LTO purkaa oloaan.
Ei voi mitään, mutta pakko purkaa ja hämmästellä. 4-5v lapsiryhmässäni on 21 lasta. Minun lisäkseni on yksi sosionomi ja yksi opistotason lastenhoitaja. Maksimimäärä lapsia siis.
Päivät ovat kiireisiä, huomiota lapsille ei yksinkertaisesti vaan pysty antamaan niin paljon kuin haluaisi. Voitte kuvitella, miten tiukkaa on keskittyä seitsemään 4-5 lapseen kerrallaan, vaikka jakaannuttaisiin kolmeen osaan. Useimmiten kuitenkin kaikki 21 on paikalla samaan aikaan ja haluavat sitä huomiota.
Tänään tein typerän laskelman:
Neljän lapsen äiti on kotona nuoremman sisaruksen kanssa.
Viiden lapsen äiti on muuten vain kotirouva (ei työtön, ei nuorempia lapsia kotona).
Kuuden lapsen äiti on osa-aikatyössä.
Kuuden lapsen äiti on kokoaikaisessa työssä.
No, tänään oli Hullut Päivät. Näistä äideistä kokoaikatyössä käyvät äidit hakivat lapset töiden jälkeen. Osa-aikatyössä olevien lasten äidit tulivat sulkemisaikaan kassit heiluen. Viiden kotirouvan isät tulivat tänään hakemaan lapsia hoidosta sulkemisaikaan, isät juoksivat autoiltaan viime minuuteilla. Neljä kotiäitiä tulivat kaikki samaan aikaan sulkemisaikaan hakemaan lapsia hoidosta kassit heiluen, nuoremmat olivat muualla hoidossa tänään.
Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa? Miksi ihmeessä meillä on joku idioottijärjestelmä subjektiivinen päivähoito, kun sitä ei oikeasti tarvita!?!
Kommentit (189)
Kyllä se niin on, että ryhmät ovat ylisuuria, lasten päivät hoidossa liian pitkiä. Pääkaupunkiseudulla ainakin on isoja päiväkoteja, jotka muistuttavat enemmän lasten säilytyspaikkaa kuin viihtyisää varhaiskasvatusympäristöä. Henkilökunnan osaaminen ja työn hyvät puolet eivät oikein pääse oikeuksiinsa kun on vaan koko ajan kiire ja liian monta lasta huolehdittavana.
Missäs päiväkodissa henkilökunta ehtii vielä kaffepausselle? Kertokaa, niin haen sinne töihin. Ei sitä kaffea meinaan millään paussilla ehdi juomaan, kun Matit ja Maijat ei niitä päiväunia nuku, jotta vanhemmat saa ne kuudelta nukkumaan että illallakin on omaa aikaa.

miten voi olla mahdollista, että tuollaisia vanhempia on noin paljon? kun täällä palstalla kukaan ei ainakaan tunnusta :)
Mutta ap, luuletko, ettei resursseja eli töitä vähennetä sitä myöten, kun lasten määrä vähenee? Uskomatonta, että joku ryhmä sahaa itseltään oksaa...
Tuntuu kyllä uskomattomalta tuo ap:n lista. Lapset on olleet kumpikin pph:lla (ikäero 5,5 vuotta) ja noiden vuosien aikana tiedän, että vain yhden lapsen äiti oli kotona. Kaikkien muiden kävi kyllä töissä kumpikin vanhempi. Itse olisin käyttänyt subjektiivista oikeutta, ellei olisi sopivasti alkanut eskari ja esikoinen kävi siellä mun ollessa mammalomalla. Iso tyttö ja kaveripulahan tuon ikäisellä on, jos kotona kökötetään.
