Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1108)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loputon itsekkyys ja itsestään jauhaminen. "Ystävänä" olen vain yleisönä oman elämänsä päätähdelle. Minun kuulumiset ei kiinnosta ollenkaan.
Kiltteyttäni ja hyväntahtoisuuttani on käytetty usein hyväksi. Olen joutunut liian usein pettymään ihmissuhteissa.
Vedän puoleeni mielenterveysongelmista kärsiviä, narsistisia, ilkeitä, draamailijoita, "besserwissereitä", lannistajia, kriittisiä, ja narsistisia piirteitä omaavia ihmisiä.
Nykyään en päästä enää uusia ystävyyssuhteita alkua pidemmälle. En kaipaa uusia pettymyksiä nyt, kun olen vihdoinkin saanut heivattua edellisen kappaleen kaltaiset ihmiset pois lähipiiristäni!
Nyt elämässäni on viimeinkin rauha ja turvallisuus.
En kaipaa ketään perässävedettävää, yksinpuhujaa, kroonista masentujaa, ylettömän kilpailuhenkistä, valehtelevaa, ja juoruilevaa ilkeilijää.
Sama varsinkin monikossa. Näitä nimittäin riittää!
Omassa elämässäni on ihan tarpeeksi "draamaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan ole kokenut että ollaan ihan samalla aaltopituudella. Näytän ihan tavikselta ja elän tavallista elämää, mutta olen aika alternativehenkinen ja tehnyt kaikkea mielenkiintoista aiemmin. Ei välttämättä ole kauheasti yhteistä vaikka jonkun kristillisen tyypin kanssa. Siis en ole ennakkoluuloinen mutta kun on jutellut jonkun kanssa ja tuntuu ettei ihan ole yhteistä säveltä, en enempää kaveeraa. Kavereita ei ole kuitenkaan paljon, mutta osittain johtuu minusta.
Mitä tarkoitat konkreettisesti tällä alternative-henkisyydellä ja mitä mielenkiintoista olet tehnyt? :)
Aaatteita, avoinmielisyyttä, sitä mitä asioita pitää kiinnostavina ja tärkeinä ylipäätään elämässä, taide- ja kulttuurimaku, jne. Mielenkiintoista omasta mielestä oli esim. reppureissailuvaihe tai psykedeelit. Mutta e
Voi, sähän kuulostat ton kuvailun perusteella kiinnostavalta ihmiseltä. Kumpa tämmöisiä "epäsovinnaisia" ihmisiä löytäisi helpommin.
Tutustuin mukavaan ihmiseen yhteisen ystävän kautta ja vietimme aikaa myös kolmistaan.
Huomasin kuitenkin pian, että tämä ihminen on melko draamahakuinen ja katastofiajatteluun taipuvainen. Hän myös ikävästi vertailee elämiä, palkkoja, koteja, onnistumisia, vartaloita jne. Hän on selvästi melko tyytymätön elämäänsä vaikka hänellä onkin asiat melko hyvin pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla erikoisin syy miksi ghostasin alkaneen ystävyyden oli se että ulkomaalainen tuttava alkoi kohdella minua kuin siskojaan. Eli huusi täysillä puoli metriä kasvoista komentaen ja arvostellen joka asiasta. Hän itse kertoi sen johtuvan siitä, että alkoi ystävystyessämme kokemaan minun olevan kuin yksi siskoistaan.
Tuttava kertoi myös kuinka hänen äitinsä ei voi sietää sitä kun aikuiset tyttäret kokoontuvat ja kaikki huutavat täysillä ja nalkuttavat toisilleen. Kuulemma äiti siirtyi silloin toiseen huoneeseen. Siitä tajusin että olisi turha yrittää muuttaa tuota omituista käyttäytymismallia kun edes naisen äiti ei ollut siinä onnistunut. Mielestäni se oli joka tapauksessa huonoa käytöstä vaikka olisi pitänyt kokea imartelevana että minusta oli muodostunut kuin ylimääräinen sisko. En halunnut alkaa huutamaan takaisin. Sitäpaitsi minulla on jo sisko joka ei sentään huuda koko aikaa suoraan kasvoille.
Olen saattanut kertoa tämän ennenkin tässä samassa vanhassa ketjussa mutta tämä on vaan niin hyvä esimerkki.
- Liika positiivisuus, koko ajan hehkuttamassa kaikkea. Ei jaksa!
- Oman lapsen kehuminen täysi TURN OFF
- Liian täydellisen oloinen ihminen ja hänen miehensä aivan hirveä tyyppi (en halunnut tutustua koko perheeseen tai olla missään tekemisissä vaikka he olisivat halunneet)
- ei mitään huumoria, koko ajan vaan valivali
Tässä on paha se, että joskus voi liian hätäisesti tehdä toisesta mielikuvan, joka on ja pysyy eikä muutu ja sen takia ei edes yritä ystävystyä. Toisaalta taas, jos kemiat ei vaan kohtaa niin sillon selitykset on juuri kuten tässä ketjussa ja itselläkin; aika mitättömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaverin lapsella oli vaikea sairaus ja halusin olla empaattinen, mutta hän ei puhunut mistään muusta. Lapsen diagnoosi, lääkärit, lääkkeet, leikkaukset, toisten reaktiot lapsen sairauteen, rahaongelmat...
En oikeasti vaan jaksanut enää olla tukena, kun hän ei kuunnellut minua yhtään, ja kun yritin puhua omista ongelmista niin tuijotti vain ikkunasta ulos ja alkoi taas puhua lapsestaan, heti kun sai suunvuoron.
