Ei tunnu varmaan äidistä kovin kivalta kuin aikuisen miehen arvostus on tuota luokkaa. 

Mun äiti on kuollut ja hänen ruoka ja pyykkijutut tuli hoidettua vielä hänen eläessään kyllä.

Muuten hyvä dissaus kyllä.

M. 54

Sun mamma pesee sun likaisia astioita keittiössä, kun on ensin tehny sulle ruuan valmiiksi. Sen haistaa sun kirjoituksista hyvin kauas. Sä et oo kotihommia koskaan tehnyt, jos olisit niin ymmrätäisit mistä tässä puhutaan.

Käypä nyt sanomassa äidille kiitos, paljon se on sun etees tehnyt eikä vieläkään pääse siitä eroon. Mamman pikkupoika se vaan netissä trollaa vauvapalstalla. Kun ne naiset on niin pahoja, mutta kun ei kuitenkaan voi olla pois niiden seurasta.

Vierailija kirjoitti:

Nykynaiset eroavat ilman vakavia keskusteluja, eivätkä yhtään ota tavoitteekseen korjata suhdetta vaan siirtyvät liian kylmästi eteenpäin.

Jos naiset osaisivat keskustella eikä mököttää nurkassa mykkäkouluineen, suhteen voisi pelastaa,

mutta sen sijaan naiset antavat sen kärpäsen kasvaa härkäseksi ja kostaa sitten miehelle tempuillaan.

Yleisemmin kylläkin mies on se keskustelukyvytön mököttäjä, vaikka toki naisissakin heitä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten oman avioliiton käy kun tuntuu, että ollaan umpikujassa. Toivoisin, että voisin kertoa huolistani tai että mies lohduttaisi kun on murhetta, mutta kun alan kertoa, mies hermostuu että olen kiittämätön. (?) Kun sanon, että haluaisin hänen kuuntelevan, mies keskeyttää jo kesken lauseen ja sanoo että aina tätä sama, aina sä sanot että hän ei kuuntele. No niinpä!

Hän sanoo että haastan riitaa ja luulen olevani täydellinen ja hän on vikapää kaikkeen. En tajua, miten hän ottaa kaiken hyökkäyksenä. Enkä todellakaan nalkuta, viimeksi yritin puhua asiasta kaksi vuotta sitten! Luulen, että hän ei ole oppinut puhumaan asioista vaan joko riitelemään ja vaikenemaan. Minä taas en helpolla puhu vaan pohdin asioita itsekseni ja todellakin loukkaa, että sen kerran kun haluaisi avautua, sekin on liikaa. 

Olen luopunut toiveesta, että mieheni ymmärtäisi ja ehkä olen odottanut liikoja. Hyvä mies hän muuten on, mutta huono juttu on, että meillä ei ole enää mitään tunneyhteyttä eikä siksi enää läheisyyttäkään. Miten ihmeessä voisin tuntea läheisyyttä mieheen, joka suuttuu kun tarvitsen tukea ja lohtua. 

Mulla oli vähän samanlaista. Yritin joskus puhua asioista, jotka tuntuivat minusta pahalta (huom! en "nalkuttamalla vaan yrittämällä purkaa omia tuntojani ja saada aikaan ajatusten vaihtoa). Mies suuttui aina ja väitti, ettei asiat ole niinkuin minä sanon. Ne keskustelut eivät johtaneet mihinkään, vain riitoihin. 

Kun lopulta sain tarpeekseni ja sanoin haluavani eron, se tuli miehelle täysin puskista. 

Kuuntelin kerran tuollaista keskustelua ravintolapöydässä.  Takanani istuva pariskunta selvitteli välejään tai ainakin yritti.  Jotenkin tähän tyyliin se meni:

nainen: sano mitä se on, mikä sua suututtaa tässä.

mies: et sinä sitä ymmärrä.  Sä et koskaan ymmärrä mua.

nainen: no puhu siitä, että edes tietäisin, mitä mun pitäisi ymmärtää.

mies: se on ihan turhaa, et sää ymmärrä.

nainen: haluaisin ymmärtää, mutta kun en tiedä mitä sä tarkoitat.

mies: sulle on turha puhua, et sää kumminkaan ymmärrä.

nainen: katsotaan, jos vaikka ymmärtäisinkin.  Kerro, mikä sulla on.

mies: ei, et sää ymmärrä.

Tätä pitkään.  Mutta mihinkään se ei tietenkään edennyt.  Ajattelin, että noin se meni meilläkin ex-miehen kanssa.  Sillä oli aina joku "juttu" meneillään, mitä minä en kuulemma ymmärrä enkä ymmärtäisi, vaikka hän selittäisi, että mikä sitä vaivaa.  Kunhan oikutteli, teki itsestään numeroa ja sai minut tolaltani.

