Tammivauvat 2015 <3
Täällä olis plussattu tänään aamulla, la olis oviksen mukaan 2.1, kuukautiskierrosta ei paree mitään laskeskella kun on niin epäsäännöllinen kierto.
Toista odotellaan, esikoistyttö on 3v ja leikkikaveri on erittäin odotettu.
Yritän päivitellä ketjua ahkerasti eli laittakaahan selkeesti nimimerkki ja laskettu aika. Suljetun ryhmänkin voin perustaa jos tarvetta on, itseä se ainakin kovasti kiinnostaa. Siellä vois sitten tarkemmin kysellä sen fb-ryhmän perään jos sille kiinnostusta löytyy :)
Ihanaa, olo on onnellinen <3
anita, la 2.1
Ja arvatkaas vaan meinasko heti otsikkoon tulla kunnon typo kun hyvin vahvasti elän vielä vuotta 2014 :D
Kommentit (550)
MinttuW, niin se tosiaan on, että ainakin meilläpäin eka neuvola voi olla vielä viikolla 10. Ultra helpotti omaa epäuskoa ja vei pois huolen ainakin tuulimunasta ja kohdunulkoisesta. Toisaalta, paljonhan netissäkin on näitä juttuja luettavana, että uä:ssa kaikki ok vaikka viikolla 9+jotain ja myöhemmässä ultrassa nähty, että alkio on kuollut samana tai seuraavana päivänä. Omaa käyntiä joudutti myöhäinen kunnallinen ultra ja se, että joudun työssäni vähän pakolla kertomaan joka päivä yhä useammalle raskaudesta ja ajattelin, että jos nyt on kaikki ok, niin km-riski laskee siihen n.2% (lääkärin mukaan). Linnee: Kävin Femedassa, koska olen käynyt sielä ennenkin muissa asioissa ja olen pitänyt palvelusta. Uä hinta pyörii Helsingissä mielestäni siinä 150e paikkeilla molemmin puolin, tietty riippuen kyseisen lääkärin palkkiosta. Itse uä taisi olla 100e ja lääkärin vastaanotto siihen päälle (saa Kela-korvauksen). Itse harkitsin pitkään menenkö, mutta sitten sain töistä sopivasti bonuksen, jolla yleensä olen ostanut vaatteita tms. Nyt sitten tämä uä oli mun "hemmottelu".
Tuosta hajuherkkyydestä, täällä ihan sama homma. Inhoan tupakansavua muutenkin ja nyt se on todella vastenmielistä. Samoin voimakkaat hajuvedet työkaverilla saa haukkomaan happea. Johtunee osin myös hengenahdistuksesta, joka on ollut joskus niin paha, että raikas ulkoilmakaan ei ollut tarpeeksi hapekasta ja raikasta.
Apila, allekirjoitan niin nuo sun jutut pahoinvoinnista! Ja kyllä mä katkeroidun siitä, että oksensin neljä kuukautta ja sitten menee kesken... Ja nyt heti ekasta oksusta alkoi niin masentaa. Ajattelin, ettei voi olla totta! Taas! Nyt mä jollakinlailla pystyn tätä oloani hallitsemaan ruokavaliolla ja välipaloilla. Silti toki oksennan joka päivä monta kertaa ja ruokavalio on tosi suppea. Kolme lyhyttä päivää oon nyt töissä ollut ja ihan ok ne on mennyt. Oon nyt antanut itelleni luvan jäädä aamulla kotiin tai lähteä kesken päivän pois jos siltä tuntuu.
Hajut kans lisää helpolla ällötystä. Yks paha mulle on jääkaappi! Pakko vain äkkiä ottaa, mitä oli hakemassa. Onneksi tiskiallas ei oo kaukana jääkaapista, koska useimmiten jääkaapilta on suunta suorinta tietä kyökkimään.
LMC, voi kun oli mahtava uutinen!!!
