Lue keskustelun säännöt.
Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa vaan dislikeä, totuus on kuitenkin totuus kirjoitti:
Siitä oli joskus juttuakin, että nykypäivänä yli 70% työhön pääsemisistä tulee suhteiden kautta, että on kyseiseen firmaan joku kytkös entuudestaan. Sitten porukka aina ajattelee, että ovat työllistyneet omin avuinensa ja ovat niin erinomaisia. Tuo on suurinta hevonpaskaa.
Minä voin sentään myöntää saaneeni kontaktin kautta hyvän työpaikan. Olen pärjännyt siellä hyvin ja minut vakinaistettiin jo paljon ennen koeajan loppumista, mutta minä voin sentään myöntää, että en olisi kyseisessä paikassa töissä ilman olemassa olevaa kytköstä. yli 70% omahyväisistä työpaikan saaneista persenaamoista ei tähän pysty, kun tuppaa unohtumaan se oma tilanne, miten aikoinaan työllistyi.
Itse taas olen lukenut, että 70 % töistä menee muuten kuin julkisella haulla, mikä nyt on hieman eri asia, kuin suhteilla töihin pääseminen. Tämä pitää sisällään mm. itsenäisesti töitä hakeneet.
Työnhaussa toki tarvitaan tuuria, mikään ei tule puhtaasti omilla ansiolla. Mutta on vähän myös outoa ajatella, että suhteet eivät olisi mitenkään ansaittuja. Toki, jos menet isän firmaan vain koska olet isäsi tytär, niin silloin joo. Mutta jos sinua pyydetään, koska sinut tiedetään hyväksi tekijäksi, niin eikö silloin ole kysymyksessä omat ansiot?
Oikeastiko nykyään haetaan vain töihin jotka on julkisesti haussa....
Olen kaikki elämäni 3 työpaikkaa saanut ihan itse paikalla käymällä, enkä edes tiennyt , olisiko mitään työtä tarjollakaan.Jokaiseen pääsin.
Kannattaa vaan soittaa eri paikkoihin ja kysyä, voiko tulla käymään, siitä saattaa työpaikka yllättäen löytyä.
Jep! Homma toimi noin kasarilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tekisitte tilanteessani? Olen kolmen lapsen myötä ollut 5v kotiäitinä putkeen. Minulla vakituinen työpaikka hoitoalalla. Työajat hankalat kun 3-vuorotyö ja palkkaus 1600€/kk eli kotiäitinä lähes samoissa rahoissa tuilla. Paluu töihin olisi kesällä. En ole enää innostunut palaamaan kyseiseen työpaikkaan jossa työmatkakin pitkä (kuljen julkisilla). Uskaltaisiko hakea kolmen lapsen äitinä toiseen työpaikkaan? määräaikaista työsuhdetta en halua kun vakituisen paikan aiemmin saanut
Toisaalta määräaikaisuus antaa mahdollisuuden ansiosidonnaiseen, mutta hoitajana on riski saada paljon työtarjouksia TE-toimistolta.
Itse tein määräaikaisuuksia hoitajana, kunnes sain työssäoloehdon täyteen. Jatkoin sitten keikkailua samaan paikkaan nostaen samalla soviteltua ansiosidonnaista. TE-toimistolle ilmoitin hakevani töitä toisella tutkinnollani ja löysinkin muutamassa kuukaudessa osa-aikatyön. Työskentelen 2-3 päivää viikossa ja käteen jää saman verran kuin kokoaikatyössä.
Tehnyt saman tempun minäkin täällä. 2600 jää kuukaudessa käteen enkä tee tosiaan kuin pari lyhyttä päivää viikossa töitä, toimistohommia. Ei vastuuta juuri mistään ja tienaan paremmin kuin saman työpaikan lekurit. En ikinä ottaisi vastaan minkään sortin vakipaikkaa. Ja nekin verot mitä palkkatyöstä maksan, otan kyllä palautuksina takaisin.
Asunnot ovat maksettuja ja ne ovat vuokralla.
