Lue keskustelun säännöt.
Tutkimus: Suomalaisvanhemmat uupuneita
18.12.2020 |
"Vanhempien uupumusta on ensimmäistä kertaa vertailtu eri maiden välillä. Laajassa kansainvälisessä vertailututkimuksessa havaittiin, että vanhemmuuden uupumuksen esiintyvyydessä on huomattavia eroja eri maiden välillä.
Suomi sijoittui listauksessa seitsemänneksi, mikä oli tutkimuksen Suomen osuudesta vastaavan Jyväskylän yliopiston professorin Kaisa Aunolan mielestä yllättävää.
– Suomi on kuitenkin hyvinvointivaltio ja meillä on moni asia paremmin kuin useissa muissa maissa, mutta uupumuksen näkökulmasta sijoituimmekin aika kärkipäähän.
Suomea enemmän uupumusta raportoitiin Puolassa, Belgiassa, Sveitsissä, Egyptissä, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Vähiten uupumusta esiintyi Thaimaassa ja Kuubassa.
Maiden välisiä eroja vanhemmuuden uupumuksessa selittivät ennen kaikkea kulttuuriset arvot.
Individualistisissa eli yksilökeskeisissä maissa uupumusoireet olivat tyypillisempiä kuin yhteisöllisissä maissa. Myös vakavaa uupumusta esiintyi yksilökeskeisissä maissa yhteisöllisiä maita yleisemmin.
Yksilökeskeisyydellä oli suurempi rooli vanhempien uupumuksen selittäjänä kuin muilla kulttuurisilla arvoilla, maiden välisillä taloudellisilla eroilla tai yksilöön ja perheeseen liittyvillä taustatekijöillä.
Siinä mielessä yksilökeskeisiin maihin lukeutuvan Suomen sijoitus uupumuslistan kärkipäässä on hyvin ymmärrettävä, Aunola sanoo.
– Yksilökeskeisissä maissa ajatellaan, että yksilö on vastuussa lähinnä itsestään ja ihan lähimmästä perhepiiristään. Yhteisöllisissä kulttuureissa toimitaan yhdessä ja kannetaan vastuuta laajemmasta ympäristöstä. On ehkä enemmän tällaista koko kylä kasvattaa -henkeä."
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ihmettele. Itsekin olen saanut lähisukulaisilta kommentteja kuten ”itsepä olet lapset hankkinut” sen sijaan, että olisi tarjottu vaikka apua, kun äiti itkee väsymystä.
Mutta tottahan se on. Nykyään on niin paljon tietoa tarjolla, että kyllä se lasten väsyttävyys pitäisi olla jo selvillä etukäteen. Jokainen siis tekee ihan tietoisesti valinnan tehdä lapsia ja kärsiä se väsymys.
Itse valitsin toisin enkä lapsia ole hankkinut, enkä todellakaan ala myöskään muiden päinvastaisen valinnan seurauksia korjaamaan. En halunnut omien lasten hankaluuksia enkä todellakaan halua muiden lasten hankaluuksia kontolleni.
Eikä kukaan sitä varmastikkaan sinulta odota tai halua. Joka suvussa on tällaisia nuivia henkilöitä, kukaan tuskin pyytää heiltä mitään, koska tietää että haluavat keskittyä johonkin postimerkkien järjestelemiseen tai vastaavaan.
Jos minä haluan järjestellä niitä postimerkkejä enkä hoitaa muiden itse tekemiään lapsia, niin siihen minulla tosiaan on oikeus. Juuri siksi jätin lapset tekemättä ettei minun tarvitsisi hoitaa lapsia.
Ei siis pitäisi myöskään vihjailla kuinka lisääntyneitä pitäisi auttaa, kun he eivät jaksakaan itse vastata ihan omista valinnoistaan. Järjestäkööt lisääntyneet keskenään hoitorinkejä, kun kerran niin lapsista tykkäävät ja kuulema ovat niiiiin epäitsekkäitäkin.
En todellakaan sitä vihjaillut. Olet sitä ihmistyyppiä, jonka apua ei kaivata. Ei niitä lapsia ihan kelle tahansa ämpärinsankanaamalle haluta jättää.
Kenenkäs apua ne lisääntyneet sitten kaipaa? Jos toisten lisääntyneiden, niin miksi sitä ei sitten järjesty? Eihän suinkaan lisääntyneet pyhimykset voi itsekkäitä tai laiskoja olla auttamaan, eihän 😱?!
Ei kenenkään ulkopuolisen apua voi ottaa niin paljon vastaan, että se radikaalisti muuttaisi tilannetta. Ehkä jos lasten mummola on lähellä niin se olisi sellainen asia. Täytyy olla ihminen joka oikeasti haluaa viettää aikaa lasten kanssa, että määrällisesti apua tulisi niin paljon että vaikuttaisi. Tärkeimpänä asiana näkisin työelämän joustot, mitkä auttaisivat.
