"Itse sain lahjaksi vain suklaalevyn, villasukat, avaimenperän ja kuulakärkikynän ja katselin kun pikkusisko avasi paketista kalliita merkkivaatteita ja taas uuden älypuhelimen"

Jotenkin meilläkin pikkusisko saa aina parhaat ja kalleimmat lahjat kaikilta perheenjäseniltä. Ei nyt silmiinpistävän hienoja lahjoja verrattuna muihin joka vuosi, mutta kyllä välillä on tullut uutta kannettavaa tietokonetta ja kalliita kameravehkeitä. Itse en kovin kalliita lahjoja ole saanut ikinä. Ehkä liittyy siskon harrastuksiin ja ammattiin ja haluun tukea häntä niissä.

Minä ja veli ollaan toisaalta oltu enemmän itsenäisiä ja vastuullisia raha-asioissa, joten meillä ei ehkä ajatella, että me tarvittaisiin mitään isoa ja kallista, kun saadaan itsekin hankittua. En jaksa liikoja kadehtia, vaikka välillä vähän ihmetyttää, miten tää menee tällä tavalla meidän perheessä.

Itsekin siis pyrin hankkimaan siskolle kivoja ja hienoja lahjoja, sillä on kiva kun hän ilahtuu lahjoista niin kovasti. Muiden perheenjäsenten kohdalla iso panostus lahjaan ei saa monestikaan samanlaista vastakaikua, joten ehkä siskon reaktioilla on osasyytä asiaan. Onhan se kivaa nähdä, että lahjaa arvostetaan.

Esikoiset on ainoita toivottuja lapsia. Vanhempien erikoissilmäteriä. He saavat ainoina lapsina alkuun jakamttoman huomion.

Vierailija kirjoitti:

Esikoiset on ainoita toivottuja lapsia. Vanhempien erikoissilmäteriä. He saavat ainoina lapsina alkuun jakamttoman huomion.

Tästä huomiosta luultavasti eivät muista mitään, koska olivat niin pieniä tuolloin. Joten ei paljoa lohduta heitä.

On kyllä suolesta jos perheissä kohdellaan oikeasti noin erilailla lapsia.

Toki huonommin kohdeltu voi lohduttautua sillä, että hänestä kasvaa melkoisella varmuudella parempi tyyppi kuin hemmotellusta prinsessasta tai prinssistä.

Tuollaisesta omien vanhempien toimesta toisen lapsen yläpuolelle korotetusta kasvaa lähes takuulla täys virtsapää.

Vierailija kirjoitti:

Esikoiset on ainoita toivottuja lapsia. Vanhempien erikoissilmäteriä. He saavat ainoina lapsina alkuun jakamttoman huomion.

Täh, voihan esikoinen olla ei-toivottu. Esimerkiksi teiniäitien kohdalla ensimmäinen lapsi on luultavasti vahinko. Myöhemmin tekee sitten haluttuja lapsia.

Kuopukset joutuu olemaan vanhenevien vanhempien esiliinoja ja huolien tynnyreitä. Esikoisille perheen perustaminen ja itsenäistyminen on luonnollista kun kuopuksia yritetään pitää lyhyessä lieassa eikä annetakaan heidän kasvaa. ”Kiva” olla ainut lapsi asumassa kotona yksin, muilla ollut sisarukset seurana eikä yhtään ole tarvinnut murehtia vanhempien yksin jäämistä kun muuttaa pois. Eikä siitä ole syyllistettykään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esikoiset on ainoita toivottuja lapsia. Vanhempien erikoissilmäteriä. He saavat ainoina lapsina alkuun jakamttoman huomion.

Tästä huomiosta luultavasti eivät muista mitään, koska olivat niin pieniä tuolloin. Joten ei paljoa lohduta heitä.

Vanhemmat opettelee kaiken esikoisten kanssa. Koulujen alut jne. Kuopuksien kanssa homma menee niin rutiinilla, ettei missään, mikä on itselleen uutta jännittävää ja tärkeää, ole mitään erityistä enää vanhemmille ja sen kyllä aistii läpi elämän. Koulujuhlat, ripille meno, yläaste, lukio.. olet vaan hännänhuippu, joukon jatke. Et persoona.

