Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Siis onko 125 normaalia korkeampi äo? Luulin aina 125 on ihan keskiverto ja normaalia korkeampi on 140 ja eteenpäin. Itse sain 130 enkä koe olevani keskivertoa älykkäämpi. 

Ei voi olla 130 äo jos ei tiedä miten nuo pisteet menee. 

Vierailija kirjoitti:

Pelargoni123 kirjoitti:

Äärettömän mielenkiintoinen keskustelu, kiitos kaikille kommenteista. Sitten asiaan.

Te perustelette älykkyyttänne täydellisillä epäjohdonmukaisuuksilla. "Turhaudun maailman epäjohdonmukaisuuteen, koska olen niin älykäs." Jos olisit älykäs (tai käyttäisit älyäsi) ymmärtäisit, mistä nämä epäjohdonmukaisuudet johtuvat. Valtava kokonaisuus voi helposti olla epäjohdonmukainen, ja siihen on täysin johdonmukaisia syitä. "Kommunikointi itseäni tyhmempien ihmisten kanssa on vaikeaa ja turhauttavaa." Tässä meillä on ongelma. Älykäs ihminen osaa ratkaista ongelman, varsinkin, jos sen ratkaisematta jättäminen vaikeuttaa elämää. Yksinkertainen ihminen ei kykene ratkaisemaan ongelmaa, vaan keksii itseään miellyttäviä perusteluita sille, miksi ongelmaa ei voi ratkaista.

Yritän tässä selittää, että älykkyyttä on helppo mitata, eikä se mittari ole "mensan kotitesti". Selvitä ihmisen tavoitteet ja seuraa, kykeneekö ihminen saavuttamaan ne. Se on niin yksinkertaista, mutta sen tunnustaminen on niin vaikeaa. Jos ihminen ei kykene elämään sellaista elämää, jota hän haluaisi. Ei kykene motivoimaan itseään tavallisiin asioihin. Ei pysty ystävystymään lajitovereidensa kanssa. Ei pidä suurinta osaa lajitovereistaan kiinnostavina. Eikä pysty suuntaamaan ajatteluaan positiivisiin asioihin. Ei sellainen ihminen ole älykäs. Siinä ei auta yhtään mitään ymmärrys siitä, miltä kolmiulotteinen kappale näyttää ylhäältä päin, pyörähdettyään neljästi akselinsa ympäri (tätähän älykkyystesteissä pohditaan).

Jokainen älykäs ihminen ymmärtää, että elämä on se asia, jossa kannattaa olla hyvä. Ei ne palikkatestit. Ja elämässä pärjätäkseen on pärjättävä tässä älyttömässä yhteiskunnassa. Joskus se vaatii temppareista puhumista tai sellaisen ihmisen kanssa työskentelyä, joka on omasta mielestä täysi idiootti. Sellaisissa tilanteissa voi kärvistellä vuosikausia ja ajatella olevansa liian hyvä tähän. Tai sitten voi ratkaista ongelmansa, löytää niistä tilanteista jotain mielenkiintoista ja opettaa itsensä nauttimaan niistä jutuista.

Älykkyys on kykyä ratkaista ne ongelmat, jotka kohtalo eteen heittää. Itsensä huijaamista on jättää ne ongelmat ratkaisematta ja muistella sellaisia ongelmia, jotka saisi ratkaistua.

Muuten olen pitkälti samaa mieltä kanssasi mutta yhden asian haluaisin lisätä. Älykäs ihminen voi olla myös mm. traumatisoitunut eikä siksi välttämättä pysty saavuttamaan tavoitteitaan tai elämään mielekästä elämää. Joskus traumat voivat olla niin pahoja, että ne vaikeuttavat jo perustoimintakykyä. Valtaosa älykkäistä varmasti ymmärtää, että traumoihin kannattaa hakea ulkopuolista apua mutta on asia erikseen, saako sitä. Jos saa, niin millaista - kaikki ammattiapu ei ole laadukasta tai edes asiallista.

Eri hlö vastaa:

Älykäs ja herkkä on aivan mahtava yhdistelmä, yhteistyökin sellaisen kanssa on upeaa. Se voi silti olla raskas yhdistelmä henkilölle itselleen. Tunnen tällaisia erityisiä ihmisiä. Näyttäisi siltä että ilman herkkyyttä ei ole älyäkään mutta älyä voi kehittää ja siinä auttaa herkkä havainnointi, se että pitää mielen ja aistit avoimina. Herkällä ne ovat valmiiksi auki, jonkinlainen mielenrauha ja tasapaino tarvitaan toki myös.

Itse olen (jo vähemmän herkkänä) suorastaan traumatisoitunut siitä missä määrin yhteiskunnassamme on luovuttu talonpoikaisjärjen käytöstä, mielestäni se olisi tärkeintä kaikessa. Tuntuu että on vain erilaisia periaatteita joista pidetään kiinni kynsin hampain ja kuvitellaan että se, milloin mikäkin muotijuttu, kuuluu asiaan. On asioita joihin on ikään kuin hyväksyttyä vedota tilanteessa kuin tilanteessa. Mitä ihmeellisimmät ajattelutavat hyväksytään sellaisinaan varsinkin jos niillä on erittäin kovaäänisiä puoltajia, ja niihin vedotaan vaivautumatta miettimään mitä tilanne oikeasti vaatisi.

Joskus voisi kokeilla mitä tapahtuu kun annetaan tilaa vaikkapa hiljaisille älyköille.

Mitä tulee erilaisiin traumoihin, älykkään voi olla vaikeampi saada traumansa kokonaan käsitellyiksi tai keinot on kehitetty keskivertoihmiselle. Huippu voi hyötyä enemmän keskustelusta toisen huipun kanssa, heillä tiedonkäsittelytapa on omanlaisensa.

Älykäs-tyhmä -vastakkainasettelu kuitenkin johtaa harhaan.

Kehittyneet aivot ehkä myös ”vikaantuvat” helpommin. Esimerkiksi kyky kokea pelkoa kasvaa aivojen kehittyessä, mikä muistelemani väite on peräisin jostain simpanssitutkimuksesta. Lisäksi kyky ajatella monimutkaisesti - ja tietopuolinen työ - vaatii vastapainoksi tavanomaista tehokkaampaa kykyä ”nollata” aivot (mieluiten tietysti ilman päihteitä).