Ymmärrän että se oli hänelle todella raskas elämäntilanne, mutta oma jaksamiseni ei vain riittänyt. Toivottavasti hän löysi jonkun joka jaksaa tukea, tai pääsi johonkin vertaisryhmään. Kun jätin pari kertaa vastaamatta puheluun, hän ei enää yrittänytkään soittaa. Ehkä hän tajusi tilanteen itsekin.
Hyvä, että pääsi sinusta eroon. Meitä on muita, jotka jaksavat. Ystävälläsi oli todellinen hätä, joka pyöri varmaan mielessä jatkuvasti. Elämässä tulee vastoinkäymisiä, pahojakin sellaisia. Jos tuntuu, ettei jaksa tai halua nähdä sitä ihmistä, niin parempi tosiaan jättää kokonaan.
Olen ambivertti. Ekstrovertti puoleni tulee esiin vain ihmisten kanssa, joiden luonteet natsaa mun kanssa; eli huumori, energia, äly jne.
Olen mieluummin yksin kuin mitenkään vaikeiden ihmisten kanssa eli monologipälättäjien, valehtelijoiden/pätijöiden, flegmaattisten tai ilkeiden/aina huonolla tuulella olevien ihmisten kanssa. Nuorena yritin, mutta väsyin. Olen itse nopea ja tykkään erityisesti ryhmätöissä yhtä nopeista, en vaan jaksa vetää mitään kivireki-flegmaatikkoa perässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arvioin nopeasti mihin minua ollaan tarvitsemassa. Siis toisen tason.
Tuttavuus on helppoa. Ystävyys on kysymysmerkki.
Olisi hienoa löytää vielä tosiystäviä joiden kanssa voisin olla oma paras itseni. Olen yli 50 enkä ole vielä tuota kokenut. Pidetään peukkuja.
Tunsin tällaisen ikäisesi arvioijan, jolle ei valitettavasti koskaan käynyt mielessä, että jotakuta voisi ihan aidosti kiinnostaa tutustua. Mutta eipä ole minun ongelmani enää enkä tarvitse tällaisia henkilöitä elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huumorintajuton tiukkapipo joka asiassa, natinati vaikka mikä asia aina valitusta vaan(
Äly. Vaikea sanoa. Vaikutan ylimieliseltä mutta kyllä se on kyky ajatella monesta eri näkövinkkelistä ja analysoida asioita. Itse usein innostun ja sekoilen, olen melkosen luova tyyppi, mutta en tyhmä. Tykkään heitellä ilmaan asioita ja ideoita ja puhua ihan maailmanpolitiikasta halkojen hakkuuseen mistä tahansa, mutta nopeasti huomaan, jos keskustelukumppanilta puuttuu kyky ajatella asioita teorioiden tasolla. Teoria tuo jollekin mieleen tylsyyden. Se on kuitenkin tavallaan luovaa. Siis heittelee teorioita ilmaan, pyrkii perustelemaan niitä. Pahinta mitä tiedän on ajattelu tyyliä "olen aina ollut lapsenuskossa" esim. "tapakristitty", ihminen vain ajautuu ajattelematta tilanteisiin ja sitten on niissä. Kyseenalaistaminen ei kiinnosta. Eikä älyllisesti koskaan innostu mistään. Sellaisen ihmisen kanssa ei oikein voi nauraakaan. Heittäytymiskyky, hulluus, äly, luovuus - niistä on parhaat ystävät tehty
Heidän seurassaan on tylsä olla. Eivät osaa keskustella mistään mielenkiintoisesta.
Negatiivinen ihminen joka on menettänyt nuorena vanhempansa ja vetää sen esille aina ja kaikkialla. Ajattelee myös, että hänellä on ollut vaikeampaa kuin kenelläkään. Ymmärrän että vanhempien kuolema ja orvoksi jääminen ja siitä seuranneet ongelmat on olleet hänelle kova paikka, mutta nyt kolmekymppisenä voisi puhua jo muistakin asioista.
Onhan näitä
- Rasistiset vitsit (etenkin jatkuvana ja julkisilla paikoilla huudettuina)
- Suuret hankaluudet elämänhallinnassa
- Puolison pettäminen
- Ei omia mielipiteitä, yrittää miellyttää liikaa
- Valehtelu
- Ihan vaan se, että en koe kyseisen ihmisen tuovan lisäarvoa elämääni
Toki pidän välit hyvinä kaikkiin ihmisiin, ja juttelen kohteliaasti, mutta olen elämäntilanteessa, jossa olen oppinut nauttimaan myös omasta ajastani, enkä sen takia tarvitse väkisin kavereita. Minun mielestä vähimmäisvaatimus ihan mihin tahansa ihmissuhteeseen on se, että on mukavampi viettää aikaa kyseisen ihmisen kanssa kuin yksin
Alue: Aihe vapaa
Oon avoin enkä tuomitse ihmisiä helposti.
Mutta aika paljon on ihmisiä joiden seuraan en hakeudu. :D en muutenkaan hakeudu seuroihin.
Mutta jos on ilkeän oloinen, liian kovaääninen, pinnalliset tai kylmät arvot tms niin ne ei houkuta tutustumaan esim.
Tai sitten esim jos vaikuttaa että toinen käyttää alkoa joka vklp, kun itse en lainkaan(en tarkoita etteikö voisi olla mukavia). Myös manipuloivat ihmiset ym.