19-vuotias nainen houkuteltiin Suomeen katteettomilla opiskelulupauksilla
KOULUTUSAGENTTIEN uhrit ovat avautuneet BBC:lle kaltoinkohtelustaan. BBC:n haastattelussa useampi myanmarilainen kertoo, miten koulutusagentit lupasivat, että 10 000 eurolla opiskelijat saisivat toisen asteen opiskelupaikan sekä oleskeluluvan Suomesta. Osa haastateltavista maksoi mahdottomalta tuntuneen summan, muttei koskaan päässyt Suomeen asti.
Yksi näistä on 19-vuotias Ma Naw Phaw. BBC on muuttanut nimen haastateltavan pyynnöstä. Ma Naw Phaw oli maksanut Brighter Future Way (BFW) -nimiselle toimistolle 10 000 euroa. Maksun luvattiin kattavan suomen kielen koulutus Thaimaassa, hakemuksen toisen asteen kouluun sekä oleskeluluvan.
KUN myanmarilainen Ma Naw Phaw saapui suomen kielen koulutukseen Thaimaan Mae Sotiin, ei paikalla ollut yhtään kielenopettajaa. Myös oleskelulupa Suomeen hylättiin, vaikka BFW oli mainostanut sen saamisen olevan helppoa. Ma Naw Phaw ei kuitenkaan koskaan saanut rahojaan takaisin. Hänen tietojensa mukaan tämä johtui BFW-toimiston perustajan pidätyksestä.
Ilta-Sanomat uutisoi toukokuussa, että Rajavartiolaitos etsii 350 myanmarilaista, joilta ainakin osalta on peritty kohtuuttoman suuria summia oleskeluluvan ja opiskelupaikan järjestämiseksi Suomesta.
TUTKINNANJOHTAJA Juho Sillanpää kertoo BBC:lle, että monet opiskelijat ovat päätyneet alttiiksi hyväksikäytölle taloudellisesti tai muulla tavoin. Rajavartiolaitos tutkii tapausta törkeänä kiristyksenä. Ulkomaalaisten rekrytointi Suomeen on suuri bisnes Suomessa, sillä EU ja ETA-maiden ulkopuoliset opiskelijat maksavat kustannukset itse.
Kommentit (2)
Suomi on ollut niin höynä maa, että se on ollut helppo ottaa mukaan tällaiseen huijausjuttuun. Nyt selvä tiukennus tänne tuloon ja siitä selkeät tiedotteet koulujen sivuille ym englanniksi.
Tänne ei tarvi yhdenkään opiskelijan tai työttömän tulla asumaan ja oleskelemaan.
Nyt Adlercreutz pikapikaa Myanmariin neuvottelemaan parempi diili opiskelijoista. Satonen voisi tulla apuriksi, kokemusta maakuvan paskomisesta kun hänelläkin on.