Pelargoni123 kirjoitti:

Äärettömän mielenkiintoinen keskustelu, kiitos kaikille kommenteista. Sitten asiaan.

Te perustelette älykkyyttänne täydellisillä epäjohdonmukaisuuksilla. "Turhaudun maailman epäjohdonmukaisuuteen, koska olen niin älykäs." Jos olisit älykäs (tai käyttäisit älyäsi) ymmärtäisit, mistä nämä epäjohdonmukaisuudet johtuvat. Valtava kokonaisuus voi helposti olla epäjohdonmukainen, ja siihen on täysin johdonmukaisia syitä. "Kommunikointi itseäni tyhmempien ihmisten kanssa on vaikeaa ja turhauttavaa." Tässä meillä on ongelma. Älykäs ihminen osaa ratkaista ongelman, varsinkin, jos sen ratkaisematta jättäminen vaikeuttaa elämää. Yksinkertainen ihminen ei kykene ratkaisemaan ongelmaa, vaan keksii itseään miellyttäviä perusteluita sille, miksi ongelmaa ei voi ratkaista.

Yritän tässä selittää, että älykkyyttä on helppo mitata, eikä se mittari ole "mensan kotitesti". Selvitä ihmisen tavoitteet ja seuraa, kykeneekö ihminen saavuttamaan ne. Se on niin yksinkertaista, mutta sen tunnustaminen on niin vaikeaa. Jos ihminen ei kykene elämään sellaista elämää, jota hän haluaisi. Ei kykene motivoimaan itseään tavallisiin asioihin. Ei pysty ystävystymään lajitovereidensa kanssa. Ei pidä suurinta osaa lajitovereistaan kiinnostavina. Eikä pysty suuntaamaan ajatteluaan positiivisiin asioihin. Ei sellainen ihminen ole älykäs. Siinä ei auta yhtään mitään ymmärrys siitä, miltä kolmiulotteinen kappale näyttää ylhäältä päin, pyörähdettyään neljästi akselinsa ympäri (tätähän älykkyystesteissä pohditaan).

Jokainen älykäs ihminen ymmärtää, että elämä on se asia, jossa kannattaa olla hyvä. Ei ne palikkatestit. Ja elämässä pärjätäkseen on pärjättävä tässä älyttömässä yhteiskunnassa. Joskus se vaatii temppareista puhumista tai sellaisen ihmisen kanssa työskentelyä, joka on omasta mielestä täysi idiootti. Sellaisissa tilanteissa voi kärvistellä vuosikausia ja ajatella olevansa liian hyvä tähän. Tai sitten voi ratkaista ongelmansa, löytää niistä tilanteista jotain mielenkiintoista ja opettaa itsensä nauttimaan niistä jutuista.

Älykkyys on kykyä ratkaista ne ongelmat, jotka kohtalo eteen heittää. Itsensä huijaamista on jättää ne ongelmat ratkaisematta ja muistella sellaisia ongelmia, jotka saisi ratkaistua.

Ei. Olet väärässä. Älykkyys ja "kyky tehdä hyviä päätöksiä" ovat kaksi täysin eri asiaa ja sijaitsevat eri puolella aivoja. Sinä puhut nyt jostain elämänhallinnasta tai fokuksen hallinnasta joka on aivan eri asia kuin älykkyys. 

Tää on kyllä kummallista että aina kun puhutaan älykkyydestä niin tulee nämä samat lässytykset. 

Oon tää vaiva.fi huvittava paikka kun disliketään kaikki kysymykset jotka ei miellytä. Ymmärrän nyt miksi on vaikea olla nainen. Noh takaisin kunnon foorumeille.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys ei itsessään vielä takaa mitään. Se on kuin tietokoneen tehokas prosessori, mutta sen hyödyntäminen riippuu muista ominaisuuksista. - Ja miten määritellään se, mitä on älykkyyden hyödyntäminen. Mielenterveys, persoonallisuus, sosiaaliset taidot mm. vaikuttavat siihen, muten älykkyys ilmenee. Samoin arvot- voihan älykkyyttä käyttää vaikka rikolliseen toimintaan...

Tätä haluaisin itsekin korostaa :) Huomioni on kiinnittynyt varsinkin niihin älykkäisiin henkilöihin, jotka vaikuttavat katkeroituneen toisten tyhmyyteen. Muistakaa kehittää itsessänne myös muuta luonnettanne ja taitojanne. Arvomaailma on myös tärkeintä ihmisyydessä: jokainen ihminen maapallolla on yhtä arvokas.

Vierailija kirjoitti:

Pelargoni123 kirjoitti:

Äärettömän mielenkiintoinen keskustelu, kiitos kaikille kommenteista. Sitten asiaan.

Te perustelette älykkyyttänne täydellisillä epäjohdonmukaisuuksilla. "Turhaudun maailman epäjohdonmukaisuuteen, koska olen niin älykäs." Jos olisit älykäs (tai käyttäisit älyäsi) ymmärtäisit, mistä nämä epäjohdonmukaisuudet johtuvat. Valtava kokonaisuus voi helposti olla epäjohdonmukainen, ja siihen on täysin johdonmukaisia syitä. "Kommunikointi itseäni tyhmempien ihmisten kanssa on vaikeaa ja turhauttavaa." Tässä meillä on ongelma. Älykäs ihminen osaa ratkaista ongelman, varsinkin, jos sen ratkaisematta jättäminen vaikeuttaa elämää. Yksinkertainen ihminen ei kykene ratkaisemaan ongelmaa, vaan keksii itseään miellyttäviä perusteluita sille, miksi ongelmaa ei voi ratkaista.

