Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1035)
Vierailija kirjoitti:
Minä voin rehellisesti myöntää, etten jaksa sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä. On todella raskasta ylläpitää sosiaalista kanssakäymistä, jos toinen istuu tuppisuuna tai tilannetaju tuntuu puuttuvan kokonaan.. Myös yhteisen huumorintajun puuttuminen estää tutustumista pidemmälle. Miksi haluaisin viettää aikaa seurassa, jossa ei voi yhdessä nauraa millekään?
No juuri TÄMÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli ihan kivan oloinen huonekaveri synnärillä. Sovittiin että pidetään yhteyttä. Kun vauvat olivat n. 1 kk ikäisiä hän kutsui mut käymään. Sanoi että hänen on niin hankala päästä kulkemaan kun asuu oliko se nyt Kerava, Järvenpää tms. Minä Hesassa. Oli mielestäni vähän outoa koska sama vaiva mulla matkustaa julkisilla Hki-Kerava-Hki kun hänellä Kerava-Hki-Kerava. Hankkiuduin sinne sitten vauvoineni ja odotin kivaa juttutuokiota. Päivä meni niissä merkeissä että hän puhui koko ajan vauvastaan, suunnilleen joka pierukin piti raportoida. Hän ei olisi vähempää voinut olla kiinnostunut mun vauvastani ja elämästäni. Ja myös hienosta näyttelykoirasta kerrottiin kaikki seikkaperäisesti. Koko elämäntarina. Yritin välillä kertoa meidänkin kuulumisia mutta se ei todellakaan häntä kiinnostanut. Joten mun kiinnostukseni tähän "ystävyyteen" loppui lyhyeen.
Yhdestä opiskelukaverista halusin vaivihkaa eroon, koska en jaksanut hänen tapaansa ihmetellä Kaikkea. Hänellä oli joku pakkomielle minun parisuhteeni etenemisestä enkä jaksanut jatkuvaa kyselyä siitä, miksi emme ole vieläkään kihloissa (juuri noilla sanoilla). Ihmettelyn aiheita siis oli vaikka se, jos emme mieheni kanssa vaihtaneet joululahjoja, jos minulla oli punainen hiuslenkki tai pidin kahden viikon kesäloman. En jaksanut jatkuvasti selittää tavallisia asioita, joita nyt ihmiset vaan sattuvat tekemään omien mieltymystensä ja tilanteidensa takia joskus eri tavalla.
Yleisesti kyllä olen vähän huono ystävystymään, koska olen vahvasti introvertti. Pidän ihmisten tapaamisesta, mutta tarvitsen vastapainoksi myös runsaasti omaa aikaa ja rauhaa.
Ihmisen seurassa tuli vahva kummallinen, epämiellyttävä tunne. Soimasin pitkään itseäni tästä tunteesta, koska aina kohdessa hän oli mukava, ystävällinen, antelias ja tukeva minua kohtaan ja olisi halunnut ystävystyä enemmän ja viettää aikaa kanssani. Silti joku hälytyskello sanoi että tätä ihmistä ei pidä päästää liian lähelle. Enkä päästänytkään. Tiemme erosivat muista syistä ja puoli vuotta myöhemmin tapasin hänen entisen miesystävänsä joka oli vasta eronnut tästä naisesta. Mies avautui kuinka suljettujen ovien takana tämä ystävällinen nainen olikin ilkeä, manipuloiva narsisti.
Ehkä jokin vaisto varoitti?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt aika tylyä tekstiä mutta yksi henkilö oli selvästi todella todella yksinäinen ja todella epätoivoinen ja jotenkin tuli fiilis että minun seurastani olisi riippunut hänen onnellisuutensa. Päädyin kiertämään kaukaa.
Tämä ihan yleisenä kysymyksenä ihmisille: Miten ihmeessä tämänkaltainen, yksinäinen sitten ihminen voi ikinä oppia sosiaalisia taitoja, jos muiden lähestymiskulma häneen on näin torjuva?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellä on lueteltu jo kattavasti syitä. En halua tutustua lähemmin ihmiseen, joka on negatiivinen ja valittaa kokoajan, piikittelevään, arvostelevaan tai kaikkitietävän ihmiseen, kommunikointikyvyttömään paasaajaan, touhukkaaseen puuhailijaan, joka puhuu vain tylsistä käytännön asioista tai sellaiseen, jonka kanssa ei vain ole mitään kiinnostavaa keskusteltavaa. Pahinta ovat aggressiivisiksi ja omistushaluisiksi osoittautuvat ihmiset jotka voivat aluksi olla hyvinkin hauskaa seuraa.