Miten paljon niitä joustoja oikein pitäisi olla? Jo nyt vanhempi saa olla lapsen kanssa kotona kolme VUOTTA, saa olla pois töistä sairastuneen lapsen takia, saa tehdä osa-aikatyötä pienen koululaisen kanssa (ja vaikka jatkuvasti kunhan sopii työnantajan kanssa), päivähoito on lähes ilmaista. Mitä ihmettä vielä puuttuu?
Olen asunut Ruotsissa nyt viitisen vuotta ja täällä nuo joustot nyt vaan oikeasti on joustoja. Työntekijällä on oikeus ilmoittaa että vähentää työaikaa ja oikeus ilmoittaa että jää sairaan lapsen kanssa kotiin. Suomessa tästä kaikesta pitää vääntää. Myös mies voi vain ilmoittaa pitävänsä hoitovapaata ilman että aletaan uhkailemaan potkuilla, kuten meille tehtiin Suomessa. Asenneilmapiiri on eri kuin yö ja päivä.
Suomessa on oikeus lyhentää työaikaa ja jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin. Ei ole pitänyt vääntää. Mieskin oli aikoinaan (2005) lapsen kanssa kotona 5 kk, eikä uhattu potkuilla.
15 vuotta sitten.
Nykyään on paljon ihmisiä joilla ei ole mitään vakituista työtä, jossa sanella työnantajalle ehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on parin sukulaisen kanssa käynyt niin, että ovat tarjoutuneet hoitamaan lapsia, ja sitten valittaneet kun lapset ovat, noh, lapsia. Eli vaativatkin ohjausta ja ennakointia esim. nälän suhteen tai vessassa apua. Ilmaisevat kiukkua kuin lapset jne. Ei siinä ole sitten enää huvittanut pyytää apua. Onneksi lähipiirissä on yksi sellainen, joka hoitaa ihan mielellään lapsia. Ja meillä kyllä asetetaan rajat, mutta jos näen että lapsen käytöksen takana on jotain selvästi, niin turha sitä on jäähyttää tai karjua ei:tä hoitamatta sitä taustalla olevaa asiaa. Kun tuntuu, että jotkut luulevat että se riittää kun sanoo ei. Että lapsi vain mystisesti sitten toimii toisin.
Ylipäätään ehkä nykyään kun lapsia ei ole niin paljon, niin on unohtunut tavallaan millaisia lapset ovat. Siis ihan vanhemmillakin sukulaisilla on paljon vähemmän lapsia ympärillään mitä vaikkapa omalla mummolla oli aikanaan. Unohdettu että joku 2v nyt itkee ihan mitä vaan tai 3-4v kaipaa vielä aika paljon ohjaamista ja yhdessä touhuamista. Meillä on ainakin käynyt niin, että sitä apua on tarjottu sillä ajatuksella, että itse saa viettää "ihanaa aikaa" lasten kanssa, eikä niin että meille vanhemmalle on haluttu tavallaan tuottaa sitä apua. Sitten kun se lastenhoito ei olekaan vain "ihanaa" vaan työtä, niin kiukutellaan kun vanhemmat ei osaa kasvattaa lapsiaan.
Muutenkin se jatkuva vanhemmuuteen osuva kritisointi uuvuttaa. Ei huvita edes nähdä ihmisiä lapsiperheenä, kun jokaista lapsen itkua päivitellään ja pällistellään. Lapsilla nyt vaan ei ole hirveän hyvä itsesäätelykyky, ja tiedän tämän kyllä muuttuvan sinnikkäällä työllä. Enhän minäkään enää purskahda itkuun tai kiukuttele kenellekään pienistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ihmettele. Itsekin olen saanut lähisukulaisilta kommentteja kuten ”itsepä olet lapset hankkinut” sen sijaan, että olisi tarjottu vaikka apua, kun äiti itkee väsymystä.
Lapsettomana tämä komentti aina jaksaa ihmetyttää. Minä en koskaan halunnut sitä taakkaa minkä lapset väistämättä tuovat tullessaan. Siispä tein hyvin tietoisen valinnan, minulla ei ole lapsia. Mielestäni sinäkin teit saman päätöksen, taisi olla sitten huono sellainen??
Mä taas itsekin vapaaehtoisesti lapsettomana en ymmärrä tuollaista asennetta. Tää on juuri sitä yksin pärjäämisen kulttuuria mikä meillä on. Esimerkiksi isovanhemmat ei enää auta lasten hoidossa. Toki se johtuu myös siitä, että eläkeikä on noussut. Ei hekään jaksa koska ovat itsekin töissä. Mun mummi pääsi eläkkeelle jo viiskymppisenä niin hän jaksoi vielä auttaa.
