Lue keskustelun säännöt.
Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys olisi ihan mukavaa nyt kun on jo oma asunto ja rahaa tilillä vuosiksi eteenpäin, jo pelkkä asumistuki pidentäisi säästöjen riittävyyttä lähes kaksin kertaiseksi. Olis aikaa harrastaa.
No sen kun irtisanoudut, ehkä työpaikkasi saa joku tarvitseva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei haittaisi yhtään olla työtön! Puuhailisin kotona, tekisin ruokaa, lepäisin ja ottaisin lapset vastaan koulusta. Olisi aina aikaa tehdä kaikkea ja reissata!
Millä rahalla muka reissaisit? Meidän rahat riittää juuri ja juuri lasten ruokaan ja muihin välttämättömyksiin. Ei tässä mitään reissata.Kuinka pihalla voi olla ihminen työttömän arjesta. T: Työmarkkinatuella kolmea lasta elättävä pitkäaikaistyötön
Niin sinä oletkin köyhä, minä en ole.
No,jos sulla on tarpeeksi massia,niin ota loparit ja anna työpaikkasi eteenpäin jollekin toiselle.V ttuakos siellä vingut..???
:,D jos et kestä keskustelua, ei kannata olla keskustelupalstalla.
Ja sulla ei ole aikaa olla keskustelupalstalla,kun sun pitää tehdä niitä töitäsi?? Lintsaatko tälläkin hetkellä.Käytät työaikaasi somettamiseen....
Vierailija kirjoitti:
Menkää kaduille palelemaan siittä! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen ollut työttömänä joitakin pätkiä elämässäni ja tiedän miten ahdistavaa se jatkuva työnhaku ja toisaalta vaan kotona olo on. Tsemppiä kaikille työttömille! <3
V I T U N säälittävää tämä muiden syöttämien elämäntavoitteiden haaveilu ja tämä totaalinen elämän romahtaminen jos niitä ei saa. oletteko te edes aikuisia ihmisiä vai jotain teintyttöjä jotka elää sosiaalisesta hyväksynnästä? kasvattakaa ne pallit ja olkaa ylpeitä vapaaherroja. antaa sen naapurin herätä aamulla . herää sinä jos siltä tuntuu mutta lopettakaa se V I T U N ruikutus.
Meitä iso porukka jotka halutaan että rahat pois työttömiltä. Rahat pois ja vähän äkkiä pois, rahat työtätekevien tileille. Rahat pois jouten olevilta. Kadulle nukkumaan jos ei hanttihommat maistereille maistu!
Näin me ajatellaan ja meitä on perkeleesti, ai että meitä on perkeleesti porukkaa jota ei kiinnosta elättää jouten makaavaa ja kattoon sylkevää sakkia yhtään, ei sitten yhtään!
Pakkotyöhön jonnekin jos ei muuten päästä sopimukseen!
Tämä tullaan ajamaan tähän maahan alle kymmenessä vuodessa.
Sen jälkeen ei yhtään ketään jouten olevaa elätetä.
Kadulle voi mennä kuten jenkeissä, jos työ ei kiinnosta pätkääkään.
Kuulostat mielipuolelta.
Hallituksen porukkaa..
Itsellä pitkästi työttömyyttä takana. Kyllähän se kirvelee vastata kysymykseen missä olet töissä? Tosin nykyään vastaan siihen yleensä että onnellisena työttömänä. Olen valmis aloittamaan työt parin päivän varoitusajalla kunhan vain paikka löytyy. Mutta kieltämättä viihdyn turhankin hyvin myös työttömänä.
Taloudellisesti selviän ihan ok työttömänäkin peruspäivärahalla. Tekemistä on enemmän kuin kerkeän tekemään (kotityöt, autan anoppia ja vanhempiani, autan naapureita, pientä yritystoimintaa myös jne). Eli toisaalta lohduttaudun sillä että menen heti töihin kun joku tarvii minua mutta suon mielelläni myös muille ne työpaikat jotka niitä enemmän tarvitsevat syystä tai toisesta.
