Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?
Onko täällä ihmisiä, jotka ovat testanneet älykkyysosamääränsä ja saaneet korkeat pisteet? Miten se näkyy sun elämässä, millaisissa tilanteissa tiedostat asian itse, kuinka olet oppinut elämään erityisyytesi kanssa?
Olen itse nelikymppinen nainen, perheellinen, yliopistokoulutettu ja johtavassa asemassa. En ikinä ole ajatellut olevani poikkeuksellisen älykäs. Elämässä oli kuitenkin joitakin erikoisia tilanteita ja juttuja, joissa jouduin miettimään, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn tai miksi tuntuu tältä. Puhuin asiasta tutun psykologin kanssa joskus viinipäissäni ja hän kysyi, onko älykkyysosamäärääni ikinä testattu. Hetken pohtimisen jälkeen kävin virallisessa testissä ja sain tulokseksi 125 eli sen mukaan olen keskimääräistä älykkämpi. En nero tai mikään superihminen, mutta tulos on parempi kuin yli 90 prosentilla ihmisistä.
Nyt sitten mietin, että miten tätä kannattaisi hyödyntää ja millaisia eväitä tämä antaa niihin elämän pikkuerikoisuuksiin, joiden takia alunperin rupesin asiaa edes selvittämään. Jonkinlainen vertaistuki olisi tarpeen, mutta esim. Mensan toiminta ei kiinnosta.
Kommentit (1386)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jonkin verran keskivertoa älykkäämpi ja minulla on ylempi korkeakoulututkinto. Aika paljon tulee oltua ihan omissa oloissani, koska typerät ihmiset käyvät hermoilleni. Olen introvertti ja viihdyn yksinäni.
Konkreettinen esimerkki:
kahvitauolla työporukan keskustelu rönsyilee temppareista lapsen oksennustaudin kautta viikonlopun viettoon jne. kunnes loihen sanomaan ... niin, ja eikö ole mielenkiintoista, että tämäkään korvapuusti ei pysyisi kasassa ilman Higgsin bosonia, joka on.... ja yhtäkkiä istun yksin pureksimassa korvapuustiani.
Multitalenttia ja alisuorittamista. Siinä tiivistettynä.
Lapsena älykkyys näkyi intensiivisenä kiinnostuksena ihan kaikkeen mahdolliseen. Jo ennen kouluikää ahmin tietokirjallisuutta. Osasin ja tiesin asioita, joita useimmat aikuiset eivät koskaan tiedä. Näkyi myös varsin erikoisina kokeellisina leikkeinä, joissa osassa olisi voinut käydä huonostikin.
Nuorena ja nuorena aikuisena se näkyi enimmäkseen ärsyyntymisenä muihin ihmisiin ja heidän ymmärtämättömyyteensä. Otin sen ikään kuin omaehtoisena typeryytenä vaikka kyseessä olikin vain suhteellisesti katsottuna puutteet loogisessa ajattelussa ja ongelmanratkaisukyvyssä. Lyhyt sytytyslanka ja paljon r-ainetta. Vaikea tapaus.
Olin aina tavallaan "tiennyt" oman älykkyyteni ja joskus 25 vuoden iässä ymmärsin hakea siihen vahvistuksen testeistä. Sen hetkisillä Mensan testeillä tulos lähellä testin maksimia. Taisi maksimi olla silloin 185. Elettiin 90-lukua. Vaikka tulos ei ollutkaan itselle siis mikään uutinen, se kuitenkin muutti omaa suhtautumista ehkä paljon terveempään suuntaan.
Tulosten kautta ja iän karttuessa opin ymmärtämään itseäni ja muita paljon paremmin. Ymmärsin käyttää loogista ajattelukykyäni paremmin hyväksi. Ja tajusin, että suurin osa ihmisistä on ihan normaaleja eivätkä tyhmiä vaikka lähes koko ajan joutuukin vääntämään asioita rautalangasta. Opin ehkä myös manipuloimaan ihmisiä paljon paremmin. Niin hyvässä kuin pahassa.
Ongelma jutussa on kuitenkin se, että missään asiassa ei minun ole elämässäni tarvinnut oikeastaan juurikaan edes yrittää pärjätäkseni reilusti paremmin kuin ns. riittävästi. Pätee niin fyysisiin kuin henkisiin suorituksiin. Se on tehnyt itsestä melko laiskan, eikä lahjakkuuden jalostaminen johonkin huippusuoritukseen ole ollut missään vaiheessa edes lähellä. Hyvin on toki mennyt, mutta pahasti on jäänyt paukkuja käyttämättä.