Nuoremman hoitokavereiden vanhemmista en tiedä juuri mitään. Esikoisen kohdalla päiväkodissa ainakin kaikkien parhaimpien kavereiden vanhemmat kävi töissä. Nyt olen itse "kotona", koska opiskelen. En tiedä, luulevatko mun lusmuilevan täällä päivät, kun usein haen lapsen kotiverkkareissa. Mulla on koulua vaihtelevasti ja usein pääsen kotiin jo klo 12 tai koulua ei ole lainkaan. Suurin osa opinnoista on itsenäistä työtä. Ja tahti on kova. Tänä vuonna tulee yli 100 opintopistettä sisältäen gradun, jota viimeistelen parhaillaan. En ole kyllä tarkkaan sanonut mitään sinne päiväkotiin. Maininnut vain opiskelevani, mutta ehkä ne pitää mua kotona chillailijana, joka "muka opiskelee" joskus jonkun kurssin.
Taas joku kaikentärkeä lastenhoitaja valittaa. Nuo morkkaamasi vanhemmat maksavat sinun palkkasi, joten olettaisin että tuntisit kiitollisuutta työstäsi? Monelle aika ilman lapsia on henkireikä, vaikkapa niin että on mahdollista käydä omin päin siellä Hullareilla.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 23:05"]Mutta ap, luuletko, ettei resursseja eli töitä vähennetä sitä myöten, kun lasten määrä vähenee? Uskomatonta, että joku ryhmä sahaa itseltään oksaa...
Tuntuu kyllä uskomattomalta tuo ap:n lista. Lapset on olleet kumpikin pph:lla (ikäero 5,5 vuotta) ja noiden vuosien aikana tiedän, että vain yhden lapsen äiti oli kotona. Kaikkien muiden kävi kyllä töissä kumpikin vanhempi. Itse olisin käyttänyt subjektiivista oikeutta, ellei olisi sopivasti alkanut eskari ja esikoinen kävi siellä mun ollessa mammalomalla. Iso tyttö ja kaveripulahan tuon ikäisellä on, jos kotona kökötetään.
Nuoremman hoitokavereiden vanhemmista en tiedä juuri mitään. Esikoisen kohdalla päiväkodissa ainakin kaikkien parhaimpien kavereiden vanhemmat kävi töissä. Nyt olen itse "kotona", koska opiskelen. En tiedä, luulevatko mun lusmuilevan täällä päivät, kun usein haen lapsen kotiverkkareissa. Mulla on koulua vaihtelevasti ja usein pääsen kotiin jo klo 12 tai koulua ei ole lainkaan. Suurin osa opinnoista on itsenäistä työtä. Ja tahti on kova. Tänä vuonna tulee yli 100 opintopistettä sisältäen gradun, jota viimeistelen parhaillaan. En ole kyllä tarkkaan sanonut mitään sinne päiväkotiin. Maininnut vain opiskelevani, mutta ehkä ne pitää mua kotona chillailijana, joka "muka opiskelee" joskus jonkun kurssin.
[/quote]
Opiskelijat ovat hyvällä syyllä kotona. Se on täysin verrattavissa työntekoon.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 23:10"]Taas joku kaikentärkeä lastenhoitaja valittaa. Nuo morkkaamasi vanhemmat maksavat sinun palkkasi, joten olettaisin että tuntisit kiitollisuutta työstäsi? Monelle aika ilman lapsia on henkireikä, vaikkapa niin että on mahdollista käydä omin päin siellä Hullareilla.
[/quote]
Hullut Päivät ei ole joka päivä. Ja arvaas mitä? Palkkani maksaa kunta, ei vanhemmat. Yhden kokopäiväisen lapsen hoito maksaa yhteiskunnalle yli 1000 euroa kuussa ja vanhemmalle ylimmilläänkin alle 300 euroa. Nämä shoppailijat siis maksattavat vapaa-aikansa yhteiskunnalla kuukaudesta toiseen.