Ei se ole yksin pärjäämisen kulttuuria, vaan sitä että omista valinnoista pitäisi aikuisen ottaa vastuu. Ei niitä voi vierittää toisten kärsittäväksi. Jos päättää tehdä lapsia, pitää ottaa vastuu niin hyvistä kuin huonoista asioista mitä siitä valinnasta seuraa. Eikä alkaa vierittää niitä sukulaisten, kaverien tai yhteiskunnan harteille.
En minäkään hommaa hevosta ja ala sitten itkeä kuinka siihen menee rahaa ja aikaa ja kuinka Jonkun Muun pitäisi mun puolesta mennä siivoamaan talli ja kuinka työnantajan pitäisi joustaa ja sallia puolipäiväinen työ koska mulla on niin rankkaa itse hommaamani hevosen kanssa. Oma valinta, oma vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ihmettele. Itsekin olen saanut lähisukulaisilta kommentteja kuten ”itsepä olet lapset hankkinut” sen sijaan, että olisi tarjottu vaikka apua, kun äiti itkee väsymystä.
Mutta tottahan se on. Nykyään on niin paljon tietoa tarjolla, että kyllä se lasten väsyttävyys pitäisi olla jo selvillä etukäteen. Jokainen siis tekee ihan tietoisesti valinnan tehdä lapsia ja kärsiä se väsymys.
Itse valitsin toisin enkä lapsia ole hankkinut, enkä todellakaan ala myöskään muiden päinvastaisen valinnan seurauksia korjaamaan. En halunnut omien lasten hankaluuksia enkä todellakaan halua muiden lasten hankaluuksia kontolleni.
Eikä kukaan sitä varmastikkaan sinulta odota tai halua. Joka suvussa on tällaisia nuivia henkilöitä, kukaan tuskin pyytää heiltä mitään, koska tietää että haluavat keskittyä johonkin postimerkkien järjestelemiseen tai vastaavaan.
Jos minä haluan järjestellä niitä postimerkkejä enkä hoitaa muiden itse tekemiään lapsia, niin siihen minulla tosiaan on oikeus. Juuri siksi jätin lapset tekemättä ettei minun tarvitsisi hoitaa lapsia.
Ei siis pitäisi myöskään vihjailla kuinka lisääntyneitä pitäisi auttaa, kun he eivät jaksakaan itse vastata ihan omista valinnoistaan. Järjestäkööt lisääntyneet keskenään hoitorinkejä, kun kerran niin lapsista tykkäävät ja kuulema ovat niiiiin epäitsekkäitäkin.
En todellakaan sitä vihjaillut. Olet sitä ihmistyyppiä, jonka apua ei kaivata. Ei niitä lapsia ihan kelle tahansa ämpärinsankanaamalle haluta jättää.
Kenenkäs apua ne lisääntyneet sitten kaipaa? Jos toisten lisääntyneiden, niin miksi sitä ei sitten järjesty? Eihän suinkaan lisääntyneet pyhimykset voi itsekkäitä tai laiskoja olla auttamaan, eihän 😱?!
Ei kenenkään ulkopuolisen apua voi ottaa niin paljon vastaan, että se radikaalisti muuttaisi tilannetta. Ehkä jos lasten mummola on lähellä niin se olisi sellainen asia. Täytyy olla ihminen joka oikeasti haluaa viettää aikaa lasten kanssa, että määrällisesti apua tulisi niin paljon että vaikuttaisi. Tärkeimpänä asiana näkisin työelämän joustot, mitkä auttaisivat.
Miten paljon niitä joustoja oikein pitäisi olla? Jo nyt vanhempi saa olla lapsen kanssa kotona kolme VUOTTA, saa olla pois töistä sairastuneen lapsen takia, saa tehdä osa-aikatyötä pienen koululaisen kanssa (ja vaikka jatkuvasti kunhan sopii työnantajan kanssa), päivähoito on lähes ilmaista. Mitä ihmettä vielä puuttuu?
Olen asunut Ruotsissa nyt viitisen vuotta ja täällä nuo joustot nyt vaan oikeasti on joustoja. Työntekijällä on oikeus ilmoittaa että vähentää työaikaa ja oikeus ilmoittaa että jää sairaan lapsen kanssa kotiin. Suomessa tästä kaikesta pitää vääntää. Myös mies voi vain ilmoittaa pitävänsä hoitovapaata ilman että aletaan uhkailemaan potkuilla, kuten meille tehtiin Suomessa. Asenneilmapiiri on eri kuin yö ja päivä.
Suomessa on oikeus lyhentää työaikaa ja jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin. Ei ole pitänyt vääntää. Mieskin oli aikoinaan (2005) lapsen kanssa kotona 5 kk, eikä uhattu potkuilla.
