Lue keskustelun säännöt.
Tutkimus: Suomalaisvanhemmat uupuneita
18.12.2020 |
"Vanhempien uupumusta on ensimmäistä kertaa vertailtu eri maiden välillä. Laajassa kansainvälisessä vertailututkimuksessa havaittiin, että vanhemmuuden uupumuksen esiintyvyydessä on huomattavia eroja eri maiden välillä.
Suomi sijoittui listauksessa seitsemänneksi, mikä oli tutkimuksen Suomen osuudesta vastaavan Jyväskylän yliopiston professorin Kaisa Aunolan mielestä yllättävää.
– Suomi on kuitenkin hyvinvointivaltio ja meillä on moni asia paremmin kuin useissa muissa maissa, mutta uupumuksen näkökulmasta sijoituimmekin aika kärkipäähän.
Suomea enemmän uupumusta raportoitiin Puolassa, Belgiassa, Sveitsissä, Egyptissä, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Vähiten uupumusta esiintyi Thaimaassa ja Kuubassa.
Maiden välisiä eroja vanhemmuuden uupumuksessa selittivät ennen kaikkea kulttuuriset arvot.
Individualistisissa eli yksilökeskeisissä maissa uupumusoireet olivat tyypillisempiä kuin yhteisöllisissä maissa. Myös vakavaa uupumusta esiintyi yksilökeskeisissä maissa yhteisöllisiä maita yleisemmin.
Yksilökeskeisyydellä oli suurempi rooli vanhempien uupumuksen selittäjänä kuin muilla kulttuurisilla arvoilla, maiden välisillä taloudellisilla eroilla tai yksilöön ja perheeseen liittyvillä taustatekijöillä.
Siinä mielessä yksilökeskeisiin maihin lukeutuvan Suomen sijoitus uupumuslistan kärkipäässä on hyvin ymmärrettävä, Aunola sanoo.
– Yksilökeskeisissä maissa ajatellaan, että yksilö on vastuussa lähinnä itsestään ja ihan lähimmästä perhepiiristään. Yhteisöllisissä kulttuureissa toimitaan yhdessä ja kannetaan vastuuta laajemmasta ympäristöstä. On ehkä enemmän tällaista koko kylä kasvattaa -henkeä."
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on myös yksi maailman tasa-arvoisimpia maita eli meillä on itsestäänselvää, että naiset eivät jää pois työelämästä. Jostain kumman syystä kotiäitivaltaisissa Euroopan maissa ei uuvuta, koska siellä on aikaa olla oman lapsen kanssa ihan eri tavalla kuin meillä.
Suomi noin 32, Italia noin 16. Ehkä italialaisessa pitkään kotona asumisessa on jokin juttu, joka meiltä jää ymmärtämättä.
Italiassa asuvat kotona pitkään sinkut aikamiespojat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkialta tulee vaatimuksia, misään ei kehuta mikä menee hyvin vaan asioista puhutaan vain jos on ongelmaa. Päiväkodissakin, kun lapsi kehittyy ja kehitykseen liittyy hankalia vaiheita, näistä syytetään vanhempia. Luulisi opettajan olevan sen verran oppinut, että tajuaa kehitysvaiheiden olevan ohimeneviä, eikä vanhempien syytä.
Jos pyydät apua, niin saat lähetteen lastensuojeluun, tai psykiatrille. Jos ilmaiset huolta jostakin, sitä vähätellään, kunnes parinvuoden kuluttua se on sinun vikasi kun et ole ajoissa hakenut lapselle apua. Sitten kun apua tarjotaan, sitä saa joka tuutista ja kun et voi kaikkea ottaa vastaan(kaikki on virka-aikana) kun on työtkin hoidettavana, niin kummastellaan. Työpaikoilla kerrotaan että tuetaan lapsiperheitä, mutta todellisuudessa mitään poikkeavaa ei saa olla. Poissaolot lasketaan ja niistä saa keskustella "varhaisen tuen mallilla".