Eli halusin kertoa että on meitäkin jotka nauttivat työttömyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä pitkästi työttömyyttä takana. Kyllähän se kirvelee vastata kysymykseen missä olet töissä? Tosin nykyään vastaan siihen yleensä että onnellisena työttömänä. Olen valmis aloittamaan työt parin päivän varoitusajalla kunhan vain paikka löytyy. Mutta kieltämättä viihdyn turhankin hyvin myös työttömänä.
Taloudellisesti selviän ihan ok työttömänäkin peruspäivärahalla. Tekemistä on enemmän kuin kerkeän tekemään (kotityöt, autan anoppia ja vanhempiani, autan naapureita, pientä yritystoimintaa myös jne). Eli toisaalta lohduttaudun sillä että menen heti töihin kun joku tarvii minua mutta suon mielelläni myös muille ne työpaikat jotka niitä enemmän tarvitsevat syystä tai toisesta.
Eli halusin kertoa että on meitäkin jotka nauttivat työttömyydestä.
No ei tuo nyt hullummalta kuulosta. Puhut anopista eli sinulla on mies ja ilmeisesti työssä käyvä? Teillä myöskin on omistusasunto? Eihän sinulla hätäpäivää sitten ole. Jos teet yritystoimintaa niin miksi et sano kuulumisten utelijoille, että olet yrittäjä?
Väitän, että yksin sinkkuna ja kerrostalo yksiössä asuvalle, kaiken yksin maksavalle työttömyys on hieman pahempi paikka kuin sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TeroKiiski kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Työttömyyden ymmärtää vasta, kun sen kokee itse. Erityisen karu kokemus se on akateemisissa ammateissa, kun tuttavapiiri muodostuu ihmisistä, joille ura on prioriteetti numero 1. Itse valmistuin lakimieheksi kiitettävin arvosanoin, mutta hyvistä työharjoittelupaikoistakin huolimatta jäin valmistumisen jälkeen työttömäksi. Oli todella karua huomata kuinka kaikki ystävät jättivät ja kutsuja juhliin ja muihin tapahtumiin ei enää tullut.
Sittemmin noin vuoden työttömyyden jälkeen sain hyvän työpaikan ja vanhat tutut palasivat onnitellen ja halusivat taas tavata pitkästä aikaa. Valittelivat kiireistä kalenteria, kun ei ole ehditty tavata.
Itselle työttömyys oli todella kokonaisvaltainen helvetti. Minua kohdeltiin kuin spitaalista.
Tuotahan se on.
Kai heivasit nuo pintaliitäjät elämästäsi? Eivät ole oikeita ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Se riittämättömyyden tunne on jotain ihan kamalaa. Onko sitä turhaan opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Eikö se ollutkaan minkään arvoista? Ei kutsuta edes haastatteluihin.
Kavereita ei meinaa kehtaa tavata kun hävettää vastata kuulumisten kyselyihin. Vanhemmat sukulaiset kehottaa vaan menemään töihin ja kysymään paikan päältä, kyllähän tekevälle nyt aina töitä löytyy. Siinä alkaa itsekin epäillä itseään ja omaa osaamista, entä jos tämä onkin omaa syytäni ja olen ihan huono?
Onneksi nyt kävi mieletön mäihä ja löytyi oman alan työpaikka työllistävän koulutuksen kautta. Edellinen vuosi oli kuitenkin todella rankka, tsemppiä ihan jokaiselle samassa tilanteessa. Nykyinen työmarkkinajärjestelmä on ihan kamala, sen uhriksi joutuminen ei tee kenestäkään yhtään vähäarvoisempaa ihmistä.
Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Etenkin tuo, kun vanhemmat sukulaiset ja jopa omat vanhemmat ihmettelee ja kummastelee, mikset ole vieläkään saanut töitä, ja tyrkyttää "hyviä" neuvojaan, että "mene kiertämään ovelta ovelle, kysyt joka paikasta pääseekö töihin, niin kyllä niitä töitä varmasti löytyy. Niinhän se Pekkakin (nimi muutettu) silloin vuonna -86...". Omatkin vanhemmat elää vielä siinä ajassa, jolloin töitä voi saada vain menemällä paikan päälle kysymään, eivätkä tajua, millaista työelämä ja sinne pääseminen nykyään on. Ymmärrän, että toimivat oman ymmärryksensä mukaan ja tarkoittivat hyvää, mutta oma jaksaminen oli tosi kovalla koetuksella eikä vanhempien luona tehnyt mieli vieraillakaan kun työttömänä olin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä pitkästi työttömyyttä takana. Kyllähän se kirvelee vastata kysymykseen missä olet töissä? Tosin nykyään vastaan siihen yleensä että onnellisena työttömänä. Olen valmis aloittamaan työt parin päivän varoitusajalla kunhan vain paikka löytyy. Mutta kieltämättä viihdyn turhankin hyvin myös työttömänä.
Taloudellisesti selviän ihan ok työttömänäkin peruspäivärahalla. Tekemistä on enemmän kuin kerkeän tekemään (kotityöt, autan anoppia ja vanhempiani, autan naapureita, pientä yritystoimintaa myös jne). Eli toisaalta lohduttaudun sillä että menen heti töihin kun joku tarvii minua mutta suon mielelläni myös muille ne työpaikat jotka niitä enemmän tarvitsevat syystä tai toisesta.
Eli halusin kertoa että on meitäkin jotka nauttivat työttömyydestä.
Tämä tuntuu olevan suoranainen tabu. Minullekaan ei ole ollut mitään ongelmia keksiä tekemistä työttömänä ollessa. Olen ulkoillut koiran kanssa, katsonut sarjoja, mökkeillyt ja matkustellut kotimaassa. Olen nauttinut siitä, että asioilla voi käydä arkipäivisin ruuhka-aikojen ulkopuolella, ja varsinkin nyt pimeimpään vuodenaikaan on ihanaa ulkoilla valoisaan aikaan. Tätä ei kuitenkaan saa sanoa ääneen, varsinkaan työssäoleville. Varmaankin silloin heille konkretisoituu se, että he maksavat minun joutenoloni. Jotenkin kotona kökkiminen on ok, jos siitä kärsii suunnattomasti, mutta nautiskelu ei sitten taas olekaan sallittua. -304
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä pitkästi työttömyyttä takana. Kyllähän se kirvelee vastata kysymykseen missä olet töissä? Tosin nykyään vastaan siihen yleensä että onnellisena työttömänä. Olen valmis aloittamaan työt parin päivän varoitusajalla kunhan vain paikka löytyy. Mutta kieltämättä viihdyn turhankin hyvin myös työttömänä.
Taloudellisesti selviän ihan ok työttömänäkin peruspäivärahalla. Tekemistä on enemmän kuin kerkeän tekemään (kotityöt, autan anoppia ja vanhempiani, autan naapureita, pientä yritystoimintaa myös jne). Eli toisaalta lohduttaudun sillä että menen heti töihin kun joku tarvii minua mutta suon mielelläni myös muille ne työpaikat jotka niitä enemmän tarvitsevat syystä tai toisesta.
Eli halusin kertoa että on meitäkin jotka nauttivat työttömyydestä.
No ei tuo nyt hullummalta kuulosta. Puhut anopista eli sinulla on mies ja ilmeisesti työssä käyvä? Teillä myöskin on omistusasunto? Eihän sinulla hätäpäivää sitten ole. Jos teet yritystoimintaa niin miksi et sano kuulumisten utelijoille, että olet yrittäjä?
