Nolot mokat työhaastattelussa
Kerro miten olet mokannut työhaastattelussa tai miten haastattelemasi hakija on mokannut.
Oma mokani: Olin hakenut töihin kouluun, joka oli melko lähellä toista koulua. Jotenkin olin sotkenut ne ajatuksissani ja menin haastatteluun väärään kouluun. Onneksi olin sen verran ajoissa, että ehdin virheen tajutessani vielä juoksemaan oikeaan kouluun ajoissa. Tosin olin ihan punainen ja hikinen, koko haastattelun ajan, kun olin hölkännyt untuvatakki päällä :)
Kommentit (460)
Ainoa oikeasti nolo juttu oli, kun yhdessä ryhmähaastattelussa me saimmekaikki työpaikan työpaidat päälle. Koska haastattelu sisälsi tehtäviä liikkeessä ja mm. asiakaspalvelua ja myyntityötä tunnin ajan, jota valvoivat ja mm. sen perusteella tekivat valinnat kuka pääsee yksilöhaastikseen.
Nooh, koko homma kesti melkeen kolme tuntia, ja kun lopulta kerrottiin että paidat voidaan riisua ja lähteä ja ottavat yhteyttä jatkoon päässeihin... aloin siinä sitten nappeja vääntämän auki työpaidasta.
Satuin vaan huomaamattani avaamaan napit myös omasta, työpaidan alla olevasta kauluspaidastani :DD onneksi alotin alhaalta päin niiden avaamisen, puolivälissä nappeja tajusin mitä olen tekemässsä. tuli aika äkkiä kiire pistää ulkotakki päälle.
En tiiä huomasko kukaan tota tilannetta siinä lähtötohinassa, mut sil hetkel kyllä vielä yhdessä istuttiin pöydän äärellä koko joukko, joten voi olla että vatsa vähän vilahti. Jotenki nolotti vaan tosi paljon.
Tiivisti...hih!
No, meille tuli haastateltava joka luuli, että hakee kilpailijalle. Sekosi koko ajan firman nimessä
Tiivisti...hih!
No, meille tuli haastateltava joka luuli, että hakee kilpailijalle. Sekosi koko ajan firman nimessä
Minulta haastattelija kysyi miksi olin muuttanut ulkomailta takaisin Suomeen, ja listasin yhdeksi tärkeimmistä syistä sen että perheeni asuu täällä. "Ai sulla on perhettä" hän kysyi, "onko montakin lasta?". Nolotti myöntää, että tarkoitin omaa isääni ja äitiäni sekä pikkuveljeäni. Antoi varmaan tosi pätevän ja aikuismaisen kuvan 36v. naisesta joka oli hakemassa heille johtotehtäviin. :D
Hän kysyi myös sen tyypillisen "Missä näet itsesi 5 vuoden päästä?", enkä keksinyt mitään sanottavaa, aivot löivät ihan tyhjää. Muistaakseni sopersin jotain maalla asumisesta, joka ei edes millään tavoin ole aikeissani.
Enkä siis tietenkään saanut tuota paikkaa. :D
Tajusin haastattelun jälkeen, että puseron helmassa roikkui hintalappu, jossa oli vielä oikein huomiotaherättävästi neonvärillä ale-hinta :)
Siis miten ihmeessä olette kaikki tuollaisia nolostelijoita?! Yksi ei löydä ove kahvaa ja toinen avaa väärän paidan nappeja ja voi voi jää paikka saamatta. Eivät varmaan olleet oikeita syitä. Ei nyt haastattelijatkaan niin huumorintajuttomia ole että ottaisivat jännityssekoilun epäkohtelisisuutena. Töykeän kuvan voi tietysti antaa jos ETTE KORJAA HETI töksäyttelyänne tajuttuanne sen. Ei haastattelija katso pahalla jos alat selittää jotakin äskeistä sanomaasi! Hän huomaa että haluat vain tulla ymmärretyksi oikein etkä jättää epäselvyyksiä
En kyllä tajua kuinka haastattelutilanteet voivat muka olla noin kuolettavan noloja. Mitä noloa on mennä vahingossa viereiseen kouluun? Mitä noloa on puhua omista vanhemmista perheenään?! Olettehan te yhä perhettä vaikka nyt sattuisitkin hakemaan miten tahansa yleviltä tuntuviin johtotehtäviin. Ei elämä ole noin noloa ja häpeällistä!