Mulla oli tänään eka neuvola ja ultrattiin. Neuvolantätinä oli sijainen, joka ei saanut sykettä näkymään ja oma sydän jätti jo muutaman lyönnin välistä! Hän sitten haki kokeneemman ultraajan paikalle ja hän sai heti sykkeen näkyviin ja muutenkin kaikki oli oikeilla paikkoillaan :) Jesta, kun ehdin vaan jo kovasti säikähtää. Tämä toinen ultraaja tuntee mun taustat ja oli kyllä niin hienotunteinen ja toimi rivakasti eikä odotuttanut enää enempää.
Muutenhan tuo eka käynti oli aika tuttua juttua mulle, kun tasan vuosi sitten oli samassa tilanteessa. Tällä kertaa mulle tulee ylimääräisiä ultria ja ehkä myös verikokeita, mutta niistä saan aikoja sitten postitse. Otan kyllä mielelläni vastaan jokaikisen käynnin, mitä annetaan.
Sitä ihmettelin kovasti, kun mun laskujen mukaan mulla on nyt rv 8+2, mutta neuvolassa meinasivat, että rv 8+3. Ja molemmat laskettu kuukautisten mukaan. En ymmärrä, miten siinä voi olla eri laskutapoja. Noh, ei sillä mitään merkitystä ole. Pääasia tietenkin on, että kaikki on hyvin.
Relight rv8+3
Huh, täällä on nyt menty aika lailla tunteesta toiseen. Eilen oli eka neuvola (rv 7+1), jossa sitten laiteltiin lähetettä labraan ja varattiin aika ekaan ultraan, joka täällä pitää käydä viikolla 12+0-12+2. Ihan fiiliksissä ja innoissaan vihdoin uskalsi alkaa miettiä kaikkea.
No, lyhyt oli tuo ilo, melko varmasti tänään mennyt kesken. Ihan hirvee vuoto pari tuntia tässä iltapäivällä. Huomenna pitää soitella neuvolaan ja sitten katsotaan että mitä kävi, mutta kauheesti ei hoitaja antanut puhelimessa toivoo. Toisin sanoen täällä lähinnä itketään tänään, mutta ehkä tää tästä jossain kohtaa sitten vielä uudeks toiveikkuudeksi muuttuu.
Että sellaista. Käsittämätöntä miten ensin voi olla kolme viikkoo niin onnellinen ja sitten yhtäkkiä ihan murtunut.
Onneksi olkoon Varpunen89, LMC & Relight! :)
Minttuw & Havu: Joo samaa mietin, ettei välillä oikein tahdo uskoa koko raskauteen, kun mitään "oikeita todisteita" ei positiivisten testien lisäksi vielä ole (mullakin neuvola vasta viikkojen päästä, ultrasta ei hajuakaan)!
Ja mä en kyllä pysty olee sitä kolmea tuntiakaan syömättä, mut se on mulle muutenkin ihan normaalia syödä vähän väliä. :P
Poppypeonita: Jep, aika tyyriiltä kuulostaa, niin pitää vielä miettiä, meniskö sinne varhaisultraan vai ei...
Voi ei, Anna mai! =´( Ehkä kaikki on kuitenkin vielä mahdollista(?), joka tapauksessa paljon tsemppihaleja sinne!
Anna mai, kovasti voimia täältäkin! :'( Toivottavasti kuulet huomenna hyviä uutisia.
Kyllä itseäkin pelottaa ja mietityttää, että onkohan siellä masussa edes ketään ja onko kaikki hyvin. Turhauttavaa odottaa ja kärsiä oireista, jos se onkin vain tuulimuna.
Minäkään en muista nimimerkkejä, joten vastailen yleisesti vähän kaikkien kirjoituksiin, ja kuten ihmiset yleensä niin minäkin tykkään puhua itsestäni!