Hyvääkin apua saa, jos oikeen kauan jaksaa pyytää, Vantaan kaupungilta ainakin, kiitos sinne päättäjille!
Lapsi ei saisi näkyä/kuulua. Lapselle ei saisi kuitenkaan tulla pahamieli mistään.
Isän pitää osallistua vanhemmuuteen, mutta isälle ei puhuta neuvolassa/päiväkodissa/yms, jos äiti on paikalla. Isän pitäisi pitää vanhempainvapaansa, mutta äiti ei anna jäädä kotiin. Sitten voikin parinvuoden päästä valittaa kun isä ei ole niitä pitänyt.
Mutta lapset ovat siunaus. Lapsia saadaa, ei tehdä. Isyys on parasta mitä minulle on tapahtunut. Yhteiskunnalta toivoisin, antakaa konkreettista apua, tai antakaa olla, älkää kiusatko.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä röihin lähden 5.10 bussilla jotta olen 7.30 töissä. Töistä pääsen 16.30-17.00 riippuen päivästä (sis tunnin ruokatauto omaa ruokailutuntia). Siitä bussiin ja yleensä myöhästyn kuuden jatkobussista jolloin mies tulee hakemaan mut keskustasta tai tilaan taksin. Kotona olen jos hyvin menee 18.45.
Sit onkin jo ihan poikki ku heränny ennen neljää eli suorana nukkumaan. En jaksa ruokaa laittaa tai seurustella kenenkään kanssa. Huomio lapselle jää vähiin. Viikonloput menee siivotessa.
Järjetöntä, miksi et mene autolla? Jos töistä ei tienaa edes sen vertaa että olisi autoon varaa, kannattaa vaihtaa töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä röihin lähden 5.10 bussilla jotta olen 7.30 töissä. Töistä pääsen 16.30-17.00 riippuen päivästä (sis tunnin ruokatauto omaa ruokailutuntia). Siitä bussiin ja yleensä myöhästyn kuuden jatkobussista jolloin mies tulee hakemaan mut keskustasta tai tilaan taksin. Kotona olen jos hyvin menee 18.45.
Sit onkin jo ihan poikki ku heränny ennen neljää eli suorana nukkumaan. En jaksa ruokaa laittaa tai seurustella kenenkään kanssa. Huomio lapselle jää vähiin. Viikonloput menee siivotessa.
Järjetöntä, miksi et mene autolla? Jos töistä ei tienaa edes sen vertaa että olisi autoon varaa, kannattaa vaihtaa töitä.
No jos ei voi saada ajokorttia, minullakin toisessa silmässä huono näkökenttä, ettei korttia saa.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmilta vaaditaan nyky-Suomessa jäätävän paljon.
Kaikki vaativat, koko ajan.
Samaan aikaan kuin palvelut on surkeita.
Kuka vaatii ja kuka suostuu vaatimuksiin. Jos aikoo elää sellaista somekuvaelämää voi olla rankkaa. Perheet itse tekevät valintansa miten päivän tunnit käytetään. Meillä ei juostu joka ilta harrastuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy uupumiseen ei mielestäni niinkään ole lapset. Syy on se, että pitäisi yrittää yhdistää työelämä ja lapsiperhearki.
Työelämä vaatii tosi paljon. Enää ei riitä, että menet ja teet sen työn ja tulet kotiin. Ei, se työ pitää joka vuosi tehdä entistä paremmin ja tehokkaammin ja tuottavammin. Pelkkä tekeminen ei riitä.
Sama asenne on alkanut heijastua perhe-elämään. Enää ei riitä, että perhe on kotona ja tekee mitä nyt kotona tehdään. Tänäkin syksynä on jo nostettu esille, että lapsen menestys elämässä on kiinni siitä, että ennen esikouluikää on kodin ulkopuolinen harrastus. Ja että lapset ei liiku tarpeeksi. Vanhempien vika.