Henkistä väkivaltaahan tuo on.  Jätetään nyt se n-sana tästä pois, koska siitä aina kimmastutaan, mutta siihenkin tuollainen käytös viittaa. 

Tyhjänpuhumista ei kukaan jaksa.  Miehillä on tuo oiva sana "nalkuttaminen," mitä ne viljelee oikein mielellään saadakseen naisen jotenkin nolostumaan tai suuttumaan ja saadakseen sellaisen tunteen, että naisessa se vika tässä on.  Se oma käyttäytyminen saa olla mitä tahansa, mutta nainen ei saisi siitä mitään huomauttaa.  Joten tehdäänpä naisesta syyllinen "nalkuttamiseen," niin saadaan koko asia pois päiväjärjestyksestä.

Meillä minä en ole koskaan valittanut miehen tavasta täyttää tiskikone tai siivota. Ihan saa tehdä omalla tyylillään. Miehen imurointi on kyllä aina ollut vähän sinne päin ja tiskikone täytetään vaan puolilleen. Ja näin se on ollut kohta 20v. mikä yhdessä on oltu, omalla tyylillään tuo vetää. Olen siihen sopeutunut. Pääasia että homma edes jotenkuten tehty.

Kyse on siitä, että aikuiselle ihmiselle yleensäkin pitää sanoa, että nyt pitää siivota, nyt pitää pyykätä. Pitää täyttää tiskikone, että on astioita mistä syödä. Jos ei sano niin mitään ei tapahdu, odotellaan vaan rauhassa, että joku muu tekee. Ei mullekaan kukaan oo koko ajan sanomassa, että tee tuo ja tee tuo. Ihan itse ne pitää tajuta. Ja ei, meillä ei ole ikinä tiptop koti, siitäkään se ei ole kiinni. Olen suurpiirteinen itsekin, eikä pieni sotku haittaa. Lapsiperheessä nyt vaan on pakko joskus siivota, laittaa ruokaa, pakko pestä pyykkiä yms. Mä olen niin kurkkua myöten täynnä tätä työnjohtajan hommaa. Ja ei, mitkään listat ei auta, ei mies niitä muista katsoa. Siitäkin pitäis sanoa. Ja juuri se on se mitä EN halua tehdä, mä en halua olla tämän perheen työnjohtaja. Mutta se homma mulle on langennut ja pysyy vaikka mitä tekisin. Vaihtoehtona on helvetin sotkuinen koti ja heitteilly jätetyt lapset.

Sitä mieltä minäkin olen, että miksi ihmeessä naisia syytetään siitä, että nämä eivät sano miehilleen, mitä pitää tehdä.

Eihän mies mikään lapsi ole, jota opastetaan elämään.

Miehet kyllä hyvin usein olettaa, ettei heidän tarvitse tehdä kotihommia, kun ei he ole niitä tehneet lapsuudenkodissakaan eikä isäkään tehnyt.  Ja sitten jos johonkin todella ryhtyvät, ollaan kuin toistaidottomia ja naisen pitää olla siinä vieressä opastamassa.  

En minäkään haluaisi mikään työnohjaaja olla, joka antaa tehtäviä aikuiselle ihmiselle, joka pystyisi ihan hyvin itsekin päättelemään, mitä pitäisi milloinkin tehdä.  Luulenpa, että monella miehellä se syy on vain laiskuudessa, ei huvita tehdä.  Kyllä tuo toinen sen kumminkin tekee.

Tästäkin syyllistetään sitten naista, että miksi tekee, miksei jätä tekemättä.

Syy on kuitenkin aika yksinkertainen.  Harva nainen haluaa elää kaatopaikalla ja nukkua haisevissa lakanoissa.  Kyllähän se mies ruokaa suuhunsa saa, jos sen tekeminen loppuu, mutta kuka katselee mielellään sitä sotkua, mikä siitä kaikesta seuraa.

Muistan ekan avioliittoni ajalta, kuinka mua sieppasi aivan valtavasti miehen käytös ruokapöydässä.  Kun hän oli syönyt, hän vain työnsi lautasensa syrjään, nousi pöydästä ja meni makkariin pitkäkseen.  Me asuttiin vanhassa talossa, mihin ei tullut vettäkään sisälle, vaan se haettiin kaivosta.  Minä en koskaan voinut syötyäni vain työntää lautasta syrjään ja mennä huilaamaan.  Ei, minulla alkoi toinen työ vesien kanssa lotraamisessa ja kuumentamisessa, astioitten pesemisessä ja käsin kuivaamisessa.  Ei ikinä mies ajatellutkaan, että olisi voinut vaikkapa auttaa jotenkin.  Minä se sain juosta kaivollekin lisävesiä hakemaan, ukko kuorsasi.  Sanominen ei auttanut, koska "älä räksytä."

