Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tahaton lapsettomuus; tältä se tuntuu
08.04.2014 |
Olen virallisesti tahattomasti lapseton. Yrityskuukausia tuli juuri täyteen 20. Hoitoihin hakeudutaan piakkoin.
Tähän melkein kahteen vuoteen on mahtunut paljon. Surua erittäin paljon, kun ei saanutkaan omaa lasta. Samoin myös vihaa maailmankaikkeutta kohtaan, kun sillä tuntuu olevan niin erikoinen huumorintaju. Sitten on myös erittäin paljon ihmetystä ihmisten asenteisiin tahattomasti lapsettomia kohtaan. Samoin pahaa mieltä, kun asiasta kertoessa saa yleensä jonkun erittäin harkitsemattoman tölväisyn.
Lähdetään ihan liikkeelle vertaiskuvilla.
Monesti kuulen ja luen ihmettelyä että "Miksi lapsettomuutta surraan? Eihän kukaan ole kuollut.".
Tämän ymmärrän loistavasti velan suusta, ei siinä mitään. Mutta jos ko. lauseen sanoo perheellinen (kuten monesti on sanonutkin) niin periaatteessa hän sanoo samalla, että hänen puolestaan omat lapset olisivat saaneet jäädä syntymättä. On nimittäin erikoista kehua omia lapsiaan rakkaimmiksi maailmassa ja ylistää äitiyttä, mutta samalla tuhahdella ylimielisesti lapsettoman lohduttomuudelle.
Onhan minullakin myös sitä katkeruutta, joka monesti tahattomasti lapsettomiin yhdistetään. Olen nimittäin katkera universumille siitä, että miksi esimerkiksi muutaman tapaukset, jotka elävät sosiaalitukien varassa ilman edes toisen asteen koulutusta, saavat lapsia kun edes katsovat mieheen päin? Ja niitä on sitten parhaimmillaan kolme, kaikki eri isille. Eikä tarvitse olla nero tajutakseen, että heidän tapauksissaan lapsia tehdään, jotta olisi syy jatkaa kotona olemista.
Toisena on sitten äidit, jotka itsekkyydeltään eivät vaivaudu lopettamaan tupakointia ja alkoholia raskauden ajaksi. Itse lopetin tupakoinnin, ennen kuin ehkäisy otettiin käytöstä. Se oli ehdoton edellytys, halusin antaa lapselleni mitä parhaimman alun.
Normaalit tapaukset taas raskautuessaan saavat aikaan pienen surullisuuden tunteen, mutta toisin kuin edelliset tapaukset, eivät aiheuta tunnetta että tekisi mieli näyttää keskisormea taivaalle ihan vaan varuiksi, jos siellä joku sittenkin olisi.
Raskaudesta kertomisenkin tosin voi tehdä monella eri tavalla. Sitä kannattaa tosissaan miettiä, että jos tiedät läheisesi kärsivän lapsettomuudesta, niin ei välttämättä kannata mennä kertomaan raskaudesta hänen työpaikalleen jossa hänen olisi kyettävä hymy huulessa palvelemaan asiakkaita loppupäivä. Nimimerkillä kokemusta on, sai muuten käyttää peliin koko ammattitaitonsa, etten olisi pillahtanut itkuun asiakkaiden edessä. Vastaavasti taas toinen läheiseni kertoi siitä niin, että olin vapaalla ja rohkaisi samalla, että kyllä varmasti teillekin vielä. Jäi aivan erilainen fiilis ja pystyin olla iloinen läheiseni raskaudesta.
Sitten nämä ajattelemattomat tölväisyt. Monesti saa kuulla, miten nuristaan ettei lapsettomien kanssa voi puhua mitenkään kun pahottavat mielensä kaikesta. Itse olen tosiaan pahottanut mieleni, mm. seuraavista: "Muistatko sen ystäväni X? Hän yritti miehensä kanssa pitkään lasta tuloksetta. Ultrassa selvisi, että hänen kohtunsa ei ole normaali ja he eivät voi koskaan saada lasta. Otatko lisää kahvia?". Tapauksessa siis olin juuri kertonut, miten pahalta välillä tuntuu. Tätä voisi verrata oikeastaan siihen, että joku kertoisi saaneensa syövän ja kuulija vastaisi siihen "Minunkin ystävälläni oli sama syöpä. Hän kuoli kaksi kuukautta diagnoosin jälkeen. Otatko lisää kahvia?".