Vierailija kirjoitti:
Moni kertoo, että hänet käsitetään aina väärin tai että he tuskastuvat kun muut ajattelevat niin hitaasti tai eivät ymmärrä jotain asiaa. Kertokaa konkreettisia esimerkkejä tällaisista tilanteista, olisi kiva kuulla näin ihan vaan normaaliälykkäänä. Mitä te sitten sanotte, että teidät käsitetään väärin? Tai mitä muut sanovat, että huomaatte olevanne hirveästi älykkäämpiä? Haluaisin kuulla jotain kunnollisia esimerkkejä, eikä mitään sellaisia, että muut puhuvat temppareista ja itseä ei kiinnosta.
No töissä, siis samoissa työtehtävissä vaikkapa, ihmisten on vaikea ymmärtää, miksi joitakin asioita olisi hyvä tehdä tehdä tietyllä tavalla. Eli sääntöjä ei noudateta kun ei ymmärretä MIKSI ne on luotu. Ei kyetä ennakoimaan mitä mahdollisesti seuraa, jos ei noudata jotain pikkujuttua, miten homma sitten kumuloituu ajan saatossa tai eri interaktioiden kautta. Eikä ymmärretä vaikka selitetään, koska ITSE ajatellaan kyseessä olevan mitätön juttu. Useinhan se sitten realisoituu, mutta ärsyttää katsoa vierestä, kun se sitten aiheuttaa kaikille pahaa mieltä, myös sille tekijälle.
Toinen on se, että kysytään itsestäänselviä kysymyksiä, joista huomaa ajattelun olevan asian suhteen sellaisella perustasolla. Vaikka jos pitäisi pestä parketti ja tällainen määräys olisi tullut. Niin pohditaan, pitääkö sitä pestä ja miksi, kun itse jo miettii millä aineilla ja olisiko pitkässä juoksussa joku muu materiaali helpompihoitoinen ja mikä olisi hinta/hyötysuhde sen vaihtoon. Tehostaisiko toimintaa. Tämä oli siis aivan abstrakti esimerkki. Mutta esim. kokouksissa jos tuo esille jonkin "seuraavan etapin" pohdinnan, niin muut sanovat sen olevan epäolennaista ja jatkavat jumittamista mielestäni päivänselvän asian parissa. Kuitenkin ovat pohtimassa sitä sitten joskus puolen vuoden päästä kun pääsevät sinne asti edellisistä pykälistä ja oho, huomaavat ongelman. Silloin voitaisiin jo pohtia ihan muiden asioiden edistämistä.
On hirveän tylsää kun joku alkaa kohkata uutuutena jostain, mistä olet sanonut aikoja sitten. Pitäisi sitten olla kiinnostunut, kun olet miettinyt asian läpikotaisin jo. Mutta ei aina kehtaisi olla besserwisseröimässä kun itsellä ne vastauksetkin tietenkin on sitten valmiina ja tämä tuntuu hämmentävän, jopa ärsyttävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valehtelette kaikki tällä palstalla ei ole ketän jolla on äö yli 80.( kommenteista päättelen)
Vierailija kirjoitti:
En siedä tyhmiä ihmisiä.
Provo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On testattu ja kuulun ÄO:n puolesta alle 2% väestöstä. Korkeampi älykkyys tuloksen mukaan. En oikein koskaan ole ollut kiinnostunut puhumaan asiasta, joten tuloksesta tietää vain pari tyyppiä. Minulla on joitakin ominaisuuksia, joiden tiedän olevan selkeästi harvinaisempia. En ole hyödyntänyt/ voinut hyödyntää täysin. Mutta mitäpä väliä. Tuntuu että iän myötä tyhmistyn alati. Pidän itseäni ihan tavallisena, toisinaan täysin tumpelona.
Käytännössä se että voitan 90% ihmisistä kaikessa.
Ei se noin muuten vaikuta mihinkään arjessa.
Helpottaahan se jos voittaa muut vaivatta, mutta pettymys on sitten suurempi kun pitkästä aikaa häviääkin älykkäämmälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni kertoo, että hänet käsitetään aina väärin tai että he tuskastuvat kun muut ajattelevat niin hitaasti tai eivät ymmärrä jotain asiaa. Kertokaa konkreettisia esimerkkejä tällaisista tilanteista, olisi kiva kuulla näin ihan vaan normaaliälykkäänä. Mitä te sitten sanotte, että teidät käsitetään väärin? Tai mitä muut sanovat, että huomaatte olevanne hirveästi älykkäämpiä? Haluaisin kuulla jotain kunnollisia esimerkkejä, eikä mitään sellaisia, että muut puhuvat temppareista ja itseä ei kiinnosta.
