"Itse sain lahjaksi vain suklaalevyn, villasukat, avaimenperän ja kuulakärkikynän ja katselin kun pikkusisko avasi paketista kalliita merkkivaatteita ja taas uuden älypuhelimen"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus on todella kurjaa ja joissakin perheissä lapsia todellakin kohdellaan eri tavoin.

Mutta ihan vaan semmoinen juttu, että joskus myös ihmiset tulkitsee asioita väärin. Ihmisen muisti on valikoiva, ja kummasti voi unohtua se, että juuri se "sorsittu" lapsi on saanut uuden kännykän marraskuussa ja siksi ei saa sellaista kalliimpaa lahjaa juuri jouluna, vaan kalliimman lahjan saa sisarus, jolle ei ole koko vuonna ostettu mitään isompaa.

Eli että ne ostokset menevät kokonaisuuden näkökulmasta kumminkin tasan.

Enpä tiedä suurin piirtein yhtäkään ihmistä, joka sanoisi olleensa lapsena lellikki sisarparvessa. Oikeastaan kaikki ajattelevat, että heitä on jossakin suhteessa sorsittu.

Eikä se voi loogisesti olla mahdollista. Kyse on jonkin sortin tulkintavinoumasta. Sisaruksia helposti kadehtii, eikä sekään ole kamalan hyvä juttu.

Tää on kyllä totta. Esim. meillä nuorempi sai juuri synttärilahjaksi puhelimen. Vanhempi saattaisi sanoa, että sisko sai lahjaksi kalliin puhelimen, itse sain vain xxx. Totuus on kuitenkin se, ettei puhelimia ole yleensä edes ostettu lahjaksi. Ne on ostettu muuten vaan tarpeeseen ja lahjat olleet jotain muuta. Se, miksi puhelin oli nyt lahja, johtui siitä, että tyttö halusi vähän kalliimman puhelimen kuin me vanhemmat olimme valmiita ostaman. Joten lahjaa oli se yli mennyt osa.

Voi kun se menisi aina noin. Sisko sai aina vuoden sisään kaksi uutta puhelinta. Toisen joululahjaksi ja toisen synttäreillä. Itse sain esikoisena tyytyä vanhempieni vanhaan puhelimeen silloin kun nämä itse ostivat omiensa tilalle uuden koska minun tuli "oppia käyttämään ja arvostamaan rahaa sekä opittava että aina ei saa kaikkea mitä haluaa". Sain sanallisen läksytyksem ja selkään aina jos kehtaisin pyytää edes lahjaksi uutta puhelinta.

Miten on sisko oppinut arvostamaan ja käyttämään rahaa?

lahjaksi vain lapio, kuokka, rautakanki tai kutimet ja soppakattilat

ja opettelemaan tekemään Kovaa Työtä

niihh

😠

Itsellä on yksi lapsi entisestä liitostani ja yksi nykyisessä. Kieltämättä jouluna meidän yhteinen lapsemme saa enemmän lahjoja meillä, koska saa tavallaan lahjat sekä minulta että isältään. Toisaalta vanhempi lapsi taas saa isänsä luona myös lahjoja, eli summa on lopulta molemmille ihan tasapuolinen. Toki tästä on lasten kanssa juteltu ja ihan tuntuvat ymmärtävän asetelman kyllä.

Joulu se tuottaa liika stressiä. Minun perheessäni sovittiin kun olin 10v ja veli jokusen vuoden vanhempi että jouluksi ei osteta mitään isompia lahjoja, vaan tarvittavat tavarat ostetaan kun niitä tarvitaan (pyörät, luistimet, ipodit, dvd-laiteet) ja harkinnan mukaan (välillä sai, välillä ei). Minä ja veli saatiin isovanhemmilta aina rahaa lahjaksi (500mk=100€) ja kumpikin säästi tai tuhlasi miten halusi. Jouluna saatiin kotona siis lahjaksi suklaat ja sukat :D ja tietysti jouluruuat. Mummolasta rahalahjat. Minun ja veljeni välille ei koskaan tullut lahjoista kateutta. Jos minulla olisi lapsia, toimisin nuorten kanssa samalla periaatteella (jos isovanhempia ei olisi niin antaisin itse tietyn saman summan rahaa sisaruksille, vaikka tuon 100€/hlö). Muistan aina kuinka ihanaa oli joulun jälkeen sännätä alennusostoksille lahjarahoilla.