Väitän, että yksin sinkkuna ja kerrostalo yksiössä asuvalle, kaiken yksin maksavalle työttömyys on hieman pahempi paikka kuin sinulle.
Tämä on täysin totta, työttömyys ei ole samaa kaikille. Toiset saavat irtisanomisen yhteydessä muhkeat erorahat, toiset hädin tuskin irtisanomisajan palkkaa. Toiset pääsevät ansiosidonnaiselle, toiset eivät. Omistusasunnossa voi ottaa lyhennysvapaata, kun taas vuokrat pitää maksaa tiukasta tilanteesta huolimatta. Puoliso voi tukea rahallisesti, ja kahden aikuisen taloudessa muutenkin kulut ovat keskimäärin pienemmät. Taloudellisen puolen lisäksi henkisellä tasolla auttaa, jos on ymmärtäväinen puoliso ja ystäväpiiri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja nyt hallitus on viisaudessaan yli 60v työttömiltä viemässä työttömyysturvan vaikka tiedetään tilastojen perusteella että yli 55 vuotiaiden työllistyminen on todella vaikeaa, ellei mahdotonta.
"Yli 55-vuotiaiden alhainen työllisyysaste nousi keskusteluun myös hallituksen budjettiriihen yhteydessä alkusyksyllä.
Yhdeksi lääkkeeksi on jo pidempään tarjottu niin sanotun eläkeputken poistamista. Tällä hetkellä 62 vuotta täyttäneillä työttömäksi joutuneilla on mahdollisuus saada ansiosidonnaista päivärahaa työeläkeikään saakka. Putken lopettamisella arvioidaan saatavan 6 500 uutta työllistä.
Myös Mononen-Mikkilä uskoo, että eläkeputkesta luopuminen lisäisi työllisyyttä."
Q: eikö sama keino pure kaikkiin ikäryhmiin, lopetetaan kaikilta ansiosidonnainen päiväraha niin uusia työpaikkoja syntyy kuin sieniä sateella vai? (PS Oikeana tarkoituksena on vain säästää rahaa mutta tätä ei sanota tietenkään ääneen kun samaan aikaan Suomi lappaa rahaa EU:n eteläisiin maihin elvytysrahaston kautta.....)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä pitkästi työttömyyttä takana. Kyllähän se kirvelee vastata kysymykseen missä olet töissä? Tosin nykyään vastaan siihen yleensä että onnellisena työttömänä. Olen valmis aloittamaan työt parin päivän varoitusajalla kunhan vain paikka löytyy. Mutta kieltämättä viihdyn turhankin hyvin myös työttömänä.
Taloudellisesti selviän ihan ok työttömänäkin peruspäivärahalla. Tekemistä on enemmän kuin kerkeän tekemään (kotityöt, autan anoppia ja vanhempiani, autan naapureita, pientä yritystoimintaa myös jne). Eli toisaalta lohduttaudun sillä että menen heti töihin kun joku tarvii minua mutta suon mielelläni myös muille ne työpaikat jotka niitä enemmän tarvitsevat syystä tai toisesta.
Eli halusin kertoa että on meitäkin jotka nauttivat työttömyydestä.
