Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tutkimus: Suomalaisvanhemmat uupuneita

Vierailija
18.12.2020 |

"Vanhempien uupumusta on ensimmäistä kertaa vertailtu eri maiden välillä. Laajassa kansainvälisessä vertailututkimuksessa havaittiin, että vanhemmuuden uupumuksen esiintyvyydessä on huomattavia eroja eri maiden välillä.

Suomi sijoittui listauksessa seitsemänneksi, mikä oli tutkimuksen Suomen osuudesta vastaavan Jyväskylän yliopiston professorin Kaisa Aunolan mielestä yllättävää.

– Suomi on kuitenkin hyvinvointivaltio ja meillä on moni asia paremmin kuin useissa muissa maissa, mutta uupumuksen näkökulmasta sijoituimmekin aika kärkipäähän.

Suomea enemmän uupumusta raportoitiin Puolassa, Belgiassa, Sveitsissä, Egyptissä, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Vähiten uupumusta esiintyi Thaimaassa ja Kuubassa.

Maiden välisiä eroja vanhemmuuden uupumuksessa selittivät ennen kaikkea kulttuuriset arvot.

Individualistisissa eli yksilökeskeisissä maissa uupumusoireet olivat tyypillisempiä kuin yhteisöllisissä maissa. Myös vakavaa uupumusta esiintyi yksilökeskeisissä maissa yhteisöllisiä maita yleisemmin.

Yksilökeskeisyydellä oli suurempi rooli vanhempien uupumuksen selittäjänä kuin muilla kulttuurisilla arvoilla, maiden välisillä taloudellisilla eroilla tai yksilöön ja perheeseen liittyvillä taustatekijöillä.

Siinä mielessä yksilökeskeisiin maihin lukeutuvan Suomen sijoitus uupumuslistan kärkipäässä on hyvin ymmärrettävä, Aunola sanoo.

– Yksilökeskeisissä maissa ajatellaan, että yksilö on vastuussa lähinnä itsestään ja ihan lähimmästä perhepiiristään. Yhteisöllisissä kulttuureissa toimitaan yhdessä ja kannetaan vastuuta laajemmasta ympäristöstä. On ehkä enemmän tällaista koko kylä kasvattaa -henkeä."

Kommentit (179)

Vierailija
161/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työaikaa saa lyhentää lapsen syntymästä siihen saakka kun lapsi pääsee toiselta luokalta. Yllättävän vähän tätä oikeutta käytetään. Ehkä harrastuksia ja lomamatkoja arvostetaan enemmän.

a) ei kaikilla ole sellaista työtä, että siihen pätisi nuo säännöt

b) monen työnantaja on lapsivihamielinen, eikä tuota uskalla käyttää

Minulle räyhättiin jopa siitä, etten ennakoi lapseni astmakohtauksia, vaikkei niistä edes ollut työnantajalle mitään vaivaa tai kustannuksia, kun itse keskellä yötä sairaalasta hommasin itselleni sijaisen

Vierailija
162/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomi on myös yksi maailman tasa-arvoisimpia maita eli meillä on itsestäänselvää, että naiset eivät jää pois työelämästä. Jostain kumman syystä kotiäitivaltaisissa Euroopan maissa ei uuvuta, koska siellä on aikaa olla oman lapsen kanssa ihan eri tavalla kuin meillä.

Suomalaisella palkalla eletään aika vaatimattomasti jos yhden ihmisen palkalla pitää elättää koko perhe. Ei aina onnistukaan.

Keski-Euroopassa se onnistuu. Enemmän palkkaa, vähemmän veroja, halvemmat asunnot, autot. Ostovoima on toista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se uuvuttaa, että esim päivähoito tai koulu ei enää hoida omaa osuuttaan, vaan sen lapsen hoitmaisen ja opettamisen sijaan OSALLISTAA koko ajan.

Ei minun kouluaikoinani äiti koko ajan ollut siellä piikomassa tai säätämässä. Tai valvomassa.

Valvomiseen oli koulutarkastajat. Nykyään senkin työn tekee vanhemmat.

Vierailija
164/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on myös yksi maailman tasa-arvoisimpia maita eli meillä on itsestäänselvää, että naiset eivät jää pois työelämästä. Jostain kumman syystä kotiäitivaltaisissa Euroopan maissa ei uuvuta, koska siellä on aikaa olla oman lapsen kanssa ihan eri tavalla kuin meillä.

Suomalaisella palkalla eletään aika vaatimattomasti jos yhden ihmisen palkalla pitää elättää koko perhe. Ei aina onnistukaan.

