Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?
Taustatietona: olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, ei päihde/mielenterveysongelmia. Lukion jälkeen muutin kauas pikkupaikkakunnalta yliopisto-opintojen perässä. Yliopisto-opintojen jälkeen olen tehnyt töitä, vuosia kiersin pätkätöiden vuoksi eri paikkakunnilla ja viimeiset pari vuotta olen ollut samassa vakipaikassa. En ole mitenkään räväkkä ja persoonallinen tyyppi, vaan rauhallinen ja ystävällinen. Tuttujen seurassa olen puhelias, alkuun olen hiljaisempi. Harrastan ehkä tylsäksikin miellettyjä asioita, lukemista, lenkkeilyä, Netflixin katsomista jne. Ystävien/työkaverien kanssa olisi kiva kahvitella, jutella syvällisiä, käydä vaikka joskus elokuvissa tai muualla jne.
Onko täällä muita, jotka jäävät elämässä aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa? Tässä esimerkkejä omista kokemuksistani:
-minulla ei ole aikuisena ainuttakaan ystävää peruskoulu/lukioajoilta, eikä ketään entisellä kotipaikkakunnallani ole kiinnostanut kuulumiseni lukion loputtua.
-yliopistolta en saanut kaveriporukkaa, vaan kävin luennoilla yksin. Yritin kyllä tutustua muihin ja joidenkin kanssa juteltiin luentojen yhteydessä. Joskus törmään opiskeluaikaisiin tuttuihin työympyröissä ja he eivät edes muista opiskelleensa kanssani samaan aikaan (vuosikurssimme kyllä pitäisi muistaa toisensa, ei ole niin suuri ja minä muistan muut hyvin). On noloa, kun joku tulee esittäytymään "ekaa kertaa" ja itse soperran, että me oltiin kyllä sun kanssa samalla vuosikurssilla.
-aikuisena työpaikoissa toistuu aina sama kaava: moni työkaveri on kiva ja tullaan juttuun. Kun vaihdan työpaikkaa, ei minulle enää ehdoteta näkemistä, kutsuta käymään jne. Korkeintaan tykätään joistain instapäivityksistäni. Sitten muut työpaikkaa vaihtaneet (samoista paikoista siis lähteneet) saavat somessa kommenttikentässä näiltä työkavereilta viestejä "koska nähdään ja mennään kahville?" "laita viestiä, kun sulla on vapaapäivä, niin tuun moikkaa sua ja vauvaa" -viestejä.
-jos jonkun tutun kanssa saa sovittua esim. kerran kahvitreffit ja ne sujuvat ihan kivasti, niin toisesta ei enää kuulu sen jälkeen. Sitten mietit, kehtaako laittaa viestiä vai eikö toinen vain viihtynyt seurassani.
-jos pidän jotain ihmistä ystävänäni, olen hänelle vain kaveri/tuttava-tasoa. Jos lähetän "ystävälle" joulukortin, muistan pienellä synttärilahjalla, kysyn miten tärkeä päivä meni tai leivon herkkuja hänen tullessa käymään, ei minua kohtaan toimita samoin.
-"ystävilläni" ei ole tapana juuri viestitellä minulle tai sopia tapaamisia kanssani. Voi mennä kuukausia, ettei toisesta kuulu mitään, jos en itse ota yhteyttä. Saatamme nähdä kerran pari vuodessa, vaikka välimatka ei olisi pitkä. Jos olen jossain vaiheessa elämää asunut kauempana (esim. 1,5 tunnin matkan päässä), luokseni ei koskaan ole tultu käymään. Muita ihmisiä nämä "ystävät" sen sijaan näkevät usein, jopa viikoittain.
-jos kutsun "ystävät" luokseni syntymäpäiväjuhliini tms, kaikki peruvat viime tipassa tai kutsun saadessaan sanovat "katsellaan, pääsenkö tulemaan" ja kun seuraavan kerran kysyn, onkin tuohon kohtaan sovittu jo muuta menoa. Monet kerrat olen joutunut perumaan koko juhlat, kun kukaan ei tule. Siinä sitten kökin kotona hulppeiden tarjoilujen kanssa yksin. Harmittaa, sillä tykkäisin laittaa pöydän kauniiksi muita varten.