Ai niin, olen rahoitusalan ekonomi aiemmassa elämässäni, osaan kyllä suunnitella nämä kuviot.
Sanotaanko etten vaihtaisi tästä äkkiä mihinkään. Aikaa on perheelle kuten kuuluukin olla.
Täällä 40v-nainen joka tehnyt eri alan töitä kiitettävin tuloksin. Teollisuudessa, kuljetusalalla ja käsityöalalla. Siis hommani hyvin tehnyt mutta määräaikaisia, ja kuljetusalan firma meni konkkaaan, siinä oli vakkari paikka,mahdottoman mukavaa hommaa oli.
Nyt työttömyyttä takana VASTA 5kk,mutta huomaan että mielessä tapahtuu jotain, ei enää innosta asiat. Tunnin välein selaan työpaikkailmoituksia, olisin valmis ja kykenevä tekemään melkein mitä vain, mutta ei. Yli 40hakemusta,,kolme haastattelua, ja näistä vain n. Kymmenen on ilmoittanut että valittiin toinen. Miksi työpaikat ei voi ilmoittaa ettei tullut valituksi?
Vuokratyöfirmoille tehnyt profiilit ja avoimissa haastatteluissa käyty.. Tyhjää.
Se tunne ettei kukaan tarvitse minua, on paha, halu tehdä jotain on niin suuri.
Ehkä huomenna..
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on henkisesti ja taloudellisesti vaativaa. Se vaatii jatkuvaa arvottomuuden, kelpaamattomuuden, rahattomuuden, torjutuksi tulemisen, ulkopuolisuuden ja joukkoon kuulumattomuuden sietämistä eli rautaista mielenterveyttä. Kuinka moni oikeasti jaksaa sellaista joka päivä? Sitä jaksamista pitäisi todella arvostaa jatkuvan syyllistämisen ja CV:n aukoista kyselemisen sijaan. Myös rekrytoinnissa pitäisi arvostaa työttömän psyykkistä kestokykyä.
Nimenomaan, moni HR-ihminen on entinen koulukiusaaja psykopaatti joka nauttii ihmisten kyykyttämisestä. Kunpa tulisi lähtö töistä heille koronan takia.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkoja ei ole tarpeeksi kaikille töihin haluaville.
Vuokrapätkät ei ole oikeita töitä, vuokratyö on ihmisten hyväksikäyttöä.
Juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työttömyys olisi ihan mukavaa nyt kun on jo oma asunto ja rahaa tilillä vuosiksi eteenpäin, jo pelkkä asumistuki pidentäisi säästöjen riittävyyttä lähes kaksin kertaiseksi. Olis aikaa harrastaa.
Omana työttömyysaikana hain kyllä laidasta laitaan. Tuloksena neljä haastattelukutsua omalle alelle, lopulta myös oman alan työ. Yksi kutsu siivoustyöhön ja silloinkin tuntui, että siihenkin kutsuttiin vain että pääsevät veetuilemaan, että mitä noin koulutettu tänne hakee. Tuossa olivat kaikki haastattelukutsut, mitä sain valmistuttuani insinööriksi ja oltuani 5 kk työttömänä. En tiedä montako hakemusta tein, paljon joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti. Välttelen itse tilanteita, joissa joutuisin kertomaan olevani työtön. Sitä alkaa itsekin kyseenalaistaa itseään ja syitä miksi tässä on. Vaikka toki kun järjellä miettii niin töitä ei vain ole kaikille ja jos itse on tehnyt sen minkä voi niin loppu ei ole enää omissa käsissä. Uudelleen kouluttautumista ja tutkinnon laajentamista työllistävämpään suuntaan aion viejä yrittää. Minulla olisi yli 30 vuotta viejä työikää jäljellä, joten vielä en tosiaan aio luovuttaa vaikka olen tajunnut miten raadollista tämä työnhaku sirkus on. Ro tätä tajua ennen kuin itse kokee tämän. Ap
Moi ap, olen ollut samassa tilanteessa kanssasi. Hiljalleen työttömyys ja muut tekijät ovat aiheuttaneet myös masennuksen siitä huolimatta, että tein kaiken voitavani pysyäkseni yhteiskunnan rattaissa. Olen siis mielenterveysongelmainen työtön. Miksi tuomitset? Aika ylimielistä ajatella, etteikö sinulle voisi käydä samoin. Olethan työtönkin vaikket sitä ilmeisesti olisi ikinä uskonut. Varo vaan ettet alkoholisoidukin.
