Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Huonot käytöstavat, itsekkyys ja negatiivisuus eivät johda ystävyyden/kaveruuden kehittymiseen kanssani, mutta olen huomannut vältteleväni erityisesti seuraavanlaisia ihmisiä:
- Niitä, jotka valittavat lapsistaan koko ajan. Lapset on kuitenkin ihan oma valinta. Itse olen vapaaehtoisesti lapseton ja meikäläisiä harvemmin kiinnostaa kuunnella kuinka kamalaa omien lasten kanssa on. Mitäs läksit.
- Niitä, jotka käyttävät suuria määriä alkoholia jokaisessa illanvietossa ja sen varjolla oikeuttavat törkeän käytöksen muita kohtaan.
- Niitä, joilla on mielenterveysongelmia. Tämä on julmaa, mutta aikanaan läheisimmät ystäväni olivat vakavasti masentuneita ja minä kuuntelin ja kannattelin jatkuvasti. Meinasin upota heidän mukanaan kun omiakin ongelmia oli kannettavaksi ihan riittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Negatiivisuus on nykyään niin kuluttavaa, että valittajia en jaksa. Oli valituksen kohde ihan mikä tahansa ihminen, työpaikka tai maailman vääryys, ei kiinnosta. Kehen tahansa kohdistuvat kehut ja positiiviset näkökulmat sen sijaan kiinnostavat aina. Muutostyö- ja vaikuttajatyyliin voin mielellään keskustella epäkohdistakin, mutta tyhjänpäiväisen kauhistelun, päivittelyn ja taivastelun ohitan mieluiten poistumalla seurasta. Enkä suoraan sanoen ihan käsitä, mitä kukaan sellaisesta saa. Ilmeisesti monikin jotakin.
Koska ei vaan kiinnosta. Käyn sen verran korkealla kellotaajuudella, ettei kiinnosta vetää ketään perässä. Eikä kyllä juuri kukaan yritäkään ystävystyä, haistavat kyllä samantien, etten muita kaipaa, vaikka toki olen tavanomaisen ystävällinen ja kohtelias kaikille. Sinänsä tulen kyllä toimeen oikein hyvin ihmisten kanssa erilaisissa kanssakäymistilanteissa.
Minulla ei käytännössä ole ystäviä lainkaan, joten asia on hyvinkin toivomallani mallilla. Saan keskittyä täysin omiin juttuihini, joissa ei juurikaan ihmisiä tarvita.
Toisaalta, vaimon kanssa ollaan oltu yhdessä yli 30v ja hyvin menee kummankin mielestä. Minulla on sen verran vähäinen sosiaalinen tarve, että muutama läheinen riittää. Käytännössä vaimo ja lapset.
Vierailija kirjoitti:
Uusi naapuri yritti kovasti ystävystyä kanssani, mutta kertoi aina päättyneistä ystävyyssuhteistaan, niitä oli useita. Ystävät eivät pitäneet tarpeeksi yhteyttä, tai muita syitä miksi ystävyys oli mennyt poikki. En lämmennyt, kuulosti vaativalta tyypiltä.
Ymmärrän kyllä että kaipasi ystäviä kun oli ainoa lapsi eikä vanhemmatkaan elossa, taisi olla yksinäinen.
Tunsin samanlaisen naapurin. Ainoa ero mainitsemaasi tapaukseen oli, ettei ollut ainoa lapsi vaan aika isosta perheestä😄
Työtuttu puhui jatkuvasti pahaa yhteisestä tutustamme. En halua enää koskaan ihmissuhteita, jotka perustuvat jonkun toisen henkilön vihaamiseen. Jotain muuta yhteistä on pakko olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos, puhut suullani. Kirjoituksesi on suoraan kuin omasta elämästäni. Juuri noin toimin minäkin.