Yritän tässä selittää, että älykkyyttä on helppo mitata, eikä se mittari ole "mensan kotitesti". Selvitä ihmisen tavoitteet ja seuraa, kykeneekö ihminen saavuttamaan ne. Se on niin yksinkertaista, mutta sen tunnustaminen on niin vaikeaa. Jos ihminen ei kykene elämään sellaista elämää, jota hän haluaisi. Ei kykene motivoimaan itseään tavallisiin asioihin. Ei pysty ystävystymään lajitovereidensa kanssa. Ei pidä suurinta osaa lajitovereistaan kiinnostavina. Eikä pysty suuntaamaan ajatteluaan positiivisiin asioihin. Ei sellainen ihminen ole älykäs. Siinä ei auta yhtään mitään ymmärrys siitä, miltä kolmiulotteinen kappale näyttää ylhäältä päin, pyörähdettyään neljästi akselinsa ympäri (tätähän älykkyystesteissä pohditaan).

Jokainen älykäs ihminen ymmärtää, että elämä on se asia, jossa kannattaa olla hyvä. Ei ne palikkatestit. Ja elämässä pärjätäkseen on pärjättävä tässä älyttömässä yhteiskunnassa. Joskus se vaatii temppareista puhumista tai sellaisen ihmisen kanssa työskentelyä, joka on omasta mielestä täysi idiootti. Sellaisissa tilanteissa voi kärvistellä vuosikausia ja ajatella olevansa liian hyvä tähän. Tai sitten voi ratkaista ongelmansa, löytää niistä tilanteista jotain mielenkiintoista ja opettaa itsensä nauttimaan niistä jutuista.

Älykkyys on kykyä ratkaista ne ongelmat, jotka kohtalo eteen heittää. Itsensä huijaamista on jättää ne ongelmat ratkaisematta ja muistella sellaisia ongelmia, jotka saisi ratkaistua.

Entä jos on vaan haaveilija ilman kunnianhimoa saavuttaa mitään. Elämä on loppujenlopuksi ihan turhaa. Älykäs masentuu todella usein. Kaikki eivät vain ole löytäneet sitä omaa juttuaan tai sitä edes ole olemassa. Älykkään voi olla myös vaikeaa löytää paikkansa tässä maailmassa. Elämä kehitysvammaisten ahneiden apinoiden kanssa ei aina ole ihan mukavaa. Kaikki eivät pysty astumaan pois mukavuusalueeltaan. 

Näkisin näiden keskustelujen pohjalta, että turhautumisen sietokyky ja sen kehittäminen saattakin olla älykkäiden tärkein taito. Jos siis mietitään maailmassa selviytymistä. Koska sitä on luvassa. Ja se ei muutu. Ennenkuin muuttaa itseään siinä suhteessa.

Aiemmassakin viestissä sivuttiin tätä, kun taas kerran kuviteltiin älykkäiden kyvyttömyys pärjätä muiden kanssa, töissä, elämässä. Ongelma sopeutumisessa ei välttämättä ole siinä, ettei älykäs mitenkään pystyisi sopeutumaan tai ratkaisemaan sosiaalisten suhteiden ongelmia. Ettei mitenkään pystyisi jos haluaisi. Vaan sen ei koeta antavan mitään itselle -> turhautuminen ja kyllästyminen -> eforttia ei vaan pysty kaivamaan mistään. Ja tilanne pahenee kokoajan, koska jatkuvasti törmää turhautumista aiheuttaviin asioihin. Kokoajan ärsyttää vähän enemmän, koska tilanne ei ikinä muutu (muut ovat liian erilaisia). Kaikkea hyvin turhauttavaa pystyy sietämään vain tietyn ajan, tai silloin tällöin, ennenkuin uupuu tai saa muuten tarpeekseen. Siitä tulee emotionaalinen ristiriita ja taakka.

Jos nyt ajatellaan, että ihminen on täysin väärässä ammatissa tai suhteessa. Ei sovi itselle. Tilanne ei usein parannu, tai onnellisuus lisäänny, ennenkuin vaihtaa. Joillekin älykkäille suurin osa tilanteista on se väärä työpaikka tai suhde. Et vaan voi vaihtaa, koska mistään ei löydy sopivampaakaan. Eli joko siedät turhautumista ja hahmotonta pahaa oloa, tai jättäydyt sinkuksi työttömäksi (kuvainnollisesti). Eli irtisanoudut suurimmasta osasta sosiaalisia suhteita ja tavoitteita, koska ne eivät ole sinua varten. Vaikka niihin pystyisitkin. Ne eivät anna tarpeeksi.

Älkää masentuko. On ihan ok viihtyä omassa seurassaan ja elää elämäänsä kuten elää. Liian usein älykkäätkin lankeavat olettamaan, että asiat joiden sanotaan joka paikassa olevan tärkeitä, olisivat tärkeitä. Koska niin sanotaan! Tai tulisivat koskaan olemaan merkityksellisiä ja tärkeitä itselle. Tästä seuraa ristiriitaisia tunteita. Teille markkinoidaan tiettyjä arvoja. Ajatelkaa itse vailla synnintuskia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelargoni123 kirjoitti:

Äärettömän mielenkiintoinen keskustelu, kiitos kaikille kommenteista. Sitten asiaan.

Te perustelette älykkyyttänne täydellisillä epäjohdonmukaisuuksilla. "Turhaudun maailman epäjohdonmukaisuuteen, koska olen niin älykäs." Jos olisit älykäs (tai käyttäisit älyäsi) ymmärtäisit, mistä nämä epäjohdonmukaisuudet johtuvat. Valtava kokonaisuus voi helposti olla epäjohdonmukainen, ja siihen on täysin johdonmukaisia syitä. "Kommunikointi itseäni tyhmempien ihmisten kanssa on vaikeaa ja turhauttavaa." Tässä meillä on ongelma. Älykäs ihminen osaa ratkaista ongelman, varsinkin, jos sen ratkaisematta jättäminen vaikeuttaa elämää. Yksinkertainen ihminen ei kykene ratkaisemaan ongelmaa, vaan keksii itseään miellyttäviä perusteluita sille, miksi ongelmaa ei voi ratkaista.

