Nolot mokat työhaastattelussa

”Melkein 15 minuuttia :-D” en näemmä osaa enää kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse myöhästyin työhaastattelusta kovan lumimyrskyn vuoksi. Oli harvinaisen kova keli juuri tuolloin ja 200m matka Kävellen parkkipaikaltakin kesti 15 melkein minuuttia. Autolla köröteltiin mateluvauhtia. Haastattelija ymmärsi tilanteen ja sain paikan. Itse olin koko haastattelun tosi pahoillani ja varma siitä että paikka meni toiselle.

Toinen moka oli mielestäni erään työnantajan puolelta. Olivat päättäneet lisätä stressikertoimia ja haastattelijoita oli 10 yhtä hakijaa kohden. Vuorotellen heittivät niitä kaikkein vaikeimpia kysymyksiä. Selvisin kohtuullisesti ja olisivat halunneet palkata, mutta sanoin rehellisesti että sen verran ilkeä temppu tuo haastattelu etten halua heille enää töihin.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole työnhaussa mitenkään erityisesti mokaillut. Joskus kyllä on mennyt hermo haastattelijoihin ja ovat ihmetelleet, kun kysyn "Miksi minun pitäisi tulla teille töihin?" siihen iänikuiseen kysymykseensä "Olisko sulla jotain kysyttävää meiltä". 

Toimin rekrytoijana oman työni ohessa usein, ja suurin moka monella hakijalla on se, ettei yhtään tiedä mitä paikkaa ovat hakemassa. Ymmärrän, että monilla on kokopäiväisesti haku päällä ja satoja hakemuksia pistetty sisään, mutta minimivaatimus minusta olisi, että lukee uudelleen sen hakuilmoituksen (joka on tietysti tallessa :-)) ennen haastatteluun tuloa ja mielellään tutustuu yritykseen nettisivujen kautta. Yllättävän moni tulee haastatteluun hoomoilasena, että mikäs paikka se tämä olikaan, jota haen. Ei anna hirveä ammattimaista kuvaa, ei. Sitten porataan av:lla tai kavereille, kun en taaskaan saanut paikkaa, vaikka olen täydellinen... Joopa joo,

Mulla kävi kerran nuorena näin. usein soitot haastatteluun ovat hyvin lyhyitä, henkilö ei esittele osastoa josta soittaa ja olin hakenut eräästä virastosta työpaikkaa kahdelta eri osastolta. Yhtäkkiä kesken haastattelun tajusin, etten ollutkaan sillä osastolla jonne luulin todennäköisemmin ehkä pääseväni. Olisi tietysti pitänyt heti soittaessa varmistaa mutta usein nämä puhelut ovat tyyliä hei olen n.n x-virastosta ja kutsuisimme sinut haastatteluun käykö sinulle keskiviikko x.x klo y. Lause menee niin nopeasti ettei ehdi kunnolla tajuta kuka ko. hlö sanoi olevansa. Usein jälkikäteen netistä ei pelkällä nimellä edes selviä osasto. 

Kerran haastateltavaksi tuli selvästi ylipainoinen nainen. Melkoinen moka, en kai minä nyt palkkaa firmani asioita hoitamaan ihmistä jota ei kiinnosta pitää huolta edes itsestään.

Tapahtui 90-luvun puolivälissä: Hain 17-vuotiaana kesätöihin pankkiin. Työ oli avustavaa, puhelimessa oltiin mainittu esimerkiksi kahvinkeitto ja kuittien arkistointi. Pääsin haastatteluun.

Pankinjohtaja kutsui minut, jännittyneen teinitytön, huoneeseensa. Ensimmäiseksi käteltiin, ja käteni lipsahti jotenkin huonosti, jolloin onnistuin lipsauttamaan peukaloni pankinjohtajan etu-ja keskisormen väliin. Oli hieman hupaisa kättely. 