Keski-Euroopassa se onnistuu. Enemmän palkkaa, vähemmän veroja, halvemmat asunnot, autot. Ostovoima on toista.

Siellä on perheverotus.

Ennen äiditi oli kotona tyypillisesti siihen asti, että nuorinkin lapsi oli kymmenen hujakoilla. Hyvin ehti ja pääsi silti työelämään.

Nykyään putoaa puolessa vuodessa.

Vierailija
165/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eniten uuvuttaa pitkät 8h työpäivät ja päivähoitopäivät. Ollaan illalla 17.30 kotona. Siinä sitten syödään pikaisesti, lapset ulkoilee tai leikkii sen pari tuntia, klo 19 alkaa iltapuuhat, 20.30 lapset nukkumaan ja aikuiset klo 23 ja aamulla 7 ylös ja taas sama meininki. Ennen koronaa harrastuksia oli useampana iltana viikossa. Aivan hullua elämää.

Kun lapset menee kouluun, heidän koulupäivät ovat 3h ja vanhemmat töissä yhä 8h, niin mikä järki tässäkin on? Miten nuo koulupäivät ovat nykyään tuollaisia? Kavereissa on kotiäitejä ja 11-12 aikaan tulee lapset koulusta kotiin. Ja opettajat kehtaa vielä valittaa työnsä raskaudesta...

Vierailija
166/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi Suomessa ei ole ällaista koko kylä kasvattaa -henkeä. Olisi minusta aivan kamalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ollaan myös superitsekkäitä. Myös lapsiperheet ovat sitä. Keskitytään tasan tarkkaan omaan perheeseen. Sitten ollaan tietysti yksin kun ongelmia tulee.

Näin on. Nyt iloitaan, kun Koronasta saatiin syy olla joulu "oman perheen kesken". Tai mietitään miten vältellä sukulaisia, miten sanoa loukkaamatta anopille/miehen siskolle/miehelle/lapsille/suvulle, että haluaa olla vaan kotona "oman perheen kesken". Aloitetaan jo nuorina, kysellään miten muotoilla hääkutsu niin, että perheelliset sukulaiset jättäisi omat lapsensa kotiin ja tulisi vaan aikuisten kesken bilettämään, koska MEIDÄN häät ja MEIDÄN tavalla ollaan. Vauvan synnyttyä anoppi puuttuu liikaa asioihin, antaa vääriä ruokia lapselle, ei pidä kiinni päivärytmistä tai tekee jotain muuta väärää, ei toimi tasan sen mukaan mitä nuori äiti haluaa. Otetaan "vauvakupla" syyksi vältellä sukua ja ystäviä, ei nähdä, että hekin voisivat tarvita apua, tai ihan vaan seuraa. Muutama vuosi ja itketään uupumusta ja yksinäisyyttä, kun kukaan ei auta. 

Jotkut suvut on sellaisia, että nuori perhe uupuu heihin. Jos anoppi puuttuu liikaa tai suku vaatii viettämään yhteisjoulua vaikka oikeasti perhe haluaa viettää sen omalla tavalla, niin kyllä se uuvuttaa ja vaikuttaa parisuhteeseenkin.

Aito apu on sellaista, että autetaan siinä missä pyydetään, jos voidaan. Ei sellaista, että itse aletaan määrittämään toisen avun tarvetta ja koetaan omaksi oikeudeksi puuttua toisten asioihin. Kyllä siinä nykyaikana tulee jäämään ulkopuolelle, jos kokee oikeudekseen tehdä mitä lystää ohjeista huolimatta lapsenlapsen kanssa tai yrittää oman aikuisen lapsen kotia vaikkapa sisustaa. Nykyään kun ei nöyristellä vanhempia polvia avun tai rahan toivossa, ja hyvä niin. Sellainen apu nimittäin harvoin todella on avuksi, johon liittyy hirveästi ehtoja.

Kun minä hoidan toisen lasta, niin pidän tämän lapsen luonnollista rytmiä yllä niin hyvin kuin se minulle on mahdollista. Samoin minun lapselleni pidetään, kun menee hoitoon. Ei meillä myöskään ne hoitajat puutu meidän perheen asioihin tai yritä alkaa pätemään millaista apua ja milloin me tarvitsemme. Tai oleta, että vietämme sukujoulun, jotta muille tulee hyvä mieli. Jos joku näin tekisi, niin se kyllä uuvuttaisi. Tällaiset on varmaan niitäkin, jotka kauhistelevat taaperon itkupotkuraivareita ja paheksuvat kun lapsi oikeasti kaipaakin jotain tekemistä sen sijaan että leikkii yksin. Juu, ei kiitos. Mieluummin uuvun avun puutteesta vaikka kuin siitä, että joku muu alkaa määrittelemään elämääni tai paheksumaan lapsiani/vanhemmuuttani jne.