Kun olin lapsi, niin me liikuttiin kyllä. Mutta ei meitä vanhemmat liikuttaneet. Vaan me 5-vuotiaina jo itseksemme käytiin kavereiden kanssa metsässä, pulkkamäessä, leikkipuistossa jne. Kukaan vanhempi ei yli 3/vuotiaan vieressä seissyt leikkipuistossa vaan isommat piti pienemmistä huolta. Nyt ei voi ajatellakaan, että alle 8-vuotias lähtee yksin kavereiden kanssa metsään leikkimään.
Siinä missä suomalaisvanhemmat raataa hiilikaivoksilla, ruotsalaisvanhemmat leppoistelevat jonain helvetin Creativive Director Ad:na jossain "IT-STARTUPISSA!!!" ja käyvät joka päivä lounaalla syömässä sushia tai jotain muuta statusruokaa. Vähemmästäkin uupuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialta tulee vaatimuksia, misään ei kehuta mikä menee hyvin vaan asioista puhutaan vain jos on ongelmaa. Päiväkodissakin, kun lapsi kehittyy ja kehitykseen liittyy hankalia vaiheita, näistä syytetään vanhempia. Luulisi opettajan olevan sen verran oppinut, että tajuaa kehitysvaiheiden olevan ohimeneviä, eikä vanhempien syytä.
Jos pyydät apua, niin saat lähetteen lastensuojeluun, tai psykiatrille. Jos ilmaiset huolta jostakin, sitä vähätellään, kunnes parinvuoden kuluttua se on sinun vikasi kun et ole ajoissa hakenut lapselle apua. Sitten kun apua tarjotaan, sitä saa joka tuutista ja kun et voi kaikkea ottaa vastaan(kaikki on virka-aikana) kun on työtkin hoidettavana, niin kummastellaan. Työpaikoilla kerrotaan että tuetaan lapsiperheitä, mutta todellisuudessa mitään poikkeavaa ei saa olla. Poissaolot lasketaan ja niistä saa keskustella "varhaisen tuen mallilla".
Hyvääkin apua saa, jos oikeen kauan jaksaa pyytää, Vantaan kaupungilta ainakin, kiitos sinne päättäjille!
Lapsi ei saisi näkyä/kuulua. Lapselle ei saisi kuitenkaan tulla pahamieli mistään.
Isän pitää osallistua vanhemmuuteen, mutta isälle ei puhuta neuvolassa/päiväkodissa/yms, jos äiti on paikalla. Isän pitäisi pitää vanhempainvapaansa, mutta äiti ei anna jäädä kotiin. Sitten voikin parinvuoden päästä valittaa kun isä ei ole niitä pitänyt.
Mutta lapset ovat siunaus. Lapsia saadaa, ei tehdä. Isyys on parasta mitä minulle on tapahtunut. Yhteiskunnalta toivoisin, antakaa konkreettista apua, tai antakaa olla, älkää kiusatko.
Arkesi kuulostaa kovin erilaiselle kuin meillä. Mies oli kotona vuorotteluvapaalla 5 kk lapsen kanssa, joka meni tuon jälkeen päivähoitoon 2 vuotiaana. Kyllä isälle puhuttiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ihmettele. Itsekin olen saanut lähisukulaisilta kommentteja kuten ”itsepä olet lapset hankkinut” sen sijaan, että olisi tarjottu vaikka apua, kun äiti itkee väsymystä.
Mutta tottahan se on. Nykyään on niin paljon tietoa tarjolla, että kyllä se lasten väsyttävyys pitäisi olla jo selvillä etukäteen. Jokainen siis tekee ihan tietoisesti valinnan tehdä lapsia ja kärsiä se väsymys.
Itse valitsin toisin enkä lapsia ole hankkinut, enkä todellakaan ala myöskään muiden päinvastaisen valinnan seurauksia korjaamaan. En halunnut omien lasten hankaluuksia enkä todellakaan halua muiden lasten hankaluuksia kontolleni.