Haastattelu sujui ihan mukavasti, kunnes pankinjohtaja kysyi minulta "osaatko käyttää mikroa". Vastasin että kyllä varmaan ja kahvinkeitintä, siitä ainakin oli puhelimessa puhetta. Pankinjohtaja katsoi ensin pitkään ja sitten alkoi nauraa, oletti että vitsailen. Ymmärsin vasta haastattelun jälkeen, että pankinjohtaja oli tarkoittanut mikrolla tietokonetta- mikä oli itselleni kyllä vielä tuntematon kapistus.

Pääsin töihin ja opin käyttämään "mikroakin" :)

Mies odotti kerran soittoa lääkäriltä minun puhelimeen, koska omansa oli rikki. Tiesimme suunnilleen, milloin soittoa odotetaan. Mieheni vastasi puhelimeen, mutta tuli sitten hakemaan minut kun minua kyseltiin, sen enempää tarkentamatta kuka soittaa tai kysyy. Luulin edelleen että kyseessä on se lääkäri, joka pyytää tarkkailemaan miehen vointia tms. Kun en ymmärtänyt yhtään mistä soittaja puhuu, kysyin että anteeksi, mistä sä soititkaan, kun mieheni vastasi puhelimeeni. Tajusin sitten, että kyse oli työhakemuksesta, mutta soittaja mumisi niin epäselvästi, etten yhtään tiennyt mikä hakemani paikka olisi ollut kyseessä, sillä olin luonnollisesti hakenut useampaa työtä. Sen jälkeen jo todella ärtyneenä kysyi, että oletko edelleen kiinnostunut paikasta vai et. Koska hävetti koko juttu, sanoin että en, meni jo.

Itkin varmaan päivän koska olin ollut aika kauan työttömänä ja olisin viimein saanut haastattelukutsun. Kaiken lisäksi olin nolannut itseni mahd. työnantajan edessä (joskin en yhtään tiedä mikä firma!). Onneksi kävi näin, koska sain paljon paremman työpaikan toisaalta.

Lukioikäisenä hain toimistohommaa jostain isohkosta, aika hienosta firmasta. Ensinnäkin olin myöhässä. Haastattelija oli joku arvokkaan näköinen pukuherra. Käyttäydyin kyllä ihan korrektisti muistaakseni. Olin laittanut kansioon nipun todistuksiani. Hän katseli niitä. Sitten hän katsoi papereita, joita löytyi todistusten alta. Olin jotenkin unohtanut sinne papruja, jotka liittyivät toimintaani anarkisti- ym. aktivistiryhmissä. Hätäisesti hosuin, että ne eivät liity asiaan, ja hän onneksi oli vaan että aha eikä lukenut enempää. No en saanut.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän tapahtuisi, jos kaikki olisivat työhaastatteluissa aivan rehellisiä?

Ajattelin itse olla jatkossa. Siihen "miksi haet tätä paikkaa" siis, että mieluiten olisin tietysti ihan vain kotona omien projektieni parissa, mutta kun fyrkkaakin tarttis, ja pariin kiinnostavamman tuntuiseen paikkaan kun en päässyt niin ajattelin kokeilla teille.

Olen sanonut suurin piirtein juuri noin viimeiset kerrat ja töitä on riittänyt. Että on lapsia ja asuntolainaa, siksi haen tänne. Kyllä minulla tekemistä riittäisi kotonakin.

Ei ole oma moka, vaan kuulin keskustelun lentokenttäbussissa.

Mimmi oli ollut Japan Airlinesin haastattelussa lentoemon jobiin.

Ja siellä oli pyydetty nimeämään kolme isoa japanilaista firmaa ...

Mimmi oli maininnut : Samsung.

Totesi itsekin kaverilleen, että sitten oli päivänselvää ettei saa paikkaa.

Heh, no shit Sherlock ...

Olen kerran vastannut haastattelijan kysymykseen: " H-a-i-s-t-a-h-u-o-r-a-v-i-7-7-u" (poista viivat, lisää välit ja muuta seiskat t-kirjaimiksi).