15 vuotta sitten.
Nykyään on paljon ihmisiä joilla ei ole mitään vakituista työtä, jossa sanella työnantajalle ehtoja.
Tiesit varmaan tämän ennen lisääntymistä. Jos lisäännyit silti, on se ollut ihan oma valinta ja päätös ottaa riski. Eikö ollutkaan sen arvoista?
Mun mummoni esim muutti tätini luo useammaksi kuukaudeksi auttamaan, kun heille syntyi kolmas lapsi. Samoin asui pitkiä aikoja toisen tätini luona auttamassa lasten kanssa. Meilläkin oli usein, mutta asuttiin samassa kaupungissa niin ei tarvinnut ihan asua meillä.
Omat vanhempani on myös auttaneet paljon. Mutta ovat kyllä harvinaisia siinä. Iso osa isovanhemmista harrastaa itse kaikenlaista, asuu ulkomailla osan vuotta jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on parin sukulaisen kanssa käynyt niin, että ovat tarjoutuneet hoitamaan lapsia, ja sitten valittaneet kun lapset ovat, noh, lapsia. Eli vaativatkin ohjausta ja ennakointia esim. nälän suhteen tai vessassa apua. Ilmaisevat kiukkua kuin lapset jne. Ei siinä ole sitten enää huvittanut pyytää apua. Onneksi lähipiirissä on yksi sellainen, joka hoitaa ihan mielellään lapsia. Ja meillä kyllä asetetaan rajat, mutta jos näen että lapsen käytöksen takana on jotain selvästi, niin turha sitä on jäähyttää tai karjua ei:tä hoitamatta sitä taustalla olevaa asiaa. Kun tuntuu, että jotkut luulevat että se riittää kun sanoo ei. Että lapsi vain mystisesti sitten toimii toisin.
Ylipäätään ehkä nykyään kun lapsia ei ole niin paljon, niin on unohtunut tavallaan millaisia lapset ovat. Siis ihan vanhemmillakin sukulaisilla on paljon vähemmän lapsia ympärillään mitä vaikkapa omalla mummolla oli aikanaan. Unohdettu että joku 2v nyt itkee ihan mitä vaan tai 3-4v kaipaa vielä aika paljon ohjaamista ja yhdessä touhuamista. Meillä on ainakin käynyt niin, että sitä apua on tarjottu sillä ajatuksella, että itse saa viettää "ihanaa aikaa" lasten kanssa, eikä niin että meille vanhemmalle on haluttu tavallaan tuottaa sitä apua. Sitten kun se lastenhoito ei olekaan vain "ihanaa" vaan työtä, niin kiukutellaan kun vanhemmat ei osaa kasvattaa lapsiaan.
Muutenkin se jatkuva vanhemmuuteen osuva kritisointi uuvuttaa. Ei huvita edes nähdä ihmisiä lapsiperheenä, kun jokaista lapsen itkua päivitellään ja pällistellään. Lapsilla nyt vaan ei ole hirveän hyvä itsesäätelykyky, ja tiedän tämän kyllä muuttuvan sinnikkäällä työllä. Enhän minäkään enää purskahda itkuun tai kiukuttele kenellekään pienistä.
Minulle nuo asiat ovat itsestäänselvyys. Siksi en ole koskaan halunnut lapsia enkä suostuisi hoitamaan kenenkään lapsia. Sinäkin varmaan olet nämä lasten ominaisuudet tiennyt etukäteen ja tietoisesti silti valinnut niitä tehdä. Ei se kenenkään muun vastuulla ole hoitaa tai edes sietää sinun valintojesi seurauksia.
Aiempaa analogiaa seuraten - jos ottaisin sen hevosen vilkkaalle ostoskadulle ja ihmiset paheksuisivat kun se kakkaa sinne, pitäisikö minun pahoittaa mieleni ja uupua hevosvihamieliseen maailmaan, vai olisiko se sittenkin omalla vastuulla koska tiesinhän että hevoset kakkaa ja että iso osa ihmisistä ei sitä arvosta?
Vierailija kirjoitti:
Melkolailla kaikki vähiten uupuneet olivat kulttuureista, joissa isovanhemmat hoitaa lapset joko pääosin tai kokonaan.
Onkohan isovanhemmilta kysytty mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on parin sukulaisen kanssa käynyt niin, että ovat tarjoutuneet hoitamaan lapsia, ja sitten valittaneet kun lapset ovat, noh, lapsia. Eli vaativatkin ohjausta ja ennakointia esim. nälän suhteen tai vessassa apua. Ilmaisevat kiukkua kuin lapset jne. Ei siinä ole sitten enää huvittanut pyytää apua. Onneksi lähipiirissä on yksi sellainen, joka hoitaa ihan mielellään lapsia. Ja meillä kyllä asetetaan rajat, mutta jos näen että lapsen käytöksen takana on jotain selvästi, niin turha sitä on jäähyttää tai karjua ei:tä hoitamatta sitä taustalla olevaa asiaa. Kun tuntuu, että jotkut luulevat että se riittää kun sanoo ei. Että lapsi vain mystisesti sitten toimii toisin.