Eikä kukaan sitä varmastikkaan sinulta odota tai halua. Joka suvussa on tällaisia nuivia henkilöitä, kukaan tuskin pyytää heiltä mitään, koska tietää että haluavat keskittyä johonkin postimerkkien järjestelemiseen tai vastaavaan.
Jos minä haluan järjestellä niitä postimerkkejä enkä hoitaa muiden itse tekemiään lapsia, niin siihen minulla tosiaan on oikeus. Juuri siksi jätin lapset tekemättä ettei minun tarvitsisi hoitaa lapsia.
Ei siis pitäisi myöskään vihjailla kuinka lisääntyneitä pitäisi auttaa, kun he eivät jaksakaan itse vastata ihan omista valinnoistaan. Järjestäkööt lisääntyneet keskenään hoitorinkejä, kun kerran niin lapsista tykkäävät ja kuulema ovat niiiiin epäitsekkäitäkin.
En todellakaan sitä vihjaillut. Olet sitä ihmistyyppiä, jonka apua ei kaivata. Ei niitä lapsia ihan kelle tahansa ämpärinsankanaamalle haluta jättää.
Kenenkäs apua ne lisääntyneet sitten kaipaa? Jos toisten lisääntyneiden, niin miksi sitä ei sitten järjesty? Eihän suinkaan lisääntyneet pyhimykset voi itsekkäitä tai laiskoja olla auttamaan, eihän 😱?!
Ei kenenkään ulkopuolisen apua voi ottaa niin paljon vastaan, että se radikaalisti muuttaisi tilannetta. Ehkä jos lasten mummola on lähellä niin se olisi sellainen asia. Täytyy olla ihminen joka oikeasti haluaa viettää aikaa lasten kanssa, että määrällisesti apua tulisi niin paljon että vaikuttaisi. Tärkeimpänä asiana näkisin työelämän joustot, mitkä auttaisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihdoinkin tutkimus, jota valtio ei pääse käyttämään propagandana (vrt."onnellisuustutkimus") kansalaisia kohtaan! Ilahtunut siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on myös yksi maailman tasa-arvoisimpia maita eli meillä on itsestäänselvää, että naiset eivät jää pois työelämästä. Jostain kumman syystä kotiäitivaltaisissa Euroopan maissa ei uuvuta, koska siellä on aikaa olla oman lapsen kanssa ihan eri tavalla kuin meillä.
Tuossa puhuttiin vanhemmista, ei äideistä. Mutta kun välttämättä haluat puhua juuri naisista, niin suomalainen äiti-ihminen näyttää jäävän kotiin EU-maiden keskiarvoa useammin. Ruotsalainen painaa töissä, eikä ahdista, samoin esim. Alankomaissa. Eli tilastojen perusteella kotiäitiys uuvuttaa, vanhemmuuden jakaminen ei.
https://ec.europa.eu/social/main.jsp?langId=en&catId=1196&newsId=2337&f…
Alankomaissa käydään osa-aikatöissä, yleensä äiti. Siellä päivähoito on niin kallista, ettei siihen ole mitenkään varaa perusperheillä.
Niin? Vastasin kommenttiin, jossa väitettiin että Suomessa palataan töihin ja muualla ollaan kotiäiteinä ja voidaan paremmin. Selkeästi kuitenkaan se kotiäitiys ei ole avain onneen vaan joustavuus sekä työn että vanhemmuuden suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämää kun suoritetaan, ihmiset uupuvat, oli kyse vanhemmuudesta, työelämästä, "tarpeeksi tasokkaasta" ja trendikkäästä asumisesta, instagramista jne... elämästä on tullut uuvuttavaa suorittamista. Minuus hukassa.