Sain työpaikan.

Vierailija kirjoitti:

Olen kerran vastannut haastattelijan kysymykseen: " H-a-i-s-t-a-h-u-o-r-a-v-i-7-7-u" (poista viivat, lisää välit ja muuta seiskat t-kirjaimiksi).

Sain työpaikan.

Kysyikö haastattelija, mikä on pahinta mitä sinulle on työssäsi sanottu?

Olen haastattelijana sotkenut hakijoiden paperit. Siihen aikaan oli tapana printata myös sähköisesti tulleet hakemukset. Oli kaksi hakijaa, joilla sama etunimi, ja toisen sukunimi oli vaihtunut. Kyselin hakijan menneeseen työuraan liittyviä asioita. En muista ihan tarkalleen sanoja, mutta jotenkin näin, että mikäs sai sinut vaihtamaan työpaikkaa ja mikä oli parasta pienessä työpaikassa työskentelyssä. Totesin, että varmaankin meillä palkkakin tulisi nousemaan reilusti aiemmasta. Vasta myöhemmin huomasin, että 1. hakija oli ollut töissä meitä isommalla työnantajalla, joka kuului Suomen suurimpiin alalla (ja jota olin nimittänyt pieneksi työpaikaksi) ja 2. hakija oli ed. työpaikassa ollut esimiesasemassa, joten tuskinpa palkka ainakaan isompi tulisi olemaan. Valittiin hänet silti, vaikka haastattelija kyselikin outoja.

Tämä ei käynyt itselleni, mutta olin Helsingissä työhaastattelussa ja odotustilaan tuli mies, jolla oli liian pieni puvuntakki ja liian pienet suorat housut. Oli kuuma, ja hän hikoili runsaasti ja pyyhki hikeä. Koska haastatttelut oli myöhässä, meillä oli aikaa jutella. Tämä kaveri oli tullut omalla autolla Rovaniemeltä asti ryhmähaastatteluun. Siinä hän sitten venkoili hikisenä penkillä ja ihan mukavalta kaverilta vaikutti. Yhtäkkiä kumartui ottamaan salkkunsa ja totesi: ”Voi paska, paperit jäi autoon” ja lähti viipottamaan pois.

Minut kutsuttiin haastatteluun sisälle ja kukapa muukaan sieltä pyyhälsi hetken päästä kuin tämä pukumies. Hän tuli aivan hikisenä ja puuskutti. Varmaan oli juossut portaat ylös. Siinä vaiheessa alkoi väkisinkin naurattaa, kun häneltä levähti kaikki paperit lattialle ja alkoi kyykkiä niitä ylös liian pienissä housuissaan persvako vilkkuen ja sanoi höysteeksi: ”Voi paska!”.

Olin 23-vuotias sosionomi ja työskentelin siivoojana, kun en ollut saanut oman alan töitä. Kun tuli haastattelukutsu, se tuntui unelmalta, mutta aloin jännittää jo monta päivää ennen haastattelua.

Haastattelupäivän aamuna minulle iski silmään elohiiri, siis silmä nyki voimakkaasti. Olen jostain lukenut, että se voi liittyä stressiin. Ei ole koskaan ennen sitä eikä sen jälkeenkään silmä nykinyt niin kovasti. Minua hävetti aivan vietävästi mennä haastatteluun.

Jostain syystä kadotin sanat siinä tilanteessa. Sanoin, että minulla on hiiri. Tarkoitin tietysti, että elohiiri, mutta se sana ei tullut mieleen jännityksen takia. Toinen haastattelijoista totesi, että varmasti vähän helppohoitoisempia lemmikki kuin koira.