Joulu on lapsille.

Aikuisten ei pitäisi ostaa mitään toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Joulu on lapsille.

Aikuisten ei pitäisi ostaa mitään toisilleen.

Olen niin samaa mieltä.

Kateus ja katkeruus on rumaa käytöstä. On varmasti asetelmia, missä yhtä sisarusta on suosittu tai sorsittu, mutta moni on myös omaa ajatusharhaa. Tai esimerkiksi sitä, että vanhemmilla voi olla erilaisia taloudellisia haasteita eri kohdissa elämänkaarta.

Katkeruuden viljelyllä ei kuitenkaan saa aikaiseksi kuin itselle pahaa mieltä. Hyväksyy asian ja jatkaa eteenpäin on minun neuvoni.

Ja minä aina lapsena olin jouluisin pettynyt, kun en saanut suklaata lahjaksi. Miten ihana se olisikin ollut jouluaattoiltana avata joku konvehtirasia ja napostella niitä suklaita.

Ostin aina muille perheenjäsenille joululahjaan mukaan suklaata, joten muut sitten tietenkin saivat joulusuklaita ja vanhemmat saattoivat lisäksi saada töistäkin useamman rasian suklaata yms. mutta en minä niitä saanut syödä, kun oli toisten.

No nykyään aikuisena ostan itse itselleni konvehtirasian jouluksi, kun ei perheeni vieläkään minua jouluisin suklaalla lahjo.

Todellakin on eriarvoisuutta lasten välillä, enkä puhu pelkästään joulusta. Joissain perheissä tehdään hyvin selväksi kuka lapsista on se suosikki.

Meidän perheessä olin itse se sorsittu lapsi. Minulla ja äidilläni oli tosi huonot välit kun olin pieni. Kuulin kun äitini sanoi kerran pikkuveljelleni: "Onneksi olet olemassa kun siskos on tollanen hirviö." Olin ehkä 10v. Pärjäsin koulussa erinomaisesti, mutta kiukuttelin kotona huomion puutetta. Mikä taas vain pahenti kaikkea.

Isäni taas sanoi meille lapsille: "Äidillä on suosikkilapsi ja inhokkilapsi eikä kenellekään ole epäselvää kumpi on kumpi."

Veljenikin ihmetteli tätä, kommentoiden joskus: "Äiti varmaan vihaa siuta."

Tuota äidinrakkauden puutetta ja huonommuuden tunnetta joutuu kompensoimaan koko aikuisiän :(

Uusioperhe? Olin toisen miehen lapsi ja joulut oli kurjia. Minun isäni suku ei lahjoja laittaneet, koska eivät juhlineet. Mulla ei ollut kummeja tai tätejä/enoja, jotka olisivat lahjoja ostelleet. Sisaruksillani sen sijaan oli. Sain isäpuolen suvulta yleensä yhden säälilahjan, josta sain vain pahan mielen. Parhaiten jäi mieleen ihan perus vihreä tyynyliina.

Meillä taas ollaan hyvinkin tasa-arvoisia. Jos toinen tarvitsee uutta puhelinta, perjaatteen vuoksi sellainen ostetaan myös toiselle. Yhtä monta pakettia ja vähintään 1 toivottu, 1 tarpeellinen ja 1 olettamus, mistä voisi pitää. Kaverit, sisarukset jne ostavat myös tasa-arvoisesti molemmille omat tai yhteisen. Olen sen näin heille toivonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus on todella kurjaa ja joissakin perheissä lapsia todellakin kohdellaan eri tavoin.

Mutta ihan vaan semmoinen juttu, että joskus myös ihmiset tulkitsee asioita väärin. Ihmisen muisti on valikoiva, ja kummasti voi unohtua se, että juuri se "sorsittu" lapsi on saanut uuden kännykän marraskuussa ja siksi ei saa sellaista kalliimpaa lahjaa juuri jouluna, vaan kalliimman lahjan saa sisarus, jolle ei ole koko vuonna ostettu mitään isompaa.

Eli että ne ostokset menevät kokonaisuuden näkökulmasta kumminkin tasan.

