Nolot mokat työhaastattelussa

Kiusallisinta oli, kun rekryttiin uutta työntekijää, joka oli tehnyt käsikirjoituksen itselleen työhaastattelun kulusta ja kysymyksistä juuri viikko sitten ilmestyneestä Iltalehden artikkelista, jossa neuvottiin miten toimia työhaastattelussa ja mitkä kysymykset kysyä :D

Meitä oli kaksi, jotka haastattelivat häntä ja työnhakijan lähtiessä kollegani sanoi lakonisesti "ja Iltiksen artikkeli näköjään luettu".

Olin mukana rekrytoimassa edellisessä työpaikassa. Yksi hakijoita tuli haastatteluun 45min etuajassa. Meillä oli pieni yritys ja pieni toimisto, missä ei tietenkään mitään ison toimistokompleksin aulatiloja tai kahviloita, vaan hakija oli jätettävä pieneen eteiseen takkien keskelle jakkaralle odottamaan. Haastattelijoiden oli vedettävä menossa oleva palaveri nopeasti loppuun, jotta päästäisiin mahdollisimman pian vetämään haastattelu ja hakija ulos, kun eihän sitä voinut kolmea varttia eteisen jakkarallakaan odotuttaa. Esimies oli todella ärtynyt ja syytti tyyppiä aikavarkaaksi. Eikä luonnollisesti päässyt jatkoon.

Eli jos tulet haastatteluun reilusti etuajassa, mene vaikka kahvilaan odottamaan tai kävelylle, ellet ole ihan varma että kyseisessä paikassa on aulatilat odotustiloineen. 

Olin valmistumisen jälkeen ensimmäisessä alan työhaastattelussa ja jännitin ihan hirveästi. Haastattelu oli ison IT-talon hyvään paikkaan ja haastattelijoina oli kolme virallisesti pukeutunutta pelottavaa vanhempaa miestä ja naista. Kyseinen yritys oli ollut siihen aikaan isosti otsikoissa epäonnistuneiden julkishallinnon projektien takia. Heti alkuun kysyttiin mitä olen kuullut yrityksestä ja vastasin "No.. aika huonoa!". Tajusin saman tien että pieleen meni, en osannut korjata mokaani mitenkään järkevästi ja häpesin koko haastattelun ajan niin ettei lopustakaan haastattelusta tullut mitään. Eivät edes soittaneet perään etten saanut paikkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Työnsin sormen vahingossa haastattelijan pyllyyn!

Annas kun arvaan: sait paikan.

Vierailija kirjoitti:

Hain paikkaa ja pääsin haastatteluun. Olin kesälomalla silloin ja haastattelu oli klo 9. Tiesin jo silloin että en ole kovinkaan vahvoilla, siis koska haastattelu oli päivän ensimmäinen ja paremmin rankatut tulisivat jälkeeni.

Eikä muutenkaan hirveästi haluttanut se työ. Haastattelu meni ihan ok mielestäni, mutta kun aina ottanut päähän se typerä kysymys ” mitä teet viiden vuosen päästä?”

Joku asian tuntija voisi vastata mitä tuohon pitäisi vastata. No, minä vastasin että olen tämän yksikön pomo.

Oletan että tähän ei halutakaan täsmällistä ja konkreettista vastausta, vaan enemmän kuvausta siitä mihin suuntaan uraansa haluaisi viedä. Itse olen kuvannut millaisissa ammatillisissa asioissa haluaisin itseäni kehittää (niin että se sopii myös kyseiseen yritykseen tai työnkuvaan) tai haluanko viedä uraa enemmän asiantuntijapolun vai esimiestehtävien suuntaan (jälleen riippuen siitä millainen yritys ja paikka on kyseessä). 

Menin pankinjohtajalle haastatteluun ja matkalla sinne katkesi talvisaappikkaan toisesta pohjasta korko. Hoh, hoh, mut haastatteluun vaan menin ontuen, mutta ehdin päästä jo toiseen työpaikkaan töihin, kun pankinjohtaja soitteli, että voisin aloittaa työt, eli olisin päässyt kyseiseen pankkiin silloin, mutta en lähtenyt silloisesta paikastani pois, ja se oli suuren suuri virheliike, jota olen katunut.