Yritän tässä selittää, että älykkyyttä on helppo mitata, eikä se mittari ole "mensan kotitesti". Selvitä ihmisen tavoitteet ja seuraa, kykeneekö ihminen saavuttamaan ne. Se on niin yksinkertaista, mutta sen tunnustaminen on niin vaikeaa. Jos ihminen ei kykene elämään sellaista elämää, jota hän haluaisi. Ei kykene motivoimaan itseään tavallisiin asioihin. Ei pysty ystävystymään lajitovereidensa kanssa. Ei pidä suurinta osaa lajitovereistaan kiinnostavina. Eikä pysty suuntaamaan ajatteluaan positiivisiin asioihin. Ei sellainen ihminen ole älykäs. Siinä ei auta yhtään mitään ymmärrys siitä, miltä kolmiulotteinen kappale näyttää ylhäältä päin, pyörähdettyään neljästi akselinsa ympäri (tätähän älykkyystesteissä pohditaan).

Jokainen älykäs ihminen ymmärtää, että elämä on se asia, jossa kannattaa olla hyvä. Ei ne palikkatestit. Ja elämässä pärjätäkseen on pärjättävä tässä älyttömässä yhteiskunnassa. Joskus se vaatii temppareista puhumista tai sellaisen ihmisen kanssa työskentelyä, joka on omasta mielestä täysi idiootti. Sellaisissa tilanteissa voi kärvistellä vuosikausia ja ajatella olevansa liian hyvä tähän. Tai sitten voi ratkaista ongelmansa, löytää niistä tilanteista jotain mielenkiintoista ja opettaa itsensä nauttimaan niistä jutuista.

Älykkyys on kykyä ratkaista ne ongelmat, jotka kohtalo eteen heittää. Itsensä huijaamista on jättää ne ongelmat ratkaisematta ja muistella sellaisia ongelmia, jotka saisi ratkaistua.

Entä jos on vaan haaveilija ilman kunnianhimoa saavuttaa mitään. Elämä on loppujenlopuksi ihan turhaa. Älykäs masentuu todella usein. Kaikki eivät vain ole löytäneet sitä omaa juttuaan tai sitä edes ole olemassa. Älykkään voi olla myös vaikeaa löytää paikkansa tässä maailmassa. Elämä kehitysvammaisten ahneiden apinoiden kanssa ei aina ole ihan mukavaa. Kaikki eivät pysty astumaan pois mukavuusalueeltaan. 

Näkisin näiden keskustelujen pohjalta, että turhautumisen sietokyky ja sen kehittäminen saattakin olla älykkäiden tärkein taito. Jos siis mietitään maailmassa selviytymistä. Koska sitä on luvassa. Ja se ei muutu. Ennenkuin muuttaa itseään siinä suhteessa.

Aiemmassakin viestissä sivuttiin tätä, kun taas kerran kuviteltiin älykkäiden kyvyttömyys pärjätä muiden kanssa, töissä, elämässä. Ongelma sopeutumisessa ei välttämättä ole siinä, ettei älykäs mitenkään pystyisi sopeutumaan tai ratkaisemaan sosiaalisten suhteiden ongelmia. Ettei mitenkään pystyisi jos haluaisi. Vaan sen ei koeta antavan mitään itselle -> turhautuminen ja kyllästyminen -> eforttia ei vaan pysty kaivamaan mistään. Ja tilanne pahenee kokoajan, koska jatkuvasti törmää turhautumista aiheuttaviin asioihin. Kokoajan ärsyttää vähän enemmän, koska tilanne ei ikinä muutu (muut ovat liian erilaisia). Kaikkea hyvin turhauttavaa pystyy sietämään vain tietyn ajan, tai silloin tällöin, ennenkuin uupuu tai saa muuten tarpeekseen. Siitä tulee emotionaalinen ristiriita ja taakka.

Jos nyt ajatellaan, että ihminen on täysin väärässä ammatissa tai suhteessa. Ei sovi itselle. Tilanne ei usein parannu, tai onnellisuus lisäänny, ennenkuin vaihtaa. Joillekin älykkäille suurin osa tilanteista on se väärä työpaikka tai suhde. Et vaan voi vaihtaa, koska mistään ei löydy sopivampaakaan. Eli joko siedät turhautumista ja hahmotonta pahaa oloa, tai jättäydyt sinkuksi työttömäksi (kuvainnollisesti). Eli irtisanoudut suurimmasta osasta sosiaalisia suhteita ja tavoitteita, koska ne eivät ole sinua varten. Vaikka niihin pystyisitkin. Ne eivät anna tarpeeksi.

Älkää masentuko. On ihan ok viihtyä omassa seurassaan ja elää elämäänsä kuten elää. Liian usein älykkäätkin lankeavat olettamaan, että asiat joiden sanotaan joka paikassa olevan tärkeitä, olisivat tärkeitä. Koska niin sanotaan! Tai tulisivat koskaan olemaan merkityksellisiä ja tärkeitä itselle. Tästä seuraa ristiriitaisia tunteita. Teille markkinoidaan tiettyjä arvoja. Ajatelkaa itse vailla synnintuskia.

Siitä on kysymys useinkin, ihmisuhteet eivät vaan anna mitään. Vievät vaan aikaa kaikelta mielenkiintoisemmalta. Ihmisen ei tarvitse olla sosiaalinen, jos ei koe siitä mitään saavansa.

Vierailija kirjoitti:

Siis onko 125 normaalia korkeampi äo? Luulin aina 125 on ihan keskiverto ja normaalia korkeampi on 140 ja eteenpäin. Itse sain 130 enkä koe olevani keskivertoa älykkäämpi. 

Se mitä koet ja miten älykkyystesti on kalibroitu on kaksi eri asiaa. Keskiarvo menee sadassa. Puolet on alla ja puolet ihmisistä on sen yli. Onko 125 silloin keskiarvo?

Normaali taas on häilyvämpi käsite. Suurin osa älykkyyksistä on ihan normaaleja. Matalia tai korkeita, se on ihan normaalia vaihtelua ihmisissä ettei kaikilla ole sitä samaa älykkyyttä. Yli 140 on harvinaisempaa, mutta ihan normaalia, että maailmassa on näitäkin yksilöitä. Voiko korkea äly ylipäätään koskaan olla epänormaalia? Äly kun ei ole puute tai vamma.