Armoton NÄLKÄ ja VÄSYMYS vaivaa täälläkin. Ja aivan jäätävä vatsan turvotus! Voiko vatsa oikeasti olla jo kasvanut ensisynnyttällä kun rv 8+3? Pömpöttää aamuisinkin aivan alavatsasta! Pelottaa kuitenkin tää nälkä ja etovan olonkin vuoksi jatkuva syöminen, ja lisäksi olojen (etova olo + väsymys) vuoksi liikkumattomuus, kun taustalla (vuosia sitten) on epäterveellinen suhtautuminen ruokaan ja liikkumiseen. Lihominen pelottaa, vaikka kiloja kestäisikin kertyä.
Voi kamalaa anna mai :( Toivotaan nyt vielä että olis väärä hälytys..
Fertinovalla varhaisultra makso 100 euroa kaiken kaikkiaan kelan vähennysten jälkeen. Tosin en oo viä saanu laskua :D mutta niin ne etukäteen sano kun kyselin. Mutta ei haittaa toi rahanmeno kerta saatiin kystakin selville ja tarkkailuun :)
Oon ollu koko ajan siinä luulossa että tuun saamaan minimiäitiyspäivärahan sit jos raskaus sujuu odotetusti ja vauva tulis. Valmistun koulusta just joulukuun alussa. Mutta löysin kelan sivuilta että meillä opiskelijoillakin voidaan laskea äitiysraha edellisen (tai oliko se sitä edellisen) vuoden työtulojen mukaan. Ja mähän oon ollu koko ajan opiskelun ohella töissä :) Eli voi olla että tuleekin sit ihan järkevä summa. Noo, pitää kysellä neuvolasta ja kelasta näistä jahka tulee ajankohtasemmaks.
Varpunen rv 7+1
Täällä pahointi antanut pariksi päivää helpotusta. Tätä ennen oksensinkin 8kertaa tunnissa. Juhannukseen on sairaslomaa.
Täällä kunta kustantaa alkuraskauden ultran ja se on mulla nyt vasta rv 9+1!!! Kahesta elasta ollut 7+6 ja 8+3
eveny 8+2
Anna Mai: Voimia, sekä tarrasukkia sinne! Ite pelkään kovasti maanantain ekaa ultraa, jos käykin huonosti. Viime kertaista edelleen huonot muistot painaa, enkä haluaisi enää siihen samaan uudestaan.
Oireita ei oikein muuta ole enää, kun tuo mahan tajuton kasvu, ja kipeät rinnat.
Näillä mennään, ja johan kohta on jo maanantai, niin saa varmuuden tällekin..
Hyvää viikonloppua! =)
Sladyx&Pikkuinen 11+1
Anna Mai: Kovasti jaksamista sinne! :(
Sladyx: Mulla kans maanantaina eka ultra.. Tosiaan pelottaa, että samallainen pettymys näkyy (tai ei näy) kuin alkuvuodesta :'( Kamala stressi ja epätietoisuus koko ajan painaa mieltä. Mulla eniten nyt tässä huolestuttaa se, että ei ole tissitkään oireillu pariin päivään? Mahaa kipuilee vähän väliä, mutta muuta ei ole ollut. Vai olenko vain tottunut tähän kaikkeen ettei niitä ajattele.. Äh.
Viimeyönä en saanut nukuttua herättyäni kamalaan kipuun vatsassa oikealla puolella. Lähinnä kylkiluiden alla. Liekkö nukkunut huonossa asennossa tai jotain.. Huokaus.
Alima 8+0
Anna Mai: Toivottelen myös kovasti jaksamista! En osaa yhtään lohdutuksen sanaa keksiä, mutta toivon kovasti että suru kääntyy taas mahdollisimman pian uudeksi toiveikkuudeksi! Voimia!