Juu, lapsettomuus ja syöpä on eri asia, tiedetään. Tarkoituksenani onkin nyt avata teille, miltä se asia meistä tuntuu.
Molemmissa tapauksissa olisi tärkeintä pitää toivoa yllä, niin kauan kuin sitä toivoa vielä on. Kommentti, jossa ihan rupattelumielessä muserretaan toivo, ei ole kovin korrekti eikä pitäisi ihmetellä jos toinen pahottaa siitä mielensä.
Tulipahan kirjoitettua.
Kommentit (103)
Niin tai lapseton ei ole kokenut mitään, jos hoidoissa ei ole ravattu ICSIä myöten. Kuulkaas pelkkä inseminaatio ei ole hoito ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 18:39"]
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 18:34"]
No hei, mikä ihmeen lapseton sinä olet? 20 kuukautta yrittänyt? Meillä on yritetty vuodesta 2008 lähtien, eikä lasta kuulu. Ikää on kohta 33v, eli ikä alkaa kohta tulla vastaan.
[/quote]
Niin, unohdin listaltani vielä yhden asian ja sainkin siihen heti elävän esimerkin.
Eli toiset lapsettomat.
On aivan sama, oletko ollut lapseton vuoden, viisi vuotta vai kymmenen vuotta. Aina löytyy lapsettomuuskeskusteluista joku, jolla on paljon enemmän vuosia takana ja asiat aivan päin persettä, joten sinulla ei siis ole hänen mukaansa oikeutta valittaa. Tässäkin tapauksessa kerroin meillä olevan melkein kaksi vuotta lapsettomuutta, niin neiti X kertoi heillä olevan jo kokemusta jo vuodesta 2008.
Eli vertaistuki saattaa olla olematonta tahattomassa lapsettomuudessa, koska osa tahattomasti lapsettomista keskittyy nokkimaan muita tahattomasti lapsettomia.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse muistan lapsettomuushoitosuossa tarpoessa miten kateellinen olin kaikille, jotka saivat lapsen ilman hoitoja. Ja mistä olin kateellinen? Siitä, ettei heidän tarvinnut käyttää tuhansia euroja hoitoihin, joiden lopputuloksesta ei ollut mitään takeita. Olin siis rahasta kateellinen! Sitten tulinkin kaksi kertaa raskaaksi luomusti ja sain kaksi lasta. Ja sen jälkeen en ajatellut hoitoihin käytettyjä rahoja ollenkaan enkä harmitellut rahojen "menetystä". Outo on ihmismieli.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 18:42"]
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 18:39"]
Minusta tekstisi kuulostaa oikeasti siltä, että olet katkera kaikilla äideille. Et pysty keskustelemaan normaalisti mistään, mikä liittyy lapsiin, äitiyteen tai raskauteen. Otat kaikki henkilökohtaisena loukkauksena.
Sinun kanssasi on äärimmäisen hankala keskustella neutraalisti mistään, jos olet jatkuvasti itkuun purskahtamaisillasi. Jos kerron vaikeasti päivästäni lasten kanssa, sinä ajattelet, että olen kiittämätön. Jos hehkutan ihanaa onneani, otat sen loukkauksena omaa lapsettomuuttasi kohtaan.
Suurin osa lapsettomiksi luulluista pariskunnista saa lapsen tavalla tai toisella. Mutta on pariskuntia, jotka eivät yrityksestä huolimatta tule koskaan saamaan omaa lasta, edes adoptiolasta (hyvä esimerkki Kaikkoset). Se on kurjaa ja epäoikeudenmukaista. Ei silti ole oikein ja kohtuullista kaikkia äitejä ja lapsiperheitä kohtaan, että meidän pitäisi olla hiljaa seurassasi.