No töissä, siis samoissa työtehtävissä vaikkapa, ihmisten on vaikea ymmärtää, miksi joitakin asioita olisi hyvä tehdä tehdä tietyllä tavalla. Eli sääntöjä ei noudateta kun ei ymmärretä MIKSI ne on luotu. Ei kyetä ennakoimaan mitä mahdollisesti seuraa, jos ei noudata jotain pikkujuttua, miten homma sitten kumuloituu ajan saatossa tai eri interaktioiden kautta. Eikä ymmärretä vaikka selitetään, koska ITSE ajatellaan kyseessä olevan mitätön juttu. Useinhan se sitten realisoituu, mutta ärsyttää katsoa vierestä, kun se sitten aiheuttaa kaikille pahaa mieltä, myös sille tekijälle.
Toinen on se, että kysytään itsestäänselviä kysymyksiä, joista huomaa ajattelun olevan asian suhteen sellaisella perustasolla. Vaikka jos pitäisi pestä parketti ja tällainen määräys olisi tullut. Niin pohditaan, pitääkö sitä pestä ja miksi, kun itse jo miettii millä aineilla ja olisiko pitkässä juoksussa joku muu materiaali helpompihoitoinen ja mikä olisi hinta/hyötysuhde sen vaihtoon. Tehostaisiko toimintaa. Tämä oli siis aivan abstrakti esimerkki. Mutta esim. kokouksissa jos tuo esille jonkin "seuraavan etapin" pohdinnan, niin muut sanovat sen olevan epäolennaista ja jatkavat jumittamista mielestäni päivänselvän asian parissa. Kuitenkin ovat pohtimassa sitä sitten joskus puolen vuoden päästä kun pääsevät sinne asti edellisistä pykälistä ja oho, huomaavat ongelman. Silloin voitaisiin jo pohtia ihan muiden asioiden edistämistä.
On hirveän tylsää kun joku alkaa kohkata uutuutena jostain, mistä olet sanonut aikoja sitten. Pitäisi sitten olla kiinnostunut, kun olet miettinyt asian läpikotaisin jo. Mutta ei aina kehtaisi olla besserwisseröimässä kun itsellä ne vastauksetkin tietenkin on sitten valmiina ja tämä tuntuu hämmentävän, jopa ärsyttävän.
Jatkan vielä, että syy-seuraussuhteiden ymmärtämättömyys heijastuu usein myös sosiaaliseen kanssakäymiseen. Eli oman toiminnan/käytöksen vaikutuksia muihin ei käsitetä. Esimerkiksi, miten olisi suotavaa käyttäytyä, jotta yhteistyö olisi mahdollisimman kitkatonta ja hedelmällistä. Kuinka huomioida muita ja kuinka ilmapiiri vaikuttaa työn tehokkuuteen, kuormittavuuteen jne. Mikä on oma osuus näiden suhteen ja mitä niille on mahdollista tehdä. Näitä sitten pohditaan ja vatvotaan, vaikka luulisi vastausten olevan hyvinkin selviä. Puuttuuko sitten halua vai tajua, mutta itse näen hyödyllisenä, että ihmisillä on kohtuullisen siedettävää, tieto kulkee tehokkaasti ja puhalletaan yhteen hiileen ainakin silloin, kun se on lopputuloksen kannalta olennaista.
Taidan olla tämän keskustelun perusteella älykäs. Pidän lapsellisena alapäähuumoria, kaksimielisiä juttuja, temppareita, ulkonäkökeskeisyyttä ja se ärsyttää, että asiat eivät suju sutjakkaasti vaikka homma olisi yksinkertainen. Vihaan myös huonoa käytöstä ja puutetta ihan normaaleissa käytöstavoissa, kuten ihmisten tervehtimisessä ja huomioimisessa.
Tämän lisäksi pidän usein esimerkiksi elokuvia tylsinä. Niissä ei lähes koskaan tapahdu mitään mielenkiintoista tai yllättävää, joka saisi innostumaan. Monet kehutut kirjatkin koen vain kiusallisina. Usein ärsyttää myös ihmisten tilannetajun puute.