Alima: Juuri luin jostain, että 9. raskausviikolla saattaa tulla koviakin ja yhtäkkisiä vatsakipuja, jotka usein pelästyttää odottajan, mutta ovat kuitenkin vaarattomia. Johtukohan se ihan kohdun kasvamisesta tai siirtymisestä, en muista... toivottavasti/luultavasti kaikki kuitenkin siis hyvin.:)
Varpunen: Onpa hyvä, jos on tulossa enemmän rahaa kuin oli ajatellut.:) Paljonko se minimi muuten edes on? (Äkkiähän tuon itsekin tarkistaisi, jos ei olisi laiska!:D) Mullakin määräytyy opiskeluaikaisten tulojen mukaan (myöskin onneksi ollut töissä) tai sitten ehdin vielä syksyllä tienata sen verran, että tulee vähän enemmän kuin vuoden 2012 tulojen mukaan. Eipä se paljoa silti ole, mutta eiköhän sitä pärjää.:)
Huhhuh, täällä alkaa pahin pahoinvointi olla onnellisesti takana päin tai sitten oon ainakin saanut tervetulleen tauon siitä. Tänään on ollut oikeestaan aika normaali olo, pientä harmitonta kuvotusta vaan ja edelleen kauhea väsymys, mutta muuten hyvä olo.:) Syödä pitää kahen tunnin välein tai useemmin, mut nyt pitääki jo ruveta taas kattoo mitä syö kun annoskoot on alkanu olee taas niin isoja! tuossa yhdessä vaiheessa kun neljäsosa omenaa oli ihan liikaa kerralla..
Hauska kuulla muidenkin hajuherkkyysongelmista!:D Tai no, eihän sitä toivois kelleen mut kiva kuulla ettei oo yksin. Mä oon niin yllättyny että just tollaset pesuaineiden ym hajut on niitä kamalimpia, suihkusaippuaMAINOKSETKIN ällöttää mua ja pitää kääntää pää pois ku joku nainen vaahdottaa iholleen kukkia ja macadamiaöljyjä ja muita.:D Ja tätä oiretta on miehen kaikkein vaikein ottaa tosissaan, minkä seurauksena mökötin tässä eräänä iltana märällä terassilla puol tuntia hengittelemässä raitista ilmaa ku mies oli kehdannut käyttää suihkusaippuaa peseytyessään..
Miten teillä muilla, onko miehet jo nyt kovilla kaikkien kilahtelujen ja mököttämisten kanssa?:D Omasta mielestäni mun mielialanvaihtelut helpotti jo heti plussan jälkeen, mutta oon mä silti saanu pari kertaa kuulla olevani hormoonihirviö. Huomaa ehkä että vointi alkaa olla parempi kun taas on energiaa valittaa!
Vielä noista neuvoloiden ajankohdista. Mustakin on ehkä vähän outoa että eka neuvola niin myöhään, mutta toisaalta se eka neuvola on myös vähän "turha" niin tavallaan sillä ei oo väliä kunhan se on ennen sitä ekaa kunnallista ultraa. Kun en mä ainakaan vielä ekassa neuvolassa saanu mitään sen kummempaa varmistusta sille että oikeesti oisin raskaana. Edelleen on kohdunulkoset, tuulimunat ja muut mahdollisia, täytyy vaan sitä ultraa odotella. Vaikka vieläkin kyllä mietin sitä varhaisultraa, että olisihan se kohdunulkonen ja tuulimuna kiva saada tietää/sulkea pois mahdollisimman varhain ja varsinkin (itsekästä joo), ettei tarvis turhaan kärsiä raskausoireita. Mutta sitten mietin myös, että jos varhaisultrassa kaikki olis hyvin ja näkis sen pikkusen sykkeen ja sit se meniskin kesken ni olisko se jotenki kovempi paikka? En tosiaan tiedä, eikä oikeita vastauksia varmaan ookaan, mutta piheyksissäni nyt jännitän sinne np-ultraan asti.