Minä olen tahattomasti työtön. Työttömyys surettaa minua valtavasti ja välillä ärsyynnyt omista töistään valittaville ihmisille ihan siitä syystä, että heillä on edes työ, josta valittaa. En silti purskahda itkuun, vaikka kaikki muut ympärilläni puhuisivat hirveästä pomosta, ihanista asiakkaista tai siitä, että on kiva palata äitiyslomalta töihin tai laskee päiviä kesälomaan. Minulla on muutakin elämää. Niin on sinullakin.
[/quote]
Hyvin sanottu!
[/quote]
eikä ollut. Kirjoittajalta puuttuu täysin kysy asettua ap:n asemaan, olla empaattinen, ja kuka vertaa työttömyyttä ja lapsettomuutta? Ovat kuitenkin pikkasen eri tason asioita.
Mikä helvetin kilpailut tästä taas tuli kenen suru on suurin?? Ja jos jollakin on ollut paskoja kokemuksia lapsettomuudesta kärsivistä, niin todella yksioikoista ajatella että KAIKKI lapsettomat ovat sitten samanlaisia kuspäitä... Missä on sydämensivistys, myötätunto, ja ymmärrys toisen surua ja vaikeuksia kohtaan, ilman, että ajattelee, että MINUN suruni on suurin ja pahin, MINUN kokemukseni asioista on AINOA aito totuus. Tähän sanoisin, että kasvakaa henkisesti, ja edes yrittäkää ymmärtää kanssaihmisten tuskaa. Eikä pidä käyttää omaa tuskaa ja onnettomuutta lyömäaseena muita vastaan, ja tulla katkeraksi marttyyriksi, uhriksi joka mielensäpahoittaa joka asiasta ja sanasta, eikä kukaan ymmärrä koskaan eikä osaa sanoa oikeita sanoja.
Elämä nyt vaan on toisinaan joillekin paskaa! Joku syntyy ikirumana, eikä saa miestä rinnalleen, toinen kärsii kroonisista terveysongelmista, kolmas lapsettomuudesta, neljäs huonosta parisuhteesta, viides riippuvuuksista, kuudes ollut koulukiusattu ja saanut traumat tästä, seitsemäs raiskattiin nuorena ja seksi-intohävisi loppuelämäksi jne jne. Elämä ei aina ole kivaa, onnellista, antoisaa vaan paskaa, epäoikeudenmukaista, kiduttavaa, tuskaa, surua, luopumista, totetumattomia toiveita pullollaan. Niistä osasta aika tekee tehtävänsä, ja tuska laantuu, toisinaan unelmat kuolevat ja toisinaan syntyvät uudelleen, ja toisinaan unelmat käyvät toteet, elämä paranee, alkaa uusi alku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomuus tuntuu aina pahalta :(
On paljon tuttuja ja ystäviä jotka ovat käyneet joko rankat hoidot läpi tai muuten pitkän odotuksen raskautumiseen, jotkut ihan luomustikin.
Meillä ekaa yritettiin 1,5v (eihän se niiiiin pitkä aika ole, silloin tietenkin oli). Toinen yllätti, meni 4kk.
Meillä auttoi ton ensimmäisen kanssa nämä tai niin mä haluan ainakin kuvitella :D
Ja itseasiassa toisen kanssa myös meni vähän samalla kaavalla.
*Unohdettiin yrittäminen (kuukauden päästä oli tarkoitus olla toinen inseminaatio)
*Muutto, remontti
*Vyöhyketerapia
*Vitamiinit
*En laskenut päiviä, en miettinyt ovulaatiota
(vaikkakin aika usein sen tunsin, olin niin kipeä ja kyllähän ne päivät jo muisti, varsinkin jos on säännöllinen kierto).