Tietenkin 175 cm naisesta voi tuntua ettei hän ole keskivertoa pidempi, varsinkin jos pelaa jossain koripallojoukkueessa, mutta sitä hän on. Tuntuu kyllä oudolta selittää näitä asioita , jollekin jolla muka on 130 äo.

Lähipiirini on älykästä, joten heidän kanssaan elämä on normaalia eikä oma älykkyys (132) vaikuta mitenkään mihinkään.

Mutta olen vaihtanut alaa sen takia, etten kestänyt vähemmän älykkäitä työkavereitani. Olin hoitoalalla, jonka koin monella tapaa mielekkääksi. Kuitenkin työkaverit oli sellaisia, joiden kanssa päivien viettäminen oli vain yksinkertaisesti tuskaa. Vaihdoin it-alalle, jossa ei ole tullut vielä vähemmän älykkäitä vastaan.

Mutta katsooko kukaan normaalia älykkäämpi oikeasti esim. temppareita tai putousta? Molemmista tulee itselleni vain vaivaantunut olo. Samalla tavalla kuin hoitoalan työkavereista aikanaan tuli. Lapsen kaikki kaverit(7-8v.) tuntuvat katsovan putousta, mutta en vain pysty antaa oman lapseni katsoa sellaista aivoja näivettävää kuraa. On onneksi olemassa laadukastakin viihdettä.

Oma älykkyysosamäärä ollut testistä riippuen 140-160,

Teen töitä suprakansallisessa organisaatiossa, työ on jees, liksa on hyvä, kaunis ja kunnianhimoinen mimmi kyljessä, elämä on kaikin puolin hyvää.

Ei se tosin aina sitä ole ollut. Se tuli nuorempana aika hyvin eteen, että mitä korkeampi älykkyys, sitä enemmän ulkonäön pitäisi myös olla hyvä. Verrannollisesti älykkäämmät ihmiset huomaavat herkemmin myös epäkohdat, mahdollisuuksien vertaisuudet jne. Joten keskiarvolta, mitä älykkäämpi, sitä enemmän huomaa asioiden olevan pielessä jos ne sitä ovat. 

Itse fiksasin itsessäni muutamat häiritsevät asiat, ja sen jälkeen elämä on tuntunut erittäin hyvältä.

Asia jonka myös huomaa, enkä tarkoita tällä mitään pahaa, on miten jonkun verran älykkäiden ajatusmallit eroavat omista. Lonkalta heittäen ahkä juuri siinä 110-120 äo paikkeilla ihminen on jo jonkun verran älykäs, ja perusihmisen tavoin jotkut näistä ajattelevat olevansa erittäin älykkäitä, mutta ajatusmalleissa huomaa usein miten ajatellaan 1 askel eteenpäin logiikassa, ei kymmeniä, tai satoja. Usein muuttujia jää aina tilanteissa huomaamatta. Psykologiset arvioinnit toisista ovat usein "keittiöpsykologia" tasoa. Tämä näkyy hyvin usein myös "tutkimusten" olettamissa syy-seuraamus suhteissa. Eli koska x on näin niin tämä vaikutus sillä on tähän. Ja yleensä se X on tutkimuksessa kirjatulla tavalla koska se riippuu täysin jostain toisesta muuttujasta, jota tutkimuksessa ei huomata. 

Tämä skenaario nyt tosin hyvin luultavasti pätee myös jos joku 180-200 äon omaava tutkisi minun ajatusmalleja.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirini on älykästä, joten heidän kanssaan elämä on normaalia eikä oma älykkyys (132) vaikuta mitenkään mihinkään.

Mutta olen vaihtanut alaa sen takia, etten kestänyt vähemmän älykkäitä työkavereitani. Olin hoitoalalla, jonka koin monella tapaa mielekkääksi. Kuitenkin työkaverit oli sellaisia, joiden kanssa päivien viettäminen oli vain yksinkertaisesti tuskaa. Vaihdoin it-alalle, jossa ei ole tullut vielä vähemmän älykkäitä vastaan.

Mutta katsooko kukaan normaalia älykkäämpi oikeasti esim. temppareita tai putousta? Molemmista tulee itselleni vain vaivaantunut olo. Samalla tavalla kuin hoitoalan työkavereista aikanaan tuli. Lapsen kaikki kaverit(7-8v.) tuntuvat katsovan putousta, mutta en vain pysty antaa oman lapseni katsoa sellaista aivoja näivettävää kuraa. On onneksi olemassa laadukastakin viihdettä.

Älykkäät on uteliaita. Uteliaisuus ei ole sellainen asia, joka kohdistuisi vain tiettyihin, sosiaalisesti hyväksytyiksi tai "sivistäviksi" käsitettyihin ilmiöihin. Se voi kohdistua kaikkeen. Jopa tuon epämukavan olon tutkiskeluun - mistä tässä on kyse? Miten nuo ihmiset ovat erilaisia, miten monella tavalla elämää voi elää? Mikä tähän on johtanut? Ja kaikkea tällaista herää ihan temppareista, ellei halua yksinkertaistaa ja typistää maailmaa (= epä-älykästä). Kiinnostaa epämukavienkin ilmiöiden tutkiskelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko 125 normaalia korkeampi äo? Luulin aina 125 on ihan keskiverto ja normaalia korkeampi on 140 ja eteenpäin. Itse sain 130 enkä koe olevani keskivertoa älykkäämpi. 

Se mitä koet ja miten älykkyystesti on kalibroitu on kaksi eri asiaa. Keskiarvo menee sadassa. Puolet on alla ja puolet ihmisistä on sen yli. Onko 125 silloin keskiarvo?

Normaali taas on häilyvämpi käsite. Suurin osa älykkyyksistä on ihan normaaleja. Matalia tai korkeita, se on ihan normaalia vaihtelua ihmisissä ettei kaikilla ole sitä samaa älykkyyttä. Yli 140 on harvinaisempaa, mutta ihan normaalia, että maailmassa on näitäkin yksilöitä. Voiko korkea äly ylipäätään koskaan olla epänormaalia? Äly kun ei ole puute tai vamma.