Pyöriikö muilla muuten koko ajan raskaus- ja vauvajutut mielessä vai jaksatteko keskittyä muuhunkin elämään? :D Mä oon jo lueskellu synnytyskertomuksia ja mietin, että miten haluan synnyttää ja nimistäkin ollaan jo juteltu.:) Ehkä vähän asioiden edellä, mutta saahan niitä miettiä, vaikkei olis edes mitään tietoa vielä vauvasta.:)
Nyt rupeen tutkailemaan netin äitiysvaatetarjontaa, ihan alustavasti vaan ;)
Apila 8+4
Apila sulla kuulostaa olevan vielä joku tolkku tuossa suunnittelussa. Itsehän heti kohta plussauksen jälkeen vietin illat googlen ääressä ja aloitin tekemään mm. alustavan listan hankinnoista, jotka tehdään kuitenkin lopulta vasta joskus loppuvuodesta, mutta olin niin innoissani kun kerrankin sain oikein luvan kanssa penkoa niitä asioita:D Synnytyskokemuksia olen myös lukenut, mutta se on vielä niin vierasta aluetta, etten oikein tiedä miten siihen vois valmistautua. Mistä minä tiedän miltä se tunuu minusta ja mitä puudutusta tarvitsen ja mikä asento tuntuu hyvältä jne. Se on kieltämättä alkanu vähän jännittään. Nimivaihtoehtoja olen (ja ollaan) miettiny jo monta vuotta. Tein niistäkin joskus listaa, ja siitä on vuosien myötä aina tippunut pois joitain nimiä, mutta osa on säilynyt vuodesta toiseen. Tukiasiatkin selvitin ennen kuin uskallettin alkaa yrittämään lasta, kun tiesin että ne tulee olemaan pienet minun viime vuosien tuloilla. En nyt muista tarkalleen paljon se minimi on.. Voihan se olla, että tulee pettymys jossain vaiheessa, mutta olen silti halunnut vain fiilistellä nyt tätä hyvää oloa ja riemua. Pettymys tulee jokatapauksessa sattumaan, olin valmistautunut tähän kaikkeen tai en.
Kovaa vatsan vihlontaa täälläkin on päivittäin erityisesti nopeissa liikkeissä tai aivastaessa tai yskiessä. Ilmeisesti ne on vain niitä kohdun kasvukipuja. Ihme ja kumma mieli on kuitenkin pysynyt aika seesteisenä viime viikkoina. Tuntuu että olen jossain onnellisessa kuplassa maha-asukin kanssa:D
Onnesta sekaisina ja kultakimpale 8+6
Apila: Mäkin menin yks päivä valittamaan siitä, miten pahalta mies jotenki hais - riitahan siitä melkein saatiin aikaseks.:P Muuten ollut kyllä ymmärtäväinen, kuten aina, esim. tänään oon ollu (10 tunnin yöunista huolimatta) ihan yliväsyny, ja mies on yrittänyt saada mua päikkäreille lepäämään, ja sohvallekin mut kerran jo peitteli, mutta ite oon yrittänyt sinnitellä väsymystä vastaan. Muuten edelleen tosi oireeton (ja sen takia vähän huolestunut) olo.
Niin ja aikamoinen hormonihirviö osaan itsekin olla - olikohan eilen, kun mies mainitsi, että vaikutan erityisen hyväntuuliselta - lienee sitten harvinaisempaa, ja sanoinkin, että nauttikoot sitten tästä hetkestä. ;)
Ton varhaisultran hyviä ja huonoja puolia oon myös miettinyt, enkä oo oikeestaan tullu vielä mihinkään tulokseen.
Ite oon huomannut, että kun on omissa oloissaan, raskaus on paljon mielessä, mutta kun on ihmisten ilmoilla ja on enemmän tekemistä, unohtaa koko asian välillä kokonaan.
Nimivaihtoehtoja/omia lemppareita oon myös listaillu vuosien varrella, ja just eilen mies tuli kysyneeks, että mitäs ne olikaan. Voi olla, että joudutaan tekemään senkin suhteen vielä joitain kompromisseja. ;)
Mitään hankintoja en tosiaankaan oo miettiny, ehkä sitten syksyllä korkeintaan alkaa niitä miettiä.
Tsemppiä Sladyxille & Alimalle ultraan!
Linnee 7+3
Pahoittelut Anna mai :'( p*ska juttu...