Haastattelun päätyttyä se silmän nykiminen oli päällimmäisenä mielessä ja hävetti, kun en ollut muistanut oikeaa sanaa. Sanoin ovella lähtiessäni, että ei minulla normaalisti silmässä ole nykimistä. Toinen haastattelijoista sanoi, että heillä valinnassa vaikuttavat enemmänkin pätevyystekijät kuin ulkonäölliset. Minua hävetti vielä enemmän. Onneksi en saanut työpaikkaa, koska olisin varmaankin joutunut selittämään, ettei minulla mitään hiiriä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kerran vastannut haastattelijan kysymykseen: " H-a-i-s-t-a-h-u-o-r-a-v-i-7-7-u" (poista viivat, lisää välit ja muuta seiskat t-kirjaimiksi).

Sain työpaikan.

Kysyikö haastattelija, mikä on pahinta mitä sinulle on työssäsi sanottu?

Tätähän se kysy. Toi tarina on aina vaan niin hauska kertoa, jos ei kuuntelija tajua, missä yhteydessä noin voi vastata...

Nolointa oli kun päästyi pikkupierahdus noustuani tuoliltani lähtöä tehdessäni haastatteluni loputtua. Laktoosi-intoleranssi näet.

Selitin suu vaahdoten pelaamastani tietokonepelistä firman vanhemmalle toimitusjohtajalle, niin että toinen haastattelija joutui keskeyttämään meidät. Ja olen siis reilusti päälle kolmekymppinen nainen. Sain paikan.

Hain paikkaa ja pääsin haastatteluun. Olin kesälomalla silloin ja haastattelu oli klo 9. Tiesin jo silloin että en ole kovinkaan vahvoilla, siis koska haastattelu oli päivän ensimmäinen ja paremmin rankatut tulisivat jälkeeni.

Eikä muutenkaan hirveästi haluttanut se työ. Haastattelu meni ihan ok mielestäni, mutta kun aina ottanut päähän se typerä kysymys ” mitä teet viiden vuosen päästä?”

Joku asian tuntija voisi vastata mitä tuohon pitäisi vastata. No, minä vastasin että olen tämän yksikön pomo.

Olin kerran ryhmähaastattelussa, jossa rivien välistä saattoi jo hyvin varhain lukea, että paikka oli jo täytetty. 5 minuuttia meitä tentattiin, jonka jälkeen haastattelija alkoi esitellä firman laajennusosan suunnitelmia. Saimme tehtäväksi ideoida, kuinka tuotantokoneet sijoitetaan tilaan ja kuinka nelöitä säästettäisiin parhaiten. Jälkeenpäin kuulin, että firma käytti suunnitelmaamme hyväksi ja tämä eräs, jonka uumoilinkin saavan paikan, palkattiin. Tuli "vähän" hyväksikäytetty olo.

Vierailija kirjoitti:

Hain paikkaa ja pääsin haastatteluun. Olin kesälomalla silloin ja haastattelu oli klo 9. Tiesin jo silloin että en ole kovinkaan vahvoilla, siis koska haastattelu oli päivän ensimmäinen ja paremmin rankatut tulisivat jälkeeni.

Eikä muutenkaan hirveästi haluttanut se työ. Haastattelu meni ihan ok mielestäni, mutta kun aina ottanut päähän se typerä kysymys ” mitä teet viiden vuosen päästä?”

Joku asian tuntija voisi vastata mitä tuohon pitäisi vastata. No, minä vastasin että olen tämän yksikön pomo.

Miksihän rekrytoijat edes kysyvät tätä viiden vuoden kysymystä. Eivät saa siihen juuri rehellisiä vastauksia.

Vierailija kirjoitti:

Menin kerran työhaastatteluun joka oli klo 11.12. Sanoin vahingossa vielä "Huomenta" kun aamuyhdentoista jälkeen olisi voinut jo sanoa jo "Päivää." Haastattelun jälkeen menin kotiin itkemään häpeästä ja ruoskimaan itseäni. En saanut paikkaa tietenkään. Tapahtuma vaivaa minua edelleen syvästi ja vastedes olenkin katsonut kelloa minuutilleen hyvin tarkkaan ennenkö tervehdin ihmisiä.

Höh - minä sanon aina kello 12.00 saakka huomenta. Sen jälkeen päivää.