Vierailija
168/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei muuta kuin lapset pakkaseen

#vuodenäiti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä arvostetaan omaa rauhaa. Kylään ei mennä ellei siitä ole erityisesti sovittu, ovea ei avata, ellei tiedä, kuka siellä on ja kotiin ei juuri kutsuta vieraita, kun halutaan olla omassa rauhassa.

Ja sitten ihmetellään, että ollaan yksin ja ehkä uuvutaan. Suomesta puuttuu se, että ymmärrettäisi että suurin osa saa kuitenkin sosiaalisista tilanteista virtaa, nimenomaan positiivista sellaista.

Tämä kulttuuri ei kyllä ole kovin vanha. Vielä 90-luvulla oli tavallista mennä kylään ilmoittamatta. Istuttiin naapureilla ja sukulaiset saattoi tulla milloin vaan ja jäädä yöksi. Sitten tuli kännykät, ja ne jotenkin söi tämän kaiken luontevan suunnittelemattoman yhdessä olon. Tähän liittyi myös se että vieraita varten ei tarvinnut siivota tai leipoa, olivat tottuneet siihen että heitä ei osata odottaa. Nykyään pitää kodin olla kuin Avotakasta jos joku tulee.

Jos joku tuttusi vaatii sinulta oikeasti Avotakka-asuntoa, kannattaa pistää välit poikki tai ainakin viilentää toviksi. Kukaan ei oikeassa elämässä vaadi tuollaista selvin päin. Nämä ovat usein ulkoapäin opittuja erittäin haitallisia malleja, joita liian monet seuraavat ilman omaa kritiikkiä asiaan.

Vierailija
170/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilta vaaditaan nyky-Suomessa jäätävän paljon.

Kaikki vaativat, koko ajan.

Samaan aikaan kuin palvelut on surkeita.

Ei vaadita. Sinä itse laitat nuo ajatukset päähäsi. Kukaan ei oikeasti vaadi sinulta yhtään mitään muuta kuin ettet tee rikoksia ja kiusaa muita ihmisiä ja omaat normaalit käytöstavat.

Kannattaa lopettaa netin lukeminen vähäksi aikaa, jos ajatuksesi ovat päässeet tuohon tilaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilta vaaditaan nyky-Suomessa jäätävän paljon.

Kaikki vaativat, koko ajan.

Samaan aikaan kuin palvelut on surkeita.

Ei vaadita. Sinä itse laitat nuo ajatukset päähäsi. Kukaan ei oikeasti vaadi sinulta yhtään mitään muuta kuin ettet tee rikoksia ja kiusaa muita ihmisiä ja omaat normaalit käytöstavat.

Kannattaa lopettaa netin lukeminen vähäksi aikaa, jos ajatuksesi ovat päässeet tuohon tilaan.

Voi voi. Oletpa sinä tyhmä. Ja ilkeä.

Vierailija
172/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä arvostetaan omaa rauhaa. Kylään ei mennä ellei siitä ole erityisesti sovittu, ovea ei avata, ellei tiedä, kuka siellä on ja kotiin ei juuri kutsuta vieraita, kun halutaan olla omassa rauhassa.

Ja sitten ihmetellään, että ollaan yksin ja ehkä uuvutaan. Suomesta puuttuu se, että ymmärrettäisi että suurin osa saa kuitenkin sosiaalisista tilanteista virtaa, nimenomaan positiivista sellaista.

Tämä kulttuuri ei kyllä ole kovin vanha. Vielä 90-luvulla oli tavallista mennä kylään ilmoittamatta. Istuttiin naapureilla ja sukulaiset saattoi tulla milloin vaan ja jäädä yöksi. Sitten tuli kännykät, ja ne jotenkin söi tämän kaiken luontevan suunnittelemattoman yhdessä olon. Tähän liittyi myös se että vieraita varten ei tarvinnut siivota tai leipoa, olivat tottuneet siihen että heitä ei osata odottaa. Nykyään pitää kodin olla kuin Avotakasta jos joku tulee.