Toinen työpaikkahaastattelu tuli kautta työkkärin, ja pakkohan sinne oli mennä, ja yritin mennä ihan hompuisen näköisenä, ilman meikin meikkiä, ja kumisaappaat jaloissa polkupyöräillen sotkien paikalle viime tingassa pomon huoneeseen, ja mitä ihmettä hän otti minut töihin, ja prkl. että kirosin jälkeenpäin, kun oli ihan pakko mennä, muuten olisin saanut karenssin.  Ei ollut varaa sellaiseen silloinkaan.  Paikka osoittautui käsittämättömän ankeaksi, kaksi lähintä naispuolista vakkarityöntekijää olivat aivan omituisia ja huumorintajuttomuus oli koko toimiston porukassa jotain aivan uutta, johon en ollut tottunut kuin joissakin työpaikoissani aiemmin.  Joitakin ihan normeja tyyppejä hyöri työyhteisössä, mutta jotkut olivat jäänneet sinne ja jumittuneet vakituisiin pesteihinsä, mutta en ihmetellyt yhtään tutustuttuani niihin joihinkin. Onnekseni paikka ei ollut vakituinen alunperinkään, olin nimittäin toistamiseen samaisessa työpaikassa, ja kun menin monen vuoden päästä uudestaan samaan paikkaan, niin olisi kuin olisin astunut eilispäivän tunnelmaan ja museollinen tunnelma oli ilmoilla vielä sittenkin.

Ei nyt ehkä noloa, mutta omaa tietämättömyyttä. Pääsin työhaastatteluun ja kaikki tuntui menevän hyvin siihen asti, kun haastattelija kysyi palkkatoivomusta. Sanoin puolta pienemmän summan kuin alalla on tapana maksaa, vaikka olin tehtävään pätevä. Ilmeisesti ajattelivat, että pidän itsekin itseäni heikkotasoisena, kun olen valmis myymään työvoimani alehintaan.

En saanut paikkaa.

CV jäi kotiin. Selitin sekavia ja ahdistuin haastattelijan kysymyksistä (uskonto, siviilisääty, poltanko, juonko...). Tajusin haastattelussa että en todellakaan halua kyseiselle paikalle töihin, mutta lupauduin toki silti tulemaan heille töihin ja että toimitan heille heti unohtuneen CV:n... Vasta kun paikasta soitettiin perääni sanoin että sainkin muualta työpaikan. Noin viikon jälkeen löysinkin kyllä paljon paremman työpaikan.

Olin 15 vuotta esimiehenä hoiva-alalla, vuosittain noin 20-30 työhaastattelua pitänyt. Totuus on tarua ihmeellisempää, mitä työhaastatteluihin tulee. Tässä muutama jäävuoren huippu omalta uraltani:

- Hakija tuli työhaastatteluun ympäripäissään. Hän oli jo ovella sekaisin siitä, mihin on tullut. Lyhyt jutteluhetki oli yhtä jankkaamista ja samojen asioiden toistelua. Lopuksi oli pakko sanoa, että juuri nyt sinä et ole siinä kunnossa, että tätä haastattelua kannattaisi jatkaa.

- Sairaanhoitaja haki 2-vuorotyötä, mutta ilmoitti haastattelussa, että hän ei tee iltavuoroja, eikä viikonloppuja, koska on yksinhuoltaja. Kysyin, mitä muita vuoroja hän sitten tekee kuin aamuvuoroa, ja vastaukseksi sain, että joka toinen vuosi tekee joulun ja joka toinen vuosi juhannuksen, koska lapset on lastenvalvojalla tehdyn sopimuksen mukaan silloin isänsä luona.

- Avustavia tehtäviä te-palvelujen kautta hakenut nuori oli juuri ennen haastattelua tuomittu oikeudessa, syynä oli entiseltä työnantajalta mittavan rahasumman varastaminen. Käsittämättömin oli tämän nuoren oma asenne, kun hän kertoi asiasta haastattelussa. Hän oli tarkoituksellisesti varastanut, koska työnantaja oli kus*pää ja maksoi liian pientä palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Menin pankinjohtajalle haastatteluun ja matkalla sinne katkesi talvisaappikkaan toisesta pohjasta korko. Hoh, hoh, mut haastatteluun vaan menin ontuen, mutta ehdin päästä jo toiseen työpaikkaan töihin, kun pankinjohtaja soitteli, että voisin aloittaa työt, eli olisin päässyt kyseiseen pankkiin silloin, mutta en lähtenyt silloisesta paikastani pois, ja se oli suuren suuri virheliike, jota olen katunut.