Kuusi vuotta tuota, sen jälkeen uusi mies siitä puolentoista vuoden päästä ja mitä onnea ja helppoutta!  Olemme olleet naimisissa jo 30 vuotta.

On miehiä ja sitten taas toisia miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä en ole koskaan valittanut miehen tavasta täyttää tiskikone tai siivota. Ihan saa tehdä omalla tyylillään. Miehen imurointi on kyllä aina ollut vähän sinne päin ja tiskikone täytetään vaan puolilleen. Ja näin se on ollut kohta 20v. mikä yhdessä on oltu, omalla tyylillään tuo vetää. Olen siihen sopeutunut. Pääasia että homma edes jotenkuten tehty.

Kyse on siitä, että aikuiselle ihmiselle yleensäkin pitää sanoa, että nyt pitää siivota, nyt pitää pyykätä. Pitää täyttää tiskikone, että on astioita mistä syödä. Jos ei sano niin mitään ei tapahdu, odotellaan vaan rauhassa, että joku muu tekee. Ei mullekaan kukaan oo koko ajan sanomassa, että tee tuo ja tee tuo. Ihan itse ne pitää tajuta. Ja ei, meillä ei ole ikinä tiptop koti, siitäkään se ei ole kiinni. Olen suurpiirteinen itsekin, eikä pieni sotku haittaa. Lapsiperheessä nyt vaan on pakko joskus siivota, laittaa ruokaa, pakko pestä pyykkiä yms. Mä olen niin kurkkua myöten täynnä tätä työnjohtajan hommaa. Ja ei, mitkään listat ei auta, ei mies niitä muista katsoa. Siitäkin pitäis sanoa. Ja juuri se on se mitä EN halua tehdä, mä en halua olla tämän perheen työnjohtaja. Mutta se homma mulle on langennut ja pysyy vaikka mitä tekisin. Vaihtoehtona on helvetin sotkuinen koti ja heitteilly jätetyt lapset.

I so feel you!!! Tämä! Ja siksi mun miehelle ero tulee yllätyksenä jos siis päättäisin erota. Minä en nalkuta enkä jäkätä. Ja nyt vuosien jälkeen en oikein viitsi pyytää.

Vierailija kirjoitti:

Sitä mieltä minäkin olen, että miksi ihmeessä naisia syytetään siitä, että nämä eivät sano miehilleen, mitä pitää tehdä.

Eihän mies mikään lapsi ole, jota opastetaan elämään.

Miehet kyllä hyvin usein olettaa, ettei heidän tarvitse tehdä kotihommia, kun ei he ole niitä tehneet lapsuudenkodissakaan eikä isäkään tehnyt.  Ja sitten jos johonkin todella ryhtyvät, ollaan kuin toistaidottomia ja naisen pitää olla siinä vieressä opastamassa.  

En minäkään haluaisi mikään työnohjaaja olla, joka antaa tehtäviä aikuiselle ihmiselle, joka pystyisi ihan hyvin itsekin päättelemään, mitä pitäisi milloinkin tehdä.  Luulenpa, että monella miehellä se syy on vain laiskuudessa, ei huvita tehdä.  Kyllä tuo toinen sen kumminkin tekee.

Tästäkin syyllistetään sitten naista, että miksi tekee, miksei jätä tekemättä.

Syy on kuitenkin aika yksinkertainen.  Harva nainen haluaa elää kaatopaikalla ja nukkua haisevissa lakanoissa.  Kyllähän se mies ruokaa suuhunsa saa, jos sen tekeminen loppuu, mutta kuka katselee mielellään sitä sotkua, mikä siitä kaikesta seuraa.

Muistan ekan avioliittoni ajalta, kuinka mua sieppasi aivan valtavasti miehen käytös ruokapöydässä.  Kun hän oli syönyt, hän vain työnsi lautasensa syrjään, nousi pöydästä ja meni makkariin pitkäkseen.  Me asuttiin vanhassa talossa, mihin ei tullut vettäkään sisälle, vaan se haettiin kaivosta.  Minä en koskaan voinut syötyäni vain työntää lautasta syrjään ja mennä huilaamaan.  Ei, minulla alkoi toinen työ vesien kanssa lotraamisessa ja kuumentamisessa, astioitten pesemisessä ja käsin kuivaamisessa.  Ei ikinä mies ajatellutkaan, että olisi voinut vaikkapa auttaa jotenkin.  Minä se sain juosta kaivollekin lisävesiä hakemaan, ukko kuorsasi.  Sanominen ei auttanut, koska "älä räksytä."