Ylipäätään ehkä nykyään kun lapsia ei ole niin paljon, niin on unohtunut tavallaan millaisia lapset ovat. Siis ihan vanhemmillakin sukulaisilla on paljon vähemmän lapsia ympärillään mitä vaikkapa omalla mummolla oli aikanaan. Unohdettu että joku 2v nyt itkee ihan mitä vaan tai 3-4v kaipaa vielä aika paljon ohjaamista ja yhdessä touhuamista. Meillä on ainakin käynyt niin, että sitä apua on tarjottu sillä ajatuksella, että itse saa viettää "ihanaa aikaa" lasten kanssa, eikä niin että meille vanhemmalle on haluttu tavallaan tuottaa sitä apua. Sitten kun se lastenhoito ei olekaan vain "ihanaa" vaan työtä, niin kiukutellaan kun vanhemmat ei osaa kasvattaa lapsiaan.
Muutenkin se jatkuva vanhemmuuteen osuva kritisointi uuvuttaa. Ei huvita edes nähdä ihmisiä lapsiperheenä, kun jokaista lapsen itkua päivitellään ja pällistellään. Lapsilla nyt vaan ei ole hirveän hyvä itsesäätelykyky, ja tiedän tämän kyllä muuttuvan sinnikkäällä työllä. Enhän minäkään enää purskahda itkuun tai kiukuttele kenellekään pienistä.
Minulle nuo asiat ovat itsestäänselvyys. Siksi en ole koskaan halunnut lapsia enkä suostuisi hoitamaan kenenkään lapsia. Sinäkin varmaan olet nämä lasten ominaisuudet tiennyt etukäteen ja tietoisesti silti valinnut niitä tehdä. Ei se kenenkään muun vastuulla ole hoitaa tai edes sietää sinun valintojesi seurauksia.
Aiempaa analogiaa seuraten - jos ottaisin sen hevosen vilkkaalle ostoskadulle ja ihmiset paheksuisivat kun se kakkaa sinne, pitäisikö minun pahoittaa mieleni ja uupua hevosvihamieliseen maailmaan, vai olisiko se sittenkin omalla vastuulla koska tiesinhän että hevoset kakkaa ja että iso osa ihmisistä ei sitä arvosta?
Ilmeisesti sinuakin on joku sietänyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ihmettele. Itsekin olen saanut lähisukulaisilta kommentteja kuten ”itsepä olet lapset hankkinut” sen sijaan, että olisi tarjottu vaikka apua, kun äiti itkee väsymystä.
Mutta tottahan se on. Nykyään on niin paljon tietoa tarjolla, että kyllä se lasten väsyttävyys pitäisi olla jo selvillä etukäteen. Jokainen siis tekee ihan tietoisesti valinnan tehdä lapsia ja kärsiä se väsymys.
Itse valitsin toisin enkä lapsia ole hankkinut, enkä todellakaan ala myöskään muiden päinvastaisen valinnan seurauksia korjaamaan. En halunnut omien lasten hankaluuksia enkä todellakaan halua muiden lasten hankaluuksia kontolleni.
Eikä kukaan sitä varmastikkaan sinulta odota tai halua. Joka suvussa on tällaisia nuivia henkilöitä, kukaan tuskin pyytää heiltä mitään, koska tietää että haluavat keskittyä johonkin postimerkkien järjestelemiseen tai vastaavaan.
Jos minä haluan järjestellä niitä postimerkkejä enkä hoitaa muiden itse tekemiään lapsia, niin siihen minulla tosiaan on oikeus. Juuri siksi jätin lapset tekemättä ettei minun tarvitsisi hoitaa lapsia.
Ei siis pitäisi myöskään vihjailla kuinka lisääntyneitä pitäisi auttaa, kun he eivät jaksakaan itse vastata ihan omista valinnoistaan. Järjestäkööt lisääntyneet keskenään hoitorinkejä, kun kerran niin lapsista tykkäävät ja kuulema ovat niiiiin epäitsekkäitäkin.
En todellakaan sitä vihjaillut. Olet sitä ihmistyyppiä, jonka apua ei kaivata. Ei niitä lapsia ihan kelle tahansa ämpärinsankanaamalle haluta jättää.
Kenenkäs apua ne lisääntyneet sitten kaipaa? Jos toisten lisääntyneiden, niin miksi sitä ei sitten järjesty? Eihän suinkaan lisääntyneet pyhimykset voi itsekkäitä tai laiskoja olla auttamaan, eihän 😱?!