-"ystävät" eivät kutsu minua juhliinsa (vaikka minä kutsun heidät omiini). On tosi kiva nähdä somesta, kuinka "ystävä" on juhlistanut synttäreitään isommalla porukalla ja minua ei ole kutsuttu mukaan. Mietin, eikö minua voisi kutsua joskus edes säälistä.
Onko muillakin tällaista? Miten olette selvinneet ulkopuolelle jäämiseen liittyvien tunteiden kanssa? Helpottiko tilanne joskus?
Ap
Kommentit (560)
Sosiaalisten taitojen puute. Aikuisena sosiaalistenkin on vaikea saada uusia ystäviä, saati varautuneiden.
Tämä omien kokemusten pohjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli jo ensimmäisessä lauseessa miksi näin. "Minulla ei ole päihde-ja mielenterveys ongelmia" siinä se syy.
Vanha ketju mutta lisäisin omana kokemuksena tähän, että tällaisena persona non gratana jäin ulos myös puolison ystäväpiiristä, eli muiden kavereiden tyttöystävät on useimmiten mukana, mutta mies ei pyydä minua mukaan koskaan. Eli samaa jatkumoa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksille, nyt vaan vielä julmempana ulossulkemisena.
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta lisäisin omana kokemuksena tähän, että tällaisena persona non gratana jäin ulos myös puolison ystäväpiiristä, eli muiden kavereiden tyttöystävät on useimmiten mukana, mutta mies ei pyydä minua mukaan koskaan. Eli samaa jatkumoa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksille, nyt vaan vielä julmempana ulossulkemisena.
Sun pitää jutella miehesi kanssa tuosta. Vai oletko joskus päässytkin mukaan mutta aiheutat tarpeetonta draamaa ja saat kohtauksia ja käytöstävät tuppaavat aina unohtua?
itse huomannut että joskus kaveriporukkaan yrittää tulla porukassa jo olevan miehen uusi nainen joka kesken illan alkaa haastaa riitaa tälle poikaystävälleen ja ilta on sitten pilalla monen osalta.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on henkisesti aika kylmää ja hiljaista ulossulkemista tehdään ihan tahallaankin.
Näinpä. Fiksut henkilöt joilla on hyvät vuorovaikutustaidot ovat uhkia heille joilla nämä taidot eivät ole niin hallussa. Kateus ja vertailu omaan elämäänsä lisäävät heillä myös ilkeyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta lisäisin omana kokemuksena tähän, että tällaisena persona non gratana jäin ulos myös puolison ystäväpiiristä, eli muiden kavereiden tyttöystävät on useimmiten mukana, mutta mies ei pyydä minua mukaan koskaan. Eli samaa jatkumoa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksille, nyt vaan vielä julmempana ulossulkemisena.
Sun pitää jutella miehesi kanssa tuosta. Vai oletko joskus päässytkin mukaan mutta aiheutat tarpeetonta draamaa ja saat kohtauksia ja käytöstävät tuppaavat aina unohtua?
itse huomannut että joskus kaveriporukkaan yrittää tulla porukassa jo olevan miehen uusi nainen joka kesken illan alkaa haastaa riitaa tälle poikaystävälleen ja ilta on sitten pilalla monen osalta.
Ei, olen päinvastoin ehkä liian hiljainen ja hyvätapainen noihin porukoihin, en kiroile tai huuda niin kuin miehen kaverit ja heidän tyttöystävänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta lisäisin omana kokemuksena tähän, että tällaisena persona non gratana jäin ulos myös puolison ystäväpiiristä, eli muiden kavereiden tyttöystävät on useimmiten mukana, mutta mies ei pyydä minua mukaan koskaan. Eli samaa jatkumoa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksille, nyt vaan vielä julmempana ulossulkemisena.
Sun pitää jutella miehesi kanssa tuosta. Vai oletko joskus päässytkin mukaan mutta aiheutat tarpeetonta draamaa ja saat kohtauksia ja käytöstävät tuppaavat aina unohtua?
itse huomannut että joskus kaveriporukkaan yrittää tulla porukassa jo olevan miehen uusi nainen joka kesken illan alkaa haastaa riitaa tälle poikaystävälleen ja ilta on sitten pilalla monen osalta.