ap
Minusta tämä koko homma on mennyt ihan hulluiksi päiviksi. Ihmiset selittävät (ainakin muille ihmisille), että 2-3-vuotias tarvitsee sosiaalistumista ja päiväkotia. Myös 4-5-vuotiaat sama perustelu. Kuitenkin varmaan jokainen ns. Järkevä ja kykenevä ihminen voi lukea tutkimukset ja sen mitä tällä hetkellä tiedetään meidän isojen ryhmien mahdollisuudesta tukea lapsen kehitystä. Tutkimukset ovat aika yksiselitteisiä. Lpset viesään vain pois jaloista eikä heitä viitsitä pitää kotona, kun pienempi on niin ihana hoitaa ja kahvitella yms. On eri asia, jos joutuu viemään lapsen hoitoon, koska tarvitsee sitä ts. Käy töissä tms. Jos lapsi on viety päiväkotiin pienestä asti, tottakai hän tottuu siihenkin. Tottuu olemaan siellä mielummin kuin kotonaankin, tottuu siihen huomion määrään. Se on vaan iso harmi. Lasten lapsuutta ei saa takaisin. Minusta kamalaa ei ole, jos joku käy tunnin ostoksilla, vaan koko yleisempi asenne virikehoidosta tms. Onneksi laki muuttuu ja subjektiivista hoito-oikeutta rajataan. Tämä pakottaa myös yksityiset päiväkodit hinnoittelemaan eri tavoin ja tarjoamaan osa-aikaista paikkaa. Näinhän he eivät nykyisin välttämättä tee= vanhemmat pitävät surutta lapsiparkansa pitkät pöivät ja itse istuvat kotona. Minuata tämä on häpeä ja kamalaa laiskuutta ja selkärangattomuutta.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 23:19"]

Aamen!!
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 22:05"]
Ei voi mitään, mutta pakko purkaa ja hämmästellä. 4-5v lapsiryhmässäni on 21 lasta. Minun lisäkseni on yksi sosionomi ja yksi opistotason lastenhoitaja. Maksimimäärä lapsia siis.
Päivät ovat kiireisiä, huomiota lapsille ei yksinkertaisesti vaan pysty antamaan niin paljon kuin haluaisi. Voitte kuvitella, miten tiukkaa on keskittyä seitsemään 4-5 lapseen kerrallaan, vaikka jakaannuttaisiin kolmeen osaan. Useimmiten kuitenkin kaikki 21 on paikalla samaan aikaan ja haluavat sitä huomiota.
Tänään tein typerän laskelman:
Neljän lapsen äiti on kotona nuoremman sisaruksen kanssa.
Viiden lapsen äiti on muuten vain kotirouva (ei työtön, ei nuorempia lapsia kotona).
Kuuden lapsen äiti on osa-aikatyössä.
Kuuden lapsen äiti on kokoaikaisessa työssä.
No, tänään oli Hullut Päivät. Näistä äideistä kokoaikatyössä käyvät äidit hakivat lapset töiden jälkeen. Osa-aikatyössä olevien lasten äidit tulivat sulkemisaikaan kassit heiluen. Viiden kotirouvan isät tulivat tänään hakemaan lapsia hoidosta sulkemisaikaan, isät juoksivat autoiltaan viime minuuteilla. Neljä kotiäitiä tulivat kaikki samaan aikaan sulkemisaikaan hakemaan lapsia hoidosta kassit heiluen, nuoremmat olivat muualla hoidossa tänään.
Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa? Miksi ihmeessä meillä on joku idioottijärjestelmä subjektiivinen päivähoito, kun sitä ei oikeasti tarvita!?!
[/quote]
Mistä sä tiedät, mitä ne vanhemmat tekee? Eihän sitä missään kysytä ja kuulustella.
Itsekin olen ollut vauvan kanssa kotona, mutta opiskelin ja tein lopputyötä. Kavereistani tosi moni on tehnyt samoin. Työelämä ei oikein tarjoa joustoa opintoihin, joten perhevapaat on siihen hyvä mahdollisuus.
Monet myös tekevät kotona töitä, joten voivat vaikuttaa "kotirouvilta".