Ei kenenkään ulkopuolisen apua voi ottaa niin paljon vastaan, että se radikaalisti muuttaisi tilannetta. Ehkä jos lasten mummola on lähellä niin se olisi sellainen asia. Täytyy olla ihminen joka oikeasti haluaa viettää aikaa lasten kanssa, että määrällisesti apua tulisi niin paljon että vaikuttaisi. Tärkeimpänä asiana näkisin työelämän joustot, mitkä auttaisivat.
Miten paljon niitä joustoja oikein pitäisi olla? Jo nyt vanhempi saa olla lapsen kanssa kotona kolme VUOTTA, saa olla pois töistä sairastuneen lapsen takia, saa tehdä osa-aikatyötä pienen koululaisen kanssa (ja vaikka jatkuvasti kunhan sopii työnantajan kanssa), päivähoito on lähes ilmaista. Mitä ihmettä vielä puuttuu?
Olen asunut Ruotsissa nyt viitisen vuotta ja täällä nuo joustot nyt vaan oikeasti on joustoja. Työntekijällä on oikeus ilmoittaa että vähentää työaikaa ja oikeus ilmoittaa että jää sairaan lapsen kanssa kotiin. Suomessa tästä kaikesta pitää vääntää. Myös mies voi vain ilmoittaa pitävänsä hoitovapaata ilman että aletaan uhkailemaan potkuilla, kuten meille tehtiin Suomessa. Asenneilmapiiri on eri kuin yö ja päivä.
Suomessa on oikeus lyhentää työaikaa ja jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin. Ei ole pitänyt vääntää. Mieskin oli aikoinaan (2005) lapsen kanssa kotona 5 kk, eikä uhattu potkuilla.
15 vuotta sitten.
Nykyään on paljon ihmisiä joilla ei ole mitään vakituista työtä, jossa sanella työnantajalle ehtoja.
Tiesit varmaan tämän ennen lisääntymistä. Jos lisäännyit silti, on se ollut ihan oma valinta ja päätös ottaa riski. Eikö ollutkaan sen arvoista?
Minun lapseni ovat syntyneet 2002 ja 2004.
Olen ihminen joten pystyn keskustelemaan myös nykytilanteesta ja muiden asemasta asiallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin on tuotu esiin tuota negatiivista ja ongelmakeskeistä ilmapiiriä. Olen juuri tässä parina viime päivänä miettinyt sitä (hieman itseäni säälien), että olen niin tottunut siihen, että jatkuvasti vain arvostellaan, syyllistetään, moititaan, etsitään vikoja siitä omasta vanhemmuudesta. Mistään, minkä tekee hyvin, ei saa kiitosta, se on näkymätöntä. Silti aidosti teen parhaani ja jatkuvasti tulee vain viestiä, että se ei riitä.
Työelämän yhteensovittaminen on toinen tosi iso ongelma. Järjestelmämme on rakennettu niin, että ihmiset ovat pääsääntöisesti joko kokoaikatyössä tai sitten kokonaan työttöminä. Osa-aikatyötä ei tueta ja vaihtuvia elämäntilanteita ei järjestelmämme tunne. Perustulo toisi tähänkin vapautta ja uusia mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Mun mummoni esim muutti tätini luo useammaksi kuukaudeksi auttamaan, kun heille syntyi kolmas lapsi. Samoin asui pitkiä aikoja toisen tätini luona auttamassa lasten kanssa. Meilläkin oli usein, mutta asuttiin samassa kaupungissa niin ei tarvinnut ihan asua meillä.
Omat vanhempani on myös auttaneet paljon. Mutta ovat kyllä harvinaisia siinä. Iso osa isovanhemmista harrastaa itse kaikenlaista, asuu ulkomailla osan vuotta jne.
Mummollasi oli mukava työnantaja, kun antoi useamman kuukauden vapaata
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalainen kulttuuri on vanhemmuuden suhteen äärimmäisen syyllistävä. Sukulaisetkaan eivät auta, vaan katsovat sukutilaisuuksissa parkuvan uhmaikäisen kanssa tuskailevaa äitiä lähinnä pilkallinen hymy huulillaan. Kukaan ei sano väsyneelle äitiparalle, että mene ja syö se kakkupala rauhassa, katson sun muksujen perään.