Vierailija kirjoitti:
Omana työttömyysaikana hain kyllä laidasta laitaan. Tuloksena neljä haastattelukutsua omalle alelle, lopulta myös oman alan työ. Yksi kutsu siivoustyöhön ja silloinkin tuntui, että siihenkin kutsuttiin vain että pääsevät veetuilemaan, että mitä noin koulutettu tänne hakee. Tuossa olivat kaikki haastattelukutsut, mitä sain valmistuttuani insinööriksi ja oltuani 5 kk työttömänä. En tiedä montako hakemusta tein, paljon joka tapauksessa.
Olen käynyt itse nyt 7 haastattelussa 3 kk aikana enkä ole saanut töitä..Kaikki nuo hakemani paikat ovat jollakin tavalla liittyneet opiskelemaani alaan vaikka olen hakenut kyllä muutakin kuin alani hommia , mutta niihin ei tule kutsua. Valintaperuste taas noiden haastattelujen jälkeen on ollut aina se, että jollain muulla on enemmän juuri sitä työkokemusta mitä halutaan. Vaikea tuohon on mitään sanoa tai yrittää parantaa suoritusta, jos ratkaiseva tekijä on aina tuo. Miksi edes kutsuvat haastatteluun, jos minulla ei ole tarpeeksi työkokemusta heidän mielestään? Tuohan on kaikkien ajan tuhlausta. Pitäisi juuri saada se paikka, että saa kunnon työkokemuksen, mutta ei minua valita niin miten saan sitä kokemusta lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti. Välttelen itse tilanteita, joissa joutuisin kertomaan olevani työtön. Sitä alkaa itsekin kyseenalaistaa itseään ja syitä miksi tässä on. Vaikka toki kun järjellä miettii niin töitä ei vain ole kaikille ja jos itse on tehnyt sen minkä voi niin loppu ei ole enää omissa käsissä. Uudelleen kouluttautumista ja tutkinnon laajentamista työllistävämpään suuntaan aion viejä yrittää. Minulla olisi yli 30 vuotta viejä työikää jäljellä, joten vielä en tosiaan aio luovuttaa vaikka olen tajunnut miten raadollista tämä työnhaku sirkus on. Ro tätä tajua ennen kuin itse kokee tämän. Ap
Moi ap, olen ollut samassa tilanteessa kanssasi. Hiljalleen työttömyys ja muut tekijät ovat aiheuttaneet myös masennuksen siitä huolimatta, että tein kaiken voitavani pysyäkseni yhteiskunnan rattaissa. Olen siis mielenterveysongelmainen työtön. Miksi tuomitset? Aika ylimielistä ajatella, etteikö sinulle voisi käydä samoin. Olethan työtönkin vaikket sitä ilmeisesti olisi ikinä uskonut. Varo vaan ettet alkoholisoidukin.
Mielestäni en ole kyllä ylimielistä nähnytkään. Mieli varmaan suojaa itseään niin että ei ajattele, että itselle voisi osua kohdalle työttömyys. Mitä ylimielistä siinä on? En minä silti vielä ole luovuttanut ja onneksi viina sentään ei edes maistu. Pysyttelen kaukana siitä. Minkäs sille voi, jos masennus iskee, mutta parhaani teen, että työllistyisin vielä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti. Välttelen itse tilanteita, joissa joutuisin kertomaan olevani työtön. Sitä alkaa itsekin kyseenalaistaa itseään ja syitä miksi tässä on. Vaikka toki kun järjellä miettii niin töitä ei vain ole kaikille ja jos itse on tehnyt sen minkä voi niin loppu ei ole enää omissa käsissä. Uudelleen kouluttautumista ja tutkinnon laajentamista työllistävämpään suuntaan aion viejä yrittää. Minulla olisi yli 30 vuotta viejä työikää jäljellä, joten vielä en tosiaan aio luovuttaa vaikka olen tajunnut miten raadollista tämä työnhaku sirkus on. Ro tätä tajua ennen kuin itse kokee tämän. Ap
Moi ap, olen ollut samassa tilanteessa kanssasi. Hiljalleen työttömyys ja muut tekijät ovat aiheuttaneet myös masennuksen siitä huolimatta, että tein kaiken voitavani pysyäkseni yhteiskunnan rattaissa. Olen siis mielenterveysongelmainen työtön. Miksi tuomitset? Aika ylimielistä ajatella, etteikö sinulle voisi käydä samoin. Olethan työtönkin vaikket sitä ilmeisesti olisi ikinä uskonut. Varo vaan ettet alkoholisoidukin.