Luen ihmisten eleitä, ilmeitä ja äänensävyjä kuin avointa kirjaa. Helppo tietää niiden perusteella ihmisten todelliset tunteet ja ajatukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
125 ei ole poikkeuksellisen korkea, monilla korkeakoulutetuilla on samaa luokkaa äo.
opiskelu aktiivisesti uran kannalta ei kannata.
Siinäpä se, kun kuuluisimman teorioitsijan mukaan se äo saattoi olla 7 sekuntia sitten 170 tai 7 sekuntia myöhemmin 180. Joissain tapauksissa laskua voi tulla yli puolet.
Luvut eivät ole stabiileja. Tätä on vaikea ymmärtää jos kapasiteetti ei riitä nähdä kaavaa mielessään.
Jos nyt suljet silmäsi, niin kaava vilisee silmäluomilla. Se ei ole pysyvä. Minulla on tapana laittaa sormet rinnuksille avoimesti ja räpeltää ilmaa sormieni lävitse hahmotellessani kaavaa.
Meidän on mahdotonta laskea ja ennustaa tulevaa. Tarvitaan erityinen kone sitä varten. Sen jälkeen on todistettu ettei millään syillä ja seurauksilla ole mitään väliä, kun ne tapahtuvat kuitenkin ja ovat ennalta laskettavia pölyhiukkasten liikkeitä avaruudessa. Tapahtumia ei voisi siten muuttaa lainkaan, koska olisimme aina laskun ajan myöhässä tapahtumia. Voisimme vain todentaa että omaa tahtoa ei ole olemassa.
Siksi ihmisen ikä ei ole sellainen, että kannattaisi opiskella tai on hyvin epätodennäköistä saavuttaa tieteellinen läpimurto erikoistuttuaan. Eikä se tieteen kannaltakaan ole hienoa, kun siihen tulee ihmisen elämän muotoinen koukero väärentämään koko tallennettua yleistä tiedettä.
Vähän positiivistakin uutista tähän väliin siitä miten äo ei vaikuta elämään mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kommunikoi ihmisten kanssa reaalielämässä lainkaan ja he pitävät itseään minua älykkäämpinä. Annan heidän olla siinä uskossa, voitoksihan se minulle koituu.
Vierailija kirjoitti:
Olen 31v korkeakoulutettu ja töissä koulutustani vastaavissa tehtävissä teknillisellä alalla. Mensan testissä ÄO 145.
Tunnen itse olevani sosiaalisesti kömpelö, joskaan kanssaihmiset eivät ole tästä samaa mieltä. Huomaan usein keskusteluissa, että ajatuksen kulkuni on erilainen ja saatan puhua monimutkaisista asioista ikään kuin itsestään selvyytenä ja ymmärtää vasta keskustelun edetessä, ettei muut saaneet kiinni siitä mitä yritin sanoa. Huomaan, että sanon usein keskustelussa oman ajatteluni johtopäätöksiä ja sen jälkeen tuntuu, ettei muut ymmärrä yhtään missä mennään.
Olen viime aikoina löytänyt kuitenkin uusia tuttavuuksia, joiden kanssa keskustelu on tuntunut luontevalta.
Looginen-/matemaattinen ajattelutapani on muihin verrattuna erilaista ja olen siitä kuullut, vaikka en itse pidä sitä mitenkään outona.
Suoritin koulut keskivertoarvosanoin, mutta en koskaan tehnyt juuri työtä koulun eteen. Kävin luennoilla ja yleensä ymmärsin niiden pohjalta, mistä on kyse ja se riitti.
Tunnistan tämän sosiaalisten tilanteiden haasteen tosi hyvin. Pidän osaa ominaisuuksistani jo hieman aspergermaisina. Testattu ÄO146. Huomaan usein etteivät muut saa kiinni siitä mistä puhun tai miten asioita selitän. Ajatukset ja ideat tuntuvat rakentuvan omassa päässä kovin eri lailla kun muilla. Korkeasti koulutettu minäkin, asiantuntijatyössä olen. Luulevat helposti snobiksi/ylimieliseksi vaikka se ei ole missään määrin tarkoitukseni, mikä välillä etenkin omassa organisaatiossa hankalaa kun kaikki ovat jo tittelin puolesta pro.
Jatkan vielä sivulla 20 (387) kommentoituani, kun täällä pyydettiin esimerkkejä tilanteista, joissa toimin toisin kuin enemmistö - tai koen turhautumista.