Enpä tiedä suurin piirtein yhtäkään ihmistä, joka sanoisi olleensa lapsena lellikki sisarparvessa. Oikeastaan kaikki ajattelevat, että heitä on jossakin suhteessa sorsittu.

Eikä se voi loogisesti olla mahdollista. Kyse on jonkin sortin tulkintavinoumasta. Sisaruksia helposti kadehtii, eikä sekään ole kamalan hyvä juttu.

Tää on kyllä totta. Esim. meillä nuorempi sai juuri synttärilahjaksi puhelimen. Vanhempi saattaisi sanoa, että sisko sai lahjaksi kalliin puhelimen, itse sain vain xxx. Totuus on kuitenkin se, ettei puhelimia ole yleensä edes ostettu lahjaksi. Ne on ostettu muuten vaan tarpeeseen ja lahjat olleet jotain muuta. Se, miksi puhelin oli nyt lahja, johtui siitä, että tyttö halusi vähän kalliimman puhelimen kuin me vanhemmat olimme valmiita ostaman. Joten lahjaa oli se yli mennyt osa.

Voi kun se menisi aina noin. Sisko sai aina vuoden sisään kaksi uutta puhelinta. Toisen joululahjaksi ja toisen synttäreillä. Itse sain esikoisena tyytyä vanhempieni vanhaan puhelimeen silloin kun nämä itse ostivat omiensa tilalle uuden koska minun tuli "oppia käyttämään ja arvostamaan rahaa sekä opittava että aina ei saa kaikkea mitä haluaa". Sain sanallisen läksytyksem ja selkään aina jos kehtaisin pyytää edes lahjaksi uutta puhelinta.

Miten on sisko oppinut arvostamaan ja käyttämään rahaa?

Kaippa tuo on ihan hyvin oppinut kun haakee keväällä opiskelemaan taloustiedettä, mutta jos ei pääse sinne niin varavaihtoehto on kauppakorkea.

En ole koskaan kuullut näin sairaista vanhemmista. Kaikki normaalit vanhemmat kohtelevat lapsiaan tasa-arvoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ajatellaan, ettei isompi enää tarvitse, ja odotetaan hänen ennemminkin hankkivan lahjoja muille. Sitten perheen yhdellä lapsella voi olla paljon anteliaammat kummit kun toisella.

Niin se aina menee että perheen nuorinta suositaan ja vanhempien suosikki joka saa erityiskohtelua ja lellimistä. Esimerkiksi oma pikkuveli sai aina kaikki lelut ja tavarat jota vain toivoi. Meille muille sanottiin että ei ole varaa ja saatiin tyytyä pikkulahjoihin ja matkamuisto krääsään.

Niin noh, olin perheen nuorimmainen ja meillä se meni hieman eri kaavalla:

"Onneksi veljeltäsi jäi nämä ja nämä", "Eiköhän nuo veljesi vanhat sovi hyvin" "Ei tänne enempää leluja tarvita, niitä on jo tarpeeksi" "Et kyllä lähde mihinkään kaverille tähän aikaan, siskosi kun päästettiin niin..." "Ottaisit mallia siskostasi/veljestäsi" tai sitten "Et sitten töpeksi kuten siskosi/veljesi" "Teitä on jo kaksi ennen sinua kasvatettu niin voisitko olla helpompi" 

Ja hyvin opin kyllä nopeasti olemaan seinäkoriste ja repimään koulusta kymppejä, suorittamaan ja suorittamaan ja nyt hieman reilut kolmekymppisenä sama suorittaminen jatkuu, pelkään virheitä ja en ole uskaltanut hankkia lapsia jotten mogaisi heidän kanssaan jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Kateus ja katkeruus on rumaa käytöstä. On varmasti asetelmia, missä yhtä sisarusta on suosittu tai sorsittu, mutta moni on myös omaa ajatusharhaa. Tai esimerkiksi sitä, että vanhemmilla voi olla erilaisia taloudellisia haasteita eri kohdissa elämänkaarta.

Katkeruuden viljelyllä ei kuitenkaan saa aikaiseksi kuin itselle pahaa mieltä. Hyväksyy asian ja jatkaa eteenpäin on minun neuvoni.