Ei, olen päinvastoin ehkä liian hiljainen ja hyvätapainen noihin porukoihin, en kiroile ta
No sitten syy on se ettet vaan sovi joukkoon ja miehesikin on huomannut sen. Jos olet vielä jälkikäteen mollannut hänen kavereidensa toimintaa on syy selvä miksi hän ei enää ota sinua mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta lisäisin omana kokemuksena tähän, että tällaisena persona non gratana jäin ulos myös puolison ystäväpiiristä, eli muiden kavereiden tyttöystävät on useimmiten mukana, mutta mies ei pyydä minua mukaan koskaan. Eli samaa jatkumoa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksille, nyt vaan vielä julmempana ulossulkemisena.
Voi miten ikävää😔 me taas ollaan miehen kans yksikkö, ja toinen otetaan aina mukaan jos juhlan juonne sen sallii( eli ei nyt mihinkään salibandyseuran saunailtaan 😁) ja tämä sipii meille. Kummallakaan ei ole mitään bestiksiä, ollaanhan jo yli nelikymppisiä, vaan olemme toistemme parhaat ystävät.
Itse olen vähän surullisena jotenkin alistunut siihen, että jään ulkopuoliseksi. Suurin syy on varmaan se, että olen enemmänkin introvertti ja rauhallinen, sellainen asiakeskustelija, kuin kevyttä läppää heittävä. Minut koetaan tylsäksi. Minä olen aina se, joka yrittää ehdottaa näkemistä ja jotakin tekemistä, mutta kanssani ei haluta lyödä lukkoon mitään, vaan kaikki muut menot koetaan tärkeämmiksi. Nämä samaiset kaverit kyllä sopivat muiden kanssa reissuja ja muuta tekemistä. Ja olen myös se, joka helposti joutuu porukassa jonkun väheksynnän ja ivailun kohteeksi. Olen tietynlaisille persoonille helppo kohde, koska olen enemmän alistuva kuin dominoiva persoona. Eräs ihminen jossain vaiheessa pyyteli kylään pariinkiin otteeseen, mutta kieltäydyin, koska hän on aikaisemmin ilkeillyt minulle ja suureen ääneen ihmetellyt sinkkuuttani.
Minulla on onneksi yksi ystävä (joka pitää minuakin ystävänään), mutta hän valitettavasti asuu parinsadan kilometrin päässä ja hänen aikaansa vie luonnollisesti oma perhe. Näemme ehkä kolme kertaa vuodessa.
Kesä, ja varsinkin kesäloma on rankinta aikaa. Silloin yksinäisyys lyö todella kovaa naamalle. Jos jonnekin tulee lähdettyä, niin tunnen itseni vain entistä yksinäisemmäksi ja surullisemmaksi, kun näen iloisia ihmisiä ystäviensä seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta lisäisin omana kokemuksena tähän, että tällaisena persona non gratana jäin ulos myös puolison ystäväpiiristä, eli muiden kavereiden tyttöystävät on useimmiten mukana, mutta mies ei pyydä minua mukaan koskaan. Eli samaa jatkumoa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksille, nyt vaan vielä julmempana ulossulkemisena.
Sun pitää jutella miehesi kanssa tuosta. Vai oletko joskus päässytkin mukaan mutta aiheutat tarpeetonta draamaa ja saat kohtauksia ja käytöstävät tuppaavat aina unohtua?
itse huomannut että joskus kaveriporukkaan yrittää tulla porukassa jo olevan miehen uusi nainen joka kesken illan alkaa haastaa riitaa tälle poikaystävälleen ja ilta on sitten pilalla monen osalta.
Ei, olen päinvastoin ehkä liian hiljainen ja hyvätapainen noihin porukoihin, en kiroile ta
Ei kannata surra sitä, että jää ulos tuollaisesta porukasta. Heillä on niin eri tyyli, että et viihtyisi.
Vierailija kirjoitti:
On samoja kokemuksia. Lukio kun loppui, loppui myös yhteys jokaiseen opiskelukaveriin. Siis itse otin yhteyttä mutta kukaan ei koskaan halunnut nähdä. Yliopistolla en saanut yhtään kaveria, kävin kaikki kurssit yksin vaikka yritin jutella vaikka kuinka monen kanssa.
Muutin ulkomaille, opiskelin, osallistuin projektiin - kaikkien nimet oli lopputyössä, paitsi että unohtivat minun nimeni. Kukaan ei muistanut että olin edes mukana.