Tietenkin 175 cm naisesta voi tuntua ettei hän ole keskivertoa pidempi, varsinkin jos pelaa jossain koripallojoukkueessa, mutta sitä hän on. Tuntuu kyllä oudolta selittää näitä asioita , jollekin jolla muka on 130 äo.

Olen eri henkilö kuin tuo, jolle vastasit.

Viestittelynne on mielestäni hyvä esimerkki tilanteesta, jossa älykäs ihminen kokee turhautumista itseään tyhmempänä pitämäänsä kohtaan. Kuten sanot, sinusta tuntuu oudolta selittää näitä asioita jollekin, jolla on muka noin korkea äo. Juju onkin siinä, että sinä luulit alkuperäisen viestin sisältävän aidon tyhmän kysymyksen ja vastasit siihen tympääntyneen asiallisesti. Mutta jos osaisit lukea ns. rivien välistä, huomaisit, ettei kyseessä ollut tyhmä kysymys vaan pelkkä heitto, jossa äo-juttuihin tarkemmin perehtymätön kehaisee puolihuolimattomasti omaa fiksuuttaan.

Olemme jokainen jollain kohtaa autismin kirjolla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko 125 normaalia korkeampi äo? Luulin aina 125 on ihan keskiverto ja normaalia korkeampi on 140 ja eteenpäin. Itse sain 130 enkä koe olevani keskivertoa älykkäämpi. 

Se mitä koet ja miten älykkyystesti on kalibroitu on kaksi eri asiaa. Keskiarvo menee sadassa. Puolet on alla ja puolet ihmisistä on sen yli. Onko 125 silloin keskiarvo?

Normaali taas on häilyvämpi käsite. Suurin osa älykkyyksistä on ihan normaaleja. Matalia tai korkeita, se on ihan normaalia vaihtelua ihmisissä ettei kaikilla ole sitä samaa älykkyyttä. Yli 140 on harvinaisempaa, mutta ihan normaalia, että maailmassa on näitäkin yksilöitä. Voiko korkea äly ylipäätään koskaan olla epänormaalia? Äly kun ei ole puute tai vamma.

Tietenkin 175 cm naisesta voi tuntua ettei hän ole keskivertoa pidempi, varsinkin jos pelaa jossain koripallojoukkueessa, mutta sitä hän on. Tuntuu kyllä oudolta selittää näitä asioita , jollekin jolla muka on 130 äo.

Olen eri henkilö kuin tuo, jolle vastasit.

Viestittelynne on mielestäni hyvä esimerkki tilanteesta, jossa älykäs ihminen kokee turhautumista itseään tyhmempänä pitämäänsä kohtaan. Kuten sanot, sinusta tuntuu oudolta selittää näitä asioita jollekin, jolla on muka noin korkea äo. Juju onkin siinä, että sinä luulit alkuperäisen viestin sisältävän aidon tyhmän kysymyksen ja vastasit siihen tympääntyneen asiallisesti. Mutta jos osaisit lukea ns. rivien välistä, huomaisit, ettei kyseessä ollut tyhmä kysymys vaan pelkkä heitto, jossa äo-juttuihin tarkemmin perehtymätön kehaisee puolihuolimattomasti omaa fiksuuttaan.

Olemme jokainen jollain kohtaa autismin kirjolla...

Miksi ihmiset tuhlaavat aikaansa näihin heitoihin? Oletat jotain rivien välistä lukemisesta, mutta minusta kun alan oikein lukemaan ihmisiä rivien välistä ajaudun loopiin, josta ei ole ulospääsyä.

Jos joku on minusta turhauttavaa, niin se on juuri ne kymmenet eri tulkinta mahdollisuudet. siellä minun näkemien rivien välissä. Siellä kun helposti lukee kokonaisia romaaneja, kun annan valtaa sille omalle tulkinnalleni, mitä joku on saattanut tarkoittaa. Ehkä se on autismia lukea asioita ihan vaan, miten ne aaveellä kirjoitetaan? Minusta se on vain suoraan asiaan menemistä.

Se sisälti ihan aidon kysymyksen. Typerän aidon. Mutta niin siinä luki. Trollauskaan ei tee siitä epäaitoa. Ehkä se tekee siitä kysymyksen tekijästä ihmisen , joka haluaa jotain leikkivastauksia ajankuluksi muilta, mutta jos kysyt muilta "luulin, että kello on 3, eikö se olekaan sitä?", niin muut vastaavat ihan ilman autismia. "ei, ei se ole sitä, vaan Suomen ajassa se on 12.35, luulit väärin.

Raskasta on, kun asioiden merkitykset, seuraukset ja kokonaiskuvan hahmottaa nopeasti ja avuttomana seuraa vieressä kun asioita hoidetaan siten että tuleva vahinko on vääjäämätön.

Viihdyn paremmin eläinten kuin ihmisten seurassa.

Minulla 132 (mitattu) ja toisinaan näkyy arjessa. Mies on monella tapaa lahjakkaampi kuin minä, mutta ei yhtä älykäs ja se joskus näkyy keskusteluissa kun aiheena on vaikka taide tai tiede. Joskus se kieltämättä turhauttaa.

Mies puolestaan on hyvä suustaan ja todella kätevä käsistään ja suorastaan "puhuu tekniikkaa", ja näissä asioissa varmasti näkee minut hyyyvin yksinkertaisena :D

Töissä näkyy monesti niin, että jos olisin pikkumainen, pääsisin usein sanomaan "mitå minä sanoin". Tietynlainen ennakointi, tiedon käsittely ja jaottelu ja logiikka juoksee päässäni ripeämpään kuin monella muulla.

Olen myös todella utelias, eli opiskelen ja opettelen jatkuvasti uutta enkä pelkää myöntää, jos en jotain tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirini on älykästä, joten heidän kanssaan elämä on normaalia eikä oma älykkyys (132) vaikuta mitenkään mihinkään.

Mutta olen vaihtanut alaa sen takia, etten kestänyt vähemmän älykkäitä työkavereitani. Olin hoitoalalla, jonka koin monella tapaa mielekkääksi. Kuitenkin työkaverit oli sellaisia, joiden kanssa päivien viettäminen oli vain yksinkertaisesti tuskaa. Vaihdoin it-alalle, jossa ei ole tullut vielä vähemmän älykkäitä vastaan.