Tämä tuntuu olevan suoranainen tabu. Minullekaan ei ole ollut mitään ongelmia keksiä tekemistä työttömänä ollessa. Olen ulkoillut koiran kanssa, katsonut sarjoja, mökkeillyt ja matkustellut kotimaassa. Olen nauttinut siitä, että asioilla voi käydä arkipäivisin ruuhka-aikojen ulkopuolella, ja varsinkin nyt pimeimpään vuodenaikaan on ihanaa ulkoilla valoisaan aikaan. Tätä ei kuitenkaan saa sanoa ääneen, varsinkaan työssäoleville. Varmaankin silloin heille konkretisoituu se, että he maksavat minun joutenoloni. Jotenkin kotona kökkiminen on ok, jos siitä kärsii suunnattomasti, mutta nautiskelu ei sitten taas olekaan sallittua. -304
Anna kun arvaan sinäkään et ole työtön yksineläjä? Tottakai kuka tahansa nauttisi vapaa-ajasta jos pääsee mökille ja matkustelemaan kotimaassa. Mutta olet oikeassa eihän sitä kehtaa työssä oleville tutuille hehkuttaa miten ihanaa on, kun kerrankin saa olla ja harrastaa ilman aikatauluja. Vain kärsivä työtön ansaitsee työssäkäyvien empatian,jos hänkään. Kyllä minäkin olen koittanut kääntää ajatusmaailmaani niin, että en aio stressata asioista joihin en voi itse vaikuttaa niin kuin työnsaantiin. Teen sen minkä voin ja enköhän ole tehnyt elämäni aikana paljonkin sen eteen että saisin töitä ja työllistyn eli kouluttautunut pitkälle ja tehnyt aina töitä. Vaivaa olen nähnyt työllistymisen eteen varmaan enemmä kuin keskivertoihminen. Että miks tuntisin olevani huonompi tai syyttelisin itseäni. Aion joka tapauksessa nauttia elämästäni ja teen sen minkä voin. Tän päivän mietteitä nämä..T. Työtön
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riittämättömyyden tunne on jotain ihan kamalaa. Onko sitä turhaan opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Eikö se ollutkaan minkään arvoista? Ei kutsuta edes haastatteluihin.
Kavereita ei meinaa kehtaa tavata kun hävettää vastata kuulumisten kyselyihin. Vanhemmat sukulaiset kehottaa vaan menemään töihin ja kysymään paikan päältä, kyllähän tekevälle nyt aina töitä löytyy. Siinä alkaa itsekin epäillä itseään ja omaa osaamista, entä jos tämä onkin omaa syytäni ja olen ihan huono?
Onneksi nyt kävi mieletön mäihä ja löytyi oman alan työpaikka työllistävän koulutuksen kautta. Edellinen vuosi oli kuitenkin todella rankka, tsemppiä ihan jokaiselle samassa tilanteessa. Nykyinen työmarkkinajärjestelmä on ihan kamala, sen uhriksi joutuminen ei tee kenestäkään yhtään vähäarvoisempaa ihmistä.
Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Etenkin tuo, kun vanhemmat sukulaiset ja jopa omat vanhemmat ihmettelee ja kummastelee, mikset ole vieläkään saanut töitä, ja tyrkyttää "hyviä" neuvojaan, että "mene kiertämään ovelta ovelle, kysyt joka paikasta pääseekö töihin, niin kyllä niitä töitä varmasti löytyy. Niinhän se Pekkakin (nimi muutettu) silloin vuonna -86...". Omatkin vanhemmat elää vielä siinä ajassa, jolloin töitä voi saada vain menemällä paikan päälle kysymään, eivätkä tajua, millaista työelämä ja sinne pääseminen nykyään on. Ymmärrän, että toimivat oman ymmärryksensä mukaan ja tarkoittivat hyvää, mutta oma jaksaminen oli tosi kovalla koetuksella eikä vanhempien luona tehnyt mieli vieraillakaan kun työttömänä olin.
Muistan tuon hyvin. Opin välttämään tiettyjen kavereiden vanhempia, joiden uteliaisuudella ei ollut mitään rajaa.
Missä olet töissä? Ai jaa, et missään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riittämättömyyden tunne on jotain ihan kamalaa. Onko sitä turhaan opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Eikö se ollutkaan minkään arvoista? Ei kutsuta edes haastatteluihin.
Kavereita ei meinaa kehtaa tavata kun hävettää vastata kuulumisten kyselyihin. Vanhemmat sukulaiset kehottaa vaan menemään töihin ja kysymään paikan päältä, kyllähän tekevälle nyt aina töitä löytyy. Siinä alkaa itsekin epäillä itseään ja omaa osaamista, entä jos tämä onkin omaa syytäni ja olen ihan huono?