Toivotaan että huomisen ultrassa kävijöillä on tuomisinaan iloisia uutisia :)
Muahan siis ällöttää AJATUS savukalasta niin että rupee tulemaan oksurefleksi. Mun lempiruoka :( Ja mun hedelmäsuihkusaippua: kuka on mennyt laittamaan siihen mustaherukkaa??? Häh, miksi?! Mä en kestä :D
Mulla noi oireet vähän vaihtelee, tällä hetkellä ei taas satu tisseihin. Viimeksi kun oli tissikiputaukoa, se kostautui niin jäätävänä kipuna että oli pakko pitää öisin urheilurintsikoita. Vatsaan ei nyt satu, välillä sattuu. Edelleen ei pysty reippaaseen aerobiseen liikuntaan, tulee karsee olo. Välillä tuntuu vähän olevan sydämessä ylimääräisiä lyöntejäkin.
Mihinhän mä näiden kannujen kanssa vielä joudun. Ihan oikeesti: n 6 vk raskautta ja 70D-> 75F. Ja alkaa jo tursumaan näistäkin. Lisäksi oon aina ihmetellyt sitä "kynätestiä" (jos kynä pysyy tissin alla niin on roikkurinnat). Ajattelin että saa kyllä olla lärpäkkeet että pysyy. No nyt mulla sitten virallisesti on riipat :D kuudessa viikossa, jessus!! Ei ihme että sattuu kun hetkessä retkahtaa. No, tällästä tää on. Mies kyllä onneksi tykkää :D Mun "raskausarvet" onneksi olikin vaan naarmuja ja alkoivat haalistumaan. Mulle jotenkin tää kropan muuttuminen on yllättävän iso juttu...
Mä en uskalla suunnitella mitään enkä varmaan uskalla ostaakaan mitään ennen (mahdollista) syntymää. Musta babyshoweritkin on karseita siinä suhteessa että porukka ostaa niin hienoja lahjoja sinne. Ite ostan aina jotain pientä ja sitten kun on syntynyt niin vasta ns oikean lahjan. Tai että joku petaa pedin valmiiksi! Ei varmaan tarvitsisi olla näin taikauskoinen. Olisihan se näppärää että olisi jotain valmiinakin :D varmaan välttämättömydet pitää hankkia ja katsoa mitä saa kavereilta.. äitiysvaatteita kävin katsomassa (missä ne kaupassa sijaitsee) mutten uskaltanut vielä koskea niitä. Sitten kun on pakko?
Havu 8+3
Apila: Kelan sivulta kopioitua: "Yleensä vanhempainpäivärahan määrä lasketaan verotuksessa vahvistettujen työtulojen mukaan – ei nykyisten tulojesi perusteella. Määrän vaikuttavat elämäntilanteesi ja saamasi tulot. Minimipäiväraha on aina 23,92 euroa arkipäivältä. Arkipäiviä ovat päivät maanantaista lauantaihin pois lukien pyhäpäivät." Ja äitiysrahaa maksetaan 4 kuukaudelta jonka jälkeen tulee vanhempainpäiväraha, jonka määrä on ilmeisesti sama kun äitiysraha..?
Mä oon jo hankkinu jotain!!! Aivan liian aikaista, tiedän. Mutta ajattelen nyt niin että jos tää nyt meniskin kesken niin aina tulee seuraavia kertoja (toivon mukaan). Niinpä tänään aamulla lueskellessani tori.fi sivustolta vaunutarjouksia niin löysin niin hyvän tarjouksen vaunu/ratassettiin johon kuulu myös turvaistuin että pakko se oli mennä jo katsastaan ja tossa se nyt on kaikkine osineen olkkarissa :D:D En siis ollu suunnitellu että vielä pitkään aikaan olisin mitään ostanu, mutta että tällänen heräteostos.. Ja myös äitiystalvitakkeja oon nyt kattonu, koska nyt niitä sais viä halvemmalla.