Tämä oli jotenkin tosi ilkeä kommentti. Tsemppiä ap, kuulostat järkevältä eikä kannata vielä luovuttaa tai kuunnella näitä negaajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti. Välttelen itse tilanteita, joissa joutuisin kertomaan olevani työtön. Sitä alkaa itsekin kyseenalaistaa itseään ja syitä miksi tässä on. Vaikka toki kun järjellä miettii niin töitä ei vain ole kaikille ja jos itse on tehnyt sen minkä voi niin loppu ei ole enää omissa käsissä. Uudelleen kouluttautumista ja tutkinnon laajentamista työllistävämpään suuntaan aion viejä yrittää. Minulla olisi yli 30 vuotta viejä työikää jäljellä, joten vielä en tosiaan aio luovuttaa vaikka olen tajunnut miten raadollista tämä työnhaku sirkus on. Ro tätä tajua ennen kuin itse kokee tämän. Ap
Moi ap, olen ollut samassa tilanteessa kanssasi. Hiljalleen työttömyys ja muut tekijät ovat aiheuttaneet myös masennuksen siitä huolimatta, että tein kaiken voitavani pysyäkseni yhteiskunnan rattaissa. Olen siis mielenterveysongelmainen työtön. Miksi tuomitset? Aika ylimielistä ajatella, etteikö sinulle voisi käydä samoin. Olethan työtönkin vaikket sitä ilmeisesti olisi ikinä uskonut. Varo vaan ettet alkoholisoidukin.
Tämä oli jotenkin tosi ilkeä kommentti. Tsemppiä ap, kuulostat järkevältä eikä kannata vielä luovuttaa tai kuunnella näitä negaajia.
Miksi ei saa ravistella? Ap on selvästi järkyttynyt omasta keskinkertaisuudestaan kun ei olekaan pärjännyt elämässä kuten oletti ja vieläpä itse vahvistaa täällä tätä "työttömät on alkoholisoituneita, laiskoja mt-potilaita" -mantraa. Ei ole mitään väärää jos ei identifioidu tuohon ryhmään, enkä usko että ap tekee tätä tahallaan, siksi halusin herätellä. Mt-potilas ja alkoholisti ovat leimoja siinä missä työttömyyskin, miksi toisen leiman käyttö on hyväksyttävämpää kuin toisen? Etenkään kun kaikki edellä mainitut voivat olla henkilön omasta toiminnasta ja valinnoista riippumattomia seurauksia. Toivottavasti ymmärrät mitä ajan takaa.
Juttu on valhetta niin monesta syystä. Rokote on ollut valmis jo 2 vuotta. Suunnitelmaa hiottu 19 vuotta ja sen aloitus tapahtui 2001 iskuilla.
Ei ole tappajavirusta, eikä tosin todisteita siitä. Globaalista sensuurista lääkäreitä kohtaan on selkeät todisteet ja samoin propagandasta.
Missä on kansalle tärkeät julkiset keskustelut? Eikö enää olekaan sanavapautta? Poliisi ja virkamiehet pelkäävät tehdä oikein. MIKSI?