Mutta katsooko kukaan normaalia älykkäämpi oikeasti esim. temppareita tai putousta? Molemmista tulee itselleni vain vaivaantunut olo. Samalla tavalla kuin hoitoalan työkavereista aikanaan tuli. Lapsen kaikki kaverit(7-8v.) tuntuvat katsovan putousta, mutta en vain pysty antaa oman lapseni katsoa sellaista aivoja näivettävää kuraa. On onneksi olemassa laadukastakin viihdettä.

Täällä parjataan paljon noita TV-viihdeohjelmia, mutta ne eivät minusta kerro ihmisen älystä yhtään mitään. Olen katsonut Putousta ja pitänyt siitä. Temppareita en katso, sillä formaatti ei kiinnosta. Ei kiinnosta Big Brotherkaan, mutta eikö siellä joku vuosi ollut kilpailemassakin joku Mensan jäsen tai sinne tervetullut?

Minusta oman älyn korostaminen muiden ihmisten kustannuksella, kuten mielenkiinnon kohteita mollaamalla, on vähintään yhtä pöljää kuin mitatun älykkyyden vähättely ja maalaisjärjen korostaminen. Älykäs saa olla, siitä saa olla ylpeä ja sen saa sanoa ääneen. Ylimieliseksi mu!@#$uksi heittäytyminen ja muiden arvottaminen sen perusteella mitä katsovat telkkarista on taas ihan persoonasta kiinni.

Sattumoisin tuo persoonallisuuden piirre, jota täälläkin monella näyttää esiintyvän on se syy, miksi itse vierastan muiden älykkäiden seuraan hakeutumista. Janoan älykästä keskustelua kirjavista aiheista, mutta olen tullut siihen tulokseen, että etsin sitä ennemmin netistä. En kestäisi seurassa, jossa trade-off sille saadulle hyödylle on joutua kuuntelemaan pseudointellektuellia liibalaabaa muiden ihmisten mielenkiinnon kohteista. Varmasti sellaisiakin löytyy jotka eivät siihen sorru, mutta nykymalli toimii joten en viitsi nähdä vaivaa tehdäkseni muutoksia.

- se WAIS-IV 142

Vauva palstaa lukee tämän ketjun mukaan 98% suomen älymystö.... paljonkohan täällä laitetaan omaa juttua mukaan noihin tuloksiin... Näitä teidän tuloksia usko kukaan :)

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat "elämän pikkuerikoisuuksilla"? Millaisissa tilanteissa "erityisyytesi" näkyy?

Itse en ole poikkeuksellisen älykäs (tutkittu on, äo 116) mutta veljeni on. Hänellä on tosin myös autismin kirjon piirteitä paljon, joten ei ehkä päde sinun tilanteeseesi. 

Kannattaa huomata, että äo 100 perustuu koko kansaan. Jos, kuten aloittaja, on yliopistokoulutettu ja johtavassa asemassa, niin oman vertaisryhmän äo on ihan jotain muuta - keskimäärin. Olisi tosiaan kiva tietää, mitä ne erikoiset tilanteet ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirini on älykästä, joten heidän kanssaan elämä on normaalia eikä oma älykkyys (132) vaikuta mitenkään mihinkään.

Mutta olen vaihtanut alaa sen takia, etten kestänyt vähemmän älykkäitä työkavereitani. Olin hoitoalalla, jonka koin monella tapaa mielekkääksi. Kuitenkin työkaverit oli sellaisia, joiden kanssa päivien viettäminen oli vain yksinkertaisesti tuskaa. Vaihdoin it-alalle, jossa ei ole tullut vielä vähemmän älykkäitä vastaan.

Mutta katsooko kukaan normaalia älykkäämpi oikeasti esim. temppareita tai putousta? Molemmista tulee itselleni vain vaivaantunut olo. Samalla tavalla kuin hoitoalan työkavereista aikanaan tuli. Lapsen kaikki kaverit(7-8v.) tuntuvat katsovan putousta, mutta en vain pysty antaa oman lapseni katsoa sellaista aivoja näivettävää kuraa. On onneksi olemassa laadukastakin viihdettä.

Täällä parjataan paljon noita TV-viihdeohjelmia, mutta ne eivät minusta kerro ihmisen älystä yhtään mitään. Olen katsonut Putousta ja pitänyt siitä. Temppareita en katso, sillä formaatti ei kiinnosta. Ei kiinnosta Big Brotherkaan, mutta eikö siellä joku vuosi ollut kilpailemassakin joku Mensan jäsen tai sinne tervetullut?

Minusta oman älyn korostaminen muiden ihmisten kustannuksella, kuten mielenkiinnon kohteita mollaamalla, on vähintään yhtä pöljää kuin mitatun älykkyyden vähättely ja maalaisjärjen korostaminen. Älykäs saa olla, siitä saa olla ylpeä ja sen saa sanoa ääneen. Ylimieliseksi mu!@#$uksi heittäytyminen ja muiden arvottaminen sen perusteella mitä katsovat telkkarista on taas ihan persoonasta kiinni.

Sattumoisin tuo persoonallisuuden piirre, jota täälläkin monella näyttää esiintyvän on se syy, miksi itse vierastan muiden älykkäiden seuraan hakeutumista. Janoan älykästä keskustelua kirjavista aiheista, mutta olen tullut siihen tulokseen, että etsin sitä ennemmin netistä. En kestäisi seurassa, jossa trade-off sille saadulle hyödylle on joutua kuuntelemaan pseudointellektuellia liibalaabaa muiden ihmisten mielenkiinnon kohteista. Varmasti sellaisiakin löytyy jotka eivät siihen sorru, mutta nykymalli toimii joten en viitsi nähdä vaivaa tehdäkseni muutoksia.