Eivät vanhemmat suorittamalla suorita elämäänsä, vaan elämä alkaa olla suorittamista, kun joutuu pärjäämään kaikessa yksin ilman tukea. Koskee vanhemmuutta, mutta myös lapsettoman ihmisen elämää, jos siinä on pärjättävä yksin esimerkiksi sairastuessa tai muun kriisin kohdatessa.
Ja tosiaan, joku kehu silloin tällöin olisi kiva kuulla. Jokin ihan normaalissa tilanteessa, joka menee tavallisen hyvin.
Suomessa huomataan huono käytös, erheet ja mokat. Se väsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialta tulee vaatimuksia, misään ei kehuta mikä menee hyvin vaan asioista puhutaan vain jos on ongelmaa. Päiväkodissakin, kun lapsi kehittyy ja kehitykseen liittyy hankalia vaiheita, näistä syytetään vanhempia. Luulisi opettajan olevan sen verran oppinut, että tajuaa kehitysvaiheiden olevan ohimeneviä, eikä vanhempien syytä.
Jos pyydät apua, niin saat lähetteen lastensuojeluun, tai psykiatrille. Jos ilmaiset huolta jostakin, sitä vähätellään, kunnes parinvuoden kuluttua se on sinun vikasi kun et ole ajoissa hakenut lapselle apua. Sitten kun apua tarjotaan, sitä saa joka tuutista ja kun et voi kaikkea ottaa vastaan(kaikki on virka-aikana) kun on työtkin hoidettavana, niin kummastellaan. Työpaikoilla kerrotaan että tuetaan lapsiperheitä, mutta todellisuudessa mitään poikkeavaa ei saa olla. Poissaolot lasketaan ja niistä saa keskustella "varhaisen tuen mallilla".
Hyvääkin apua saa, jos oikeen kauan jaksaa pyytää, Vantaan kaupungilta ainakin, kiitos sinne päättäjille!
Lapsi ei saisi näkyä/kuulua. Lapselle ei saisi kuitenkaan tulla pahamieli mistään.
Isän pitää osallistua vanhemmuuteen, mutta isälle ei puhuta neuvolassa/päiväkodissa/yms, jos äiti on paikalla. Isän pitäisi pitää vanhempainvapaansa, mutta äiti ei anna jäädä kotiin. Sitten voikin parinvuoden päästä valittaa kun isä ei ole niitä pitänyt.
Mutta lapset ovat siunaus. Lapsia saadaa, ei tehdä. Isyys on parasta mitä minulle on tapahtunut. Yhteiskunnalta toivoisin, antakaa konkreettista apua, tai antakaa olla, älkää kiusatko.
Arkesi kuulostaa kovin erilaiselle kuin meillä. Mies oli kotona vuorotteluvapaalla 5 kk lapsen kanssa, joka meni tuon jälkeen päivähoitoon 2 vuotiaana. Kyllä isälle puhuttiin.
Lucky you!
Kyllä minullekin puhuttiin kun käytin neuvolassa lasta yksin. Tosin usein kysyttiin eikö äiti ole mukana.
Köyhissä maissa joissa ei ole sosiaaliturvaa, ihmiset huolehtivat toisistaan.
Suomessa se on ulkoistettu viranomaisille.
Neuvolassa jos sanoo ettei jaksa enää valvoa neljättä kuukautta koliikkivauvan kanssa niin konkreettisen avun sijaan ensin täytellään masennuskaavakkeita, siitä seuraa joku huoli-ilmoitus ja sitten saakin sosionomin kotisohvalleen tarkkailemaan tilannetta.
Vaikka ollaan olevinaan hyvinvointivaltio ja meidän neuvolajärjestelmä on hyvä niin mitään konkreettista apua ei kuitenkaan saa.
Suomessa on myös hyvin vahva tasapäistämisen kulttuuri. Kaikkien tulee mahtua samaan muottiin.