Ymmärrän kyllä täysin ton ettei uskalla ostella paljon mitään valmiiks ettei jotenkin "manaa huonoa onnea".. Mutta tällä hetkellä aattelen että tapahtuu mitä on tarkotettu tapahtumaan, mulla sit on jo tuleville vuosille valmiiks vaunut joista saa näppärästi myös rattaat :)
Varpunen rv 7+4
Varpunen: myös täällä tehty pienen pieniä hankintoja, lähinnä unisex vaatteita ensimmäisiä kuukausia varten aina kun on osanut silmään jotain erityistä. Siis olen ostanut jo ennen plussausta, plussan jälkeen en tosin mitään :) oon ajatellu et annetaan sit vaik eteenpäin jos ei onnistakaan :D
Hei onko jollain kokemusta seuraavasta: rv6-7 aamusta iltaan oksentamista, väsyä, selkä- ja vatsakipua ja sitten BUM! Heräsin eilen aamulla (rv7+5) ja kaikki oireet tipotiessään.. siis ihan kaikki. Ei vuotoa tms. Pitäskö olla huolissaan vai helpottunut. Olin jo varautunut että oksentelu kestäis kauemmin. Onneksi parin päivän päästä varhaisultra, en nimittäin kestäis epätietoisuutta 5 viikkoa kunnes on tuo alkuraskauden ultra. Pieni hinta mun mielestä (osittaisesta) mielenrauhasta, vaikka ei se siihen lopukaan tiedetään.
Pahoittelut täältäkin Anna Mai :(
Itse en ole vielä tehnyt hankintoja, mutta ajattelin nyt alennusmyynneistä jotain vaatteita katsoa. Kumma juttu, miten ennen raskautta suunnittelin hirveästi nimiä, mitä ostaisin vauvalle jne. ja nyt kun on raskaana, en jotenkin uskalla antaa itselleni lupaa vielä suunnitella liikoja. Ihan älytöntä taikauskoa, että jos liikaa suunnittelee, niin sitten tippuu korkeammalta. Lisäki olen vielä ultrankin jälkeen ihan epäuskoinen, että olenko nyt oikeasti raskaana. Vaikea vieläkin käsittää, kun mahassa ei tunnu mitään ja elämä pyörii normaalisti.
Hankintoja nyt kuitenkin miettiessä, olen ihan pihalla että mitä vauvalle nyt olisi välttämätöntä ostaa aluksi. Netissä kun aiheesta lukee, niin päätyy siihen, että kaikki vauvat on niin erilaisia. Joku ei viihdy sitterissä, toinen ei kantoliinassa, yksi ei tarvinnut lainkaan ihan pieniä vaatteita kun syntyi isona, ammetta ei tarvittu ollenkaan.... Tuo on kyllä totta, mitä Varpunen89 sanoit, että ainahan ne tarpeettomat tavarat voi lahjoittaa eteenpäin tai säästää tulevaisuuteen tai jopa myydä.
Onko muut muuten menossa ulkomaanreissuille nyt loma-aikana? Meillä oisi 2 viikon häämatka suunnitteilla Italiaan ja nyt kaverini kertoi, ettei etelä-eurooppaan suositella matkustamista raskauden aikana toksoplasmoosin takia. Sen verran netistä luin, että paikallisilla olisi tuohon valtaosalla immuniteetti, mutta suomalaisilla vain n.20%:lla. Sikiölle tuo tauti olisi sitten tosi vaarallinen :( Ei auta kuin kysyä neuvolassa asiaa ja pohtia matkan peruuttamista... Huoh. Tuo tokso tarttuu lähinnä huonosti kypsennetyn lihan ja huonosti pestyjen kasviksien välityksellä ja itsellä kun on joitain ruoka-aineallergioita, niin vaikeaksi menee lihan ja raakojen kasvisten välttely :/ Muutenkin kaikki raikkaat vihannekset maistuisi nyt kaikkein parhaiten. Tietysti toivoa sopii, että mulla lapsena kissaperheessä kasvaneella sattuisi olemaan tuo immuniteetti sopivasti valmiina....