Suomalainen häpeäkulttuuri on niiin vailla vertaansa. Kaikkea saa hävetä. Yhtä häpeässä kieriskelyä ja maineen kiillottamista kaikki.
^Sultako se on pois?
Minusta näitä on hauska lukea, antaa tulla vaan lisää :D
Vähän samanlainen paitakokemus mullakin, kuin tuolla ylempänä. Olin hakenut firman sisällä toista työpaikkaa ja menossa juttelemaan mahdollisen uuden tiimin pomon kanssa. Otin äärettömän tiukkaa ja joustamatonta työpaitaa pois nurkassa, jossa on myös hyvin harvoin käytetty hissi. Olin saanut jotenkin sen paidan kammettua puoliksi pois päältäni, kun hissi kilahti kerrokseen ja tuleva pomo tuli sieltä ulos. Että terve vain.
Sain paikan.
Usein viimeisimpiä kysymyksiä on: miten tärkeää työnteko on sinulle.
Äskettäin vastasin yhdessä asiantuntijatehtävän haastattelussa, että ei nyt niin kovin tärkeää, elämässä on paljon muita, tärkeämpiä asioita, kuten ihmissuhteet.
En saanut paikkaa.
Menin kerran työhaastatteluun joka oli klo 11.12. Sanoin vahingossa vielä "Huomenta" kun aamuyhdentoista jälkeen olisi voinut jo sanoa jo "Päivää." Haastattelun jälkeen menin kotiin itkemään häpeästä ja ruoskimaan itseäni. En saanut paikkaa tietenkään. Tapahtuma vaivaa minua edelleen syvästi ja vastedes olenkin katsonut kelloa minuutilleen hyvin tarkkaan ennenkö tervehdin ihmisiä.
Olen kertonut tämän ennenkin. Olin putsannut kotona valkoisen käsilaukkuni varta vasten haastattelun takia tajuamatta että siitä lähtee hirvee löyhkä.
Kaksi haastattelijaa avaa ikkunaa pienessä huoneessa "mikä hirvee haju täällä on" ja pakko oli tunnustaa mistä se tulee.
Juu, en saanut paikkaa.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 21:53"]Menin kerran työhaastatteluun joka oli klo 11.12. Sanoin vahingossa vielä "Huomenta" kun aamuyhdentoista jälkeen olisi voinut jo sanoa jo "Päivää." Haastattelun jälkeen menin kotiin itkemään häpeästä ja ruoskimaan itseäni. En saanut paikkaa tietenkään. Tapahtuma vaivaa minua edelleen syvästi ja vastedes olenkin katsonut kelloa minuutilleen hyvin tarkkaan ennenkö tervehdin ihmisiä.
[/quote]
Huh huh..tämä on jo aika paha. Ketjun pahin jopa. Kyllä mahtoi jossakin sivuhuoneessa nauraa sinulle tuo tervehtimäsi jenkilö.
Tämä ei ole mitenkään hauska, mutta mun kompastuskiveni on aina ollut, nyt voi jo sanoa että vuosikymmenestä toiseen, se kysymys "kerro vähän itsestäsi, millainen sinä olet ihmisenä". Ammatillisesti itsetuntoni on aivan kohdallaan, eikä mulla ole mitään vaikeuksia kertoa menestyksestäni työasioissa, mutta heti kun pitäisi kertoa itsestäni ihmisenä, päädyn mollaamaan itseäni täysin. Kerran kun olin kertonut olevani tahditon, kärsimätön, huolimaton ja helposti kyllästyvä, haastattelija kysyi että uskonko myös muiden kuvailevan minua näin negatiivisesti... sopertelin siihen että ei varmaan sentään, kyllä ne varmaan puhuisivat minusta vähän mukavammin, mutta en ollut yhtään yllättynyt etten saanut sitä paikkaa.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 21:29"]Siis miten ihmeessä olette kaikki tuollaisia nolostelijoita?!
.....
Ei elämä ole noin noloa ja häpeällistä!