*Punaviiniä :D Vaikka seksin jälkeen ja vähän silloin sun tällöin ;)
Tsemppiä kaikille <3
Minusta lapsettomuus taas on yksi niistä asioista, mitä pitäisi vain oppia hyväksymään. Kyllä itsestänikin olisi todella ihanaa saada tulevaisuudessa lapsi, mutta olen myös varautunut siihen, ettei se välttämättä ole mahdollista. Tsemppiä kuitenkin sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olisin halunut hoitoihin ja jopa pakastaa munasolujani. Kumpaakaan en saanut. Yksi tuulimuna ja kaksi keskenmenoa. Siinä on minun lapseni. Ei ole enää ikinä mitään mahdollisuutta saada omaa biologista lasta. Ainoa vaihtoehto on kohdallani adoptio.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 23:54"]
Lapsettomat, ekana keinona syökää enemmän rasvoja (jos ette ole ylipainoisia), jotte hormonit alkavat toimia, ja kokeilkaa myös vyöhyketerapiaa! Pystyvät siellä auttamaan.
[/quote]
Toi on totta. Ottakaa rennommin, syökää välillä ihan kunnon kermaa ja juokaa punaviiniä. Mä tiedän niin monta tapausta joilla tärppäs kun alkoivat nautiskella elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 21:46"]
Lapsettomuus tuntuu aina pahalta :(
On paljon tuttuja ja ystäviä jotka ovat käyneet joko rankat hoidot läpi tai muuten pitkän odotuksen raskautumiseen, jotkut ihan luomustikin.
Meillä ekaa yritettiin 1,5v (eihän se niiiiin pitkä aika ole, silloin tietenkin oli). Toinen yllätti, meni 4kk.
Meillä auttoi ton ensimmäisen kanssa nämä tai niin mä haluan ainakin kuvitella :D
Ja itseasiassa toisen kanssa myös meni vähän samalla kaavalla.
*Unohdettiin yrittäminen (kuukauden päästä oli tarkoitus olla toinen inseminaatio)
*Muutto, remontti
*Vyöhyketerapia
*Vitamiinit
*En laskenut päiviä, en miettinyt ovulaatiota
(vaikkakin aika usein sen tunsin, olin niin kipeä ja kyllähän ne päivät jo muisti, varsinkin jos on säännöllinen kierto).
*Punaviiniä :D Vaikka seksin jälkeen ja vähän silloin sun tällöin ;)
Tsemppiä kaikille <3
[/quote]
Mä tulin raskaaksi kolmen vuoden yrityksen jälkeen ollessamme hotelliviikonloppua viettämässä. Joimme punaviiniä, söimme pihvejä, makasimme porealtaassa ja hotellin sängyssä oli niin hyvä paneskella :D
Miehenä ja kahden lapsen isänä on epäuskoisen ihmetystä herättävää ja kuvottavaa nähdä tökeröitä ja epäempaattisia vastauksia aloitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 21:11"]Tämä ei auta aptä tippaakaan mutta kirjoitan sen silti. En ole jumalauta viiteentoista vuoteen ymmärtänyt, mikä autuaaksitekevä asia ne lapset on. Olen varmasti yksi miljoonasta joka ajattelee näin mutta mitä syvemmin asiaa pohdin, sitä vakuuttuneempi olen että JOS nyt saisin aikakoneen vuoteen 1999, käyttäisin ehkäisyä tuplana. Ei elämää voi ajatella ilman lasta kun se lapsi on jo tehty mutta voi hyvä jumala miten paljon HELPOMPAA se olin aikanaan valinnut lapsettomuuden. Huomaan päiväpäivältä enemmän kaipaavani aikaa yksin. Hermostun kun en saa nauttia aamupalaani rauhassa. Huomaan ärsyyntuväni lasteni seurassa ja sitä kohtaloa ei yhdellelään lapselle soisi. Jokaisella on oikeus syntyä rakastettuna. Toisen lapsen tein tyhmänä miehen painostuksesta. Toki mies kuopuksen kokonaan hoitaakin. Alapeukuttakaa toki ha toivokaa minulle paskaa, yksinäistä vanhuutta, olen sen ansainnut mutta itseäni ja ajatuksiani en pysty muuttamaan :/. Ei tämä perhe-elämä ap mitään ruusuilla tanssimista ole. Ikuinen, loppuelämän kestävä vastuu toisesta ihmisestä. Pelko, löytääkö omat lapset paikkansa elämässä ja jos niille joskus tapahtuu jotain, se on pahinta mitä voi olla. Samoin parisuhde...mä olisin lähtenyt jo aikaa sitten jollei lapsia olisi, mutta he ansaitsevat ehjän perheen, ei vaihtuvia viikonloppukoteja ja tusinaa veli ja siskopuolilaumaa...