Olen siis sillä Mensan edellisellä keskihajonnalla (24) saanut tuloksen 145 eli ”parempi kuin 97% testatun ikäluokkaan kuuluvasta väestöstä”.
Jotain esimerkkiä sitten. Alakoulussa olin yhdysluokassa, jossa opiskelivat luokat 3-6. Olin itse kolmannella luokalla ja tein salaa muistiinpanot matematiikan vihkon taakse isompien historiantunneilta, minkä jälkeen menin kirjastoon etsimään lisätietoa. Nettiähän ei silloin siis ollut. Tiedonhimoni oli varmaankin melko epätyypillistä. Luin paljon antiikin Kreikasta ja Roomasta silloin 9 -vuotiaana :)
Sitten opettajakin huomioi asian ja tuki kiinnostustani luettamalla minulla mm. Anne Frankin päiväkirjan, josta nousi kiinnostukseni toista maailmansotaa kohtaan. Hän luetti myös kirjan Hiroshiman pommituksesta selvinneestä lapsesta, mikä kieltämättä oli hieman ahdistava kokemus. Olin kuitenkin hyvin nuori ja nuo aiheethan käsitellään nykyään peruskoulussa vasta 8. luokalla eli 14v iässä.
Koulu oli luonnollisesti (liian) helppoa. Työtä en tehnyt juuri ollenkaan. Esim. lukion kielten työkirjani olivat jotakuinkin käyttämättömät, koska en juurikaan tehnyt läksyjäni. Kirjoitin kuitenkin laudaturin kaikesta matematiikkaa lukuunottamatta, sillä siitä en ollut edes hankkinut kaikkia kirjoja. Sain toiseksi korkeimman arvosanan kuitenkin. Sillon se oli Magna. Olin jo päättänyt, etten tarvitse matematiikkaa mihinkään, joten siksi näin.
Toinen esimerkki voisi olla tämä koronakeskustelu, jota väkisinkin joutuu nykyään käymään. Turhaudun aivan hirveästi, kun ihmiset esittävät jopa aivan järjenvastaisia argumentteja ja täyttä disinformaatiota totuuksinaan. Heillä mm. elämänkokemus (!!) kertoo, mikä nyt on järkevin tapa toimia. On varsin hämmästyttävää, että tällaista resurssia löytyy mm. pikkukuntien asukkaista, kun sitä ei ole maailman johtavilla tutkijoillakaan.
Posu kirjoitti:
Jatkan vielä sivulla 20 (387) kommentoituani, kun täällä pyydettiin esimerkkejä tilanteista, joissa toimin toisin kuin enemmistö - tai koen turhautumista.
Olen siis sillä Mensan edellisellä keskihajonnalla (24) saanut tuloksen 145 eli ”parempi kuin 97% testatun ikäluokkaan kuuluvasta väestöstä”.
Jotain esimerkkiä sitten. Alakoulussa olin yhdysluokassa, jossa opiskelivat luokat 3-6. Olin itse kolmannella luokalla ja tein salaa muistiinpanot matematiikan vihkon taakse isompien historiantunneilta, minkä jälkeen menin kirjastoon etsimään lisätietoa. Nettiähän ei silloin siis ollut. Tiedonhimoni oli varmaankin melko epätyypillistä. Luin paljon antiikin Kreikasta ja Roomasta silloin 9 -vuotiaana :)
Sitten opettajakin huomioi asian ja tuki kiinnostustani luettamalla minulla mm. Anne Frankin päiväkirjan, josta nousi kiinnostukseni toista maailmansotaa kohtaan. Hän luetti myös kirjan Hiroshiman pommituksesta selvinneestä lapsesta, mikä kieltämättä oli hieman ahdistava kokemus. Olin kuitenkin hyvin nuori ja nuo aiheethan käsitellään nykyään peruskoulussa vasta 8. luokalla eli 14v iässä.
Koulu oli luonnollisesti (liian) helppoa. Työtä en tehnyt juuri ollenkaan. Esim. lukion kielten työkirjani olivat jotakuinkin käyttämättömät, koska en juurikaan tehnyt läksyjäni. Kirjoitin kuitenkin laudaturin kaikesta matematiikkaa lukuunottamatta, sillä siitä en ollut edes hankkinut kaikkia kirjoja. Sain toiseksi korkeimman arvosanan kuitenkin. Sillon se oli Magna. Olin jo päättänyt, etten tarvitse matematiikkaa mihinkään, joten siksi näin.