Heh. Mä olen touhukas puuhalija, joka ei haluaisi ystävystyä filosofisen ”haihattelijan” kanssa. Mieluummin menen ystävän kanssa salille kuin parannan maailmaa esim. pubissa. Kyse ei ole siitä, ettenkö osaisi ajatella abstraktisti, filosofiset keskustelut ei vaan kiinnosta. Työni on vaativaa asiantuntijatyötä ohjelmistotekniikan parissa, joten työn ulkopuolella on kiva ajatella yksinkertaisempiakin asioita.
Vai olisiko kyse kuitenkin siitä, ettet osaa ajatella abstraktisti ja siksi et siitä tykkää. Ohjelmistotekniikka vaatii aika yksioikoista ajattelutyötä.
t.eri
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen seurassa tuli vahva kummallinen, epämiellyttävä tunne. Soimasin pitkään itseäni tästä tunteesta, koska aina kohdessa hän oli mukava, ystävällinen, antelias ja tukeva minua kohtaan ja olisi halunnut ystävystyä enemmän ja viettää aikaa kanssani. Silti joku hälytyskello sanoi että tätä ihmistä ei pidä päästää liian lähelle. Enkä päästänytkään. Tiemme erosivat muista syistä ja puoli vuotta myöhemmin tapasin hänen entisen miesystävänsä joka oli vasta eronnut tästä naisesta. Mies avautui kuinka suljettujen ovien takana tämä ystävällinen nainen olikin ilkeä, manipuloiva narsisti.
Ehkä jokin vaisto varoitti?
Varmasti se oli vaisto. Tällaiset ihmiset ovat yleensä ristiriitaisia. Ikään kuin ”paperilla” mahtavia ystäviä, mutta joku selittämätön asia tökkii. Siinä tulee sellainen turvaton olo ja suuri hämmennys. Minulla oli vastaava tilanne, mutta olin tarpeeksi kauan tämä naisen läheisyydessä (hän oli vanhempi kollega), että pimeä puoli tuli esiin. Yhtenä päivänä yllättäen veti täydelliset raivarit töissä ja syytti minua asioista, jotka eivät olleet totta. Sitä ennen kehui ja suitsutti minua vuolaasti ihan kiusallisuuteen asti ja luulin, että olimme kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli monta vuotta työkaverina nainen joka halusi päteä, oli tietävinään kaikki kaikesta ja halusi aina pomottaa muita. Jotenkin raukka luuli että hän on kaikkien ystävä ja kaikki pitävät hänestä. Hän ei ollenkaan tajunnut kuinka hänen käytöksensä vaikuttaa muihin ihmisiin. Hän pyysi mua facessa kaveriksi ja mun oli vähän pakko hyväksyä kaveripyyntö kohteliaisuuden takia. Vaihdoin työpaikkaa vähän aikaa sitten ja poistin tämän henkilön kavereistani. Hän sai kauhean sätkyn eikä ymmärtänyt yhtään miksi en ole hänen facekaverinsa vaikka välttelin muutenkin läheistä ystävyyttä hänen kanssaan.
-liian teennäinen
Tämä useimmissa tapauksissa.
-itsekeskeinen, luulosairas valittaja
Tämän henkilön kanssa välit viilenivät vuosia sitten. Kaikki tapaamisemme olivat jotain hänen terapiaistuntojaan. Tämä tyyppi kävi vieläpä terapiassa mutta tuntui jatkavan niitä kanssani. Todella raskasta seuraa. Ei miettinyt mitään muuta kuin itseään. Oli myös aika yksinkertainen tyyppi, hänen kanssaan oli mahdoton keskustella esim. politiikasta
-liian nuori
Tiedän, ehkä tyhmää, koska muuten olimme ns samalla aaltopituudella. Kuitenkaan en koe että minulla kolmekymppisenä on hirveästi tarjottavaa parikymppiselle. Harmi sinänsä koska muuten oli täysin tyyliseni ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutamakin ihminen on vaikuttanut täysin ns. perässävedettävältä. Jos jo tavallisessa keskustelussa minä saan jatkuvasti pitää puhetta yllä ja keksiä keskustelunaiheita, mietin, olisiko meidän tulevassa ystävyydessä sitten kaikki järjestely, yhteydenpito ym. minun harteillani, haluanko ottaa sellaista painolastia ja saanko itse siitä tarpeeksi henkisesti vastineeksi. Ja onhan se nyt kuivaa jutella tiiliseinälle, vaikka sinänsä olis mukava tyyppi.