- se WAIS-IV 142

Olen tuo aiempi, joka puhui uteliaisuudesta. Älykkyys ei poissulje perustunteita, siinä mielessä ihmiset ovat ihan samanlaisia (joskin näiden käsittelyn tasoissa voi olla eroja). Asiat voivat liikuttaa, herättää myötätuntoa, auttaa omien tunteiden ymmärtämistä, koskettaa. Näitä tunteitahan monet ohjelmat tuottavat. Niitä ei missään nimessä löydy vain korkeakulttuurista, vaikka ne olisivat hieman eri muodoissa näyttäytyviä.

Mielestäni on älyllisesti epärehellistä keskittyä vain asioihin, jotka jo ymmärtää ja ovat itselle tuttuja, tai älykkäiksi miellettyjä. Ne asiathan ne kiinnostaa, joita ei vielä ymmärrä, ainakin itseäni. Monet kuitenkin keskittyvät asioihin, jotka ovat heille helppotajuisia ja siksi mielekkäitä. Esimerkkinä, saatetaan olla kiinnostuneita historiasta ja pidetään nykykulttuuria aivottomana ymmärtämättä, että se muokkaa tulevaisuuden historiaa. Mikä tekisi siitä kiinnostavan ilmiönä. Melkein mikä vaan asia on kiinnostava, kun sitä tarkastelee tarpeeksi laajana kokonaisuutena tai uudesta vinkkelistä. Kannattaa pohtia, keskittyykö oma älykkyys egotrippailuun vai aitoon asioiden käsittämiseen ja ymmärrykseen. Aitoon uteliaisuuteen vai samojen, itselle helpoiksi koettujen teemojen pyörittelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirini on älykästä, joten heidän kanssaan elämä on normaalia eikä oma älykkyys (132) vaikuta mitenkään mihinkään.

Mutta olen vaihtanut alaa sen takia, etten kestänyt vähemmän älykkäitä työkavereitani. Olin hoitoalalla, jonka koin monella tapaa mielekkääksi. Kuitenkin työkaverit oli sellaisia, joiden kanssa päivien viettäminen oli vain yksinkertaisesti tuskaa. Vaihdoin it-alalle, jossa ei ole tullut vielä vähemmän älykkäitä vastaan.

Mutta katsooko kukaan normaalia älykkäämpi oikeasti esim. temppareita tai putousta? Molemmista tulee itselleni vain vaivaantunut olo. Samalla tavalla kuin hoitoalan työkavereista aikanaan tuli. Lapsen kaikki kaverit(7-8v.) tuntuvat katsovan putousta, mutta en vain pysty antaa oman lapseni katsoa sellaista aivoja näivettävää kuraa. On onneksi olemassa laadukastakin viihdettä.

Täällä parjataan paljon noita TV-viihdeohjelmia, mutta ne eivät minusta kerro ihmisen älystä yhtään mitään. Olen katsonut Putousta ja pitänyt siitä. Temppareita en katso, sillä formaatti ei kiinnosta. Ei kiinnosta Big Brotherkaan, mutta eikö siellä joku vuosi ollut kilpailemassakin joku Mensan jäsen tai sinne tervetullut?

Minusta oman älyn korostaminen muiden ihmisten kustannuksella, kuten mielenkiinnon kohteita mollaamalla, on vähintään yhtä pöljää kuin mitatun älykkyyden vähättely ja maalaisjärjen korostaminen. Älykäs saa olla, siitä saa olla ylpeä ja sen saa sanoa ääneen. Ylimieliseksi mu!@#$uksi heittäytyminen ja muiden arvottaminen sen perusteella mitä katsovat telkkarista on taas ihan persoonasta kiinni.

Sattumoisin tuo persoonallisuuden piirre, jota täälläkin monella näyttää esiintyvän on se syy, miksi itse vierastan muiden älykkäiden seuraan hakeutumista. Janoan älykästä keskustelua kirjavista aiheista, mutta olen tullut siihen tulokseen, että etsin sitä ennemmin netistä. En kestäisi seurassa, jossa trade-off sille saadulle hyödylle on joutua kuuntelemaan pseudointellektuellia liibalaabaa muiden ihmisten mielenkiinnon kohteista. Varmasti sellaisiakin löytyy jotka eivät siihen sorru, mutta nykymalli toimii joten en viitsi nähdä vaivaa tehdäkseni muutoksia.

- se WAIS-IV 142

Olen tuo aiempi, joka puhui uteliaisuudesta. Älykkyys ei poissulje perustunteita, siinä mielessä ihmiset ovat ihan samanlaisia (joskin näiden käsittelyn tasoissa voi olla eroja). Asiat voivat liikuttaa, herättää myötätuntoa, auttaa omien tunteiden ymmärtämistä, koskettaa. Näitä tunteitahan monet ohjelmat tuottavat. Niitä ei missään nimessä löydy vain korkeakulttuurista, vaikka ne olisivat hieman eri muodoissa näyttäytyviä.

Mielestäni on älyllisesti epärehellistä keskittyä vain asioihin, jotka jo ymmärtää ja ovat itselle tuttuja, tai älykkäiksi miellettyjä. Ne asiathan ne kiinnostaa, joita ei vielä ymmärrä, ainakin itseäni. Monet kuitenkin keskittyvät asioihin, jotka ovat heille helppotajuisia ja siksi mielekkäitä. Esimerkkinä, saatetaan olla kiinnostuneita historiasta ja pidetään nykykulttuuria aivottomana ymmärtämättä, että se muokkaa tulevaisuuden historiaa. Mikä tekisi siitä kiinnostavan ilmiönä. Melkein mikä vaan asia on kiinnostava, kun sitä tarkastelee tarpeeksi laajana kokonaisuutena tai uudesta vinkkelistä. Kannattaa pohtia, keskittyykö oma älykkyys egotrippailuun vai aitoon asioiden käsittämiseen ja ymmärrykseen. Aitoon uteliaisuuteen vai samojen, itselle helpoiksi koettujen teemojen pyörittelyyn.

Tietenkään kaikkeen ei aika riitä ja on ihan mielekästä seuloakin asioita joille itsensä altistaa. Mutta tuollainen vanvahva mustavalkoisuus kiinnostuksenkohteiden suhteen vaan vaikuttaa hieman suppealta ajattelulta jossa helpoin selitys niellään pureksimatta.