Onneksi nyt kävi mieletön mäihä ja löytyi oman alan työpaikka työllistävän koulutuksen kautta. Edellinen vuosi oli kuitenkin todella rankka, tsemppiä ihan jokaiselle samassa tilanteessa. Nykyinen työmarkkinajärjestelmä on ihan kamala, sen uhriksi joutuminen ei tee kenestäkään yhtään vähäarvoisempaa ihmistä.
Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Etenkin tuo, kun vanhemmat sukulaiset ja jopa omat vanhemmat ihmettelee ja kummastelee, mikset ole vieläkään saanut töitä, ja tyrkyttää "hyviä" neuvojaan, että "mene kiertämään ovelta ovelle, kysyt joka paikasta pääseekö töihin, niin kyllä niitä töitä varmasti löytyy. Niinhän se Pekkakin (nimi muutettu) silloin vuonna -86...". Omatkin vanhemmat elää vielä siinä ajassa, jolloin töitä voi saada vain menemällä paikan päälle kysymään, eivätkä tajua, millaista työelämä ja sinne pääseminen nykyään on. Ymmärrän, että toimivat oman ymmärryksensä mukaan ja tarkoittivat hyvää, mutta oma jaksaminen oli tosi kovalla koetuksella eikä vanhempien luona tehnyt mieli vieraillakaan kun työttömänä olin.
Muistan tuon hyvin. Opin välttämään tiettyjen kavereiden vanhempia, joiden uteliaisuudella ei ollut mitään rajaa.
Missä olet töissä? Ai jaa, et missään?
Miten voikin yhden kysymyksen ympärille tiivistyä niin paljon. Ja se hiljaisuus ja vaivautuneisuus sen jälkeen, kun paljastuu, että ei olekaan töissä. Tekisi mieli sanoa, että älä pelkää ei se tartu. Itse vielä helahdan ihan punaiseksi ja koen tarvetta jotain selitellä, että on tässä ollut haastatteluita ja on opiskelusuunnitelmia. Miksi edes pitäisi selitellä, en ole jokaiselle tutulle mitenkään selitysvelvollinen omasta elämästäni. Miten te muut työttömät vastaatte uteliaiden kysymykseen, että missäs olet töissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riittämättömyyden tunne on jotain ihan kamalaa. Onko sitä turhaan opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Eikö se ollutkaan minkään arvoista? Ei kutsuta edes haastatteluihin.
Kavereita ei meinaa kehtaa tavata kun hävettää vastata kuulumisten kyselyihin. Vanhemmat sukulaiset kehottaa vaan menemään töihin ja kysymään paikan päältä, kyllähän tekevälle nyt aina töitä löytyy. Siinä alkaa itsekin epäillä itseään ja omaa osaamista, entä jos tämä onkin omaa syytäni ja olen ihan huono?
Onneksi nyt kävi mieletön mäihä ja löytyi oman alan työpaikka työllistävän koulutuksen kautta. Edellinen vuosi oli kuitenkin todella rankka, tsemppiä ihan jokaiselle samassa tilanteessa. Nykyinen työmarkkinajärjestelmä on ihan kamala, sen uhriksi joutuminen ei tee kenestäkään yhtään vähäarvoisempaa ihmistä.
Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Etenkin tuo, kun vanhemmat sukulaiset ja jopa omat vanhemmat ihmettelee ja kummastelee, mikset ole vieläkään saanut töitä, ja tyrkyttää "hyviä" neuvojaan, että "mene kiertämään ovelta ovelle, kysyt joka paikasta pääseekö töihin, niin kyllä niitä töitä varmasti löytyy. Niinhän se Pekkakin (nimi muutettu) silloin vuonna -86...". Omatkin vanhemmat elää vielä siinä ajassa, jolloin töitä voi saada vain menemällä paikan päälle kysymään, eivätkä tajua, millaista työelämä ja sinne pääseminen nykyään on. Ymmärrän, että toimivat oman ymmärryksensä mukaan ja tarkoittivat hyvää, mutta oma jaksaminen oli tosi kovalla koetuksella eikä vanhempien luona tehnyt mieli vieraillakaan kun työttömänä olin.