Jos joku tuttusi vaatii sinulta oikeasti Avotakka-asuntoa, kannattaa pistää välit poikki tai ainakin viilentää toviksi. Kukaan ei oikeassa elämässä vaadi tuollaista selvin päin. Nämä ovat usein ulkoapäin opittuja erittäin haitallisia malleja, joita liian monet seuraavat ilman omaa kritiikkiä asiaan.

Olen aina inhonnut yllätysvieraita, jo ihan lapsena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yksi kuormittavista asioista on mielestäni se, että esim vaatimukset päiväkodin ja koulun suunnalta koteihin on kasvaneet.

Niissä on koko ajan jotain ylimääräistä huomioitavaa. Jatkuvalla syötöllä tulee jotain viestiä. Tuokaa eväät, lelu, kirja, valokuva, päälle punaiset vaatteet, sitten siniset, jne Nyt vesipullo, aurinkovoide, ulkolelu...

Kun minä olin päiväkodissa, niin meillä oli ehkä kerran vuodessa lelupäivä. Ei sinne joka viikko raahattu jotain tai täytetty lippulappuja, että mitäs lapsi tykkää leluistaan. Eväät ja vesipullot oli päiväkodin puolesta.

Pikku juttuja, mutta lisää sitä muistuttavien asioiden määrää.

Koulussa oli minun aikanani niin, että opettaja vastasi opettamisesta ja koululainen läksyistä. Nyt se onkin vanhemman tehtävä opettaa lasta kotona ja vahtia vieressä, kun lapsi tekee läksyjä. Olen itse opettaja ja tätä en ymmärrä. Että miksi vanhemman pitää vahtia, että läksyt on tehty. Kun kyllä se on mielestäni eka-tokaluokan jälkeen koululaisen itse niistä huolehdittava.

Kun minä olin koululainen, hammashoitolaan ja lääkärintarkastukseen mentiin ihan omatoimisesti. Nyt pitää vanhemman seistä vieressä, kun koululainen menee hammaslääkäriin. Miksi? Siis tämä taas vaan yksi asia, mitta ei ainoa, jota lisätty, että mihin pitää järjestää aikaa.

Ja sitten ihmetellään, kun Nico-Petteri 40 v. ei osaa itse käydä kaupassa kun on elänyt edelläkuvattua elämää ja joutuu mielenterveysongelmien vuoksi varhaiseläkkeelle.

Miksi tässä maassa kaikki paapotaan eteen näin paljon? Toki apu on hyvästä, mutta nyt se lapsi oppii juuri siihen, että mitään ei tarvitse itse tehdä.

Kannattaa ruveta tosissaan miettimään kansalaispalkkaa, koska uusavuttomia tulee tällä tahdilla ihna tolkuttomat määrät.

Vierailija
174/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhissä maissa joissa ei ole sosiaaliturvaa, ihmiset huolehtivat toisistaan.

Suomessa se on ulkoistettu viranomaisille.

Neuvolassa jos sanoo ettei jaksa enää valvoa neljättä kuukautta koliikkivauvan kanssa niin konkreettisen avun sijaan ensin täytellään masennuskaavakkeita, siitä seuraa joku huoli-ilmoitus ja sitten saakin sosionomin kotisohvalleen tarkkailemaan tilannetta.

Vaikka ollaan olevinaan hyvinvointivaltio ja meidän neuvolajärjestelmä on hyvä niin mitään konkreettista apua ei kuitenkaan saa.

Suomessa on myös hyvin vahva tasapäistämisen kulttuuri. Kaikkien tulee mahtua samaan muottiin.

Kun vauva syntyi, jäin yksin, mies lähti. Kerroin asiasta neuvolassa ja kylläpä syntyi huoli. Nyt heti apua!

Joo. Se apu oli sitä, että tuli täti kerran kuussa meille tunniksi juttelemaan. Eli mitään konkreettista apua en saanut, tsekattiin vaan, että miten meillä menee lapsen kanssa. Ihan hyvin, kiitos vaan kysymästä, mutta esim raha olisi auttanut siinä tilanteessa enemmän kuin täti jutustelemassa.

Sanoitko tämän saman tälle tädille?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ihme että suomalaiset veronmaksajat uupuvat:

Terro ristien tukijoita hemmotellaan: Tilauslento kahdelle naiselle ja lapsilleen. Sen jälkeen ikuinen elatus kuten Ruotsin kuningasperheelle.

Vierailija
176/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä ihmettele. Itsekin olen saanut lähisukulaisilta kommentteja kuten ”itsepä olet lapset hankkinut” sen sijaan, että olisi tarjottu vaikka apua, kun äiti itkee väsymystä.