Kuusi vuotta tuota, sen jälkeen uusi mies siitä puolentoista vuoden päästä ja mitä onnea ja helppoutta!  Olemme olleet naimisissa jo 30 vuotta.

On miehiä ja sitten taas toisia miehiä.

Niin totta. Minun nykyiselle miehelleni ei todellakaan tarvitse huomauttaa kotitöiden tekemisestä, hän tekee niitä oma-aloitteisesti ja ihan luontevasti, on aina tehnyt. Ei ole tarvittu mitään "koulutusta".

Eksä oli muuten kunnollinen mies, mutta kotityöt olivat hänelle tervaa, ja jäivät kyllä 90-prosenttisesti minun kontolleni, vaikka molemmat kävimme kokopäivätöissä. Kerran sovin hänen kanssaan että okei, voit imuroida sitten kun SINUN mielestäsi se on tarpeellista - minä kuulemma nipotin siitäkin liikaa vaikka meillä yleensä imuroitiin vain noin kolme kertaa kuussa. No, kahden kuukauden odottelun jälkeen en enää kestänyt kaikkialla pyörivää pölyä ja hiekkaa ja imuroin sitten itse. Miehen mielestä ei ollut vielä imuroinnin tarvetta vaikka molemmat siinä vaiheessa aivasteli ja ryki ihan putkeen aamusta iltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttamisesta... Montako vuotta vessan voi jättää pesemättä lapsiperheessä, jos mies ei sitä viitsi/muista/halua pestä kertaakaan, eikä asiasta saa hänelle huomauttaa, jottei nalkuta? Vai oletteko sitä mieltä, että miehen ei kuulu pestä vessaa koskaan 6 vuoden aikana? Minä teen pääosan muistakin kotitöistä, mies tekee vain, jos erikseen pyydän. Sitten hän väittää, että nalkutan. Minä tuon myös ylivoimaisesti isomman osan rahasta kotiin, jos se jotakuta kiinnostaa.

Mitä jos istuisitte alas, ja teette yhdessä työnjakoon pelisäännöt. Excelin, johon on kirjattu kotityöt, ja johon merkataan, kuka tekee tässä kuussa mitäkin. 

Kun miehen sarakkeet eivät täyty, niin vie excel hänen nenänsä eteen. Älä sano mitään, niin et nalkutakaan. 

Olen jo tehnyt. Ei auttanut.

Miehenä voisin sanoa, että jos edes vihjaa erolla niin nainen vaihtoon samantien. Jos ei löydy muita aseita kun uhkailu niin haistakoot paskan. Ei sellaseen naiseen voi luottaa joka on lähdössä ovesta kun tulee vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mieskin haluaa ihailua ja kiitosta. Välttäkää vastakkainasettelua. Olette samassa veneessä. Soutakaa samaan suuntaan.

Miksi näin monta alapeukkua? Kaikki ihmiset tuota kaipaavat, miehet, naiset ja lapset. No miehet varmaan enemmän :) Ei se minulta pois ole, jos kehun miehen tekemää ruokaa tai kerron että hän näyttää hyvältä. Saa sanoa minullekin, en pahastuisi!

Tuo on tosi tärkeää ymmärtää, että pariskuntana ei olla mikään taistelupari ja aina kiistellään siitä kuka on oikeassa ja kumpi päätää vaan ollaan samassa veneessä!

Vierailija kirjoitti:

Miehenä voisin sanoa, että jos edes vihjaa erolla niin nainen vaihtoon samantien. Jos ei löydy muita aseita kun uhkailu niin haistakoot paskan. Ei sellaseen naiseen voi luottaa joka on lähdössä ovesta kun tulee vastoinkäymisiä.

Tässä ketjussa mainitut eron syyt puolison hyväksikäyttö, törkeä käytös, välinpitämättömyys ja ilkeys ovat kaikki erittäin hyviä syitä erota, eivät ”vastoinkäymisiä”. Erolla uhkailu on toki typerää, pitää kertoa selkeästi mitä sietää ja mitä ei ja toteuttaa päätöksensä.

En usko, että on niin yksinkertaista selitystä kuin kotitöiden jako. Silloin ratkaisuna olisi systemaattinen kotitöiden jako ja en voi uskoa sen toimivan romanttisessa suhteessa kovin pitkään. On eri asia olla töissä ja jakaa työkuormaa tasapuolisesti.

En tarkoita, että epätasainen kotityökuorma ei aiheuttaisi eroja. Se aiheuttaa. Mutta puskista tulevia eroja se ei selitä. Puskista tuleva ero tarkoittaa mielestäni että molemmat osapuolet, todennäköisesti perustellusti, luulivat tehneensä parhaansa.