Toinen esimerkki voisi olla tämä koronakeskustelu, jota väkisinkin joutuu nykyään käymään. Turhaudun aivan hirveästi, kun ihmiset esittävät jopa aivan järjenvastaisia argumentteja ja täyttä disinformaatiota totuuksinaan. Heillä mm. elämänkokemus (!!) kertoo, mikä nyt on järkevin tapa toimia. On varsin hämmästyttävää, että tällaista resurssia löytyy mm. pikkukuntien asukkaista, kun sitä ei ole maailman johtavilla tutkijoillakaan.
Kiitos :)ulla. Tutkijoillakin on perhe elätettävänä.
Toivottavasti pikkukuntien tutkijoista joku ymmärtää primäärisen ja sekundäärisen tulehduksen erot happivajeessa. Tai edes ambulanssissa.
Posu kirjoitti:
Jatkan vielä sivulla 20 (387) kommentoituani, kun täällä pyydettiin esimerkkejä tilanteista, joissa toimin toisin kuin enemmistö - tai koen turhautumista.
Olen siis sillä Mensan edellisellä keskihajonnalla (24) saanut tuloksen 145 eli ”parempi kuin 97% testatun ikäluokkaan kuuluvasta väestöstä”.
Jotain esimerkkiä sitten. Alakoulussa olin yhdysluokassa, jossa opiskelivat luokat 3-6. Olin itse kolmannella luokalla ja tein salaa muistiinpanot matematiikan vihkon taakse isompien historiantunneilta, minkä jälkeen menin kirjastoon etsimään lisätietoa. Nettiähän ei silloin siis ollut. Tiedonhimoni oli varmaankin melko epätyypillistä. Luin paljon antiikin Kreikasta ja Roomasta silloin 9 -vuotiaana :)
Sitten opettajakin huomioi asian ja tuki kiinnostustani luettamalla minulla mm. Anne Frankin päiväkirjan, josta nousi kiinnostukseni toista maailmansotaa kohtaan. Hän luetti myös kirjan Hiroshiman pommituksesta selvinneestä lapsesta, mikä kieltämättä oli hieman ahdistava kokemus. Olin kuitenkin hyvin nuori ja nuo aiheethan käsitellään nykyään peruskoulussa vasta 8. luokalla eli 14v iässä.
Koulu oli luonnollisesti (liian) helppoa. Työtä en tehnyt juuri ollenkaan. Esim. lukion kielten työkirjani olivat jotakuinkin käyttämättömät, koska en juurikaan tehnyt läksyjäni. Kirjoitin kuitenkin laudaturin kaikesta matematiikkaa lukuunottamatta, sillä siitä en ollut edes hankkinut kaikkia kirjoja. Sain toiseksi korkeimman arvosanan kuitenkin. Sillon se oli Magna. Olin jo päättänyt, etten tarvitse matematiikkaa mihinkään, joten siksi näin.
Toinen esimerkki voisi olla tämä koronakeskustelu, jota väkisinkin joutuu nykyään käymään. Turhaudun aivan hirveästi, kun ihmiset esittävät jopa aivan järjenvastaisia argumentteja ja täyttä disinformaatiota totuuksinaan. Heillä mm. elämänkokemus (!!) kertoo, mikä nyt on järkevin tapa toimia. On varsin hämmästyttävää, että tällaista resurssia löytyy mm. pikkukuntien asukkaista, kun sitä ei ole maailman johtavilla tutkijoillakaan.
Saakohan mikään muu edes rahoitusta, kuin koronatutkimus. Onneksi kaikki maailman johtavat tutkijat tutkii vain koronaa...
Anteeksi, mutta missä oli sarkasmi? En selvästikään ole tarpeeksi älykäs ymmärtämään?
Alue: Aihe vapaa
Moni kertoo, että hänet käsitetään aina väärin tai että he tuskastuvat kun muut ajattelevat niin hitaasti tai eivät ymmärrä jotain asiaa. Kertokaa konkreettisia esimerkkejä tällaisista tilanteista, olisi kiva kuulla näin ihan vaan normaaliälykkäänä. Mitä te sitten sanotte, että teidät käsitetään väärin? Tai mitä muut sanovat, että huomaatte olevanne hirveästi älykkäämpiä? Haluaisin kuulla jotain kunnollisia esimerkkejä, eikä mitään sellaisia, että muut puhuvat temppareista ja itseä ei kiinnosta.