Tämä. Se että katkeroituu on ihan jokaisen omaa syytä ja viitstmisestä kiinni. Jokainen kuitenkin pystyy vaikuttamaan ja päättämään miten eri asioihin suhtautuu ja reagoi niin ei katkeroidu.

Opiskelu aikaan sain itse pulittaa oppikirjat, ajokortin ja elämisen omasta pussista. Siskolle ne maksettiin kaikki eikä tämän tarvinnut edes ottaa opintolainaa. Sitten vanhemmat vielä tuki ja rahoitti siskoa ompelimoyrityksen perustamisessa eikä tämän oikeastaan tarvinnut maksaa yrityksestään mitään. Eikä meillä ole kuin huikea yhden vuoden ikäero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateus ja katkeruus on rumaa käytöstä. On varmasti asetelmia, missä yhtä sisarusta on suosittu tai sorsittu, mutta moni on myös omaa ajatusharhaa. Tai esimerkiksi sitä, että vanhemmilla voi olla erilaisia taloudellisia haasteita eri kohdissa elämänkaarta.

Katkeruuden viljelyllä ei kuitenkaan saa aikaiseksi kuin itselle pahaa mieltä. Hyväksyy asian ja jatkaa eteenpäin on minun neuvoni.

Tämä. Se että katkeroituu on ihan jokaisen omaa syytä ja viitstmisestä kiinni. Jokainen kuitenkin pystyy vaikuttamaan ja päättämään miten eri asioihin suhtautuu ja reagoi niin ei katkeroidu.

Jos huono kohtelu jatkuu vuosikymmeniä, on siinä vähän vaikea vaan hymyillä, että ei haittaa. Varsinkin, kun puhutaan lapsista, jotka ovat kasvavia ja aivot muokkautuvat ympäristön mukaan mm. itsetunto, oma asema maailmassa jne.

Muutenhan se ois sama, jos sanoisi, ettei haittaa, ettei sun puoliso huomioi sinua mitenkään, mutta lellii vaikka naapuria tai omaa kaveriaan kuin parasta ihmistä maan päällä. Samanlaisesta pyyteettömästä rakkaudesta tässä puhutaan kuin vanhempi-lapsi suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Uusioperhe? Olin toisen miehen lapsi ja joulut oli kurjia. Minun isäni suku ei lahjoja laittaneet, koska eivät juhlineet. Mulla ei ollut kummeja tai tätejä/enoja, jotka olisivat lahjoja ostelleet. Sisaruksillani sen sijaan oli. Sain isäpuolen suvulta yleensä yhden säälilahjan, josta sain vain pahan mielen. Parhaiten jäi mieleen ihan perus vihreä tyynyliina.

Meillä taas ollaan hyvinkin tasa-arvoisia. Jos toinen tarvitsee uutta puhelinta, perjaatteen vuoksi sellainen ostetaan myös toiselle. Yhtä monta pakettia ja vähintään 1 toivottu, 1 tarpeellinen ja 1 olettamus, mistä voisi pitää. Kaverit, sisarukset jne ostavat myös tasa-arvoisesti molemmille omat tai yhteisen. Olen sen näin heille toivonut.

No tuohan on aivan järjetöntä, että ostellaan yli tarpeen vain, jotta lapset eivät kokisi pienintäkään kateutta. Ja voihan tuostakin sitä kokea, toinen saa uuden puhelimen koska tarvitsee, toinen ihan muuten vain.

Tasapuolinen kohtelu on hyvä, mutta tuo menee jo liian pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateus ja katkeruus on rumaa käytöstä. On varmasti asetelmia, missä yhtä sisarusta on suosittu tai sorsittu, mutta moni on myös omaa ajatusharhaa. Tai esimerkiksi sitä, että vanhemmilla voi olla erilaisia taloudellisia haasteita eri kohdissa elämänkaarta.

Katkeruuden viljelyllä ei kuitenkaan saa aikaiseksi kuin itselle pahaa mieltä. Hyväksyy asian ja jatkaa eteenpäin on minun neuvoni.

Tämä. Se että katkeroituu on ihan jokaisen omaa syytä ja viitstmisestä kiinni. Jokainen kuitenkin pystyy vaikuttamaan ja päättämään miten eri asioihin suhtautuu ja reagoi niin ei katkeroidu.