Muistan tuon hyvin. Opin välttämään tiettyjen kavereiden vanhempia, joiden uteliaisuudella ei ollut mitään rajaa.
Missä olet töissä? Ai jaa, et missään?
Miten voikin yhden kysymyksen ympärille tiivistyä niin paljon. Ja se hiljaisuus ja vaivautuneisuus sen jälkeen, kun paljastuu, että ei olekaan töissä. Tekisi mieli sanoa, että älä pelkää ei se tartu. Itse vielä helahdan ihan punaiseksi ja koen tarvetta jotain selitellä, että on tässä ollut haastatteluita ja on opiskelusuunnitelmia. Miksi edes pitäisi selitellä, en ole jokaiselle tutulle mitenkään selitysvelvollinen omasta elämästäni. Miten te muut työttömät vastaatte uteliaiden kysymykseen, että missäs olet töissä?
Minulla on satunnaisia freelancer töitä, joten alan sitten selittämään viimeisimmästä projektista. En kerro miten paljon tai vähän työtunteja minulla oikeastaan onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riittämättömyyden tunne on jotain ihan kamalaa. Onko sitä turhaan opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Eikö se ollutkaan minkään arvoista? Ei kutsuta edes haastatteluihin.
Kavereita ei meinaa kehtaa tavata kun hävettää vastata kuulumisten kyselyihin. Vanhemmat sukulaiset kehottaa vaan menemään töihin ja kysymään paikan päältä, kyllähän tekevälle nyt aina töitä löytyy. Siinä alkaa itsekin epäillä itseään ja omaa osaamista, entä jos tämä onkin omaa syytäni ja olen ihan huono?
Onneksi nyt kävi mieletön mäihä ja löytyi oman alan työpaikka työllistävän koulutuksen kautta. Edellinen vuosi oli kuitenkin todella rankka, tsemppiä ihan jokaiselle samassa tilanteessa. Nykyinen työmarkkinajärjestelmä on ihan kamala, sen uhriksi joutuminen ei tee kenestäkään yhtään vähäarvoisempaa ihmistä.
Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Etenkin tuo, kun vanhemmat sukulaiset ja jopa omat vanhemmat ihmettelee ja kummastelee, mikset ole vieläkään saanut töitä, ja tyrkyttää "hyviä" neuvojaan, että "mene kiertämään ovelta ovelle, kysyt joka paikasta pääseekö töihin, niin kyllä niitä töitä varmasti löytyy. Niinhän se Pekkakin (nimi muutettu) silloin vuonna -86...". Omatkin vanhemmat elää vielä siinä ajassa, jolloin töitä voi saada vain menemällä paikan päälle kysymään, eivätkä tajua, millaista työelämä ja sinne pääseminen nykyään on. Ymmärrän, että toimivat oman ymmärryksensä mukaan ja tarkoittivat hyvää, mutta oma jaksaminen oli tosi kovalla koetuksella eikä vanhempien luona tehnyt mieli vieraillakaan kun työttömänä olin.
Muistan tuon hyvin. Opin välttämään tiettyjen kavereiden vanhempia, joiden uteliaisuudella ei ollut mitään rajaa.
Missä olet töissä? Ai jaa, et missään?
Miten voikin yhden kysymyksen ympärille tiivistyä niin paljon. Ja se hiljaisuus ja vaivautuneisuus sen jälkeen, kun paljastuu, että ei olekaan töissä. Tekisi mieli sanoa, että älä pelkää ei se tartu. Itse vielä helahdan ihan punaiseksi ja koen tarvetta jotain selitellä, että on tässä ollut haastatteluita ja on opiskelusuunnitelmia. Miksi edes pitäisi selitellä, en ole jokaiselle tutulle mitenkään selitysvelvollinen omasta elämästäni. Miten te muut työttömät vastaatte uteliaiden kysymykseen, että missäs olet töissä?