[/quote]
No mutta kyllä aikuisen ihmisen pitäisi tajuta olla hankkimatta lisää lapsia, jos jo ekasta tuntuu ettei ole minun juttuni. Lapset hankitaan yhteisellä päätöksellä eikä toisen kinuamisella. Joten itse nyt soppasi olet keitellyt, älä siitä lapsiasi tai miestäsi syytä.
Ap tässä huomenta. On tullut hyvinkin laidasta laitaan kommenttia. Ihan ensiksi selvitys, etten koe olevani "marttyyri" vaan itsekin useampia lapsettomuusketjuja seuranneena jäin usein miettimään, että miten kävi tämän kirjoittajan. Nyt tulin itse kertomaan, koska joskus lapsettomuudessa toivoa tuo lukea onnekkaasti päättyneistä tapauksista. Matkaa synnytykseen vielä on, mutta on jo voitto itsessään päästä tähän asti. Toisekseen, minä en missään vaiheessa sanonut lapsettomuuden olevan pahempi suru kuin sinun syöpäsi tai sinun vaikea avioerosi, lapsettomuus oli MINULLE todella vaikea ja raskas asia. Nyt itseasiassa eräs läheiseni on kuolemassa vuoden sisään sairauteen ja tiedättekö mitä: Lapsettomuus ja läheisen tuleva kuolema ovat niin eri asioita, ettei niitä voi tasaväkisesti verrata. Eikä pidäkään, on joidenkin sairasta vertailla suruja ja sen mukaan laskea yhtälöä, kenellä on oikeus surra ja kenellä ei. Kaikilla on oikeus surra jos siltä tuntuu, olkoon se vaikka pihakuusen kuoleman johdosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja miksi sillon aloituksen kirjoitin, oli oikeastaan juurikin tuo surun mitätöinti. Lapsettomuus on kriisinä sellainen, ettei sitä juuri ymmärretä ja toisinaan on tullut saatua todella ilkeää kommenttia ja elettä. Usein kuulee, ettei lapsettomalla ole oikeutta surra, koska jollakin on asiat vielä pahemmin. Ok, vertailetteko muidenkin suruja? Naapurin nuori rouva jää leskeksi viiden avioliittovuoden jälkeen, mutta suru ei ole oikeutettua, koska toinen naapurin rouva jäi leskeksi kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen kolarissa, jossa kuolivat myös heidän lapsensa.
Täällä ystävällä sama. Hoitoja takana yhteensä viisi vuotta. Jopa mies vaihtunut siinä välissä. Miehillä on biologisia lapsia. Ivf hoidoissa siirrot eivät vaan alkaneet kasvamaan. Nyt itse raskaana ja pitäis ystävälle kyetä kertomaan.. Ei helppo homma.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 08:10"]Täällä ystävällä sama. Hoitoja takana yhteensä viisi vuotta. Jopa mies vaihtunut siinä välissä. Miehillä on biologisia lapsia. Ivf hoidoissa siirrot eivät vaan alkaneet kasvamaan. Nyt itse raskaana ja pitäis ystävälle kyetä kertomaan.. Ei helppo homma.
[/quote]
Varaa tähän aikaa, kutsu vaiko kylään ja rauhallisesti kerrot hänelle. Varmasti voi kaverilla tuntua riipaus sydämessä, mutta kyllä iso osa lapsettomista on iloisia ystäviensä puolesta. Ap
Minulle on aivan sama, miltä teistä tuntuu.