Poppis 9+3
Hellou!
Tänään oli ensimmäinen neuvola ja se meni oikein rennosti. Terveydenhoitaja oli mukava ja tietoa sai kaksin käsin taas lisää, kotiin vietäväksikkin ;)
Ensiviikolle pitäisi yrittää saada aikaa ultraan, huh jännittää jo nyt että mitähän siellä näkyy, vai näkyykö mitään..
Saa nyt nähä että millon tämä järkyttävä väsymys ja pahoinvointi "loppuu" , onneksi on pahoinvointirannekkeet keksitty, helpottaa oloa ihan älyttömästi!
Tätä fiilistä on aika vaikea kuvailla, onnellinen mutta jännittynyt!
Mieskin jo joka päivä silittelee mun vatsaa ja sanoo että täällä on mun vauva! <3
Sonkku 8+6
Ultrassa käyty. Siellä pikkuinen liikkui, ja sydän sykki. Mutta..jälleen eletään epätietoisuudessa, voiko tätäkään raskautta jatkaa. Niskaturvotus suuri, 5,75 ja sitten tuo sydän. Siinä jotai..turvotusta,..nestettä..? Lääkärikin kävi katsomassa, ja meinasi laittaa minut Helsinkiin istukkanäytteeseen. Sovittiin, että ootan kunnes on 15 vkoa täynnä, niin menemme lapsivesipunktioon omaan sairaalaan. Siellä sit selvii maholliset kehityshäiriöt, ja voidaan katsoa sydäntäkin uudestaan. Tämä aika on vasta heinäkuussa puolen välin tienoilla, siitä vko niin saadaan tulokset. 2 tervettä lasta edellisestä liitosta, ja nyt uuden kumppanin kanssa toinen raskaus joka edellinen jouduttiin keskeyttämään, niin ei kai taas voi käydä niin ? :'(
Sladyx ja pikkuinen 10+6 koska laskettuaika siirtyi ja uusi on 6.1.2015
Minttu: Musta on jotenkin outoa, että saa suunnilleen kolmanneksen odotella ennenkuin ketään kiinnostaa edes katsoa onko siellä mitään! Tai mites kaikki seulonnat ym., eikö olisi hyvä tietää missä mennään? Mullakin periaatteessa voisi olla nyt mitä vaan 7+2 ja 9+0:n välissä. Tälleen ekakertalaisena tämä on mua vähän yllättänyt että tuntuu ettei neuvolaa oikein kiinnostanut. No ehkä fiilis muuttuu ekan käynnin jälkeen.
LMC: aivan supermahtava uutinen :) ihanaa. Kuulosti jo tosi pelottavalta tuo vuoto! Hyvä että sua seurataan kunnolla. Ei ole kuukausien epätoivoisia odotteluja ilman mitään väliaikatietoa. Vaikka odottelu vuodon kanssa on varmasti silti rankkaa, eikä istukan vuotaminen ole kiva homma :/ Kovasti sinne kuitekin onnea ja jaksamista :)
Varpunen: onnea ultrasta myös sinulle :) varmasti hienoa nähdä jotain konkreettisesti. Olisi kyllä kiva, jos edes yrittäisi ekassa neuvolassa kuunnella sykettä. Silloinhan on viikkojakin jo aika "paljon". Toivottavasti kysta käyttäytyy rauhakseen ja siitä ei koidu muuta kuin että tosiaan pääset seuraamaan pienen kasvamista tiheämmin <3
Apila: Vihreä hammastahna ja banaani, hyi yök!!
(.) karsee NÄLKÄ! Kolme tuntia jos on syömättä niin rupee ylävatsa mouruamaan niin että kaikki lähellä olijat kuulevat :D Ei siis mitään erityistä täällä, taidan lähteä syömään. Vähän on ruvennut mietyttämään onko sillä ketään? EI ainakaan kukaan huuda takaisin jos koputtaa ja kysyy :D
Havu 8+0