Mites valtamedian ja oman presidenttimme valitsema Biden? Surkuhupaisaa ja median mukaan vaalivilpistä ei ole löytynyt todisteita. Kansa uskoo mediaa, vaikka todisteita ja todistajia vaalipetoksista on tuhansia.
Entäpä testien kautta leviävä haamupöpö samalla kun säteilysairauksista(5g) ei puhuta mitään. Missä julkinen keskustelu 5g vaaroista ja nykytasoista?
Entäpä rokotteet? Koskaan ikinä ei ole yhdellekkään rokotteelle tehty blacebotutkimusta sen haitoista. Nyt on uusi rokote joka pysyvästi muuttaa ihmisten dna:n. Minusta on kiva olla ihminen ja elossa. Huomenta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut 28 vuotta työttömänä. Siinä on monta syytä matkn varrella, sekä psyykkisiä että fyysisiä.
Olisin työtön, vaikka pääsisin töihin. En enää lähde siihen egoiluun, kuvittelemaan itsestäni höpöjä.
Kertoisin kaikille työpaikkalla, että olen työtön. Siis identiteetiltäni, vaikka olen töissä.
Ei kolmenkymmenen vuoden korpitaivalta voi elämästään enää pois pyyhkiä. Se on lähes koko aikuiselämä.
Elossa ollaan yhä. Ainoa sia mikä ihmisille merkitsee, on titteli, status. Elämä on niin kuin armeija.
Mitkä natsat, millä asialla? Kättä lippaan ja kantapäät yhteen jokaisen kanssa.
Sulla on kyllä ainakin taito kirjoittaa!
Itsekin peukutin spontaanisti kommenttiasi kunnes huomasin oletukset, joita se heijastelee.
1) työttömällä ei voi olla taitoja tai vahvuuksia
2) työtön itse pitää itseään mihinkään kykenemättömänä nollana
Ajatuksesi oli tietysti kaunis ja havaintosi ihan oikea. Yksi sana vain tuolla välissä muutti kommenttisi sävyä oleellisesti. Tämähän on toki vauvapalsta ja kommentit lähetetään hetken mielijohteesta, ymmärrän sen.
Se riittämättömyyden tunne on jotain ihan kamalaa. Onko sitä turhaan opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Eikö se ollutkaan minkään arvoista? Ei kutsuta edes haastatteluihin.
Kavereita ei meinaa kehtaa tavata kun hävettää vastata kuulumisten kyselyihin. Vanhemmat sukulaiset kehottaa vaan menemään töihin ja kysymään paikan päältä, kyllähän tekevälle nyt aina töitä löytyy. Siinä alkaa itsekin epäillä itseään ja omaa osaamista, entä jos tämä onkin omaa syytäni ja olen ihan huono?
Onneksi nyt kävi mieletön mäihä ja löytyi oman alan työpaikka työllistävän koulutuksen kautta. Edellinen vuosi oli kuitenkin todella rankka, tsemppiä ihan jokaiselle samassa tilanteessa. Nykyinen työmarkkinajärjestelmä on ihan kamala, sen uhriksi joutuminen ei tee kenestäkään yhtään vähäarvoisempaa ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Se riittämättömyyden tunne on jotain ihan kamalaa. Onko sitä turhaan opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Eikö se ollutkaan minkään arvoista? Ei kutsuta edes haastatteluihin.
Kavereita ei meinaa kehtaa tavata kun hävettää vastata kuulumisten kyselyihin. Vanhemmat sukulaiset kehottaa vaan menemään töihin ja kysymään paikan päältä, kyllähän tekevälle nyt aina töitä löytyy. Siinä alkaa itsekin epäillä itseään ja omaa osaamista, entä jos tämä onkin omaa syytäni ja olen ihan huono?
Onneksi nyt kävi mieletön mäihä ja löytyi oman alan työpaikka työllistävän koulutuksen kautta. Edellinen vuosi oli kuitenkin todella rankka, tsemppiä ihan jokaiselle samassa tilanteessa. Nykyinen työmarkkinajärjestelmä on ihan kamala, sen uhriksi joutuminen ei tee kenestäkään yhtään vähäarvoisempaa ihmistä.