Todennäköisesti sulla ei ole mitään tietoa perheiden tilanteesta. Jos et ehdi niiden 7 lapsen kanssa päivän aikana olemaan kunnolla ja heitä huomioimaan, niin miten ihmeessä ehdit miettiä ja tilastoida, analysoida ja selvittää perheiden tilannetta. Tekisit oman työsi ja sillä siisti :)
Ihmettelen suuresti tätä, että vanhemmat ovat halukkaita laittamaan pienet lapsensa isoon lapsilaumaan pärjäämään, mutta sitten kun koulussa sattuu sille piltille iso luokka, niin johan alkaa itkeminen siitä miten koulussa on iihan liian isot luokat.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 23:01"]
Kyllä se niin on, että ryhmät ovat ylisuuria, lasten päivät hoidossa liian pitkiä. Pääkaupunkiseudulla ainakin on isoja päiväkoteja, jotka muistuttavat enemmän lasten säilytyspaikkaa kuin viihtyisää varhaiskasvatusympäristöä. Henkilökunnan osaaminen ja työn hyvät puolet eivät oikein pääse oikeuksiinsa kun on vaan koko ajan kiire ja liian monta lasta huolehdittavana.
[/quote]
Mutta muuttuisiko tämä tilanne jos ei olisi tässä ketjussa parjattuja shoppaajia ja joogajia. Kaupunki varmaan täyttäisi ryhmät säästösyistä niin täyteen kuin voi eli laadukkaampaa varhaiskasvatusta ei kuitenkaan saisi kukaan.
t: äiti jolla kotihoidossa vauva ja viisivuotias. Taidan tietää näitä joogaajiakin mutten ole kade ja ymmärrän heidänkin valintansa
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 23:19"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 23:10"]Taas joku kaikentärkeä lastenhoitaja valittaa. Nuo morkkaamasi vanhemmat maksavat sinun palkkasi, joten olettaisin että tuntisit kiitollisuutta työstäsi? Monelle aika ilman lapsia on henkireikä, vaikkapa niin että on mahdollista käydä omin päin siellä Hullareilla.
[/quote]
Hullut Päivät ei ole joka päivä. Ja arvaas mitä? Palkkani maksaa kunta, ei vanhemmat. Yhden kokopäiväisen lapsen hoito maksaa yhteiskunnalle yli 1000 euroa kuussa ja vanhemmalle ylimmilläänkin alle 300 euroa. Nämä shoppailijat siis maksattavat vapaa-aikansa yhteiskunnalla kuukaudesta toiseen.
ap
[/quote]
Ja sä oikeasti luulet, että se 1000e per lapsi tulee sulle? Siis 21000e? Katopa tilinauhasi.
Eiköhän se 0-240e per lapsi ole juurikin se sun kk-palkkasi. Ja kuvitteletko, että jos lapsia olisi hoidossa vain 6, kaikille lastenhoitajille riittäisi työtä :)
Ok eli me joilla mahdollisuus hoitaa lapset kotona otamme lapset pois hoidosta. seuraus = sinulla ap ei ole enää töitä. Omat lapseni tykkäävät käydä hoidossa, koska suurin osa kavereista käy siellä, päivisin ei oikein muuten ole seuraa kuin kotiapulaisesta, jolla muutakin tehtävää kuin leikittää lapsia. Ilmeisesti et nauti työstäsi joten kouluttaudu uudelleen tai muuta asennettasi.
Luuletko todella että kunta jatkaa palkanmaksuasi jos teillä ei ole lapsia? Voi pyhä yksinkertaisuus.
Suu suppuun nyt jo siellä päiväkodissa, tätsyille ei makseta ajattelusta vaan lastenhoidosta.
Minäkin haluaisin tietää, mistä tiedät, miksi nämä äidit ovat kotona. Et muuten listannut yhtäkään kotona olevaa isää, pelkästään vain äidit tekivät nyt syntiä ja isät sitten raatavat tarinassasi niska limassa perheen puolesta.