Minä olen saanut sellaista paskaa niskaan kahdelta lapsettomuudesta kärsivältä lähisukulaiselta ja heidän "puolustajiltaan" että oksat pois. Ja kaikki vain siksi, että tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi ja pidin lapsen, ja sitten sain toisenkin. Minä olen joutunut kärsimään sun kaltaisten takia niin paljon, että kuule minulla on teille vain yksi sanottava:
Olette itsekkäitä paskoja.
Niin, mitäpä lapsettomuus tai lapsen kuolema olisikaan sinun kärsimystesi rinnalla.
Olen 40v nainen ja nyt jo yli 3v ollut vakavassa parisuhteessa poikakaverini kanssa. Tätä ennen olin vuosia aiemmin päätäpahkaa ihastunut/rakastunut yhteen mieheen, mutta siitä ei tullut parisuhdetta. Onneksi sain hänestä kuitenkin erittäin rakkaan ystävän, jonka kanssa olen edelleen yhteyksissä. Tuon jälkeen tapailin 4v ajan yhtä miestä, mutta siitä ei tullut parisuhdetta saati edes ystävyyttä. Nyt olen onnellisesti parisuhteessa. Emme kuitenkaan asu saman katon alla, saati edes samalla paikkakunnalla, sillä poikakaverini opiskelee ja asuu siis opiskelupaikkakunnalla. Näemme toki usein viikonloppuisin ja loma-aikaan. Haluaisin kuitenkin että asuisimme yhdessä. On alkanut tuntumaan että olemme tilanteemme vuoksi lapseton etäpariskunta (ikäni ja eri paikkakunnilla asumisen vuoksi). Ei "haluta" yrittää lasta ennen kuin asumme yhdessä (enemmänkin poikakaveristani tämä kiinni). Itse olen vakityössä. Itseäni on siis alkanut surettamaan että jään ilman lasta. Olen aina ajatellut että jossain vaiheessa miulla on lapsi/lapsia. Haaveilen perhe-elämästä, mutta sitä en ole koskaan saanut (aiemmin ei ole ollut edes ketään kenen kanssa olisin lasta voinut harkita hankkivani kun ei ole parisuhteeksi asti kehittynyt). Nyt olisi mies, mutta ei olla edes yritetty lasta, kun ei asuta yhdessä eikä mies töissä. Ikääkin kun on se 40v ja ensi kesänä jo 41v, voi lapsen hankinta olla jo myöhäistä. Mitähän ajatuksia teille herää tästä? Mitä pitäisi tehdä? Olen lukenut että 40v ja siitä ylöspäin lapsen saanti prosentti on jo laskenut huimasti nuorempiin verrattuna. Ollaan sitä mieltä oltu että olisi hyvä jos asuttaisiin yhdessä ja molemmilla olisi töitä ennen lapsen yrittämistä, mutta ikäni taitaa tulla vastaan tässä asiassa. Suren siis tilannettamme ja olen aika-ajoin todella onneton tämän suhteen. Mietin että ystävilläni on lapsia ja osa on jo isojakin lukiossa tai yläkoulussa. Ajattelen että miullakin voisi olla jo isot lapset. Useimmiten vauvauutiset joko kuittaan ohimennen tai alan suremaan kun itsellä ei ole lapsia. Mitähän tekisin etten reagoisi noin tähän asiaan? Täytyisi kai totutella ajatukseen että jossain vaiheessa muutamme poikakaverin kanssa yhteen ilman lasta/lapsia. Vai mitä sanotte tästä?
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 23:52"]
Katkerat kersattomat äidit on säälittäviä. Koko ajan pitää varoa mitä suustaan päästää ettei vaan tule "paha mieli". Oon kuullu juttua uskovaisilta että "kaikelle on tarkoitus" . Ehkä sinusta ei ole tarkoitus tulla äitiä. Suck it up. Adoptoi vaikka. Maailmassa on jo valmiiksi liikaa lapsia!!
[/quote]
Prolloloo. Keksi nyt oikeasti jotain parempaa, kaikki häpee sua.