No ja sitten koululaiset. Vilmaan tulee opettajilta viestejä jatkuvalla syötöllä, niihin on reagoitava heti. Yritä siinä sitten kolmen koululaisen kanssa olla työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on parin sukulaisen kanssa käynyt niin, että ovat tarjoutuneet hoitamaan lapsia, ja sitten valittaneet kun lapset ovat, noh, lapsia. Eli vaativatkin ohjausta ja ennakointia esim. nälän suhteen tai vessassa apua. Ilmaisevat kiukkua kuin lapset jne. Ei siinä ole sitten enää huvittanut pyytää apua. Onneksi lähipiirissä on yksi sellainen, joka hoitaa ihan mielellään lapsia. Ja meillä kyllä asetetaan rajat, mutta jos näen että lapsen käytöksen takana on jotain selvästi, niin turha sitä on jäähyttää tai karjua ei:tä hoitamatta sitä taustalla olevaa asiaa. Kun tuntuu, että jotkut luulevat että se riittää kun sanoo ei. Että lapsi vain mystisesti sitten toimii toisin.
Ylipäätään ehkä nykyään kun lapsia ei ole niin paljon, niin on unohtunut tavallaan millaisia lapset ovat. Siis ihan vanhemmillakin sukulaisilla on paljon vähemmän lapsia ympärillään mitä vaikkapa omalla mummolla oli aikanaan. Unohdettu että joku 2v nyt itkee ihan mitä vaan tai 3-4v kaipaa vielä aika paljon ohjaamista ja yhdessä touhuamista. Meillä on ainakin käynyt niin, että sitä apua on tarjottu sillä ajatuksella, että itse saa viettää "ihanaa aikaa" lasten kanssa, eikä niin että meille vanhemmalle on haluttu tavallaan tuottaa sitä apua. Sitten kun se lastenhoito ei olekaan vain "ihanaa" vaan työtä, niin kiukutellaan kun vanhemmat ei osaa kasvattaa lapsiaan.
Muutenkin se jatkuva vanhemmuuteen osuva kritisointi uuvuttaa. Ei huvita edes nähdä ihmisiä lapsiperheenä, kun jokaista lapsen itkua päivitellään ja pällistellään. Lapsilla nyt vaan ei ole hirveän hyvä itsesäätelykyky, ja tiedän tämän kyllä muuttuvan sinnikkäällä työllä. Enhän minäkään enää purskahda itkuun tai kiukuttele kenellekään pienistä.
Minulle nuo asiat ovat itsestäänselvyys. Siksi en ole koskaan halunnut lapsia enkä suostuisi hoitamaan kenenkään lapsia. Sinäkin varmaan olet nämä lasten ominaisuudet tiennyt etukäteen ja tietoisesti silti valinnut niitä tehdä. Ei se kenenkään muun vastuulla ole hoitaa tai edes sietää sinun valintojesi seurauksia.
Aiempaa analogiaa seuraten - jos ottaisin sen hevosen vilkkaalle ostoskadulle ja ihmiset paheksuisivat kun se kakkaa sinne, pitäisikö minun pahoittaa mieleni ja uupua hevosvihamieliseen maailmaan, vai olisiko se sittenkin omalla vastuulla koska tiesinhän että hevoset kakkaa ja että iso osa ihmisistä ei sitä arvosta?
Ilmeisesti sinuakin on joku sietänyt?
Minä en ole vastuussa vanhempieni valinnoista. Jos he päättivät tehdä lapsia, ei se velvoita minua auttamaan tai edes sietämään muiden lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen kulttuuri on vanhemmuuden suhteen äärimmäisen syyllistävä. Sukulaisetkaan eivät auta, vaan katsovat sukutilaisuuksissa parkuvan uhmaikäisen kanssa tuskailevaa äitiä lähinnä pilkallinen hymy huulillaan. Kukaan ei sano väsyneelle äitiparalle, että mene ja syö se kakkupala rauhassa, katson sun muksujen perään.
No ja sitten koululaiset. Vilmaan tulee opettajilta viestejä jatkuvalla syötöllä, niihin on reagoitava heti. Yritä siinä sitten kolmen koululaisen kanssa olla työelämässä.
Ei ne sukulaiset ole vastuussa SINUN lapsistasi 🙄. Vai kysyitko heidän mielipitettään ennen lisääntymistäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mummoni esim muutti tätini luo useammaksi kuukaudeksi auttamaan, kun heille syntyi kolmas lapsi. Samoin asui pitkiä aikoja toisen tätini luona auttamassa lasten kanssa. Meilläkin oli usein, mutta asuttiin samassa kaupungissa niin ei tarvinnut ihan asua meillä.
Omat vanhempani on myös auttaneet paljon. Mutta ovat kyllä harvinaisia siinä. Iso osa isovanhemmista harrastaa itse kaikenlaista, asuu ulkomailla osan vuotta jne.
Mummollasi oli mukava työnantaja, kun antoi useamman kuukauden vapaata
Jäi eläkkeelle 56-v.
Töiden suhteen meidän oli mahdollista asua mökillä tämä koronakevät ja -kesä lokakuulle asti.
Lapsi palasi sitten päiväkotiin, kun mun piti palata lähitöihin.