Toinen työpaikkahaastattelu tuli kautta työkkärin, ja pakkohan sinne oli mennä, ja yritin mennä ihan hompuisen näköisenä, ilman meikin meikkiä, ja kumisaappaat jaloissa polkupyöräillen sotkien paikalle viime tingassa pomon huoneeseen, ja mitä ihmettä hän otti minut töihin, ja prkl. että kirosin jälkeenpäin, kun oli ihan pakko mennä, muuten olisin saanut karenssin.  Ei ollut varaa sellaiseen silloinkaan.  Paikka osoittautui käsittämättömän ankeaksi, kaksi lähintä naispuolista vakkarityöntekijää olivat aivan omituisia ja huumorintajuttomuus oli koko toimiston porukassa jotain aivan uutta, johon en ollut tottunut kuin joissakin työpaikoissani aiemmin.  Joitakin ihan normeja tyyppejä hyöri työyhteisössä, mutta jotkut olivat jäänneet sinne ja jumittuneet vakituisiin pesteihinsä, mutta en ihmetellyt yhtään tutustuttuani niihin joihinkin. Onnekseni paikka ei ollut vakituinen alunperinkään, olin nimittäin toistamiseen samaisessa työpaikassa, ja kun menin monen vuoden päästä uudestaan samaan paikkaan, niin olisi kuin olisin astunut eilispäivän tunnelmaan ja museollinen tunnelma oli ilmoilla vielä sittenkin.

Siis tarkentaen vielä, että tuo toinen työkkärin työpaikka ei kuitenkaan ollut mikään hautaustoimisto henkilökuntineen, vaan ihan kunnan virasto jäykkine virkailijoineen; ja ihmettelin, kun yksi nainen tiskasi pomonsa kotoaan tuodun Airam-juomaputelinkin. Katselin touhua aivan ihmeissäni.  

Huh, huh, olen kiitollinen toisaalta, että olen päässyt näkemään työelämäni aikana niin monen moista työpaikkaa ja sitä henkilökunnan koostetta.

Yhdessä haastattelussa kaikki meni ihan kivasti putkeen siihen asti kunnes haastattelu saapui maaliinsa, ja huokaisin piinapenkistäni, koska paikkahan oli työvoimavirkailijan ehdotuksen perusteella mulle annettuna ottaa yhteyttä työnantajaan, mutta jotenkin olin vastoin tahtoani toukokuun kuumana perjantaina sinne joutunut matkustamaan hankalan matkan takaperätaajamaan, että ei ihme, että tulikin suustani vahingossa toivottaa hyvän viikonlopun sijaan haastattelijalleni HYVÄÄ LOPPUKESÄÄ ja hyvästi näkemiin!

( Ajattelin ajatuksissani, että joo ottakaatte nyt vaan kesälomittajaksenne joku minua nuorempi työtön valtion palkkatuella, joka vielä terveytensäkin säilyttänyt)

Vierailija kirjoitti:

Hain ihan perus (puhelin-) asiakaspalveluduuniin. Homma käytiin ihan normaalisti suomenkielellä mutta haastattelun loppupuolella haastattelija kysyi "Could you tell me something about your hobbies in English?". No helvetti menin aivan lukkoon ja hirveen väännön jälkeen sain tuolissa kiemurrellen naama punasena mongerrettua suunnilleen "I walk with my dog", no eipä piina siihen loppunu vaan haastattelija kysyi vielä mimmonen koira mulla on. Hiki vaan valu selkää pitkin kun koitin jotain siihen lyhyesti mutista :D Hävetti niin että

Jännä juttu, että olin kuitenkin 4,5 vuotta tehnyt asiakaspalvelutyötä ja englantia käyttänyt vähintään viikoittain ilman mitään ongelmia ja koulussa aina enkusta saanut kymppejä :D

Loppu hyvin, kaikki hyvin - seuraavana päivänä tuli puhelua että paikka on minun :)

Oletkohan hakenut samaan paikkaan kuin minä? Minulta kysyttiin täsmälleen sama kysymys ja menin aivan täysin lukkoon. Olin varmaan minuutin hiljaa ja lopulta vängersin kamalalla tönkköaksentilla jotain " I go gym" tms. Hävetti ihan kauheasti. Olin vielä kehunut hakemuksessa kielitaitoni.

Ei välttämättä moka mutta yliopistolla oli paskatiskarin puolen vuoden paikka auki ja olin halukas työhön, ilmaisin sen haastattelijalle joka oli aivan vaikeana.

Jälkeenpäin ymmärsin, että paikka oli jo täytetty. Protokolla vaati tietyn määrän haastatteluja.