Olisi voinut olla oma teksti. Onnea työpaikasta.❤️ Tällaiset kirjoitukset antaa kuitenkin toivoa paremmasta. Jos tästä suosta onkin mahdollista vielä päästä. Ap
Työttömyys on ollut todella opettavainen kokemus. Tänä vuonna korona toi työnhakuun mukavan lisämausteen, sillä omalla alallani se johti massalomautuksiin ja sitä kautta työnhakijoiden räjähtävään kasvuun. Eli helppoa ei ollut, kun käytännössä kaikkiin paikkoihin tulee satoja päteviä hakemuksia. Olen hakenut kaikkea assarihommista alkaen, ja jos pääsen niissä haastatteluun (äärimmäisen harvinaista), niin minua hiillostetaan urasuunnitelmista ja annetaan rivien välistä ymmärtää, että tehtävät ovat tällaisen maisterin alapuolella.
Kuitenkin työttömyyden henkinen raakuus on yllättänyt. Olen sinänsä onnekas, että olen päässyt säännöllisin väliajoin haastatteluihin, vieläpä ihan loppumetreille saakka, mutta juurikin turhien toiveiden herääminen ja niiden murskaaminen on se raskain osuus. Saan lisäksi kuulla läheisten kommentteja siitä, kuinka osaamisella ei ole väliä vaan hyvällä persoonalla. Nuo kommentit on varmaan tarkoitettu tsemppaamiseksi ja lohdutukseksi, mutta niiden seurauksena pidin itseäni maailman surkeimpana tyyppinä, jonka kanssa kukaan ei halua tehdä töitä.
Myös ihmissuhteet ovat kärsineet. Opiskelukaverini ovat todella uraorientoituneita, ja tapaamisissamme joudun istumaan hiljaa, kun kaikki jauhavat töistään. Nostin kerran kissan pöydälle ja pyysin, että voisiko työkeskusteluja vähentää. Sain vastaukseksi vain tylyn toteamuksen, ettei kaveriporukassa pidä alkaa rajoittaa sitä, mistä ihmiset saavat keskustella.
Eilen sitten lopulta sain työtarjouksen. Kyseessä on aivan uskomattoman hyvä tuuri, sillä paikka sopii aivan täydellisesti omaan profiiliini. Koen olevani onnekas, en suinkaan parempi kuin muut samassa veneessä olevat. Ennen kaikkea uskon, että tämä kokemus on muuttanut minua pysyvästi ja auttanut muun muassa etsimään elämään palkitsevia asioita muualta kuin töistä ja näkemään, että harvoin omalla vaivannäöllä on merkitystä, jos ei ole onnea matkassa.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on ollut todella opettavainen kokemus. Tänä vuonna korona toi työnhakuun mukavan lisämausteen, sillä omalla alallani se johti massalomautuksiin ja sitä kautta työnhakijoiden räjähtävään kasvuun. Eli helppoa ei ollut, kun käytännössä kaikkiin paikkoihin tulee satoja päteviä hakemuksia. Olen hakenut kaikkea assarihommista alkaen, ja jos pääsen niissä haastatteluun (äärimmäisen harvinaista), niin minua hiillostetaan urasuunnitelmista ja annetaan rivien välistä ymmärtää, että tehtävät ovat tällaisen maisterin alapuolella.
Kuitenkin työttömyyden henkinen raakuus on yllättänyt. Olen sinänsä onnekas, että olen päässyt säännöllisin väliajoin haastatteluihin, vieläpä ihan loppumetreille saakka, mutta juurikin turhien toiveiden herääminen ja niiden murskaaminen on se raskain osuus. Saan lisäksi kuulla läheisten kommentteja siitä, kuinka osaamisella ei ole väliä vaan hyvällä persoonalla. Nuo kommentit on varmaan tarkoitettu tsemppaamiseksi ja lohdutukseksi, mutta niiden seurauksena pidin itseäni maailman surkeimpana tyyppinä, jonka kanssa kukaan ei halua tehdä töitä.