Melkein kaikkien elämä nykyään yhtä perkeleen suorittamista. Neljä muksua. Töiden jälkeen joku helppo nopea ruoka. Ei siivoamista tms. viikolla vaan yhteisiä juttuja ja muuten vaan yhdessä oloa. On välillä koti pommin jäljiltä vaan mitä sitten. Kymmenen vuoden päästä sitä ei kukaan muistele vaan niitä yhteisiä hetkiä.
Yksi kuormittavista asioista on mielestäni se, että esim vaatimukset päiväkodin ja koulun suunnalta koteihin on kasvaneet.
Niissä on koko ajan jotain ylimääräistä huomioitavaa. Jatkuvalla syötöllä tulee jotain viestiä. Tuokaa eväät, lelu, kirja, valokuva, päälle punaiset vaatteet, sitten siniset, jne Nyt vesipullo, aurinkovoide, ulkolelu...
Kun minä olin päiväkodissa, niin meillä oli ehkä kerran vuodessa lelupäivä. Ei sinne joka viikko raahattu jotain tai täytetty lippulappuja, että mitäs lapsi tykkää leluistaan. Eväät ja vesipullot oli päiväkodin puolesta.
Pikku juttuja, mutta lisää sitä muistuttavien asioiden määrää.
Koulussa oli minun aikanani niin, että opettaja vastasi opettamisesta ja koululainen läksyistä. Nyt se onkin vanhemman tehtävä opettaa lasta kotona ja vahtia vieressä, kun lapsi tekee läksyjä. Olen itse opettaja ja tätä en ymmärrä. Että miksi vanhemman pitää vahtia, että läksyt on tehty. Kun kyllä se on mielestäni eka-tokaluokan jälkeen koululaisen itse niistä huolehdittava.
Kun minä olin koululainen, hammashoitolaan ja lääkärintarkastukseen mentiin ihan omatoimisesti. Nyt pitää vanhemman seistä vieressä, kun koululainen menee hammaslääkäriin. Miksi? Siis tämä taas vaan yksi asia, mitta ei ainoa, jota lisätty, että mihin pitää järjestää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Köyhissä maissa joissa ei ole sosiaaliturvaa, ihmiset huolehtivat toisistaan.
Suomessa se on ulkoistettu viranomaisille.
Neuvolassa jos sanoo ettei jaksa enää valvoa neljättä kuukautta koliikkivauvan kanssa niin konkreettisen avun sijaan ensin täytellään masennuskaavakkeita, siitä seuraa joku huoli-ilmoitus ja sitten saakin sosionomin kotisohvalleen tarkkailemaan tilannetta.Vaikka ollaan olevinaan hyvinvointivaltio ja meidän neuvolajärjestelmä on hyvä niin mitään konkreettista apua ei kuitenkaan saa.
Suomessa on myös hyvin vahva tasapäistämisen kulttuuri. Kaikkien tulee mahtua samaan muottiin.
Juuri tämä!
Ei saa konkreettista apua, vaan tullaan vahtaamaan ja etsimään virheitä!
Suomalainen yhteiskunta on aika nuiva. Siitä kertoo jo se, miten täällä arvostetaan politiikkoja, jotka ovat mahdollisimman vähäilmeisiä, tavattoman korrekteja ja jäyhiä. Suomessa persoonaa ei saa tuoda esiin, ei myöskään omia ongelmia, vaikeuksia ja inhimillisyyttä. Suomessa arvostetaan raudankovaa menestystä, ammattillisuutta, itsenäisyyttä ja pärjäämistä. Harmi vain, ettei ihmisyys juuri koostu noista asioista. Tai ainakin oma kokemukseni elämästä on se, että tämä on rankkaa sekä vaikeaa, murheita on aika paljon ja vastoinkäymisiä ja vaikeuksia muutenkin. Silloin ihminen kaipaa toisia ihmisiä lähelle ja empatian kokemuksia, kiitollisuutta, naurua, läheisyyttä, apua ja yhteisöä, johon turvata.
Ei sillä ole mitään väliä, maailmalta tulijoita suomeen riittää vaikka kuinka paljon.