Vierailija kirjoitti:

Esikoiset on ainoita toivottuja lapsia. Vanhempien erikoissilmäteriä. He saavat ainoina lapsina alkuun jakamttoman huomion.

Ei se aina mene niin. Ero satutti pahasti äitiäni ja minä huonoksi onnekseni päädyin siinä rytinässä asumaan äitini luo. Äitini meni myöhemmin uudelleen naimisiin ja heille syntyi omia lapsia joita äitini rakasti yli kaiken. Mutta minua äitini aina vihasi koska toin hänen silmissään mieleen isäni, exän joka oli pettänyt. Olin sitten siinä uusperheessä vähän niin kuin sen perheen palvelija tai aurpair,muttet ei minua koskaan sen perheen lapsena tai jäsenenä kohdeltu.

Vierailija kirjoitti:

Kuopukset joutuu olemaan vanhenevien vanhempien esiliinoja ja huolien tynnyreitä. Esikoisille perheen perustaminen ja itsenäistyminen on luonnollista kun kuopuksia yritetään pitää lyhyessä lieassa eikä annetakaan heidän kasvaa. ”Kiva” olla ainut lapsi asumassa kotona yksin, muilla ollut sisarukset seurana eikä yhtään ole tarvinnut murehtia vanhempien yksin jäämistä kun muuttaa pois. Eikä siitä ole syyllistettykään.

Ei ole syyllistetty. Voi olla jopa päinvastoin, että odotetaan, että vanhin tai vanhimmat lapset muuttavat pois. Näin saadaan kotiin enemmän tilaa vaikka juuri sille kuopukselle, tai perheen on helpompi matkustella, kun henkilöitä on vähemmän. Ei sekään esikoisesta kivalta tunnu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuopukset joutuu olemaan vanhenevien vanhempien esiliinoja ja huolien tynnyreitä. Esikoisille perheen perustaminen ja itsenäistyminen on luonnollista kun kuopuksia yritetään pitää lyhyessä lieassa eikä annetakaan heidän kasvaa. ”Kiva” olla ainut lapsi asumassa kotona yksin, muilla ollut sisarukset seurana eikä yhtään ole tarvinnut murehtia vanhempien yksin jäämistä kun muuttaa pois. Eikä siitä ole syyllistettykään.

Ei ole syyllistetty. Voi olla jopa päinvastoin, että odotetaan, että vanhin tai vanhimmat lapset muuttavat pois. Näin saadaan kotiin enemmän tilaa vaikka juuri sille kuopukselle, tai perheen on helpompi matkustella, kun henkilöitä on vähemmän. Ei sekään esikoisesta kivalta tunnu.

Esikoinen voi mennä töihin ja matkustella omilla rahoillaan niin paljon kuin haluaa.

Miten ihmiset jaksaa sääliä itseään jostakin lahjoista vuosia vielä myöhemmin?

Vierailija kirjoitti:

Mun siskon perhe on tällainen. Nuorempi saa hirveät kasat ja kalliita lahjoja. Paketeista paljastuu yleensä viimeisimmät lelut ja uusimmat videopelit, uutta puhelinta yms. Vanhempi saa just jonku suklaarasian, jonka joutuu jakamaan siskonsa kanssa, kaupasta ostetut villasukat ja ehkä jonkun alennuksesta ostetun pokkarin. Yksi joulu minä ja mieheni päätettiin, että kahden opettajan palkalla saa aivan kivasti lahjoja ku ei oo omia lapsia ja jouluna se lapsi saa meiltä kunnolliset lahjat, kun ei vanhempansa kuitenkaan taaskaan häntä muista juurikaan. Ostettiin hänelle järjestelmäkamera, josta hän on haaveillut, mutta ei mun sisko ja hänen miehensä sitä tuu hänelle ikinä ostamaan. Lisäksi ostettiin leffalippuja. Tämä oli pari vuotta sitten kun lapset oli 12 ja 10.