Omassa ystäväpiirissäni on käytetty subjektiivista päivähoito-oikeutta lukuisista eri syistä, ja joka kerta on hoitohenkilökunta arvostellut, vihjaillut, ilkeillyt ja motkottanut tästä. On ollut kaikin puolin rankkaa pitää kiinni perheen parhaasta, kun pahimmillaan on päiväkodin johtaja tullut räkyttämään asiasta, vaikka hänelle olisi syy alunperin kerrottukin. Kyllä sitä sitten on hiljennytty, kun on lyöty faktat pöytään, mutta miksi jonkun opistotasoisen lastenhoitajan pitäisi tietää vanhempien henkisistä kyvyistä ja sairauksista, perheen kriisistä tai lapseen liittyvistä huolista. Ei hänen tehtävänsä ole arvioida vanhempien tilannetta vaan hoitaa sitä lasta parhaansa mukaan. Jos tämä lapsi olisi vanhempiensa hoidettavana, ei se hoitaja silti hoitaisi yhtä lasta vähemmän vaan nimenomaan joku toinen lapsi olisi siinä tilalla. On siis täysin tekopyhää yrittää puhua lapsen parhaasta tässä tilanteessa. Ryhmäkoot pysyvät suurina, vaikka lapsia kammettaisiin kotihoitoon, sen sijaan lasten oma elämänlaatu saattaa heiketä, vaikka sitä ei voisi päälle päin vanhemmista arvatakaan.
Oma tuttavapiirini koostuu korkeasti koulutetuista ihmisistä. Syitä lapsen päivähoidossa pitämiseen on ollut seuraavat:
1. Äidin synnytyksenjälkeinen masennus
2. Kuolema perheessä
3. Sairaus perheessä
4. Töiden teko kotoa käsin (oma yritys)
5. lapsen kuntouttamisen tarve (ammattilaisten suosistus)
6. puolison vakava masennus
Minä pidin lapseni päiväkodissa yhden mainitun syyn takia, ja sain kuulla hoitajilta vihjailuja todella ikävään sävyyn. Törkein hetki oli, kun hoitaja pysäytti leikkimään lähteneen lapseni aulassa ja sanoi kovalla äänellä, että vilkutapas nyt äidillesi, kun hän lähtee kotiin hoitamaan pikkuveljeäsi ja jättää sinut tänne. Ymmärrän, että hoitajaa harmitti, kun lapsi viihtyi päiväkodissa ja minä kannoin pikkuveljeä sen näköisenä kuin lähdettäisiin kotiin jatkamaan unia. Tosiasiassa vein pikkuveljen sairaalaan tutkimuksiin 2-4 päiväksi viikossa ja jatkoin tätä useita kuukausia, joten saatoin näyttää vähän väsyneeltä ja nuutuneelta. Lapsi taas kaipasi turvallisia rutiineja, joita sai päiväkodista eikä tarvinnut murehtia pikkuveljestä ja kuluttaa aikaa sairaalan käytävillä.
Miksi minä olisin velvoitettu kertomaan hoitajille ja muille arvosteleville vanhemmille (eräs puhui suunsa puhtaaksi minulle keskellä pihaa, kun oli kuullut hoitajilta, että notkun kotona pikkuveljen kanssa), minkälaisia sairauksia lapsellani on? Mitä se heille kuuluu? Olin saanut lapselleni päivähoitopaikan kiireellisenä sijoituksena, joten päiväkodin johtaja tiesi tilanteestamme. Eikö se riitä? Miksi minun pitäisi perustella asioita ihmisille, jotka eivät mitenkään voi minua auttaa siinä tilanteessa mutta haluavat vain tietää ihan uteliaisuuttaan?
Ystäväni saattohoiti äitiään ja suuttui kerran vihjailuista niin paljon, että huusi rumasti takaisin. Hoitaja ilmoitti loukkaantuneena, ettei hän voi tietää, mitkä ovat todelliset syyt, jos hänelle ei niitä kerrota. Aivan väärä asenne. Hänen ei tarvitse tietää niitä todellisia syitä, koska ne eivät koske häntä! Hänen tehtävänsä on hoitaa sitä lasta parhaansa mukaan ihan riippumatta siitä, ovatko lapsen vanhemmat kotona, työssä tai sairaalassa.