Jos huono kohtelu jatkuu vuosikymmeniä, on siinä vähän vaikea vaan hymyillä, että ei haittaa. Varsinkin, kun puhutaan lapsista, jotka ovat kasvavia ja aivot muokkautuvat ympäristön mukaan mm. itsetunto, oma asema maailmassa jne.

Muutenhan se ois sama, jos sanoisi, ettei haittaa, ettei sun puoliso huomioi sinua mitenkään, mutta lellii vaikka naapuria tai omaa kaveriaan kuin parasta ihmistä maan päällä. Samanlaisesta pyyteettömästä rakkaudesta tässä puhutaan kuin vanhempi-lapsi suhteessa.

Jos asetelma on todellinen, sellaisista ihmisistä kannattaa vain hankkiutua eroon. Se auttaa lopulta yli katkeruudestakin. On sitten kyseessä puoliso, vanhempi tai sisarus.

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus on todella kurjaa ja joissakin perheissä lapsia todellakin kohdellaan eri tavoin.

Mutta ihan vaan semmoinen juttu, että joskus myös ihmiset tulkitsee asioita väärin. Ihmisen muisti on valikoiva, ja kummasti voi unohtua se, että juuri se "sorsittu" lapsi on saanut uuden kännykän marraskuussa ja siksi ei saa sellaista kalliimpaa lahjaa juuri jouluna, vaan kalliimman lahjan saa sisarus, jolle ei ole koko vuonna ostettu mitään isompaa.

Eli että ne ostokset menevät kokonaisuuden näkökulmasta kumminkin tasan.

Enpä tiedä suurin piirtein yhtäkään ihmistä, joka sanoisi olleensa lapsena lellikki sisarparvessa. Oikeastaan kaikki ajattelevat, että heitä on jossakin suhteessa sorsittu.

Eikä se voi loogisesti olla mahdollista. Kyse on jonkin sortin tulkintavinoumasta. Sisaruksia helposti kadehtii, eikä sekään ole kamalan hyvä juttu.

Useimmiten kuitenkin nuorinta suositaan. Tämä ei itse sitä niin tajua, koska ei hän tiedä tai muista, kuinka paljon hänen vanhempi sisaruksensa sai esimerkiksi kymmenvuotiaana. Sen sijaan se vanhempi pystyy vertailemaan omaa ja nuoremman asemaa.

Mun siskon perhe on tällainen. Nuorempi saa hirveät kasat ja kalliita lahjoja. Paketeista paljastuu yleensä viimeisimmät lelut ja uusimmat videopelit, uutta puhelinta yms. Vanhempi saa just jonku suklaarasian, jonka joutuu jakamaan siskonsa kanssa, kaupasta ostetut villasukat ja ehkä jonkun alennuksesta ostetun pokkarin. Yksi joulu minä ja mieheni päätettiin, että kahden opettajan palkalla saa aivan kivasti lahjoja ku ei oo omia lapsia ja jouluna se lapsi saa meiltä kunnolliset lahjat, kun ei vanhempansa kuitenkaan taaskaan häntä muista juurikaan. Ostettiin hänelle järjestelmäkamera, josta hän on haaveillut, mutta ei mun sisko ja hänen miehensä sitä tuu hänelle ikinä ostamaan. Lisäksi ostettiin leffalippuja. Tämä oli pari vuotta sitten kun lapset oli 12 ja 10.

Tänä vuonna lapset on 15 ja 13. Kysyin vanhemmalta tytöltä mitä hän haluaa ja vastaus oli, että hän haluais sisustusjuttuja, kun hänen huoneensa näyttää edelleen just samalta kuin silloin, kun se sisustettiin hänen ollessaan 8 ja on hirveän lapsellinen, kun kellona on joku nalle puh hirvitys ja päiväpeitto on vaan fleecehuopa. Hän laittoi mulle linkin yhteen goottisistusliikkeeseen ja sanoi, että eniten haluaisi sieltä päiväpeiton. Ostin päiväpeiton, seinäkellon, pari koristetyynyä ja hiirimaton. Lisäksi oon virkannut meille violettia pyöreää mattoa, mutta taidan antaa senkin siskon tytölle.