Tänä vuonna lapset on 15 ja 13. Kysyin vanhemmalta tytöltä mitä hän haluaa ja vastaus oli, että hän haluais sisustusjuttuja, kun hänen huoneensa näyttää edelleen just samalta kuin silloin, kun se sisustettiin hänen ollessaan 8 ja on hirveän lapsellinen, kun kellona on joku nalle puh hirvitys ja päiväpeitto on vaan fleecehuopa. Hän laittoi mulle linkin yhteen goottisistusliikkeeseen ja sanoi, että eniten haluaisi sieltä päiväpeiton. Ostin päiväpeiton, seinäkellon, pari koristetyynyä ja hiirimaton. Lisäksi oon virkannut meille violettia pyöreää mattoa, mutta taidan antaa senkin siskon tytölle.

Mistä tuollainen johtuu? Onko vanhempi lapsi eri miehen lapsi kuin nuorempi?

Vierailija kirjoitti:

Ja minä aina lapsena olin jouluisin pettynyt, kun en saanut suklaata lahjaksi. Miten ihana se olisikin ollut jouluaattoiltana avata joku konvehtirasia ja napostella niitä suklaita.

Ostin aina muille perheenjäsenille joululahjaan mukaan suklaata, joten muut sitten tietenkin saivat joulusuklaita ja vanhemmat saattoivat lisäksi saada töistäkin useamman rasian suklaata yms. mutta en minä niitä saanut syödä, kun oli toisten.

No nykyään aikuisena ostan itse itselleni konvehtirasian jouluksi, kun ei perheeni vieläkään minua jouluisin suklaalla lahjo.

Miksi ostit niille muille suklaata? Olisit silloinkin ostanut vaan itsellesi ja syönyt ne yksin. Vanhemmat kai söi myös omansa vaan yksin.

Sulla on kyllä ollut sairas perhe, tai vanhemmat. Annettiinko sulle ruokaakaan kun se oli muiden?

Vierailija kirjoitti:

Kateus ja katkeruus on rumaa käytöstä. On varmasti asetelmia, missä yhtä sisarusta on suosittu tai sorsittu, mutta moni on myös omaa ajatusharhaa. Tai esimerkiksi sitä, että vanhemmilla voi olla erilaisia taloudellisia haasteita eri kohdissa elämänkaarta.

Katkeruuden viljelyllä ei kuitenkaan saa aikaiseksi kuin itselle pahaa mieltä. Hyväksyy asian ja jatkaa eteenpäin on minun neuvoni.

Kateus ja katkeruus on tunteita, ei käytöstä.

Valitettavasti niille on toisinaan ihan perusteltavissa oleva aito syy.

Totta kai asiaan on vain sopeuduttava (en pidä sanasta "hyväksyä," koska ko. asiaa ei missään mielessä tarvitse pitää hyvänä asiana) ja on kuljettava elämäntietä eteenpäin.  Hyvitystä on yleensä turha hakea.  Johtuen juuri tuosta mainitsemastasi ajatusharhasta, joka esiintyy kylläkin sillä katkeruuden aiheuttajan puolella.  Jos ajatellaan lasten eriarvoista kohtelua perheessä, sitä ei vanhemmat juuri ikinä näe tai eivät ole näkevinään.  Eivät edes vanhoinakaan, vaan voivat aivan surutta velvoittaa yhden lapsistaan hoitamaan heitä iankaikkisuuteen asti, mutta toista sitä aina muutenkin suosimaansa lastaan eivät millään tavoin halua rasittaa, vaan etsivät ja esittävät miljoonia syitä, miksi tämä toinen lapsi ei nyt mitenkään voi olla tähän velvoitettu.  

Joskus tällainen hymistely siitä, kuinka "katkeruutta ei saa kantaa ja pitää aina vain tyytyä osaansa ja kääntää toinenkin poski jne." aiheuttaa vain lisää katkeruutta.  Eiköhän asian suoraan myöntäminen ja sen ymmärtäminen olisi kuitenkin se oikeampi ja toista kenties jopa helpottavampi tie.  

Jotkut vanhemmat on epäreiluja suosijoita.

Meillä oli samaa, mä en saanut jouluna kun sukkia ja alusvaatteita, sisko sai hienot lahjat.

Kun täytin 18 en saanut sen jälkeen mitään. En joululahjoja, mitään apua, tukea, rahaa koskaan.

Siskolle on ostettu kaksi asuntoa ja kolme autoa näinä vuosina. Perintö menee siskolle. Minut on suljettu ulos. (Lakiosan saa vain jos riitauttaa).