Jos järjestän juhlat kotonani, suurin osa ei tule ja osa tulleista ei muistanut koko juhlia parin kuukauden päästä (siis mainitsin että henkilö oli vieraillut kotonani ja hän oli aivan ymmällään että miten niin on käynyt luonani). Ihmiset myös esittelevät itsensä minulle useita kertoja vaikka olemme jo tavanneet.
Näen somesta kuinka tuttavat (niin, eivät he kai ystäviä ole) matkustavat, juhlivat, leipovat jne yhdessä, mutta en saa koskaan kutsua. Itse kutsun luokseni, ei tulla.
Muistan kaikkia v
Vastaus: oot liian epäitsekäs ja liian tavoitettavissa. Liian hyvä ihminen siis. Mahdollisesti myös perfektionisti ja suorittaja (tiedostamatta)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että olisi jotenkin mahdollista, että yksinäiset, porukoista ulos jäävät voisivat löytää toisensa. Onnistuisiko?
Vuosien aikana useisiin yksinäisyysketjuihin s-postini laittaneena voin todeta että yleensä halutaan vain voivotella sitä yksinäisyyttä, eikä oikeastaan uusia kavereita kaivatakaan. En ymmärrä mikä siinä on takana, minullakaan ei ole koskaan sydän täynnä, vaan aina on aikaa ja tilaa uusille ystäville :)
Mutta tähän sisältyy se oletus, että yksinäinen haluaa ystäväksi kenet tahansa tuntemattoman, jolla on pulssi.
Tuollaisia epätoivoisia, jotka jutustelevat pitkään vaikka kaupan kassan kanssa seurankipeydessään, on varmaan aika vähän. Suurin osa yksinäisistä todennäköisesti haluaisi saada samanlaisia hyviä ystäviä mitä muillakin on - ihmisiä, joiden kanssa on jotain yhteistä. On se sitten huumorintaju, harrastus, kiinnostuksenkohteet, tai vaikka samanlainen kokemusmaailma. Jotain yhteistä pohjaa jolle rakentaa.
Yksinäinen Sirpa Sipoosta ja yksinäinen Taina Tampereelta voivat olla tahoillaan tosi ihania ihmisiä, mutta "kysyntä ja tarjonta" ei kohtaa. Ei kenelläkään ne kuuluisat kemiat kohtaa ihan kaikkien kanssa, eikä kaikkien kanssa ole mitään juteltavaa. Todennäköisyys sille, että Sirpa ja Taina kohtaisivat sattumalta AV-palstan kautta ja heistä tulisi sydänystäviä, on ihan minimaalinen.
Tällainen anonyymipalsta ei muutenkaan ole mikään paikka tutustumiseen. Itse uskaltaudun tutustua tosielämässä vain ihmisiin, joiden kanssa on tuttavuus syventynyt netissä pikkuhiljaa ensin vuosia. Muutamassa kuukaudessakaan ei tunne vielä ketään, ainakaan netin kautta. Kuulostan ehkä ylivarovaiselta, mutta kerran aloin vähän yli-innokkaasti jutustella fiksulta vaikuttavan mutta yksinäiseltä vaikuttavan tyypin kanssa harrastusfoorumilla, ja sain loppujen lopuksi häiriintyneen stalkkerin.
Joo, lasten ja koronan myötä jäin aika yksin sosiaalisista kuvioista. Tiettyjä entisiä kavereita en edes kaipaa takaisin elämääni.Tietyille ihmisille olin vain ns.kakkoskaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut ulkopuolisuutta. Tiedostan, että omat sosiaaliset taitoni eivät ole parhaasta päästä. Sentään on yksi kaveri peruskoulusta. Häntä en näe kauhean usein, koska on perheellinen. Whatsapp viestejä lähetellään.
Suosittelen aloitteellisuutta ja tasapuolisia ihmissuhteita ap:lle.
Perheeni kuului erääseen uskon yhteisöön kun olin lapsi. En saanut tehdä samoja asioita mitä muut lapset. Disko, kylillä hengailu tai muu normaalit lasten ja nuorten sosiaaliset kohtaamispaikat oli kielletty. Jäin ulkopuoliseksi eikä minulla ollut koulussa sellaisia hyviä ystäviä vaikka paljon oli ns pinnallisia välituntituttuja. Uskonyhteisössä oli muutama hyvä kaveri mutta en kokenut kuuluvani kyseiseen uskoon, niin jouduin heidätkin jättämään taakseni irtautuessani uskonnosta.