Itse laitoin osapäivähoitoon pienet vajaa 3v kaksoset kun vauva syntyi. Oli sydäntäsärkevää viedä heitä ja tunsin suurta pahaa mieltä asiasta. Tilanne oli kuitenkin se ettei kunnasta löytynyt kerhopaikkaa eikä mll hoitajaa meille muutamiksi tunneiksi viikossa. Olin sairastunut uupumukseen koska hoidon yksin vauvasta lähtien lapset. Asuimme ulkomailla ja mies matkusti. Oman mielenterveyden ja lasten vuoksi tein (ja psykologin suosituksesta) otin osa-aikahoidon. Kun vauva oli n 8kk ja kaksoset pääsivät kerhoihin irtisanoin hoitopaikan.
Näkemykseni mukaan moni äiti jättäisi kunnallisen (meillä oli yksityinen lastenhoitopaikka ja maksoimme isot maksut hoidosta) jos kunta järjestäisi pienemmille lapsille viikoittain lastenhoitopalvelua säännöllisesti parikin kertaa viikossa.
Kuulun niihin joilla ei ollut tuolloin tukiverkostoa ja kerroin sen avoimesti hoitopaikassa että olen aivan loppu taustan vuoksi.
Koska näitä keskusteluita luin jo silloin, joissa syyllistettiin kaltaiseni yhteiskunnan alin kasti, ahdistuin ja syyllistyin miten hirveä äiti olin. Vieläkin ahdistaa se että laitoin lapseni hoitoon vaikka järjellä ajattelinkin tässä lasteni parasta.
Teistä hoitajistakaan tuskin kukaan kaikkia äitejä läpikotaisin tuntee tai syitä lasten hoitoäiville.
Myöhemmin tein osa-aikatyötä sekä opiskelin ja pidin lapsia joskus vain 4-7pvä/kk
Ikävä lukea teidän oletuksianne meidän äitien elämästä, kun ette voi tietää mitä taustalla on.
Kukaan jonka tukiverkosto asuu lähellä tai jolla mies jolla normi 8-16 työ ei voisi edes ymmärtää mikä tilanne silloin oli, kun pidin lapsia hoidossa ja olin vauvan kanssa kotona.
Mun työkaveri sai vihjauksia ja ilkeilyä kuukausia vauvan synnyttyä siitä, että esikoinen oli joka päivä 8-16 hoidossa. Esikoinen oli 2-3 -vuotias. Vasta sitten työkaveri ja miehensä pystyivät sanomaan totuuden. Oli niin kova tilanne. Nuorempi lapsi oli sairas, vietti lyhyen elämänsä sairaalassa ja kuoli 4kk:n iässä. Silloin saivat lopulta sanottua päiväkotiin asian.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 22:52"]
Etkö ap seuraa uutisia? Nythän tulee subjektiiviseen päivähoitoon muutoksia. Teidän täytyy muuten pian alkaa miettiä uusiksi palaveriaikanne ja kaffepaussinne, kun suurin osa teidän ryhmän äideistä (valtaosa ei palkkatyössä teillä) tulee hakemaan lapset kesken päiväuniajan, eli nuo osa-aikaiset eivät tietty nuku sitten enää päikkäreitä, joten muutoksia muutoksia :)
[/quote]
Tottakai seurataan uutisia ja otan ilolla vastaan muutoksen. Jos itse saisin päättää, päiväkoti olisi tarkoitettu vain sellaisten aikuisten lapsille, jotka TODELLA tarvitsevat sitä hoitoa. Työssäkäyvien lapset, sairaslomalla olevien lapset (koskee niin fyysistä kuin henkistäkin vammaa tai sairautta), mutta näiltä shoppailijoilta ja joogaajilta kieltäisin päivähoidon kokonaan. Ei ole mitään järkeä siinä, että yhteiskunnalla maksatetaan jonkun kotiäidin vapaa-aikaa. Päivähoito maksaa kuitenkin moninkertaisesti enemmän yhteiskunnalle kuin mikä suurinkin päivähoitomaksu on ikinä.
ap