Päiväkodissa sen jälkeen toisteltu joka viikko, että miten lapsi on niiden kuukausien aikana kehittynyt huimasti ihan joka asiassa. Myös sosiaalisesti. He luuli, että olisi ihan taantunut.
Kun asenne on tämä, että lapsi ihan takuuvarmasti taantuu, kun viettää muutaman kuukauden oman perheen kanssa maaseudulla, niin ollaan aika surullisten asioiden äärellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mummoni esim muutti tätini luo useammaksi kuukaudeksi auttamaan, kun heille syntyi kolmas lapsi. Samoin asui pitkiä aikoja toisen tätini luona auttamassa lasten kanssa. Meilläkin oli usein, mutta asuttiin samassa kaupungissa niin ei tarvinnut ihan asua meillä.
Omat vanhempani on myös auttaneet paljon. Mutta ovat kyllä harvinaisia siinä. Iso osa isovanhemmista harrastaa itse kaikenlaista, asuu ulkomailla osan vuotta jne.
Mummollasi oli mukava työnantaja, kun antoi useamman kuukauden vapaata
Jäi eläkkeelle 56-v.
Onneksi ensisynnyttäjien ikä nousee. Mä odotan ensimmäistä lastani 35-vuotiaana ja äitini pääsi juuri viime vuonna eläkkeelle 62-vuotiaana. Jos olisin hankkinut lapseni 8 vuotta aiemmin, ei äitini olisi voinut auttaa ollenkaan niin paljon.
En tietysti vielä tiedä, miten paljon äitini auttaa, mutta ainakin hän on ollut innoissaan tulevasta lapsenlapsestaan ja suunnittelee kaikkea yhteistä puuhaa hänen kanssaan. Äiti on myös jo pohtinut, mitä tarvikkeita hänen tarvitsee ostaa pikkuisen yökyläilyjä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mummoni esim muutti tätini luo useammaksi kuukaudeksi auttamaan, kun heille syntyi kolmas lapsi. Samoin asui pitkiä aikoja toisen tätini luona auttamassa lasten kanssa. Meilläkin oli usein, mutta asuttiin samassa kaupungissa niin ei tarvinnut ihan asua meillä.
Omat vanhempani on myös auttaneet paljon. Mutta ovat kyllä harvinaisia siinä. Iso osa isovanhemmista harrastaa itse kaikenlaista, asuu ulkomailla osan vuotta jne.
Mummollasi oli mukava työnantaja, kun antoi useamman kuukauden vapaata
Jäi eläkkeelle 56-v.
Onneksi ensisynnyttäjien ikä nousee. Mä odotan ensimmäistä lastani 35-vuotiaana ja äitini pääsi juuri viime vuonna eläkkeelle 62-vuotiaana. Jos olisin hankkinut lapseni 8 vuotta aiemmin, ei äitini olisi voinut auttaa ollenkaan niin paljon.
En tietysti vielä tiedä, miten paljon äitini auttaa, mutta ainakin hän on ollut innoissaan tulevasta lapsenlapsestaan ja suunnittelee kaikkea yhteistä puuhaa hänen kanssaan. Äiti on myös jo pohtinut, mitä tarvikkeita hänen tarvitsee ostaa pikkuisen yökyläilyjä varten.
Se pikkuinen herättää yössä sun äitisi rääkymällä sen 3-4 kertaa, niin kuusikymppinen on univajeesta useamman päivän niin uupunut, että pikkuinen voi mennä yökylään seuraavan kerran täytettyään 10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen kulttuuri on vanhemmuuden suhteen äärimmäisen syyllistävä. Sukulaisetkaan eivät auta, vaan katsovat sukutilaisuuksissa parkuvan uhmaikäisen kanssa tuskailevaa äitiä lähinnä pilkallinen hymy huulillaan. Kukaan ei sano väsyneelle äitiparalle, että mene ja syö se kakkupala rauhassa, katson sun muksujen perään.
No ja sitten koululaiset. Vilmaan tulee opettajilta viestejä jatkuvalla syötöllä, niihin on reagoitava heti. Yritä siinä sitten kolmen koululaisen kanssa olla työelämässä.
Ei ne sukulaiset ole vastuussa SINUN lapsistasi 🙄. Vai kysyitko heidän mielipitettään ennen lisääntymistäsi?
Oletko koskaan kokeillut tehdä jotain ystävällistä toista ihmistä kohtaan? Suosittelen kokeilemaan. Siitä tulee itsellekkin hyvä mieli.
Mun ystävän mies oli 3 kk lapsen kanssa kotona. Kunnostasi töihin, niin työnantaja antoi seuraavana päivänä potkut. Vanhempainvapaan sijainen sai jäädä. Tapahtui 2018. Niin maailma muuttuu, Eskoseni.