Edellä mainitusta syystä olin nuorena myös sosiaalisesti todella kömpelö ja sekin näkyi ystävyyksiä solmiessa= niitä ei vain solmittu.
Nyt aikuisena minulla on tosi paljon tuttavia, olen mukavaa seuraa ja olen hyvätapainen. Käytän alkoholia kohtuudella ja käytökseni saattaa olla uskonnollisesta taustastani johtuen jopa liiankin hillittyä.
Ystävyyksien solmiminen on tosi vaikeaa ja kaikissa porukoissa olen aina se "vaihtopenkkiläinen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta lisäisin omana kokemuksena tähän, että tällaisena persona non gratana jäin ulos myös puolison ystäväpiiristä, eli muiden kavereiden tyttöystävät on useimmiten mukana, mutta mies ei pyydä minua mukaan koskaan. Eli samaa jatkumoa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksille, nyt vaan vielä julmempana ulossulkemisena.
Sun pitää jutella miehesi kanssa tuosta. Vai oletko joskus päässytkin mukaan mutta aiheutat tarpeetonta draamaa ja saat kohtauksia ja käytöstävät tuppaavat aina unohtua?
itse huomannut että joskus kaveriporukkaan yrittää tulla porukassa jo olevan miehen uusi nainen joka kesken illan alkaa haastaa riitaa tälle poikaystävälleen ja ilta on sitten pilalla monen osalta.
Ei, olen päinvastoin ehkä liian hiljainen ja hyvätapainen noihin porukoihin, en kiroile ta
Aloittajako? onko paikalla?
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta lisäisin omana kokemuksena tähän, että tällaisena persona non gratana jäin ulos myös puolison ystäväpiiristä, eli muiden kavereiden tyttöystävät on useimmiten mukana, mutta mies ei pyydä minua mukaan koskaan. Eli samaa jatkumoa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksille, nyt vaan vielä julmempana ulossulkemisena.
Miten mies selittää tuon sinulle? Kuulostaa tosi epäkunnioittavalta ja julmalta.
Aika rankka ketju, vaikka en lukenut kokonaan. Minulla ei ole ihan noin paha tilanne kuin ap:lla, kun kuitenkin pidän viestitse yhteyttä ystäviin ja joskus harvoin jopa tapaan heitä. Silti olo on yksinäinen ja tuntuu että roolini ystävänä on usein sellainen, että saan kuunnella kun toinen valittaa ongelmistaan ja selittää omia asioitaan. Minulle on helppo puhua ja olen hyvä kuuntelija. Tuntuu että ihmissuhteissa on tärkeää, että toinen hyötyy jotenkin, vaikkei kyse olisi materiaalisista asioista niin on tarjottava ystäville jotain, hauskoja juttuja ja eritoten kuuntelevaa korvaa. Onneksi on mies, joka on hyvää seuraa ja ottaa mukaan omiin sosiaalisiin menoihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt vaan harrastuksia kehiin. Liikuntaa, työväenopistoa, joogaa tai mitä ikinä. Saat ihmisiä arkeesi ja jossain vaiheessa huomaat kuuluvasi johonkin porukkaan.
Olen harrastanut vaikka mitä, mutta en ymmärrä miten siellä kehenkään kaverustuu? Keskitytään siihen aiheeseen tunnin verran ja lähdetään kotiin. Miten vaikka joogassa ystävystyt? Olen nimittäin käynyt joogassakin ja sinne tultiin kiireellä töistä tai kuka mistäkin. Tunti hiljaista joogailua ja sitten kukin omille teilleen, kotiin perheen luo laittamaan ruokaa tms. Tai joku jumppa, miten siinä kenenkään kanssa alat jutustella, kun täysi työ seurata ohjaajaa ja pysyä mukana? Sama kaikissa kädentaitoihin liittyvissä tai taiteessa, kaikki hiljentyy sen oman tekemisensä äärelle. Monia jopa ärsyttää, jos siellä alat pölistä toisen kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Ihmiset tykkäävät juoruta ja puhua jostakin pahaa selän takana. Jos ei näihin asioihin jostain syystä taivu, voipi jäädä yksin.