Vierailija kirjoitti:

Olen kerran vastannut haastattelijan kysymykseen: " H-a-i-s-t-a-h-u-o-r-a-v-i-7-7-u" (poista viivat, lisää välit ja muuta seiskat t-kirjaimiksi).

Sain työpaikan.

Hyvä että sanoit lukuohjeen, ei oltais kyllä mitenkään ymmärretty ilman tuota upeaa ohjetta.

Pahin oli kun mulla oli alkanut silmätulehdus. Haastattelija kysyi suoraan, että oliko mulla eilen juhlat tai jotain. En osannut yhdistää silmätulehdukseen, vaan hämmennyin ”ei ollut ei, tai siis ihan muutaman oluen otin vain”. En tiedä miksi edes lipsautin moisen, se vain tuli spontaanisti. Ja kyseessä oli oikeasti tasan 2 olutta leffaa katsoessa. En siis ollut krupulassa. Mutta eipä se mitään pelastanut, moka mikä moka. Haastattelija hymähti ja sanoi jotain, että ”juu ei kun katsoin vain että sulla on aika punaiset silmät ja taitaa väsyttää”. Vasta tässä kohdin osasin yhdistää silmätulehdukseen. No arvaatte varmaan... aika turha siinä oli alkaa sopertamaan enää mistään silmätulehduksesta.

Kyllä itse jotenkin muistaisin silmätulehdukseni ellei se kestäisi ihan viikkoja. Tiedän kuitenkin että puhuit totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kerran vastannut haastattelijan kysymykseen: " H-a-i-s-t-a-h-u-o-r-a-v-i-7-7-u" (poista viivat, lisää välit ja muuta seiskat t-kirjaimiksi).

Sain työpaikan.

Hyvä että sanoit lukuohjeen, ei oltais kyllä mitenkään ymmärretty ilman tuota upeaa ohjetta.

Koitapa kirjoittaa tuo oikein tänne ja katso mitä tapahtuu.

Olen ollut nuorena kova jännittämään kaikkia haastatteluja. Eräs kouluun haku meni aivan pieleen jännityksen takia. Tärisin ja hiki valui. Kun kysyttiin, mikä minut on saanut hakeutumaan sille alalle, vastasin, että äiti. Se oli totuus, mutta eihän ne valitsijat halua sellaista kouluunsa, joka ei itse ole innostunut alasta. Äitini jaksoi vuosikausia muistuttaa joka kerta, kun minulla oli jokin haastattelu, että älä tyttökulta vaan mene taas täräyttämään, että äiti pakotti sinut hakemaan sitä koulupaikkaa/työpaikkaa.

Ei tämä nolo moka ole, mutta minulla on numerosokeus ominaisuutena. Käytännössä voi ilmetä esim. siten, että kirjoitan miljoonaan väärän määrän nollia, enkä näe sitä itse. Toki jos joku ääneen kysyy, osaan sanoa, montako nollaa miljoonaan merkitään. Tämän vuoksi olen suorittanut suullisesti osan matikan kokeista lukiossa.

Päivämäärissä näitä tulee myös. Jos joku sanoo, että haastattelu on 28.9., saatan kirjoittaa 29.8., enkä näe siinä tilanteessa päivämäärää väärin. Näinkin on käynyt, että menin haastatteluun vääränä päivänä ja odotin aulassa luultavasti tunnin, koska haastattelija oli sanonut tulevansa hakemaan ison rakennuksen aulasta. Aavistin jo pois lähtiessäni, että olen taas merkinnyt väärän päivämäärän epähuomiossa. No se ei vielä ollut noloin osuus, vaan se, että kun menin haastatteluun oikeana päivänä, haastattelija sanoi, että hetkinen, sähän olit täällä muutama päivä sitten, onko sulla usein tapaamisia täällä. Ehkä hän oli kulkenut siitä ohi, ehkä istunut siinä aulassa kahviossa, mutta en ollut edes huomannut. En enää edes muista, mitä selitin vastaukseksi. Numerosokeus on minulle sellainen asia, jota ei mielellään kerro ihmisille ensikohtaamisella. Mikä siinäkin hävettää, kun kyse on ominaisuudesta, jolle ei mitään voi. Sain kuitenkin sen työpaikan.

Ennen työhaastattelua jo kysyttiin, että pysyykö työkalut käsissä. No vastasin, että pysyy. Kun ei ne nyt niin vaan tipu.