Myös ihmissuhteet ovat kärsineet. Opiskelukaverini ovat todella uraorientoituneita, ja tapaamisissamme joudun istumaan hiljaa, kun kaikki jauhavat töistään. Nostin kerran kissan pöydälle ja pyysin, että voisiko työkeskusteluja vähentää. Sain vastaukseksi vain tylyn toteamuksen, ettei kaveriporukassa pidä alkaa rajoittaa sitä, mistä ihmiset saavat keskustella.
Eilen sitten lopulta sain työtarjouksen. Kyseessä on aivan uskomattoman hyvä tuuri, sillä paikka sopii aivan täydellisesti omaan profiiliini. Koen olevani onnekas, en suinkaan parempi kuin muut samassa veneessä olevat. Ennen kaikkea uskon, että tämä kokemus on muuttanut minua pysyvästi ja auttanut muun muassa etsimään elämään palkitsevia asioita muualta kuin töistä ja näkemään, että harvoin omalla vaivannäöllä on merkitystä, jos ei ole onnea matkassa.
Onnea sinullekin työstä! Joo koen myös itse kuitenkin jo nyt, että työttömyys on opettanut ja opettaa paljon. Olen itsekin opiskelu-ja jopa urasuuntautuneena ihmisenä ironista kyllä alkanut kyseenalaistaa työn merkitystä vaikka vielä niin kovasti työtä arvossa ilmeisen paljon vielä toistaiseksi ainakin pidän. Hyvää uraa en tavoittele edes enää vaan tärkeintä on merkityksellinen ja mieluisa työ, mutta elämän varsinainen ilo ja merkitys on löydettävä muualta. Olen alkanut arvostaa vieläkin enemmän elämän hiljaisia ja vaatimattomampia puolia. Metsässä kävelyä, nukkumista, lukemista ja jos huomaan jostain ihmisestä, että hyviäkin on olemassa eikä oman edun tavoittelevia feikki näyttelijä ihmisiä. Olen alkanut kuunnella itseäni enemmän ja yhä vähemmän välitän statuksesta tai titteleistä. Elämä voi muuttua hetkessä, joten mitään en pidä itsestäänselvänä ja jo elossa olosta voi olla, jos ei iloinen, niin ainakin tyynellä mielellä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on aivan ihanaa. Saa nukkua kymmeneen, päivällä varsinkin keväällä, saa hyödynnettyä ne päivän ainoat kaksi valoisaa tuntia mukavaan reippaaseen lenkkiin. Eikä tarvitse olla h***ana jollekin kokoajan lisää ja lisää vaativalle pyrkyri-pomolle.
Ehkä on ihanaa joo.Muutaman kuukauden.Sitten,kun alkaa rahat loppua ja vaatteisiin tulla reikiä,tukka hapsottaa,hampaat reikiintyä,kaikki ilmainen on nähty,koettu ja tehty tuhansia kertoja ja seinät kaatuu päälle,ruoka käy aina vaan yksinkertaisemmaksi,kun yrität niistä vähistä rahoista edes joskus päästä hammaslääkäriin/ostaa vaatteita/kampaajalle..Ei olekaan enää niin kivaa.Kun lähetät satoja hakemuksia,etkä koskaan tule valituksi mihinkään,et edes haastatteluun pääse enää.Onkos vielä niin kivaa.Voin sanoa kuule ei ole ei.T: Näistä asioista jotain tietävä
Samanlaisia kokemuksia. Tosin itsellä on vielä jatko-opintojakin tehtynä, ne jätän suosiolla pois useimmiten enkä edes mainitse asiasta. Uskoisin, että voisi olla hyväkin mahdollisuus työllistyä ns. duunarihommiin, jos vaan pääsisi edes haastatteluun ja näyttämään että pystyy kyllä käytännön hommiin, joita joskus nuorempana opiskeluiden ohessa tekikin. Kai ne työnantajat jotenkin ajattelee että ei ole motivoitunut. Välillä olen kirjoittanut suoraan hakemukseenkin että haluan vaihtaa alaa pois entisistä kuvioista mutta ei ole vielä tärpännyt. Kai se aikanaan löytyy.