Hyvä. Ei sua jaksakkaan kukaan kuunnella,kun puhut yksipuolisesti koko ajan. Et edes tajua lähteä kylästä ajoissa vaan istut tuntikausia.
Minulla oli tuttava, joka ahkerasti piti minuun yhteyttä. Hän oli juuri eronnut ja raportoi kaikki miesjuttunsa minulle, yksityiskohtia myöten kaikki panot ym.
Selitti myös kaikki 7 päivää -lehden jutut. Ainut lehti, mitä luki.
Mun kuulumiset ei tietenkään ikinä kiinnostaneet. Mutta enpä paljon viitsinyt kertoakaan.
Enpä kauaa jaksanut.
Mulla vaihtui puhelinnumero ja annoin vahingossa väärän numeron. Eipä harmittanut, että annoin vahingossa väärän numeron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi työkaveri, jolla on samanlainen elämäntilanne kuin minulla. Hän on kyllä tosi mukava ja tullaan juttuun. Hän haluaisi selvästi ystävystyä, ja minäkin halusin aluksi, mutta... kun hänen kanssa on aivan mahdotonta yrittää sopia vapaa-ajalla näkemisestä.
Hän hokee jatkuvasti, kuinka hän haluaisi, että mentäisiin kahville tai viinille, ja kuinka kurjaa on kun ei olla nähty töiden ulkopuolella taas kuukausiin. Ja kuinka hänelle käy ihan milloin vain minulle sopii. Sitten ehdotan muutamaa vaihtoehtoa tapaamisen ajankohdalle, ja yllättäen mikään niistä ei käy, mutta kuulemma milloin tahansa muulloin kävisi. Heitän pari uutta ehdotusta, nekään ei käy. Sitten hän ehdottaa ajankohtaa, ja sovitaan tapaaminen siihen. Sitten tapaamista edeltävänä iltana hän laittaa melkein joka kerta viestin, että sovittu aika ei käy sittenkään, ja kertoo usein syyksi, että onkin sopinut menoa jonkun muun kanssa.
Alussa yritin ajatella, että ehkä kyse on vain sattumista ja huonosta tuurista, mutta kun viimeisen vuoden aikana sama kuvio on toistunut lähes joka kerta, kun ollaan yritetty sopia tapaamista (n. kerran kuussa)... olen nyttemmin todennut, että olkoot, ja ottanut etäisyyttä. En jaksa säätää enää ja joutua lopulta jälleen kerran toteamaan, että tälläkin kertaa olin vain varasuunnitelma. Hän jaksaa edelleen valitella miten tylsää ja yksinäistä hänellä on, kun ei nähdä. En oikeasti ymmärrä, miksi hän tekee tuota.
Tarkoitatko että varkaitten kanssa ystävää ?? Ei kiitos . Varastaa kengät jalasta , kukkaset huonekalut mitä hiton ystävyyksiä varastelu on ???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On jo tarpeeksi hyviä ystäviä, joiden kanssa olen samalla aaltopituudella. En enää jaksa perehtyä uusiin ja yleensä en kuitenkaan ole niin samalla aaltopituudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea ystävystyä. Olen ollut ihmisten kuuntelija vuosikymmenet eli ilmeisesti minulle on helppo avautua koska olen luotettava ja ymmärtäväinen enkä tyrmisty mistään ja olen avarakatseinen. Mutta kääntöpuolena on että minusta on puhuttu valtavasti pahaa ja puukotettu selkään läheisissäkin ystävyyssuhteissa. En jaksa sellaista koska vältän pahan puhumista ja juoruamista viimeiseen asti. Olen erakoitunut ja lopettanut "terapiapalveluni". En siis luota ihmisiin. Tutustuin viimeksi kahteen itseäni vanhempaan naishenkilöön erään yhteisen harrastuksen parissa. Kaikki meni hyvin kunnes nämäkin kaksi lyöttäytyivät selkäni taakse jauhamaan pahaa minusta joten se oli viimenen niitti arkkuun enkä aio ystävystyä enää kenenkään kanssa elämässäni.