Suomalainen häpeäkulttuuri on niiin vailla vertaansa. Kaikkea saa hävetä. Yhtä häpeässä kieriskelyä ja maineen kiillottamista kaikki.
[/quote]
Itsellensä nauramisen taito - voisit sinäkin joskus kokeilla sitä niin ei vanne kiristäisi noin paljon.
Hyvässä hengessähän täällä ollaan jaettu typeryyksiä mitä on tullut sanottua tai tehtyä. Eikös se nimenomaan ole tuon häpeäkulttuurin vastaista että pystyy näkemään omissa hölmöyksissä sen koomisen puolen?
Minulla oli kerran haastattelussa päällä punainen paita. Kesken haastattelun tajusin ettei kyseisen yrityksen logossa tai muunakaan tunnusvärinä ollut kuin sininen ja musta! Kyllä hävetti..
Olin haastattelussa isoon firmaan duunariksi. Keskustelun edetessä kävi ilmi, että saan paikan ja tietenkin iloistuin tästä. Lopuksi haastattelija pyysi puhelinnumeroni ym. Annoin vahingossa numeron, jonka alku oli omani ja loppu mieheni. Tajusin mokan onneksi jälkeenpäin, mutta kyllä hävetti soittaa ja korjata asia.
Nolointa oli se kerta kun ensimmäistä kertaa headhunter soitti, enkä tiennyt yhtään miten se homma toimii. Kuvittelin että se on nyt merkki siitä että nimenomaan minut todella halutaan siihen tehtävään, joten menin haastatteluun täysin valmistautumattomana, odottaen että ne yrittäisivät siellä myydä firmaa minulle, eikä toisin päin. En ollut miettinyt tipan tippaa sitä mitä vastaisin erilaisiin kysymyksiin, ja koska en ollut käynyt työpaikkahaastattelussa moneen vuoteen, pää löi täysin tyhjää suunnilleen jokaisen kysymyksen kohdalla. Yhtään mitään en tietenkään keksinyt siihen, miksi haluaisin olla töissä ko. firmassa, koska en ollut koskaan uhrannut ajatustakaan sille haluaisinko siellä olla vai en, ja olin ajatellut että he perustelisivat minulle miksi haluaisin.
Lopuksi kysyttiin että olenko vakavissani tämän homman kanssa, ja sanoin että en ole, koska en uskonut että olisi mitään mitä olisin siinä vaiheessa enää voinut tehdä pelastaakseni kasvoni.
Nykyään jo tiedän että suurin osa minulle soittaneista headhuntereista soittaa kymmenille (vai sadoille?) muillekin samasta paikasta.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 22:02"]
Minulla oli kerran haastattelussa päällä punainen paita. Kesken haastattelun tajusin ettei kyseisen yrityksen logossa tai muunakaan tunnusvärinä ollut kuin sininen ja musta! Kyllä hävetti..
[/quote]
Nyt en kyllä ymmärtänyt. Pukeudutko aina työhaastatteluun sen yrityksen väreihin?
Mä munasin takavuosina oikein kunnolla. Haastattelijat katsoi toisiaan ja tiesin sillä sekunnilla menettäneeni pelin. Kysymys oli tämän kaltaisesta mokasta. (en halua kirjoittaa oikeasta tilanteesta, joten tämä on kuvitteellinen)
- Haen isoon sähköasennusyritykseen töihin vaikka joksikin talouspäälliköksi. Kun kuulen, että toimistolla on paljon merkonomeja ja muita, niin laukaisen iloisena hymyillen, että "No, hyvä, että on muitakin kuin sähkömiehiä, kun tuntuisi vaikealta sopeutua työskentelemään kovin tiiviisti sähkömiesten kanssa..."
Voi jeesus. Mitä mä ajattelin, kun ton päästin suustani. Tarkoitus oli sanoa, että hyvä, että on naisiakin jne., mutta siis tosta tuli suoraan se kuva, etten halua edes työskennellä sähkäreiden kanssa ja kuitenkin firmassa oli about 50 työntekijää, joista vähintään 40 sähköasentajia.:( Yritin jotenkin korjata sanomaani, mutta änkyttämiseksihän se meni.