Mä olen vielä se kiltimpi lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esikoiset on ainoita toivottuja lapsia. Vanhempien erikoissilmäteriä. He saavat ainoina lapsina alkuun jakamttoman huomion.

Täh, voihan esikoinen olla ei-toivottu. Esimerkiksi teiniäitien kohdalla ensimmäinen lapsi on luultavasti vahinko. Myöhemmin tekee sitten haluttuja lapsia.

Meillä näin. Mua rangaistu koko elämäni tästä.

Vanhemman näkökulmasta, meillä vanhin on saanut lapsena ja nuorena usein kalliimpia lahjoja kuin nuoremmat, reilummin ikäeroa ja tarpeet ihan erilaisia. Nuoremmat on usein perineet vanhimmalta vaatteita ja tavaroita ja vanhin on saanut uudet. Tämä luistimissa, polkupyörissä jne. Jouluna on pyritty siihen, että lahjoja olisi sama määrä suurinpiirtein, mutta vanhin saattoi saada pelikoneen ja nuoremmat parinkympin monsteriauton/barbien, jokainen sai kyllä siis ykköstoiveensa, ne vaan oli aika eri hintaisia.

Nyt vanhin on aikuinen ja muuttanut pois kotoa, hänelle ostetaan useampi lahja, mutta ei mitään kallista. Nuoremmat saavat muutaman kalliinkin lahjan. Vanhin lähti ns. ovet paukkuen, on aikamoisen kiittämätön vaikka on maksettu ajokortti ja autettu asunnon hankinnassa. Ei hirveästi huvita ostaa hänelle kalliita lahjoja, toisin kuin näille nuoremmille, jotka on aina saaneet halvempia lahjoja ja jotka on kiitollisia niistä villasukistakin.

Voin kuvitella, että vanhimman näkökulmasta nuoremmat saa nyt enemmän ja häntä sorsitaan, mutta ei vietä joulua kotona eikä taatusti muistele niitä 18 vuotta, kun on saanut aina kalliimmat lahjat. Että se voi olla aika tulkinnallinen kysymys, ketä suositaan ja miten.

Vanhinta tuli ehkä rahallisesti suosittua aika monta vuotta, mutta nyt sitten myös nuoremmat saa samalla lailla kalliimpia toivomiaan asioita.

No voi voi ja vali vali. Kasvata Ap selkäranka ja aikuistu äläkä katkeroidu ja ryve itsesäälissä. Ei elämässä kaikki mene aina tasan ja oikein ja ole jee jee kivaa. Se vain pitää kestää ja hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ajatellaan, ettei isompi enää tarvitse, ja odotetaan hänen ennemminkin hankkivan lahjoja muille. Sitten perheen yhdellä lapsella voi olla paljon anteliaammat kummit kun toisella.

Niin se aina menee että perheen nuorinta suositaan ja vanhempien suosikki joka saa erityiskohtelua ja lellimistä. Esimerkiksi oma pikkuveli sai aina kaikki lelut ja tavarat jota vain toivoi. Meille muille sanottiin että ei ole varaa ja saatiin tyytyä pikkulahjoihin ja matkamuisto krääsään.

Sama kokemus. Tämä näkyi myös arjessa. Pikkuveljen harrastuksiin oli aina varaa ja häntä kannustettiin, hän sai mopokortit ja mopot ja minä en, kun ei ole varaa eikä tytöt tarvitse. Pikkuveljen ei koskaan tarvinnut tehdä kotitöitä ansaitakseen viikkorahaa, mutta minun kyllä täytyi. Veljen lahjat oli aina kalliita esim. uusi mopo, uusi polkupyörä, uusi pleikkari, uusi puhelin, jääkiekkovarusteita ym. Minun lahjat oli juurikin ne villasukat ja suklaalevyt.

Minulla on lapsi miehen kanssa jolla on myös toinen, nuorempi lapsi. Tämä mies hyvittelee tätä nuorempaa lasta lahjoilla siitä että nuoremman lapsen äiti on aivan kamala. Onneksi nykyään minun lapseni tämän jo ymmärtää, eikä ole enää katkera isäänsä kohtaan.