Minäkin joudun aina terapeutiksi. Kaiken huippu oli, kun eräs henkilö ”varasi” tekstarilla ajan tai soitti kesken päivän vaikka lounastauolla. Jos en pystynyt vastaamaan ja soitin takaisin, ei voinut puhua, koska hän ei halunnut käyttää perheensä yhteistä aikaa minuun yhtään (sanoi sen myös suoraan :D ). Sopi soittaa vaan ja puhua hänen asioistaan, jos hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä, esim. odotteli sukulaistaan. Heti kun sukulainen tuli, puhelu loppui kuin seinään. Todella erikoinen kokemus!
Minulla on ollut myös tällaisia tuttavuuksia. Soitetaan ajettaessa töihin tai juuri silloin kuin itselle sopii. Pääsääntöisesti minun asioilleni ek ollut aikaa (kiinnostusta). Perheaika oli Pyhää - minullakin on perhe, se aika ei ollut. Polttelin aika huolella siltoja.
Uskomatonta! Härskiyden huippu. Olen myös kokenut tuon, että soitetaan, kun ajetaan autoa, mutta perillä lopetetaan nopeasti, kun on sopivasti kerrottu omat juttunsa ja minä en ole kertonut mitään. Ei tuollaisilla ihmissuhteilla tee kyllä mitään, tulee vaan paha mieli.
Ai mulla taas on ystävä, joka soittaa työmatkalta ja sopii ihan täydellisesti. Molemmilla on perhe ja työmatka on omaa aikaa. On hauska kuluttaa tööitten jälkeenaikaa kaverin juttuja kuunnellen :)
Aloittajalle. Ei vain kiinnostanut!
Työskentelen erittäin ihmisläheisessä ammatissa. Se on haasteellista ja joskus myös palkitsevaa, mutta sen verran paljon joudun päivittäin työssäni p**kaa hymyillen nielemään, että koen pervoa tyydytystä nykyisin saadessani kauppareissulla maskin takaa vain silmilläni luoda jäätävän kylmiä katseita kanssaihmisiin.
Kiitan luojaani siitä, etten koskaan hommannut perhettä tai ystäväpiiriä riesakseni.
Ja siitä, että saan työpäivän ja pakollisten "ihmissuhteiden" jälkeen huokaista omassa rauhassani kenenkään vaatimatta ja nillittämättä yhtään mitään.
Voi olla, että aikoinani kuolen yksin ja raatoni korjataan vasta kuukausien päästä - so what.
En ole kenellekään mitään velkaa yhtään mistään, rahallisesti tai muutenkaan. Pyrin elämään ketään loukkaamatta ihmisiin turhautumisestani huolimatta. Jättäkää rauhaan, kiitos.
Kaveri alkoi kautta rantain vihjailla että rahaa tarttis, lapsia on joka sormelle ja työnä kotiäiti. Esitin tyhmää enkä ollut ymmärtävinäni, hakekoon sossusta. Sen jälkeen alkoi vihjailla että etkös sinä joskus sanonut että sulla oli joutilaana tavaraa x? No en ole sanonut, eikä ole. "Ihan varmasti muistan että puhuit että sulla on x annettavana kun vaan joku hakis!" No ei ole, lopeta inttäminen ja good bye for life.
Ihan elämäntilanteeni takia olen joutunut useamman potentiaalisen ystävä-ehdokkaan sivuuttamaan. Rämmin tällä hetkellä niin syvissä vesissä, ettei yksinkertaisesti riitä paukut uusiin ihmisiin tutustumiseen. Harmittaa kyllä kovin, sillä ystäviä ei voi olla liikaa, mutta yksinkertaisesti en kykene olemaan kovin hyvä ystävä tällä hetkellä. Reilumpaa siis olla edes aloittamatta uusia ystävyyssuhteita tässä tilanteessa.
Lapseni hyvän kaverin äiti oli todellinen lokki ja utelija. Monesti tämä äiti lykkäsi lapsensa minulle hoitoon lupia kysymättä tai tuli muiden lastensa kanssa kutsumatta kylään syömään (ja söi sitten jääkaapin lähes tyhjäksi). Aloin vähitellen vältellä tätä naista vaikka samalla mahdollistin lapseni ja kaverinsa yhteydenpidon. Ei kaiketi ole mikään paha ihminen mutta minulle aivan uskomattoman rasittavaa seuraa, koko ajan kyselemässä tavaroitamme lainaan tai omakseen, enkä meinaa saada nopeatempoisesta ja aiheesta toiseen kimpoilevasta puheestakaan edes selvää.