Mutta tottahan se on. Nykyään on niin paljon tietoa tarjolla, että kyllä se lasten väsyttävyys pitäisi olla jo selvillä etukäteen. Jokainen siis tekee ihan tietoisesti valinnan tehdä lapsia ja kärsiä se väsymys.

Itse valitsin toisin enkä lapsia ole hankkinut, enkä todellakaan ala myöskään muiden päinvastaisen valinnan seurauksia korjaamaan. En halunnut omien lasten hankaluuksia enkä todellakaan halua muiden lasten hankaluuksia kontolleni.

Eikä kukaan sitä varmastikkaan sinulta odota tai halua. Joka suvussa on tällaisia nuivia henkilöitä, kukaan tuskin pyytää heiltä mitään, koska tietää että haluavat keskittyä johonkin postimerkkien järjestelemiseen tai vastaavaan.

Jos minä haluan järjestellä niitä postimerkkejä enkä hoitaa muiden itse tekemiään lapsia, niin siihen minulla tosiaan on oikeus. Juuri siksi jätin lapset tekemättä ettei minun tarvitsisi hoitaa lapsia.

Ei siis pitäisi myöskään vihjailla kuinka lisääntyneitä pitäisi auttaa, kun he eivät jaksakaan itse vastata ihan omista valinnoistaan. Järjestäkööt lisääntyneet keskenään hoitorinkejä, kun kerran niin lapsista tykkäävät ja kuulema ovat niiiiin epäitsekkäitäkin.

Kuulostat kireältä, itsekkäältä ja ankealta :/ Tämä ideologiahan pätee ihan kaikkiin elämän haasteisiin. En pyytäisi sinulta ikinä apua lastenhoitoon, avioeroon, sairaudesta selviämiseen, muuttoon, edes kauppakassien kantamiseen. Enkä tarjoaisi apuani sinulle. Enkä usko että kukaan muukaan. Onnea sinulle valitsemallasi tiellä.

Vierailija
177/179 |
21.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työaikaa saa lyhentää lapsen syntymästä siihen saakka kun lapsi pääsee toiselta luokalta. Yllättävän vähän tätä oikeutta käytetään. Ehkä harrastuksia ja lomamatkoja arvostetaan enemmän.

a) ei kaikilla ole sellaista työtä, että siihen pätisi nuo säännöt

b) monen työnantaja on lapsivihamielinen, eikä tuota uskalla käyttää

Minulle räyhättiin jopa siitä, etten ennakoi lapseni astmakohtauksia, vaikkei niistä edes ollut työnantajalle mitään vaivaa tai kustannuksia, kun itse keskellä yötä sairaalasta hommasin itselleni sijaisen

Ymmärrän tuon. Yllättävän vähän oikeitta työajan lyhentämiseen käytetään kuitenkin myös niillä työpaikoilla, joissa se ei ole mikään iso ongelma.

Vierailija
178/179 |
04.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä ihmettele. Itsekin olen saanut lähisukulaisilta kommentteja kuten ”itsepä olet lapset hankkinut” sen sijaan, että olisi tarjottu vaikka apua, kun äiti itkee väsymystä.

Lapsettomana tämä komentti aina jaksaa ihmetyttää. Minä en koskaan halunnut sitä taakkaa minkä lapset väistämättä tuovat tullessaan. Siispä tein hyvin tietoisen valinnan, minulla ei ole lapsia. Mielestäni sinäkin teit saman päätöksen, taisi olla sitten huono sellainen??

Entäs jos sinulle, joka et ole koskaan itsekkäistä syistä lapsia hankkinut, olet vanha, ja tarvitset toisten ihmisten (nuorempien) apua, sanotaan silloin "hoida itse itsesi, itsepä olet valintasi tehnyt etkä halunnut tähän yhteiskuntaan lisää jäseniä, vaikka huoltosuhteen heikkenemisestä on oltu huolissaan jo pitkän aikaa." Eli ne, jotka eivät itsekkäistä syistä ole lapsia hankkineet, saavat jäädä vaille apua ja hoitoa ikääntyessään. Onko se oikein? Tai kun valitat vaikka hoivakodissa yksinäisyyttäsi, kun kukaan ei tule katsomaan. Niin sinulle sanotaan: "Itsepä valitsit, koita kestää." sen sijaan, että kokeiltaisiin löytää sinulle seuraa muualta kuin perhepiiristä.

Vierailija
179/179 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei yllätä

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme yksi