Joo töissä ollessa saa olla rauhassa uteluilta ja neuvoilta, mutta ootas vaan, kun olet työtön niin kaikki kokevat oikeudekseen udella ja neuvoa. Olet vapaata riistaa. Töissä kun olet niin ei ketään kiinnosta.
Oletteko muuten kyselleet, miksi ette tulleet valituiksi/päässeet haastatteluun?
Minä olen kysynyt muutaman kerran pienestä yrityksestä, että kiitos ilmoituksesta (että en tullut valituksi), mutta jatkoa ajatellen olisin kiinnostunut kuulemaan miksi haku jäi osaltani hakemuksen lähettämiseen? Toisesta paikasta vastattiin "vaikea sanoa yksittäistä syytä, hakijoita oli yli 100" ja toisesta ei koskaan kuulunut mitään. Päätin sitten, että enää en kysele. Olisi vain ihan kiva tietää, oliko hakemuksessa joku tietty juttu (esimerkiksi motivaatio ei sittenkään nykynyt kunnolla) tai vaikka että hakemus oli hyvä, mutta valitettavasti kokemuksesi ei ollut ihan sitä mitä etsimme.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko muuten kyselleet, miksi ette tulleet valituiksi/päässeet haastatteluun?
Minä olen kysynyt muutaman kerran pienestä yrityksestä, että kiitos ilmoituksesta (että en tullut valituksi), mutta jatkoa ajatellen olisin kiinnostunut kuulemaan miksi haku jäi osaltani hakemuksen lähettämiseen? Toisesta paikasta vastattiin "vaikea sanoa yksittäistä syytä, hakijoita oli yli 100" ja toisesta ei koskaan kuulunut mitään. Päätin sitten, että enää en kysele. Olisi vain ihan kiva tietää, oliko hakemuksessa joku tietty juttu (esimerkiksi motivaatio ei sittenkään nykynyt kunnolla) tai vaikka että hakemus oli hyvä, mutta valitettavasti kokemuksesi ei ollut ihan sitä mitä etsimme.
Niin ja siis näihin kumpaankaan en päässyt edes haastatteluun.
Kuinka pässi on koulutettu ihminen jos ei ymmärrä motiiveja työttömiä demonisoivan puheen taustalla. Iltalehdet ja työnantajien järjestöt ohjailevat yleistämielipidettä. Jos ei tätä tajua jo ihan peruskoulupohjalta, niin tuskin siinä tohtorinväitöskään auttaa.
Työttömiä mollataan jotta työssä oleva kokoomuksen äänestä tuntee kuuluvansa "voittajiin". Ääni tulee kokomuukselle/persuille ja ammattiliittoa vihataan. Työttämäksi kun siirretään, niin sama ihminen häpeää ja kärsii, mutta ei kapinoi. Korkeintaan hän alkaa "Mkriitikoksi", koska siinä on syyllinen osoitettu ja ajatella ei tarvitse.
Jokaisen jolla ei ole takana rikasta sukupuuta pahan päivän varalle olisi syytä ymmärtää olevansa määräaikainen työläinen. Nykymaailmassa palkkaa saa niin kauan kun töitä, sitten "hups" olet työtön. Mitään et omista, etkä saa pitää jos tulovirta katkeaa.
Luokkatietoisuus olisi hyvä olla halussa. Eikä sitä kannata kopioida kommunistilta, ellei ole menossa 60-luvulle(aikakoneella).
Ja papereiden kiitettävyys,ei sit merkkaa työnantajille mitään,yks pskan hailee.T:Nainen, pitkäaikaistyötön,kiitettävät paperit